perjantai 25. helmikuuta 2011

Tahdoton

Huomasin yhtenä päivänä, että kaikista eroistamme huolimatta miehessä ja minussa on yksi yhteinen piirre: kumpikaan emme aina selkeästi tiedä mitä tahdomme. Miehellä se ilmenee ehkä selkeämmin - mun tapauksessa kyse on piirteestä, joka on ollut itseltänikin salassa. Mies ei esim. aina oikein osaa edes sanoa mistä leivonnaisesta hän tykkäisi MÄSSYssä. Mun tapauksessa kyse on eräänlaisesta AJAUTUMISESTA erilaisiin asioihin. Leivonnaisen valinta ei ole mun kohdallani ongelma, mutta se ei tarkoita ettei ongelmaa olisi!

Se ajautuminen näkyi aika hyvin esim. tässä laivareissua koskevassa asiassa. Koin, että [omaa tyhmyyttäni/tietämättömyyttäni] olin ajautunut (!) reissuun itseäni varakkaampien kanssa, niin täytyy vain kestää se ja valittamatta tai muuta ehdottamatta sopeutua tosi ylihintaiseen a la carte-ravintolailtaan.

Sitä asiaa en oikein enää voi auttaa, mutta ehkä tästä voi ottaa oppia tulevaisuuden suhteen Mulla yksinkertaisesti vain on ollut sellainen kasvatus, että 'ei saa olla hankala, äläpäs nyt oikuttele, olepas kiltti tyttö'. Varmaan meillä vanhemmat [lue Äetmuori] teki parhaansa, mutta heidän parhaansa tähtäsi sellaisen ihmisen kasvattamiseen josta olisi mahdollisimman vähän 'vaivaa' muille. Täytyy yrittää tulevaisuudessa vetää jarrut päälle silloin, kun joku asia ei minulle sovi tai ei muuten vain tunnu hyvältä.

Oikeastaan nyt mietin asioita niin, että nimenomaan TYTÖILLE olisi tärkeää vanhempien opettaa oman tahdon tunnistamista ja ilmaisemista. Pojille sen ilmaiseminen tuntuu olevan kai vähän sallitumpaa. Ehkä mun vanhempien ikäluokka vielä oikeasti uskoi siihen, että naiselle on tärkeää ennen muuta oppia joustavaksi, että sitä ominaisuutta tarvitaan enemmän kuin muuta. Siis naisen aikuiselämässä.

Miksi oikeastaan olisi väärin toteuttaa omaa tahtoaan OMAA ITSEÄ koskevissa asioissa? Miksi se tekisi ihmisestä itsekkään tai hankalan? Miksi ja milloin olen alkanut ajatella näin?

Pakkopuhelupullaa

Soitin taas Äetmuorille sen viikottaisen velvollisuuspuhelun. Tavallaan tympii kun nyt tästä meidän remontistakin hänellä on aina se oma oikea näkemys. En oikein tiedä mikä VIMMA hänellä on neuvoa, opastaa + aina olla oikeassa. Siis myös asioissa, joista hän ei tiedä mitään.

Nytkin hän alkoi epäillä meidän kotivakuutusta, että sen on oltava huonompi kuin hänellä, koska vakuutus ei korvaa kaikkea tässä kylppärikatastrofissa tulevaa laskua. Esim. viemärinavausfirman visiittejä se ei korvaa, mutta ainakin mies sanoi ettei hän edes odottanut sen tulevan korvatuksi. Lisäksi Muorin oma kokemus kylppäriremontista, tai vesivahinkoremontista, oli aivan erilainen: hänellä korvaamispuolen hoiti taloyhtiö, kun viime kesänä oli joku putki hajonnut talon seinässä. Ihan erilainen tilanne kuin meillä ja ihan erilainen asumismuoto.

Kerroin miehelle että Muori oli jo rientänyt sanomaan, ettei meille tule riittämään se viikon kuivaus. Koska HÄNELLÄ se kesti monta viikkoa. Mies hymähti siihen ja sanoi, että ensinnäkin siinä Muorin tilanteessa vesi oli tullut paineella seinään ja lattiaan ties kuinka pitkän ajan. Kun taas meillä sitä vettä ei tullut paljon - lasketaan litroissa - ja heti sen tultua homma pistettiin seis ja lattia otettiin auki.

