sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Pohjakosketus?

Heti aluksi täytyy muuten kiittää kommentoijia edellisessä postauksessa! Tuntui kuin melkein olisin haukkonut henkeäni - mutta siitä myöhemmin! Nyt itse asiaan, eli pohjakosketukseen [jos se sellainen oli]. Koen nimittäin olevani velkaa ihmisille sen, etten postaa otsikolla, jolla ei ole mitään tekemistä itse postauksen sisällön kanssa. Sellainen olisi.. outoa?

No niin. Menin siis Suomi24-palveluun keskustelupalstalle ruikuttamaan yhtä mua vaivannutta terveysongelmaa! :( Juuh, tiedetään - tämän alemmas ei juuri voi enää päästä, vaikka porautuisi sitten maan ytimeen asti. Kuitenkin.. Mulla on suussa sellainen ongelma, joka toistuu noin muutaman kerran [?] vuodessa. Eli siis suun alaosassa [alahampaiden ja ienten alapuolella] on sellainen verinen ja punoittava alue. Ikenet sinänsä ei näytä pahoilta ja siksi olen miettinyt voiko se olla ientulehdus? Ongelma-alue on siis ienten alapuolella. Joskus se kattaa koko poskihampaiden alueen! Tai siis sen alueen siellä 'pohjalla', posken ja hampaiden välissä. Tästä alennuin ruikuttamaan suoli24:ssä, mutten oikeastaan saanut mitään ongelmaa selittävää vastausta. :( Miehellä on myös tämä sama vaiva joskus. Se häviää n. 2-3 päivässä jos käyttää Corsodyl-suuvettä hampaidenpesun yhteydessä. Ilman Corsoa sen paraneminen voi viedä n. viikon.

Ja ihan vaan jos joku miettii: KYLLÄ, harjaan hampaat päivittäin. KYLLÄ, käyn säännöllisesti [1 x vuosi] hampilääkärissä ja EI, en tupakoi. Olen alkanut miettiä, että voisiko tämä ilmiö olla joku puutostauti?? Minulla kun ei ole mitään herpeksiä eikä muitakaan - eikä miehelläkään. Inhoan Corson käyttöä. Se maistuu niin pahalta, ettei sitä voi ihminen edes kuvitella, ennen kuin JOUTUU sen käyttäjäksi. Se tappaa bakteerit suusta.

Mietin vaan, että jos joku tietää ratkaisun, niin sopii sanoa. :) Ja jos joku sanoo, että mikset mene hammaslääkäriin, niin sen verran totean, että meidän kunnassa akuuttiaikojen saaminen on aika vaikeaa ja sitten kun ajan saa, niin ongelma on jo historiaa. Siksi siis suoleen menin sitä valittamaan.

Salattu tieto?

Viime postausta kommentoivat ihmiset olivat kohtuuttoman kilttejä, kiitos heille siitä!! Mulle oli ihan OUTO ajatus se, että joku voisi oikeasti ajatella miehen toivovan mun kotonaoloa, etten saisi työtä + riippumattomuutta, jolloin 'saattaisin' harkita uudestaan liittoamme! Tarkoitan sen ajatuksen outoudella sitä, että mun on vaikea nähdä kuinka joku haluaisi pitää kiinni MINUSTA niin paljon. Koska en kai näe itseäni sen arvoiseksi? Mutta tuo uusi ja tuore näkökulma tietysti ansaitsee tarkastelun myös - vaikka se vaikuttaa ensiajattelulta järkyttävältä oudolta ja HULLULTA!! En ole tottunut ajattelemaan itsestäni niin. Enkä myöskään pitämään itseäni herttaisena ihmisenä tms.. Pelkään itse politikoivani liikaa. Se 'vaiva' tosin on vähän vähentynyt eduskuntavaalien jälkeen! Mieskin huomasi, etten enää paasaa politiikkaa niin paljon kuin ennen. Jollain tavalla tuo persujen vaalivoitto vei musta ponnen..! Tuntuu kuin en enää tuntisi ihmisiä enkä tajuaisi mitään. Mutta nyt olen jo vähän ennalleni palautunut ja olen taas puhunut täällä kotona yhteiskunnallisistakin asioista!! Politiikkapaasto ei kauaa jatkunut! :)

Edelleenkin aion hakea siinä syksyn haussa! Siis terveydenhoitoalaa! Tiedän, että haave voi kaatua valintakokeeseen [ne laskut!], mutta aion yrittää ainakin! Eikä se palkanlaskijaksi päätyminenkään enää niin pahalta tunnu. Kunhan olisi vain jotain. Mutta siinäkin on tietysti se matematiikka kummittelemassa!

