lauantai 28. helmikuuta 2009

Pieni on kaunista!

Miksi makeistehtaat tekee näitä jumbokokoisia suklaatilevyjä ja jätesäkin kokoisia karkkipusseja? Olen siitä aiemminkin raivonnut ja nyt marmatan taas. Lensi nimittäin avaamaton pussi Fazerin Omar-karkkeja roskiin.. vanhentunut päiväys nääs. Aina ei tarvitse sitä parasta ennen-päiväystä tuijottaa, mutta esim. omarit on semmoisia, että ne ei mun mielestä ole kovettuneina yhtään hyviä. Ja ne alkavat kovettua, jos pussi on avattuna lyhyenkin aikaa, kuten nyt vaikka muutaman viikon.

Miksi viskoin pussin rokeen avaamattomana? Kun en ole viitsinyt sitä parinsadan gramman pussia avata, koska tiedän etten olisi MÄSSYissä ottanut pussista kuin muutaman namin. Muutaman vuoksi sellaisen ison pussin avaaminen tuntui turhalta. Mun on ikävä sadan gramman namupusseja! Niitä lapsuuden kokoja! Kuka älypää keksi tämän että kaikki pitää olla niin SUUUUUUURTA?? Mun lapsuudessa vielä oli niitä 100 gramman pussukoita, ne riittivät kyllä hyvin.

Marianneja mulla saattaa olla pussillinen avattuna vaikka kuinka kauan. ;) Tietysti mariannetkin kärsii siitä, mutta eivät ollenkaan niin pahasti kuin omarit. Mariannet saattavat pehmetä, siis se minttukuori siinä päällä.. muttei se mua haittaa. Omarien kovettumista tietty hillitsee se kun laittaa sen avatun pussin muovipussiin ja sulkee sen. Mutta ei sekään kunnolla auta.

Jos olisi vielä niitä sadan gramman pusseja, niin uskaltaisin avata Omar-pussukan. Ja saisin sen varmaan parissa MÄSSYssä loppuun. 200 gramman pussia en itse enää edes viitsi ostaa.. tuokin Omar-pussi [jonka loppusijoituspaikka on siis roskis] oli vähän niin kuin lahjoituksena saatu.

Jotenkin vaan ajattelen että mun kaltaisteni asiakkaiden vikinät ei tässä karkkipussien koko-asiassa tule vaikuttamaan hevon hännän heiluvaa tulevaan kehitykseen. :( Luultavasti namikkien koot sen kun kasvavat entisestään. Niin hullu ja sairas on tämä maailma. Minä voin olla syömishäiriöinen ja myöntää sen, mutta ainakin mulla on joku käsitys kohtuullisista annoksista. Muu maailma on kai hukannut sen jo aikaa sitten.

Toinen aika ärsyttävä kermakarkki-ilmiö ovat ne Lidlin lehmäkarkit. Nekin on aivan sikamaisen suurissa pusseissa myytäviä! Sellaisella tyydyttäisi päiväkodillisen makeanhimoisia pikkuvekaroita. :( Jotenkin ihan hölmöä kun ostaa sellaisen säkin.. niin tietää, että osa siitä on melkein pakko heittää pois kuitenkin, kun namit kovettuvat ennen kuin ne kaikki tulee syödyksi.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Pilleriä poskeen ja ihan kiltisti vielä

Mulla oli viime yönä joku outo vaihe menossa, siitä varmaan johtui tuo kumma kirjoitus. Tai ehkä se johtui lääkkeestä, näistä ensivaiheista sen kanssa. En tiedä! Nyt olo on kuitenkin rauhallisempi.

Kommenttilootasta on oikeasti hyötyä! Siellä Lupiini mainitsi kognitiivisen terapian, jossa hän oli ollut 9 kuukautta. Heti tuli sellainen toivon säde.. voisiko olla niin, että ei tarvittaisi vuosikausien terapiaa? Tietysti esim. 9 kuukauttakin on pitkä aika [mulle], mutta onhan se nyt paljon parempi kuin vaikka viisi vuotta. Täytyy kysyä sopisiko semmoinen minulle, tai olisiko muitakin lyhytkestoisempia terapioita. Olen miettinyt myös hypnoosihoitoa. En tosin tiedä siitä paljon.

Häpeä ja häpäiseminen - yleinen epäluottamus

Kommenttiloota myös valottaa vähän oman käytöksen semmoisia puolia, joita ei tule ajatelleeksi itse. Nimittäin onhan se niin, että HÄPEÄ leimaa elämääni. Se liittyy syömiseen, mutta se tosiaan liittyy kaikkeen. Siihen, ettei ole työtä, siihen, että t-elämävalmennus päättyi kuten päättyi. Mietin paljon semmoisia asioita kuin häpeä ja häpäiseminen. Minusta ihmistä ei tarvitsisi häpäistä opettaakseen ihmon häpeämään esim. jotain väärää tekoa.

Mietin paljon sellaisia asioita, joita en ole miettinyt oikeastaan koskaan aikaisemmin. Pidin aiemmin itsestään selvänä sitä, että totta kai 15-vuotias pakotetaan lukioon, muita vaihtoehtoja ei edes ajatella. Mutta nyt olen alkanut ajatella että se on hullua. Olen alkanut miettiä, ettei ihmisen persoonaa kohtaan saisi tehdä väkivaltaa, vaikka se persoona olisi nuorikin. Hyväksyin nuorempana Muorin ajatukset, tai tuntuivathan ne jotenkin kiusallisilta, mutta ajattelin että kai aikuinen tietää paremmin. Mutta nyt ajattelen että jos aikuinen tietäisi aina paremmin niin eikö silloin lukioon pyrkiminen jätettäisi 18-vuotiaille? Se että se tapahtuu 15-vuotiaana taitaa kertoa siitä että tuon ikäinen jo katsotaan sopivan kypsäksi arvioimaan omaa suuntautuneisuutta. Muorille "amis" oli suunnilleen joku helvettiin verrattavissa oleva alennustila. En tajua! Jos mun nuoruudessa olisi ollut näitä lukio+amis-yhdistelmiä niin olisin saattanut hyvin mennä semmoiseen. Olisi ollut ammatti JA yo-tutkinto. Ei yhtään kakkaisempi juttu, tuumii Suklis Valkolakki.

Mulle on outo ajatus sekin, että joku/jotkut oikeasti voi katsoa tuota t-elämävalmennuksen päättymistä MUN kannaltani. En oikein jaksa sitä uskoakaan. Muori sanoisi: "totta kai ne sanovat että voi voi sua ja olipa huono työnantaja, mutta oikeasti ne pitävät sinua ihan tyhmänä ja kummallisena ja nauravat.." Tällä lailla kun mulle on sanottu kotona oikeastaan aina, niin siitä on tullut sellainen epäluottamus maailmaa kohtaan. :( Pitäisikö uskoa että ystäväni esim. eivät ole olleet vilpittömiä kun ovat tarjonneet myötätuntoa? En tahdo ENÄÄ uskoa niin, nuorempana uskoin kai sitten.

Se epäluottamus maailmaa kohtaan on joskus ulottunut jopa mieheen! :( Mun mies on mukana ay-liikkeessä, on ollut erilaisissa luottamustehtävissäkin. Ja hän sanoi tuosta "sopimuksestani" erinäisiä juttuja.. siis siitä että toimenkuvaa ei oltu rajattu, siitä ettei niistä fyysisistä jutuista ollut mainintaa, työajan epämääräisyydestä jne.. Jopa silloin ajattelin, että ei mies oikeasti kritisoi tuota... että hän vaan minua miellyttääkseen sanoo asioita ja sisimmässään ajattelee, että olenpa sekopää. Mies aina sanoo, että työnantaja yrittää AINA jotain työntekijän "pään menoksi" eli siis tavallaan pyrkii saamaan itselleen etuja ja ne edut usein hankitaan työntekijän selkänahasta. Ja niinhän se tietty on. Sitä vaan odottaisi että esim. työkkärit neuvoisivat aloittelevia työelämässä näiden sopimusten ja muiden kanssa. No, jotenkin kuvaavaa silti, ettei se eilinen t-voimaneuvoja hämmästynyt yhtään tuota lopetustani. Se tuntui kummalliselta, mutta sitten tajusin: en taidakaan olla ainoa lopettaja. Ensin ajattelin, että VAIN MINÄ voisin olla sellainen luuuuu-uuseri, että lopetan t-valmennuksen. Ei taidakaan olla niin..? Onkohan siitä tehty tilastoja ja lopetuksen syistä myös? Tavallaan alkaa vähän kiinnostaa.

Suklis politikoi

Oikeastaan nykyisin on työmarkkinoilla paljon ihmisiä, jotka ovat ihan lainsuojattomia. Tuntuu ihan hullulta, että tämä kehitys on ollut mahdollista Suomessa sittenkin aika lyhyessä ajassa. Luin sen Juha Siltalan kirjan "Työelämän huonontumisen lyhyt historia" ja oli melkoista tekstiä. Eikä siinä oikeastaan edes käsitelty vielä näitä työelämän korttipakan jokereita, eli työelämävalmennettavia ja muita.. mitä näitä nyt onkaan.

Ystäväni on Salossa Nokialla töissä tuotannossa ja hän sanoo että sielläkin on tahti koventunut aivan järjettömäksi. Nyt tietysti vielä huononee, kun jopa tuotannossa tulee näkyviin tämä taantuma.. eli porukkaa potkitaan pihalle. :( Nykyisin kuulemma hommat tehdään SEISAALTAAN.. ennen sai sentään istua! Ja se seisominen on muuten aika rankkaa, teepä kännykkää seisaaltaan täysi työtuuri jos esim. olet raskaana ja jalat muutenkin turpoaa. Joku vain oli laskenut että työteho on suurempi seisaaltaan ja siksi tähän käytäntöön mentiin. Nokia pyrkii lisäksi kaikenlaisilla kultaisilla (pikemminkin kissankultaisilla) kädenpuristuksilla eroon esim. 15 vuotta siellä töissä olleesta väestä. N. vuoden palkka käteen ja ulos, houkuttelevaa..? Ja nuorta työvoimaa tilalle - jos enää tarvitaan. Toisaalta jos ajattelee sitä seisomista niin ei kai sitä enää kovin vanha jaksakaan. :(

Vaipat housuun ja työelämään?

Sama kaveri kertoi aika kiintoisia juttuja vessakäytännöistä Nokialla. Alkaa kai pian tulla Suomeenkin se ameriikan malli.. vaipat housuun vaan, niin ei tarvitse työntekoa keskeyttää kakkaamisen tai pisun vuoksi. No toisaalta Nokiaa on turha tässä suhteessa alkaa yksin syyttää, muistan itse vuonna 2000 ihan toimistohommissa miten katsottiin kieroon kun kävin veskissä ehkä useammin kuin se naapurin työntekijä [mulla oli muuten ripuli silloin]. Olisi pitänyt kai vaan laskea alleen.

Kaverini kertoi aika hurtista Nokia-huumorista! Siellä työntekijät joskus vitsailee että pitäisi kai vain katetroida, niin ei tarttisi 'haaskata' aikaa vessaan.

Kuitenkin Nokiassa olevilla on sentään etuna vahva ammattiliitto. Taas kerran ihmettelen kovasti niitä pyrkimyksiä heikentää ay-liikkeen asemaa! Minusta Suomesta ollaan nyt tekemässä sellaista maata, jossa en ole varma viihdynkö vai en. :( Kovat arvot ovat kokonaan voittaneet. Arvot ja asenteet ovat kovia samaan aikaan kun olot [työllistyminen yms.] ovat huonontuneet. Tarkoittaa vaan sitä, että siihen ihannoitujen voittajien luokkaan pääsee yhä harvempi. Mitä me pienet ihmiset sillä voitamme, että halveksimme toisiamme 'työnvieroksujiksi' ja 'loisiksi'? Pitäisi olla yhteistoimintaa, solidaarisuutta. Tämän päivän 'voittaja' voi muuten huomenna löytää itsensä meidän häviäjien joukosta. Niin että kannattaisi vähän miettiä mimmoisista arvoista puhuu ja millaista maailmaa äänestyspäätöksillään on ajamassa.

8 kokonaista vuorokautta..

.. herkutteluihin. ;) Sanon tämän, vaikka siitä on into pois. Ehkä se lääke ottaa terän pois. No, ehkä lääkkeen myötä opin entistä paremmin herkuttelemaan - en ahtamaan.

torstai 26. helmikuuta 2009

Lääkeraivoa

En oikein tiedä noista Citaloprameista. On epäilevä olo. Tietysti ne on jo auttaneet siihen, että uni tulee.. Mutta luin, että saattaa esiintyä ruokahalun kasvamista --> lihomista. Vielä ei ole ollut sellaista ilmassa, mutta pelkään, että JOS.. Jos alkaa ilmassa olla jotain sellaista, niin mömmöt lentävät mäkeen, heti ja välittömästi. First things first! Tietysti saattaa käydä myös niin, että ruokailuhalu vähenee ja ihmo laihtuu. Niinkin sanoi pakkausseloste.

Miksi oikeastaan suostuin alkamaan nuo pillerit? Koen että lääkärikään ei ollut mulle täysin rehellinen niiden suhteen. Koska sanoi ruokahalun muutosten olevan HARVINAISIA sivuvaikutuksia, mutta pakkausselosteessa ne luokiteltiin YLEISIKSI. Oliko valkotakki siis epärehellinen vai tietämätön?? Miten on.

Miksi edes menin sinne lääkäriin?? Mies siitä oikeastaan ämppäsi tosi paljon, että mun pitäisi mennä. Ehkä pitäisi luottaa enemmän itseensä ja olla menemättä vaan. Ei noista paikoista saa mitään konkreettista apua. Kyllä kai on niin että pitää vaan kestää ne ahdistukset. Nyt olen jo tehnyt hirveän erehdyksen, olen vatuloinut sille lääkärille kaikkea, kertonut itsestäni.. ja se kaikki tulee kirjoitetuksi ylös, siitä tulee mustaa valkoisella. Joskus sitä voidaan käyttää mua 'vastaan' jollain tavalla. Siis en tarkoita mitään salaliittoa tai "pahaa" tarkoitusta, ainahan ne sanovat tarkoittavansa vain mun parasta... Tarkoitan siis, että myöhemmin jonkun toisen käynnin yhteydessä voi tulla esiin, että olen valitellut hulluusongelmia.. ja se sitten leimaa mut ja vaikuttaa.. siitä on mulle haittaa.. :(

Oikeastaan on miehen syy, että nyt sitten olen tässä jamassa. Että on ne TYPERÄT karjalle suunnitellut lihotuslääkkeet. Viiniäkään ei voi juoda! Kun ei kuulemma sovi yhteen sen mömmön kanssa! Ja pyh!

Kaikkea sontaa sitä ihmiselle syötetäänkin. Joskus itse asiassa musta tuntuu kuin olisin ITSE AINOA tervejärkinen ihminen, ehkäpä onkin niin, ja muissa on vika! Jotkuthan voivat olla jopa kateellisia mulle ja siksi haluta lääkitykselle. En tarkoita että mies olisi tällainen, mutta varmasti ihmisillä on outoja motiiveja.

Hyvässä lykyssä saan noista p-koista vielä rytmihäiriön!! Pakkausselosteessa sanottiin että jotain sydämen lyöntijuttuja voi tulla. Varmaan minulle tulee, mulle tulee aina, mulla on huono onni aina näissä asioissa.

