keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Iltatee

Taas on sellainen olo, kuin tekisi mieleni vetää kaikkea mahdollista kaiken aikaa. 10 kokonaista vuorokautta herkkuhetken aukeamiseen - ei sitä osaa sanoa onko se pitkä aika vai lyhyt. Viime yönä se tuntui lyhyeltä ja nyt tänä iltana pitkältä.

Iltateen laittaminen miehelle on joskus semmoinen haikea paikka. Leikkaan reilun palan Vaasan Mustikkametsä-mustikkapiirakkaa ja laitan lautaselle. Pistän kaveriksi Rainbown [=reinpou hirviökielellä] suklaa-kookosvohveleita, muutaman piparkakun ja kaurakeksin ja 2 suklaakonvehtia. Kyllä, se kaikki tosiaan mahtuu ihan tuollaiselle tavalliselle asetille, pikkulautaselle.. Minä olenkin änkeämisen nero. Vien lautasen miehelle ja samalla korjaan hänen karkkipapereitaan pois, mies kun on natustanut namikkia samalla kun touhuaa tietokoneella. Siinä on konvehtipaperia, suklaapatukkapaperia ja neekerinsuukon paperi myös.

Iltateetarjoilussa tee on vähän niin kuin sivuosassa, siis mitä miehen teehetkeen tulee. :) Ja olen iloinen että edes hän saa kiskoa namia niin paljon kuin haluaa. Nyt uuden vuoden aattoa varten on hälle myös SIPSIÄ kaapissa. :) Ostin Pirkka-sipsua, kun ne ovat paljon halvempia kuin estrellat tai taffelit. Sellaisia hapankerma-sipuli-sipsuja, meidän suosikkimakua.

Mies ei kaikesta huolimatta ole "läski". Hän kun on pitkä ja no - mies - niin voi syödä tosi paljon lihomatta. Vaikkei hän olekaan mikään superliikunnallinen. Niin se vaan on, että isokokoinen mies kuluttaa enempi kuin pienikokoinen nainen. Epäreilua! ;)

Mies ei aina [=koskaan] tajua näitä minun syömishommeleita. Hänestä voisin hellittää, mutta siinäpä se juuri onkin, hellittämisen takana vaanii romahdus. Parempi vaan että jokainen meistä elää niin kuin hyväksi on havainnut. Itse olen ylpeä siitä joulusuorituksestani, oikeasti, tuntuu mahtavalta että en kokenut ähkyä, että osasin pysyä kohtuudessa siinä mielessä. Ja ettei tullut OKSU, vaikka sitä niin pelkäsin! Oikeasti, itsenäisyyspäivän jälkeen ajattelin että oksusta tulee varmaan oikein TAPA ja että nyt olen ainakin tuhoon tuomittu.

Raketit yössä kumahtelee..

Ilta on jo ollut raketinpaukkeinen jopa täällä maaseudulla. Mitähän mahtaa olla kaupungeissa. Minua ei nykyisin oikein miellytä ilotulittaminen. Se tuntuu niin turhalta. Kynttilässäkin on kaunis valo, miksi sitä ei voisi sytyttää ja nauttia siitä. Sitten tulee mieleen että miksi ei paikkakunnilla esim. lapsiperheet tai muut ilotulitushenkiset tee YHTÄ YHTEISTÄ ilotulitusta? Takuulla tulisi halvemmaksikin nuppia kohti kuin tämä että joka talo ostaa ne samat ilotulitteet ja pistää sitten taivaalle ja hampaat irvessä kilpailee naapurin kanssa, että kellä eniten ja hienoimpia raketteja on. ;)

Esim. täällä meillä on tilanne juuri tämä. Joka talous [paitsi me ja pari muuta 'kapinallista'] ostaa ne samat ilotulitteet.. on oikein viime vuosina ollut nähtävissä sellaista kilpailua ilmassa. Ja sitten räiskytellään. Jäljet korjataan ainakin silloin kun omalla tontilla leikitään.

Paljon hienompaa olisi jos yhdessä tekisivät sellaista. Olisi muuten kiva tapa vähän tutustua naapuriin myös. ;) Ihme juttu ettei sellaista yhteisilotulitusta saa aikaan edes täällä maalla, jossa nyt luulisi yhteistoiminnan olevan suurempaa kuin kaupungissa. Täällä vielä oikein kehutaan kylätoimikunnan yms. aktiivisuudella.

Toisaalta tänne on kyllä muuttanut sellaista 'perikaupunkilaista' väkeäkin, joka ei ehkä tajua sitä että pienessä yhteisössä on elettävä vähän eri lailla kuin kaupungissa. Kaupungissa nuori, joka viskaa karkkipaperinsa tielle on vain no - joku anonyymi nuori, mutta täällä kyllä tiedetään mistä talosta ja kenen lapsi. Ja sellainen ei herätä kovin hyvää henkeä naapureissa. Minä en tajua mitä järkeä on muuttaa maalle, jos haluaa edelleenkin elää oikeastaan vain yksin ja anonyyminä. Maalla se ei onnistu. Voi sitä kuvitella vuoden tai kaksi, että tässähän elelen ihan kuten "Hesassa" ikään, mutta katinkontit. ;) Kyllä se maaseudun yhteisöllisyys saa jollain tavalla otteen kaikista ja melkein on hyvä niin. Noista sottaajanuorista tosin en osaa sanoa - jos tänne muuttaa vanhempiensa mukana 15-vuotiaana ja 18-vuotiaana menee opiskelemaan, niin silloin voi olla ettei välttämättä koe maaseudulla asumisen erilaisuutta kaupunkiin verrattuna.

Ehkä tuo ilotulitus on sitten semmoinen pyhä asia, josta ei saa yhteistä aikaiseksi. ;) Onhan se tavallaan hassuakin, ei pitäisi siitä hermostua, koska kai on tavallaan aika luonnollista että ihmiset haluaa osoittaa sosio-ekonomista tasoaan jollain tavalla. Joku ostaa hienon auton, toinen pistää 500 euroa taivaalle tänä yönä. Minä en osoita sosio-ekoa, koska minulla sellaista tasoa ei ole. ;) Olen tasoton. ;) TYÖTÖN LORTTI, siis. Mutta toivotaan että uusi vuosi vähän sitä tilannetta parantaisi, jollain lailla? Mullahan on se työelämävalmennus-haastattelu heti tuossa vuoden 1. viikolla!!!! Kräääh, pelottaa!

Mutta nyt taidan toivottaa Hyvää Uutta Vuotta 2009 kaikille, niin herkuttelijoille kuin askeeteille, niin työttömille kuin työssä käyville, niin lapsiperheille kuin lapsettomille, niin köyhille kuin rikkaille..! Tehdään tästä hyvä vuosi, elämämme paras, jookosti? :)

tiistai 30. joulukuuta 2008

Mies suklaata saa, suklaahirviö odottaa..

Ostin miehelle tänään K-kauppelista Milkan choco dessert-suklaalevyn. Ihanaa, kun tuossa kaupassa Milkaa on nykyisin ihan vakituiseen! Vaikkei olekaan kuin kahta laatua, caramellia ja sitä choco dessertiä, niin silti. Kiitos K-kaupan väelle.

Syötin miehelle sitä suklaatia sitten jälkiruoaksi.

Itselläni on vielä odotettavaa ennen seuraavaa MÄSS - siis herkuttelua.. hillittyä herkuttelua.. :)

Yritin kaupasta katsella Fazerinan Caramel-versiota, sitä Fazerin tammikuun uutuutta, mutta vielä en ainakaan nähnyt. Toivottavasti se tulee ennen 11.1., niin että saan yhdistää sen maistamisen herkkuhetkeeni.

Äetmuorin kanssa puhe-elimessä

Puhuin tänään puhelimessa Äetmuorin kanssa. Tällä kertaa nälvinnän kohteena minun parfyymini, jota Äetmuori ei hyväksy. Siksi hän osti joululahjaksi mulle ison pullon sellaista parfyymiä, jonka hän hyväksyy ja josta hän pitää. Häntä ärsyttää se, kun ei pääse tänne varmistamaan, että oikeasti myös KÄYTÄN tuota hänen suosikkiparfyymiään. Hän voi siis vain puhelimessa muistuttaa asiasta. Se ei merkitse mitään, että itse pidän tuosta omasta tuoksustani ja mies pitää siitä myös. Se vaan on väärä tuoksu.

Ihmettelen miksi hänen aina on oltava tyytymätön johonkin. Hänen lapsensa tai lapsenlapsensa ovat lihavia/tyhmiä/kunnianhimottomia/tuoksuvat väärälle/meikkaavat väärin/laittavat tukkansa väärin. Ja aina nämä tyytymättömyyden aiheet ovat niin kauhean pinnallisia. Olen tässä miettinyt Siukunpoika T:a, joka siis on viimeisen vuoden aikana lihonut tosi paljon. Äetmuori ei varmaan ole SIITÄ asiasta sanonut Siukulle yhtikäs mitään. Kas kun Siukunpoika T. on poika - ei hänen kiloillaan ole mitään väliä. Siukuntyttö A. puolestaan saa olla syynättävänä koko ajan sen painonsa vuoksi.

Minun Äetmuorillani on vieläkin sellainen käsitys, että tytön on oltava nätti, niin että pojat - ne OIKEANLAISET pojat - kiinnostuvat hänestä. Ei sillä väliä vaikka olisi mimmoinen syömishäirikkö ja sekopää narttu, kunhan on nätti. Pitkä tukka aina auki, valkoiset hampaat, paljon hymyä, hoikka vartalo. Vähän amerikkalaistyylinen. Äetmuori on epätoivoinen, koska Siukuntyttö A. ei tosiaan sovi tähän kuvioon. Ja voi käydä niin, etteivät ne 'oikeanlaiset' pojat kiinnostu hänestä ollenkaan. Voi ollakin, että joku vääränlainen kiinnostuu, joku duunari - voi kauhea sentään! Kun ylioppilas nyt ainakin pitää olla. Vaikkei Äetmuorin oma mies, Isukki, ollutkaan. Eikä Äetmuori itsekään.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Fazerina Caramel!

Luinpas sellaista, että Fazerin Fazerina, yksi suosikkisuklaapatukoistani, saa vähän uudistunutta makuakin, tulee nimittäin uutuutena markkinoille myös Fazerina Caramel! Fazerinan tryffelitäyte naitettuna creme bruleeseen..! Tätä on PAKKO maistaa heti kun kaupassa vaan sen näen!

Suklishirviö Aschanilla

Minäpä kävin tänään Aschanilla! Mutta turha on pelko, en ostanut mitään itselleni, mutta ostin miehelle kaksi leivosta. Mustikkakorin ja vadelmaleivoksen! :) Halusin ilahduttaa, näin kun vanha vuosi vaihtuu pian uudeksi. Ja Aschan on samassa kompleksissa kuin on se suuri marketti, jossa joskus käymme.

Nyt minä kävin siellä suuressa kaupassa, kun jouduin ajamaan sen inhoamani 2 x 40 km. Jouduin nimittäin hakemaan yhden paperin 'Isosta kaupungista' ja viemään sen 'Pienempään kaupunkiin' työkkäriin.. vähän hölmöä tavallaan, mutta oli pakko: se mun työllisyys/työttömyysasia (?) whatever käsitellään huomenna ja se paperi täytyi saada liitteeksi sinne ennen huomisen kokousta.. Kuulostaa vähän vaikealta, mutta en nyt jaksa alkaa sitä sen tarkemmin selitellä, kaikki työttömyyttä kokeneet tietävät nämä kuviot.

Työvoimatoimistojen toiminnassa tulee jotain uudistuksia [siis luultavasti heikennyksiä, siihen malliin on poliitikot puuhailleet ja puhuneet, olen kyllä eduskunnan kyselytunteja yms. seurannut] vuoden vaihteen jälkeen ja aloin pelätä, että asiani käsittely sitten vaan venyy ja venyy, kun he eivät kai enää kokouksia sitten pidä entiseen malliin. Joskus tuntuu kuin ei siellä väki itsekään tietäisi mihin suuntaan toiminta on muuttumassa.

Aschan on ihan kiva paikka pikku leivosten suhteen. Kerran mies osti sieltä mulle mansikkakermakakun synttärikseni. Se oli hyvää ja herkullista, tosin oikeaa mansikkaa siinä oli tosi vähän, vain muutama marja päällä. Sisällä olikin hilloa. Mansikat ovat kalliita ja siksi kai konditoriat aika kitsaasti niitä kakkuihin kylvää.

Se vaan, että tietty Aschankin on sellainen.. teollinen yhtä ja samaa tuottava jättipulju. Esim. Aschanin Juhlakerma on KARMEA syötävä ja sitä muuten on tällä seudulla vähän aina kaikissa juhlatilaisuuksissa. Miehen työpaikalla suunnilleen joka kissanristiäisissä on Aschanin Juhlakerma. Ja se on nimensä veroinen: näyttävästä ulkomuodosta huolimatta sisältä silkkoa, melkein pelkkää kermahöttöä..! Kyllähän se menee kerran, mutta auta armias kun sitä samaa 'herkkua' vuosikaudet puree.

Kauppojen suklaatihyllyt olivat kovin tyhjenneet. Sitten oli näitä joulupukin kuvalla koristettuja käärekonvehteja hurjassa alessa. Ja tietysti alkanut muukin ALEilu. Kauhia määrä ihmisiä kauppakeskuksessa. En sitten tiedä mitä ne kuvittelivat alemyynneissä säästävänsä. Eikö säästäisi kaikkein eniten, kun ei ostaisi MITÄÄN, ei alennettua eikä normaalihintaista tuotetta? ;)

Suunnitelmia, mutta rauhallisia sellaisia

Olen jo alkanut miettiä seuraavaa HILLITTYÄ herkkuhetkeä sitten.. siis silloin tammikuun 11.-12. päivä. Olen jotenkin kuin täynnä voimaa, nyt kun joulu meni niin hyvin eikä tullut mitään kauheuksia.. :) Olen tosi iloinen, tuntuu kuin voisin ehkä sittenkin vaikuttaa itse omaan elämääni ja saada itsekin itseäni kuntoon.

Mietin joka tapauksessa kaikkia.. Maraboun suklaarasioita.. ja sitten tietysti mietin olisiko Lidlissä jotain joulurasioita jäljellä, esim. se J.D. Grossin rasia oli niin herkku, että voisin mielelläni ottaa 'uusinnan' sen kanssa. ;)

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Suklaahirviö voittaa itsensä!

Tämä joulu on ollut.. IHMEELLINEN. Nimittäin: ei oksennusta, ei kertaakaan edes kipeää "jouluähkyä", ei sairaalloista ahmimista.. Mitäs tästä tuumaatte??!? Melkoinen sankari on suklaahirviö, mainettaan parempi!

Olen itsekin oikeasti ihmettynyt tästä kaikesta. Kun olin ihan varma, että vähintään aattona on se sellainen, että masu on vähän pipi ja ahdistaa se syöminen. Vaan ei! Otin ruokaakin tosi vähän.. Tietysti siinä ottaessa oli sellainen olo, että otanpa tuota ja tätä, vielä sitäkin, mutta en ottanut, koska tiedän jo silmieni jaksavan enemmän kuin vatsa. ;)

Kyllä se Lindtin 500 gramman suklaarasia silti meni, mutta täytyy muistaa että mulla oli kolme päivää aikaa.. ;) Ja jos sen 500 grammaa jakaa kolmella, niin päivää kohti ei tule kauhian paljon kumminkaan.

