torstai 30. huhtikuuta 2009

Vääntyilevä naama

Huomasin viimeksi autoillessani aika oudon jutun! Mulla on oikeastaan aina aivolääkityksellä ollut sellainen juttu, että naamalihaksissani tuntuu ihmeellistä jännitystä. Kun tietoisesti kasvojen lihakset rentouttaa, niin silloin vasta huomaa kuinka kireinä ne ovat olleet. Jännitystä on poskissa ja leukaperissä ja suun alueella. Autoillessa vilkaisin naamaani peilistä ja huomasin suupielteni olevan aika tuimasti alaspäin! Ei suuttumuksesta tai surusta, vaan näistä JÄNNITYKSISTÄ johtuen. :( Voi.. hemmetin hemmetti! Tätä sitä vielä kaipasi, yhtä syytä lisää hävetä itseään. En tajua miksi tuo suun alue jännittää niin paljon mutta sen tiedän, että ilmiön olen kokenut ennen Citalopramejakin - Zoloftilla oli ihan sama juttu!

Tosi 'mukavaa' näyttää joltain sitruunaa puraisseelta hapannaamalta ilman omaa syytään!

Lupiinin blogista luin myös hänen kokeneen aivolääkityksellä ryyppäilyn & holtittomuuden oireita. Mulla on ihan sama juttu! Häpesin [taas tuo sana!] puhua siitä ennen, koska ajattelin ihmisten miettivän minun vain käyttävän lääkettä tekosyynä hölmöilyntarpeelle. Mutta tosiaan, jos en ole ainoa...? Puhuin tästä lääkärille kun lääkitystä määrättiin, mutta hän ei oikein tuntunut noteeraavan sitä mitenkään. Varmaan on Orionin osakkeenomistaja itsekin. Oikein kylmää kun mietin tiettyjä juttujani Zoloftilla.. miten paljon niihin oikeastaan vaikutti se lääke? Ei tietenkään kaikesta voi lääkettä syyttää, mutta kyllä ne oikeasti vaikuttavat jonkin verran. Tietty lääkkeen kanssa on aina sitä tasapainoilua: korvaavatko sen edut siitä koituvat haitat? Sanoisin omassa tapauksessani että KYLLÄ. Mulle on kuitenkin tärkeää että se ahdistuneisuus on vähentynyt niin paljon kuin on.. että pystyn rentoutumaan & nukkumaan. Ja että se sellainen kehäajattelu [herkut --> leivonta --> mässäys --> herkut] on poissa. On sekin plussaa etten enää tuijota telkkuria niin paljon kuin ennen. Nykyisin en enää skitsahda siitä jos jääkin joku CSI-jakso näkemättä. Ihmispelkooni tuo lääke ei kai kauheasti ole vaikuttanut, hiukan ehkä nyt kuitenkin - voi liittyä siihen yleiseen ahdistuneisuuden vähenemiseen.

Suunnaton salaisuus: aivolääke

Joskus 10 vuotta sitten mulle oli kova pala käydä lapsuuden kotikunnailla, kun salailin kovasti aivolääkitystä. Tiesin nimittäin sen ettei Äetmuori hyväksyisi mun lääkkeitten käyttöä. Se on oikeastaan aika kumma, koska hän hyväksyi täysin sen, että Isukki käytti. Isukilla oli SSRI-lääkitys ja kai aika paljon samoihin oireisiin kuin mullakin. Muori ei kuitenkaan suostunut ajattelemaan että jotkut Isukin [ja hänen omat] käyttäytymismallit olisivat periytyneet tai siirtyneet muhun. Vaikka oikeastaan mikään ei ole sen luonnollisempaa. Se ei välttämättä ole geneettistä [vaikka nykyisin tosin geenien uskotaan näyttelevän odotettua suurempaa osaa näissä jutuissa], vaan ehkä ihan opittua reagointitapaa.. Mutta hän ei suostu hyväksymään sitä.

Aiemmin koin sen jotenkin liikuttavana. Että Muori pitää mua niin virheettömänä ja/tai ei kestä ajatella, että mä kärsisin. Mutta nyt tiedän jo paremmin. Hän mielellään sulkee silmänsä esim. mun ongelmilta, mutta se ei johdu noista äsken mainitsemistani syistä, vaan se johtuu siitä että mun ongelmat myöntämällä hän joutuisi pakosta miettimään myös Siukun ja mun lapsuutta, OMAA lapsuuttaan ja sitä mikä meni pieleen. Eikä hän pysty myöntämään millään tasolla sitä että jokin olisi mennyt pieleen.

Joskus ihmettelen sitäkin kun Muori aina jauhaa että hänellä ei ollut samaa mahdollisuutta opiskella kuin meillä, Siukulla ja mulla. Sitten hän ottaa siitä jotenkin oudosti ansion itselleen, niin kuin se olisi hänen ansiotaan, että meillä oli "mahdollisuus". Vaikka ei se oikeastaan ollut niin. Meillä oli mahdollisuus, koska oli peruskoulu. Taloudelliset edellytykset olivat siis.. mutta ne olivat KAIKILLA. Ja olen itse aiemmin jo sanonut että sekä Muorilla että Isukilla oli paljon paremmat lähtökohdat kuin useimmilla aikalaisillaan. Kun mietin miehen vanhempia, melkein kymmenlapsisten perheiden lapsia pienviljelijäkodeissa.. Ja silti heidät koulutettiin ammatteihin. Muorilla ja Isukilla oli molemmilla vain yksi sisarus ja kummankin vanhemmat tulivat paremmin toimeen kuin esim. miehen isovanhemmat. Voisi olla reilumpaa sanoa että heillä oli mahdollisuuksia mutta he päättivät olla käyttämättä ne. Ei Muoria estetty opiskelemasta, mutta häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut mikään älyllisempi asia! Naistenlehdet ja rakkausromsut korkeintaan.

Ja mitä meidän opiskeluihin tulee, niin en muista Muorin koskaan ROHKAISSEEN meitä, kannustaneen tai antaneen positiivista palautetta! Kun aloin opiskella lukion jälkeen niin kommentti oli: kuinka monta vuotta siihen menee? Kun olin opiskellut pari vuotta niin alkoi se 'milloin valmistut'-kysely. Ei tuollaista asennetta voi pitää mitenkään rohkaisevana. Silloin 20+-ihmisenä oikeastaan me aloimme etääntyä toisistamme. Huomasin ettei Muoria yksinkertaisesti kiinnostanut se, mitä koin opiskelumaailmassa, ne asiat ikävystyttivät häntä, häntä ei huvittanut kuunnella. Ja se taas oli tärkeää mulle, valtavan tärkeää. Siinä loksahti ensimmäinen ovi meidän väliltä lukkoon. Ja se oli aika tärkeä ovi. Isukkia kiinnosti enemmän ja siksi meistä tuli pikku hiljaa läheisemmät! Isukki myös antoi mun kasvaa aikuiseksi sellaisella tavalla jota Muori ei koskaan sallinut.

Muorille opiskelu oli oikeastaan pelkkää statusta. Piti olla valkolakki päässä [koska hänellä ei ollut] ja opiskelupaikka, jotta sai sitten kehaista tuttaville. Mutta mitä opintoihin kuului, mitä opiskellessa oppi, miten se vaikutti persoonaan.. kaikki se oli ihan epäolennaista. Sitten vähitellen mun opiskelujen statusarvo romahti Muorin silmissä. Ne tiedonmurut jotka hän noukki antoivat ymmärtää että mun opiskelukaverit olivat ihan "hulluja", jotka tekivät omituisia asioita, kuten vaihtoivat nimiään ja saattoivat ottaa tatuoinnin tai lävistyksen tai värjätä tukkansa oudon väriseksi, tai käydä psykiatrilla, avioerota, olla työttöminä jne. jne. Eivät he olleetkaan pirteitä kunnon tyttöjä, niin kuin olisi pitänyt olla. Pitäisi vaan pitää kaikki paha sisällään ja salassa!

Mä taas vaahtoan näistä asioista, kun tänään täytyy soittaa velvollisuussoitto Muorille. Varmaan saan taas roppakaupalla hyviä (?) neuvoja työnhakuun ja elämäni järjestelyyn. Harmi ettei hän voi elää sitä mun puolesta, hän tekisi sen varmaan paljon paremmin. Mies on joskus uhannut, että hän vetää kaiken päivänvaloon, mun ongelmat ja lääkitykset ja kaiken, ihan vain koska hänestä Muorin pitäisi tietää niistä ettei hän aina tökkisi mua kipeimpiin kohtiin. Itseäni ajatus kauhistuttaa. Siitä vasta helvetti irti pääsisi. Mies kuvittelee että se saisi Muorin pehmenemään, mutta satavarmasti hän kävisi kimppuuni entistä kovemmin. Ongelmani olisivat 'luulotteluja' ja pahimmassa tapauksessa hän syyttäisi niistä jopa miestä! :( Tiedän sen. Siispä saa mun mielest jatkossakin olla likainen salaisuuteni tämä naamaa vääntävä aivolääke. ;) Epäonnistun, mutta epäonnistun salassa.

Mies murjaisee vitsin!

Kuuntelimme eilen jo vähän sitä KOM-teatterin levyä. Siinä oli sellainen "traktoristin laulu". Siinä ylistettiin sitä kuinka traktori kyntää kuin leikillään.. Vähän pöljä se oli! No, yhdessä kohtaa laulettiin että 'mullan.. valtava mahti..'. Mies alkoi matkia sitä laulajaa ja hoilasi että 'mull' on.. valtava pakki!' ja pullisti samalla vatsaansa ulospäin. Minä pyrskähdin ja pepsi maxit päätyi työpöydälle! :)

Herkku-uutisia

Ostin viimeksi kaupassa käydessäni Mignon-konvehteja! Oli n. 50% hinnasta pois, niin uskaltauduin. Ne odottavat nyt seuraavaa MÄSSYä. Ostin miehelle salmiakkipätkiksiä, ne ovat uutuus! Hän piti niistä kovin.. ihan outoa! Mun mielestä suklaan ja salmarin yhdistelmä on kauhea! Hommasin myös mariannepussin ja pihlaja-karkkeja, koska mariannet on lopussa.. ajattelin, että jos en osta niin voin unohtaa ne myöhemmin. Pihlajakarkeista mies tykkää kovin. Minusta on hyvä, etten enää ostele ihan hallitsemattomasti. Nuo nyt hommatut tulevat varmasti syödyiksi. :)

Suklis toivottaa kaikille Blogistanilaisille ja hang aroudeille MAHTAVAA VAPPUA!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

TurvaTON vyö!

Romuraudastani on turvavyö rikki! Huomasin sen maanantaina. Yritin nimittäin hakea lisää aivolääkettä apteekista ja kas kun kummastuin, ei pysynyt turpavyö kiinni, vaikka kuinka monta kertaa yritin!

Se eka lääkehakureissu ei muuten ollut mikään menestys! Menin sinne apoteekkiin ja sieltä sanottiin ettei heillä olekaan sitä juuri nyt, vaan vasta seuraavana päivänä! Kun lääkkeen vahvuus on nyt 40 mg 20 mg:n sijaan, niin sitä vahvempaa ei ollut heillä varastossa vaan piti tilata. Piti sitten tänään tehdä toinen reissu ja ratkaisin turvavyöongelman laittamalla ajajan vyöni pelkääjän paikan vyön lukkoon. Olenpas minä Suklis ovela! :) Mies soitti rompparille ja onnistui saamaan lupauksen uudesta lukosta.

Tällaista on elämä joskus maaseudulla. Ei voi olettaa että pikku maalaisapteekissa välttämättä olisi kaikkea HETI ja välittömästi saatavilla. Silti asiat sujuvat aika hyvin, ei se maata kaada jos lääkettä ei saakaan yhden päivän varoitusajalla vaan menee kaksi. Itse yleensä uusin lääkkeet niin, että siinä on vähän ylimääräistä aikaa mahdollisia sotkuja varten. En siis ihan viime tingassa uusi, vaan sillä lailla että lääkettä vielä on jäljellä muutamaksi päiväksi!

Mies sanoi että se turvavyön lukko on vaan ihan yksinkertaisesti kulunut niin, ettei se pysy! Onhan mun autonikin aika wanha jo. 80-luvulta! ;)

"Kenen joukoissa seisot!"

Lainasin muuten KOM-teatterin CD-levyn, "KOM teatteri: 35 vuotta lauluja". Voimme sitä sitten kuunnella miehen kanssa huomenna. Itse jo vähän tässä aloittelin. Ei ollut levy kulunut juuri lainkaan! Mies ei kaikista noista lauluista kyllä tykkää, joistakin hän silti pitää. Mun mielestä nuo laulut kuuluu vappuun, mutta en tiedä pitäisinkö esim. konsertista jossa niitä olisi. Joskus vaivaannun kun joku oikein 'tunteella' vetää jotain.. :) Ihan sama joidenkin uskonnollisten laulujen kanssa, virsien yms. Vaivaannun! Mutta vappuna on lupa laulaa tällaista vaikka CD:n mukana hoilaten!

Mutta me nostamme purppuravaatteen, taistoon mi työläiset kutsua voi.
Rohkeina puolesta veljeysaatteen käymme ja laulumme kaikille soi.
Aatteemme ainoan, kalliin ja oikean, puolesta raatajat eespäin mars!

Sikainfluenssa

Mua ei possuflunssa pelota. Olen kyllästynyt pelkäämään noita tauteja! Ihmiset taitavat vaan haluta pelätä turvallisesti! Lehdissä juotetaan meille tissimaitoa: kyllä viranomaisilla on lääkkeet, kyllä on keinoja, kyllä tästä selvitään. Ja me aikuiset lapset juomme sitä rintamaitoa ja olo on kuin olisi linnunpesässä! :( Samaan aikaan yhteiskunnassa voi tapahtua mitä törkeyksiä vaan, ei kansa välitä kun keskittyy pelkäämään lintuinfluenssaa, ebolaa, possuinfluenssa ja mikä nyt minäkin vuonna on se MUOTITAUTI!

En tietenkään tuomitse ihmisiä jotka pelkää.. Itse olen tosi taipuvainen luulosairauteen, mutta mulle tämä kevät on ollut vähän huonoa luulotautiaikaa. On ollut noita jättieläkkeitä yms. ja ne mietityttää! Ja kai tuo lääkityskin vaikuttaa, ei jaksa kauheasti tuommoisia miettiä.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Häpeä

Veloenan blogissa pohdittiin yhdessä vaiheessa häpeää. Aloin miettiä mitä se minulle tarkoittaa. Minä puhun häpeästä usein. Tuo hävettää ja tämä! Syömishommeleihini häpeä liittyy aika vahvasti myös. Mitä sillä häpeällä sitten tarkoitan? Mulle häpeä on sitä, että olen käyttäytynyt omasta mielestäni oudosti, poikkeavasti, naurettavasti. Että olen vaikuttanut hullulta tai tyhmältä. Että tuntuu kuin musta puhuttaisiin oudon käytökseni vuoksi ja siksi on tuskaa tavata ihmisiä taas.