Ehkä nykyisin terveet ihmiset pistetään lääkitykselle ja sairaat ne jyllää yhteiskunnassa. Tällaista mietin ainakin minä, Suklis! En aio sitoutua noihin lääkkeisiin kuin siihen asti, kun on seuraava lekuriaika. Sitten jos mieleni on vielä tämä sama kuin tänään, niin sanon että jätän ne. Lääkärit nykyisin määrää noita kirottuja SSRI-mömmöjä kuin antaisivat lapselle karkkia. Ja itse omistavat lääketehtaiden osakkeita - jokainen resepti on siksi kirjoittamisen arvoinen. ;)

Olin HULLU, kun menin sinne!! Oikeasti! Nyt tosiaan on minusta taas kirjoitettu joku paperi. Mistä senkin tietää kuka niitä lukee. Pienessä kunnassa juttu leviää.. :(

Sanon kyllä miehelle huomenna, että minua ei saa enää painostaa lääkäriin.

9 kokonaista vuorokautta - - -

- - herkutteluun! :) Tavallaan olen ollut viime aikoina tosi ylpeä itsestäni. MÄSSYt eivät ole menneet överiksi. Mikä sekin todistaa että se itsenäisyyspäivän laatanheitto oli yksittäistapaus! Sen perusteella ei mua voi tuomita.

Tympii vain kun en jaksa INNOSTUA mässäilystä täysillä. Johtuukohan sekin tuosta kirotusta lääkkeestä. Viimeinenkin ilo elämästä menee. Seksihalut myös. Nuo lääkkeet tekee ihmisestä ihan neutrin.

Tänään olin kaupassa enkä viitsinyt edes ostaa suklaatia, vaikka totuus on että hamstraus olisi kyllä aloitettava hyvissä ajoin! Muuten voin unohtaa jotain MÄSSYstä. Kinder Buenoa ainakin pitäisi ostaa. Söin sen melkein loppuun viime MÄSSYssä.

Pirkan hasselpähkinä-valkosuklaati oli muuten huonoa. Kuvittelin että olisin alkanut pitää siitäKIN, koska Ritter Sportin hasselpähkinävalkosuklaati maistui mulle. Mutta oli niissä eroa. Ritter oli ohkaisempaa, palaset järkevämmän kokoisia, siinä se suklaati ja pähkinä toimi hyvin yhdessä. Minusta Pirkka oli jotenkin mautonta.. :( Ja palaset aivan järkyttävää kokoluokkaa. Kai se sitten on fiiniä kun ne on niin suuria, että sopisivat jättiläisen suuhun.

Työvoimatoimiston ylläri!

Työkkärissäkin kävin. Odotin saavani kurat niskaan oikein kunnolla, mutta ihme kyllä niin ei käynyt! Se neuvoja olikin ihan rauhallinen eikä ainakaan alkanut moittia. Kylläpä helpotti, olin nimittäin aika onneton kun menin sinne, ajattelin että nyt siellä alkaa se myllytys, mutta eipäs vaan käynyt niin. Oikeastaan se virkailija puhui paljon itsestään ja pojastaan, joka valmistuu yliopistosta nyt. Parempi niinkin kuin puhua mun työelämävalmennuskokemuksesta tai kyvyttömyydestäni työllistyä. Seuraavan kerran menen sinne huhtikuun lopussa vasta.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Lääkitys kohdallaan?

Citalopram-lääke on jo alkanut vaikuttaa vähän. Sen huomaa nukkumisesta: uni tulee helpommin ja on syvempää! Suklis lepää! Vihdoinkin! Tietysti sen lääkkeen kaikki vaikutukset tulee näkyviin vasta useamman viikon käytön jälkeen. On kumminkin kivaa, kun saa nukuttua kunnolla. Menen aina ihan oudoksi kun en nuku, tai kun käyn levottomana ylikierroksilla. Mulla on semmoista tapaa. Kai jotenkin pelkään nukkua, koska tuntuu kuin koko aika pitäisi tehdä jotain "lunastaa paikkansa tässä maailmassa", olla hyödyllinen, hakea töitä, surra lortin-asemaa, tehdä kotihommia jne.

Otan siis tämän ekan viikon ajan sitä Citalopram Orion 20 mg-lääkettä puolikkaan tabletin joka päivä. Sitten se annostus nostetaankin kokonaiseen tabuun päivässä. Toistaiseksi ei ole ollut mitään isompia sivuvaikutuksia, pientä päänsärkyä ehkä, todella pientä.

Nuo Citalopramit olivat muuten tosi halpojakin, n. 4,60 euroa... vain! Ja melkein sata tablettia tuossa satsissa. Eli sopivat köyhänkin kukkarolle.

Ihme ja kumma, en ole nyt parina päivänä miettinyt herkkuja ollenkaan. Olenkohan ehkä kyllästynyt - ehkä edellisestä MÄSSYstä on vielä niin lyhyt aika? En kuitenkaan ole nyt oikein jaksanut niitä miettiä. Toivottavasti pian taas mietin, on ihan outoa kun ei mieli askaroi herkuissa. Omasta mielestäni edellinen MÄSSY ei kuitenkaan ollut mikään massiivimässy, joten siinä mielessä en tätä kyllääntymistä tajua. Ehkä into tästä vielä palaa, tai muuten ei nimeni ole Suklis, hehe. :)

Prinsessaunelmat, Tarjatodellisuus

Viime MÄSSYssä muuten katselin tellusta semmoista ihan kummaa ohjelmaa, Australian Princess! Siinä jotkut aussinaiset halusivat kai olla jotain prinsessoja. Heitä opastettiin kuninkaalliseen etikettiin ja tyyliin. Jotkut mokailivat paljon, jotkut vähemmän. Sitten näitä naisia arvostelivat mm. Dianan ex-hovimestari ja jotkut tyylikonsultit kai..? Vai mitä ne nyt olivat.

Minä ihmettelen miksi joku tahtoo mennä telluun nöyryytettäväksi? Ne naisetkin olivat jotenkin niin lapsellisia. Miten joku voi mennä tuommoiseen ohjelmaan? Kun tietää että kotiyleisö vaan hirnuu vastaanottimien äärellä. :( Voisi kuvitella jonkun alle 10 v tytön olevan semmoinen prinsessaleikkijä.. Mutta aikuiset naiset! :( Ja kuitenkaan heistähän ei tule prinsessoja, se on vain ohjelma. Joten turha on vaiva!

Nyt onkin aika kirjoittaa tästä, kun Ruotsissa kohta kai alkaa ohjelma Swedish Prince, kun Daniel Westling menee naimisiin Victorian kanssa. ;) Minä tykkään joskus seurata julkimojen elämää, vaikka tiedänkin että se on 'tyhmää ja 'hömppää'. En aina kauheasti suosi kuninkaallisia, minusta olisi hullu ajatus että joku valta tai edes asema PERIYTYISI.. Mun mielestä presidentin [valitun edustajan!] on johdettava maata! Perinnöllinen valta on ihan jotain menneen maailman juttuja! Mutta tietty nautin kun näen kaksi kaunista nuorta ihmistä jotka menee naimisiin isossa seremoniassa. ;)

Olisi se silti aika kauheaa jos Suomessa olisi kuninkaallinen perhe. Noin on mukavaa seurata.. vähän kauempaa.. kuninkaallisia.. :) Mutta jos meillä olisi, niin en tykkäisi. Semmoinen joukko kalliilla rahalla elätettäviä ihmisiä, jotka jet setteilisi vaan ympäri maailmaa veronmaksajien rahoilla. Jos nyt miettii esim. Ruotsin Madeleineakin.

Mä olen kyllä ainakin ollut ihan tyytyväinen Tarjan valtakauteen! :) Minusta hän vaikuttaa semmoiselta ihmiseltä jota olisi helppo lähestyä. Ja joka kumminkin välittää maailman vähäosaisistakin ja jolla on kuitenkin arvot kohdallaan! Tietty vähän tyytymätön olen siitä kun odotin Tarjan kaudelta ehkä enemmän.. :( Mutta eihän hän tietty VOI päätöksiä yksin tehdä. Tavallaan olisin halunnut ehkä enemmän maahanmuuttajien ja vähemmistöjen asioiden esillä pitoa. Toisaalta puhuuhan Tarjan SETA-tausta jo yksistään sen puolesta, että vähemmistöt on hänelle tärkeitä. Ehkä näistä asioista ei ole helppo puhua julkisesti, presidentin siis? Nyt minusta Tarjan pitäisi vedota yrityksiin, ettei tulisi irtisanomisia! Nyt pitäisi juuri sitä vastuuta vaatia.. kaikilta! Siis tämän taantuman vuoksi.

Minusta on harmi kun Suvi-Anne Siimes ei enää ole Vasemmistoliitossa eikä siis tule koskaan varmaan olemaan heidän presidenttiehdokkaansa. :( Jos olisi, niin äänestäisin. Suvi-Anne on tosi tyylikäs nainen JA hänellä oli vahva poliittinen osaaminen. Mutta vanhat katkerat äijät taisivat vaan kadehtia vähän liikaa. Jos multa kysytään niin ei se Suvi-Anne ollut, jonka olisi pitänyt lähteä siitä puolueesta. ;)

Leivontahaaveet

Seuraavassa MÄSSYssä saatan hyvin tehdä sitä ananasaurinkoista, sitä en ole tehnyt aikoihin. Pohjaan tulee murskattua kaurakekseliä, voita ja kookoshiutaletta. Täyte on creme fraichea ja ananasmurskaa. Uunissa tehdään tämä helppo leivonnainen ja on hyvää kuin mikä. Ehkä tosiaan teen sen!

maanantai 23. helmikuuta 2009

"Vallaton"

Lääkäri kysyi tänään vaikka mitä kun olin vastaanotolla. Hän teki muistiinpanoja ja sanoi, ettei yhden kerran perusteella pysty tekemään diagnoosia. Minä sain reseptin ja sitten uuden ajan tuossa maaliskuun puolessa välissä, kun lääkkeen vaikutus on jo jonkin verran alkanut.

Yksi juttu mitä hän kysyi oli että onko minulla sellaista "vallatonta" käytöstä esim. päihteen vaikutuksen alla, tai "vallattomia" kausia noin muuten. Minusta se sana VALLATON oli aika HULVATON. :) Tuli mieleen Ville Vallaton.

Minulle kävi kerran teini-ikäisenä niin, että humalassa kävin kadulle makaamaan. Sillä hetkellä halusin kyllä kuolla, mutta se oli hetkellinen tunne. Autoja ei tullut joten nousin jossain vaiheessa ylös siitä kadulta. Oli kumminkin syksy, nimittäin.

Olenhan minä myös humalassa joskus tehnyt kaikkea todella tyhmää. Esim. joskus olen löytänyt itseni pillerikaapilta lappamasta nappia naamaan. Se on todella outoa, koska en ole niinä hetkinä ollut mielestäni yhtään OMA ITSENI. Vaan joku muu! En tiedä kuka. Mutta onneksi sellaista vallattomuutta ei ole nyt ollut vähään aikaan.

Seksuaalikäytöksessä myös olen joskus ollut todella VALLATON, niin vallaton, etten tahdo oikein siitä täällä puhuakaan, koska ottamani riskit ovat olleet semmoisia, että useimmat ihmiset varmaankin halveksisivat mua ihan suoraan. Tai suuttuisivat. Mutta nekin ovat menneisyyttä.

Oikeastaan ei pitäisi rypeä menneessä. Olen monessa suhteessa saanut itseni KURIIN, en tietenkään kaikessa.. Syöminen on mulle melkoista vallattomuutta sekin. ;) Ainakin MÄSSYissä. En tiedä miksi päädyn pahoinpitelemään itseäni kaikin tavoin. Päihtein, ruoalla tai miehillä. Siis tarkoitan, että ENNEN päädyin kohtelemaan itseäni kaltoin. En nyt ole aikoihin päihteillyt kunnolla [=esim. sekakäyttänyt], enkä ole maannut miesten kanssa [paitsi tietysti omani].

Oli kyllä kauhia sessio se lääkärin luona olo. :( Olo oli niin vaivaantunut, niin nolo ja häpeilevä. Sitten se lekuri sanoi, että nämä eivät ole heikkouksia [kun mä sanoin, että olen yrittänyt olla antamatta heikkouksilleni valtaa] vaan sisäsyntyisiä, sairauksia, niitä ei voi valita eikä niissä ole mitään häpeämistä. Tietysti se helpotti, mutta sitten tulin myös ajatelleeksi, että helppohan lekurin on sanoa. ;) Hänellä kun ei ole näitä ongelmia. Jos olisi, niin voisi niitä myös hävetä, kuten minä.

Maailma on oikeastaan aika lailla jaettu voittajiin ja häviäjiin. Mä olen jo geenieni puolesta häviäjä. Isukista tuli vanhemmiten aikamoinen erakko ja hänellä oli paljon samoja ongelmia kuin mulla. Äetmuorin taas taitavat kaikki lukijat jo tietääkin, eipä hänestä sen enempää. Kun olisi edes toinen vanhemmista ollut N O R M A A L I !!!!

Illalla syötiin miehen kanssa kanaa. Aamupalat jätinkin väliin - rangaistus MÄSSYstä, näes.

Suklis raportoi!

Nyt on taas MÄSSYt vietetty! Viikonloppu kului kuin siivillä.. hehe tosin taisivat olla jumbojetin siivet eikä pikkulinnun, kun ovat kannattaneet Sukliksen ylensyötettyä kroppaa nyt.. :)

Seuraapi raportointia! No ensinnäkin ne J.D. Grossin (Lidl) tryffelit! Kolme erilaista palleroa, valkosuklainen, maitosuklainen ja tummasuklainen. Oli erehdys ostaa. :( Niissä oli kaikissa aivan mahdoton alkoholinmaku! Minä en viero alkoholin makua suklaatissa noin yleensä ottaen, jos se on mieto ja hillitty, mutta nämä oli kyllä kaikkea muuta. Paras maultaan oli maitosuklainen. Siinä se alkoholi oli joten kuten edes aisoissa pysyvä. Sitten ne Lidlin kreemitäytteiset maitosuklaanallet! Ne kai pyrkivät Kinder-tyyppisyyteen, mutta minusta Kinder hoitaa homman paremmin. Nuo nallet oli toki käteviä, yksittäispakattuja jne. ja söpöjä, mutta joku siinä maussa vähän 'tökki'. Sekä suklaan että kreemin maussa.

Tosi löytö sen sijaan oli Pirkan alle euron maksanut kaakao-hasselpähkinäkääretorttu! Oikeasti herkullista. Vaalea kääretorttupohja ja täytteenä kaakaoista, hennosti hasselmakuista kreemiä.. nam! Lisäksi alaosassa oli jotain tumman suklaan tyyppistä kuorrutetta.. Yhä vain parani. Tortun päällä oli tomusokeri-vesi (?) kuorrute, valkeita viiruja. Suklis suosittelee! 200 gramman paketti silkkaa nautintoa.