Lahjapuolesta sanon sen verran, että paljon kaikenlaista kivaa sain.. varmaan enemmän kuin mitä ansaitsin. Mutta yksi juttu melkein suisti mut tasapainosta. Äetmuori oli laittanut mulle pyjaman.. KOKO L!!!! !!! !!! Siis oikeasti! Vertailun vuoksi sanottakoon että kun mies ostaa mulle oloasuja tai yöppiä, niin ne on aina S-kokoa ja sitä ostan itsekin. Mies nauroi ensin sitä pyjamaa, hän otti sen vitsinä, mutta loppui nauru kun näki mun ilmeeni. Mieskin siitä vakavoitui ja alkoi miettiä että miksi Äetmuori tekee tuollaista. Kun eiköhän se ole aika itsestään selvää, että mulla on ollut ja kai vieläkin ON ongelmia tässä syömisen ja vartalon kuvan kanssa. Kyllä oli ikävä hetki siinä aattona.

Se pyjama on oikeasti sellainen, että siihen hukkuu!

Ensi jouluna Äetmuori varmaan ostaa XXXL-koon pyjaman. Kai sitten olen hänen silmissään niin tautinen läski.

Eilen ja tänään

Eilen jätin aamarin väliin ja söin kasviskeittoa & perunaa ruoaksi. Tänään sama rutiini. Huomenna voin jo syödä jotain lihaa tai kalaa sisältävää ruokaa, mutta ei vieläkään aamupalaa. :) Seuraava MÄSS - äh, sanotaan nyt vaikka että hienostunut herkutteluhetki ;) on vasta 11.-12.1.

Oikeasti voi olla parempi puhua herkutteluhetkistä yms. eikä MÄSSYISTÄ, koska kyllähän kieli ohjaapi ajattelua ja toimintaa.. Jos kauheasti puhun MÄSSYISTÄ ja ahmijaisista, niin sellaiseksi ne menevätkin ja sitten voi vaikka tapahtua se itsenäisyyspäivän ilmiö, eli OKSENNUS. Mutta nyt on aika toiveikas olo, kun joulu meni näin hyvin.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Ensimmäinen jouluherkkuhetki sujui rauhallisesti

En edes kuollut pöperöitten ääreen, eikös ole hyvä? ;) Juuri maistelin hiukan suklaatia.. huomasin, että makuni on TAAS muuttunut. :( Ei maistu enää ne Gudrunin kultakääreiset valkosuklaasydämet, joista niin olen hehkuttanut. Liika raskaita ovat. Ja Wienernougatkin alkaa olla jo vähän 'ohi' mun kohdalla. :( Voi surku, mitä tässä oikein jää enää plussan puolelle? Fazerin Piparkakkusuklaa ON ihanaa, siitä nautin.

Jotenkin tuommoiset lämpimät leivonnaiset vie kokonaan herkuttelukyvyn.

Suklaatihetken jälkeen laitoin itselleni sämpylän, päälle tonnikalaa ja muutama fetajuustopala kaveriksi. Sellaisesta tulee jotenkin niin täysipainoinen olo, vähän toista kuin mättää itsensä täyteen namppia.

Lindtin rasiaa en ole vielä avannut. Pelottaa vähän että jos en enää niistäkään tykkää. :( Minä en kohta enää voi itseäni sanoa suklaahirviöksi!

Joulun tunnelma on lyömätön. Meillä on miehen kanssa ollut monta sellaista hellimishetkeä, ollaan oltu hyviä toisillemme ja pötkötetty vierekkäin sängyllä, koristettu yhdessä kuusta jne. jne.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Aatonaatto!

Kello on pian 16. Olen saanut kukat ostettua ja kävin apteekissa. Muuta ei tänä päivänä tarvinnut tehdäkään kauppamaailmassa. Nyt oikeastaan pitäisi 1) imuroida 2) tehdä dippi sipseille - ei kovin jouluista kai mutta minulla pitää olla sipsi ja dippi joulunakin 3) paistaa jauheliha + keittää riisit pasteijatäytettä varten, pasteijat teen aikaisin aattoaamuna, mutta täyte on hyvä olla valmiina. 4) Maustekakku ja 5) baileyskakku. Uskon tekeväni b:n tuossa n. kello kuuden maissa illalla. Ehtii hyytyä puoleen yöhön mennessä. Maustari pyörähtää valmiiksi joskus klo 23. Niin että saan sitä lämpimänä sitten kun vuorokausi vaihtuupi. ;)

Kalkkunarulla marinoituu jo, on marinoitunut puolesta päivästä lähtien ja sitten huomenna 12 aikaan alan paistaa sitä.

Olen siis jotakin tehnyt, silti jostain syystä on vähän LAISKA olo. Kuin en olisi tehnyt tarpeeksi.

Joulun syömismietteitä

Ei ole sellaista pakkomielteenomaista tarvetta AHTAA. Ainakaan vielä sitä ei ole tullut. Mutta onhan tässä toki iltaa.. :( On se vaan niin hullua, kuinka joskus viikko tai 3 päivää ennen H-hetkeä tuntuu kuin voisi suunnilleen syödä vaikka pihalta pieniä kiviä, mutta sitten kun hetki on näin lähellä kuin nyt, niin jotenkin 'lässähtää'.. Ehkä se on vain hyvä juttu. Ottaen nyt huomioon sen miten meillä itsenäisyyspäivää vietettiin.. pyttyä halaillen..

On positiivisempi olo siis kuin mitä oli silloin 6.12. Mutta toki kaikki on vielä ihan "auki" eikä sitä tiedä mitä hulluuksia saan päähäni.

"Herttainen" joulukirje piristää!

Tänään vähän masensi sellainen juttu, kun tuli joulutervehdys sukulaiselta, jossa vihjailtiin, että 'te varmaan olette joulun siellä Äetmuorin luona'.. Vaikka olin itse joulukirjeessäni sanonut, että olemme kotona. Inhottaa se, kun ulkopuoliset alkavat syyllistää siihen malliin, että kyllä pitäisi olla vanhempien kanssa jouluna. Jotenkin se on ihan HULLUA, koska yhtä laillahan miehellä on vanhemmat - eikö meidän sitten samalla logiikalla pitäisi olla heidän kanssaan??

Juu viestinä vaan lisääntymistä suunnitteleville: älkää hyvät ihmiset ainakaan sen vuoksi lasta laittako, että saatte sitten 30 vuoden kuluttua automaattista jouluseuraa. ;) Voi lapsonen olla siinä vaiheessa nimittäin vaikka Australiassa... tai voi olla etteivät välinne ole kunnossa. Minusta olisi K A M M O T T A V A A olla joulua Äetmuorin kanssa. Ensinnäkin hänellä on tapana kiireessä riidellä ihmisten kanssa - aina jouluisin meillä oli kauheat tappelut, kun olin lapsi. Siksi toisekseen Äetmuori asuu aika pienessä kaksiossa: siellähän oltaisiin kuin sillit purkissa jossain siskonpetissä maattaisiin lattialla ja Äetmuori muuten pitää aina kaikki ikkunat auki talvellakin, kun pitää olla 'raikasta'. Ja kolmanneksi: minua ei saa syömään kirveelläkään Äetmuorin silmän alla. Jokainen suupala varmaan takertuisi kurkkuun, koska olen oppinut aika tehokkaasti häpeämään syömistä ruumiillisena toimintona Äetmuorin edessä. Ja silti siis joidenkin arvostelevien ulkopuolisten mielestä, tilannettamme yhtään tuntematta, meidän pitäisi velvollisuudesta mennä Äetmuorin luo syömään sian peffaa. Voi .. [sensuroitua kiroilua]..!

Minulla yleensä nuo ahmimistaipumukset liittyvät sellaisiin hetkiin, kun koen että mua arvostellaan ja olen riittämätön. Siinä mielessä tuo sukulaisen piruileva joulutervehdys ei tullut yhtään hyvään aikaan. Mutta aion nyt yrittää taistella sitä impulssia vastaan, että syöksyisin ahmimaan vain siksi koska oloni on syyllinen.

Onkohan miten yleistä se, että jotkut ihmiset laittavat toisilleen kortin tai joulukirjeen vain köhöm, kettuilumielessä..? Jotenkin tosi surullista, että ihmisen täytyy oikein kirjeitsekin levittää omaa pahaa oloaan. Sääliksi käy lähiympäristöä. Tuon sukulaisen joulukirje oli muutenkin täynnä todella ankeita uutisia, ei siis vain sen Äetmuoria koskevan vihjailun osalta. Kyllä siinä oli vuodatusta kuinka tuo ja tämäkin kaveri tai tuttava on kuollut, joutunut sairaalaan, kaatunut kotonaan, jne. jne. Tosi 'kivaa' luettavaa näin joulun alla.

Mutta nyt imuroimaan! Kuvittelen hierovani sen tyhmän sukulaisen naamaa lattiaan samalla kun imuroin ämyröin. ;) Jos se vähän toisi VOIMAA suoritukseen. ;)

maanantai 22. joulukuuta 2008

Voi väsymys!!

Olin juuri ostoksilla, siis ostamassa ihan joulun ruokatarpeita. Inhotti joutua ajamaan 20 km Mascarpone-purkin takia, mutta .. mutta.. kun baileyskakku vaan vaatii sen mascarponen, niin pakkohan se on! Huomenna pääsen leipomaan. Kumma juttu kun tuossa meidän lähinnä olevassa K-kauppelissa on ainakin joskus ollut mascaa, mutta ei näkynyt nyt?? Oliko vika minussa vai olikos hylly tyhjennyt. Jotenkin vaan vaikea uskoa mascan olevan täällä mikään yleisömenestys ja huippusuosittu myyntiartikkeli. Itseni lisäksi varmaan vaan kourallinen muita sitä ostaa..

Olin siis taas Prismelissä. Sinne on se 20 km. Taas tuli vähän surullinen olo kun jotkut ihmiset olivat niin TUSKISSAAN olevan oloisia siellä. Siis ähkivät ja tuhahtelivat jonoille. Vaikka samalla asiallahan kaikki olimme. Ei voi mittään, tää on tällaista tää joulunalusaika! Koetetaan vaan kestää toisiamme, jookosti? ;)

Ihmeelliset jutut olikin kaupasta loppuneet. Esimerkiksi nyt rainbown hillosipulit, ihme ja kumma, luulisi ettei niitä nyt ihmiset niin himona osta? Piti ajaa toiseen kauppaan että sain niitä. Kun minulla ne kuuluvat ihan arkeen.

Kun olin kauppa numero kakkosessa ostamassa hillosipulia, niin vähänkös veti suuta virneeseen kun näin sellaisen nelikymppisen isän tyttärensä kanssa.. ja viisi Pandan Juhlapöytää tietysti ostosten joukossa. Niin sitä pitää! Kukahan 'onnellinen' ne oikein saakaan?

Vuorokausi vaihtui..

Kuvitelkaas: enää YKSI kokonainen vuorokausi jouluun! Nimittäin olemme maanantain jo rikki rikkoneet, olemme puoli tuntia eläneet maanantaita. Enää siis vain tiistai kokonaisena vuorokautena ja sitten onkin jo aatto! Huimaavaa, ihanaa!

Kirjoittelin tuossa juuri kauppalappua [kauppelislappelista] miehelle. Kun pitää kuitenkin jouluksi semmoisia tuoretavaroita ostaa, eli kermaa ja sen sellaista. Ja hillosipulia.. sellaisia painavia säilykkeitä, joiden kantamisessa mies on haka!

Katsoin juuri keittiön kaappiin: voi ETTÄ siellä on paljon kaikkea. :( Tursuaa koko kaappi! Ja ikävä kyllä paljon kaikkea huonoa myös, mitä ei sitten tule syödyksi, Pandan rasia ja ne Budapestit. Kuinka monessa kodissa lieneekään tilanne ihan sama.

Suosi suomalaista..?

Minä olen aina ollut niitä ihmisiä jotka haluavat tukea kotimaista. Eli minulle on tärkeää se, että suomalaiset saisivat pitää työnsä ja yritän aina kun mahdollista ostaa kotimaista. Mutta en siis ihan aina. Yksi tämmöinen poikkeus ovat jotkut suklaat. Kotimaiset ovat hyviä, esim. Fazerin Piparkakkusuklaa yms., mutta keskieurooppalaiseen suklaaseen tutustuttuani tajusin, ettei kotimainen aina ole sitä parasta ja laadukkainta. Vielä joskus 80-luvulla saatettiin sinisilmäisesti sanoa, että meillä suomalaisilla on maailman paras suklaa. Nykyisin sellaisen sanojalle lähinnä naurettaisiin.

Yksi juttu, jossa huomasi laadun ja sekundan eron, oli eräs Nestlén suklaarasia, jonka yhtenä ainoana jouluna olen saanut suklaahetkiäni sulostuttamaan. Siinä nimittäin oli tasan samanlainen konvehti kuin on Fazerin Wienernougat, mutta voi POJAT, olihan niissä eroa kuin yössä ja päivässä! Se Nestlén konvehti tavallaan 'pilasi' wienernougatin multa - vaikka se yhä on yksi suosikkisuomalaissuklaistani, w. siis - koska maistettuani Nestlén versiota tajusin kuinka halvan ja teollisen makuinen on Fazerin w. Oikein rasvainen ja huokea.. Nestléllä sama konvehti oli - ihana! Siinä ei rasvaisuus maistunut niin paljon kuin Fazerilla ja muutenkin kokonaisuus oli laadukkaampi. Ilmavampi jotenkin. En osaa määritellä!

Lapsuusmakuja

Lapsena oli joku sellainen Fazerin suklaarasia, jossa oli muutama wienernougat ja me lapset melkein tappelimme niistä aina. ;) Juuri niistä wienernougateista, ei muista. Laskettiin tosi tarkkaan, että sinä saat yhden ja minä saan yhden. :) K-mummin luona [=äidin äiti] joskus saimme tällaista suklaarasiaa.. Rasia avattiin ja söimme siitä, minä ja Siukku. K-mummin luona oli aina herkkuja ja suklaata, joulun pyhinä vaan ero oli siinä, että suklaat oli konvehtia, kun ne muulloin olivat patukoita ja levyjä. K-mummi aina antoi meille talouspaperia, että varoisimme huonekaluja kun söimme ja kyllä me varoimmekin.

Nykyisin ei kuulemma isovanhemmat USKALLA enää tehdä näin - antaa muksuille talkkua tai muuta 'suojapaperia' - koska pelkäävät sairaasti lastensa loukkaantuvan, jos heidän tenavansa ei saa sotkea Mummolassa ihan miten vaan. Uskomattoman TY-PE-RÄÄ!!!! Ei taida isovanhemmilla enää olla muita 'oikeuksia' kuin lahjoa ja rahoittaa lapsenlapsen elämää. Jos vähän yrittää kieltää tai odottaa että Mummolassa eletään Mummolan säännöin, niin taitaapi tulla 'tapaamiskieltoa' tenavaan...