Muori siis on kaikkien alojen erikoisasiantuntija. Jopa sellaisisten, joista hän ei .. oikeasti.. tiedä mitään. Esimerkkeinä vaikka leivonta, ruoanlaitto ja työnhaku. Minusta on vitsikästä kuulla Muorin paasaavan kotiruoasta, kun muistaa kuinka meillä ei sitä koskaan ollut. Lapsuudesta muistan sellaisenkin namin, meillä usein syödyn 'kotiruoan' kuin keitetyt makaronit ja voisilmä. Siinä sitä oli kotiruokaa kerrakseen. Ja varmaan yhden käden sormilla voin laskea ne kerrat, kun Muori koskaan meillä mitään leipoi. Ei siinä mitään, ei kaikkien tarvitse tykätä leipomisesta, mutta luulisi sitten myös neuvomishalujen olevan aika vähissä..?

Aina sama juttu. Me emme miehen kanssa osaa mitään, tiedä mitään, ymmärrä mitään. On se vain hyvä, että aina kerran viikossa saan puhelimessa neuvoja siitä miten elämä pitää elää ja mikä vakuutusyhtiö valita/miten leipoa hyvä kakku/miten saada hyvätuloinen työpaikka. Jos mä hidasoppinen vielä joskus nuo neuvojen kultajyvät hyödyntäisin ja pistäisin elämän kerralla suit sait uusiksi.

Tämä liittyy kai jotenkin Lupiinin kommenttiosaston keskusteluunkin. Sanoin siinä vierovani ihmisiä, joilla on oma, ainoa oikea ratkaisu kaikkeen ja kaikkien ongelmiin kaikissa tilanteissa. NYT tajusin, tätä blogipostausta kirjoittaessani, että allergiani sellaisia ihmisiä kohtaan on luultavasti kotoisin lapsuudesta. Koska Muori oli sellainen ja suoraan sanottuna on tehnyt paljon vahinkoa itselleen niin toimiessaan. Yksi asia jonka takia pidän miehen vanhemmista niin paljon kuin pidän on se, että he ovat ainakin mun mielestä antaneet miehelle ja hänen veljelleen tilaa elää ja olla. Eivät ole koko ajan olleet puuttumassa joka asiaan ja antamassa 'hyviä neuvoja' ilman pyytämistä. Vaikka heilta sitä neuvoa oikeasti on tultu kysyttyäkin. kai siksi kun esimerkiksi remontoinneista aika harva tietää enemmän kuin appiukko, joka pitkään teki sellaista työkseen.

Olen muuten huomannut Siukussa ihan saman piirteen kuin itsessäni: haluttomuuden mestaroida ja huseerata toisten asioissa. Luultavasti hänkin on katsonut Äetmuoria pariin otteeseen sillä silmällä ja ottanut opikseen.. Monia vikoja meissä varmasti on, Siukussa ja mussa, mutta tuosta ainakin olemme vapaita.. ;)

Korkein kalorein

Olen nykyisin syönyt melkein koko ajan 800-1200 kilokaloria päivässä! Taitaa olla tuo 800 sellainen joku kipuraja, että jos paljon sen alle menee [pysyvästi, jatkuvasti] niin sitten oloni menee uskomattoman huonoksi ja alan 'horrostaa': palelen, olen puoliunessa, en jaksa mitään.

Olen merkannut syödyt kalorit oikein kalenteriini! Kirjoitan esim. 870 ja ympyröin sen luvun. Kirjoitan aina nämä kaloriatiedot lyikkärillä.. Siinä ne sitten erottuu hyvin. Olen huomannut sen, että jos kaloriamäärä menee yli 1200, niin sitten AHDISTUN [henkisesti] ja sekään ei ole kovin kivaa.

On kuitenkin valtava edistysaskel syödä näin. Hirvittää kun ajattelen viime vuoden loppua, kuinka matalilla kaloreilla mun on täytynytkään painaa. :(

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kauhistus kylppärissä

Meillä on viemärikriisi. Sanon vaan, että luojan kiitos meillä on kaksi vessaa! Taloa ostaessa ajattelin, että jopas on tyhmää: kyllä yhden veskin pitäisi kahdella ihmiselle riittää. Niin räknäili alati optimistinen Suklis. Onneksi tässä talossa on 2! Muuten voisi tulla aika tiukat paikat.. siirtyä tekemään tarpeet ämpäriin tai kehitellä joku retkivessa remontin ajaksi..