Sitten kerron leivonnasta! Tein sen Karamelli Cakes-blogin ohjeen mukaan mansikka-valkosuklaatijuustokakkua. Ja olihan muuten yksi herkullisimmista kaakuista, joita koskaan olen maistanut. Kiitos Karamelli Cakes-blogille! :) Itse vain muokkasin ohjetta sen verran, että tein keksivoipohjan sijasta sokrukakkupohjan. Täytteeseen laitoin kolmen hilloruokalusikallisen sijasta neljä. Tuli enemmän mansikkaista makua. ;) Ja sokrua laitoin myös enemmän kuin mitä tuossa ohjeessa oikeasti oli. ;) Sekä vaniljasokrua että tavallista.. Ja semmoinen juttu.. huomasin täytteen olevan tosi tymäkkää, joten käytin ohjeessa laitetun 4 liivatteen sijasta vain kolme liivatelehteä ja ERITTÄIN hyvin hyytyi, joten ainakin jatkossa edelleen aion laittaa 3 enkä 4. Mehukiilteessä huomasin, että vajaalle parille mehudesille 4 liivatetta oli liikaa. Seuraavan kerran laitan vain kolme. Huomasin tietty juuri tipan elintarvikeväriä laitettuani, että se väri oli mennyt vanhaksi lokakuussa -08! Tosi hyvin se silti toimi.. onneksi sitä ei oikeasti tullut laitettua kiilteeseen kuin tippa, joten ei tullut mahatautia tai muutakaan. ;) Kakku katosi jäkiksestä ihan viikonlopun aikana, vaikka syöjiä on meillä vain kaksi. Se kertoo jotain sen mausta. Todella hyvä ja hieno kakku ja sopivan näyttävän näköinen. Tätä neuvon leipomaan jos tulee vieraita, joihin haluaa tehdä vaikutuksen.

Suklis Hakee Apua!

Minulla on muuten huomenna lääkäriaika. Tarkoitus on puhua näistä syömis-Systeemeistä ja muistakin ongelmista, joita mulla on. Syöminen ei ole niistä tärkein, mutta se on yksi ilmenemismuoto monille muille, haitallisille + elämää rajottaville jutuille. Hermostuttaa kyllä 'vähän' - ei sitä oikein tiedä millainen vastaanotto tulee olemaan. :( Sanoin miehelle jo että eniten pelkään, jos se lekuri pitää mua jonain huomiota hakevana diivana. :( Koska EN sellainen ole! Mulle on valtava kynnys mennä TUOLLAISEN ASIAN [=nolojen juttujen] vuoksi lääkäriin. En muutenkaan asu millään isolla paikkakunnalla, joten on siinä sekin riski että tieto leviää. Turha tulla mulle puhumaan mitään vaitiolovelvollisuuksista, ei olisi nimittäin eka kerta kun kuulee tällaisessa pienessä maalaiskunnassa juttujen leviävän.

Ja vaikkei mitään 'vuotaisikaan' niin silti mulle on vaikea mennä sinne lääkäriin, mun on vaikea tunnustaa että olen uskomattoman omituinen syömisjutuissa. Ettei tällaista ihmisen perusasiaa osaa hoitaa. Se on sama kuin sanoisi, että ei osaa käydä vessassa. Ja melkein yhtä noloakin. En oikeastaan tiedä MILLAISTA apua haluaisin saada... joku terapia tuntuu kauhean pitkältä prosessilta.. mietin kai että jos olisi joku lääke jolla mut voisi parantaa? Tai pikaterapia? Masennuslääke ei kuitenkaan voi olla oikea ratkaisu, olen nimittäin käyttänyt niitä jo, montaa merkkiä ja monta vuotta. Rauhottavat ei myöskään 'hoida hommaa'. Niistäkin on kokemusta. Mutta täytyyhän jotain vaihtoehtoja olla. En silti tahtoisi siihen mitä yksi psyykkari kerran mulle ehdotti monta vuotta sitten, siis sitä .. jossa käydään monta kertaa viikossa pölisemässä.. ollaan jollain sohvalla tai jotenkin niin, ettei katsota sitä terapeuttia. Olikohan se psykoanalyysi jota hän ehdotti, olen ehtinyt unohtaa.. vai psykoterapia.. Suklis kauhistui moista ehdotusta nuoruutensa päivinä ja laukkasi tiehensä!

perjantai 20. helmikuuta 2009

Hemmoteltu Kirsi-kakara

Jatkan muistojen parissa, kun viime postauksessa vauhtiin pääsin. Tunsin erään Kirsin lapsena ja tiedättekös millä perusteella naapuruston muut lapset pitivät häntä hemmoteltuna kakarana? Oliko Kirsillä viisi harrastusta, saiko shopata rajoituksetta ostoskeskuksessa? No ei, mutta naapuristossa joitakin lapsia järkytti se, että Kirsi oli nähty itse teossa syömässä kotonaan kokonaisen ananaspurkin [semmoisen pienen, jossa on muutama viipale] ihan itse! Yksin! Joutumatta jakamaan sitä pikkuveli Samin kanssa. :) Tässä vähän osviittaa siitä miten paljon maailma on muuttunut minun lapsuudestani tähän päivään. Nykyisin ei varmaan pidetä yhtään minään, jos joku syö ananaspurkin yksin. Ehkä suorastaan ihmeteltäisiin, että tuo ananasko sille muka riittää namiksi. :)

Saman Kirsin isoäiti oli muuten vanhan kansan nainen. Jos hän halusi hemmotella lapsia, niin hän antoi meille [Kirsille, Samille & leikkikavereille) sokeripalat. Se oli se 'karkki'. :) Vähän on eroa tähän päivään. Minäkin sain sokrua siltä Kirsin isoäidiltä.

12 TUNTIA.. ja...!!!!!

Päivä on puolessa. 12 tuntia MÄSSYyn. Justiin ehdin laittaa pyykkikoneen päälle ja edelliset pyykit kuivamaan. Eilinen oli melkoinen siivoushomma, paljon oli työtä, nyt on onneksi se puoli ohi. Mutta lähden ihan kohta kaupoille, ostan punaista maitoa, hiivaa, leivonta-aineksia siis. Onneksi pistin miehen jo maanantaina ostamaan ne painavat tarvikkeet, vehnisjauhon sun muut. ;) Minä en tykkää raahata painavaa, kuolen semmoisen taakan alle.

Eilen vähän "tärähdin" Lidlissä. :( Ostin nimittäin J.D. Grossin semmoisia tryffeleitä.. niitä on yhdessä pussissa valkosuklaisia, maitosuklaisia ja tummasuklaisia palleroita. :( Valkosuklaiset ovat kai jotain shampanjatryffejä. Ne olivat alessa, joten ostin. Sitten samasta kaupasta hain sitä mansikkavalkosuklaatia.. ja lisäksi hullaannuin ostamaan Mister Choc-kreemitäytteisiä suklaanalleja. :( Ja pussin paprikasipsejä. Olen toivoton!

Suklaayhdistyskään ei ole muuten vielä ainakaan arvostellut niitä Lidlin suklaapallosia. Näin niitä joulun aikaan Lidlissä, nyt sitten myyvät alella. Onneksi niitä oli. :) En tietenkään voi tietää pidänkö niistä. :( Voivathan ne olla pahojakin. Selviääpi yöllä!

Kävin siellä helkutan Tarjoustalossakin ja ostin semmoisen pringlemäisen purkin Marsin "Planets"-suklaatia. Maksoi vain euron se lieriö. ;) Syötin niitä miehelle jo tuossa illalla ja jotenkin petyin vähän.. ne ovat kovin pikkuisia kuulia, kaukana PLANEETOISTA, lähinnä tulee mieleen suklaarusinat. Ne pienet! :( Jos ne muka olisi planeettoja, niin niillä asuva väki olisi mikroskooppisen pientä! Bakteereja ehkä! Jotain silmälle näkymätöntä mikroskooppisakkia. --Nyt alkoi muuten huolestuttaa kun näin sukulaatiyhdistyksen arviot noista planeetoista. Voi olla etten pidä, niin moni siellä on vähän kuin moittinut niitä. Sitkaasta kamasta en ainakaan tykkää. No jos ovat pahoja niin onneksi maksoivat vain euron.. Vaikka harmittaa sekin hävikki, varsinkin kun en ole rikas.

Muorin kanssa puhe-elimessä

Soitin eilen illalla Äetmuorille! Otin ensin torkut ja sitten soitin, joskus tuossa 19:45.. 40 minuutin puhelu. :( Hän on tosiaan vähän todellisuudelle vieras. Hän kuvittelee, että jos vaan laittaa riittävän monta hakemusta, niin JOKU tärppää. Ihan niin kuin ajattelisi että jos lottoaa tarpeeksi usein, niin tulee jättipotti ennemmin tai myöhemmin. Kuitenkin esim. Mummoni lottosi joka viikko kymmenien vuosien ajan kuolemaansa asti, eikä koskaan tullut sitä jack pottia.

Muorin mielestä minun vain pitää hakea enemmän työtä niin sitten varmasti saan. [Hehe, siis hakea työtä sitten kun tämä nykyinen päättyy.. ;)] Ihan kuin joku työnantaja, sanotaan vaikka 102 456. hakemukseni vastaanottanut päättäisi, että hei onhan hienoa, tuolla ihmisellä ei ole työkokemusta eikä mitään asiallista koulutusta, mutta jotenkin tunnen sisäisen pakon palkata se!

Yksi kaverini jolla on asiat paremmin kuin mulla, on työkkykokemusta siis, sanoi juuri hakeneensa paikkaa, jota oli hänen lisäksi hakenut 154 muuta. 154. Eikä se työ ole isopalkkainen pysyvä homma, vaan pätkä ja huonosti palkattu. :( Tässä on realismia tälle päivälle. Kaveri ei usko saavansa sitä paikkaa, kilpailu on niin kovaa.

Mutta ilon päivä on tämä..

.. silti! Luvassa leivontaa ja 00:00 muutun kauhistuttavaksi viidakon pedoksi, Suklis-hirviöksi, joka on kuin barbaarilauma rynnäkössä. Syön kunnes halkean!

torstai 19. helmikuuta 2009

1 kokonainen vuorokausi!

Juhlahetki lähestyy, enää yksi (1!) kokonainen vuorokausi MÄSSYyn! :) Vuorokausi on nimittäin vaihtunut - on torstai jo!

Olen siivonnut kuin vimmattuna. Kuivauskaapin hurina laulaa Sukliksen riemuvirttä, Sukliksen iloa ämyröi imuri!

Vähän on pää sekaisin, kun pitää koko ajan miettiä, että mitä teen ja minne kaikkialle pitää mennä ennen MÄSSYä. :)

Tarjoustalossa on joskus aika mielenkiintoisia, epätavallisia nameja! Noinkohan sinneKIN menisin.

Tavallaan kaipaan nyt sellaisia suklaita, joissa olisi jotain melkein juoksevia, nameja täytteitä. Yleensä Dove-patukka ajaa sen tarpeen hyvin, mutta tekisi mieli muutakin namitäytettä kuin vain toffeeta. Miksi sellaista patukkaa ei voisi olla, jossa olisi ihanan pehmeä creme brulee-täyte? Fazerin Fazerina Caramel oli SURKEA yritys creme bruleen suuntaan.. pettymys! Creme bruleehan on, jos sitä oikein karusti tahtoo sanoa, vähän kuin vaniljavanukasta. Jossa on karamellisoitunutta sokeria päällä. Paahtovanukas! Fazer mokasi. Vaan eipä ole sille firmalle eka kerta..

Makumuistoja Möksältä ja muualta

Lapsena muuten oli melkoista makujen juhlaa se, kun joskus sai Fazerin suklaan sijasta Marabouta. Se oli vaihtelua. Siihen aikaan kauppojen valikoimat ei tosiaan olleet sitä kun ovat nyt. Muistan vieläkin millainen makupommi oli Maraboun pähkinärouhesuklaa [Schweitzer nöt], sitten kun sitä alkoi saada. Sitten sitä pitikin saada aina kuin vain mahdollista. :)

Minä muistan semmoisenkin ajan, kun Jacky-makupaloja ei ollut kuin kaakao-makua. Ja sitten tuli se maitosuklaa. Nyt niitä on vaikka miten paljon.

Lapsuuden makumuisto on mulla myös Valion VANILJAJÄÄTELÖ! Me vietettiin paljon aikaa kesämökillä.. jonka omistivat mun isäni vanhemmat. Ja sinne kun isovanhemmat tulivat, ajoivat sen 20 km:n matkan kotoa maalle, niin heillä oli usein vaniljajäätelöpaketti mukana. Se oli perille tultaessa sulanut puoliksi, juuri siihen oikein herkkuun vaiheeseen. Sitten se piti äkkiä syödä siellä möksällä pois, koska muuten se olisi sulanut ihan luiruksi. Meillä ei möksällä ollut pakastinta.. eikä muuten kummoista jääkaappiakaan, sellainen aika surkea vain. Se oli sitä aikaa. Nyt siellä on hyvä jääkaappi, mutta ei vieläkään pakastinta.

Möksällä oli usein myös mun serkut! Heitä oli kaksi ja meitä Siukun kanssa kaksi. Se vaniljajäätelö sitten pistettiin neljään osaan meidän serkkujen kesken. Jokainen sai pienen siivun ja ne siivut olivat mahdollisimman tasaisesti jaettu, niin että kaikki saisi yhtä suuret palat. Joskus isovanhemmat toivat kaksi paketillista sitä jäätelöä, sitten saivat aikuisetkin omat palat.

Mun isovanhemmille vaniljajätski oli se ainoa "oikea" jätski! Ei he ymmärtäneet muiden makujen päälle. Mun lapsuudessa sitten alkoi niitä olla.. muita makuja. Oli trio-jäätelöä ja suklaajäätelöä, päärynä tuli yhdessä vaiheessa kai myös. Mutta eivät ne jäätelöt olleet sellaisia superlaadukkaita kuin on tänään. :) Sen muistan, kun taisi R-kioskille ensimmäisenä tulla Mövenpick-suklaajäätelöä, kun olin teini. Siitä tuli heti Siukun ja mun suosikkituote numero yksi. :) Tuntui niin ihmeeltä se täyteläisyys ja se, että siinä oli niin isoja suklaapalasia joukossa.

Ihan samalla tavalla muistan, että isovanhemmat ja vanhemmat aina halusivat pullapitkon kahvipöytään. Ei sitä itse leivottu, se oli kauppan pitko, sellainen missä oli läpinäkyvässä muovikääreessä jotain kirkasvärisiä kukkia (?) ja perhosia. En muista sen pitkon nimeä, mutta herkullisinta siinä oli se raesokeri päällä. :) Sitä aina toivoi saavansa semmoisen palan, jossa sitä sokeria olisi. Rusinoitakin siinä oli ja minä noukin aina rusinat siitä pois, jos vaan pystyin. Koska en pitänyt rusinoista lapsenakaan. Mutta lapsena niitä takuuvarmasti oli melkein aina tarjolla jossain muodossa, kun herkuteltiin. Sun-maid rasioita oli kotien keittiökaapeissa, aikuiset ainakin tykkäsi rusinoista ja siksi kai perheenäidit tarjosi niitä aina jossain muodossa.

Se rusinoitten noukkiminen pois pullasta piti aina tehdä tosi salaa. :) Jos siitä jäi kiinni, niin sai hirveät haukut. Marie-keksit olivat myös kova sana mun lapsuuden kahvipöydissä. Nehän ei oikeastaan maistu miltään, mutta aina niitä oli. Ja joskus dominoja. Siihen aikaan ei ollut muita kuin tavallisia dominoita, ei ollut mitään minttutäytteitä tai muitakaan.

Meillä Isukin vanhemmat ei tosiaan mitenkään kauheasti karkilla hemmotelleet lapsenlapsia. Äetmuorin äitihän, K-mummi siis, oli tosi herkkujen ystävä ja hänen luonaan sai aina valtavat määrät suklaapatukoita ja jäätelöä ja vaikka mitä. Isukin vanhemmat katsoivat, että se vaniljajäätelölitra oli neljälle lapselle tarpeeksi. Ja jotenkin silloin ei kaivannutkaan muuta, koska Isukin vanhempien kanssa oli hauskaa, he olivat kiinnostuneita meistä.