Mulla on joskus käynyt niin, että olen hävennyt käyttäytymistäni [joka on siis ollut outoa, kummaa tms. omasta mielestäni] niin, että olen jopa juurinut jonkun nupullaan olevan lupaavan ihmissuhteen pois! :( Kun minusta on tuntunut vaikealta tavata uudestaan ihmisiä, jotka ehkä on nähneet sen mun kummallisuuteni.. En jaksa uskoa ihmisten haluavan tavata mua uudestaan, kuvittelen että he ovat vaan kohteliaita. Joskus on ollut niin, että joku ihminen jossain tilaisuudessa on tavannut mut ja ehdottaa uutta tapaamista. Sitten saatan olla tarttumatta täkyyn, koska mielestäni olen tehnyt jotain tyhmää tai outoa siinä tilaisuudessa! :(

En voi hävetä mitään "väärin tekoa" toisia kohtaan, ilkeyttä, kovuutta tms. koska en koskaan ole sellainen, oikeasti. Mutta häpeän jos sanon jotain tavallisuudesta poikkeavaa [sitä tapahtuu kyllä joskus], sellaista mitä ei ehkä odottaisi ihmiseltä siinä tilanteessa. Sitten joskus häpeän sitä [äh, kuulostaa niin tyhmältä!] että saatan katsoa tapittaa ihmisiä jos olen oikein kiinnostunut heidän sanomisistaan. Silmät jotenkin suurenee ja katse kiinnittyy puhujaan/keskustelukumppaniin. Pelkään että se näyttää oudolta. Joskus mussa on omasta mielestäni jotain eläintä muistuttavaa kun teen niin, en tiedä mitä eläintä. Mutta ihmiseltä en ainakaan näytä. En tarkoita että KUOLAISIN kuin joku PETO tms.. mutta siinä vaan on jotain eläinmäistä, ehkä näytän norpalta.. Norpalta varmaan juu, siis silmät jne.. Kiinnostunut norppa. Suikulapuikula! :(

Meillä kotona kai opetettiin häpeämään näitä asioita, jos siis sanoi tai teki jotain kummaa. Juuri siis sitä omituisuutta ja "tyhmyyttä" opetettiin häpeämään. Muori aina antoi palautetta käytöksestäni juhlissa tai ihmisten seurassa. "Mitä sinä sillä lailla menit sanomaan, se oli ihan turhaa/tyhmää/omituista". Niin hän tekee vielä nytkin, vaikka olen jo vankasti aikuisen iässä. ;) Huomaan että häpeän niitä asioita joita mut on opetettu häpeämään.

Ne parit kerrat kun olen juonut itseni oikein kunnolla tuiteriin ja tehnyt jotain noloa.. NE ovat myös järkyttävän häpeällisiä! Kerran esim. olin itkuinen juotuani paljon.. ja tämä tapahtui seurassa.. tosin kaikki olivat enemmän tai vähemmän mäsässä, joten ei kai sitä niin huomannut.. Tosin yksi ihminen oli melkein vesiselvä ja se on vaivannut mua siitä lähtien.. että hän näki mun humalaisen hulluuteni. :( Sitten muistan vieläkin yhdet lukion kotibileet, jossa join niin liikaa, että "filmi katkesi".. viittä vaille sammuin kaverini huoneeseen ja OKSENSIN. :( Siitä on ihmisikä mutta vieläkin naama vetää punaiseksi kun muistan! Tuo aikuisiän itkukänni oli siinä mielessä kurja juttu että siihen vaikutti kyllä se, kun en osannut sanoa ei. :( Ihmiset vaan täytti mun lasia ja hullu kun olin niin join, vaikken ollut taas oikein syönyt mitään sinäpänä. En vaan (muka) voinut sanoa ei, kun oli kaadettu valmiiksi. Siitä nolostelusta olen onneksi päässyt jo eroon enkä enää koskaan juo jos joku väkisin kaataa. Sanon ei kiitos, enkä juo.

Joskus tyhmästi häpeän myös joidenkin muiden puolesta.. Vaikka ihmiset itse eivät häpeäisi yhtään! :) Outo mä oon..

"Yllättävä" kirje työkkäristä!

T-voimatoimisto lähestyy. Huomaavaisesti ilmoittivat ettei mulla ole oikeutta työvoimakorvausrahoihin, kun en ole jatkanut työnhakijana oloa, ts. en ole ilmoittanut sinne itsestäni! Voi jehna ja juutas! Pistäkää vaan "karenssi" vaikka päälle, vaikka miljoonaksi vuodeksi. I couldn't care less, kun en muutenkaan mitään saa. Hoh hoijaa. Onneksi Suomen metsissä riittää puustoa, että voivat väsätä noita aivan absoluuttisen turhia papereitaan..

Täytyy varmaan taas käydä netissä katsomassa jos olisi jotain töitä tällä seudulla. En ole vähään aikaan siellä käynyt, kai se on tämä kaikki kun on masentanut sittenkin.. vaikka sitä yrittää olla, kuin ei välittäisi.. silti sitä vain välittää! Ehkä joku osa-aikatyö olisi paras vaihtoehto, jos siis palkkatyöstä puhutaan. Koska minusta tuntuu että sopeutuminen viiden päivän työviikkoon kahdeksan tunnin työpäivin voisi olla aika kova pala sittenkin näin alkuun. En tiedä. :(

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Alkoholi, aikuisuus, ikuiset pikkupojat

Katsoin ykköseltä sen toisen osan Ilosta taloa. Siinä on Milka Alroth esittämässä sitä Auri-äitiä, joka on alkoholisti ja paikoin väkivaltainen. Pystyin jotenkin niin täysillä samaistumaan niihin kahteen pikkutyttöön, Birgeen ja Ruutiin. :( Se äiti raivostutti mua, teki mieli vetää sitä ympäri korvia ja käskeä ryhdistäytymään! Mä en tajua miten joku lasten äiti tai isä voi alkaa ryypätä ja pitää viinaa lasta tärkeämpänä. Jätti ne tytöt yksin viikkokausiksi.. lopulta ne joutui sijaiskotiin! :( Sitten on vaikea kasvaa kun kaikki kylällä pitävät äitiä huorana ja juoppona eikä ihan ilman syytä!

Jos itse joskus alkaisin sekoilla viinan kanssa oikein kunnolla, niin toivon että mies julistuttaa mut holhouksen alaiseksi ja toimittaa laitokseen HETI! Täytyisi varmaan kirjottaa joku semmoinen paperi siltä varalta, jos vaikka sattuisin sekoamaan! Koskaanhan ei tiedä! Ja mulla kumminkin on sitä taipumusta vähän molemmilta puolilta, Äetmuorin ja Isukin sukujen..

Vaikka niin taitaa olla vähän KAIKILLA. Oikeastaan nyt kun mietin lapsuuttani niin aika monen isä taisi vähän "nauttia liikaa" aina joskus. Yhden hyvän ystäväni isä oli ihan alkoholisti, mutta mä en tiennyt sitä. :( Nyt se on alkanut vaivata mua, mietin eikö meillä ollutkaan hyvää ystävyyttä, kun S. ei koskaan kertonut mulle isänsä juomisesta. Itse en koskaan nähnyt S:n isää kännissä.. kai hän sitten ryypiskeli yöt? Sen muistan että kadehdin S:a, kun he asuivat yhdessä S:n isän vanhempien kanssa isossa omakotitalossa. Yläkerta oli S:n perheen, alakerrassa asuivat S:n isän äiti ja isä. Isovanhemmat ihanan lähellä! Näin aikuisena tietty tajuaa, ettei S:n äiti välttämättä pitänyt siitä että oli yhteinen huusholli anopin kanssa! :( Ja näin aikuisena tajuaa että ehkä se ratkaisu oli pakon sanelema. S:n äiti oli ompelijana tehdastyössä eikä tienannut paljon ja se isä lähinnä vietti aikaansa niiden autotallissa [ehkä hän ryyppäsi siellä??] eikä kai ollut töissä ollenkaan. Eli ei kai siinä ollut rahaa asua muuten, kahden lapsen kanssa. No kumminkin, mietin paljon S:a ja sitä miksi hän ei puhunut isästään. Mutta ehkä siinä oli häpeää. Tiedän itse tosi hyvin ettei kaikille hyvillekään kavereille voi kertoa kaikkea, jotkut asiat on liian vaikeita!!

Mä piilottelin tosi pitkään sitä asiaa, ettei Äetmuori ja Isukki enää asuneet yhdessä. Selittelin aina jos joku kysyi missä Isukki on, että hän on työmatkalla ja tulee kyllä, tai että hän on lomalla. Mua jostain syystä hävetti sanoa, ettei he enää asuneet yksissä ja ettei Isukki oikeastaan enää edes käynyt kotona. Eli siinä se sitten on, S. ei kertonut mulle isänsä juomisista enkä mä kertonut kavereille vanhempien välirikosta! Vaikka rakastin kavereita kyllä ihan aidosti!

Mun kaveripiirissä ei tainnut olla yhtään äitiä, joka olisi maistellut alkohooooolia raskaimman jälkeen. Lähinnä kai ne oli naiset jotka suhtautui paheksuvasti siihen ja huulet yhteen puristuneina katselivat miehiä, jotka ottivat yhden saunakaljan ja sitten kaksi ja vielä kolmaskin meni. Naiset suhtautui miesten ryyppäämisiin samalla tavalla kuin olisivat suuttuneet vaatteensa repineisiin tai sotanneisiin lapsiin. Joskus naiset tuntuivat ihan miesten äideiltä eikä vaimoilta. Ja joskus miehet olivat vähän lapsellisia, ihan kuin pojat. Oikeastaan aika nuoresta asti tytöt opetettiin siihen samaan, suhtautumaan itseään paljon vanhempiin miehiin vähän niin kuin poikiin. OIKEAT AIKUISET olivat aina naisia. Tavallaan miesten ryypiskely ja pikkupoikamaisuus maksoi heille heidän aikuisen oikeutensa! Sen hinnan he saivat maksaa ilottelusta.

MÄSSY: tilinpäätös

Vietin MÄSSYn enkä tosiaan koko aikana kokenut oksetusoloa. Ripulia hiukan ehkä oli, mutta ei mitään pahaa. Oli ihan kiva kun tuli maanantai, eikä enää tarvitse ahtaa! Joskus se on nimittäin aika rasittavaa. Joskus myös rankaisen itseäni sillä, haluan että mua sattuu ja mun on paha, ähky olo! On se vähän kummaa, mutta semmoinen mä olen.

Kyöpelinvuorimunasta tuli sellainen aika jännä kuutiopalapeli! Kun kuutioita kääntelee niin tulee erilaisten eläinten kuvia. :) On mehiläistä ja norsua ja hevosta! Se oli mukava yllätys. Mies sai samanlaisen! Söin mignonit loppuun. Nyt saa sitten taas vuoden odottaa niitä.. :)

Mietin jos se mun itsenäisyyspäiväoksennus silloin viimeksi johtuikin osittain itsenäisyyspäivästä? Kyllä mulle se oli ihan juhlapäivä, mutta en ole mikään kauhea sotaan hurahtanut ihminen kylläkään. ;) Oikeastaan mua oksettaa koko ajatus SODASTA. Ehkä oksensin siksi, ehkä se oli osittain tuota kaikkea verenmakua vastaan..? Eikä siis pelkästään sitä, että olin kauhean ähky. ;)

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Hengissä yhä..

Toisin kuin varmaan koko maailma luulee, olen yhä hengissä. En vainaana liika-ahtamisen vuoksi, en sairaalassa vatsan tyhjennyksessä, vaan ihan kotona herkkuilemassa. ;) Eilinen oli se varsinainen herkkupäivä, nyt tänään olen keskittynyt kaikkiin niihin nameihin ruoka-ruokiin joita normaalisti en saa. Kasler-salaattia vetelin tuossa ja ruoaksi teen tortellineja! Juustokakku onnistui hyvin, mutta tykkään mansikka-valkosuklaatijuustiksesta enemmän kuin tuosta persikasta. :)

Kuukautinen vs. kuukautiset: kivuista ja kiinnikkeistä

Kuukautiskivut on vähän tehneet tästä ikävän viikonlopun! Otin eilen buranan, neljäsatasen semmoisen. Onneksi meillä on niitä punaisia pikakapseleita, jotka alkaa vaikuttaa jo n. ½ tunnissa! Muistelin tässä nuoruutta.. kuukautisten alkuaikoja.. [Miksiköhän muuten aina puhutaan kuukautisista, miksi ei sanottaisi kuukautinen? Tyyliin 'muistelin tässä nuoruutta.. kuukautisen alkuaikoja..'] No, mulla alkoi mensut kun olin 14. Ja voi jumala, niitä KIPUJA! Muistan esim. kerran kun olimme kaverin kanssa sellaisella syrjäisellä rannalla ja ainoa juttu mitä pystyin kivulta tekemään oli että lötkötin pitkälläni siinä kalliolla. Kaverini sääli mua valtavasti, kun näki sen kivun määrän. En oikeasti pystynyt edes kunnolla puhumaan.

Nyt se suututtaa ja säälittää! Mutta jotain kai kertoo meidän suhteesta Äetmuorin kanssa, että en kertonut hänelle noista kivuista, niin kamalia kuin ne olikin. Nyt kiukuttaa kun ajattelen että miksi en ottanut jotain ibuprofeenivalmistetta.. olisin päässyt tuskista!! Äetmuorissa oli jo tuolloin sellainen hysteerinen piirre, jota en kai uskaltanut houkutella esiin kipukertomuksella. Hän olisi muuten varmaan raahannut mut gynikselle tai jotain.. sinne harva 14-vuotias haluaa mennä! Olin tosiaan 14 kun kuukautiset alkoi ja Muori oli jo ehtinyt alkaa puhua gynikselle menosta! Häntä hermostutti se, ettei mulla ollut kuukautisia. Siukulla ne alkoivat kun hän oli 13, eli kai Muorista tuntui että pikkusiskolla olisi pitänyt alkaa samanikäisenä. Kun meidän siis piti kaikki tehdä aina samalla lailla. On se vaan harmi, etteivät kroppamme toimineet ihan samalla tavalla!