Meillä nimittäin viime viikolla laukesi yläkerran vessa. Laukeamisella tarkoitan sitä, ettei se enää vetänyt.. ollenkaan.. :( Alkuun koetettiin kaikki hyvät ja vähemmän hyvät kotikonstit. Mies riehui karhupumpun ja rassin kanssa saamatta muuta aikaan kuin itselleen oikein kunnon hien. Vessa oli ja pysyi tukkeessa.

Sitten mies kaatoi sinne muutaman ämpärillisen kuumaa vettä. Joskus se on auttanut. Hetken aikaa tuntui, että hei, taisi auttaa nytkin! Eli toisin sanoen vessa veti - mutta hitaasti. Olimme voitonriemuisia, kunnes mies meni jotain tekemään autotalliin ja huomasi KAUHUNÄYN! Vesi - jonka oletimme sujahtaneen sievästi putkesta läpi - olikin virrannut komiasti talon rakenteisiin ja autotallin katto ja seinä olivat tiplutetut!

Nyt tässä on sitten käynyt kosteusmittaajaa ja remontintekijää monenlaista. ONNEKSI vakuutusyhtiö on jo alustavasti sanonut, että korvaavat. Mutta omavastuu tässä on silti ja pankin kanssa on neuvoteltu pienestä lisälainasta. Varsinkin kun kai ne korjaukset pitää ensin maksaa ja sitten vakuutusyhtiö ne korvaa.

Ensin näytti siltä että täytyy repiä lattiat auki varmaan kolmesta huoneesta, mutta kosteusmittaaja sanoi vahingon olevan 'vain' yläkerran vessassa, seinässä, autotallin seinässä ja katossa. Mies alkoi tietysti intoilla, että jos rempataan niin tehdään sitten kunnolla ja hommataan yläkerran vessaan lattialämmitys. Mun mielestä on yks ja hailee [Äetmuorin lempisanontaa käyttääksein] onko veskissä lattia lämmin vai ei, koska en itse ainakaan asustele siellä ja sen lyhyen aikaa kärsii jalat vähän viileämpääkin lämpötilaa. Mutta tietty jos hän ehdottomasti tahtoo, niin sitten.

Oli muuten aika kurjaa alkuun [siis kun tämä tilanne kylppärissä alkoi], kun mies tavallaan syytti siitä MUA. Eli että olisin mättänyt Jotain (?) veskiin.. jotain sellaista, mitä sinne ei saisi laittaa. En tiedä tarkkaan mitä mies kuvitteli mun sinne viskoneen, luuliko terveyssiteitä sieltä löytyvän vai mitä, ainakin hiuksista vihjaili jotain. Mä nyt en vaan voi sille mitään, että karvoja putoaa päästä. Kyllä osa niistä viemäriinkin joutuu. Mutta sen vaan sanoin ja sanon, etten ole viskellyt ainakaan siteitä vessaan! En koskaan!

Omituista että se vakuutusyhtiön MIES oli muuten sanonut heti ensimmäiseksi miehelle, että ei kai vain 'NAISVÄKI' ole heittänyt sinne jotain! Aika uskomatonta. Varmaan ei olisi sanonut sitä, jos olisin ollut puhelimessa. Miksi naisia aina epäillään?

Mies lisäksi joskus syyttää mua siitä, että käytän liikaa paperia! Omasta mielestäni en käytä liikaa, vaan normaalisti. Tosin se taitaa olla määrittelykysymys mikä on liikaa ja mikä normaalisti. Tiedän tietty sen, että hän itse käyttää vähemmän kuin mä. Mutta ei se silti tee minusta suurkuluttajaa.

Pahinta oli kun tänne tuli viemärinavausfirma kahtena (!) päivänä. Toisella kertaa heillä oli sellainen kameratähystin.. Mies sanoi, että sittenpä nähdään mikä sen tukoksen on saanut aikaan! Ja kun mun mielestä se kamerasysteemi oli aika karskia ja rumaa, niin sitten hän sanoi, että jos sun tuntosi on puhdas niin miksi se kamera haittaa.. :(

Vaan selvisipä ainakin se, ettei tukos ole meidän syytä! Siellä on jotain SAOSTUMAA, jotain sellaista - en tiedä oikein mitä - melkein laastimaista tavaraa. Kalkkia ehkä, tai jotain muuta vastaavaa. Ainakin mun maine sitten puhdistui. ;)

Viime viikonlopun mässäys tuli siis vietettyä vähän masentuneissa tunnelmissa. Mutta nyt jo vähän kirkastuu. Lattia on revitty auki ja kuivausjutut ovat paikoillaan, viikon päästä sitten tulevat katsomaan päästäänkö remontissa eteenpäin.