Joskus kun muistelen omaa lapsuutta tuntuvat joittenkin leivontablogien kuvat lasten synttäreistä aivan ylimitoitetuilta. Syökö ne lapset edes mitään, jos tarjolla on KAUHEA määrä KAIKKEA? Jos on muffinsseja, piirakkaa, hyydyketorttua JA synttärikakkua, niin mitä ne lapset syö? Jotenkin oma lapsuus taisi olla aikuisille helpompaa aikaa, kun ei tarvinnut koko ajan miettiä miten ylittää edellisen vuoden synttärit. Mun lapsuudessa nimittäin synttärit oli aina melko samanlaisia. Oli äidin tekemä täytekakku, ehkä jotain keksejä. Synttärit vietettiin kotona ja niissä ei ollut mitään järjestettyä ohjelmaa.

Meillä Äetmuorin tekemä synttärikakku oli tosi simppeli. Hän teki kakkupohjan sekoittamalla kahvikupillisen kananmunia, kahvikupillisen sokeria ja kahvikupillisen jauhoa (jossa seassa leivinjauhe). Tuo sokerikakkupohja ei muuten ole paras mahdollinen, vaikka reseptinä taitaa olla sieltä vanhimmasta päästä. Kerrosten väliin tuli kermavaahtoa ja banaanisiivuja. Ne banaanisiivut sitten aina mustuivat aika ällöllä tavalla. :( Mustumista olisi voinut estää ripottamalla esim. sitruunamehua vähän niiden päälle, mutta Muori ei semmoista konstia tiennyt. Kakun päällä oli koristeena nomparellia tai suklaarouhetta. Kakkua ei oltu mitenkään muuten koristeltu, eikä pursoteltu. Ja hassu juttu, melkein koko kakku aina meni synttäreillä. :) Kai koska ei ollut muuta tarjolla, paitsi keksiä.

Siukkuni kertoo, että nykyisin hänen poikansa synttäreillä KUKAAN ei KOSKEKAAN syntymäpäiväkakkuun. Se jää useimmiten ihan koskemattomaksi, ei edes siivua olla otettu. Semmoinen tilanne olisi ollut aika ennenkuulumaton mun aikana, koska mun aikana herkut olivat vielä harvinaisuus - ne ei kuuluneet joka päivään! Ja sillon kun saatiin, niin oltiin aika kiitollisia siitä, että saatiin. :) Oli nimittäin hyvin herkästi ihan arjessa joku aikuinen aina muistuttamassa, että kehitysmaissa Afrikassa nähdään nälkää, eikä siellä ole lapsilla edes sitä, mitä meillä on.

Minä en oikeastaan tajua miksi vanhemmat nykyään kilpailee lastensa synttäreillä, että kenellä hienoimmat on. Onko se sitä, kun ei enää olla tekemisissä toisten perheiden kanssa - on enemmän sellaista epävarmuutta? Perheet ja suvut on pieniä ja hajallaan, eikä enää äidit ole kotona eikä poikkea toistensa luona kahveilla. Minun lapsuudessa niin tehtiin. Silloin ei kai se naapurin äiti näyttäytynyt minään KILPAILIJANA, sellaisena josta ei tiennyt miten hienoa arkea se eli, vaan se oli ystävä.. tai ainakin tuttu, jonka elämästä tiesi aika paljonkin - ainakin sen että se elämä oli hyvin paljon samanlaista kuin omankin perheen elämä. Ei ollut syytä pitää mitään kauheaa kulissia yllä, tai yrittää osoittaa, että tässä ollaan nyt niin fiiniä. -Tai ehkä nykyisin vanhemmat tuntee jotain kummaa syyllisyyttä enemmän kuin ennen. Ja sitten korvaa jotain kalliilla synttäreillä. Toisaalta nykyisin myös ihmisillä on paljon enemmän rahaa käytössä kuin mun nuoruudessa. Ihmiset tekee etelänmatkoja, nekin on ihan rutiinia. Minun nuoruudessa jos joku meni etelään, niin se oli vielä iso juttu, sitä ihmeteltiin ja ihailtiin. Ja vain harvat mun tuntemista lapsista oli siellä käyneet, tai yleensä missään ulkomailla.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Vanhempien häpeämisestä

Tyttökirjoissa oli muuten myös yksi aika tärkeä arvo, jonka opin: ei pidä halveksia ihmistä esim. köyhyyden vuoksi. "Pikku naisissa" Meg saa opetuksen antaessaan rikkaiden 'ystävien' tällätä itsensä huippuhienoksi ja omaksuessaan heidän teennäiset keikistelynsä. Perheystävä näkee Megin ja osoittaa paheksuntansa. Meg teki tekonsa, koska häpesi köyhyyttään ja huonompia vaatteitaan rikkaiden ystävien rinnalla. Mutta hän oppi, eikä enää yrittänyt olla muuta kuin oli.

Näin minäkin ajattelen. Minusta on tärkeämpää mitä ihminen sisällisessä mielessä on, kuin mitä on yllä. Mutta silti, en voi sille mitään että esim. Äetmuoria olen saanut usein hävetä. Minä en tajua mitä hänelle on tapahtunut. Olen nähnyt nuoruuskuvia hänestä, niissä hän on tyylikäs ja huoliteltukin. Nyt on ihan toisin. Minua joskus nolottaa viedä miestä käymään Äetmuorin luona, koska aika usein hän esiintyy karmeissa harmaissa, resuissa collegehousuissa, jotka oikeasti ovat .. en osaa oikein sanoin kuvata. :( Hän ei yhtään välitä, että sinne on menossa ihmisiä. Jotenkin vielä tajuaisin sen, ettei hän välitä miltä näyttää omien lasten silmissä, mutta vävypojat luulisi olevan eri asia. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin jos ITSE olisin äiti, niin tuskin edes aikuisten lasteni edessä esiintyisin ihan niin! Vaikka Äetmuori siis pukeutuu noin, risaan neuleeseen ja niihin collegehousuihin, niin SILTI hän katsoo asiaksi arvostella Siukun ja mun vaatteet kuin paraskin muotitoimittaja. Se on ihan täysin hullua!

Joskus häpesin Isukkiakin siinä mielessä. Hän tosin ei ollut niin hunningolla kuin Muori, mutta lähinnä se vapaa-ajan tyyli oli jäänyt päälle.

Miehen vanhemmat on aina siisteissä vaatteissa. Kyllä sille osaa antaa arvoa. Tietysti miehen vanhemmat on varakkaampiakin kuin Äetmuori, mutta se ei ole pointti. Siukkuni on suunnilleen saman kokoinen kuin Muori ja TIEDÄN hänen antaneen Muorille paljonkin hyvää vaatetta, suoria housuja, puseroita, neuleita. Mutta hän ei käytä niitä.

Äetmuori on yksi niistä ihmisistä, jotka ovat vanhetessaan muuttuneet ihan tunnistamattomiksi. Olen joskus ollut todistamassa sitä kun joku ihminen näkee Muorin esim. 20 vuoden tauon jälkeen. Ne ihmiset ovat aina jotenkin hämillään tai tyrmistyneen oloisia ja tiedän heidän jälkeenpäin sanovan Muorin vanhentuneen huonosti tai muuttuneen ihan toiseksi. Muistan vielä omasta lapsuudesta, kyllä hän oli silloin tarkka vaatteistaan vielä. Nyt hän on lyönyt ihan kokonaan läskiksi. Jos se ero hämmästyttää mua, niin jollekin vieraalle se voi olla täysi shokki, kun ei ole näkemässä pikku hiljaista muutosta, vaan oikein kunnon rysäyksen.

En oikeastaan tiedä mistä tuo johtuu, Muorin homssantuminen, erinäisiä selityksiä olen miettinyt. Mullahan on ollut jo pitempään sellainen tunne, että hän juo joskus aika reippaastikin. En voi 'todistaa' sitä mitenkään, se on tunne. Elänkin liian kaukana voidakseni varmuudella sanoa. Mutta ne mielialojen vaihtelut, sellainen omanlainen sekavuus joskus puhelimessa. Ja oluen haju, jonka sattumalta haistoin Muorin ympärillä ennen kummitätini hautajaisia. Kai hänellä on ollut jo aika pitkäänkin tapana ottaa ryyppy jos jännittää tai edessä on jotain suurta. Nyt ihan muutama vuosi sitten vasta sain tietää, että hän oli nautiskellut jonkun verran konjakkia ennen mun häitäni.

Vanhemman, "isoäitimallin" naisen ryyppääminen taitaa Suomessa olla se suurin tabu. Muorihan ON isoäiti, vaikkei pahemmin piittaa lapsenlapsista. Olen sitäkin miettinyt, että johtuuko se tuosta juomisesta - jos siis olen oikeassa ja hän juo. Kun elämässä on alkoholi, niin ei silloin varmaan jaksa pitää lapsenlapsiakaan kovin ihmeellisinä.

Ja K Y L L Ä - tiedoksi uteliaille, totta hemmetissä tunnen syyllisyyttä ja huolta. Mietin onko se minun syyni, jos Muori vaikka oikeasti joisi. [Ja uskon että juo, se on intuitiivinen tunne, mutta koska en tiedä varmasti niin puhutaan nyt uskon pohjalta.] Mietin pitäisikö minun kysellä hänen elämästään tässä suhteessa - mutta tiedän senkin, että 1. hän loukkaantuisi verisesti ja 2. kieltäisi kaiken, jos utelisin.

Minun teini-ikääni jo sävyttivät Muorin olutpullot, jotka hän näppärästi piilotteli ystävieni katseilta keittiön kaappeihin. Nyt kun mietin aikuisen järjellä nuoruuttani, niin ei olisi ihme vaikka Muori olisi ollut melkein koko teini-ikäni pienessä pöhnässä koko ajan. Sen verran sitä olutta nimittäin kului.

Olen tajuttoman kiitollinen miehelle, ettei hän koskaan ole sanonut mitään - en tiedä onko hän huomannut, epäileekö jotain - joskus mies voi olla tosi tosi tarkkanäköinen.. No joka tapauksessa, olen tosi kiitollinen siitä ettei hän ole mitenkään puheissaan tuonut esiin tätä, siis Muorin järkyttävää pukeutumista ja [mahdollista] juomista. :( Minä en hänelle suuttuisi vaikka hän toisikin sen esiin, mutta olisin kyllä tosi kiusaantunut tavallaan. Kai. Ja joskus mietin, voi mikä sika olenkaan, että tavallaan mies olisi kyllä voinut löytää vaimon jostain paljon 'paremmasta' perheestä. Ainakin normaalimmasta.

Tunnen siitäkin syyllisyyttä, että olen hävennyt vanhempiani. Kun tiedän ettei niin SAISI tuntea, ei KOSKAAN. Se on oikein Biibelissäkin kai sanottu, kunnioita vanhempiasi. Joskus vaan on vaikea kunnioittaa, pystyy oikeastaan vain antamaan sen kunnioituksen ulkonaisen muodon. Mun kohdalla se on sitä, etten sano Muorille suoraan hänen vaatteidensa karmeudesta, etten sano suoraan sitä että mulla oli omasta mielestäni monessa suhteessa vaikea lapsuus ja nuoruus. Olen niistä hiljaa, niin toteutuu se kunnioituksen ulkoinen muoto. Enempään en pysty.

En mä tosiaan sano että mun äitini pitäisi olla muotinukke. Mutta olisiko muka liikaa vaadittu edes ehjät vaatteet? Jos ei mun vuokseni, niin edes miehen. Yksi juttu mitä yhdessä vanhemmassa naissukulaisessani ihailen on se, että hän on 7-kymppisenäkin NAINEN. Sellainen täysverinen nainen, eli yhä tavallaan haluaa viehättää silmää ja onnistuu siinä. Ei hän missään miljonäärivaatteissa kulje, mutta hänellä on usein siistit housut ja joku ihana paitapusero ja jippona joku tosi hieno koru, ei mikään aito vaan ihan pukukoru, rihkamaa. Mutta se luo sellaisen naisellisen vaikutelman. Ja hän laittaa hiuksensa, ei kulje tukka hapsottaen. Semmoinen minäkin tahtoisin olla, tuo sukulaisnaiseni on sellainen idolini.

Nyt viime aikoina mulla on ollut joku tarve olla lähellä vanhempia naispuolisia sukulaisia, ja anoppia ja miehen naispuolisia tätejä yms. Kai jotenkin etsin heistä roolimallia tulevalle. Koska Muorista en voi mallia ottaa, en halua. Mulle aina sellaisten siistien, onnellisten ja pirteiden vanhempien naisten näkeminen on valtava helpotus ja ilo [kuulostan varmaan ihan hullulta!], koska siitä näen, että sekin voi olla tulevaisuus, semmoistakin voi olla luvassa. Ettei tulevaisuuden ole pakko olla pelkkää taantumista ja rapistumista, katkeroitumista, ryyppäämistä ja holtitonta elämää.

Kai se on niin, että jotkut ihmiset kestää työttömyyttä huonommin kuin toiset. Muorilta kai meni viimeinenkin syy järkevään elämään siinä vaiheessa kun hän alkoi varhaiseläkkeelle. Hän meni sille viisikymppisenä. Siitä lähtien se onkin ollut pelkkää alamäkeä. Kaikillehan ei käy niin, ei jos on harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita. Ne kyllä on olennaisia. On semmoisiakin ihmisiä, jotka on jääneet esim. työkyvyttömyyseläkkeille nelikymppisinä, mutta he ovat onnellisia ja elämässä on sisältöä, kun on harrastuksia. Niin tärkeää se on. Muorin mielestä harrastukset ovat vähän typeriä, hän puhuu niistä niin kuin ne olisi jotain, mitä lapsilla saa olla. Aikuiset harrastajat ovat lähinnä vitsi. Itse olen ihan toista mieltä tästäKIN.

No niin nyt olen tunnustanut olevani suuri porsas, häpeäväni omaa äitiäni. Nyt varmaan mut sitten saa kivittää pinnallisena bimbona. Mutta toisaalta tämä blogin pito on mulle ollut tavattoman valaisevaa. Kun olen kirjoittanut asiat, niin olen jotenkin nähnyt ne myös selvemmin.

2 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn!

... HIIIIIIIIIIIIIIII! [Sukliksen intokarjaisu!] Nyt.. nyt siis enää 2 kokonaista vuorokautta.. ja sitten onkin edessä valtavan hienot hetket! Mun pitää varmaan mennä Isoon Kaupunkiin asti, mieli tekee jotenkin .. palkita itseni jollain erikoisemmalla suklaatilla. City-Marketissa on Lindtiä ja se on aina hyvä valinta. Mutta - ehkä jotain muuta sittenkin? Sen tulemme näkemään. Menen Isoon Kaupunkiin viimeistään perjantaina. Pienessä Kaupungissa pitää käydä ennen sitä, siellä nimittäin on Lidl. Kyllä tässä nyt saa hosua ja heilua!

Ja nyt muuten painun kuntopyöräilemään taas! :) Kalorit kuluu, Suklis läähättää yössä! Siivouskin on edistynyt tosi hyvin, ihan aikataulussa ollaan. Huomenna on melkoinen puserrus edessä, kun pitää makuuhuone siivota. Minä imuroitsen patjat, tyynyt, peitot ja kaikki.. aina.. ja sängyn pohjat.. ja pesen joka paikan. On siinä työtä, mutta on se palkitsevaakin.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Suklis, eli Seljan tyttö numero viisi

Minä Suklis annan paljon arvoa tyttökirjoille. Niitä moni pilkkaa - kai ne poikien tarzanit ovat hohdokkaampia. Mutta minusta tyttökirjoilla on suuri arvo. Etenkin sellaisissa perheissä, joissa vanhemmat ei jostain syystä tahdo tai pysty kasvattamaan.