Mulla taisi olla pahimmat kuukautiskivut silloin ihan nuorena. Sitten yhdessä vaiheessa oli taas aika pahaa, kun olin n. 25. Luulisin että se johtui jo endometrioosistakin! Mulla tosiaan poltettiin endoa pois tuossa 2000-luvun alussa, mutta lekuri sanoi että kohdun ulkopinnan endolle ei voi tehdä mitään. Pitää kärsiä vaan! :( No onneksi enää kuukautiskivut ei ole mitenkään kauhean pahoja, 1. päivänä niitä saattaa olla, mutta ei läheskään aina. Aina en siis ota edes buranaa. Tavallaan tuo endo on vähän suututtava juttu. Mitä se sinne ulkopinnallekin on mennyt leviämään.. mullahan oli toinen munasarja endokiinnikkeillä kiinni ohutsuolessa! Se sentään pystyttiin irrottamaan. Ei siitä oikein haittaa ollut, ultrassa vaan huomattiin sen m-sarjan olevan vähän oudosti sijoittunut ja se taas johtui juuri niistä KIINNIKKEISTÄ!

Joillain raukoilla voi endoa olla kai peräsuolen pinnassakin! :( Huh, ei käy kateeksi! Silloin oireena voi olla ulostusvaikeus kuukautisen aikana.

Vähän hassua että meidän sisällämme tapahtuu mystisiä asioita joista emme sitten tiedä oikein mitään. On kasvaimia ja on endoa!

Masu kunnossa - kuinka kauan?

Vielä ei ole mitenkään ollut oksettava olo, eikä ripuliakaan. Mutta nyt tänään tuntui vähän että saattaisi vielä mennä ripulin puolelle! :( Mies sanoo ettei ole ihme jos ripuloin, kun normaalisti syön niin kevyesti ja vähärasvaisesti, masuni ei sitten kestä näitä herkkuiluja! Hänestä minun pitäisi arkenakin syödä tuhtimmin, mutta enhän minä voi!

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Kuunaama

Mies kertoi eilen aika hassun jutun. Joku siellä heidän työpaikalla [nuori mies, tuotannossa] on saamassa lapsen! Ja lapsen tuleva äiti on aika vakaasti päättänyt antaa lapselle nimeksi KUNAMA! Tuo nuori tuleva isä on kai aika epätoivoinen, koska ei käänny odottajan pää tässä asiassa. Kunama tai ei mitään. Oli kuulemma nuori mies sanonut että entäs jos siitä lapsesta tulee poika?? Avokki on vaan puhunut tuosta Kunamasta, joka siis hänen käsityksensä mukaan on tytön nimi [mun mielestä se voisi yhtä hyvin olla pojan nimi, tai planeetan nimi, tai kasvin tai eläimen nimi] ja hän on varma että tyttö tulee lapsestakin. Huoh, no tulevaisuudessa kun tämä "Kunama" menee kouluun, niin sitten saa osakseen lällätystä tyyliin "Kuunaama"! :)

Nimiasiat on tietty täysin makuasioita, niistä ei oikeasti voi kiistellä! Eli siinä mielessä tuo eka kappale oli tarpeeton. Jotenkin vaan sitä toivoisi että vanhemmat sitten joko 1. antaisivat toisen nimen, joka olisi tavallisempi tai 2. eivät ainakaan suuttuisi jos lapsi aikuisena päättää vaihtaa nimeä.. Ei nimittäin ole helppoa olla aina se lapsi, jonka nimi on 'outo'. Mulla on kokemusta asiasta, omasta lapsuudesta!

Säkkijärven (tai Suklaahirviön) polkka!

Olin kampaamossa. Tukka on nyt PITKÄN polkan tyyppinen. Sen saa kiinni, mutta pituutta siitä lähti n. 10 cm pois. Sai mennäkin! Kampaamossa vähän kauhisteltiin yhdessä tuota Nykäsen Matin uutta heiliä, 23-vuotiasta opiskelijaa!

En tajua miksi joku sellainen alkaa yksiin Nykäsen kanssa. Jotkut naiset tahtoo mieheltä rahaa, sitä ei M.N.:llä varmaan ole enempää kuin Sukliksellakaan.. ;) Jotkut nuoremmat naiset hakee vanhoista äijistä turvaa tai isukkihahmoa, mutta siihen rooliin M.N. ei sovi, hakkaava alkoholin suurkuluttaja kun on. Monet alkon suurkuluttajat muuten ovat myös aika epäkypsiä, ikuisia pikkulapsia. Niitä saa hoivata, ei ne hoivaa! Sitten on vaihtoehto 3: kun menee jonkun julkimon kainaloon, niin pääsee [joutuu??] julkimoksi itsekin. Jotkut naiset haluaa sitä, siitä voi olla apua esim. mallinuralla tai jos tahtoo muuten jonkun pilipalityön median palveluksessa. Pääsee ainakin juontamaan rintsikoissa jotain telkkarin yöchättiä. ;)

Mullahan oli yhteen aikaan sellainen vaihe, että rrrrakastajani olivat n. 20-30 vuotta vanhempia. Nyt olen sitä mieltä että mut olisi pitänyt lukita jonnekin suljetulle osastolle, en oikeasti ollut järjissäni.. ihan pähkähullua!

Lii-lii-liivatetta..

Leipaisin persikkajuustokakun! Ohjeessa käskettiin laittaa 6 liivatetta, mutta mä laitoin vaan 4. Koska jätin pari desiä jogurttia pois tuosta ohjeesta.. Oli vähän pakko, ei olisi muuten se täyte mahtunut mun vuokaan! Mulla kun on semmoinen 20 cm:n halkaisijan vuoka, kun ei me kaksi ihmistä tarvita sen suurempaa! Varmaan se jugurtti olisi ollut nannaa siinä myös, mutta sitten olisi tullut vuoasta yli.. ei olisi jäänyt tilaa kiilteelle ollenkaan. :( Semmoinen on huonompi juttu.

Endo!

Endometrioosi muistuttelee taas itsestään, semmoista tunnetta on tuolla masussa. Joskus kuukautisten aikana on paha olo, kun ajattelen että vuodan sisäisesti. En vaan siis ulos, vaan myös sisään. Kun sitä riivatun endoa on kohdun ulkopinnallakin. :( Kuukautisten pitäisi tulla nyt tässä viikonlopun aikana taas.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Kuka häpeää duunaria?

En sitten soittanut eilen sinne työkkäriin. Aamulla se asia oli mielessä ja aioin soittaa, mutta iltapäivään mennessä olin jo unohtanut sen. Oikeasti unohtanut, vaikka kai se on niin että jonkun tosi epämiellyttävän asian voi pyrkiä tietoisestikin unohtamaan? En usko ihan pian olevani enää yhteyksissä sinnepäin.

Olen miettinyt muutamiakin juttuja. Se hierojakoulutus on yksi, mutta siitä tuskin saa elantoaan täällä maalla. En usko täällä olevan kauheasti asiakaskuntaa joten se voi olla kuolleena syntynyt ajatus - en tiedä, mutta sen opiskelu kuitenkin kiinnostaisi! Sitten olen miettinyt semmoistakin, että periaatteessa voisin tehdä ihan jotain kotisiivouksen tyyppistä keikkaluontoisesti. Ehkä! Mua ei pahemmin rasittaisi vaikka siivota jonkun vanhan mummun kaksiota vaikka kerran kahdessa viikossa tms. En usko että sitä päätyöksi tekisi, mutta keikkaluontoisesti kyllä. Ja kolmas vaihtoehto: henkilökohtaiseksi avustajaksi jollekin. Siitä tosin olen kuullut paljon negatiivista, esim. yksi ystäväni sai aika äkillisesti kenkää hlökohtaisen avustajan työstään. Avustettava oli joku vanha rouva joka oli kai aika oikukas! Kaverini oli vähän puusta pudonnut kun sai monoa, vaikka ei ollut tajunnut minkään menneen pieleen!

Yksi juttu jota vanhempi ikäluokka [Äetmuori & kumppanit] ei tajua on se, ettei nykymaailmassa työ enää määrittele ihmistä! Mulla on yksi tuttu [FM], joka on tehtaassa töissä, tuotantolinjalla. Toinen on hieroja. Yksi todella hyvin koulutettu tutun tuttu jakaa postia. Kun kävin Hieronta-Akatemiassa oppilashierontaa saamassa niin yksi niistä hierojaopiskelijoista oli liki 6-kymppinen sosieteettidaami. Ihan oikeasti, sitä Stokkalla notkuvaa turkkimafiaa! Hän oli tosi hyvinhoidettu ja kaunis vaalea nainen, joka sanoi ettei ollut avioliittonsa aikana tehnyt päivätyötä ollenkaan ja oli nyt innostunut hieronnasta JA joogasta. Hän aikoi pätevöityä joogan opettamiseen myös. Hänessä sen innon oli saanut aikaan se kun mies oli jäänyt eläkkeelle ja elämä siitä sitten muuttunut, siihen tarvitsi jotain uutta sisältöä. Oikeasti tuolla naisella ei olisi ollut rahallisesti mitään tarvetta tehdä tuota työtä. -Niin, siis työ ei määrittele ihmistä! Joillekin wanhan kansan paksupäille hieroja = palvelija ja siivoaja = luuu-uuseri ja postinkantaja = pässinpää + tehdastyöläinen = kouluttamaton.

Nykyisin ei vaan enää ole niin, perinteiset 'luokkajaot' on menneet ihan sekaisin. Tosi sivistynyt ja lukenut voi olla jossain ihan itselleen 'sopimattomassa' työssä jos se työ jotenkin MUUTEN täyttää jonkun tarpeen sen ihmisen elämässä. Tarpeen saada rahaa, tarpeen antaa hoivaa, olla hyödyllinen, jotain! Mä en tajua miksi esim. maisteri 'vajoaisi alas' jos ei puurra jossain hikisessä toimistossa parin vihaisen vekkihametantan kanssa paperia pinosta A pinoon B? Miksi muka olisi askel alaspäin tehdä vaikka jotain sellaista työtä missä työn jäljen oikeasti näkee ja jossa työympäristö koostuu nuorista hauskoista ihmisistä?

Tiedän yhden lääkärin, joka lopetti lääkärinhommat ja alkoi puusepäksi. Olipas tosi lankeemus! Siis näin ainakin jotkut jämähtäneet ajattelevat. Wanhakantaisten mielestä on vieläkin alempiarvoista tehdä työtä käsillä..

Joidenkin ihmisten on vaikea tajuta sitä että tuollainen lääkäristä puusepäksi ihminen ei häpeä ratkaisuaan, eikä ole tehnyt sitä pakosta. He eivät tajua ettei häntä tarvitse sääliä.

Itselleni oli aika oivallus kun tajusin, että mulle oikeasti TYÖYMPÄRISTÖ, työn reunaehdot, merkitsee enemmän kuin se onko joku työ 'koulutusta vastaavaa' tai kestääkö se statusvertailut! Mulle taitaisi periaatteessa sopia parhaiten joku yksityisyrittäminen. Ja kotityö noin muuten, tarkoitan siis sellainen, jota voisin tehdä kotoa käsin! Siksi osittain siitä hieronnastakin olen ollut innostunut.

Mutta pitää miettiä vielä kaikkea!

Mulla on aina ollut sellainen tarkoituksettomuuden tunne kun katson monia töitä, jotka periaatteessa saattaisi 'sopia' mulle. Ne tuntuvat joutavilta! Ettei niiden tekemisillä tai tekemättä jättämisillä olisi suurtakaan merkitystä. Jos työtään ei koe tarpeelliseksi niin se vasta ongelma on!

Kampaajalle!

Huomenna menen kampaajaan! Ajattelin ottaa puheeksi sen ultalyhyen tukan, kysyn kampaajalta sopisiko hänen mielestä mulle sellainen. Nyt ainakin aion tasoittaa latvoja, mutta ei sitä koskaan tiedä.. vaikka yltyisin!! ;) Toivottavasti tuo kampaaja on sellainen, joka sanoo suoraan oman mielipiteen. Mä olen tavallaan vähän vaihtamassa kampaajaa, menen tuonne nyt ekaa kertaa. Edellisessä kampaamossa olen käynyt jo useamman vuoden, mutta vähän aikaa sitten siellä oli tosi pettymys..

Varasin sieltä ajan kampaukseen ja sanoin, että mulla on aikaa näin ja näin paljon, klo 18 alkaa tilaisuus, jossa mun on oltava. He sanoivat että selvä pyy! Mä menen sinne ja saan kampaajan, joka ei välitä yhtään tästä aikataulusta. Lopulta oli pakko vetää tukka vain poninhännälle [ja maksaa siitä 50 euroa!!] ja lähteä, tai olisin myöhästynyt! Tuo oli mulle sellainen aika tympeä kokemus, varsinkin kun se hiiiiidaaaas kampaaja [tosi nuori likka] oli jotenkin tympeä ja nyrpeä koko ajan, en oikeasti tajunnut sitä ihmistä yhtään! Muut kampaajat kävivät tälle tytölle sanomassa, että sä et ehdi tehdä sitä kampausta tuohon tyyliin, mutta tämäkös siitä välitti. Oikeassa olivat ne muut.. Olisi mun mielestä voinut edes siitä kampauksen hinnasta pudottaa vähän, kai sitä tukkansa ponnarille saa itsekin? Nuttura olisi pitänyt tehdä, siitä oli puhe.

Kärsimystä kärsimyksen perään..

.. juuri siivottua sain ja illalla pitää vielä soittaa viikottainen velvollisuuspuhelu Äetmuorille! :( Mun on joskus oikeasti vaikea keksiä puhuttavaa. Se on hankalaa puhua ihmisen kanssa, joka ei ole kiinnostunut mistään. Siksi kai ne jutut ovat hänellä sitä yhtä ja samaa, ulkonäköasiaa, naapureista puhumista yms. Mies sanoi, että mikä pakko sun on soittaa juuri kerran viikossa. Hän itse ei soita vanhemmilleen sillä lailla, hän soittaa kun siltä tuntuu. Joskus saattavat puhua pari kertaa viikossa, joskus saattaa kulua useampi viikko ilman soitteluja! Jos mä en soittaisi Muorille kerran viikossa, niin varmaan helvetti pääsisi irti. Miehen vanhemmilla on elämässään niin paljon muuta, anoppi on työelämässä tosi aktiivisesti, kun hänellä on se oma yritys. Appiukkokin puuhailee siinä. Ja sitten heillä on paljon ystäviä, harrastamista ja muuta. Sellaista mitä nyt ihmiset tekevät. Jos Muori olisi aktiivisempi ihminen niin ehkä sitä puhumista olisi enemmän.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Tolu tuoksuu, Suklis siivoaa!

Sain juuri keittiön siivottua. Täytyy taas kerran kiittää valkotakkeja, se Citalopram on tehnyt ihmeitä. Minulla nimittäin oli ennen lääkitystä hurjan tarkat "Säännöt" siitä kuinka siivotaan. Järjestys oli niin, että makuuhuone ennen keittiötä. En tiedä miksi sain joskus päähäni, että niin sen on OLTAVA. Ja siitä ei tingitty! Ihan hölmöä, tuntui kuin olisi ollut pakko noudattaa sitä itse kehittämäänsä "Sääntöä", tai kaikki hajoaisi jotenkin. Mies kerran sanoikin, että miksi sun on aina siivottava juuri noin, miksi et voi joskus aloittaa vaikka jostain muualta. Katsoin vaan miestä vähän siihen tyyliin, että kysytkö tuota oikeasti!