Meillä lapsuuskodissa oli myös aika paljon sellaisia pähkinöitä ja muita tarjolla jouluherkuiksi. Pähkinät olivat isoja, niissä oli kuoret ja ne piti raksauttaa auki ennen syömistä. Meillä oli jopa semmoiset ihan erikseen siihen tarkoitukseen suunnatut "sakset". Nykyisin ei kodeissa oikeastaan enää näe sellaista pähkinäkulhoa jouluisin. On niin paljon muita herkkuja. Ja oikeastaan hyvä että ei sellaista kulhoa enää ole, ei ne pähkinät olleet kovin hyviä. Meillä oli myös rusinoita tarjolla jouluna.

Pähkinät ja rusinat maistui ainakin Isukin vanhemmille, kun he joskus meillä olivat aattoiltana tai sitten tapanina. Isukin vanhemmat ei koskaan oppineet tykkäämään äklömakeasta. Isukin isä söi vähät suklaansakin pelkkänä Taloussuklaana, kun piti maitosuklaatia liian makeana. Ja heidän luonaan sai Wilhelmiina-keksejä, jos jotain makeaa oli. Tai pumppernikkeliä! Olen joskus miettinyt että pitää varmaan ostaa Wilhelmiinoja, jos niistä irtoaisi jotain lapsuusmuistoja lisää. ;) Vaikken koskaan niihin mitenkään hulluna ollut lapsena. Pumppernikkeleitä syön vieläkin - ne on ihania.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Tahdon syödä pelkoni pois!

Nyt taas tuntuu siltä kuin voisi ahtaa ja ahmia.. Kamalaa sellainen mielihalu. Mutta toisin kuin ennen - ennen itsenäisyyspäiväyrjöjä siis - nyt yritän edes käsitellä sitä halua. Mietin mistä se johtuu. Miksi juuri nyt? Ei tarvitse kauaa miettiä sittenkään: olen tänään tuntenut itseni mielettömän epävarmaksi ja haavoittuvaksi. Ja kun tunnen niin, niin reagoin... ta-daa: ahmimishalulla. Sitä tahtoo tuntea olevansa TURVASSA. Ja vain syömällä on turvassa, on rauhallinen ja lämmin olo. Yleensä vain palelen ja pelkään. Pelkään työttömyyden mielenterveydellisiä vaikutuksia itseeni, pelkään olevani ikuisesti työtön lortti, pelkään olevani totaalinen häviäjä, kummajainen ja kelvoton ihminen.

Ja kun tulee se pelko, niin syöminen on lääke. Eikös juu? Paitsi ettei se ole. Sen hetken ajan on aina ihanaa, mutta se hetki menee ohi. Ja ongelmat ovat siellä odottamassa, sen hetken takana. Ihan kuten alkoholisti ei pääse pakoon elämänsä ongelmia perjantaipullolla, koska perjantain jälkeen tulee aina lauantai. Ja moraalinen kankkunen fyysiseen yhdistyneenä. Ole siinä sitten.

Voisiko olla joku muu tapa saavuttaa rauhallinen ja lämmin - turvattu - olo? Mikä se voisi olla? Tätä mietin seuraavaksi. ;) On mulla siis mietittävää.

Tämän päivän turvaton ja pelokas olo johtui siitäkin kun laitoin sähköpostilla SURKEAN cv:n nyt sinne paikkaan, josta haen työelämävalmennettavan hommia..!!!! Siinä se, pähkinänkuoressa! Äyskin miehellekin, kun hän koetti auttaa mua yhden liitetiedoston kanssa.. kas kun olin hermostunut, nimittäin!

Joulun rommi-rusina -ihme!

Ihme juttu kun olin Prismassa tänään. Siellä oli joku konsulentti markkinoimassa + maistattamassa Valion rommi-rusina -rahkaa. Ja maistoin sitä siis semmoisen kertakäyttöteelusikallisen minäkin. Ja se maistui hyvältä. Mutta en ostanut, koska tein syksyllä sellaisen rommirusina-juustokakun ja se maistui.. karmealta! Tuo rahka on kai sellaista, että nälkäisenä [aamupala jäi väliin tänään] ja pienissä määrin nautittuna se voi maistua ihan ookoolta. Petollista kamaa!

Tykkään paljon siitä Valion samaan sarjaan kuuluvasta vaniljarahkasta. Se on tosi namia, suosikkini. Rainbown vaniljarahka on todella aneemista siihen verrattuna! Myös sitä Valion sitruunalla maustettua rahkaa olen käyttänyt joskus kun teen rahkapullia. Hyvää -suosittelen! Kumpainenkin siis. Rommi-rusinaa en suosittele, en tiedä miltä se oikeastaan maistui - minulle ei tullut ekana rommi ja rusina mieleen. Outo maku.

Joulun ostoshelvetti

Olimme myös Tarjoustalossa, kun piti käydä katsomassa olisiko siellä ollut joulukuusen valoihin lamppuja. Aika jännä juttu, siellä oli muutamia suklaajuttuja joihin en ole törmännyt muualla. Esim. sellainen Pringle-purkkia muodoltaan muistuttava pieni lieriö, jossa oli kolmenlaisia suklaanameja, kaikki maitosuklaalla päällystettyjä pallosia. Joissakin oli rapea 'crispy' täyte, joissakin jotain muuta. Planets taisi olla lieriön kyljessä seisova nimi.

Hih, nauratti vähän kun inhokki Budapest-rasiat oli ostettu ihan loppuun koko kaupasta. ;) Ei yhden yhtä perinteistä jäljellä enää.. Vain niitä [myös toki ällöjä] appelsiini-budia oli muutama boksi! Perinteiset oli menneet.. Ihmiset kai ostavat niitä, mutta joskus mietin että miten monessa kodissa ne oikeasti tulevat syödyiksi? Ja ostavatko ihmiset niitä siksi, että TIETÄVÄT toisten pitävän niistä, vai onko se vain sitä että ostataan, kun on AINA ostettu budaa jouluksi? Miettimättä oikeastaan sitä että kannattaako se. Ja voisiko markkinoilla olla jotain parempaa? Se kun ei selviä muuten kuin maistamalla! Oli Tarjoustalossa melkoinen buda-tarjouskin ollut, kai sekin selittää rasioiden menekin: kolme rasiaa (300 g/kpl) kympillä! Kilo p-kaa kympillä, aika hyvin joo. Halvemmalla voisi selvitä kun menisi suoraan lähimpään sikalaan tai talliin vierailulle ja kysyisi, että mitä teillä maksaa kilo sontaa. Voisi saada vaikka vitosella sellaisen satsin. ;)

Alkoi jo melkein ahdistaa kaupoissa. Prismassa oli pysäköinnin ohjaajat töissä. Osoittelemassa ihmisille paikkoja. Onneksi me kumminkin löysimme kuin ihmeen kautta hyvän paikan..!!! En olisi uskonut, semmoinen ryysis siellä oli. Ja sitäkin ihmettelin, että jouluostosaika alkaa ilmeisesti olla vähän OHI jo. Hyllyistä oli paljon tavaraa pois. Säälin niitä, jotka on jättänyt joululahjan ostamiset viime tinkaan! Onneksi itse tarvitsee 'vain' ostaa ruokatarpeita kaupasta - en kestä sitä ihmismassaa, kiukkuisia, väsyneitä ihmisiä paniikki silmissään. Hei ettekö te oikeasti tiedä, ettei mikään laki kiellä ostamassa joululahjoja vaikka loka-marraskuussa jo..??? No, oma on tietty valintansa..

Kävimme Alkossakin, me 'joulujuopot'. Meille kun kuuluu punaviini jouluruoan kanssa. Mutta aina käy niin että minä juon vain yhden lasillisen ja mies sitten pari, loppu saatetaan kaataa poiskin. Ostimme 2 punaviinipulloa [toinen varmaan jää joulun jälkeiseen aikaan] ja yhden pullon kermalikööriä. Sitä tulee siihen kakkuun, jonka leivon.. sitä menee siihen ainakin desilitra. Jäljelle jää n. kaksi desiä juotavaksi meille kahteen pekkaan jouluaattona ja joulupäivänä.

Vähän jo aloimme varautua jouluun.. ostimme joulukalkkunarullan, jossa on paistolämpömittari valmiina. Sen marinoinnin aloitan tiistaina. Saa vuorokauden verran muhia. Ja ostimme muitakin sellaisia joulujuttuja, mm. ruotsalaisia Anna'sin piparkakkuja. Ohuita. Paljon kehuttuja.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Lahjahevosen suu

Sitä sanotaan, ettei lahjahevosen suuhun pidä katsoa. Sillä tarkoitetaan sitä, että lahja on lahja ja sellaisena arvokas eikä sitä saa alkaa ruotia. Olen tästä ihan samaa mieltä, siksi tunnenkin syyllisyyttä kun murisen tässä saatuani Äetmuorilta paketin jouluksi.

Annan sille arvoa, että hän haluaa jotain antaa. Mutta voi tsiisus sentään, kaksi rasiaa Budapest-konvehteja?? Kaksi?? Enkä voi sietää niitä, oikeasti. Yksikin on siis liikaa! Kesällä Äetmuori halusi oikein tietää että mistä pidän. Kirjoitin listan niistä nameista yms. joista tykkään, jos hän pakettia joskus laittaa tulemaan. Mitähän listalle lienee tapahtunut, olen siinä ihan selvästi sanonut, että en pidä Budapesteistä. Pitääkö niistä KUKAAN? [Siis kukaan alle 100-vuotias?]

No mulla on onneksi yksi vanhempi, vähän kaukaisempi sukulainen joka on oikeasti hulluna noihin suklaateihin, joten saapa hän ne kunhan vuosi vaihtuu. Muutenkin tietty tulee harrastettua vaihtokauppoja joskus ihmisten kanssa, kun joulunamit on menneet ihan ristiin.

Mulle on oikeasti vuosien kuluessa kasvanut sellainen vakaumus, että itse en vie suklaita tuliaisiksi MINNEKÄÄN, ainakaan jos en tiedä vastaanottajien makutottumuksista mitään. No poikkeuksena tietysti lapsiperheet, lapsille tuntuu maistuvan melkein mikä suklaa vain. Mutta siinäkin tapauksessa olen yleensä pitänyt tapana varovasti kysyä, että sopiiko sellainen tuominen. Kaikki eivät nimittäin oikeasti halua kasvattaa lapsistaan suklaasyöppöjä (eikö olekin kummallista, hehe?). Sitä pitää kunnioittaa.

Huomaa esim. appivanhemmissa sen, että he ovat sitä ikäpolvea, jonka on vaikea heittää suklaata pois. Sen ymmärtää, koska heidän nuoruudessaan suklaa oli arvostettua ja harvinaista herkkua. Nykyisin se on jokapäiväinen leipämme. No kumminkin, olen sitä miettinyt että appivanhemmat ovat tosi lirissä, koska heillä on valtavan laaja tuttavapiiri + isot suvut. Ja kaikilta suunnilleen tulee suklaata, suklaata, suklaata.. Nytkin viimeksi kun siellä olimme, niin anoppi tosiaan tarjosi sitä lahjaksi saamaansa italialaista suklaa-nougattia.. siis kukaan ei pitänyt siitä, en edes minä nougat-fani! :) Tiedän senkin, ettei anoppi ole sitä heittänyt pois, vaikkei pitänytkään, vaan syö sitä luultavasti aina pienen palan silloin tällöin, kunnes levy on lopussa. Niin tätä juuri tarkoitin: olisi aika kauheaa viedä noin tunnollisille & säästeliäille ihmisille suklaata, josta he ehkä eivät pitäisi, vaan söisivät PAKOLLA sitä vaikka maku ei olisi mieleinen.

Meillä on toinenkin aika ovela tapa päästä eroon ei-toivotuista suklaista, konvehdeista siis: viemme ne miehen työpaikalle. Kahvitauoilla niitä menee, miehen työkaverit syövät melkein mitä vaan, jos ilmaiseksi saavat. ;) Budapestejä olemme joskus vieneet sinne, ennen kuin sain tietää tuosta yhden sukulaistädin buda-rakkaudesta. :) Kun konvehdit on paperiin käärittyjä, kuten budat on, niin sellaisia voi hyvin viedä vaikka töihin.

Kerran saimme masentavan suklaatervehdyksen: Fazerin sinisiä konvehteja laatikollinen. :( Ja miehen työkavereiden kahvipöydän iloksi nekin päätyivät. ;) Minusta tämä on melkein parempi ratkaisu kuin se, että kiikuttaa rasiaa kyläpaikasta toiseen viemisinä perheille, jotka ottavat sen aina yhtä vastahakoisesti vastaan. Miehen työpaikalla on n. 50 ihmistä ja siellä aina JOKU tykkää juuri siitä suklaasta, jota sinne viemme.

Lapsuuskodissa meillä oli aina jouluisin Budapest-konvehteja ja pidinkin niistä lapsena. Niin kuin sanoin tuossa ylempänä, niin lapset ovat siinä suhteessa erilaisia kuin aikuiset, syövät melkein mitä vain suklaata. Nykyisin ne maistuvat lähinnä voikuutioilta. Yksi tai kaksi sellaista on ehdoton maksimi.

No oli miten oli, niin annan arvoa kyllä sille, että Äetmuori haluaa laittaa paketin, se on melkein liikuttavaa jotenkin. Paljosta olen hänen kanssaan eri mieltä asioista, vaikken sitä näytäkään, mutta annan arvoa hänen anteliaisuudelleen. Vaikka melkein olisi parempi, että olisi vähemmän sellaista, kun tiedän ettei hänellä kuitenkaan ole kauheasti sitä rahaa. Olen sanonutkin, että emme oikeastaan tarvitse mitään. Äetmuori asuu aika syrjäseudulla - no asun itsekin maalla, mutta se on vähän eri, kun on kumminkin yksi Suomen suuriin kaupunkeihin kuuluva tuossa n. 40 kilsan päässä ja sinne tulee ajeltua omalla autolla aika helposti - eikä siellä ole kaupoissa juuri mitään ihmeempiä suklaita. Siinä mielessä tuntuu vähän turhalta laittaa, kun kuitenkin itse ostelen näitä Stokkan Lindtejä ja mitä lie..

Numeroja

Nyt on yhteensä 9 joulukorttia tullut meille.

Ja muuten: 4 kokonaista vuorokautta jouluaattoon. :) Ihme kyllä EN tunne mitään kauheaa tarvetta mässäillä, on kuin olisi mässyhalu kuollut sisältä. Se johtuu varmaan tästä jutusta, kun kuukautiskierron puoliväli on nyt ohitettu. Siinä puolivälissä on aina kauheat mässyhalut. Nyt ei ole - onneksi. Hirvittää muuten ajatella millainen olisi kuukautiskierron puolivälin MÄSSY!?! Sellaista ei ole oikeastaan tainnut tulla eteen .. en ainakaan muista. Varmaan kuolisin silloin..! MÄSSYhalu olisi niin väkevä.

torstai 18. joulukuuta 2008

"Sulaahirviö", niinpä niin..