Minulla on ollut aikaa ajatella lapsuuttani, ehkä liikaakin! Nyt olen oikeasti sitä mieltä näin ihan amatöörinä, että JOTAIN vikaa Äetmuorissa oli. Tarkoitan siis ettei hän varmaan ilman diagnoosia selviäisi keskustelusta jonkun lekurin kanssa. En osaa sanoa mikä se vika on, mutta jotain. Hän ei oikein koskaan ollut elämäänsä tyytyväinen, eikä koskaan jaksanut mitään. Tunsin hänet sekä kotiäitinä että työssäkäyvänä äitinä, eikä hän ollut kummassakaan osassa onnellinen. Hän ei myöskään ollut kummassakaan vaiheessa jaksavampi.

Kesti jonkun aikaa tajuta että on perheitä, joissa vanhemmilla saattaa olla harrastus! Joillakin jopa kaksi. Mutta niin kauan kuin muistan, Muori ei ole ollut kiinnostunut MISTÄÄN. Nyt sitten kun on enemmän vertailupohjaa niin tajuaa, ettei kaikissa kodeissa elettykään niin, että töiden jälkeen vaan lojuttiin makuuhuoneessa Harlekiini-kioskiromaanin kanssa. Vaan että oli koteja, joissa leivottiin, mentiin yhdessä kävelyretkelle, oltiin yhdessä. Meillä eivät vanhemmat oikeastaan nauttineet ajan viettämisestä meidän lasten kanssa. Me emme tehneet mitään yhdessä.

Oikeastaan kaikki periaatteeni olen oppinut tyttökirjoista. Arjen pikku velvollisuuksien täytön tärkeyttä korostettiin "Pikku naisissa" ja "Seljan tytöissä". Kotoani en sitä oppinut. Niistä kirjoista sai myös jotain hämärää tuntumaa siitä, millainen vanhemman ja lapsen suhde VOISI olla. Oli niissä ristiriitojakin, niissä kirjoissa, mutta ne selvitettiin. Niistä opittiin.

Tuo "Seljan tytöt" kirja ja oikeastaan kaikki Selja-kirjat loivat semmoisen kaipuun saada olla Seljan tyttö numero viisi. :) Minusta se oli niin hienoa, että jokainen noista neljästä siskoksesta oli niin erilainen, mutta isä rakasti heitä silti siitä huolimatta. Meillä kotona Siukku ja minä jouduimme käyttämään paljon ihan samanlaisia vaatteita ja muutenkin meistä yritettiin tehdä ihan toistemme kopioita. En vieläkään tajua MIKSI.

"Seljan tytöissä" on vähän joka lähtöön tyttöjä. Vanhin sisko Kris [Kristiina] on 'järkevä', mutta ehkä hiukan tylsä. :) Mulle nuorena kiehtovin tyttö oli seuraava siskos, Margarita, meksikolaisen äidin ja suomalaisen isän sotaorpo tyttö, joka adoptoitiin Seljan perheeseen. Margarita myös tuo paljon ristiriitaa tullessaan, hän on tulinen tyttö ja adoptiolapsena hänellä on tiettyjä vaikeuksia. Kolmas siskos Virva on joukon pikku runotyttö ja ruma ankanpoika! Hän on tosi laiha ja rillipäinenkin vielä ja kokee alemmuutta kauniiden isosiskojen rinnalla. Hän on myös ujo ja ilmaisee tunteet kirjoituksissaan, eikä ole kovin altis sujuvaan sanailuun. Nuorin siskos Dodo [Dolores] on toimekas pikku kodinhengetär, leipovainen ja laittavainen, kiinnostunut lastenhoidosta - oikea tarmonpesä ja vähän pullukka.

Seljan perheessä ei ole muuta kuin isä. Äiti on kuollut. Tytöt saavat ekassa kirjassa [nimeltään siis "Seljan tytöt"] kauniin nuoren äitipuolen Rean. Rea on sairaanhoitaja ja tapasi perheen isän sairaalassa, jossa tämän sotavammaa hoidettiin. Kirjassa eletään 50-luvun Suomen todellisuutta, ja sitä olivat juuri nuo sotavammat, sotaorvot ja kaikki se! Rea on 28-vuotias, se kirjassa selviää. Hän ei olekaan mikään naikkonen vaan monien koettelemusten jälkeen selviää, että hän on oikeasti tyttöjen paras ystävä ja auttaja. Kodin tunnelma paranee Rean myötä!

Vähän uskoisin Rauha S. Virtasen [Seljojen kirjoittaja] saaneen vaikutetta "Pikku naisista", koska pikkiksissäkin oli neljä sisarusta ja oikeastaan heidän 'roolinsa' menivät aika samalla lailla kuin Seljan tytöillä. Vanhin sisko Meg oli järkevä ja vähän tylsä.. sitten oli Jo, kirjatoukka ja kirjoittaja, sitten Beth (sairaalloinen tyttö joka kuoli!) ja sitten Amy-kaunotar.

Marchin sisaruksista samaistuin hullusti SEKÄ Jo-tyttöön ETTÄ Amyyn! Tietysti olisin tahtonut olla enkelimäinen Beth, mutta oikeastaan en taida olla sellainen. :( Varmaan en osaisi sairastaa ja kuolla pyhimysmäisesti. Suklis kiukkuaisi ja haluaisi herkkuja. :( Jo oli samaistumisen kohde, koska hän oli suoraluontoinen. Amy siksi, että hän kuitenkin oli pidetty ja teki hyvän vaikutelman. Ihan kuten suomalaisella Seljalla oli myös pikkiksillä jatko-osia! Louisa M. Alcott kirjoitti tyttönsä naisiksi ja perheellisiksi.

Minusta nuo kirjat tukivat tosi hyvin myös siinä vaiheessa kun alkoi tulla murrosiän merkkejä. Seljassa erityisesti Rean neuvot ulkonäköä murehtivalle Virvalle oli tosi hyviä. Ja jotenkin se, ettei Rea SYYTTÄNYT ja haukkunut Virvaa tyyliin "oletpas ruma ruipelo.. sinusta ei koskaan tule mitään.." (<-- Äetmuorin tyyli), vaan sanoi, että on tärkeää pitää itsensä puhtaana ja raikkaana ja huolehtia itsestään, ja että monesti murrosikä on vaikeaa ja siitä päästyä voi moni ulkonäön murhe olla kadonnut!

Minulle tyttökirjojen maailma näytti aikuiset, jotka eivät raivostuneet silmittömästi lasten vuoksi. Jotka jotenkin hillitsivät itsensä ja yrittivät olla johdonmukaisia. Ja jotka jaksoivat lasten kanssa olla. Sellaista näin sitten myöhemmin myös muissa kodeissa, kun tajusin pitää silmät auki.

Kolme kokonaista vuorokautta enää...!

Ja sitten onkin MÄSSYn juhlaa! :) Se on ihana ajatus. Poljin tänään kuntopyörää kun keljutti se ajatus siitä kermanokareesta lauantaina, sen köyhän ritarin päällä. Semmoista se on! Kun kerran piti semmoista syödä niin nyt saan rangaistukseni. Täytyy polkea, täytyy polkea aina vaan. Minulla on kuntopyörässä kalorimittarikin, mutten tiedä miten tarkka se on.

Hih, pitää kyllä päästä sinne Lidliin pian. Siellä on jotain jäätelöäkin, jota tekisi mieleni kokeilla. Mutta tietty Daim-jäätelö on voittamaton! Tänään kauppassa kävin katsomassa Daim-jäätelöäkin [tein siis ostoksia, en mennyt kauppaan vain tuijottamaan jäätelörasiaa!] ja vähän kauhistuin kuin huomasin sen hinnan olevan sentään melkein 4 euroa! :( Huh! Mutta onhan se toki hyvääkin. Minä en tajua miksi himoan jäätelöä, vaikka nyt on kylmät säät menossa.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Hilpeä hirviö uutta viikkoa aloittamassa..

Pitäisi jostain pumpata itseensä voimaa ja mennä postittamaan yksi tyhmä kirjakerhon kirja, tehdä siis semmoinen asiakaspalautus. Tuo lähin asiamiesposti lähtee liikkeelle klo 14, siihen en enää taida ehtiä/jaksaa.. Menen siis kunnan keskustaan, sieltä lähtee klo 16 postit, sinne ehdin ja siihen mennessä varmaan voimistun jaksamaan. :) Ulkona on juuri alkanut aurinkoinenkin paistaa, se hyväilee ja hellii Sukliksen talveen kyllääntynyttä mieltä!

Tuntuu mukavalta, että enää 4 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn! Täytyy alkaa siivous tänään. Sitten kaikki on valmista juhlahetkeen hyvissä ajoin. Olen MELKO varma, että kokeilen sitä mansikkavalkosuklaajuustokakkua nyt tässä seuraavassa herkkuhetkessä. Mitä menetettävääkään mulla oikeastaan olisi? Jo sen aineksista tietää, että pidän sen mausta. Pitäisi vaan ennen sitä käydä Lidlissä sitä suklaata ostamassa, Bellaromia siis. Toisaalta kyllä se ananasaurinkoinen.. sitä leivonnaista meillä ei ole ollut aikoihin.. Hmmm.. Hirviöllä on kovat pohdinnat päällä!

Miehen maku ja mun Maku :)

Mikähän siinä on kun joskus musta tuntuu kuin mulla olisi "outo" namimaku. En oikein pidä mitään sellaista hyvänä, mitä useimmat ihmiset oikein herkkuina pitävät. Esim. nyt lauantaina saimme köyhiä ritareita kun olimme vieraisilla. Niiden kanssa oli kermavaahtoa ja mansikkahilloa. Mies söi kuin pieni eläin, ihan auvossa, mutta mulle se oli sellaista kohteliaisuussyömistä - ja tietysti taas mahdollisimman pienet palat, mahdollisimman vähän kermaa ja hilloa päälle :). Ja kiinnostuneille voin kertoa että se pieni kermanokare riitti muuten pistämään masuni illalla ihan sekaisin. :( Kun olin koko päivän ollut syömättä ja sitten sellainen kermanokare.. sellainen sekoittaa masun.. ripuloin siinä sitten lauantaiehtoon iloksi.

No, sen nyt huomasin, että köyhät ritarit ei kai sitten vaan ole maun puolesta mun juttu. Mies kehui niitä suu vaahdossa. :) Oli siellä kyläpaikassa omenapiirakkaakin ja sen suhteen ihan sama juttu.

Eli siis mun vieromieni herkkujen listalla on köyhät ritarit, omenapiirakka, kaikki hedelmäpiirakat (siis semmoiset, joissa ei ole rahkaa tai kermaviiliä tms, vaan pelkkää hedelmää, päärynää tms.) ja pannukakku. En oikeastaan välitä letuistakaan. Ja oikein todella INHOAN kaikkia leivonnaisia, joihin on sotkettu jotain karkkia tai lakritsaa tai salmiakkia!

Monet ihmiset on ihmetelleet sitä, kun en syty omenaherkuista. Yleensä ottaen ihmiset pitävät niistä paljon ja ne ovat kaikkien, ihan kaikkien, suosiossa. Mä vaan en pidä siitä millaiseksi omena muuttuu leivonnaisessa. Pehmenee sellaiseksi löttöisäksi, hyi ja yäks. Pidän paljon tuoreesta omenasta, se on oikein suosikkihedelmäni, mutta leivonnaisissa se ei ole mun juttuni. Siksi juuri leivonkin itse mielelläni omppupiirasta, jos meille tulee vieraita.. :) Koska se ei muodosta mulle minkäänlaista kiusausta ahmia! MÄSSYssä olisi sulaa hulluutta sellaista leipoa, koska en siitä pidä.

Sitten on kaikki nämä pappilan hätävarat ja muut, jotka ovat taas kerran mulle ihan mysteerejä. Noin pääsääntöisesti voisi sanoa, etten muuten ole mikään hillon ystävä missään muodossa. Kääretortussa se menee ja täytekakussa, muttei se ole oma suosikkini kakun täytteeksi. Käytän itse mieluummin tuoreita tai pakasteesta otettuja marjoja, jotka survon ja miksaan esim. rahkan kanssa.. Tai sitten teen pelkkää marjasurvosta. Minusta siitä tulee raikkaampi maku. Hillo on imelää, siinä marjat ovat liian käsiteltyjä.

Ja taas outo juttu: en siedä puolukkaa! En missään muodoissa. Miehelle se menee joskus.. sokerin kanssa.. Mun mielestä puolukka nyt vaan on pahaa, käsittämätön marja. Karviaisistakaan en pidä. Mustat viinimarjat on herkkua. :)

Oikeastaan olen oman herkkumakuni suhteen ollut aika puolustuskannalla, koska tosiaan se tuntuu olevan niin outo.. tuo mun maku.. ja sitä on saanut selitellä. Yleensä mieluiten kyllä syön hiljaa jonkun pikkuruisen palan jotain semmoista mistä en pidä.. kuin että alkaisin meltota ääneen, että tuosta en tykkää enkä tästä. :) Semmoinen on lapsellista.

Kaikki marja- ja omenakiisselit on myös sellaisia, että en syö jos ei ole IHAN pakko! :( Ovat ne vaan niin kauhean makuisia.

Oikeastaan mulle maittaa parhaiten kaikenlaiset rahkapiirakat, juustokakut, suklaakakut, kääretortut.. ja kinuskijutut. :) Mistään sellaisista marjapiirakoistakaan en pidä, joissa ei ole rahkaa tai kermaviiliä tms..

Aloin tässä juuri miettiä, että noinkohan ihmiset OIKEASTI pitävät omenaherkuista?? Vai voisiko olla niin, että moni ajattelee kuten minä.. mutta kuten minä ei myöskään pidä siitä numeroa ja syö vaan kiltisti mitä tarjolla on? Ehkä maailma oikeasti inhoaa omenaa.. tosin en jaksa siihen uskoa, sen verran hurmiossa on ainakin meillä mies kun on kimpale omppupiirasta nenän alla. :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

5 kokonaista vuorokautta...!

.. Ja tämä hirviö pääsee taas mässyilemään! :) Mietin onko MÄSSY oikeastaan ainoa asia, jossa annan omien tarpeideni sanella säännöt? Olenko niin ehdoton siinä, mitä kaikkea pitää olla.. miten herkuttelen.. koska siinä VOIN vaikuttaa, MINÄ vedän rajat ja olen ohjaksissa?

Mies sallii mulle sen. Hän jopa ymmärtää, että olen valmis sosiaaliseen elämään vain MÄSSYjen ehdoilla. Minulle tuosta MÄSSYstä on oikeastaan tullut suurempi ja tärkeämpi asia kuin vain se, että vedän maarun täyteen suklaata. Se on rajanvetoa, sen suhteen olen häpeämättömän vaativa.

Pystyisinkö joskus elämässäni ottamaan saman vaativuuden käyttöön jonkun muun, OIKEASTI tärkeän asian suhteen?

En sitten käynyt tänään City-Marketissa, vaikka aioin. Taidan mieluummin livahtaa sinne yksinäni vaikka ensi viikolla.