Leivoin sellaisen suklaakakun, johon tulee konjakkia [ohjeessa oli viskiä, mutta mitäs mä ohjeista] ja tummaa suklaatia. Itse en oikeastaan kauheasti pitänyt siitä. Sitä jäi yli - piti heittää pois tänään. En tiedä mikä siinä mätti. Ohje näköjään käski laittaa 5 liivatelehteä - mä laitoin 4, tai oikeastaan en sitäkään, kun jätin osan liivateliemestä käyttämättä. Hyvin kakku silti hyytyi.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Siivoten

Suklis siivoaa jälleen. Imuri heiluu kädessä, ja sitten taas moppi. Olen ollut kauhean hajamielinen nyt viime päivät - on niin paljon ajateltavaa.

Mietin muun muassa, siivouksen lomassa:

- miksi vanhat ystävät muuttuvat joskus ihan tunnistamattomiksi? Kuinka on mahdollista olla todella läheinen ihmiselle vaikka 10 vuotta, mutta sitten huomaa, että se yhteys ihmisten välillä on särkynyt, tai sitä ei enää saa? Tuntuu kuin puhuisi vieraan kanssa. Onko kaikki läheisyys väliaikaista ja jos on, niin kuinka sen saa säilymään?

- missä vaiheessa hylkäämme unelmamme ja vaihdamme ne vanhempiemme unelmiin? Onko se VÄISTÄMÄTÖNTÄ?

- miksi meillä Suomessa ollaan niin avoimen vahingoniloisia ja melkein iloitaan toisen onnettomuudesta enemmän kuin vaikka omasta menestyksestä?

- miksi moni menee luokkakokouksiin ym. sillä mielellä, että on harrastettava raskasta omakehua [taloudellisessa mielessä] ja vertailtava itseä muihin?

Oikeastaan tuo viimeinen ranskalainen viiva liittyy tavallaan siihen laivareissuunkin, joka on tulossa. Kommenttiosastolla oli puhetta siitä, että tietääkö tämä a la carte-ravintolasta paikat varannut + aamiaiset ostanut ihminen, että olen työtön. Vastaus on, että kyllä tietää. Ja vaikkei tietäisikään, niin hänen PITÄISI tietää tämän S-ystäväni taloudellisesta tilanteesta [he ovat läheisempiä kuin me ja ovat toistensa lasten kummejakin], joka ei myöskään ole hyvä. Se tavallinen tarina: lapset kotihoidossa, iso asuntolaina, rahaa vain välttämättömään.

Totuus on se, että meillä Suomessa on viime aikoina yleistynyt sellainen asenne, että köyhää saa nöyryyttää. Ei tarvitse olla hienotunteinen. En sano ihmisten välttämättä tekevän sitä 'pahuuttaan', vaan vain sellaista lapsellisuuttaan + ajattelemattomuuttaan ehkä. Oma mielihyvä omasta menestyksestä on suuri ja sitä haluaa tuoda julki monin eri tavoin ja aina kun on mahdollisuus. Välttämättä toista ei ehkä edes tahdo nöyryyttää, mutta se nöyryytys tulee siinä - sanotaanko että sivutuotteena sen oman menestyksen julkituomisen paukkeessa. ;)

Ei tämä laivajuttu ole 1. eikä varmaan viimeinen kerta kun törmään samaan ilmiöön. Itse asiassa mua tavallaan häiritsee se, kuinka vanhat ystävyydetkin [nyt en siis puhu laivareissuun lähtijöistä, vaan yleisemmällä tasolla] muuttuvat tosiaan sellaisiksi 'ai kuinka iso talo teillä on ja missä'-tuttavuuksiksi. :( EN ole tuohon tyytymätön siksi, että kadehtisin parempiosaisia, vaan siksi koska se tuntuu niin itkettävän surulliselta - kerran oikeasti LÄHEISET ihmiset eivät enää osaa puhua muusta kuin Afrikan luksussafaristaan tai ostamastaan citymaasturista. :(

Mitä meille tapahtuu ja missä vaiheessa? Onko se VIRTSANPYLVÄS [hehe] kun täyttää 30?