Mietin sitä, kun mies sanoi ettei oikein osaa kuvitella mulle sopivaa alaa.. Hän EI siis sanonut sitä ilkeyttään [tunnistan kyllä ilkeilyn], vaan varmaan se oli ihan vilpitöntä. Miksi aina ajattelen, että jollain toisella [Äetmuorilla, miehellä tms.] olisi joku gnosis.. joku salattu tosi tieto minusta, jota itselläni ei ole? Koska kun mies sanoi tuon, niin mietin.. apua!! En voi hakea.. mietin, että jotenkin hän tuntee mut paremmin kuin minä itse? :(

Ehkä se johtuu lapsuudesta - sekin? Kun lapsena - ja lapsuuden jälkeenkin - Muori aina antoi/antaa ymmärtää, että hän tietää mua paremmin mikä mulle on hyväksi? Tuntui kuin joku ulkopuolella tietäisi aina mua paremmin. Se voi jatkua nyt, kun olen aikuinen ja avioliitossa. On myös pelottava ajatus alkaa ajatella, että MINÄ voisin tietää parhaiten itse omalta kohdalta..? Voinko, oikeasti..

4 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Olisiko suussasi afta? Se ei ole kyllä punainen vaan pikemminkin valkoinen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Afta

Neitoinen kirjoitti...

En oikein saanut kiinni suuongelmastasi, mutta: seuraavan kerran kun se ilmaantuu, soita hammaslääkäripäivystykseen ja kerro siitä ja sano tulevasi paikalle. Vaivasi - varsinkin silloin tällöin toistuvana - on ihan yhtä pätevä syy mennä päivystykseen saman päivän aikana kuin esim. lohjennut paikka.

Suklis, jos miehesi ei arvostaisi sinua, etköhän olisi saanut kengänkuvan persukseen jo kauan sitten! :)

Jokaisella on aina mahdollisuus kasvuun enkä nyt tarkoita kasvulla mitään suorittamiseen viittaavaa.

Se, kun löytää itsestään uutta, tuo uusia ulottuvuuksia myös parisuhteeseen.

Jokaisella on mielenkiinnonkohteensa eikä toinen kiinnostus ole sen arvokkaampi kuin toinenkaan.

Kun mainitsit politiikkainnostuksestasi, niin mieleeni tuli sellainen ajatus, että se (politiikka) on kuitenkin ulkoinen asia, ei sisäinen.

Loppuviimeksi mitkään ulkoiset asiat eivät vie meitä "itsemme äärelle". Monesti ne (vaikkapa toisten elämän ajatteleminen) ovat lähes pakotie siitä mihin tutustuminen on oleellista: sisäinen minä.

Voisit ottaa projektin, mistä et kertoisi kenellekään. Ottaisit omaa aikaa vaikka tunnin päivässä - ehkä sama kellonaika auttaisi pitämään ruodussa - jonka aikana keskittyisit itseesi siltä kantilta, mihin et ole tottunut.

Miettisit (vaikka kirjoittaisit) tärkeitä asioita: millainen minä olen? Mistä asioista nautin? Millaiseksi ihmiseksi haluan tulla? Mikä elämässä on tärkeää? Mihin haluan keksittyä? Mikä tekisi minut onnellisemmaksi? Millaisia askelia siihen suuntaan voin ottaa? Jo kuukausi tällaista harjoitusta opettaisi sinulle paljon uutta siitä kaikkein tärkeimmästä eli omasta itsestäsi!

Itsensä voi tuntea parhaiten itse, mutta se ei tapahdu itsestään! Tuntuu tosi hyvältä, kun tuntee itsensä eikä tarvitse kysyä muilta että millainen minä olen tai mikä sopii minulle. Itsehän sen voi tietää parhaiten, kun on elänyt itsensä kanssa koko elämänsä!

Mainintasi ammateista oli myös hyvä.

Kaikissa töissä on hyvät ja huonot puolensa. Ehkä tärkeämpää kuin työn sisältö on se, että millä mielellä sitä tekee.

Ihminen, jonka sisäinen elämä on rikasta, voi tehdä oikeastaan millaista työtä tahansa, koska työn merkitys ei ole hänellä ylikorostunut.

Työn lisäksi kun elämässä on niin paljon muutakin!

Hyvää sunnuntaita sinulle!

suklaahirviö kirjoitti...

Mikko: afta oli mullakin yhdessä vaiheessa mielessä. Mutta ei se ole sellainen niin kuin aftat on.. Mulla on nimittäin ollut aftojaKIN joskus. Kiitos kumminkin kun autoit!

Neitoinen: aion muuten kokeilla tuota, että kirjoittaisin ylös sellaisia asioita, joita tahtoisin elämässä, ja millainen olen ja mitä tahtoisin olla! Ehkä se selkiyttäisi..? Kiitos vinkistä!!

delfiini kirjoitti...

Vähän myöhässä kommenttia tähän postaukseen... Minäkin olen luullut tietäväni totuuksia läheisten ihmisten perustavanlaatuisista ominaisuuksista, mutta olenkin ollut väärässä. Yleensä nämä olettamukset ovat olleet hieman negatiivisia (esim. parinkymmenen vuoden tuntemisen perusteella olen pitänyt itsestäänselvyytenä, että eräät ihmiset eivät ikinä tule harrastamaan liikuntaa, koska vähäinenkin ruumiillinen aktiivisuus on heille tuskaa), mutta olen nähnyt aivan yllättäviä positiivisia muutoksia. Onneksi niistä on tullut hyvä mieli ja tsemppiä omiin juttuihin, eikä luuseriuden tunnetta siitä ettei itse ole tehnyt yhtä radikaaleja parannuksia. Että siitä vain kumoamaan muiden oletukset, jos siltä alkaa joskus tuntua :)