Nyt sitten kuitenkin puunasin keittiön ennen makuuhuonetta! Mitähän nyt tapahtuu, kaatuuko maailma vai tippuuko kuu taivaalta mun päähäni? Aika näyttää!

Pohjanmaalla pitsipöksyissä

Mies se muuten mulle paljasti mun olleen kerran Pohjanmaalla. En tiennyt sitä ennen, aina sanoin jos Pohjis tuli puheeksi että en ole koskaan ollut siellä. Mutta mies tiesi paremmin. Olen nimittäin ollut siellä festareilla joskus kauan sitten, Nummirockissa! Nummijärvi on kuulemma Pohjanmaalla, vaikka tietysti se on ihan pieni paikka. Hullu tunne, olla ollut jossain tajuamatta sitä. Luulin vielä festareille mentäessä, että Nummirock on jossain Keski-Suomessa. ;) Voi tietämättömyyttä!

Se Nummirock onkin ainoa festarikokemukseni. En ole oikein laumaihminen, suuret ihmismäärät voi joskus ahdistaa! Ja se elämä oli vähän turhan luonnonmukaista, elely teltassa ja luontoon pissiminen ja kakkiminen. :( Muistan vähän palaneet popcornit retkikeittimellä tehtynä ja kauhean määrän grilliruokaa.

En muista juuri mitään siellä olleesta musiikista. Muistan kuitenkin pikkuhousuni, se vasta on kumma juttu. Sellaisia valkoisia pitsisiä käytin. Teltoissa kävi melkoinen kuhina ja kähmintä kun viriilit teinit ja vähän vanhemmat löysi libidonsa. Mulla oli farkkuminihame päällä suurimman osan aikaa ja kengättömät jalat. Yhdessä vaiheessa menin uimaan joku teepaita päällä, olipas taas fiksua. Oi nuoruus! Poltettiin kokeilumielessä mentholisavukkeita ja tehtiin isoihin limupulloihin 'cocktaileja'!

Hyvästi Sinkkuelämä!

On maailma mallillaan, kun Suklis ei enää välitä Sinkkuelämästä eli SINKKIKSESTÄ! Eilen mies lupasi digipoksittaa mulle sen 2. jakson, kun mulle tuli iltatorkku. Mutta hän unohti sen.. eikä se haitannut mua ollenkaan! Jotenkin vaan Sinkkis on tullut töllöttimestä jo liian usein. Ja nyt kun on muotia puhua kasareista ja ysäreistä, niin sanotaan vaikka Sinkkiksen olevan hyvin "ysäri". Niin ysäri, että sen katsomisesta tulee jysäri!

Ehkä yksi syy viilenemiseeni on se loppuratkaisu. Tuo sarja antoi aluksi lupauksen realismista ihmissuhteissa. Siis siitä, että parisuhteet ei onnistukaan ja nainen joutuu olemaan omillaan! Mutta kun loppu koitti, niin tietty joka nainen sai prinssinsä. Kai sitten on kuolemaa kamalampi kohtalo olla yksin elävä nainen? Pidin Sinkkis-elokuvastakin lähinnä vain sen muodin vuoksi. Tarinana sekin oli vähän masentava, sellainen prinsessasatu. Leffan jatko-osassa sitten satu jatkuu, Carrie on kai raskaana!! Huoh.

Jättieläke, ökytoimisto

Luin, että Stora Enson joku entinen pomo saa 57 000 euroa eläkettä kuukaudessa! Siis 57 000. Mitä se mies oikein tekee sillä?? Paljonko sen lähikaupassa maksaa ruisleipä ja maitolitra? Varmaan monta tuhatta euroa? Tuo summa ei ole missään suhteissa ihmisen tarpeisiin! Vai onko sitten niin että noilla tuollaisilla on ihan eri tarpeet kuin meillä muilla? On kyllä irvokasta!

Sitten luin sellaista, että Helsingin sosiaalijohtaja on vähän sisustanut. Uuden sisustuksen hinta: liki 72 000 euroa. No pitäähän sitä tietty olla. Ei taida olla ihan lastulevystä miehen työpöytä? Eikä seinällä ole jotain torilta ostettua Lapin maisema-taulua?

Ja samaan aikaan ihmisiä sanotaan irti ja moni jää pysyvästi työttömiksi, mun yhden ystävän mieskin jää tuosta toukokuun alusta.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Nimiriita

Huhtikuu alkaa olla pulkassa. Vanhan nimipäiväni lähestyessä alkaa meillä Äetmuorin kanssa taas se tyypillinen. Äetmuori ei ole koskaan toipunut siitä kun aloin käyttää 1. nimeni asemasta 2. nimeäni. Muutin sen jopa virallisesti. En siis poistanut tuota ekaa nimeäni, vaan järkkäsin vain niin, että se toinen nimeni on nyt virallinen kutsumanimeni. Kun täyttelen virallisia papereita [esim. työkkärissä, krääh!] niin alleviivaan vaan sen toisen nimeni sen merkiksi, että sillä mua kutsutaan.

Muori ei ole mulle antanut sitä anteeksi, että menin muuttamaan juttuja. Hän suoraan sanottuna loukkaantui, eikä suostu kutsumaan mua sillä toisella nimelläni. Hän päinvastoin oikein mielenosoituksellisesti on sanonut, että "xxxx olet ja sellaisena pysyt", sillä selvä. Se on oikeastaan aika kumma, koska Isukin kanssa he antoivat mulle kaksi nimeä. Miksi sitten kastoivat mut kahdella nimellä, jos sitä toista ei saisi käyttää? Muistan vielä Muorin joskus sanoneen, että he halusivat Isukin kanssa antaa mulle ja Siukulle kaksi nimeä molemmille ja että toinen olisi semmoinen kansainvälisempi, jos vaikka muuttaa ulkomaille tai jotain, niin voi sitten käyttää sitä.

Nimijuttu on taas sitä samaa Muorin touhua. Siis sitä, että TEORIASSA hän on ajatellut jotain, mikä käytännössä ei sitten pidä yhtään kutiaan. Teoriassa mun elämä on tietysti mun ja valintani ovat omiani, mutta käytännössä niin ei ole. Muorin on saatava määrätä.

Vanhan nimipäivän lähestyessä Muori sitten aina tekee pointin siitä, että laittaa paketin tai kortin. Ja sitten hän puhelimessa sanoo, että kun hän nyt vaan viettää tätä päivää mun nimipäivänä. Hän tietää, että itse vietän nimipäivää silloin kun on nykyisen kutsumanimeni nimipäivä, mutta hän ei noteeraa sitä. Lisäksi hän on yllyttänyt Siukkuakin, että "älä vaan sinäkään ala käyttää mitään muuta nimeä siskostasi kuin sitä 'oikeaa'".

Muorin mielestä nimeä vaihtavat ihmiset ovat outoja, kummia, tyhmiä. Yksi kaverini vaihtoi nimensä Minnasta Tuuliksi ja siitä Muori sai vettä myllyyn.

Totuus kumminkin on että sekä mulla että Siukullani oli etuniminä sellaiset oman aikansa "muotinimet", jotka saattoivat kuulostaa silloin söpöiltä, mutta nyt ne ovat vähän kuin katsoisi telkusta jotain 70-luvun dokumenttiohjelmaa. Sitä vaan miettii niiden ihmisten kornia tyyliä ja naurattaa kaikki. Lisäksi mulle se etunimi yhdistyi aika keljuihin muistoihin. Halusin tehdä pesäeron muutama vuosi sitten ja siksi aloin käyttää 2. nimeä. Muori ei ole tullut ajatelleeksi, että jos olisin OIKEASTI halunnut, niin olisin voinut luopua kummastakin nimestäni ja ottaa jonkun ihan vieraan, uuden nimen itselleni. Mitä en kumminkaan tehnyt. Kompromissasin.

Mulla kaikissa ratkaisuissa sittenkin aina vaikuttaa se, että mietin Muorin reaktioita. Olen jo kolmikymppinen, silti mietin ja se ärsyttää. Haluaisin olla siinä mielessä vapaa, mutta se on vaikeaa. On vaikeaa olla tajuttoman dominoivan ihmisen perheenjäsen, joka oikeasti haluaa ulottaa sen kontrollinsa koskemaan ihan kaikkea.

Toinen esimerkki on tämä hiusriita. Mä en saisi siis leikata hiuksiani. Olen kolmikymppinen [taas sanon sen], mutta jos tukka lyhenee, niin Muori valehtelematta jauhaa siitä JOKA KERRAN kun tapaamme, moneen kertaan voivottelee, hipelöi tukkaa halveksivasti ja kyselee kaikilta, että eikö olekin kauhean näköinen. Nyt probleemina on se, että olen harkitsemassa nk. pixie cutia. Olen miettinyt tätä juttua pitkään. Pidän hiuksiani enimmän osan aikaa ponnarilla tai oikeastaan nutturalla. Edestä päin näyttää kuin mulla olisi lyhyt tukka. Mitä se oikeastaan enää merkitsisi vaikka oikeasti leikkaisin lyhyeksi? Kokeilun vuoksi! Kasvaahan se takaisin, jos ei miellytä! Ei se ole mikään onnettomuus vaikka joku hiustyyli olisikin erehdys, se ei ole peruuttamatonta. Mutta Muori ei ajattele niin. Hän oikein vuosien päästä saattaa palata siihen, että muistatkos kuinka kauhea tukka sinulla oli silloin ja silloin.

Muorin mielestä tukalla ei saa leikkiä, ei saa kokeilla eri tyylejä, vaan pitää aina olla sama. Se pitkätukkainen tyttö hiukset vapaana. Olin aika ihmeissäni kun näin Muorin nuoruudenkuvan, rippikuva se taisi olla - ja hänellä oli ihan lyhyt tukka siinä. Hän sai kokeilla - mä en saa.

Siukku on pitänyt sen 1. nimensä kutsumanimenä. Me olemme toisaalta niin erilaisia ihmisiä monessakin mielessä. Siukku on paljon enemmän jalat maassa, ei hän muutenkaan alkaisi nimeä muuttaa varmaan missään tilanteessa. Jaa niin no sukunimeä kyllä, kun meni naimisiin. Niin tein tietty mäkin. Mun mielestä miehen nimi oli sointuvampi ja tykkäsin sen luontotematiikasta.

Niin. Älkääs ihmiset kastako lapsianne Helmi Amandaksi, jos ette sallisi sille Helmille Amandan käyttämistä jos tarve niin vaatii! Kastakaa ihan Helmiksi vaan. ;)

Mä olisin oikeastaan aika onnellinen jos saisin nähdä Muorin menevän jonkun psyykkarin luo saamaan diagnoosin. Nimittäin musta oikeasti tuntuu ettei tuollainen kaikkialle ulottuva kontrollintarve, painostaminen ja suoranainen henkinen väkivalta ole normaalia. Mutta en tiedä tarpeeksi psykologiasta tietääkseni millä termillä tuollaista ihmistä kutsutaan! Jotkut ihmiset pehmenee vanhetessaan, mutta ehkä se koskee enemmän miehiä? Mun suvussa ainakin on niin. Mutta Muori ei ole pehmennyt, päinvastoin hän muuttuu aina vain vaikeammaksi ihmiseksi kun aikaa kuluu.

Mietin vieläkin sitä pixie cutia. Millon ihminen on niin aikuinen että saa päättää hiustyylinsä itse? Pitääkö aina, ihan kaikessa, yrittää miellyttää muita? Mä olen tehnyt niin koko elämäni ainakin mitä ulkonäköön tulee. Mieskin tietty tykkää pitkästä tukasta [kuka mies ei tykkäisi], mutta toisaalta hän antaa mun kokeilla. Ja hän tykkäsi siitä kun mulla oli polkka. Mun mielestä polkka oli itselleni vähän niin kuin huonoin hiustyyli, koska se oli niin pitkä, että sen laittaminen vaati taitoa, mutta niin lyhyt, ettei sitä saanut kiinni. Mieluummin ottaisin joko tämmöisen tukan kuin mulla nyt on, tai sitten ihan lyhyen. Polkka tuli aina silmille, sitä sai olla huiskimassa aina korvien taa. Vaikka kai sen olisi voinut soljilla kiinnittää? Soljet joo - ehkä pitäisi sittenkin kokeilla sitä polkkaa TAAS! :) Ei Muori kyllä siitäkään pitänyt.

3 kokonaista vuorokautta..

.. herkkuihin. :) Se mua ilahduttaa, vaikka hiusmurheet vaivaa enkä saisi olla sen niminen kuin tahdon. [Sanon muuten tässä että kaikki muut on kyllä ottaneet tuon nimimuutoksen tosi hyvin vastaan, miehen vanhemmat, ystäväni, muut sukulaiset, yms. Muori on ainoa ongelma.]

Mietin että jos leipoisinkin persikkaisen juustokakun. Näin jo aika lupaavan ohjeen, en nyt enää muista missä blogissa se oli, mutta kyllä sen taas löydän kun etsin! Jotenkin on mukavaa, kun on Kyöpelinvuori-muna odottamassa viikonloppua. :) Mitä vielä sieltä löytyykään, ihana YLLÄRI! Mä olen vähän lapsellinen joskus, tykkään yllätysmunistakin. Se on vaan se jännitys ja se yllätys - se kiehtoo!

Ahmin viime herkkuilussa kaikki marmeladit. Pitää ostaa niitä ainakin lisää. Mies sanoi tänään kaupasta tultuaan, ettei siellä ollut Mövenpickin sorbettia! Sorbettipanikoin, mutta sitten tajusin että voinhan mennä itse kauppeliin vaikka perjantaina ja jos ei Prismelissä silloinKAAN ole, niin sitten menen vaikka Timbuktuun asti sitä hakemaan! :) On sitä jossain oltava Isossa Kaupungissa! Kylmälaukku autoon vaan ja ostamaan! :)

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Ujouden kadehdittavuudesta

Muistelin kouluaikoja. Meidän luokalla oli kaksi todella, todella ujoa lasta. Sari K. ja Janne K. Molempien sukunimi alkoi K:lla, mutta ei se sama sukunimi ollut. :) No, kumpikin oli tosi punasteleva ja vähäpuheinen. Sari K. sentään sanoi jotain luokassa jos opettaja kysyi, mutta Janne K:n en oikeasti kuullut puhuvan KERTAAKAAN kaikkina niinä vuosina kun olin hänen kanssaan samassa koulussa! Hän ei edes vastannut jos joku koulututtu sanoi vaikka kadulla hei! Kai hänellä oli jotain ystäviä kuitenkin, muutama yhtä vaitonainen poika. Tiesin sen, koska yhdessä vaiheessa asuimme melkein naapurissa Janne K:n perheen kanssa.