Hassua kun yritin kirjautua blogiin, kirjoitin vahingossa sulaahirviö.. :) Haluanko sulattaa itseni? Ehkä! Ehkä alitajuisesti haluan sulattaa hirviön itsessäni, alkaa ihmoksi jälleen. Vaan pystynkö siihen..???

Pipo kireällä joulun kunniaksi? ;)

Olenkos muuten ainua, joka laskee saamansa joulukortit? Meille on nyt tullut 7. Tavallaan harmittaa kun itse pistin reilusti yli 20 menemään.. taisi olla 25. Ja sitten en itse kumminkaan kai saa kymmentä enempää.. ;) Sellainenkin on ikävää, että itse laittaa kortin ja sitten ihminen x soittaa ja kysyy että mikäs teidän osoite olikaan.. laittaakseen kortin siis siinä vaiheessa kun on saanut sellaisen meiltä. Minua aina se vähän masentaa tulee sellainen olo, ettei tuokaan ihminen olisi muistanut meitä ellemme me olisi laittaneet hälle korttia.. johon sitten tuo syyllisenä (?) vastaa. :(

Ensi vuonna taidan kutistaa aika rajusti tuota joulukortitettavien määrää.. ;) Tuleehan se halvemmaksikin. Ja vaikka miten olisi pikkumaista ja kurjaa niin alkaa kai joku vastavuoroisuuden periaate tässä näkyä munkin kohdallani, eli en ehkä enää kauheasti laita sellaisille ihmisille, jotka ei laita meille. En aio korvata joulukortteja millään testiviesteillä kuitenkaan, ne nyt on mun mielestäni taas tosi epämiellyttäviä.. siis se, että puhelin alkaa kirkua kesken jouluaterian tms. :( Ei hyvä! No jokainen tavallaan, jotain ihmistä ne kai ilahduttaa, en tahdo tuomita. Mutta itse meinaan pistää koko värkin [kännyn siis] kiinni jouluksi.

Hullut leivontahaaveet..

Sikäli kun joulu lähestyypi, kasvaa taas leivontahaaveiden määrä. Mutta pidän tietoisesti sen kurissa. Juustokakun teen ja maustekakun. Suolaiseksi jauhelihapasteijoita - tämä on meillä jouluperinne. Alkoi tosissaan jo mieli toimia siihen suuntaan että jos oisin oikein impulssia seurannut, niin olisin leiponut vaikka mitä ihmeitä. ;) Ja sitten tuskaillut taas, kun on kaikkea niin paljon.

Olen horjunut appelsiinijuustokakun ja baileyssin välillä. Tiedän jo itseni siinä mielessä hyvin että luultavasti päädyn baileyssiin, vaikka kuinka nyt muuta mietinkin. Koska se vain on niin hyvää! Ja tuleekin aika helposti oikeastaan. Baileys on siitä jännä kakku, että siihen teen ihan mielelläni keksimuru-voi-pohjan. Yleensä pyrin välttämään sitä keksimurun ja voin yhdistelmää, koska minusta vaaleasta siirapista ja munista & jauhosta syntyvä sokerikakkupohja on melkein yhtä helppotekoinen ja maukas. [Ja kevyempi.] Mutta baileys suorastaan vaatii sen keksimurujutun. En koskaan osta mitään diggestiivikeksua siihen, vaan teen keksimurun Jyväshyvän kaurakekseistä. ;) Se kannattaa meillä, koska meillä ne kaurakeksit maistuu iltateellä tosi hyvin miehelle ja minustakin ne on ihan hyviä. Eli ei tarvitse ostaa jotain keksipakettia kaappiin homehtumaan vain leivontatarkoituksiin. J-hyvän kaurikset on tosi hyviä, kuluu pussi ilman että huomaakaan.

Joskus en tykkää tästä nykytavasta myydä ne kaurikset pussissa. Kun monesti keksit saattavat olla rikki sisällä! Se ei ole kivan näköistä. :(

Julkimoista

Olen joskus sellainen, että seuraan mielelläni julkimoin elämää. Nyt tänään luin IltaSanomien nettiversiosta, että Tapani Kansa on erotettu joulukiertueelta. Ilmeisesti jotain ongelmia on ollut, T. Kansa oli jotenkin kai puhunut enemmän kuin laulanut ja jotkut ihmiset oli pettyneitä. Tilallensa tuli Eino Grön ja joku nainen, sitä naista en "tunne" mistään yhteydestä, ei nimi sanonut mitään [en muista sitä nimeä enään].

Minä hämmästelin tätä T. Kansa-uutista, kunnes jostain luin että mies olisi kärsinyt jostain mielenterveysongelmista ja että niihin saattaa kuulua sellainen 'oudolta' vaikuttava käytös. :( Silloin alkoi tuntua pahalta se, että miehestä sitten kirjoitettiin netissä niin rumasti. Sanottiin pahoja asioita. Olen viime aikoina alkanut sympata aika vahvasti kaikkia 'erilaisia' ihmisiä, kun olen itsekin vähän 'erilainen', siis syömismielessä.

Erilaisuudesta puheen ollen..

Soitin tänään niitä työelämävalmennus-paikkoja, toisin sanoen soitin yhteen paikkaan jossa puhelun vastaanottaja vaikutti.. .. ... TOSI POSITIIVISESTI SUHTAUTUVALTA!!!! Haastatusaika sovittiin tammikuulle!!!! !!!! Mutta, mutta: en vielä halua alkaa intoilla.. hillitsen itseäni.. koska voihan olla kun laitan ceeveen, niin mieli heillä muuttuu.. :( Sitä pelkään.. kun siis se seevee on ihan tyhjää täynnä. :( Eli otan nyt vain tuon puhelun sellaisena kuin se oli: yksi pieni positiivinen kokemus, koska mua ei teilattu, mua ei nöyryytetty, mulle näytettiin keltaista valoa.. :) Tuntui kyllä upealta.

Mies tosin sanoi kun tuli töistä ettei noilla ihmisillä ole siinä mitään hävittävää: he saavat ilmaiseksi ylimääräisen käsiparin sinne tekemään töitä. No onhan se niinkin, mutta silti tuntui hyvältä ettei suoraan sanottu EI. Niin paljon on tuossa työnhaussa tullut takkiin viime aikoina. Pienikin kiltteys piristää.

Nyt on alkanut mietityttää sellainen, että entäs jos mä kummajainen en pystykään työelämään? Jos pääsen sinne niin pystynkö olemaan n. 8 tuntia joidenkin vieraiden seurassa ja tavallaan paineen alla.. suorituspaineen.. kun nyt kumminkin olen ollut vailla töitä niin pitkään? :( Tätä pelkään. Mutta siihen kysymykseen en saa vastausta ennen kuin yritän olla töissä sen 8 tuntia päivässä. Tavallaan olisi tietty ollut parempi joku osa-aikainen työ aluksi. Pehmeä lasku. Mutta kai tästä kaikesta sitten puhun tammikuussa sen ihmisen kanssa.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Muutun mahaksi

Kuukautiskierron puoliväli käsillä. Ja kuten tavallista taas sellainen olo, että antakaa mulle ruokaa, namia, vaikka PAHVIA purtavaksi.. :) Aina sama juttu tässä vaiheessa! On kuin muuttuisin mahaksi, suureksi vatsaksi joka vaan haluaa syödä.

Tietysti tämä olo menee ohi parissa päivässä taas, sen tiedän.. Täytyypi vain jaksaa odotella.

6 kokonaista vuorokautta jouluaattoon! :)

Ennakkoluuloista

Minua joskus vähän harmittaa, kun mies on ruoan ja herkkujen suhteen aika ennakkoluuloinen. Ehdotin eilen, että mitäs jos laittaisin tänä jouluna jälkiruoaksi piparkakkujäädykettä. Vastaus oli 'eiiiiiiiiii!' Siis mies ei edes kysynyt millainen jäädyke se on.. selkeä EI vaan ensimmäisenä. Luultavasti teen sitä jäädykettä itseäni varten kuitenkin ja maistatan miehellä. Ja melko varmasti hän pitää siitä. Tjuuh, uskallan näin ennustella, kun olemme sen verran pitkään yhdessä olleet..

Sitten joskus hänellä on hassu tapa. Saattaa olla että esim. lokakuussa tarjoan jotain keksejä ja hän pitää niistä. Tarjoan niitä uudestaan joulukuussa [hehe en tietenkään välttämättä samasta paketista.. ;)] ja ne ovatkin hänestä ihan pahoja. Siis ne samat keksit, jotka vasta 1-2 kuukautta sitten olivat hyviä.

Olen ollut huomaavinani että miehelläkin tietty vähän vaikuttaa se onko hän väsynyt/ärtynyt kun jotain tarjotaan. Taitaa joskus äkö purkautua sillä lailla esimerkiksi keksien kautta. ;) Mutta on se silti vähän merkillistä. Saman piirteen, eli ennakkoluuloisuuden uusien makujen kanssa, olen huomannut monissa muissa miehissä. Tuntuu kuin miehet ei periaatteesta suostuisi maistamaankaan joitain juttuja, saati myöntämään että ne olisivat hyviä. Kerran pistin piruuttani sinihomejuustoa sellaiseen broileri-makaronivuokaan kaiken muun kaman joukkoon ja mies piti, kehui suu vaahdossa. Kyllä naama vähän venähti kun sanoin, että sinihometta oli. ;) Kun nimittäin virallisen opin mukaan mies inhoaa sinihomejuustoa.

Mutta tällainen ei ole mitenkään ylenmäärin ärsyttävää. Itselläni on hassu/outo tapa.. nimittäin minä petyn aika herkästi ELOKUVIIN. Nyt vähän aikaa sitten ostimme sellaisen ruotsalaisen seikkailuelokuvan Arn Temppeliritari. Katsoimme sen ja molemmat pidimme siitä. Mutta siihen tuli jatkoa, ostimme senkin. Arn - Pohjoinen valtakunta. Ja voi itku mikä pettymys se oli minulle. ;) Ihan vain siksi kun olin käsittänyt sen eka osan lopusta, että Arn palaisi tuossa kakkosessa Ruotsiin. Ja kakkososan nimikin (Pohjoinen valtakunta) vähän siihen suuntaan vihjaisi. Sitten olikin Arn koko ajan vain jossain etelän mailla ja raivostuin! Sanoin miehelle että en tahdo katsoa sitä enempää. Nimittäin oikeasti kuvittelin sen kakkososan sijoittuvan HETI ALUSSA JO Ruotsiin ja Arnin siinä pääsevän yhteen rakastettunsa Cecilian kanssa välittömästi, ensi metreillä. Mutta kissanvillat! Pelkkää miekan heilutusta jossain autiomaassa. :( En sitten katsonut sitä loppuun. Mies sai tehdä sen itsekseen.

Niin että olemme me ihmiset vaan aika outoja. Yksi kenkkuaa ruokapöydässä ja toinen töllöttimen äärellä.

Työvoimatoimistossa

Olin tänään työkkärissä. Täytyy alkaa huomenna soitella työelämävalmennus-paikkoja. Se asia tuskin mihinkään etenee ennen vuoden vaihdetta, mutta jos soitan huomenna, niin saan EHKÄ haastatteluja [haistatteluja?] sovituksi tuonne loppiaiselle. Virkailija oli ihan kiva, vaikka pelkäsin pahinta, eli siis sitä että mut teilataan täysin tai että aletaan jotain udella tai pahalla tavalla tentata, miksi olen tällainen työtön lortti! Toisaalta jos ei olisi meitä työttömiä niin ei olisi virkailijoilla siellä kai töitäkään. ;) Silloin olisivat hekin kuten me!

Meillä oli virkailijan kanssa puhetta yleisemmälläkin tasolla tästä suomalaisesta koulutuspolitiikasta. Nyt on kuulemma uusi tavoite: 2/3 nuorista käyköön läpi AMK:n tai yliopiston! Ei päättäjillä kyllä paljon päätä palella. Ja mihin edes etäisesti alaa vastaavaan hommaan nämä työllistyvät..??? Mutta se on just sitä.. Päättäjätkin on oikeastaan vaan tavallisia suomalaisia äitejä ja isiä ja niillä on kaikilla tämä valkolakkisyndrooma. Eli oman pojun ja oman tytön on tietysti kirjoitettava ylioppilaaksi ja sitten vaan kymmenen vuoden opintoputki siihen päälle. Ja tervetuloa kortistoon sen päätyttyä. ;) Kortisto on kivojen ihmisten kohtaamispaikka, olenhan siellä minäkin, suklaahirviö.

Kun on vasta pari sukupolvea sitten niiailtu ja kumarreltu ylioppilaille ja maistereille suurina herroina, niin kai se sitten jää selkäytimeen vähintään neljän sukupolven ajaksi. Ja nuoret saa maksaa laskun vanhempiensa haaveista, kuten tavallista. Tarkoitus on hyvä, toteutus kusee, sehän se on se vanha tarina.

Kyllä tekee pahaa katsoa miten tätä samaa mallia ollaan nyt ajamassa Kummityttö A:lle. A. ei missään nimessä ole ollenkaan 'akateemista' sorttia, koulu ei hänellä suju kauhean hyvin. Mutta Siukku tyrkyttää lukiota. Ja varmasti pakottaa A:n sinne, halusi A. itse mitä hyvänsä. Ihan samalla tavalla A. on nyt pistetty aloittamaan iltarippikoulu tulevassa tammikuussa. Älytöntä, kun nuori ei ole tipan vertaa kiinnostunut niistä asioista. Mitä tuokin taas palvelee? Ihan hyvin voisi järjestää vaikka tavallista isommat 15-vuotiskemut, jos on sellaisille tarvista, minusta lasta tai nuorta ei pidä pakottaa rippikouluun. Mutta jos vanhemmat ei pakottaisi, niin kuinkas moni sen edes kävisi? ;) Tässähän se ongelma on! Vaan ei tule sekään systeemi pitkään pysymään pystyssä, jos pakolla sinne on nuoret saatava.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Kiitos kavereideni vanhemmille, kiitos koululle!

Soitin taas Äetmuorille sen viikottaisen velvollisuussoiton! Kai se on liian vähän, Äetmuori aina muistaa mainita kuinka Siukku soittaa joka päivä, mutta Siukku soittaakin työpuhelimesta, eli ei joudu itse laskua maksamaan ja muutenkin Siukun taloudessa on kaksi ansiotyössä olevaa. Minulla ei ole varaa kauheasti olla puhelimessa, koska pyrin säästämään suunnilleen siinä missä voin.

No joka tapauksessa, siinä soitellessa taas tuli mieleen kuinka paljosta saan olla kiitollinen kavereideni vanhemmille ja suomalaiselle koululaitokselle. Miettikääs te jotka koulua haukutte, että monelle lapselle kouluruokailu on muuten AINOA kerta päivässä, kun lapsi saa lämmintä ruokaa, salaatin ja leivän! Kodeissa yleensä vielä minun nuoruudessa laitettiin ruokaa, mutta meillä oltiin vähän "edistyksellisiä" tässä suhteessa, eli Äetmuori ei kokannut. Ruokaa edusti Saarioisten pitsa. Kuvitelkaas millaista olisi ollut elämä, jos ei olisi ollut edes sitä kouluruokaa.