Tiedän itsekin muuttuneeni.. En ole enää yhtä impulsiivinen ja seikkailuun valmis kuin nuorempana. Mutta sanoisin, etten ole alkanut kuitenkaan palvoa materiaa tai tehdä siitä elämääni sisältöä. Kuten olen sanonut niin olisin onnellinen [nykyistä onnellisempi..?] paljon pienemmässä lukaalissa. Siinä mielessä OLEN muuttunut, että olen huomannut itsessäni halun saada AMMATTI. Nykyisellä tutkinnollani voisi heittää sitä kuuluisaa vesilintua. Itse asiassa -olen jo vuosia vältellyt koko jutusta puhumista. Ammatin haluaminen ei mulla kuitenkaan tarkoita sitä, että tähtäisin uraohjukseksi - olenhan puhunut hoitoalasta - vaan sitä, että tahtoisin oman, vaikka pikkuruisenkin palkan. Ja sen, että työnhaku olisi helpompaa, kun olisi joku tietty selkeärajainen ammattiala, josta niitä töitä voisi katsoa. Olisi pätevyys.

Mietin menettävätkö kaikki ihmiset myötätuntonsa köyhempiä kohtaan rikastuttuaan? Se on pelottava ajatus. Itse en tahdo ajatella näin. Ja tiedänkin, että esimerkiksi Vasemmistoliiton [jota kai voidaan pitää vasemmistopuolueena, vaikkei olekaan niin vasemmalla kuin mua miellyttäisi] kannattajissa on lääkäreitä ja muita todella isopalkkaisiakin. Miksi sitten joku paljon pienempää palkkaa saava ihminen muuttuu 'näyttäväksi' ja leuhkaksi ihmisiä kohtaan, mutta sitten joku isopalkkainen ei? On lohduttavaa tietää että vielä on ihmisiä joilla on arvoja, jotka eivät välttämättä muutu tilipussin suuruuden mukaan.

Tiedotus:

Mässään muuten tuossa ensi viikonloppuna. ;) Heheee! :) Zuk-zuk-zuklis se on osittain ainakin entisensä. ;) En tosin ole paljonkaan HAMSTRANNUT, mikä on hyvä. Tänään söin muuten jopa 1200 kilokaloria! Huima määrä. Voi vaikuttaa niin, että mässystä tulee kohtuullisempi, kun en ole ihan nälkiintynyt siihen alkaessa. Tuo 1200 on kyllä TÖRKEÄ kalorimäärä! :) Mietin tosin, että kannattaisikohan sittenkin palata vähän entiseen tuossa kalorimäärässä, koska JOS siis haen hoitoalalle, niin ei sinne ainakaan läskiä Suklista oteta. Pitää olla laiha, että jaksaa työn rasitukset, niin ne varmaan järkeilee.

En vielä tiedä mitä leivon! Olen miettinyt vähän suklaajuustokakkua, koska sitten voisi pohjan tehdä voista ja dominokekseistä. Meillä aina on tavallisia domskukeksipötköjä kaapeissa, kun mies syö paketeista banaani- ja ananasdominot, mutta nirsoaa vaniljaisia. Joten siinä saisi ne menemään, ei menisi keksut hukkaan.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Takapakkia

Eilen oli aika kauhea päivä. Olen nyt iloinnut aika paljon, kun olen tuntunut saavan syömiseen edes hiukan järkeä ja päivittäisiä kalorimääriä hiissattua edes vähän ylemmäs. Mutta eilen, eilen..!!!



Mulla on nyt pieni ongelma, pieni ja TYHMÄ, oikea todellinen Sukliksen ongelma siis. Ongelma, josta kukaan muu ei tekisi ongelmaa. No tässä se tulee! -Olin noin reilu vuosi sitten laivareissulla [24 h], miniristeilyllä, erään ystäväni ja hänen ystäviensä kanssa. Meillä oli ihan mukavaa. Nyt sitten tämä sama ystävä pyysi mua taas ja suostuin.



Meitä oli viimeksi hytissä 3. Nyt on 3 samaa kuin viimeksi [kaverini S, H. ja mä] ja sitten yksi neljäs. Nyt sitten koin paniikin, kun ystäväni ehdotti että mennään päivällä syömään yhdessä. Mulle se sopi, mutta sitten tämä 4. sanoi hoitavansa kaiken itse, varaavansa pöydän jostain ravintolasta ym.. Jotenkin aluksi oli kuitenkin idea se, että mietittäisiin + päätettäisiin se syömisasia yhdessä siellä laivalla.