Se Janne K. oli muuten ala-asteella (!) tuplannut yhden luokan! Se on aika harvinaista tuplata tuossa vaiheessa. En tiedä johtuiko se tuosta ujoudesta, voi hyvin olla, koska mitään fyysistä sairautta hänessä ei ollut. Perhekin oli suht normaali, tosin muistan Janne K:n isän joskus maistavan vähän liikaa viinaa. Mutta ei hän siitä väkivaltaiseksi tullut, pikemminkin tosi ystävälliseksi ja alkoi 'ottaa kontaktia' naapureihinkin. ;) Myös meihin, siis.

Nuo kaksi avoimesti ja julkeasti ujoa ihmistä kiinnostivat mua mielettömästi lapsena. Meillä Äetmuori inhosi lapsia, jotka ei saaneet sanaa suustaan ja möllöttivät vaan hiljaa tai osoittivat vierastusta, ujostusta yms. Meillä aina puhuttiin 'ujo-piimästä' jos joku oli ujo. Mua Siukun kanssa prässättiin aika rajusti siihen, että osasimme vastata reippaasti ja kuuluvalla äänellä kysymyksiin ja olimme [teko]pirteitä. Kaikki semmoiset, jos tunnustin esim. potevani esitelmäjännitystä - kaikki semmoiset tuomittiin. Muori sanoi ettei ole mitään syytä jännittää. Vaikka oikeastaan syitä oli hemmetin monia. Mene nyt kikattavan ylikiihtyneen vekaralauman eteen tankkaamaan jotain tikusta asiaa-esitelmää ja opettajan mukarohkaisevan haahmon tukemana siinä sitten kärsit.. Kyllä siinä syitä oli jännitykseen! Ja toimiiko piirtoheitin, onko kalvot hyvät jne.

Oikeastaan vanhemman ei koskaan kannattaisi MITÄTÖIDÄ lapsen tuntemuksia, koska se ei auta lasta! Ei saisi saada lasta tuntemaan että on hölmö jos jännittää tai pelkää. Sitten ei nimittäin tee oikein enää mieli kertoa peloistaan vanhemmalle. Sitä sulkeutuu. Koska ei halua että joutuu pelon lisäksi vielä kokemaan häpeää pelkäämisestään. Niin kävi mulle, en sitten enää viitsinyt kotona puhua mitään jännäilyistäni. Kestin ne mieluummin ihan yksin, koska sitten ei ainakaan tarvinnut hävetä.

Mies sanoi eilen että äidilläsi on varmaan monta kertaa ollut hyvä tarkoitus, mutta hänen tekemisensä ovat silti usein aivan järkyttävän vääriä.

Mua suoraan sanottuna kävi kateeksi se Sari K. [hänestä tuli muuten laboratoriohoitaja aikuisena!] ja Janne K. Kateeksi kävi että he uskalsivat olla ujoja, uskalsivat olla puhumatta, ihan sillä lailla avoimesti olla sitä mitä he olivat. Ja en tiedä, ehkä se johtui siitä että he olivat niin suoraan sitä mitä olivat - niin tuntui kuin muu luokkakin olisi hyväksynyt heidät semmoisina kuin he olivat.

Mulla oli monesti lapsena ja nuorena tuskallisen ujo olo mutta jouduin hampaat irvessä pinnistämään iloisen 'reippaan' tytön roolia ja se sattui kyllä.

4 kokonaista päivää..

.. herkkuiluihin. Mutta into on pois! Tuon sanoo, muttei se 'sytytä'. Vähän kuin käynnistäisi autoa eikä se vain käynnisty. :( Minä muuten kippaan taas teetä litrakaupalla. Lääke on saanut sen aikaan, ettei enää tunne tarvetta tehdä niin, mutta minä teen koska olen huomannut muuten saavani ummetuksen! Valkoinen ja vihreä tee ei ilmeisesti koveta vatsaa kuten musta! Joten tässä sitä taas litkitään isoja kupillisia. On se silti vähäisempää kuin ennen.

Mietin että jos tekisinkin ihan marjapiirakkaa! Semmoista, johon tulee marjoja ja rahkaa, paistetaan uunissa. En ole vielä päättänyt. Toinen vaihtoehto on se appelsiinijuustokakku, jonka ohje siis oli Pirkan pääsiäisruokalehdessä. Voi tietty olla että päädynkin johonkin kolmanteen vaihtoehtoon!

Miehellä on kova syyllisyys kun hän meni ostamaan kaupasta jättipussin juustosuikeroita ja on nyt syönyt niitä paljon. Hän pelkää että verenpaine nousee! :( Se on ollut vähän koholla kyllä. Pitäisi varmaan hommata kotimittari, niin sitten hän voisi itse tarkata tilannetta. Miestä on nyt närästänytkin viime aikoina paljon, voi se johtua tietty suklaatinsyönnistäkin. Ostimme pari Bounty-patukkaa viime kauppareissulla ja ne on nyt menneet. Mies tykkää kookossuklaatista, minä taas en - kuivaa on!

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Työväenluokasta askel alaspäin

Mikä mahtaa olla sellainen luokka, joka on työväenluokasta vielä alaspäin? Olisiko ALAluokka, ihan reilusti? Suklis työläistyttö ei olekaan työläistyttö, vaan ihan reilusti alaluokan tyttö. :) Tarkoitan siis sitä, kun olen työtön lortti ja sellaiseksi jään.

T-voimatoimisto lähetti muuten ihanan kirjeen, olisi suurenmoisen hyödyllinen kurssi tiedossa kevätkesästä! "Tiedosta omat voimavarat ja työnhaun niksit" jne! Voi ihanuutta, nuo kurssit ovat mahtavia! Olin kerran yhdellä ja sieltä sai kyllä fantastisen hienoja neuvoja. 'Tulosta cv jollekin muulle kuin valkoiselle paperille tai käytä laadukasta tulostuspaperia'. Ja mä hullu tein niin, kertoo kai jotain epätoivon syvyydestä. Ja p-kat siitä mitään apua ollut. :) 'Pitää tehdä muista erottuva cv' - joo paljon auttaa, jos työkokemuksen kohdalla on tyhjää. Viime vuonna muuten jätin menemättä toiselle tuollaiselle kurssille ja työkkärissä yksi eukko suuttui siitä oikein kunnolla. Uhkasi karenssilla - no mä sanoin siihen lempeästi ja ystävällisesti, että mulle se on oikeastaan samantekevää onko karenssi vai ei, kun en kuitenkaan saa mitään rahaa. Eukkoa harmitti se aivan uskomattoman paljon, olisi varmaan ilomielin nähnyt mut uikuttamassa armoa. :)

Olen miettinyt että mitä jos en enää olisikaan työkkärin asiakas. Jos vaan jättäisin sen. Syitä jättämiseen:
- rahallisesti siitä ei ole mitään hyötyä
- olen nyt kokenut t-elämävalmennusta, eikä nuo työkkärin tuollaiset systeemit enää oikein innosta
- oli t-voimatmston asiakas tai ei, niin silti ne on ne samat työpaikat joita haetaan esim. netin kautta. T-voimatmsto ei tarjoa mitään 'extraa'
- henkisesti se on rasittavaa mennä sinne, kun aika moni siellä kohtelee työnhakijoita kuin sontaa

En vaan koe että hyötyisin mitään tuosta työkkäristä. Oikeastaan kaikkein eniten kiinnostaisi nyt uudelleen kouluttautuminen johonkin sellaiseen työhön, jota voisi tehdä kotona ja yksityisyrittäjänä [se hierojahomma]. Sen etenemiseen tai etenemättä jäämiseen ei työkkärin asiakkuus vaikuta ollenkaan.

Herkkuaatoksia

Nyt olen vähän miettinyt seuraavaa herkuttelua. Siihen on 6 kokonaista vuorokautta! Lauantai ja sunnuntai [ensi viikolla] on siis MÄSSYpäivät. Mietin että jos miehen kanssa ostaisimme Kyöpelinvuori yllätysmunat itsellemme vielä. :) Nythän varmaan niitä kohta saa alennuksesta, kun on bää-siäinen ohi. Tykkäsin viime herkkuilussa muuten tosi paljon sellaisista Lidlin tummalla suklaatilla kuorrutetuista marsipaanimunista! Oikeastaan ne ei olleet MUNIA, siis ei kokonaan sellaisia pyöreitä, vaan ne oli vähän kuin puolikkaita munia muodoltaan. Ihania. Lidl on oikeastaan lähin paikka mistä mä marsipaanihullu saan lohtua riippuvuuteeni. :) Onneksi niitä marsipaanimunia on vielä. Marsipaani jakaa mielipiteet aikas tehokkaasti. On sellaisia ihmisiä jotka ei siedä sitä. En itsekään kauheasti siitä tykännyt lapsena. Mutta nyt aikuna maistuu. :) [Aiku = aikuinen hirviökielellä!]

Mistähän se johtuu että mun suklaatimakuni on niin oikullinen? Yhdessä vaiheessa tykkäsin Pandan tummasta suklaatista, nyt se sitten jotenkin maistuu kuin joltain halpissuklaatilta. Ei kiehdo. Yhteen aikaan tykkäsin siitä Fazerin sinisestä omar-palasilla höystettynä, mutta nyt se on jotenkin liika makea, tekisi vaan mieli sitä Keksicrisp-levyä.

En muuten ole nähnyt herkuista unia nyt pitkään aikaan. Joskus ennen näin kyllä, semmoisia unia joissa mätin kaksin käsin kaikkea namppia suuhun. :) Hullua!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Kadonneet isät?

Katsoin Silminnäkijän dokkarin suomalaisista lihavista lapsista. Oli kaksi tyttöä, joiden äidit hyysäsivät lastensa painon ympärillä. Lapsia vietiin lääkäriin ja punnittiin ja mitattiin. Välillä äiskät juttelivat leperrellen lapsosille. Lääkäri oli laiha kuikelo, naamaltaan kuin kalvas lestadiolainen. Lastenlääkäri, mutta käytti jonkun kymmenvuotiaan kanssa sellaisia sanoja kuin 'ideaali' yms. Ihan kuin joku kymmenvuotias hallitsisi sivistyssanaston! Norsunluutornin Lääkäri Läski! Tulee ihan mieleen se kouluaikojen loru, 'lääkäri läski käski potilaan tulla si-säl-le!' :)

Minusta tuo ohjelma oli vähän kumma! Missä muuten olivat ISÄT näiden tyttöjen elämässä?? Äiskä vie tyttöä ratsastustunnille, äiskä vie lääkäriin. Äidin mielipiteitä ja näkemyksiä tytön painosta oikein roppakaupalla. Missä ovat isät, hohoi? Missä on isien panostus liikapainon vastaisessa taistelussa? Ei kai lapset neitseellisesti ole syntyneet. Kai se isä jossain on, mitä isä tekee lapsensa eteen?

Taitaa olla turha kysyä. Tiedän jo vastauksen. Joko isä on muuttanut pois kotoa ja on erottu. tai sitten isukki on 'periaatteessa' ihan mukana, kunhan vaan ei tarvitse jättää lentopalloharkkoja väliin sen takia, että pitäisi lasta kyyrätä lääkärille. Äidin auto kulkee tallille ja kouluun ja lääkäriin, isukin auto kulkee työpaikalle ja harrastuksiin.

Mun mielestä moni suomalainen lapsi kasvaa ilman isää. Itsekin kasvoin. Isukki oli meillä oikeastaan kuin 'vieras': Isukille ei saanut näyttää pahaa mieltään tai olla arkinen. Isukkia piti miellyttää, pinnistää iloisuutta. Että hän viihtyisi.

Alkoi ärsyttää tuossa ohjelmassa se, että lapsi viedään lääkäriin, lasta pohditaan. Lapsen liikapaino on kyllä aina vanhemmasta kiinni. Ei lapsella ole omaa rahaa, ei muuta kuin mitä vanhempi antaa! Lapsi syö siis sitä mitä vanhempi kotiin ostaa. Ja mitä viikkorahoillaan ostaa kodin ulkopuolella. Jos on paino-ongelma, niin ei muuta kuin viikkoraha pois. Koska se tulisi vaan kannetuksi pikaruokapaikkaan kuitenkin! Suurimmalla osalla lihavista lapsista on lihavat vanhemmat! Sitten kun ruoanlaitossa aletaan fuskata, tilaillaan kotiin pizzoja ja rampataan Mäkkärillä, niin onkos se ihme jos painoa tulee. Ei sitä yksi tunti uintia tai ratsastusta viikossa poista!

Mä olisin varmasti ollut liikapainoinen lapsi, jos en olisi luonnostaan sellainen että vieron esim. voita. Meillä kotona oli juuri sitä holtittomuutta, että Äetmuori söi milloin sattui, keskellä yötäkin vaikka. Tietty hän aina tarjosi mullekin, mutta itse sanoin ei, koska en tykännyt yöllä syömisestä lapsena. Jos minusta olisi tullut lihava lapsi, niin kyllä se olisi ollut Äetmuorin tekojen seurausta. Oli nimittäin edellytykset olemassa! Mutta onneksi mun lapsuudessa herkkuja ei ollut niin paljon kuin nyt on kauppoissa. Ja onneksi tosiaan mulla oli sellainen tietty oma maku. En ole oikeastaan koskaan ollut RUOAN perään niin kauheasti. Jos sitten lapsena söin herkkuja, niin en toisaalta syönyt ruokaa juurikaan. En ikinä santsannut ruokaa kotona. Se ei vaan ollut niin hyvää, että olisi muodostunut kiusaukseksi.

Siukuntyttö A. oli muuten vähän sellainen kuin toinen noista tytöistä ohjelmassa, eli kauheasti RUOAN perään! Hän kuulemma saattoi jo alaluokilla santsata kouluruokaakin kolme kertaa! Se on jotain mitä mä en itse koskaan olisi tehnyt. Mua itse asiassa sanottiin alaluokilla 'huonoksi syöjäksi' [outo juttu eikä totta mun mielestä!] ja ala-asteella opettaja otti oikein kotiin yhteyttä sen vuoksi, kun en MUKA syö! Omasta mielestäni söin ihan tarpeeksi eikä mulla ollut nälkä. Mutta opettajasta se oli liian vähän. -Siukuntyttö A. on 14, vuotta vanhempi kuin tuon ohjelman vanhempi tyttö. On hän paljon, paljon ylipainoisempi kuin kumpikaan noista tytöistä.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Kommunisti enemmän kuin koskaan

Olen miettinyt politiikkaa paljon. Kenen mielestä voi olla huono asia, jos ihmisillä on pysyvä, varma työpaikka? Takuu leivästä joka päivä? Minusta ainoa ratkaisu on kommunismi. Miettikääs vaikka nyt tätä lamaa/taantumaa/mitälie. Kun nyt sanotaan, että se voi jo helpottaa.. mutta saavatko irtisanotut enää työpaikkaa?? Nousukausi voi tulla, mutta se ei auta niitä, jotka on 'siivottu' pois nyt tässä taantumassa! He ovat edelleen työtä vailla ja tulevat olemaan.. Moni ei enää työllisty koskaan! Koska työmarkkinat ei etsi esim. 40-vuotiaita, vaan 20-vuotiaita. Niitä tulee markkinoille aina lisää.