Ja toinen juttu tosiaan nuo kavereideni perheet. Meillä oli tapana yhdessä vaiheessa erään Helin kanssa viettää viikonloppuja joskus niin, että hän oli meillä ja sitten minä olin heillä. Hänelle vierailut meille olivat melkoista eksotiikkaa ja vähän kuin lomahetkiä, kun sai niin paljon kaikkea roskaruokaa kuin vaan jaksoi vetää. Minulle vierailut Helin luo olivat aivan ihania, koska siellä koko perhe söi yhdessä ja ruoka oli kotiruokaa. Ja kerran viikossa leivottiin pikkupullia! Minä en saanut mitään tällaista kotonani koskaan.

Jossain tutkimuksessa oli haastateltu lapsia, että mitä lapset haluavat oikeasti. Olikin tulos ollut yllätys: ehdottomasti suurin osa lapsista EI halua pikaruokia eikä pakastepitsoja, vaan kotiruokaa! Makaronilaatikkoa! Ja sitä, että vanhemmat olisi kotona heidän kanssaan, mieluiten molemmat. Nämä tuntuvat niin pieniltä toiveilta, mutta taitavat monelle olla ihan liikaa pyydetty. Minä olin juuri tällainen lapsi joka olisi tahtonut vain sitä, että olisi ollut kotiruokaa niin kuin kavereillakin ja että olisi ollut molemmat vanhemmat.

Nykyisin aina puhun perheen puolesta sillon kun voin, vaikka se saa mut vaikuttamaan varmaan joltain kiihkokeskustalaiselta maalaisjuntilta.. ;) Puhun perheen puolesta, koska silloin puhun myös lapsen puolesta. Ja lapsen puolesta on tärkeää puhua, koska juuri se lapsen etu unohtuu ensimmäisenä kun aikuiset metsästävät omaa onneaan tai elävät todeksi jotain omaa suurta unelmaansa. Lapsi on heikoin, joten lapsi häviää siinä pelissä AINA. Lisäksi lapsi on helppo uhri, koska lapsi ei protestoi vaan päinvastoin on viimeiseen asti lojaali vanhemmilleen, ansaitsivat he sen tai eivät. Jos teet esim. aikuiselle työtoverillesi vääryyttä, niin palaute seuraa kyllä, saat olla varma. Siksipä et teekään. Mutta omaa lasta saa laiminlyödä aika paljon, ennen kuin yhteiskunta pakosta siihen puuttuu. Useimmiten ei puutu, jos vaan jotkut elämän reunaehdot on kunnossa, eli lasta ei hakata, lasta ei raiskata.

Eron merkit ilmassa

Miksi tämä vuodatus lapsen puolesta nyt? No ensinnäkin jutustelu Äetmuorin kanssa toi taas mieleen lapsuuden ja ne asiat, joita käsittelemään olin ihan liian nuori. Ja sitten sekin vaikuttaa, että uumoilen meidän erään 'perheystävämme' [alkujaan miehen työkaveri, jonka perheeseen olemme sitten myös tutustuneet] ehkä eroavan tässä jossain välissä. Syy ei ole sen kummempi kuin että perhe-elämä haittaa tämän herran ja hidalgon harrastustoimintaa. Onhan siinä sivussa niitä muita naisia ollut, siitä taitaa tietää koko maailma - en tiedä tietääkö miehen vaimo. Niin läheisiä emme ole. Tällä pariskunnalla on lapsia, kaksi tyttöä, 8 v. ja 6 v. Käy vain niin tavattoman sääliksi, että taas taitaa yksi perhe hajota. Ja kun syy ei ole alkoholismi/pahoinpitely/mielisairaus/huumeet.. vaan ihan vaan se, kun ei mies viitsi oikein elää perhe-elämää. Arki ei ole jännittävää.

Mistäkö tiedän eron tulevan? No siitä, että on 'lämmittelyvaihe' päällä. Kas kun olen sen verran tätä elämää elänyt, että tunnistan jo eroamista aikovan systeemit. Muutama kuukausi tai noin vuoden verran ennen eroa alkavat ne puheet, ympäristön lämmittely erouutista varten. Ne puheet, kuinka puoliso ei osaa kommunikoida [tässä tapauksessa tämä mies moittii vaimoaan työkavereille, että vaimo ei sano suoraan mitä haluaa blaa blaa, on se niin kamalaa jne.], kuinka puoliso ja puolison suku ovat ihan pimeitä [tässä tapauksessa vaimon vanhemmat ja sisarukset ovat ihan hulluja, kun niillä on erilaiset tavat kuin miehellä on, on se ihme ja kumma - että maailmassa oikeasti ON erilaisia ihmisiä kuin hän!]. Lystikkäintä on se, että tässäkin tapauksessa pariskunta on ollut naimisissa yli 10 vuotta, avoliitossa pari kolme vuotta ennen sitä, joten luulisi että tuo vaimon 'huono kommunikaatio' on ollut huomattavissa jo aika pitkään...? Kummasti se on vain alkanut ärsyttää juuri nyt..

Katsotaanpa vaan, niin perhe S. on hajonnut jouluun 2009 mennessä. Ja muuten TOIVON olevani väärässä, oikeasti, mutta en usko olevani. Merkit on ilmassa. No mikäs siinä, tervemenoa sitten vaan sinkkumarkkinoille --> uusperhehelvettiin --> uuteen eroon --> sinkkumarkkinoille jne. jne. kunnes kynästä on lyijy loppunut ja jälkeläisiä eri naisten kanssa kuin meren mutaa.

Tekisi mieli vetää ympäri korvia niitä idiootteja, jotka järkeilevät, että hei mun lapsi on JO 10-vuotias, se ei enää tarvitse isää .. voin siis hyvin erota ja alkaa metsästää parikymppisiä böönia, kyllä se isin iso tyttö sen jo tajuaa. Hei paukapäät, 10-vuotias on LAPSI!!! Lapsi! 12-vuotias on lapsi ja 14-vuotias on lapsi. He voivat näyttää naisilta ja miehiltä teini-iässä, mutta juuri tuossa vaiheessa he tarvitsevat vanhempia kipeästi, vaikkeivat sitä osaa aina näyttää.

7 kokonaista vuorokautta MÄSS - äh, jouluaattoon! ;)

Niin se aika kuluu, että on enää 7 kokonaista vuorokautta jouluaattoon. Nyt alkaa taas se sama hassu piirre, että mietin onko kylliksi se, kun leivon maustekakun [en tee pipareita, koska meillä menee niitä niin vähän, ettei se kannata] ja baileyskakun jouluksi. Pitää nyt vaan yrittää pitää mielessä, että se oikeasti on vain se 3 päivää minulla.. eli mitenkään massiivisia valmisteluja ei kannata alkaa tehdä, koska en jaksa - maha ei vedä. Ja joulu on niin paljon muutakin kuin vain mässäämistä. Tätä tahdon pitää nyt mielessäni, tahdon muistaa itsenäisyyspäivän (yrjö)opetuksen!

Sellaista en tajua, että minun pitäisi jonkun "perinteen" vuoksi alkaa kokata tai leipoa jotain sellaista, mistä emme kumpikaan pidä. Lapsuuden joulut olivat tällaisia "perinnejouluja", eli kaikki perinneruoat oli - vaikkei arkena muuten kokattu ollenkaan - vaikka niistä ei olisi kukaan pitänyt.

Tiedän kyllä että joidenkin mielestä meidän joulu on varmasti kauhean karu. Mutta meille se on rakas juuri sellaisena kuin on!

maanantai 15. joulukuuta 2008

Herrasväen hulluus

Minä en ole pelkästään suklaahirviö, ettäs sen tiedätte. On pari muutakin juttua, jotka saavat minut hirviöimään. Yksi sellainen on herrasväen pikkuleivät! Ihanimpia ne ovat anopin leipomina, hän on oikea herrasväenleipämestari! Jos anopin leivonnaisia ei saa, niin sitten Laitilan tai Auran pikkuleivän h-väenleivät ovat parhaita.

Oikeastaan aika kumma että olen monta ohjetta nähnyt herrasväenleivistä. Joihinkin niistä tulee munaa, joihinkin ei. Olen joskus miettinyt että leipoisin niitä itse, aina on jäänyt vain. Talonpojanleipiä teen itse, mutta ne ovatkin helppoja - ei tarvitse kaulia taikinaa. Ja se muna siinä herrasväenleipätaikinassa mietityttää. Olen kuullut että muna tekee niistä kovia. Ja että ilman tulisi pehmeämpiä. Laitilan jutuissa ei mainita munaa valmistusaineissa. Ja ne ovat sellaisia mukavan pehmoisia. Auralla samoin - pehmeää sen olla pitää.

Pidän ihan hulluna noista pikkuleivistä, mutta jo valmistusohjeita katsoessa tajuaa ettei niitä kannattaisi oikein syödä. Melkein pelkkää rasvaa ja sokeria. Tuossa linkissä oli muuten ainakin taas munaton herrasväen leipien ohje. Yhdessä ohjeessa joka mulla on, niin taikinaan tulee pelkkä munan keltuainen.

Himot vähenevät..

Nyt on taas sellainen aika, että edellisestä.. riemun hetkestä, ahminnasta, on sen verran aikaa että intohimo herkutella alkaa laantua. Alkaa sopeutua siihen, että ei voi. Ihan hyvä juttu. Mun varsinkin pitäisi malttaa olla lietsomatta sitä himoa. Joskus se himo siitä kasvaa kun menee syömättömänä kauppaan ja näkee kaikki jouluisat herkut siellä.

Oikeastaan nyt on sujunut joulun odotus ihan hyvin. On ollut melkein joka illalle sellaista puuhastelua joko joulukortin tai lahjan parissa. Se vie ajatukset muualle, ei mieti niin paljon sitä ahmintaa.

Nykylasten nysväjoulu

Kyllä siitä oli miehen kanssa puhetta eilen, että tavallaan säälimme nykyajan lapsia, joilla on kaikkea niin kauhean paljon. Kun miettii niiden viikkorahoja: CD:n tai DVD:n voi ostaa ihan milloin vain. Miltä silloin tuntuu saada joululahjaksi CD tai DVD? Ei miltään! Näin niitä joulun massiivisia odotuksia juuri luodaan. Jos olisi arkielämä vaatimattomampaa, niin jouluksikin riittäisivät yksinkertaisemmat ja halvemmat lahjat. Ei olisi vanhemmilla tuskaa, että milläs nyt maksetaan tammikuun luottokorttilaskut ja muut vipit. On se sama juttu myös ruoan kanssa. Kun arkisin jo on ihan mielettömät menyyt ja herkut, niin miltä joulu siinä enää tuntuu? Kansaneläkkeellä kitkuttava mummiparka laittaa jonkun suklaalevyn lapselle, jonka arkipäivään kuuluvat hienoimmat belgialaiset konvehdit.. luulettekos että se lapsi sitä levyä arvostaa?

Sekin on surku, ettei monissa kodeissa edes jouluna tule RAUHAA taloon. Kilkatus, kännykät, pleikkarit, tietsikat, telkkarit - kaikki jatkaa sitä huutoa mitä normaalistikin arkisin on. Ei puhettakaan siitä että soisi joku kaunis, rauhallinen jouluisa musiikki ja ihmiset olisivat rauhallisesti vaikka kirjaa lukien tai Afrikan tähteä pelaten. Ei! Kun se sähköinen meno ja meteli pitää vaan jatkua.. Minusta vähän tuntuu että joulu tulee kyllä ja jouluna kulutetaan, mutta JUHLA siitä on kaukana. Juhlastahan on vedettävissä sellainen adjektiivi kuin juhlava. Kannattaa miettiä sitäkin, mitä on juhlava. Kyllä minusta juhlavuuteen kuuluu myös semmoinen tietty vakavuuskin, arvokkuus, se että joutuu vähän itseään hillitsemään.. Kuunnelkaas vaikka joulurauhan julistus, mitä siinä sanotaan!

Aina sanotaan että joulu on lasten juhla, mutta pitää kai lastenkin juhlan olla aikuisten ohjauksessa ja aikuiset kuitenkin päättävät niistä elementeistä, joista se lasten juhla koostuu tai ei koostu. Ei meidän pidä kaikessa seurata lasten oikkuja ja tahtoa, koska eivät he aina itse tiedä omaa parastansa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Eka Pandan Juhlapöytä saatu..;)

No nih, jouluaika on sitten virallisesti lähtenyt käyntiin.. Tuli eka Pandan Arkipöy- äh, siis Juhlapöydän konvehtirasia. Appivanhemmilta nimittäin. No, kaikki tietävät mitä minä Pandasta tuumaan [=paskaa, roskaa], mutta appivanhemmat on silti kyllä kilttejä eikä he tiedä tätä minun vastenmieltäni Pandaa kohtaan. ;) Ja onhan siinä rasiassa pari minuakin miellyttävää konsua, ja mies saa sitten syödä loput. Miestä Panda ei haittaa.

Maistoimme appivanhempien luona myös italialaista suklaata [lähinnä nougattia tosin]. Anoppi ei ainakaan tykännyt yhtään, sanoi suomalaista paremmaksi ja täytyy sanoa että olen hänen kanssaan samaa mieltä. Se oli vähän kumma pötkylä.. sellainen ison levyn/patukan mallinen, josta sitten leikkasimme siivuja. Kummaa tavaraa, aika sitkasta. Appivanhemmat olivat saaneet sen joltain naapuriltaan, joka oli käynyt Italiassa.

Vähän tuli tyhmä olo tässä kun palasimme kotiin! Olin nimittäin anoppilassa kysynyt miehen veljen uuden avovaimon sukunimeä, kun emme sitä tienneet oikeastaan. Nyt sitten tajusin, että helposti olisin voinut selvittää sen enirosta tai jostain muusta vastaavasta palvelimesta! :(

Anoppilassa oli taas totuttuun tapaan herkkupöydät tarjolla.. mutta minä olin viisaasti jättänyt aamupalan eli AAMARIN tietysti väliin ja täytin lautasta lähinnä kasveilla. ;)

Laksatiivit

Mies muuten joutui tässä pari päivää sitten ottamaan peräruiskeen! :( Taisi olla eka kerta hänelle. Oli kova vatsa..! Microlax-miniperäruiske sitten korjasi asian!

lauantai 13. joulukuuta 2008

Milkaa, milkaa!

Tuli taas ostettua. :( Mutta ei se minusta ole merkki siitä että kuljen kohti uutta oksennusta. Joulu-oksua! Ei, tästä ei ole kyse. Ostin K-kauppendaalista Milkaa, koska siellä sitä oli.. ostin sitä chocolate dessert-juttua [suklaata jossa on tumma moussemainen sisus] ja sitten sitä Milkan caramel-levyä, koska se on niiiiiin hyvää. Mietin että säilyyhän ne siellä namilaatikossa, vaikken heti jouluna niihin iskisikään kiinni?

Ja muutenkin namilaatikko ei PURSUA kuten se JOSKUS on ikävä kyllä tehnyt! Nyt olen saanut syötyä sellaiset maitokreemi-krispiset jutut ja sitten Lidlin caramel-täytteiset maitosuklaapallerot. Eli kyllä jotain muutosta on tapahtunut, en hamstraa ihan hulluna, vaan kulutan myös! Eikös tämä ole hieno juttu.