Melkein-onnettomuus

Mulla oli tänään päällä todella leveälahkeiset housut [mies sanoi lahkeita 'purjeiksi'!] ja melkein kempsahdin nurin yksissä pitkissä portaissa kaupungilla! Tarttui tuo kiva kymmensenttinen korkoni siihen purjelahkeeseen ja hetken ajan ajattelin Sukliksen lopun olevan käsillä!

On se ihme miten paljon ajatuksia voi ihmisen pää käydä läpi muutamassa sekunnissa. Mietin 'ohhoh tässäkö henki menee, enpä ainakaan ahminut itseäni hengiltä' ja sitten ehdin vielä ajatella, että on noloa tällä lailla retkahtaa. Onneksi en sitten mennyt nurin, kyllä siinä oli Varjelus mukana, niin kuin mummoni olisi sanonut.

Ruudun täydeltä ruipeloita

Olen nyt katsellut niitä Mäkkärin aterioiden mukana ostettuja CSI Miami-jaksoja. Niitä mulla ei ollut ennestään, se vasta oli hyvä juttu. :) Joku CSI Miami-kausi mulla on ennestään, mutta tuo se ei ollut. Kyllä se Horatio Caine vasta on miesten mies. :) CSI Miami on hyvää katsottavaa siksikin, että joskus sen jaksot sivuavat MALLIMAAILMAA ja näen ruudun täydeltä ruipeloita. Sellainen auttaa mua muistamaan miksi on tärkeää olla ahmimatta hallitsemattomasti, miksi tarvitaan MÄSSYn ja arjen vaihtelut ja juuri tämä ruokajärjestykseni.

Lyhyt puhelinpiina

Soitin Äetmuorille. Lyhyestä virsi kaunis! Puhuin puoli tuntia ja sitten kehitin jutun ['joku on ovella!'] että pääsin katkaisemaan. Häpesin itseäni kun keksin kaikkia sattumuksia "Töissä"!

perjantai 13. helmikuuta 2009

Suklaajemmari

Olin kaupoilla tänään. Oli mentävä, kun emme varmaan huomenna ehdi. Pitää huomenna tehdä sellainen sukulaisvierailu. Se voi olla, että pääsemme sieltä hyvissä ajoin ja ennättäisimme kauppaan.. tai sitten voi olla, ettei niin käy! Viisas varautuu.. Sovimme sukulaistädin kanssa, että menemme sinne n. kello 15. Useimmiten olemme noin pari tuntia siellä, joten siinä mielessä tietty voisi ehtiä kauppaan, kun kaupat ovat kuuteen asti auki. Vaan en minä riskiä ota! -Ostin siis loppuviikon ruokatarpeet ja maanantaillekin vielä. Ja sitten ostelin suklaatia. :(

Kinder Buenoa kaksi kappaletta! Milkan choco dessert-levy ja caramel-levy. Pirkan hasselpähkinä-valkosuklaatia. Ritter Sportia en löytänyt ja aloin ajatella, että ehkä tuo Pirkka ajaa saman asian. Olen joskus maistanut sitä, se EI silloin tehnyt muhun suurta vaikutusta, mutta nyt viime aikoina olen huomannut suklaamakuni tosiaankin elävän.. muuttuvan.. vaihtuvan - joten ostin. Mulle nimittäin MÄSSYssä on tärkeää se, että suklaita on vaihtelevasti! Siksi juuri mun onkin vaikea tajuta tätä, että suklaatilevyt on nykyisin tonnin painoisia. Kuka haluaa syödä yhtä ja samaa monta sataa grammaa?? En ainakaan minä, suklis. Mulla menee niin, että voin syödä palan tuota suklaata, palasen tätä. Kolmas pitää olla jotain muuta.

Kinder Bueno on oikeasti niin buenoa, että saas nähdä riittääkö kaksi patukkaa, vai pitääkö vielä ostaa lisää. :) Se on niin ilmavan kevyttä, että sitä helposti voi syödä PALJON!

Puhelinpiinaa tiedossa...

Soitan varmaan Äetmuorille joko tänä iltana tai sitten huomenna. :( Hyvin menee viikonloppu pilalle taas siinä. Jotenkin häpeän itseäni, sitä kun keksin kaikkia sattumuksia mitä "töissä" on käynyt - miksi en vain LATAA sitä päin naamaa, että otin hatkat sieltä. Vaan ei minusta ole. En jaksa sitä sirkusta, mikä siitä seuraa. Tiedän jo etukäteen sen kuvion, se on nähty monta kertaa. Ensin Muori haukkuisi suut ja silmät täyteen. Sitten kuluisi tunti tai pari ja hän soittaisi ja sanoisi kiukkuaan nieleksien, että sori vaan, tuli ehkä sanottua jyrkästi, mutta sinun parastasi minä vaan.. Ja sitten puhelu jatkuisi ja jos en tajuaisi olla tarpeeksi nöyrä, niin Muori suuttuisi taas ja raivoaisi mulle. Pahinta ei olisi sinänsä se, että lähdin sieltä t-elämävalmennukseta, pahinta olisi Muorin pettymys.

Luultavasti koko juttu laajenisi monen päivän mittaiseksi souviksi - EN JAKSA, en yksinkertaisesti jaksa. Helpompi valehdella. Ja mitä se muutenkaan hänelle edes kuuluu. En ole häneltä elämiseen rahaa pummaamassa, joten luulisi asian olevan ihan minun ja miehen yksityisasia. Vaan ei Muorille ole olemassa sellaista asiaa kuin lasten yksityisasiat. Ei edes aikuisten lasten. Kaikki pitää kertoa, ihan kaikki. Ja hänellä pitää olla oikeus loukata ja satuttaa juuri niin paljon kuin häntä sillä hetkellä sattuu huvittamaan. -Niin, ja asiaan tietysti myös palattaisiin.. vuoden kuluttua, kahden vuoden päästä, viiden vuoden päästä. Se ei koskaan olisi loppuunkäsitelty.

Joskus Äetmuorin kanssa puhuessa tulee sellainen olo kuin olisi luurittelemassa uhmaikäisen lapsen kanssa. Mistä vaan voi tulla raivari, mitään tunteiden tai impulssien kontrollia ei ole - ei yhtikäs mitään - eikä edes pyrkimystä siihen suuntaan. Sen sijaan minun pitää ehdottomasti aina hillitä itseni, en saa sanoa vastaan enkä millään tavalla puolustaa itseäni. Se olisi sääntöjen rikkomista. Ei mikään ihme, että musta siis tuntuu kuin olisin aikuinen hoitaja, joka lätisee uhmaikäisen kanssa. Aikuinen ei mene uhmaikäisen raivokohtauksiin mukaan, aikuinen säilyttää maltin. Joskus pelottaa kun ajattelen Muorin luonteella varustettuja ihmisiä kasvattajina. Ihme etten ole tämän enempää "pihalla" kuin mitä nyt olen. Vaikka olenhan minä aika "pihalla", jos rehellisesti sanotaan. Minulle vuodet Muorin kanssa tekivät taipumuksen valehdella asioista, vältellä ja olla tunnistamatta millään tavalla OMIA tarpeitani. Kaikki energia meni Muorin raivokohtausten ehkäisyyn tai sitten niiden tyynnyttelyyn. Ei siinä ollut aikaa pohtia mitä minä haluan, millainen ihminen olen ja missä menevät minun rajani, yksityisyyteni ja persoonani rajat.

Olisi mielenkiintoista tietää onko tuollaiselle tapaukselle kuin Äetmuori olemassa mitään DIAGNOOSIA, millä nimellä kutsutaan ihmistä, joka toimii noin?

torstai 12. helmikuuta 2009

Mansikkavalkosuklaata!

Nyt kun t-elämävalmennus meni myttyyn, niin olen omaksunut vanhat tutut tapani. Eli päiväunet tuossa joskus klo 18-20, kukkumisen ylhäällä yötkaudet, nukkumisen myöhään - ei ole syytä elää toisinkaan.

Näin kumminkin tosi oudon unen tänä yönä. Siinä yksi ystäväni oli muuttunut IHAN erilaiseksi, kaikki arvot ja asenteet muuttuneet täysin.. Ja oli ihan kuin tuo ihminen olisi vieras. En tiennyt oikein mitä olisin hänelle sanonut. Toivottavasti noin ei koskaan käy.

Mässy haaveissain..

Mies muuten teki hyvän työn viimeksi kaupassa käydessään. :) Hän osti kaksi litraa Rainbown [reinpou] hedelmämehua! Sitä nimittäin on ihanaa juoda MÄSSYssä, mutta nyt parina kertana onkin käynyt niin, että kauppan mehuhylly on tyhjä, kun olemme mehua etsineet. Kun on kerran päässyt reinpoun makuun, niin ei tavallinen appemehu maistu enää miltään. Reinpoun hedelmämehussa idea on siinä, ettei se ole pelkästään appemehua! Mukana on mangoa.. en muista mikä se kolmas hedelmä oli, mutta joka tapauksessa maku on pehmeä. Eikä se silti ole mikään "nektari", vaan mehu. Täydellinen juotava, täytyy oikein suositella. On niitä semmoisia ihmisiä, jotka eivät koske halpismehuun tai mihinkään muuhunkaan halpistuotteeseen, mutta minä suklis en ole yksi heistä. -Onpa hyvä kun nyt on valmiina sitä mehua MÄSSYyn.. :)

Suunnittelen jo seuraavan MÄSSYn leivonnaisia. Tätä Karamelli Cakes-blogissa annettua ohjetta on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla. Olen sen maininnut tässä blogissa ennenkin. Mansikkavalkosuklaata, vaniljarahkaa.. nam! Tuntuu olevan täytteessä kaikki minun tykkäämäni ainekset. Olisikohan seuraava MÄSSY jo tilaisuus tehdä tätä? Toisaalta se Baileys/Dooleys-kakkukin on niiii-iin hyvää. :) Frödingen Prinsessakakkua en nyt vähään aikaan aio ostaa. Taidan olla vähän kyllästynyt siihen. Tuossa mansikkavalkosuklaakakussa saisi käyttää Lidlin Bellarom-mansikkavalkosukua ja se on tuon ohjeen plussa myös. Siinä nimittäin on tosi hyvä valkosuklaa myös, vaikka onkin "halpis"!

Miehelle kai oikeasti pitäisi tehdä laskiaispulla.. Hän oli 'vähän' pettynyt kun kauppassa oli vain mantelitäytteisiä pullia jäljellä, kun viimeksi kävimme ostoksilla. Hän ei pidä mantelista. Mulle se sen sijaan maistuu oikein hyvin. Mutta miehelle laskiaispullassa pitää olla mieluiten vadelmahilloa. :) Niinpä ajattelin, että kun nyt laskiainen on juuri MÄSSYviikonloppuna, niin ehkä voisin tehdä korvapuustien kaveriksi pari pikkupullaakin ja tehdä niistä laskiaispullia.

Täytyy varmaan alkaa siivousurakka jo maanantaina. Niin että torstaina se olisi valmista, niin perjantai jäisi pelkästään leivonnalle.. Suklaata pitää alkaa tankata hyvissä ajoin. Huomenna menen kauppaan, niin täytyy kai silloin jo katsella vähän.. Sitä Ritter Sportin valkosuklaatia ei ole ihan joka maalaiskaupassa ja sitä nyt kumminkin tahdon. Ja Kinder Buenoa. Olen näköjään ahminut jo Milkan caramel-levynkin pois.. :( Sitäkin tekisi mieli lisää. Voi kun saisin itsestäni irti vierailun CityMarkettiin Isoon Kaupunkiin - sieltä usein löytyy tosi hyvin kaikkia sellaisia suklaita, joita ei muista kaupoista löydy kuin joulun aikaan. -Menemme lauantaina katsomaan yhtä sukulaistätiäni ja hän muuten asuu aika lähellä tuota CityMarkettia... ;) Aivoni raksuttaa jo kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita!

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Suklaamaku on muuttuvainen

Suklaayhdistys kai aikoo sallia makuarvioissaan mielipiteen muuttamisen, kunhan edellisestä arvostelusta on kulunut aikaa. Minusta tämä on hyvä juttu. Huomasin nimittäin yhdistyksen makuarvioita selatessani jo arvostelleeni Ritter Sportin valkosuklaan - enkä ollut pitänyt sitä tavanomaista kummempana vuonna -05! Ja toinen ällistys: nykyiselle suosikkipatukalleni Kinder Buenolle olin samana vuonna antanut hyvin nihkeästi pisteitä ja nillittänyt siitä arviossani! U-S-K-O-M-A-T-O-N-T-A!!!! Arviot ovat rehellisiä - mitä syytä mulla olisi valehdellakaan - mutta makuni on muuttunut.. suuresti.. niiden kirjoittamisen jälkeen. Ritter Sport maistui oikeasti ihanalta ja Kinder Buenon ilmavuus ja makeus sopivat mulle hyvin nyt.

Toisaalta 3-4 vuotta on 3-4 vuotta. Siinä ajassa ehtii joskus vaatemaussakin tapahtua muutoksia. Esimerkiksi itseni oli aikoinaan tosi vaikea sopeutua lantiopituisiin housuihin. Voi että kuinka olin aina kiskomassa niitä ylöspäin vyötäröltä. :) Nyt olen jo täysin tottunut. [Ja tietysti muoti juuri siksi onkin menossa takaisin korkeavyötäröiseen suuntaan!] Yhteen aikaan halusin myös aina suoria housuja, en voinut sietää sitä, että lahkeet olivat leveät ja reisistä istuivat tiukemmin - nyt ei sekään haittaa yhtään, päinvastoin, pidän siitä. Yhdessä vaiheessa elämääni en sietänyt ruskeaa väriä vaatteissa - nyt se on yksi lempiväreistäni. ;) Ja kuitenkin olin aina rehellinen tunteeni kanssa: en tykännyt sellaisista matalista housuista, en tykännyt ruskeasta väristä .. mutta nyt tykkään. En valehdellut silloin, enkä valehtele nyt. Ihminen vain on muuttuvainen.

En silti tiedä haluanko alkaa arvostella uudestaan kerran hylkimiäni suklaita. Tai haluanko toisaalta alkaa huonontaa jonkun sellaisen pisteitä, josta PIDIN silloin 2005.. ja jota nyt en voi sietää.

Oikeasti ihmisen maku muuten muuttuu. Jo ikääntyminen tekee sen. 60-vuotiaalla on vissiin vain enää puolet niistä makuaistimista mitä 30-vuotiaalla on. Siksi moni vanhempi ihminen pitää vahvoista mauista. Muistan isovanhempieni usein valittaneen, kuinka ruoka ei "maistu miltään", vaikka se meidän suuhumme maistui kyllä. Lisäksi ihmisen ruokavalio vaikuttaa makutottumuksiin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksi makuaistin tappaja on tietysti muuten tupakointi, sitä ei parane unohtaa. Itse en ole koskaan polttanut enkä polta, joten mua tuo ei koske. Äetmuori sen sijaan kessuttelee.. paljon.. ja kai siitä johtuen ei oikein maistakaan mitään.