Kenen mielestä voi olla väärin, että ihminen uskaltaa vaikka ottaa asuntolainan, ettei tarvitse pelätä lainojen jäävän maksamatta ja kodin menevän alta?

Entäs sitten nuo Liliuksen jättipalkkiot! Jos oikeasti olisi kommunistinen yhteiskunta ja valtio omistaisi suuryritykset, niin tuollaisia jättipalkkioita + irtisanomisia + sairaalloista ahnetta voitontavoittelua ei olisi!

Minä ihmettelen sitä että Kokoomus on suurin puolue. Oikeastaan ihmettelen sitä että Keskusta ja SDP on myös niitä suurimpia. Ihmiset ei ehkä ajattele että nämä 3 ajavat turvattomuuden yhteiskuntaa. Kun niille äänen antaa, niin antaa äänen irtisanomisille, jättipalkkioille, turvattomuudelle. En sano että se olisi ratkaisu äänestää Vasemmistoliittoa, koska en ole varma siitä miten 'vasemmalla' ne ovat. Taitaa olla retiisipuolue, päältä punainen sisältä valkoinen! Kai SKP voisi olla ratkaisu.. tai sitten Sukliksen TosiSosi [TosiSosialistit] puolue.

Minusta vaan kommunismi ei koskaan saisi tarkoittaa VÄKIVALTAA! Siihen pitäisi mennä jos enemmistö sitä tahtoisi. Sitten MITÄÄN pidätyksiä, vankeustuomioita yms. ei saisi tulla! Rikkaat ja köyhät pitäisi jättää rauhaan. Ja ihmiset saisi vapaasti muuttaa maasta jos haluaa! Mutta sen omaksuisin sosialistisen maiden historiasta, että jokaiselle pitäisi olla taattu työpaikka. Tällaisia minä mietin.

Kyllä työväenliike on tehnyt paljon ja monet työläiset saivat aikanaan siitä lisäpontta opiskella työn ohella vaikkapa sosialismin teoriaa ja sellaista. Monet työläiset olivat ennen tosi valistuneita. Mietin omaa Äetmuoriani, kuinka erilaiseksi hänenkin elämä olisi tullut, jos hän ei olisi 'hienostellut', pyrkinyt konttorihommaan hinnalla millä hyvänsä, vaan mennyt esim. tehtaaseen ihan suosiolla. Mutta hän ei sitä tehnyt, koska hän halveksi työväenluokkaa [vaikka kuului siihen itse]. Ihan sama juttu oikeastaan Isukin kohdalla. Konttorirotat eivät tienaa ja minusta tuntuu että Isukki ja Äetmuori olisivat olleet onnellisempia jos olisivat tienanneet paremmin - se merkitsi heille niin paljon ja he tunsivat alemmuutta siitä, etteivät saaneet rahaa yhtä paljon kuin jotkut muut.

Yhden kaverini isä oli metallityömies ja hän oli kyllä tosi valistunut. Hän luki paljon sanomalehteä ja kirjallisuutta. Sitten hän toimi ay-liikkeessä ja hänestä tuli sen varapuheenjohtaja. Ja tienasi ihan hyvin koko ajan. Nyt hänellä on maksettuna oma rivitaloasuntonsa, jossa asui siis se kaverini perhe oikeastaan siitä lähtien kun kaverini oli 6-vuotias. Kun taas miettii Äetmuorin ja Isukin elämää, jatkuvia muuttoja, aina vaan huonompaan asuntoon, aina vaan huonommalle seudulle.

Isukki menetti työnsä silloin kun kaikilla muilla tuntui Suomessa menevän hyvin. Eli siis 80-luvun puolessavälissä. Sitten hän teki kaikkensa päästäkseen sairaseläkkeelle ja pääsikin, mielenterveyssyistä. Äetmuori ja Isukki eivät ajatelleet että esim. 5000 vanhaa markkaa kuussa oli silloin ehkä iso raha, mutta sen arvo ei oikein esim. nykyisin vastaa sitä mitä se oli silloin. Kun ihminen jää sairaseläkkeelle niin se oli [ja on kai vieläkin] aika lopullinen päätös. Se on aika huima päätös 4-kymppiseltä.

Sitten Muori teki saman päätöksen, jäi vähän yli 50-vuotiaana eläkkeelle [mutta ei mielenterveyssyistä - minusta kyllä olisi kannattanut vedota siihen!!]. Ja nyt sitten on pienet tulot. Minusta tuntuu että Siukku antaa Muorille joskus rahaa. Itse en VOI antaa, koska mulla ei oikeasti ole tuloja, enkä kehtaa mieheltä pyytää rahaa annettavaksi Muorille. Kun kuitenkin hän jo mua elättää. :( Annoin Muorille kyllä silloin kun Isukki kuoli ja Siukun kanssa 'perimme'. Jos nyt voi perimisestä puhua. Muorihan ei oikeastaan saanut mitään, nimittäin, koska hän ja Isukki olivat eronneet. Tästä avioerosta Muori ei koskaan kertonut mulle, sain sen tietää oikeastaan verotoimiston ja poliisilaitoksen kautta. :( Inhottavaa.

Minulle Muori aina puhuu itsestään Isukin leskenä, vaikka tosiaan he olivat eronneet. Siukku tiesi erosta ja hän sitten teki sen, että jätti perunkirjoituksesta pois sen kohdan, jossa puhuttiin Isukin ja Muorin omaisuuden osituksesta yms. Jouduin pyytämään kopion verotoimistosta, siis sellaisen jossa oli se puuttuvat kohta.. ja siitä sain tietää äitini ja isäni eronneen. En vieläkään tajua MIKSI Muorista se piti salata multa. Varsinkin kun en koskaan ole mitenkään ollut raivoisa ihminen, reagoinut kiivaasti tms.

Kylläpä mä nyt rönsyilen. :) Pointti kuitenkin oli se että minusta Isukki ja Äetmuori tavallaan maksoi kalliin hinnan 'hienostelustaan'. Lisäksi esim. Äetmuori ei ole yhtään niin valistunut ja lukenut kuin moni ihan reilu tehdastyöläinen on.

Äetmuorin perheessä harrastettiin aina jotain kummaa hienostelua! K-mummi ja Vaari oli aika köyhiä mutta SILTI piti enolle ostaa upouusi auto, käyttää rahat sellaiseen joutavaan, ostaa 20-vuotiaalle pojalle pistämätön auto! Että kaikki näkisi, että on tässä millä mällätä. :( Ihan hullua. Elämistä yli varojen.

Lääke, sen monet vaikutukset

Nyt kun olen puhunut kommunismista ja perheen hulluudesta niin täytyypä muuten listata taas sellaisia Citalopramin vaikutuksia, jotka olen huomannut.
- tietokoneen räpläys on vähentynyt
- kakkublogeissa surffailu on vähentynyt
- suklaayhdistyksen sivulla roikkuminen on vähentynyt
- töllöttimen tuijotus on vähentynyt, ei enää esim. jaksa katsoa CSI uusintoja, vaikka ennen kyllä katsoin nekin aina!
- jaksan lukea romaania [mulla oli jostain syystä ennen lääkettä jotenkin niin levoton olo, etten oikein jaksanut keskittyä esim. romaaniin, usein saatoin lukea ekan sivun ja sitten jättää sen, olin liika levoton lukemaan].

Nämä on kaikki tietysti sellaista ulkonaista.. ehkä näitä vaikutuksia on, koska jokin sisällä on muuttunut. Esim. kakkublogit ja suklaayhdistys ei enää niin innosta, koska herkkujen ajattelu ylipäätään on vähentynyt. Ja koska olo on rauhallisempi, niin ei enää tarvita töllöä ja tietsikkaa niin paljon. Voi puuhata jotain rauhallisempaa.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Suklis Sukututkija

Yksi tuttu kerran ihmetteli, miten jaksan olla kiinnostunut sukututkimuksesta. "Vanhoja pölyisiä asioita" sanoi hän. Eikä niillä hänen mielestään ollut mitään merkitystä tämän päivän kannalta.

En varsinaisesti pidä itseäni minään sukututkijana, koska en tutki. :) Lähinnä vaan roikun Hiskin sivuilla ja sitä kautta etsin.. Oikeat tutkijat tutkivat kai arkistoja. Minä en viitsi, olen kerran ollut maakunta-arkistossa ja siellä oli kauheaa - en osaa lukea sitä vanhaa käsialaa! :(

Sitten jotkut kuvittelevat sukukiinnostuksen olevan sitä, että toivoo sieltä löytyvän jonkun prinssin tai kreivittären. :) Mulla se ei ainakaan ole sitä. Oikeastaan mun suvun tutkimuksessa on hienoa se, kun huomaa miten pienissä oloissa ihmiset on eläneet ja silti saaneet lapset kasvatettua, isot lapsilaumansa. Ja sitten kun niitä elämiä tutkii niin alkaa melkein hävetä omia työttömyysruikutuksia.. Nimittäin ennen oli paljon, paljon niukempaa elämä!

Äetmuorilla aina oli tapana vaan kertoa niistä sukulaisista, jotka hänestä oli jotenkin 'fiinimpiä'. Isukin sukua hän ei pitänyt yhtään minään, pelkkiä maajusseja. Ei Muorin omakaan suku ollut mitään hienoa, mutta he olivat kaupunkilaisia ja se oli Muorin mielestä paljon hienompaa. Vaikka nyt vanhemmiten mua oikeastaan kiehtoo enemmän se Isukin suvun puoli, he olivat vuosisadat samalla paikkakunnalla, vuosisatojen ajan heitä oli ja syntyi ja eli ja kuoli. He juurtuivat, heillä oli paikka tässä maailmassa. Äetmuorin suvussa oltiin kulkevaisempia, käsityöläisiä ja sellaisia liikkuvaisia. Sekin on ihan kiinnostavaa, mutta tavallaan juuretonta.

Mun mielestä on mielenkiintoista katsoa mitä kaikkia eri ammatteja ihmisillä oli ennen. Voi sieltä löytää jotain vinkkiä vaikka itsellekin. :) Että mitä sitä takisi.. Kun nyt asiaa mietin niin mua ei haittaisi yhtään olla vaikka maatalon emäntä. Taidan olla enemmän Isukin sukuun tullut siinä mielessä, että en tykkää muuttaa, haluan pysyä aloillani, kiinnyn paikkoihin niin kuin KISSA! Mulle varmaan joku maatalon emännän työ olisi parasta, koska siinä saisin ihan kouriin tuntuvasti tehdä työtä omassa kodissa, oman kodin [oman paikan] hyväksi! Harmi vaan etten ole mikään karjakko enkä oikeastaan tiedä niistä töistä mitään!

Ripulia ja unta

Eilinen meni ripuloinnin ja nukkumisen merkeissä! Kun piti sitä sorbettia mättää mahaan oikein kaksin käsin, niin tietty se sitten kylmästä ärtyi ja aloin ripuloitsea. :( Oli tosi epämiellyttävää! Kurjaa viettää päivä vessassa. Sitten sen jälkeen mua alkoikin nukuttaa ja nukuin tosi, tosi paljon! Näin kummia unia. Yhdessä niistä miehen työkaveri, yksi Ari, alkoi haukkua mua. Kun olen työtön ja muutenkin 'omituinen'. Siinä unessa minua itketti, mutta en näyttänyt sitä, yritin vaan sopertaa jotain että kaikilla on oikeus mielipiteeseen. :( Tavallaan outoa nähdä unta siitä Arista, en nimittäin oikein koskaan häntä näe, mies ei ole kauheasti hänen kanssaan tekemisissä. Unet ovat kummallisia.

Mies sääli mua kun ripuloinnin takia olin vähän heikkona ja lötkötin vaan sängyssä kärsien! Hän sitten laittoi astianpesukoneen hurisemaan, vaikka normaalisti teen sen aina itse.

Pepcid Duo ei minusta ollut kovin hyvää närästyslääkettä. Taidan pysytellä Renniessä.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Nalkuttava naaras?

Tuo ulkonäkö-meemi, johon minäkin osallistuin on pistänyt minut mietteliääksi. Olen lukenut vastauksia monista blogeista ja näyttääkin olevan aika tavallista, että ihmiset ei käy suihkussa kuin joka 2. tai 3. päivä. Itse menen joka ilta. Nyt vaan pohdin, että olenko ollut turhasta nalkuttava akka, kun olen miehelle joskus naputtanut hänen suihkulaiminlyönneistä? Mies saattaa nimittäin käydä vain joka 3. päivä. :( Mun nalkkuamisella suihkuttelut on muuttuneet vähän useammin toistuviksi kyllä.. mutta nyt mietin olenko nalkunnut AIHEETTA, jos kerran se on niin yleistä jättää suihku väliin.

Hammaspeikon pelko päättyy!

Mutta yhden jutun suhteen olen alkanut tulla epäileväksi! Ja se on hampaiden harjaus. Itse harjaan joka päivä, iltaisin ennen nukkumaan menoa. Mutta tiedän ihmisiä, jotka saattaa sen jättää pariksikin päiväksi tekemättä [mies esim.] - eikä heillä SILTI ole yhtään reikää! Syövät karkkia, juovat limua, ei vaan tule reikiä. Itselleni taas on tullut kyllä aika paljonkin poskihampaisiin niitä, vaikka nuorena harjasin hampaat 2 x päivässä. Ja nyt on se hassu juttu: tuntuu kuin itselle ei olisi tullut reikiä sen jälkeen kun harvensin hampipesun kertaan päivässä! Nykyisin ajattelen että ihmisten hammasluussa on oikeasti paljon eroa. Alttius reikiintymiseen ja muihin hammastauteihin voi toisella olla suurempi kuin toisella. Lapsena aina kouluhammaslääkärissä syyllistettiin aika rajusti meitä pikku potilaita, jos oli reikiä! Yksi hammaslääkäri saattoi jopa huutaa siitä! Ja sitten me oltiin onnettomia ja podettiin syyllisyyttä, kun taas joku ihan yhtä paljon karkkia syövä ja harvemmin hampaat harjaava sai kiitosta ... -niin MISTÄ? Siitä, että oli sattunut syntymään perheeseen jossa hammasluu on kovaa, eikä reikiintymiseen ole sellaista taipumusta!