Heiluin Stokkallakin tänään, ajoin sen 40 km sinne koska minun piti ostaa lahja Kummityttö A:lle. Ostinkin.. maksoi 19 euroa! Mutta paperikassin kanssa siitä tulikin 19,90. Melkein kaksikymppiä siis. Samassa kompleksissa Stokkan kanssa on myös monia muita kauppoja ja siksipä oikeastaan pyörähdin äkkiseltään ihailemassa myös suklaateja. ;)

Joulusyyllisyys!

Lidlissäkin oli muuten taas uusia juttuja, joita en ennen ole nähnyt. Kaikkia nougat-suklaa-juttuja. EN ostanut. Mietin hetken ostanko Äetmuorille liköörikonsuja, mutta en sitten ostanut. Saattaa olla että huomenna haen sellaisen boxin niitä hänelle. Mutta en ole varma. Jotenkin on niin hölmöä, se antamisen ilo menee, koska minun pitää salata Äetmuorilta, että olen ITSE ostanut ne konvehdit hänelle. Jos hän saa tietää että olen ostanut, niin hän saattaa moittia mua aika paljonkin rahan tuhlaamisesta jne. Menee se antamisen ilo tavallaan pois. Sen hän hyväksyy jos valehtelen että sain jostain lahjaksi ne konsut ja koska en itse pidä liköörikonsuista niin laitoin hänelle. Kuitenkin tahtoisin jotenkin häntä muistaa jouluna, kai tunnen syyllisyyttä koska hän on joulua yksin. Lahjan olen ostanut [=seinäkalenterin], mutta joskus vaan tuntuu kuin se ei riittäisi tekemään mulle hyvää omatuntoa.

Siukku on ehdottanut Äetmuorille menoa sinne heille ja minäkin olen tarjonnut tätä meidän joulua. Mutta ei hän halua. Minä en tiedä mistä se johtuu. Onko se sitä, ettei hän halua olla 'vaivaksi' vai olisiko meidän joulut [Siukun ja mun] jotenkin sellaiset ettei ne häntä miellyttäisi. Inhottaa vain se ainainen syyllisyys. Äetmuori tosin sanoo että hän on mielellään yksin rauhallista joulua, kun ei muutenkaan tykkää touhuta keittiössä tms. Joskus on kiusaus ajatella vaan, että OK sitten. Että kai yli 60-vuotiaan ihmisen pitää tietää oma tahtonsa ja sitä seurata. En voi pakottaa Äetmuoria lähtemään kotoaan. Surettaa joskus Siukun lapset, koska heidän kontakti isovanhempiin jää niin vähäiseksi.

En VOI puuttua Siukun kasvatustapoihin, mutta toivoisin tosiaan että hän soisi A:lle ja T:lle isovanhempien tarjoaman rikkauden. Siukun mies H. kasvoi ihan hyvässä kodissa, vaikka vanhemmat ovatkin 'uskiksia' ja jotenkin toivoisin että A. ja T. oppisivat heidät tuntemaan. Minulla ei ole H:n vanhemmista muuta kuin hyvää sanottavaa, he ovat lämpimiä ihmisiä sikäli kun voi tällä tuntemisella sanoa. Ja H:n äiti oli lastenhoitaja oikein ammatilta, en tajua mitä pahaa siinä talossa voisi sattua A:lle ja T:lle. H:n muut sisarukset antavat lastensa olla tekemisissä vanhempiensa kanssa. Pari sisarusta asuu Amerikassa ja he ovat jopa sieltä käsin laittaneet lapset mummolaan (tai siis nuoriahan he jo silloin ovat olleet, teinejä!) joten onhan sekin luottamuksen osoitus. Mutta Siukku ei pidä H:n vanhemmista.

Ja koska Äetmuori ei ole kovin kiinnostunut Siukun lasten kanssa olosta, niin siksipä Siukun lapset eivät saa kokea isovanhempien merkitystä. :( Ja se on sääli se. Minusta oli ihanaa lapsena kun joskus jouluksi tuli K-mummi. Oli mukavaa K-mummin kanssa paketoida lahjoja ja otin aina K-mummin uskotukseni näissä lahjasalaisuuksissa. ;) Sitten joskus olivat Isukin vanhemmatkin ainakin joulukahvilla meillä. Se oli kivaa, sai esitellä lahjoja heille ja he ihailivat niitä.

Isukin vanhempien kanssa olimme tosi paljon tekemisissä ja sain paljon siitä suhteesta, Isukin äiti varsinkin oli oikeastaan aina läsnä, auttoi Äetmuoria lastenhoidossa ja muutenkin oli meidän elämässä. Isovanhemmissa oli parasta se, kun he hyväksyivät sillä lailla EHDOITTA. Kun sitten taas tulin esim. Äetmuorin kanssa havaitsemaan että siihen hänen hyväksyntäänsä liittyi aika paljonkin ehtoja enkä tainnut koskaan pystyä niitä täyttämään. Olen huomannut ettei Äetmuori suhtaudu Siukun lapsiin samoin kuin esim. Isukin vanhemmat suhtautuivat meihin. Hän ei pidä heistä ehdoitta. Oikeastaan viime kesänä sain sellaisen tunteen ettei hän pidä heistä OLLENKAAN. Että se kiintymys mitä on, on vain sitä biologiaa. "Lapseni lapsi". Mutta pitää, olla kiinnostunut, haluta jakaa kokemuksia, muistoja, välittää sukupolvien perinnettä - EI.

Sellaista se on, syyllisyys herää kun ajattelee että joku on joulua yksin. Mulla on yksi vanhempi sukulaistäti joka ajaa aina melkein 500 km autolla ollakseen sitten joulua sukulaisissa. Minä olen kyllä miettinyt että jos mulla ei olisi miestä niin saattaisin itsekin olla yksinäisen joulun kannalla. ;) Ihan rehellisesti ja suoraan sanottuna! Kun en kumminkaan pidä näistä perinteisistä jouluruoistakaan, olisi vaan piinaa olla kinkun äärellä kun ei siitä pidä.

torstai 11. joulukuuta 2008

Oksennus mielestäni pois on..

Eilen oli eka sellainen päivä, kun en enää surrut sitä itsenäisyyspäiväoksennusta. Nyt on olo normalisoitunut. Ei silti tarkoita sitä, ettenkö aikoisi olla varuillani ja ettenkö aikoisi yrittää itseäni hillitä näissä mässäämisjutuissa. Kyllä se oksu oli sellainen varoitusmerkki! Se on syytä ottaa vakavasti, koska normaaleille ihmisille sellaista ei satu.

Joulun tulon huomaa siitä, että kodissa alkaa olla kimallusta vähän joka puolella. ;) Joulukalenterista sitä tippuu ja se kimmeli leviää jaloissa ympäri kotia. Paperikori täyttyy lahjapaperisilpusta, kun tulee pistettyä lahjaa pakettiin ja leikeltyä niitä papereita ja nauhoja. Kimallus ei muuten häiritse minua vaikka muuten olen aika NEUROOTTINEN mitä tulee siisteyteen. Nykyisin esim. en siedä ajatusta irtohiuksista missään.. riehun imurin kanssa kun pelkään että niitä jossain silti ON, vaikka eivät NÄY! Joskus imuroin miehen sukkienpohjat ja omani.. kun mietin että niitä hiuksia tai jotain pölyähän voi olla sukkien pohjissakin! Viimeksi mies oli ihan tuskainen, kun imurointi tietty kutitti häntä..mutta minä en lopettanut! Kaikki pöly on saatava pois!

Tuosta yrjöämisestä vielä. Ehkä olen liiankin ankara itselleni kun olen siitä ollut niin masentunut. Äetmuori sanoi kerran yrjöävänsä ihan rutiininomaisesti, jos yhtään on 'ähky' olo. Sormet kurkkuun vaan! Äetmuori tosin onkin oman aikansa syömishäiriöinen. Mutta silti, kai tuo kertoo siitä että tuollainen yksittäinen yrjötapaus on vielä pientä!

Ostoshulluus tulee taas?

Olen sitä miettinyt, että mahtaako 6 valkosuklaa-nougat-täytteistä, kultafolioon käärittyä sydänkonvehtia riittää mulle jouluksi? Siinähän on kolme päivää! Se tarkoittaa että päivää kohti olisi vain kaksi tällaista herkkunamia. Muistaakseni ne ovat Gudrun-konvehteja, niitä on myös punaisessa foliossa, mutta ne ovat PAHOJA. Siis ne punaiset. Niissä on jotain tummaa kreemiä sisällä. Kultaiset ovat tosi-tosi-nameja. :) Tosin on aikaa siitä kun niitä viimeksi söin. Saattaa olla, että ovat jo liian tuhteja minun makuuni! Jos olen oikeassa, niin ne kultaiset irtokonsuina ostamani sydämet ovat juuri näitä, joita sulkaayhdistyksessäkin on mainittu. Yhdistyksen väki tosin ei noista kauheasti tykännyt, mutta oma suosikkini on tosiaan ainakin ollut tuo kultainen konvehti.

Toisaalta nyt pitää, PITÄÄ muistaa, että en oikeasti jaksa paljoa.. ja jouluna on aina niin hirmusti kaikenlaista.. Eli ehkä nyt on parempi että EN lähde Stokkalle notkumaan ja ostamaan lisää niitä.. Täytyyhän olla realisti. Pelottaa vaan joskus, että jos ei sitten olekaan tarpeeksi.. Mutta yleensä aina on ollut.

Ihme kuinka paljon suklaatia nuori ihminen, teini, voi vetää! Muistan kerran yhtenä jouluna parissa päivässä syöneeni Aladdin-rasian (400 grammaa!) ja sitten vielä iiiison vuoren irtokonvehteja ja budapestejä, mitä niitä nyt oli. Mutta silloin tosiaan oli se aika, kun jouluruoat oli meillä ne perinteiset, eli käytännössä näin nälkää. Suklaa oli silloin sekä ravinto että herkku!

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Enää kaksi viikkoa jouluun!

Niin, 14 vuorokautta jouluun. Jouluaattoon. EI MÄSSYyn. Minun jouluni olkoon tänä vuonna erilainen. Siihen saa kuulua herkut, mutta överiksi en aio vetää. Rajansa kaikella. Jouluisin sallin itselleni herkkuja 3 päivän ajan: aatto, päivä, tapani. Se on jo perinne, että silloin on 3 päivää. Hirvittää jo vähän, kun kaikkia herkkuja on niin paljon. Mutta mieluummin vaikka säästelen niitä pääsiäiseen asti kuin OKSENNAN. Näin olen miettinyt omassa pikku päässäni. Ehkä tästä alkaa uusi elämä?

Suupieleni halkeilevat inhottavalla tavalla. Ei siinä auta mikään kosteusvoide, ei edes vaseliini! Inhottaa kun aina on suupielissä sellaista lihasnestettä (?), kosteaa, ja vertakin. Onneksi sitä ei huomaa meikin alta. ;) Mutta ilman meikkiä on joskus vähän raju olo. Voi se johtua tästä talvivuodenajasta.

Oksusta tuli mieleen, että kun olimme lapsia niin Siukkuni oksensi! Tapahtui pääsiäisenä. Siukku oli syönyt aivan tolkuttomasti suklaatia ja sitten menimme koko perheen voimin autoajelulle isän lapsuuspaikkakunnalle. Tie oli pitkä ja mutkainen ja Siukku alkoi valitella pahaa oloa. Isukki vaan hoki että odota hetki, odota hetki, ihan pian pysähdytään. Lopputulos hannaamisesta oli se että Siukku oksensi Isukin niskaan ja auton penkeille. Toki ykää päätyi myös ulos, niin että siinä mielessä vanhemmat varmaan voi kokea jotain onnistumisen iloa. ;)

Juttelin eilen Siukun kanssa puhelimessa. Tällä kertaa hän ei ottanut mitenkään itseensä kun kyselin Siukuntyttö A:n [=kummityttö] joululahjasta. Joskus on ottanut. Siukku sanoi että heillä on molemmilla lapsilla suklaajoulukalenterit. Ymmärrän sen että ne lapsia kiehtoo, vaikka itse ihmettelen mitä ideaa niissä on. Se suklaakipinä on joka luukussa niin pieni, että samalla vaivalla tulee hyvin toimeen vaikka ilmankin! Vaikka enhän minä tiedä millaisia suklaatikalentereja on tarjolla nykylapsille, voihan ne olla menneet paljon paremmiksi minun nuoruudestani. Voihan se olla että niissä on nyt oikein levylliset suklaatia.. :)

tiistai 9. joulukuuta 2008

Joulukalenterin yhdeksäs luukku aukeaa!

Huomaattekos, ei mitään mainintaa MÄSSYstä! :) Puhutaan vaikka joulukalenterista sen sijaan. Ja joulun odotuksen ihanuudesta.

Olen nyt ihan tietoisesti yrittänyt opetella arkipäivästä, tästä päivästä, nauttimista. Etten elä vain siinä.. sen yhden jutun odotuksessa!

Olen muuten huomannut kuinka paljon ruoka-nami-riippuvaisen elämä muistuttaa päihdeongelmaisen elämää. Sitähän se on monen alkoholistin elämä, perjantaipullon odottelua läpi viikon.

Miettinyt olen taas sukujuttujakin, kun jotkut terapeutit suosittelee sitä SUKUPUUN piirtämistä.. että ihminen miettisi lähisuvun tapoja ja ongelmia.. Isoisäni - Äetmuorin isä - oli tuurijuoppo. Saattoi olla selvänä pitkät ajat ja sitten taas vetää melkoisen juoppotuurin päälle. Olen miettinyt hänen elämäänsä, ehkä hänellä oli sama vahva kontrollin tarve kuin minulla. Hän oli muuten suora kuin lankku ja monissa asioissa tiukka periaatteen mies. Ehkä se tiukkuus sitten piti saada ajoittain pois juoppoilulla. Ehkä se tiukkuuden vaatimus oli liikaa? Äetmuorin isä tosin ei ollut missään suhteessa ruokaan tai namppiin innostunut, laihanlainen oli ja muutenkin hänelle VIINA oli se juttu. Mutta oikeastaanhan on ihan sama pahoinpiteleekö itseään ruoalla vai viinalla. Riippuvuus on riippuvuutta.