Nyt mua huolestuttaa - nähtyäni sen 4. ihmisen kirjoittaman sähköpostin meille Facebookissa - että päädymme siihen laivan takuulla kalleimpaan gourmet-ravintolaan. :( Hän nimittäin sanoi olevansa vähän 'ravintolakriitikko' harrastuksekseen ja senhän yleensä tietää, että sellaiset ihmiset ei halua käydä tavallisissa ruokapaikoissa. :(



Jotenkin ahdistuin tuosta ihan mielettömästi. Olen katsonut sen gourmet-ruokalistan ja OIKEASTI, siihen syömiseen saa menemään aika pitkän pennin, varsinkin jos sitten on meininkinä ottaa alkuruoat, pääruoat, jälkiruoat, koko höskä ja viini tietysti myös. Mä tiedän ettei suurin osa ihmisistä TAJUA tätä huoltani, mutta sellaiset tajuavat, joilla oikeasti ei OLE rahaa. Ei yhtään! 0 euroa kuussa!



No niin siis stressaannuin ja kun stressaannun/ahdistun, niin silloin saatan reagoida syömällä. SÖIN eilen suunnilleen kaiken mitä kaapeista löytyi! Siis aivan uskomatonta. Söin lautasellisen korma-kanaa ja riisiä [pakastimesta], sämpylää, valmisruoan [yöks!] ja suklaata ynnä muuta. Sitten menin nukkumaan ja kun heräsin niin oli suu ja nielu .. OKSENNUSTA... aika täynnä. :( Se oli aika kauheaa, koska jouduin yskiskelemään saadakseni ilmatiet auki ja hengittääkseni taas normaalisti. Nyt mietin että entäs jos olisin kuollut siihen. :( Jos olisin oikeasti vaikka tukehtunut siihen ykään. Voi mikä loppu! :( Voi mikä hännätön häpeä! Olisi varmaan ollut miehelle 'kiva' selittää kaikille, että mihin se Suklis, terveenoloinen ihminen, tuosta vain kuoli.



Tavallaan mua kaduttaa se, että lähdin nyt tuohon laivareissu-hommaan mukaan. Juuri sen rahan menon vuoksi. Tämä 4. ihminen on meistä se, jolla on oikeasti iso palkka ja kokemukseni mukaan sellaiset ihmiset ei useinkaan tule ajatelleeksi, ettei kaikilla muilla ole samaa etua kuin heillä. Toisaalta en tahtoisi alkaa sekoilla siinä mitään, tyyliin ehdottaa jotain muuta kuin sitä gourmet-ravintolaa, koska en tahdo olla 'ilonpilaaja'. Tiedän sen merkitsevän aika paljon mun S-kaverille, että menisimme kaikki 4 yhdessä syömään.



Niin, mä muuten olen ainoa meistä jolla ei ole töitä.



Tässä on yksi sellainen työttömyyden murhe, jota ei kai kovinkaan moni ihminen tule ajatelleeksi. Se eristää. Ei yksinkertaisesti ole varaa samoihin rientoihin kuin työssäkäyvillä. Sitten siitä ei tahdo puhua, koska ei halua estää toisia nauttimasta siitä, että heillä ON rahaa. Tai saada heille syyllistä oloa.



Mä en muutenkaan taida oikein olla gourmet-ihminen. En nauti yhtään siitä, että ravintolassa tuodaan eteen joku 10 grammaan siivu veristä lihaa aseteltuna tähden muotoon ja se on sitten niin kauhean henkevää ja hienoa. En tiedä olisinko sellainen ihminen vaikka mulla olisi kaikki maailman raha - tuskinpa vaan.



Kummallisista asioista sitä saakin kunnon sätkyt aikaiseksi. No, tänään on kuitenkin ollut parempi päivä, olen paastonnut [rangaistus siitä eilisestä] ja olo on tasapainoisempi. Silti kuitenkin ajattelen, että tulevaisuutta koskien pitää varmaan jossain vaiheessa joskus avautua joko sille S-ystävälleni tai sitten laajemminkin ja olla rehellinen sen suhteen, että valitettavasti en voi ihan kaikessa elää samoin kuin he.



Tavallaan tietysti kurjaa jos ei edes kerran vuodessa olisi varaa tuollaiseen miniristeilyyn.