En usko että enää kouluhammaslääkärissä on sellaista natsimeininkiä kuin mun nuoruudessa. En tiedä kummat oli pahempia, hammashoitsut vai hammaslääkärit. Ja sitten vielä se, että siihen aikaan ei mitään puudutuksia tarjoiltu.. ei siis ainakaan lapsille! Aikuisille saattoi olla eri juttu. Ja mullakin oli pari tosi syvää reikää poskihampaissa lapsena, jotka vaati aika pitkän porausajan. Muistan vieläkin kun oli otsa tuskanhiessä. Ei sille kukaan mitään tehnyt, se oli sitä aikaa, katsottiin että se piti kestää vaan. Nykyisin hammaslääkäri kysyy [se ei ikinä lakkaa hämmästyttämästä mua!] puudutetaanko, jos vaan on porausta tiedossa!

Niin olin itse kaksikymppinen kun mua ensimmäisen kerran puudutettiin hammaslääkärissä. Ja nyt kun katsoo esim. Siukun perhettä, miten lapset säästetään kaikelta kivulta. Esim. Siukun poika ei pidä hammaslääkäristä ja kun hänelle piti tehdä siellä jotain, niin Siukku menikin yksityiselle puolelle, jossa sai pojalle NUKUTUKSEN.. ihan vain siksi, kun T. ei pidä hammaslääkäreistä. Ei muuta syytä! Se tuli tosi kalliiksi, se T:n hoito yksityisellä, mutta he maksoivat. Meillä ei kyllä Äetmuori ja Isukki olisi ikinä suostuneet laittamaan meitä lapsia yksityiseen!

Siukku hommasi siskontyttö A:lle hammasraudat yksityisellä puolella. Oli pakko ottaa yksityisellä, koska julkinen korvaa vaan nuo terveydellisistä syistä raudotetut. Siukuntyttö A:lla se oli esteettistä oiontaa. En ole ihan varma oliko se 'tarpeellista', mun nähdäkseni ne hampaat oli ihan suorassa, mutta Suomeen on viime aikoina rantautunut tämä Amerikan tapa raudoittaa kaikki lapset. USAssahan se kuuluu oikeasti asiaan, vuosi-pari raudoissa yleensä esiteini-iässä. Siukku on siinä suhteessa kuin Muori, että haluaa tyttönsä olevan kaunis ja on valmis maksamaan siitä. Mutta onnettomuudeksi vaan se ei paljon auta, vaikka olisi mimmoiset helmihampaat, jos on niin reilusti liikapainoa. :(

En aina ymmärrä Siukkua siinä suhteessa. Hän käyttää monta tonnia A:n hammasoiontaan, ostaa uusimmat muotivaatteet ja pleikkarit, mutta sitten tuon painon suhteen hän on mielestäni syyllinen A:n lihomiseen. Hän ei juuri enää laita ruokaa, tilaavat pizzaa vaan kaikki päivät. A. saattaa käydä hampurilaispaikassa ihan välipalalla tai iltapalalla, siis sen lisäksi että sitten kotona syödään rasvaista ja energiapitoista. Minusta Siukku tavallaan sabotoi A:n nuoruuden. Ei varmaan ole helppoa olla yksi koulunsa lihavimmista tytöistä tuossa iässä [14 v.]. Sitä paitsi mulla on teoria lihavista tytöistä: päätyvät helpommin sellaisiksi yhden illan seksileluiksi miehille/pojille, päätyvät liian usein suhteissaan miesten kynnysmatoiksi. Kun pitää yrittää aina 'ostaa' sitä hyväksyntää ja on ainainen epävarmuus omasta vartalosta.

Mutta se hampaista! Niin se on, että Zuk-Zuk-Zuklis alkaa olla vapaa hammaspeikon pelosta! Kyllä se niin on, että hammasluut ovat erilaisia, yhdellä se on kestävämpää ja toisella vähemmän kestävää. Yksilöllistä!

Mässypäivä nro 2.

Kaikkea olen syönyt jo näin aamusta. Mars-pääsiäismunat on olleet yllättävän hyviä. Se on ihan periaatteessa samaa suklaata kuin suklaapatukassa, mutta vain munan muodossa. Ja hyvää on! Yllätysmunia on jäljellä enää yksi, sellainen Nalle Puh-muna! Syön sen tänään. Tavallaan harmittaa, kun yllärimunia olikin nyt niin vähän.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Niin paljon mahaan mahtua voi!

Nyt Suklis MÄSSYä viettää! On se vaan kumma, kuinka tilava on ihmisen mahalaukku silloin kun se on tarpeellista. Olen syönyt suklaamunia, jäätelöä, sipsiä, kaikkea hyvää! Enkä vielä ole lähelläkään lopettamista. :) Onneksi ei kuitenkaan okseta.. en ole ylittänyt RAJAA! [Ainakaan vielä!]

Söin Disney-yllärimunan ja sain siitä sellaisen prinsessakuvioidun pyyhekumin! Se oli hyvä yllätys, semmoista tarvitsee aina. Mies sai omastaan Mikki Hiiri-sorminuken, mutta en usko hänen käyttävän sitä kauheasti. :)

Katsoin juuri "CSI Miamin", jonka mies mulle digiboksitti eilen illalla. Kun minulle nimittäin tulikin iltatorkku, enkä jaksanut sitä katsoa REAALIAJASSA. Olipas se jakso! Horatio jahtasi kiinni jonkun mafioson, joka oli tappanut nuoren miehen. Mies oli vahingossa ajanut mafioson tyttären yli ja aiheutti tytön kuoleman! Mafioso ei suostunut hyväksymään sitä vahingoksi, hän halusi silmän silmästä! Ja lahtasi kultakutrin [tuli vähän Pikku Prinssi mieleen siitä blondista pojasta] kuristamalla. Hui! Oli se sääli, koska mies oli vielä niin nuori ja oikeasti komea, eikä tehnyt sitä yliajoa tahallaan. H. ei kuitenkaan lannistunut ennen kuin kriminaali oli nalkissa!

Nyt on masu niin täysi, että taidan vähän lepäillä sängyssä. Antaa ruoan laskeutua ja sulautua siellä vatsassa.

Työvoimamietteitä

Tajusin juuri että mulla on seuraava t-voimatoimistoaika tuossa kymmenen päivän päästä! En tiedä MITÄ siellä sitten oikeastaan sanon. Voisin tietty kertoa haaveestani opiskella hierojaksi, mutta se haave on vain haave, koska koulutus on niin kallis eikä mulla ole varaa siihen ainakaan nyt. Muutenkin on taas mennyt usko koko t-voimatoimistoon. Oikeastaan se liittyy siihen työelämävalmennuksen pieleen menemiseen. Jotenkin alkoi vaan tuntua siltä, että jos tämä on se mitä työkkäri tarjoaa [t-elämävalmennusta työmarkkinatuella, joka sitten onkin jotain muuttomiehen hommiin verrattavaa raskaitten kapineitten kantamista ja raahaamista], niin en taida ihan sen tyyppistä apua kuitenkaan etsiä. Mikä taas jättää mut jälleen aika tyhjän päälle.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Meemitellen ulkonäöstä

Tässä meemi, jonka poimin Lupiinin blogista. On se kiertänyt vähän muissakin, nyt siis myös TÄÄLLÄ, Sukliksen valtakunnassa!

1. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? Osittain kyllä, osittain en. Silmistäni tykkään, samoin käsistä ja sormista, hiukset ovat ookoo ja olkapäät, rinnat, yläkroppa. Iho on puhdas ja se on hyvä. Minusta sääreni ovat liian lihaksikkaat. Muiden mielestä taas sääreni ovat usein se paras kohtani - en tajua, hullujen puhetta! Liikaa musclea, niin se vaan on. Nenäni on nöpö ja siitä en tykkää! Olen myös liian lyhyt eikä se ole kivaa. Huulet ovat nätit. Sanoisin olevani melko tyytyväinen, en kuitenkaan täysin.

2. Mitä muuttaisit ulkonäössäsi? Nenä saisi olla isompi ja vaikka vähän kyömy. Haluaisin 20 cm lisää pituutta. Turha terveys pois ulkonäöstä, tahtoisin olla sellainen riutuneen oloinen, kohtalokas kameeeeliadaami. Nyt olen liika terveen oloinen. En ollenkaan heroin-chic.

3. Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi? Sääriä, silmiä, kasvoja, hiuksia, vartaloa. Rintoja tosin ei oikeastaan ole kehuttu koskaan, en tiedä miksi. Mun mielestä ne ovat ihan ookoo, mutta kai ne nykymakuun ovat liika pienet.

4. Meikkaatko päivittäin? Juu EN! En todellakaan. Meikkaan yleensä jos lähden jonnekin, esim. jos ajan Isoon Kaupunkiin tai Pikku Kaupunkiin hoitamaan 'asioita'. Tai jos tapaan ystäviä, meille tulee vieraita, lähden johonkin tapahtumaan. Silloin meikki on asiaa. Mutta muuten noin arkisin en käytä mittään. Äetmuori on tästäkin ihan eri mieltä, hänestä aina pitäisi olla pakkelissa.

5. Perusmeikkisi? Lumenen meikkipuuteri. Useimmiten käytän sitä 'kuivana', mutta joskus myös voiteen tavoin jos tahdon enemmän peittävyyttä. Täytyy muuten kehaista tuota Lumenen meikkipuuteria, se on jo pari vuotta ollut ehdoton must meikkipussissani. Hyvä hinta-laatusuhde ja toimii.. ja myös väritykseltään sopiva suomalaiseen ihoon. Meikkipuuterin lisäksi laitan aina silmiin rajaukset (Cliniquen kätevä silmänrajauskynä, joka pysyy aina terävänä) tummanruskealla ja käytän tummanruskeaa ripsiväriä (Maybelline) ja kulmakynää (Lumene). Poskipunaa pistän myös, sekin Lumenelta. Huulissa käytän joko Lumenen huulipunaa ja rajauskynää - ei mitään räikeää väriä, aika naturellia - taikka sitten ihan pelkkää Labellon velvet rose-huulirasvaa, tai jotain muuta huulirasvaa. Luomiväriä käytän harvemmin, oikeastaan vaan jos luvassa on jotain tuttujen tai ystävien tms. tapaamista. Perusmeikin teen ihan 10 minuutissa.

6. Hiustesi väri ja pituus? Lapaluille, ruskeat. Ei ole värjätty.

7. Kuinka usein ...
...värjäät hiuksiasi? En koskaan.
...peset hiuksesi? N. 2-3 kertaa viikossa. XZ-vanilja-suklaa shampoolla ja hoidolla.
...käyt suihkussa? Kerran päivässä, iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
...kuorit ihoasi? En muista milloin viimeksi! Hirmusti aikaa siitä on..
...käyt kosmetologilla? En käy. En usko niihin. Terveet elämäntavat hoitavat paremmin.
...poistat ihokarvojasi? Talvella 1 viikossa, kesäisin tarpeen mukaan useammin!
...käyt solariumissa? En koskaan enää. Olen käynyt kyllä nuorempana 10 kertaa. En tykännyt.

8. Miten pidät hiuksiasi? Melkein aina kiinni, nutturantapaisella tai sitten ponnarilla.

9. Miten tukkasi on nyt? Ponnarilla. :)

10. Rasvaatko ihoasi? AINA! Joka suihkun jälkeen Erioilia vartalolle ja kasvoille ihan apteekin Aqualania, se sopii mun iholle, koska siinä ei ole tuoksuja. Kesällä vaihdan sen Humektaniin. Silmänympärysrasva on Lumenea.

11. Tyypillisimmät vaatteesi? Housut ja poolopaita. Samettihousut tai suorat, en tykkää farkuista kauheasti, vaikka mulla niitä onkin.

12. Mitä sinulla on nyt ylläsi? Pyjama. :)

13. Millaiset alusvaatteet on ylläsi? Tykkään puuvillasta eniten. Mulla on mintunvihreät bokserityyppiset hipster-alushousut. Rintsikoita ei ole, kun on tosiaan nuo yövaatteet päällä.

14. Kuinka monet farkut omistat? Kolmet!

15. Millaisia kenkiä käytit viimeksi? Kymmenen sentin korkosaappaat, mustat. ;)

16. Millaista takkia pidit viimeksi? Mokkanahkatakkia.

17. Minkälaisia rintaliivejä pidit viimeksi? Vaaleanpunaisia, puuvillaisia.

18. Lempikorusi? Kultasydän kaulakorussa.

19. Käytätkö kynsilakkaa? En oikeastaan koskaan. Ei sen kanssa uskalla tehdä taloustöitä täysillä.

20. Lempihajuvetesi? Body Shopin vaniljaparfyymi, öljymuodossa.

21. Shampoo- ja hoitoainemerkkisi? Taisi tulla sanottuakin jo, kotimainen XZ vanilja-suklaa, joka muuten tuoksuu herkulliselta ja on hellävarainen, ei ärsytä päänahkaa.

22. Millaisia sormuksia löytyy sormistasi? Yo-lahjaksi saatu sormus oikeassa keskisormessa, sitten kihla- ja vihkisormus vasemmassa nimettömässä.

23. Tarkkailetko painoasi? Pakonomaisesti, vaikka en vaakassa käy. Ahdistun vaakoista, mulle vaatteet toimivat aika hyvänä puntarina. Mutta mietin tietty lihomista ja painoa koko aika.

24. Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut? Koski 'hoikkaa' vyötäröäni!!!

25. Menisitkö kauneusleikkaukseen? En. Inhoan sairaaloita ja minut on leikattu kerran SYYSTÄ (endon poistoa, tähystysleikkaus) ja se ei ollut kivaa. Leikkaukset eivät ole mitään hubaa, oikeasti. Nukutuskin on muuten aina riski, ihan terveelläkin. En kauneuden tähden viitsisi leikkauttaa itseäni.

26. Minkälainen on meikkipussisi? Cliniquen oranssi-violetti pussukka.

27. Minkä värinen on hiusharjasi? Ruskea.

28. Käytätkö ryppyvoiteita? En. En taaskaan oikein usko niihin. Ikääntymisen jälkien ilmaantuminen on yksilöllistä ja siihen vaikuttaa perimä aika paljon, ja sitäkin enemmän elämäntavat. Jos en perusrasvoilla [apteekin yms.] pärjää, niin tulkoon vaan rusinanaama. En ala maksaa itseäni kipeäksi jostain laardipurkista.

29. Montako käsilaukkua omistat? Liian monta kai, kun en oikeasti muista! Kyllä niitä piisaa vaatehuoneessa.. :( Olen vähän laukkuihminen.

30. Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja? Ei ole, ei tule. :) Paitsi siis molemmissa korvissa se yksi perinteinen korvisreikä.

0 kokonaista vuorokautta..