Jos suklaamakuni on muuttunut ja vaatemaku, niin myös alkoholin suhteen maku on muutoksen tilassa. En ole oikeastaan KOSKAAN pitänyt likööreistä, mulle ne ovat olleet ehdoton EI. Nuorena join usein valkoista rommia coca colan kanssa, vanhemmiten korvasin sen gin tonicilla ja kuivalla valkoviinillä (näitä molempia muuten inhosin nuoruudessani;)). Mutta nyt, NYT olen löytänyt liköörit. En tietysti vieläkään juo niitä mitenkään urakalla - likööri ei ole sellaista alkoholia - mutta nautiskelen mielelläni pikkuruisen lasillisen mantelilikööriä tai kermalikööriä ja pidän niistä. Erityisesti kaakaokupillisen kaverina kumpikin menee oikein hyvin. Ne rentouttavat ja niistä tulee lämmin olo ja maku on hyvä. Liköörilasillisen sallin itselleni lähinnä herkkuhetkissä, koska onhan siinäkin kaloria. Paljonkin!

tiistai 10. helmikuuta 2009

Työvoimatoimiston pelko!

Pitäisi sinne t-voimatoimistoon mennä käymään kai, kun en nyt jostain syystä pääse puhelimella läpi. Tulee vain että "numerovalintanne on virheellinen". En tajua miksi, kun kuitenkin työkkärin nettisivulla ne numerot on.

Kun seuraavan kerran ajan Pikkukaupunkiin, niin menen sinne.. kai se on pakko.. :( Ilmoitin sähköpostilla siitä t-elämävalmennuksen lopetuksesta, toivottavasti niillä edes sähkis toimii, vaikkei luuri toimikaan.

Pelottaa vaan mennä sinne, jos [siis KUN!!!] he siellä kuitenkin syyttävät varmasti yksistään minua siitä valmennuksen loppumisesta. Olen varautunut aika inhottavaan kohteluun. Oikeastaan se juuri on pahinta työttömänä olossa. Itsellä on jo valmiiksi p*ska olo, ja sitten kun menet tuollaisiin paikkoihin, joissa teoriassa sua pitäisi AUTTAA, niin siellä vaan kasataan lisää p*skaa niskaan. Vaikka jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin en tajua sitä työkkärin asennetta. Mä en esim. tuolla valmennuksellani tuottanut heille mitään vaivaa, hoidin itse kaikki paperit, sen verran vaivasin, että sain allekirjoituksen t-voimatoimiston ihmiseltä. Oliko se paljon vaadittu? Muutenkin jos nyt asiaa oikein pohditaan, niin hehän saavat palkkansa huolimatta siitä työllistynkö minä vai en. Eli ystävällisyys tai edes neutraali asenne ei maksaisi heille yhtään mitään. Jostain kai kertoo jotain se, ettei tällaiseen positiiviseen asenteeseen viitsitä vaivautua. Onkohan ne katkeria siellä työkkärissä, jos heillä vaikka on mielestään pieni palkka? Ja kuinkahan se mahdollisesti olisi meidän "asiakkaiden" vika?

Eikö siellä yksikään tule ajatelleeksi, että kohtelemalla ihmisiä huonosti nousee kynnys siellä asiointiin ja ihminen masentuu - se ei paranna todennäköisyyttä työn saamisellekaan. Toisaalta varmaan on kivaa saada kohdella ihmisiä kuin saastaa. Se varmaan antaa aika paljon tyydytystä, jos vaikka on ollut kotona riitaa miehen kanssa lasten kuskaamisista tai joku oikein sottainen avioero meneillään.

Kymmenen kokonaista vuorokautta - -

-- seuraavaan MÄSSYyn! :) Kun seuraava onkin jo 21.2-22.2. lauantaina ja sunnuntaina, ei sunnuntaina ja maanantaina kuten normaalisti! Mulla on nimittäin 23.2 (ma) lääkärinaika, joten en tietystikään silloin mitään mässinkejä pidä. Siksi piti vähän rukata aikataulua. :)

En ole vielä tietenkään päättänyt mitään leivonnaisia, koska ihan tässä vasta edellinen mässinki loppui. :) Mutta sen tiedän, että pullan punttaus kuuluu kuvioon. Söin viimeiset korvapuustit pakastimesta nyt tässä herkkuhetkessä, joten sitten seuraavaan kuuluu korvapuustin leivonta. :) Pullataikinan teko käsin on sellainen hyvä tilaisuus voimistaa käsiä ja sormia. Ja onhan se tuoksu aina ihana, kotona paistetun pullan tuoksu.

Korvapuustien lisäksi varmaan teen sitten jonkun piirakan tai juustokakun. Ja suklaa pitää valita huolella. Nyt oli niin, että se Ritter Sportin valkosuklaa hasselpähkinällä oli tosi hyvää.. mutta se vähän niin kuin loppui kesken! Eli seuraavan kerran sitä pitää olla enemmän. Se Ritter Sport oli tosiaankin positiivinen yllätys!

Kello juoksee kovaa vauhtia. Tunnin päästä pitääkin alkaa ruoanlaitto. Mies pääsee töistä tänään aikaisemmin, koska hänellä on illalla harrastus. No, jos työttömyydestä JOTAIN hyvää pitää sanoa, niin ainakin se on tämä tiistaipäivä: siis että saan pöperöt pöytään siihen mennessä, kun mies tulee kotiin, ettei jää harrastus väliin.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Mässytoipilas!

Tässä sitä mässyilystä toivutaan. :) Oli taas melkoinen sessio. Söin Frödingen, söin kääretorttua, söin karkkia, söin sipsiä. Ja tietysti ruokaa lisäksi! Oksu-olo ei kuitenkaan tullut kertaakaan, eli kai pohjimmiltaan kaikki sitten meni hyvin. Olin aika varma, että oksu olisi saattanut tulla - johtuu tuosta työelämävalmennuksen pieleen menosta jne. Vaan eipäs vaan tullutkaan!

Vähän nolo sanoa, mutta ainakin aineenvaihdunta on toiminut tuossa vessa-asiassa todella hyvin. :)

Nukuin illalla päiväunetkin. Näin ihan hulluja unia. Olin romuraudallani liikenteessä ja oli joku tietyö. Joku tietyötyttö [sellainen joka näyttää pysähtymismerkkiä ja viittoo ajajia sitten taas lähtemään liikkeelle] käveli kohti mun autoa ja jarrutin ihan hätäpäissä, hän ei yhtään näyttänyt varovan. Ja sitten siinä tietyössä sainkin odotella NELJÄ TUNTIA, ennen kuin pääsin ajamaan taas. Ja oli kuuma kesäpäivä. :) Jotkut odottavista autoilijoista kävivät ostamassa jäätelöäkin jätskikioskista.

Nyt on sitten taas arjen aika.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Postia Kelalle!

Ensin ajattelin, että kun tuo työelämävalmennus noin nolosti lopahti, niin en viitsi siitä edes mitään rahaa itselleni pyytää. Mutta sitten suutuin ja sisuunnuin. Just joo. Miksi IHMEESSÄ minun muka ei pitäisi saada siitä mitään? Vaikka olin siellä vain 2 päivää, niin ne olivat aika HIKISET 2 päivää. Joten pistinpä kirjeen Kelalle, maksakoot sen työmarkkinatuen kahdelta päivältä. Paljonhan siitä ei tule - parikymppiä per päivä - mutta periaate on periaate.

Miehen kanssa tosiaan on puhuttu siitä kokemuksesta.. Kyllähän se niin oli, että se asenne siellä haastattelussa ('mietitään tässä SUN etuja, SUN kannalta..') tavallaan sokaisi mut niin, että en tajunnut pyytää toimenkuvan tarkennusta. Olin niin täynnä sitä positiivisuutta.. kuvittelin, että asia oli sitten selvä. En osannut kuvitella mitään tällaista, koska haastattelu oli niin positiivinen kokemus. Taisin mennä vanhanaikaiseen..? Ei ikinä enää.

Mässäävä hirviö tekee suklaalöydön

Olen jo aika täynnä kaikesta namista! Yöllä alkoi ahtaaminen ja jatkuu yhä vaan. Tosin sen yöllisen jälkeen on tahti vähän hidastunut.. :) Nyt olen ahmintapaussia pitämässä, koska muuten en tosiaan jaksa Mäkkärillä mitään. Olen realisti, tunnen itseni!

Tein melkoisen suklaatilöydön, Ritter Sportin valkosuklaa-hasselpähkinälevy! 100 gramman neliö puhdasta taivasta ja paratiisia. En olisi uskonut valkosuklaatin ja kokonaisten hasselpähkinöiden pelaavan noin hyvin yhteen. Yleensä pähkinä tekee suklaatista hyvin raskasta, ruokaisaa - täyteläistä. Mutta tuossa suklaalevyssä se melkein kuin lisää ilmavuutta, rapeutta - ihan erilaista kuin yleensä pähkinäinen valkosuklaa. Nappasin tuon suklaan mukaan kaupasta eilen ihan sillä lailla epätoivoissani, kun jotain valkosuklaata piti saada. Ja yllätyinkin nyt kovin positiivisesti. Jostain syystä tuo ei myöskään ole niin imelää, etteikö sitä voisi hyvin syödä isojakin määriä. Vedin puolet (50 g) viime yönä ja olisi mennyt toinenkin puoli, mutta kun halusin jemmata sitä loppua. ;)

lauantai 7. helmikuuta 2009

Noin neljä tuntia enää..

.. ja Suklis SYÖ! :) Kaikkea hyvää on jo tehtynä.. Appelsiinituorejuustolla & appemarmeladilla täytetty unelmatorttu on jääkaapissa kiinteytymässä + kosteutumassa. Leivoin miehelle mustikkamuffinssejakin, hyvin onnistuivat. Otin Frödingen Prinsessakakun jääkaappiin sulamaan. :)

Kaikki tämä kuulostaa varmaan tosi paljolta monen normaalin ihmisen mielestä, mutta Suklis on legendaarinen Mässyjen Markiisitar, Hotkimisen Herttuatar ja Karkin Kuningatar - ei tämä Sukuhirviölle ole mikään ongelma.

Keittelin tuossa makaroonejakin, eli MAKRUJA [se hirviökieli!], koska ajattelin myöhemmin illalla ehkä tehdä tonnikala [tonnari] salaattia. Kaikkea tosin on niin paljon jo, että voi jäädä tekemättä.

Soittelin Äetmuorillekin tänään.. Ja miksikö lauantaina? No kas, kun ei "työssä käyvä" oikein voi enää arkipäivisin soitella. :( Niinpä niin - en tosiaankaan ole kertonut Muorille siitä, että lähdin KIITÄMÄÄN. Ei hän sitä ymmärtäisi, tuomitsisi vain ja saisi oloni entistä huonommaksi. Itse en ole ratkaisua katunut, en hetkeäkään. Rahjatkoot siellä kaikkea kivaa painavaa keskenään ne ihmiset. Tai maksakoot kunnolla siitä joillekin muuttomiehille, kuljetusmiehille, mitä niitä nyt onkaan.

Ostelin muuten kauppasta tänään marmeladia [marmeloa!] ja muuta irtsaria CandyKing-laarista. Kaikki sellainen on kovin tärkeää mulle. Mies lupasi viedä mut Mäkkärille syömään huomenna. ;) En ole siellä käynyt moneen, moneen kuukauteen. Katsotaan nyt jaksanko sinne Mäkkärille.. vähän hirvittää, että jos taas kuvittelen itsestäni liikoja ja en pystykään syömään kaikkea.

Kylläpä muuten surettaa se 14-vuotiaan Nora-tytön kuolema! :( Kuinka voi tuollaista käydä, kuka hullu hankki 14-vuotiaalle pullon kirkasta alkoholia? Toivottavasti sen ihmisen OMATUNTO kolkuttaa nyt! Ja paljon! Kolkuttaa niin että rytinä käy. Vaikka en usko, että näin käy. Jotkut ihmiset ovat niin tunnottomia, ettei heillä ole mitään syyllisyydentuntoa. Minä muistan millaista oli olla nuori, mutta olen silti päättänyt jo aikaa sitten, että en itse koskaan viitsisi alaikäiselle ostaa minkäänlaista alkoholia. Eivätpä ole pyytäneet tosin ostamaankaan. Miehelle kerran kävi niin, että kaksi nuorta juippia tuli pyytämään.. kaupasta kalja ostamaan! Minusta ihan hullu valinta pyytää sellaista mieheltä, hän nimittäin on sellainen aika "kunnollisen" näköinen jne.. ihme, että uskalsivat lähestyä häntä näissä merkeissä. Mies tosin kieltäytyi silloin.. ja nämä kaksi vain jankkasivat lisää! Uskomatonta! Joku pultsari tai känniläinen saattaisi olla hyvä valinta, jos haluaisi jonkun pullon tuojan.

torstai 5. helmikuuta 2009

"Kristitty" ex-pomo: muutama huomio ennen Ö-mappia

Elämme torstaita. Enää 2 kokonaista vuorokautta ja minä REPEÄN herkkuin määrästä! Mässingistä on tulossa kaikkien aikojen t a p a h t u m a ... Kai siksi kun olen ollut masentunut tuosta t-elämävalmennuksen todellisuudesta. Kunhan ei vain menisi yrjöilyksi. Oksentaisinko pahan olon pois sisältäni?

Mies kiusasi mua tänään ja yllytti, että mennään Rossoon MÄSSYssä. Erehdyin kertomaan hälle, että Rossolla on nykyisin kaloritaulukot netissä kaikista ruokalistan ruoista, ja että minun all time favourite BBQ Chicken-pannupizza pitää sisällään liki 1500 kilokaloria. Mies tietysti alkoi piinata, että nyt mennään sitten sinne ja sinä syöt BBQ:n. :) En usko että menemme sinne kuitenkaan, on se sen verran suuri se pizza. En välttämättä jaksa sellaista MÄSSYssä, kun on niin paljon kaikkea muuta. Mutta vannomatta paras. Ehkä monsteri tekee visiitin Rossoon.. ;) Monstereista ei tiedä etukäteen mitä ne saavat päähänsä.

Vielä valmennuksesta, kunnes siirrän sen aivojeni Ö-mappiin..

Sen verran vielä tuosta työelämävalmennuksesta: se "pomo" siellä oli vielä joku kirkon tai seurakunnan AKTIIVI ja luottamushenkilö - tosi pöyristyttävää! Se juuri mua ihmetytti kaikkein eniten. Kun eikös kristityistä sanota että ne pitävät heikomman puolta, eivät riistä, eivät orjuuta tai muutenkaan tee pahaa. ;) No, näyttää niitä olevan moneen junaan. Eikös sellainen kristitty vähän niin kuin palvo kultaista vasikkaa [hui!], joka asettaa säästötavoitteet henkilöstön hyvinvoinnin edelle? Ei kai sitä voi palvoa mammonaa ja Yläkerran Isäntää samaan aikaan, vai mites se nyt meni.

Olin yhdessä vaiheessa niin kiukkuinen, että visioin mielessäni sen pomon saamassa TYRÄÄ kaikesta kantamisesta ja nostamisesta. Tunsin mieletöntä tyydytystä. Mutta eihän hän sellaista työtä varmaan itse omin voimin ala tehdä, kai siihen löytyy taas joku tev-orja tai muu harjoittelija. Soittaa vaikka työvoimatoimistoon ja heti tulee! Palvelu pelaa. Tietysti jos oikein p-ka säkä käy, niin sitten täytyy turvautua siihen olemassa olevaan ammattiapuun näissä kantamis-, kuljetus- ja nostamisjutuissa. Tosin se on se viimeinen vaihtoehto, koska se apu on tietysti maksullista, eikä kunnon johtaja koskaan maksa mistään, minkä voi teettää ilmaiseksi jollain luuseriparalla. Näyttää niin paljon paremmalta vuosiraporteissa tai mitä hemmetin katsauksia ne on, kun on säästetty ja oikein kiristetty vyötä! Siitä saa johtaja uuden sulan hattuunsa.