Poliittinen kommentaari



Onneksi en sentään ole leipäjonoissa. Kuuntelin eilen [yrjön maku suussa - se johtui sekä siitä aamuisesta syömisriehasta että poliitikkojen epärehellisyydestä] eduskunnan välikysymystä ja voi herranjumala niitä paksuja juttuja...! Vai että ei Suomessa tuloerot ole kasvaneet. No eihän ne, ei mitenkään. Yksi edustaja otti esiin senkin, että Björn 'Suurpääoma' Wahlroos maksaa enää n. 30% veroa, kun vielä joskus pari vuosikymmentä sitten maksoi yli 50%. Mutta mitäs tuosta. Oikeistolaistumisellahan ei ole mitään vaikutusta tähän. Ja kannattaa muuten katsoa KEITÄ B.W. tukee - keitä ehdokkaita siis + mistä puolueista - rahallisesti. Ja ketkä ovat vallankahvassa. Se joka maksaa saa omannäköistään politiikkaa.



Ja kun en tiedä tästäkään, että onko työllistämisen tukeminen [halvemman työvoiman takaaminen työnantajille] se Tapa tehdä uusia työpaikkoja. Koska mun silmiin näyttää siltä, että työnantajat käyttävät aika härskisti hyödykseen KAIKKI työelämään tehdyt joustot.. mutta EIVÄT niin, että palkkaisivat uusia, pysyviä ihmisiä! Esimerkiksi tuo työelämävalmennus mahdollistaa paikoin sen, että yritys saa ILMAISEKSI itselleen työntekijän, joka painaa 8 tuntia päivässä työttömyyskorvauksella. Ja sitten siitä ihmisestä pääsee viimeistään 3 kk:n kuluttua eroon. Ei se ihminen työllisty, mutta yrityksellä tulee hommat hoidettua ilmaiseksi. Näin tässä taas vähän aikaa sitten yhden tällaisen 'haetaan työelämävalmennettavaa'-ilmoituksen joka oli suorastaan käsittämätön röyhkeydessään. 8 h/päivä, ja työtehtäviä mun käsivartta pitempi lista. Ja sitten tietysti se 'emme palkkaa valmennettavaa jakson päätyttyä'. Työkkärit ovat kai yrittäneet valvoa tätä käytäntöä, mutta aina näitä väärinkäytöksiä silti ilmenee. Jotenkin siis EN usko, että työelämän joustot ainakaan automaattisesti toisivat niitä uusia pysyviä työpaikkoja, vaan luultavasti niitä käytetään niin, että firmat voivat parantaa tulostaan maksamatta työvoimakustannuksia. Sanoa sopii onko Suklis tässä kovinkaan väärässä!



Katainenkin paasasi siitä että yhteistä kakkua pitää kasvattaa. Ja että työ on parasta sosiaaliturvaa. Onhan se - mutta kun niitä töitä ei OLE! Ja työnantajan markkinat jylläävät. Eikö silloin ole aika härskiä antaa sellainen kuva, että ihmiset laiskuuttaan tai tyhmyyttään eivät vain VIITSI käydä töissä? Nykyisin työttöminä on niin paljon erilaisia ihmisiä aina peruskoulun keskeyttäneestä tohtorinhatulliseen, niin että jotenkin tuntuisi oudolta jos he kaikki olisivat vaan laiskoja ja t y h m i ä ... Tai ettei koko elämänsä ajan esim. levyseppähitsaajana olleella nelikymppisellä miehellä olisi työhaluja! Jos tulee kenkää irtisanomisten seurauksena, niin muuttuuko tuo ikänsä töitä painanut ihminen sillä sekunnilla laiskaksi, kun ei välttämättä saa uutta työpaikkaa? Yrityksethän ei mitenkään hingu 40+-ihmisiä palkkalistoilleen.



Urpilainen sai mut muuten melkein kyyneliin! :( Ei liikutuksesta vaan suuttumuksesta. Voi että! Tunnen myötätuntoa häntä kohtaan jne. jne., mutta ei hän osannut kylläkään pelata tätä tilannetta vasemmiston eduksi. Ei ollenkaan! Uskottavuus nollan luokkaa. :( Heinäluoma oli parempi. Muutenkin nyt tuntuu kuin vasemmisto olisi hampaaton. Siksi kai persut nousevat. Ei kai sille enää mitään voi, saavat ne sen vaalivoittonsa. Mutta seuraavissa vaaleissa sitten häviävät kun kansa näkee, ettei se Soinin Suomi ole yhtään nykyistä parempi!

maanantai 7. helmikuuta 2011

Masentava muisto: kultamaalattu tipu

Olin ½ vuotta peruskouluajastani samassa koulussa siskoni kanssa. Hän siis oli 9. luokalla ja mä 4. Ala-asteella ja yläasteella oli yhteisiä tiloja - jumppasali ja ruokala yms. - mutta noin muuten ne rakennukset olivat sellaisella lasiovella eristettyjä. Välitunneilla sitten siinä samalla pihalla kyllä oltiin.