Jos joku terapeutti kysyisi miksi pidän MÄSSYjä, niin mitä sanoisin? Voisin listata muutamankin syyn.
- MÄSSY antaa elämään sisältöä. Kun on työtön, niin elämässä joskus tuntuu olevan aika vähän vaihtelua. Jos olisi töissä niin olisi totisesti muutakin miettimistä kuin oma maha ja sen lappaminen täyteen! Olisi myös enemmän ihmiskontakteja ja ehkä myös sosiaalista menoa. Nyt MÄSSY on se touhun antaja.. Pitää touhukkaana, pakottaa oikein liikkeelle kun pitää kaupunkiin asti ajaa ostamaan herkkujerkkuja. Jos en lähtisi herkkuin ostoon niin voisin olla liikkeellä vielä entistä vähemmän.
- Namppi tai ruoka lohduttaa. On turvallinen olo kun maha on täysi. On kuin olisi huolehdittu jostain perusturvan tuojasta.. on olo kuin vauvalla. Itsellä on jotenkin niin selkeät rajat, maha [täysi] määrittää ne. Tässä minä olen!
- Ahmiminen toimii myös vähän kuin benji-hyppy, siinä on myös jännityselementti. Siis se, että pystyykö ruoan pitämään sisällään, kuinka paljon sitä pystyy vetämään jne. Extremeä.
- Mässinki rankaisee. Sitä rankaisua odottaa. Sitä että saattaa sattua, tuntua pahalta. Koska sitä ajattelee että sen on ansainnut. Onko se masokismia, en tiedä. On siinä jotain samaa.
- Ahminta tuo rauhallisen olon, tyynen olon. Kun on ihan täpötäysi niin ei tee mieli sinkoilla minnekään, tehdä pakonomaisesti kotihommia tms. On rauhallinen ja tyyni hyvä olo. Usein silloin unikin tulee tosi hyvin! Ja on lämmin! Normaalisti minä palelen AINA. :(

Tämmöisiä syitä tulee mieleen. Nyt yritän jotenkin purkaa näitä, miettiä miten muuten saisin turvallisen ja hyvän olon.. ettei tarvitsisi AHTAA. Olen asettanut itselleni sellaisen rajan, että jos jouluna menee 'överiksi' [= jos yrjöän taas tai jos tulee edes kipeäksi maha ahminnasta!], niin uusi vuosi alkaa terapian merkeissä. Mutta tahdon yrittää itse. Tahdon yrittää järkeillä tätä asiaa, eikö vain tätäkin voisi terveen järjen avulla ratkaista aikuinen ihminen.

Oikeastaan ihan olennaisin juttu itseni kohdalla on - kun asiaa olen miettinyt - TYÖLLISTYMINEN. Näen sen aika selkeästi. Monet ongelmista on sellaisia jotka tulevat, kun ei ole oikein mielekästä tekemistä. Tarmo kääntyy silloin kaikkeen joutavaan tai jopa haitalliseen toimintaan, esim. äärimmäisen yksityiskohtaisten ahmintojen järjestämiseen. Tätä syömistilannettani ei voi pitää minään yksittäisenä, irrallisena ongelmana, vaan se liittyy koko elämäntilanteeseeni.

Siksipä soitin eilen työkkäriin eli työksyyn. Olen taas siellä nyt kirjoilla. Inhoan sitä, mutta minulla ei ole vaihtoehtoa. Olen kuullut kaikenlaisista projekteista, että jos on tarpeeksi työttömyyspäiviä niin voisi päästä johonkin projektiin työllistettäväksi. Siksi haluan olla kirjoilla työksyssä. Tuollainen projekti olisi luultavasti ainoa toivoni. Se, tai sitten joku työvoimapoliittinen koulutus tai työelämävalmennus. Kohdelkoot minua siellä työksyssä sitten miten lystäävät, mutta minä en nyt voi sille mitään että olen heidän riesoinaan. Ja kai he palkan siitä kuitenkin saavat, että ihmiset sinne tulevat.

Mies on kyllä tosi tosi gentlemanni! Ei ole yhtään puhunut siitä YRJÖEPISODISTA. Onneksi ei ole. Hän raukka on joutunut oksennuksen ja kakan maailmaan minun myötäni. Hän on kyllä samaa mieltä kanssani siitä, että vahva osasyy tähän tilanteeseen on se lapsuuskodin malli.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Oksennus opettaa?

Heräsin tuossa noin kello 11. MÄSSYt on vietetty. Onneksi selvittiin sillä yhdellä oksennuksella. Vieläkin on vähän synkeä olo sen vuoksi. Mieli alkaa tehdä tepposia: tekisi mieleni syyttää siitä oksusta jotain muuta. Sitä, että ruoka [lasagne] oli liian aikaisin, tai jotain. Mutta uskon, että tulos olisi kuitenkin ollut sama, vaikka se ruoka olisi ollut esim. kello 19.

Eilen kävimme miehen kanssa sellaisen kebab-rullan lähimmästä kebabravintolasta ja veimme kotiin. Olin viisas ja jätin itse ostamatta mitään omaa, söin siitä rullasta n. neljäsosan ja se riitti minulle ihan hyvin. Mies söi loput.

No, kerrankin EI ole masentunutta oloa MÄSSYn päätyttyä! Oikeastaan on ihan hyvä olo. Suomalaisilla poliitikoilla oli joskus tapana lohkaista, että Siperia opettaa. Minä voisin sanoa että oksennus opettaa?

Ehkä pitäisi ajatella lähestyvää jouluakin JOULUNA, eikä MÄSSYNÄ. Ei edes jouluMÄSSYnä, vaan siis jouluna. Joulu on, tai se voi olla, paljon muutakin kuin mahan täyteen vetämistä. On siinä kynttilää, kuusen tuoksua, lahjoja, pientä touhuamista, sellaista.. Kieli nimittäin oikeasti vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtautuu. Kun puhuu joulusta, niin siinä on eri tuntu ja odotukset kuin MÄSSYssä.

Mies käy vaakassa

Mies oli tänään aika synkkänä aamusta. Meni vaakaan, 99 kiloa. Miehelle on jotenkin mielettömän tärkeää painon olla alle 100. Oikeastaan mies on määritellyt oman ihannepainonsa olevan noin 95 kiloa. Kyllä hänellä tuossa kesällä ja syksyllä olikin n. 95 kilon paino, mutta nyt on vähän "hiipinyt" ylöspäin. Minusta tuntuu että tiedän syynkin, olen kai itse osasyyllinen.

Ostin joku aika sitten kirpparilta sellaisen ihanan, läpinäkyvää lasia olevan, mansikanmuotoisen pikkukulhon. Aloin pitää siinä kaikkia konvehteja yms. Kulho on siis keittiön pöydällä. Mies tietysti söi niitä konvehteja ja pian meille tulikin tavaksi ostaa kaikenlaisia paperiin käärittyjä konvehteja ja Fazerin parhaita yms. oikein säännöllisesti. Se herkkukippo voi siis olla yksi syy painon nousuun. Nyt on herkkukipon kanssakin oikein maksimihulluuden aste saavutettu: keittiön kaapissa on ISO MUOVIPUSSI täynnä kaikkia konvehteja, ja siitä sitten aina huljautan valmista sekoitusta siihen mansikkikippoon! :( Minulla on joskus ollut tapana hemmotella miestä arkisin, kun itse en 'voi' arkena herkutella. On tuntunut kurjalta kieltää toiselta ilo, mutta toisaalta eihän tämäkään ole hyvä, jos miehen paino nousee ja hän on sitten itse siihen tyytymätön. -Krääh! Pitäisi kai vähän lepuuttaa sitä mansikkikulhoa, ottaa se vaikka taas sitten jouluna esiin.

Linnan pukuparaati

Jäi sitten minulta ne Linnan juhlat näkemättä, kun olin hiukan busy tuota vessanpönttöä halaillessani. Mutta onneksi nyt sentään iltapäivälehdet ja muut julkaisevat kuvia. Minusta Anna Abreun puku oli nätti. Linnassa aika moni valitsee tummaa: tummaa punaista, sinistä, mustaa.. siksi keltainen erottuu sieltä mukavasti. Sirkka Mertalankin puvusta pidin, vaikka se olikin minusta lähinnä SÄHKÖNsininen eikä royal blue, mutta ehkä se johtui kamerasta.

Jos olisin itse saanut kutsun Linnaan [Suomen ainoa suklaahirviö pitäisi kutsua jo tietty harvinaisuusarvonsa vuoksi ;)], niin olisinpa säästynyt oksulta ainakin. Katsoin nimittäin lehdestä ne ruoat mitä siellä oli tarjolla - eivätpä olleet mun makuuni. Jotain silakkajuttuja yms.. teemana Itämeri.. Olisi voinut olla aika hillittyä ruokailua minun osaltani sitten. Eivätkä olleet makeatkaan leivonnaiset minun makuuni tänä vuonna. Kaikissa tuntui olevan joku 'vika', joka kyllä olisi minut pitänyt kaukana herkkupöydistä. Toisaalta ei kai monikaan mene Linnaan syömään - ei siellä voi niin tehdä, pitää koko ajan varoa huulipunaa ja siellä on jonoa + tunkua, voisi olla ettei joidenkin iiiiisojen poliitikko-isäntämiesten takaa edes pääsisi rynnimään herkkuin luo.. ;)

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Oksensin

Heitin sitten yrjöt, tai laatat, tai tuli oksu. Valitkoon kukin sopivan sanan. Eräs virstanpylväs on siis saavutettu. :( Syy: ahmin liikaa. Jaksoin kaikki prinsessakakut, mokkapalat, suklaat, korvapuustit. Sitten kello 18 oli ruokaa, mies laittoi lasagnea. Se on minun herkku, mutta nyt oli maha liian täynnä. Söin ihan pikkupikkuruisen palasen. Sitten masu tuntui niin täydeltä, kuin KIVELTÄ.. sanoin, että menen pitkälleen sänkyyn. Meninkin.

Makailin siellä hetken, sitten tuli jano. Menin keittiöön ja näin sen lopun lasagnen siinä vuoassa jäähtymässä. Se oli liikaa. Menin vessaan, otin WC-raikastimen pois ja LAATTASIN. Sieltä tuli melkein sulamatonta lasagnea. Muuta ei.. Ääni oli melkoista kurlutusta ja karjumista ja rykimistä. :( Ei kovin naisellista. ;(

No se loppui sitten siihen. Purin purkkaa, harjasin hampit ja takaisin sänkyyn potemaan pahaa oloa. Heikotti, jäsenet tärisi, oli kylmä. Mies toi kiltisti mulle vesilasin ja laittoi sen yöpöydälle Ilona-lehden päälle [ettei puiseen yöpöytään tulisi lasinrengasjälkeä]. Nukuin, lueskelin kirjaa, mietiskelin kaikkea.

En halua elää näin. Oksentaminen noin täydellä masulla voi olla vaarallistakin. Yksi bulimikko kuoli siihen. Kuoli pytylle. Taisi olla sydän, joka petti. En muista repesikö mahalaukku. Ruumiinavauksessa kuitenkin mahassa oli ällistyttävän suuri määrä kaikkea, sitä ei melkein uskottu fyysisesti mahdolliseksi. 19-vuotias hento vaalea tyttö. Näin kuvia netissä, vaikkei sellaisia fotoja mielellään katsele. Taisi olla amerikkalainen.

En halua elää näin, miksi siis elän näin. Miksi satutan itseäni syömisillä? Miksi MÄSSYkään ei ole minulle ilo vaan siihen liittyy aina se pelon tunne. Että meneekö överiksi vai ei. Ja nyt meni. EN siis oksentanut mielihalusta, EN työntänyt sormia kurkkuun, vaan se vain TULI, sitä ei voinut estää. Kauhea olo.

Mies sanoi että on huolissaan minusta, terveydentilastani siis. Mua masentaa itsenäisyyspäivän viettäminen tuolla lailla. Kun olisi voitu katsoa yhdessä vaikka Linnan juhlaa.. ja sitten minä teen noin.. Yrjöän ja sitten makaan makkarissa yksikseni. Ja kun miesparka vielä hyvää ruokaa teki.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä. Syödä vähemmän..? ;)

lauantai 6. joulukuuta 2008

J.D. Grossin rasia kannatti ostaa!

Lidl yllätti positiivisesti. Kun ostin sen J.D. Grossin suklaatirasian, niin se oli hyvä ostos se. :) Rasia on jo melkein syöty - no eihän siinä toisaalta ole kuin 250 grammaa suklaatia - ja isolla nautinnolla. ;) Rasiassa on tummia ja vaaleita konvehteja. Ihania maitosuklaisia juttuja, joiden päällä on manteli.. ja sitten valkosuklaalla raidoitettuja erilaisia tummia täytekonvehteja. Nugaatuutti oli yksi aivan ihana konvehti ja kielen mennessään vei sellainen persikkaisella moussella (?) täytetty, pääasiassa valkosuklainen ihanuus.

Mutta en usko tämän rasian vetoavan tyypilliseen suomalaiseen ostajaan [= ihminen, jolle suklaa = Panda ja suklaarasia = Pandan Juhlapöytä]. Sellainen ihminen ei osaa antaa arvoa tällaiselle keskieurooppalaistyyliselle herkkurasialle. Uskoisin myös tämän olevan enemmän aikuiseen makuun, tosin lapsikin varmaan osaa joitain näistä namuista arvostaa. Esteettinenkin tämä elämys oli. Kouluarvosanalla nelosesta kymppiin annan ysin.

Miinuksena sen sanon, että parikin liköörikonvehtia on pari liikaa. :( Huh!! Mulla on nollatoleranssi liköörikonvehdin kanssa.. Siksi en anna kymppiä, vaan niuhon opettajan lailla jätän arvosanan yhdeksikköön. Uskonpa ostavani toistekin..

perjantai 5. joulukuuta 2008

Hooooiiiiiiiiiii! (=suklaahirviön riemukarjahdus)

No nyt on jo Suuren Juhlan tuntua ilmassa. 14 tuntia MÄSSYyn! Lääh, slurps! Koti on siivottu, suklishirviössä on vielä virtaa vaikka kuinka paljon jäljellä. Vaikken nukkunut edes paljon viime yönä.

Leivonta on lyöty lukkoon: mokkapaloja, eli siis niitä mokkiksia. Kun mainitsin eilen miehelle, että ne on yksi vaihtoehto, niin hän tarttui siihen kyllä heti. :) Joten ihan miehen mieliksi: mokkikset! Meillä on 3 banskua tuossa menossa vähän mustapilkkuisiksi.. mietin pyöräytänkö vielä banskumuffarit. Kun harmittaisi toisaalta viskata banaanit pois. Jännä muuten miten ruoan hinnan nousu on ainakin minusta tehnyt tosi tarkan - en mielellään heittäisi mitään pois. Toisaalta olisi kai jo vähän "liikaa" jos leivon mokkiksia, korvapuusteja JA banskumuffareita? Normaalisti ihmot (=ihmiset) kai siis leipovat vain YHDEN leivonnaisen/leivontapäivä? Vai kuinkahan lienee. Pitää kai jättää ne muffarit tekemättä. Etten ihan sentään leimaudu hulluksi.

Minihameista, hulmuhelmoista

Minusta tuntuu että suurin osa tyttäristä käy äitien kanssa sotaa siitä, kuinka lyhyt hameen helma saa olla. Äiti sanoo, että polveen - tai vain vähän siitä lyhkäisempi - ja tytär saattaa olla sitä mieltä, että puolireiteen ulottuva on ihan sopiva. Meillä oli ihan toisinpäin kotona. Minä tunsin vetoa joskus pitkähelmaisiinkin, sellaisiin vähän "hippimäisiin" helmoihin. Mutta Äetmuori halusi aina, että mini päälle. Nyt jälkeenpäin tuntuu niin tyhmältä se, että annoin Muorin jyrätä itseni yli tuossaKIN asiassa.