Sitten tajusin yhtäkkiä toisenkin asian. Jos tuo ihminen onnistui saamaan parissa päivässä mulla karvat pystyyn [ja mä olen yleensä kaikista hirviöpuheista huolimatta melkoinen lauhkea lammas], niin kuinkahan moni muu oikeasti inhoaa häntä? Voi olla vihamiehiä kertynyt roima joukko vuosien varrella. En nimittäin nyt jälkeenpäin ajatellen usko olevani ainoa, joka on tuossa paikassa saanut kurat niskaan. Tuo ihminen on ollut jo useamman vuoden vastuussa homman pyörittämisestä, joten eiköhän tämä ole ihan toistuva tapa sitten tämä harjoittelijan/valmennettavan/lortin piinaaminen + pettäminen.

Päässä surisee, herkkukone hurisee..

Hih, onnellinen juttu! Pakastimessa on vielä muutama sellainen mini-eclair, joihin ihastuin sydäntalven MÄSSYissä. :) Ihanaa, että niitä vielä on. Tosin ei monta, mutta enhän monta tarvitsekaan, kun on kuitenkin muutakin niin paljon. Makupalaksi vain.. Tosin vähän tulee haikea olo - löysin muistaakseni ne eclairit siinä vaiheessa, kun tuo tev siinsi mielessä lupaavana ajanjaksona.. :( Yhdistän kai aina niiden maun siihen toivon tunteeseen, joka mulla oli. Ja joka sitten murskaantui.

Tänään mies lajitteli puhtaat pyykit vaatekomeroon. Niiden joukossa oli niitä uusia vaatteita, joita ostin [tai siis kirppariltahan ne oli, mutta uusia MULLE] tuota työtä varten. Tuntui taas sellainen pisto sydämessä - en päässyt edes käyttämään niitä.. Ja enhän olisi muutenkaan niitä siinä hommassa tarvinnut, olisivat vielä vain repeytyneet tai sottaantuneet.

Olisi pitänyt pistää reilusti jotkut työmiehen tahraiset haalarit päälle kun sinne menin töihin. Inhotti istua p-kaisissa autoissa (ihan oikeasti penkit oli likaisina) "paremmilla" ts. toimistotyöhön/istumatyöhön sopivilla vaatteilla. Ja raahata tavaraa likaisissa laatikoissa..

Mutta se siitä, olkoon, menköön, eteenpäin sanoi mummo lumessa. Minieclairit on kuitenkin niin hyviä, ettei kukaan tai mikään VOI niiden makua tuhota multa. ;) Sen verran olen kuitenkin herkkuhirviö minä.. Häikäilemätön hirviö! Aah, ja se Frödinge, jumalten ruoka!

Slurps! Täytyy huomenna aloittaa siivous aikaisin aamulla. Pitää nimittäin käydä kauppassakin taas. Kunhan en nyt alkaisi hamstrata herkkuja. Minusta ei koskaan tiedä. Tosin jotain voisin kyllä hamstrata nyt, kun Wienernougatitkin ovat loppuneet. Tekisi mieli semmoista Kinder Bueno-patukkaa. Se on kuohkean rapeaa syötävää, mainiota suklaatia. MÄSSY se vain lähestyy ja "varastot" pitää saada täyteen. Yhdessä vaiheessa kauppassa oli Kinder Bueno valkosuklaisena versiona - se oli aivan älyttömän hyvää! Liian hyvää suorastaan. :( Sitä oli mahdotonta vastustaa. Mutta se taisi ollakin vain kausituote. Ei ole aikoihin näkynyt..

Sähköpostia Siukulle!

Siukku yritti tänään soittaa. Olimme juuri silloin syömässä, joten en vastannut. Meillä on vähän kuin sellainen tapa, että ruokapöydästä ei nousta puhelimelle. Laitoin Siukulle sitten sähköpostia hänen työosoitteeseensa. Juttelin kevyesti niitä näitä, mainitsin työn sujuvan hyvin - tiedän nimittäin hänen soittaneen juuri siitä kysyäkseen. EI, en aio kertoa Siukulle lopettaneeni, koska jos kerron Siukulle, niin viiden minuutin sisään Äetmuori saa tietää ja sitten on helvetti valloillaan. :( Valitettavasti. Jos Siukku ei aina juoruaisi musta Äetmuorille, niin ehkä voisin luottaa häneen enemmän. Mutta samapa tuo, en minä nyt niin kauheasti mitään lähiomaisten "tukea" kaipaa, sitä olen jo saanut ystäviltä ja tuttavilta ja tietysti mieheltä - kaikki se tuki lämmittää mieltä, oikeasti.. Ja kiitän siitä! Se lohduttaa Sukliksen sydäntä.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Työtön lortti, always forever

Kaksi päivää kestin siinä työelämävalmennuksessa. Nyt on sekin ohi. Lähdin tuosta työstä, koska en fyysisesti [enkä henkisesti] jaksanut sitä. Työtehtävien kohdalle työnantaja oli halunnut laittaa laajasti vain "harjoittelu". Suusanallisesti puhe oli taustatutkimustyöstä, tiedotuksesta, yhteydenpidosta. Käytännössä kuitenkin työ olikin kaikenlaisen painavan ja likaisen nostamista ja kantamista, sellaisen siirtämistä paikasta a paikkaan b. Siihen touhuun kului suuri osa päivästä. Muuttolaatikoita täynnä kirjoja jne. En nyt itseäni ihan heikkona pidä, mutta tuollaisessa työssä olisi tekeminen miehelläkin, saati sitten mun kaltaisella aika pienellä naisella.

Vessassa käyminenkin tuntui jotenkin 'väärältä' - menihän siinäkin työaikaa hukkaan.. Ja näiden kahden työpäivän kuluessa poltin pahasti suuni useamman kerran. Syy: tuntui siltä, kuin en olisi 'saanut' pitää ruokatuntia. Söin valehtelematta kiehuvan kuumaa pussikeittoa SEISAALTANI, hotkien, ja tietysti suu paloi. Molempina päivinä. Sama juttu teen kanssa.

Lisäksi 'pomolla' oli oikeasti aika paljonkin sitä vastaan, että olisin tehnyt 'vain' sopimuksessa mainitut tunnit, 7 ½ h/päivä. Siitä sain kyllä kuulla, ihan suoraan sanottuna. Tuosta työstä saa vain työmarkkinatuen, ei palkkaa ollenkaan, ja silti olisi vain pitänyt olla valmis istumaan siellä iltaan asti. Plus sunnuntaityöt.

Mies on onneksi ollut vankkumaton tuki mulle.. hän katseli tuossa illalla kaikkea materiaalia tästä netistä ja vanhana työntekijäveteraanina keksi useampiakin tapoja, joilla tuossa suoraan sanottuna ihmistä riistetään. Sekin oli virhe - nyt sen tajuan - ettei sitä toimenkuvaa rajattu tarkemmin. Olisi kannattanut laittaa siihen rajaukseksi, että ei fyysistä työtä. Mutta en tajunnut sopimusta tehdessäni tätä, luulin suusanallisesti sovitun riittävän. Mullahan ei ole kokemusta näistä asioista.

Mies sanoi silloin heti alkuun, että tuo on todella laajasti määritelty, tuo 'harjoittelu',, mutta minä se olin joka huiskin hänen epäilyksensä taivaan tuuliin. Ei olisi kannattanut.

Nykyisin on toden totta työnantajan markkinat. Aikaisemmin ajattelin tuon työelämävalmennuksen olevan todella nerokas keksintö, mutta nyt on sen "pimeä puoli" tavallaan paljastunut. Olen kuullut näistä asioista (työelämävalmennuksen epäkohdista) ennenkin, mutta ajattelin sitä vain ihmisten joutavaksi marinaksi netissä.Näinä kahtena työpäivänä en ihan oikeasti NUKKUNUT silmäystä enempää yöllä. Oikeasti. En liioittele. Mietin vain sitä mitä aamulla taas tapahtuisi, mitä kauhean raskasta & likaista olisi tiedossa.

Ja sitä olisi ollut tiedossa, nuo nostot ja kannot eivät olleet mitään poikkeustapauksia, vaan sellaista olisi ollut huomenna ja ensi viikolla ja joka viikko. Nyt tänä iltana nukuin kuin vauva, sammuin heti kun tiesin vain, ettei enää tarvitse sinne mennä. Itkin tänään kotona tätä kaikkea ja mies lohdutteli ja sanoi, että hän ei halua ainakaan minun menevän sinne. Tuntui valtavan hyvältä saada TUKEA, Äetmuorilta en sitä nimittäin ainakaan saa, jos hän saa tietää minun lopettaneen niin sanoo syyn olevan vain ja ainoastaan minussa. Siksipä sovimme miehen kanssa, että en edes kerro uusimmasta käänteestä Muorille. En oikeasti kestäisi sitä reaktiota, suuttumusta, raivoa, pettymystä - se kaikki purkautuisi minuun. Hänen pettymyksensä siis.

Mies sanoi että häntä surettaa se kuinka pettynyt minä olin. Sekin sai aikaan itkumyrskyn, jotenkin tuntui niin hyvältä että joku miettii sitä siltäkin kannalta - minun kannaltani.

Kynnys asioida t-voimatoimistossa on noussut todella korkealle. Nyt ainakin tiedän, että seuraava kerta [jos sitä tulee] tulee olemaan aika kurja.

Yllätetty

Olen vieläkin kuin puulla päähän lyöty tuosta 'valmennuksesta'. Oliko siis tarkoitus antaa mulle valmennusta, niin että voisin tulevaisuudessa hakea MUUTTOMIEHEN hommiin? Ja sitten tosiaan ihmetyttää se puhutun ja todellisuuden välinen valtava ero. Mies sanoi että ainakin heillä on niin, että jos työstä on 10% jotain työtä x, niin silloin se x katsotaan MERKITTÄVÄKSI osaksi toimenkuvaa ja siitä on silloin joku merkintä papereissa. Tuossa sopimuksentekovaiheessa minulle ei sanallakaan mainittu, että tähän työhön kuuluu raskasta nostamista & kantamista. Olisi ollut asiallista mainita, koska onhan esim. selkävaivaisia ihmisiä jotka eivät voi mitään nostaa tai kantaa.

Työaika on toinen juttu. Ihmettelen sitä, kuinka voi olla niin, että jos heillä oli työaika 7 h 15 min. niin tämä paikan johtaja ei heti alkuun edes halunnut SANOA mulle sitä - siis heidän työaikaansa - mun papereihini merkittiin siis se 7 h 30 min, eli enemmän kuin vakiväelle. Ja sitten kun sekään ei olisi riittänyt. Ja kun ei olisi edes ruokatuntia saanut pitää, parissa minuutissa horia se tulikuuma keitto sisuksiin ja sillä hyvä. En minä nyt siitä vartista niin kuohuksissa ole, mutta periaate on minusta periaate.

Koin tuosta tilanteesta SUUTTUMUSTA vasta viime yönä. Ensin olin vain sitä mieltä että voi mua luuseria, minkä tein. Mutta iltayöstä tuli suuttumus.

Jos tätä blogia lukee joku työtön, niin sen neuvon annan, että jos menette työelämävalmennukseen niin määritelkää sopimuksessa tarkasti 1) toimenkuva, tehtävät joita tulette tekemään ja 2) työaika ja siihen kuuluvat tauot. Älkääkä suostuko olemaan hyväksikäytettäviä hölmöjä. Jos toimenkuvaa ei ole määritelty, niin luultavasti voitte joutua luuttuamaan lattioita tai huoraamaan ihan vain siksi, kun sitä ei ole rajattu poiskaan tehtäväluettelosta. Kolmas juttu on sitten tämä: suusanallisiin sopimuksiin en neuvo ketään luottamaan - pitää olla mustaa valkoisella, AINA.

Työelämävalmennettavan kannattaa myös muistaa, että työajaksi voidaan määritellä mitä vain 4-8 tunnin välillä. Eli periaatteessa saman korvauksen rahallisesti saa siitä teki 4 h työtä tai 8 h työtä. Tärkeä muistettava.

Kohti huomispäivää..

..siivoten ja MÄSSYä ajatellen. En aio murehtia enää tuota kokemustani. Mietin sitäkin että kenellä on OIKEUS sanoa, ettei minun kokemukseni, tapani kokea asia, ole vähintään yhtä oikea kuin toistenkin? Minä sentään olin siellä. Muori varmaan sanoisi että liioittelen. Mutta kun en. Olin valmis niin paljoon tuon työn takia, mutta tuohon en. Kyllä menivät vaatteet pyykkiin eilen, hikiset ja likaiset rääsyt. Jos haluaisin tehdä tuollaista fyysisesti raskasta työtä niin voisin saada sellaisen vaikka HETI - palkallisena. Sellaisen työn tekijöistä on pula. Mutta en hakenut sellaista työkokemusta ja mielestäni tein sen myös selväksi.

Mietin vaivaudunko edes kertomaan työkkärissä noista epäkohdista. Tuskin ottaisivat mua vakavasti - olenhan "vain" työtön. Ja työttömänä siis luonnostani työtä kartteleva, mielenterveysongelmainen, päihdepirkko valehtelija. Näinhän se menee. Tavallaan kyllä huolestuttaa että jos joku muu tekee tuon paikan kanssa sopimuksen ja joutuu samaan. Se tässä arveluttaa. Siinä mielessä pitäisi kai edes vihjaista epäkohdista.

"Vaalipuhe"

Miettikää ihmiset muuten kaksi kertaa ennen kuin alatte tapella muka 'ylivahvaa' (!) ay-liikettä vastaan, "joustamatonta" työelämää vastaan ja muutakin työsuojelua vastaan. Siellä missä on vahva ay-liike, eivät ihmiset tee palkatonta ylityötä eikä työntekijää riistetä niin helpolla.

Olen myös alkanut suhtautua ennakkoluuloisemmin kaikkiin näihin työelämän "joustoihin" [lue: ihminen joustaa, joustaa ja joustaa, työnantaja ei], koska ilmeisesti se tarkoittaa nk. pienen ihmisen häikäilemätöntä hyväksikäyttöä, joka halutaan laillistaa. Miettikää itse millaisen maailman haluatte. Maailmanko, jossa ihmiset tekevät täyden työpäivän ja YLI, n. 20 eurolla päivässä? Eli siis työmarkkinatuella. Miettikää haluatteko maailman, jossa työttömällä ihmisellä ei ole ihmisarvoa ja jossa työttömän kanssa tehdyt sopimukset voi noin vain unohtaa tai muutella mielestään sopivammiksi. Miettikää tätä kun äänestätte seuraavan kerran.

Asiaa, vihdoinkin

Kaiken hulluuden keskellä MÄSSY on sentään iloinen asia. No, enää 3 kokonaista vuorokautta siihen. Jos olisin ollut "työssä" niin sitten olisin voinut sanoa että 2. Mutta kun en ole, niin pidän perinteisen mässingin (su ja ma). Kaikkea on valmiina ja aion siitä nauttia. Frödingestä, kääretortusta, kaikesta. En aio nyt murehtia työllistymistä tällä erää enempää. Mies sanoi ettei häntä todellakaan haittaa se, että olen kotona. Mieluummin kotona kuin huonossa työssä, jossa kärsin, niin hän sanoi. Olen ottanut sähköpostilla yhteyttä yhteen vapaaehtoistyötä tekevään kansalaisjärjestöön. Ehkä minun tieni on "kolmannen sektorin tie". Jotenkin vaan tunnen, että haluaisin auttaa ihmisiä - ehkä voin sen tehdä, ehkä en, aika näyttää.