Muistan että se oli vähän ennen pääsiäistä. Me olimme askarrelleet koulussa sellaiset kipsilinnut, jotka piti kultamaalilla maalata. Ne piti saada pääsiäiseksi valmiiksi [miksi?? miten ne tiput muka liittyi Pääsiäisen Sanomaan??] ja koska se ei näyttänyt onnistuvan niin opettaja keksi että jäädään koulun jälkeen maalaamaan ne.

Äetmuori on aina ollut kova huolehtimaan. Hän aina vaati, että pitää ilmoittaa missä me olemme ja sellaista.. No, mä tietysti hermostuin kauheasti tuosta opettajan ideasta, koska ajattelin että Muori on sitten
a) soittamassa poliisille mun kadonneen [ei muuten olisi ollenkaan mahdoton visio]
b) tulemassa kouluun mua etsimään
c) soittelemassa kavereiden vanhemmille tms. noloa.

Sitten välkällä menin Siukun luo ja sanoin hänelle tuosta jutusta. Hyppelin hänen ja hänen kaverinsa ympärillä - no hei, olin 10 - ja sanoin, että Siukun ON MUISTETTAVA sanoa tästä Muorille.

Muori haukkui mut sitten illalla, sanoi Siukun kertoneen mun olleen hysteerinen [!] koulussa - se hyppely? - ja vaikuttaneen ihan hullulta.

Se jotenkin loukkasi. Siksihän mä siitä Siukulle kerroin, kun oikeasti pelkäsin että mikä Muorin reaktio on, jos en ole kotona normaalisti. Häneltä nimittäin saattoi odottaa ihan mitä vaan. Me olimme juuri vasta muuttaneet silloin paikkakuntaa ja Muori oli kotona purkamassa muuttolaatikoita ja hermot kireällä.

Ehkä Siukkua harmitti, kun 10-vuotias pikkusisko tuli häiritsemään välituntijuttelua kaverin kanssa. Ehkä hyvinkin. On siinä eroa, olla 10-vuotias ja olla 15-vuotias.

Silti tuo juttu on jäänyt mieleeni sellaisena epäoikeudenmukaisuutena, jollaisia lapsuudessa oli MONTA. Nyt huomaan että jo lapsena tavallaan 'varjelin' Muorin mielentilaa menemästä myrskyyn - jos mahdollista. Elämä oli aikamoista nuorallatanssia. Piti myös tavallaan olla ikäistään vanhempi, ei saanut unohtua leikkeihin. Se olisi ollut 'itsekästä'.

Mässyraportti

Vietin tuossa MÄSSYN viikonloppuna! :) Mutta kas - se 0li erilaista. Itse asiassa en juurikaan puurtanut sukulaatin parissa, vaan söin ihan sämpylää ja leivonnaisia. Toki söin PALJON - varmaan normaali ihminen sitä oikein ällistyisi - mutta en niin massiivisesti kuin ennen. Se on varmasti auttanut, kun arjessa olen lisännyt kaloreita. Ei ole sellaista p a k o n o m a i s t a tarvetta ahtaa.

Nyt en tiedä milloin sitten seuraavan kerran. :) Sitten joskus - kun tulee tarve saada jotain hyvää kunnolla - mutta siihen voi mennä aikaa.

Tällä hetkellä mulla on arkea synkistävä dilemma: syödäkö aamiaiseksi kaurapuuroa jota rakastan, vai kieltäytyäkö siitä liian suolan pelossa? Tässä se probleemi on. Puuro on ihanaa, se täyttää ja siitä tulee kylläinen olo, mutta se suola, se suola.. :( Tiedän laittavani sitä liikaa ja se huolestuttaa mua. Mutta en PYSTY syömään puuroa vähäsuolaisesti tai ilman suolaa. Se on mahdottomuus. :( Se maistuu silloin kauhealta.