Äetmuori oli sitä mieltä, että minulla on hyvät sääret ja niiden pitää näkyä. No johan toki. Samalla järkeilyllä voisi sanoa, että koska minulla on nätit rinnat, niin näytetään saman tien nekin. Ei pistetä kynttilää vakan alle, niin kuin vanha kansa sanoo?

No joka tapauksessa. Itse en aina ollut sinut kroppani kanssa teininä, taisin olla vähän syömishäiriöinen jo silloin. Vielä nytkin olen joskus oikein pakkomielteessä ('reiteni ovat paksut!!', 'inhoan rintojani!', 'lantioni on oksettava') niin teininä tilanne oli vielä pahempi. En koskaan osannut olla tyytyväinen itseeni. Osittain varmaan johtui siitä, kun Äetmuori oli aina niin armoton kaikissa sanomisissaan.

Minua harmittaa se, etten saanut käyttää vähän pitempää helmaa silloin tällöin. Tuo hamejuttu on taas niin tyypillinen esimerkki Äetmuorin tavasta hoitaa asiat: jyrää toisen tahtonsa alle, toisen maku ei ole "erilainen maku", jota voisi suvaita, vaan se on HUONO, tyhmä, ihan sopimaton. Ja pulinat pois, päälle sellainen mekko kuin Muori haluaa. Ei sellainen, jollaisesta itse olisin pitänyt. Ihan hullua, varsinkin kun ajattelee että mielihalussani [pitkiin helmoihin] ei ollut mitään teinitytölle PAHAA, päinvastoin. Varmaan useammat äidit toivoisivat siinä iässä olevien tyttöjensä pukeutuvan mieluummin "alakanttiin" kuin läväyttävän kaikkia avuja esille.

Äetmuori keskittyi aina vain ulkonäköön. Aina. Ja keskittyy yhä. Kerran pari vuotta sitten annoimme hänelle muistoksi sellaisen kuvan, jossa me olemme miehen kanssa lomamatkalla. Se kuva oli aika onnistunut ja taustalla oli TOSI kaunis maisema ja hieno rakennus. Arvata sopii mitä Äetmuori sanoi. Ei sanaakaan siitä maisemasta, ei kysymyksiä siitä rakennuksesta, vaan: 'sinähän et hymyile tässä kuvassa. Sinun pitäisi aina hymyillä kuvissa niin että hampaat näkyy.' Kyseisessä kuvassa mulla oli hymyä naamassa, mutta ei mitään pepsodent-tyyliä, sellainen kai vähän mietteliäs ja rauhallinen pieni hymy. Taisin sanoa jotain, että olimme kai vähän väsyneitä siinä kuvassa, kun olimme silloin juuri sinne lomapaikkaan saapuneita. No, Äetmuorihan ei siihen tyydy: 'vaikka kuinka väsyttäisi niin aina pitää hymyillä nätisti, tässähän ei näy ollenkaan sinun hampaita, kaikki aina kehuu sinun hampaita kun ne ovat niin nätit ja valkoiset..' -Tuossa vaiheessa tajusin jo jättää asian sikseen.

Äetmuorissa on nimittäin se piirre, että jos hän on omasta mielestään oikeassa [ja hän on aina, aina], niin MIKÄÄN syy, perustelu tai selitys ei riitä oikeuttamaan sitä että on toimittu toisin kuin hän hyväksi näkee. Ehei.

Olen joskus ihan piruuttani ollut mahdollisimman herttainen ja sokerinen ja sanonut muorille, että voi sori, ikävää että sulle tuli nyt pettymys. Olen kovasti pahoillani tuosta. Se on siis piruilua, koska luulisi jokaisen täysijärkisen ihmisen tajuavan, ettei hänellä ole mitään oikeutta olla pettynyt johonkin toisten ihmisten lomafotoon tms.. Mutta Muori ottaa sen oikein todesta, piristyy oikein ja on onnellinen, että myönsipäs vaan olevansa väärässä!

Tahdon kai tästä pikkuasiastakin puhua koska haluan ihmisten ymmärtävän miksi minusta on niin vaikea olla Äetmuorin kanssa tekemisissä ja miksi en "päästä" häntä lähelleni. Joka ainoasta asiasta saarnataan, jankutetaan, koskaan ei olla tyytyväisiä. Vielä nykyisinkin jossain sukujuhlassa - harvoin niitä nyt on - tulee Muori supisemaan korvaani, jos olen hänen mielestään sanonut jotain 'hölmöä'. 'Hölmöä' sanomista voi olla vaikka se, että vitsailen serkun kanssa autoni runsaasta bensankulutuksesta. 'Ei se sille kuulu kuinka paljon bensaa sinun auto vie, mitä sinä tuommoisia puhut..' supattaa Muori. Ihan kuin olisin ikuisesti 8-vuotias, jota pitää oikein ohjata ja opettaa sosiaalisiin tilanteisiin.

Olen joskus niin läpikyllästynyt tuohon koko juttuun. Ja AINA ne samat asiat, samat jankutukset. No saa niistä Siukkukin osansa - joskus. Viimeksi kesällä Muorilla oli kylppäriremontti. Siukku välillä autteli H:a [H. oli monta vuotta opiskeluaikana töissä laatoitusfirmassa ja osaa tehdä kaikkia noita kuin ammattilainen] ja tietysti Siukulla oli silloin päällä sellaiset vähän huonommat vaatteet. Eikös tämä ole aika selvä, ettei remonttia tehdä iltapuvussa?? ;) Sandaalit Siukulla oli ja löysät mustat housut. Äetmuori haukkui Siukun asua KOKO ajan. Kuinka Siukku on muka kuin joku kassialma ja kuinka hän voi kulkea ympäriinsä sen näköisenä. Äetmuori ei myöskään tunnu tajuavan sitä että meille se hänen asuinseutunsa on KESÄMÖKKIPAIKKAKUNTA. Se tarkoittaa sitä että yleensä olemme siellä pukeutuneita kesämökille sopiviin vaatteisiin. Se ei tarkoita sitä että kulkisimme kumisaappaissa ja reisitaskuhousuissa silloin kun elämme tätä omaa elämää omissa kodeissamme. Muori aina jankuttaa, kuinka minä en meikkaa jne. ja kuinka minä en laita tukkaa. On vähän vaikea laittaa, kun on kesämökillä. Enkä kyllä ole kuullut sellaisesta, että kesämökillä pitäisi olla joku Linnan juhlien kampaus päällä?

Muoria pinnallisempaa ihmistä saa hakea. Minusta se teki [X:n yliopistollisen keskussairaalan mukaan] pahasti syömishäiriöisen. Siukusta en tiedä, tuskinpa hänenkään suhteensa ruokaan on ihan normaali. Surullisinta on ettei Muori ole oppinut elämänsä aikana yhtään mitään. Pikemminkin jos vertaa Muoria nyt 6-kymppisenä nelikymppiseen itseensä, niin alaspäin on menty. Aina vain suvaitsemattomampaan, jyräävämpään ja ahtaampaan suuntaan. SiksiKIN joskus pelkään, että mikähän tilanne on 10 vuoden kuluttua. Tekisi mieleni joskus sanoa hänelle, että jätä edes Siukuntyttö A. rauhaan! Tarpeeksi pahaa on jo tässä suhteessa tapahtunut. Jos Äetmuori elää tarpeeksi kauan nähdäkseen A:n lapsen, niin VARMA voi olla siitä, että samat läskivuori-ihrakasa-jankutukset jatkuvat. Muori menee hautaansa juuri tuollaisena, hän ei muutu eikä koskaan mieti oman toimintansa oikeutta. On varmaan hienoa olla aina oikeassa.

Minä en tajua onko se nyt niin kamala onnettomuus, jos teini kokeilee nuorena erilaisia tyylejä. Vaikka aina ei näyttäisikään huutosakin johtajalta, niin eikös sellainen OMAN tyylin etsiminen kuulu siihen ikään? Muori ei koskaan halunnut meidän tyttöjen löytävän OMAA tyyliä. Hän halusi meidän löytävän HÄNEN tyylinsä.

Toinen ulkonäkösodan aihe: hiukset. Muorin mielestä niiden on aina oltava auki, aina. Poninhäntä maksimissaan saa olla. Kun aloin suosia nutturakampauksia, niin siitä huuto nousi. Kolmas ulkonäkösodan aihe: hiusten pituus. Muorista tukan pitää olla pitkä. Kun leikkasin polkan, niin siitä äläkkä kehittyi. Tällaista se on, edes aikuisena ei saisi kokeilla, tehdä erilaisia ratkaisuja - kasvaahan se tukka takaisin, jos leikkaus ei miellytä - vaan aina pitäisi pysyä siinä samassa 'tyylissä', jonka muori mulle päätti kun olin 16.

Iloisempiin asioihin! :)

Menen pesemään vielä vessan, niin sitten voikin sanoa että koko koti kiiltää ja on puunattu. :) Sitten lähdenkin vähän ostoksille, on ostettava leivontatarpeita.. ja ehkä jotain MÄSSYvarastoja vielä on täydennettävä. On tämä yhtä juhlaa ihan pian. ;)

torstai 4. joulukuuta 2008

Kuu-kautiset?

Tuntuu kuin tulisi kuukautiset. Saa nähdä.. Primolutit lopetin pari päivää sitten, siinä mielessä vois olla.. -Mutta NYT on enää 1 (!) kokonainen vuorokausi MÄSSYyn ja suklaahirviön sydän laulaa halleluu-jaa!

Ulkona sataa karmistuttavia [uusi sana, yhdistelmä karmeasta ja kauhistuttavasta!] rantarötkäleitä! Isoja kuin mitkä! Melkein pelottaa.. Jos semmoinen tippua rätkähtäisi päälleni, niin se vasta olisi jotain. :) Aioin mennä kauppaan - kauppendaaliin - mutta nyt voikin olla, että pistän miehen menemään. Hän on muutenkin liikkeellä, kun on siis töissä. MÄSSYyn liittyviä ostoksia ei tänään ole tehtävä, lähinnä pitäisi ostaa leipää! Ja leikettä sen päälle. Miestä varten siis. Eli kai hänkin voi sen hoitaa.

Ongelmajätettä

Minulle taisi käydä vähän.. EREHDYS! Mies oli jättänyt sellaisia energiansäästölamppuja tuohon eteisen kenkätelineen päälle. Hän pisti ne siihen jo pari viikkoa sitten ja sanoi aina korjaavansa ne pois. Sanoin asiasta useamman kerran, aina sama juttu: huomenna sitten.. kyllä mä ne vielä siitä vien.. ihan kohta.. Ne enerkiansäästöt ovat ongelmajätettä, joten niitä ei voi viskata tavalliseen roskikseen. No! Sitten eilen siivosin siis juuri sitä eteistä ja kiukuissani heitin ne lamput roskapussiin. Tarkoitukseni oli siis sanoa miehelle, että juu, ne on tuolla roskapussissa [jossa oli muuten vaan siistiä paperiroskaa, avattuja kirjekuoria, tms.], nouki sitten sieltä kun et kerran voinut korjata ajoissa. ;)

Mutta kas kuinka kävikään. Meillä oli eilen illalla kovasti kiirettä ja unohdin kokonaan sen lamppuasian. Aamusta mies oli päättänyt olla kiltti ja oli vienyt keittiön roskat JA sen paperiroskapussin tuonne roskikselle. Ja roskis tyhjennettiin tänä aamuna! Auts! Eli se ongelmajäte on nyt sitten siellä missä ei pitäisi. :( Mun vika!!!! Ikävää vaan kun joudun varmaan miehelle sanomaan ihan rehellisyyden nimissä kuinka kävi. Minä olen joskus oikea pallopää. Tässä sen taas näkee, että ei kannattaisi mitenkään suutahtaa tai hermostua, ei siitä mitään hyvää seuraa. Kun aina jaksaisi maltin kanssa toimia. Olen ihan varma että mies olisi vienyt ne lamput, jos vaikka olisin ojentanut ne hänelle illalla ja sanonut, että eteisessä oli nämä, voitko nyt ne viedä autotalliin odottamaan "ongelmajätekuljetusta"!

Olen normaalisti aika tarkka kierrättäjä. Siksikin harmittaa tuo tempaukseni. Ihminen on joskus niin.. paksupäinen! Tai ainakin taidan olla itse.

Huomenna kauppahan tieni käy, vaikkei tänään siellä mua näy!

Huomenna sitten sinne kauppaan.. Pullan leivontaa varten tarvitsen ainakin punaista maitoa [teen pullataikinan AINA punaiseen maitoon, namskis!], voita, hiivaa, vehnäjauhoa [voi olla että vanha riittäisi, mutta varmuus on paras ja kuluu sitä meillä kuitenkin], fariinisokeria [korvapuustein väliin], kardemummaa. Sitten MÄSSY-tarpeista pitää ostaa marmeladikarkkia.. Candy Kingistä! Suklaarusinoita, valkoisia ja tavallisia, mulla onkin edellisestä mässingistä jäänyt vielä.. mutta marmelot on loppu! Sitten ehkä se prinsessakakku. Jos siis en leivo täyskäriä. Jacky-kaakamakupalaa pitää saada ostettua, se vanukas on ihanaa myös. Paras vanu ikinä!

Minä olen varma että ihmiset hämmästyisivät siitä, kuinka paljon pystyy tällainen aika pieni nainen popsimaan. :) Mutta toisaalta mies sanoo, että yliarvioin jaksamiseni ja etten oikeastaan MÄSSYssäkään 'mässää'. Joskus tuntuu kuin mies olisi oikeassa. Nuorempana tuntuu kuin olisin pystynyt paremmin, enemmän. Olen minä silti aikamoinen. On se aika rajua jos yhtenä viikonloppuna pistää 800+ grammaa suklaatia nassuun. Kuka muu siihen pystyy? EI KUKAAN, sanon minä!!! Tosin siitä on aikaa jonkin verran, pari vuotta, mutta on se silti minun nimissäni se teko. Minusta vähän tuntuu että monet miehetkään eivät pystyisi tähän.

Miehistä ja suklaasta sanon sen verran, että kävimme muuten eilen miehelle vähän LISÄÄ suklaita. :) Ostimme hälle Dumle-konvehtirasian, Da Capo-konvehtirasian ja Salmiakkisuklaa-konvehtirasian. Niitä oli nimittäin tarjous.. kolme rasiaa maksoi sellaisessa huoltoasemakaupassa 10 euroa. Minä en tajua kuinka mies voi syödä noita salmiakki-laku-suklaajuttuja. :( Mutta maut on niin erilaisia. Minä en pidä dumlestakaan, koska se on sitkeää, sitkasta! On se toisaalta hyväkin, että maut ovat erilaisia. En välttämättä kauheasti ilahtuisi, jos mies alkaisi vaikka mässätä noita mun Wienernougatteja tuolta kaapin kätköstä. ;) Voisi äkkiä alkaa kaivata taas sitä tilannetta, että tykätään eri asioista, hehe. .. :)

Mies alkoi jo eilen illalla sitten syödä niitä namppeja. Pistin oikein ihanan asetelman hälle, kippoon kaikkia näitä.. ja siitä hän sitten rouskutteli ja katsoi Greyn anatomiaa, sitä sairaalasarjaa siis.