.. MÄSSYYN! Nytpä ei enää ole edes yhtä kokonaista vuorokautta jäljellä mässäilyyn. Kello kulkee eteenpäin, pian on 1/3 päivästä mennyt. Ja kun keskiyö koittaa, niin hirviön luonto voittaa! Kun nyt vaan pystyisin herkkuiluun. Viime yönä heräsin siihen, että mua OKSETTI! No ahminnasta se ei ainakaan johdu, kun en ole paljon mitään syönyt taaskaan. Mutta silti oksetti. Jostain syystä! Ja sain valvoa vähän ja miettiä, että entäs jos oksu tulee. Masuun muutenkin vähän koski ja se mourusi kuin kipeä kissa.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Jäätelöhamsteri

Jos en jo bloggaisi suklaahirviön nimellä, niin varmaan pitäisi ottaa nimeksi jäätelöhamsteri! Semmoinen nimittäin olen myös! Tänään pistin miehen menemään kauppaan ja ostamaan Daim-jäätelön [perusherkkua MÄSSYssä] lisäksi Rainbown Caramel-jädepaketin ja Mövenpickin hedelmäsorbettiboksin! Sillä lailla! No, en edes kuvittele vetäväni sitä kaikkea nyt seuraavassa herkkuilussa, vaan melko varmasti Caramelia ja Mövenpickiä jää vielä seuraavaksi kerraksikin. Mutta Daim-jäden me melko varmasti syömme heti. Meillä se menee ihan yhdellä kertaa, minä otan puolet ja mies puolet. 50/50! :) Avioliitossahan on tärkeää tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus, jakaminen.. hehe hehe!

Nyt alkaa sitten jo kaikki paikat olla piukassa kaikkea namia. Äetmuori muisti meitä laittamalla muutaman Mars-munan yms. Ne ovat samaa suklaata kuin Mars-patukassa, mutta vain munan muodossa. Kiinteitä siis, ei mitään ylläripylläreitä. :) En ole niitä vielä kertaakaan maistanut, mutta Mars on ihan hyvää kyllä, joten varmaan on munamuotoisenakin maistuvaa.

Mies sai sitten ostaa mulle marmeladiakin .. CandyKing-laarista! Oikein laitoin lappuun, että minkä VÄRISIÄKIN niiden marmelopallojen on oltava. :) Kas kun Suklis ei sitruunamausta niin välitä. Lilat ja punaiset on parhaita, oranssi menettelee. Mutta EI keltaista! Se on niin tarkkaa. Niin ja Dallaspitkonkin sai mies kiikuttaa kotiin.

Juuri tuossa tein pikku inventaariota pakastimessa ja huomasin siellä olevan vielä pienen pätkän sitä Pirkan herkullista kääristä, sitä vaaleaa jossa on joku kaakaokreemi täytteenä. Namskis ja maiskis. Katsotaan pääsenkö nyt tekemään siitä[kin] lopun.

Ja pyykkikone sen kun laulaa! Nyt onkin jo kolmas koneellinen menossa tänä pänä. Minua joskus ärsyttää se, kun mies on tajuttoman tarkka siitä, että kirjopyykki pitää jaotella hurjan moneen eri ryhmään. En nyt muutenkaan pese sinistä ja punaista yhdessä, mutta en tajua miksi nyt ei voisi 30 asteessa pestä moneen kertaan pestyjä vihreitä, sinisiä ja keltaisia yhdessä. Mulla keltainen on vähän semmoinen väri, että joskus pesen sen punaisten kanssa ja joskus sinisten. Mies aina äkisee, jos on keltainen ja sininen ollut yhdessä. Mutta muuten ei meillä varmaan koskaan pestäisi keltaisia, jos en laittaisi niitä muiden [yhä vajaiden, huom!!] koneellisten joukkoon. Violetin eri sävyt on muuten myös sellaisia, joista me miehen kanssa joskus taitetaan peistä. Toinen sanoo että ne on pestävä sinisen kanssa, toinen kannattaa punaista. On tämä vaikeaa. ;) No onneksi ei sen vakavampia riidan aiheita ole.

Valkoinen vaara!

Keväisin naistenlehdet usein alkaa sen valkoisista vaatteista rummuttamisen. Mies toi mulle Ilonan tänään [kun pyysin!] ja siinäkin oli taas kerran sitä valkoisten farkkujen ylistyslaulua! Ja 'pieni valkoinen mekko' [vrt. little black dress] yms. yms. Voi että jos olisin vielä vaikka 5 vuotta nuorempi niin menisin halpaan. Mutta niin monet valkoiset housut olen jättänyt käyttämättä, että tiedän jo paremmin! Onko ne sitten kivat siellä komerossa, siellä niitä voi ihastella. Päälle jos vedät, niin ne ovat LIKAISET, tahraiset ja töhryiset alta aikayksikön. Joka ainoa likaspotti näkyy armottomasti. Mitään et voi tehdä, missään et voi istua, ainainen huoli ja murhe. Ei kiitos valkoista mulle! Ei siis sen ihanan polvipituisen hihattoman mekkoni lisäksi, jota oikeasti KÄYTÄN.

Toinen hauska juttu on se että nyt tunnen itseni riittävän hyvin etten mene pitkien mekkojen tarjoamaan lankaan! Telkkussakin mainostetaan niitä, joku blondi on maxipituisessa mekossa ja mekko on upea, isoja näyttäviä kuvioita. Juuh, jonkun 180 senttisen mallin päällä. Nyt tiedän jo tarpeeksi tajutakseni että jos mun kokoinen pieni nainen vetää semmoisen päälleen, niin ei hyvältä näytä. Eikä TUNNU - niiden helmojen kanssa on ihmeessä. Olen huomannut että oikeastaan ainoat mekot joita KÄYTÄN ovat joko polvi- tai minimittaisia. Pitkät mekot on sellaisia, että joka kevät tulee hinku ostaa - mutta sitten sitä tajuaa, etteivät nämä ole minun juttuni. Ne voivat olla jonkun muun juttu, mutta ei minun. Kun autoilee niin pitkät helmat ei ole käytännölliset. Pyöräilystä nyt puhumattakaan.

1 kokonainen vuorokausi - -

-- - ja suklaahirviö alias jäätelöhamsteri on työssä! Leuat jauhaa.. Hmmh, unohtui muuten sittenkin jotain, piti käydä apteekissa ja ostaa Pepcid Duo'a [=närästyslääke!]. Yksi miehen työkaveri vannoo sen nimiin, sanoo Rennien olevan ihan harrastelijoita varten, Pepcid Duo sen sijaan on tosi tavaraa!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Puolialasti ikkunassa

Taisi naapurin mies nähdä Sukliksen sulot tänään! :) Olin pelkissä alushousuissa keittiössä.. paita oli kädessä, kun ajattelin pukea päälle. Siinä rauhassa patsastelin ja kas, enkös huomaa naapurin isännän pihatöissä! Ja minä rinnat paljaana siinä! :) Heh.. Tiedän, että naapurin mies näkee meidän ikkunaan, koska hän on joskus moikannut sieltä pihahommista, kun olen ollut aamupalalla tms. Noloa! Onneksi naapurin isäntä on jo 'ukkoiässä' (60-70 v.), joten tuossa PALJASTELUSSA ei oikeastaan tunnu yhtään samalta kuin jos mies olisi samaa ikäluokkaa kuin itse olen. No aika kurja juttu silti, pitää kai jatkossa muistaa, että on kevät ja se tarkoittaa kaikenlaisen pihatouhun vilkastumista!

Siivoava itsensäpaljastaja

Olen muutakin tehnyt kuin heilunut ikkunassa itseäni esitellen. Siivous on nimittäin täydessä vauhdissa. Nyt pidän pikku paussia. Huomaa muuten sen Citalopramin vaikutuksen tuossa SIIVOUSNEUROOSIN parantumisessa. En ole siisteysfanaatikko, mutta jotenkin se mun siivoaminen alkoi saada kaikkia ihmeellisiä piirteitä. Siis ennen lääkettä. :( Saatoin esim. hinkata mopilla ihan sairaalloisen huolellisesti ja moneen kertaan lattiat. Ihan kuin kerta ei riittäisi. Toistin tavallaan liikkeitäni ja se teki siivouksesta tosi pitkällisen touhun! Muitakin tosi noloja piirteitä se neuroosi sai. Imuroin esim. miehen sukanpohjat ja omani myös.. kun mulla oli pakkomielle irtohiuksista, jotka muka ajelehtisivat kaikkialle! :( Nyt en enää ole imuroinut sukanpohjia. Tai en ainakaan miehen sukanpohjia, omat on pariin kertaan tullut imaistua, mutta vain vanhasta tottumuksesta, ei enää pakosta!

Pääsiäisharmistus

Jotenkin tuntuu kurjalta kun kauppat on perjantaina kiinni. :( Lauantaina ne kai ovat vielä normaalisti auki. Kun eihän lauantai ole pyhäpäivä. Sunnuntai ja maanantai ovat. Mua hämää tuollainen normaalista poikkeava aukiolojuttu, kun pitäisi kuitenkin käydä kaupoilla ja ostella kaikkia tuoretuotteita pääsiäisMÄSSYÄ varten. Viime MÄSSYssä muuten söin pitkästä aikaa myös Dallaspitkoa! Dallaspitko oli yhdessä vaiheessa ihan vakiokamaa, mutta sitten vähään aikaan en syönyt sitä. Kotona tehty korvapuusti korvasi sen. Mutta viime kerran tosiaan vedin niitä itse tekemiäni korvapuusteja JA dallasia. :) Molempi parempi! Nytkin tavallaan tekisi mieli seuraavan kerran syödä sitä, mutta harmittaa jos joudun pyytämään miestä ostamaan. :( Se on vähän noloa.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Muna murskana!

Mies toi tänään mulle kaksi mignonia, pääsiäisherkkutäydennystä! Ihmettelin kun iltatorkulta heräsin, että mites toinen on folioon kääritty, onko se joku uusi Fazerin juttu. Mutta ei, mies oli tiputtanut sen lattialle ja kuori oli särkynyt, siksi folio. On siis nyt yksi muna murskana. ;) Vaan ei kai se makuun vaikuta! Melkein parempi vaan, että on kuoriminen tavallaan aloitettu jo. Laiska Suklis riemuitsee!

Itsekin ostin tänään kauppasta pääsiäismunaa. Kaksi Disney-munaa nimittäin! Itselleni vaaleanpunaisen ja miehelle sinisen.

Nyt pitää sitten olla oikeasti ostamatta lisää yllätysmunia. Koska mies toi niitäkin pari kappaletta tullessaan, siis mignon lisäksi. Oikeastaan noita yllärimunia ei kannattaisi ostaa ollenkaan, koska ne ovat tosi kalliita siihen nähden mitä rahalla sitten saa! Mutta niin vaan joka pääsiäisenä pitää niitä olla. ;)

Rippijuhla-ahdistus

Siukuntyttö A:n rippijuhla on siis toukokuussa ja mua ahdistaa. Kun ajattelin ostaa korun, en tietysti mitään ristiä, vaan jonkun mahdollisimman monikäyttöisen ja aikaa kestävän! A. ei ole sitä tyyppiä, joka kulkisi risti kaulassa. Ja semmoisen hän varmaan saa isänsä vanhemmilta, luulisin. No kumminkin, mua vaivaa se lahja-asia. :( Koska tahdon oikeasti antaa korun, mutta jotenkin mua mietityttää että onko se "tarpeeksi". A. saattaa odottaa rahaakin lahjaksi, mutta se on ongelma. Mulla nimittäin ei OLE rahaa, oikeasti, kun en saa rahaa mistään. 0 euroa kuussa on tulot. Siukku ja H. ovat kumpikin opettajia ja tietysti heillä on enemmän rahaa, A. tulee kuulemma saamaan SKOOTTERIN siitä hyvästä, että käy rippiksen. Niin selvähän se on, että en VOI mennä sinne korun kanssa ja esim. 20 euron seteli rahalahjaksi. 20 euroa ei nimittäin ole mitään A:lle, ei yhtään mitään. Hänellä oli jo 10-12-vuotiaana ihan normaalia se, että lompakossa oli sata euroa ihan vain käyttörahana. Ja hän saattoi hukata 50 euron setelin jonnekin eikä sitä pidetty minään.

Minä en tietty sitä tuomitse, koska jokainen käyttää rahansa niin kuin tahtoo, mutta tietty tuollainen luo paineita sukulaisille. Meillä ei ole varaa lahjoa A:ta korulla JA rahalla, ei ainakaan kun rahaa pitäisi sitten olla paljon. Siukku on joskus halveksien kertonut mulle H:n vanhemmista, he on saattaneet lahjoittaa A:lle esim. 10 euroa. Siukusta se on naurettavan vähän. Mutta toisaalta H:lla on paljon sisaruksia joilla on suuret perheet, H:n vanhemmilla on kai parikymmentä lastenlasta jo. Kuinka he voisivat antaa KAIKILLE esim. 100 euroa menemättä itse konkurssiin?

Tavallaan olen ihan surkeana siitä tulevasta juhlasta, koska pelkään että sitten jälkeenpäin puhutaan, jos en anna rahaa. Toisaalta mietin mihin tuon ikäinen, kotona asuva, tarvitsee rahaa lahjaksi? Ymmärrän raha-lahjan tosi hyvin yo-juhlassa, valmistujaisjuhlassa, hääjuhlassa. Koska niissä saattaa olla, että ihminen lähtee omilleen hyvinkin tyhjin käsin. Mutta tiedän että monissa kodeissa rippikoulu käydään juuri siksi, että nuori odottaa rahaa lahjaksi sukulaisilta. Monet ripille päässeet sitten vertailevat "saalistaan".

No täytyy tässä nyt vielä miettiä. Jotenkin inhottaa koko juttu, haluaisin olla iloisen tietämätön ihmisten odotuksista. Esim. H:n vanhemmat eivät varmaan edes TIEDÄ, että ainakin Siukku odottaisi heiltä enemmän rahalahjoja lapsilleen. Ei Siukku nimittäin sitä suoraan sano. Mutta toisaalta ei hän myöskään pelkää puhu kuinka joku antoi niin ja niin paljon rahaa lahjaksi lapsille. Kai hän toivoo, että H:n vanhemmat ottaisivat onkeensa. ;)

Me olemme Siukun kanssa niin erilaisia tässä raha-asiassakin. En ole 'pahuuttani' saita, mulla vain ei oikeasti OLE rahaa. Ja jotenkin tuntuisi inhottavalta alkaa mieheltä kupata vielä kymmeniä euroja, eikö se riitä että hän elättää mut, pitääkö vielä mun ihan hyvin toimeentuleville sukulaisille rahaa antaa. :(

Miksi mun pitää aina olla niin epävarma ja stressata lahjoistakin. Miksi en voi ajatella, että lahja on lahja, eikä lahjahevosen suuhun saa katsoa. Mutta kun tiedän ja tunnen sukulaiseni, niin se on vaikeaa. Äh!