perjantai 29. toukokuuta 2009

Lista

Mies kirjoitti sellaisen listan, jonka avulla osaamme pakata kamoja sinne möksälle. Siitä tavaralistasta tuli hirveän pitkä ja se jo tavallaan vähän ahdistaa mua! Kun on kuitenkin kyse vaan viikonlopusta. Mies aina pakkaa niin paljon tavaraa, että auton perän luulisi siitä vajoavan jo.. :) Sitten palatessa on kova purkaminen!

On taas semmoinen olo, kun ei viitsisi! Viime yönä tuli kauhea masennus, sellainen oikein syvä alho. Olin ihan paniikissa, mutta sitten tajusin että se voi johtua tuosta edessä olevasta koitoksesta. Alitajuisesti [ja ylitajuisesti] stressaan sitä ja sitten se näkyy myös noin!

Miksi musta aina tuntuu siltä, kuin mun olisi PAKKO mennä möksälle? Miksi en osaa ajatella omia halujani ja tarpeitani yhtä tärkeinä kuin muidenkin? Jättäisikö mies menemättä möksälle, jos mä pyytäisin? Ei. Miksi mun siis täytyy olla aina se, joka joustaa? Lisäksi olen allerginen sille hyttysten "myrkylle", sille jota ne ihmiseen pistävät samalla kun imevät verta. Saan ylisuuret paukamat, muistuttavat lähinnä ampiaisten pistoja.

Joskus muutenkin tuntuu kuin pitäisi alkaa johonkin kiltin kapinaan! Kun on aika hyytävää nähdä niitä 'uhrautuvaisia' naisia kuusikymppisinä, miten katkeria he ovat ja miten salassa vihaisia siitä, ettei omat uhraukset koskaan kirvottaneet muissa mitään uhrausintoa esiin. En halua itse olla sellainen.

No tätä möksäviikonloppua en kuitenkaan voi enää pakoilla, kun olen Muorille kertonut, että olemme tulossa! :( Mutta seuraavaa harkitsen jo vakavammin. Ihan turha pilata kokonaista viikkoa sillä, että mua ahdistaa ja tuntuu inhottavalta. En VOI sille mitään, että olen 'kaupunkilainen': mulla on oltava siisti sisävessa, allergisena ihmisenä mun kodin on oltava siisti [ja siksi sitä puunaankin], ja mä haluan että on lämmintä. Onko tämä nyt sitten sen merkki, että olen ihmisenä täysi p-ka? Miksi nuo asiat olisi yhtään sen huonompia tai tyhmempiä ominaisuuksia kuin vaikka halu syödä pöydältä, jonka päällä hiiret on vipeltäneet?

Olisiko Suomessa muuten YHTÄÄN möksää, jos tämän maan kaikki kiltit naiset löisivät nyrkkiä pöytään..? ;)

Tuo siisteysjuttukin. On se totta, että allergian takia huonepölyn määrää pitää yrittää hillitä. Mutta voin myös myöntää ihan suoraan sen, että nautin siisteydestä. Juu, ampukaa vaan aamunkoitteessa. Ja en tajua mitä järkeä on jättää siivo väliin vaikka vuodeksi, jos sitten sen jälkeen saa paikkoja jynssätä ja kuurata jollain painepesurilla puhtaaksi, kun ei muuten saasta lähde. Ällöttävää! Mutta jokainen eläköön tavallaan, minä vaan en sellaisesta tykkää omassa kotona. Ihan samoin inhoan ajatustakin sotkuisesta keittiöstä ja p-kaisesta mikroaaltouunista. Miten hitossa ihmiset VOI tunkea sen ruokansa sinne mikroon, jos seinät ja katto on täynnään vanhoja koppuraisia ruokaroiskeita? Kun joillekin on sen mikrokuvun käyttö niin ylivoimaisen vaikeaa..

Möksässä on paha nukkua, koska olen aina ihan tukossa aamulla herätessäni! Siellä ei ole imuria, eikä paikkoja yksinkertaisesti saa niin puhtaaksi kuin toivoisi. Sitten muutenkin inhottaa, kun koko elämäni on sellaista siivonkia täällä KOTONA.. että sitten pitää mennä möksälle ja alkaa sama homma siellä! :( Ja kun siellä siivotessa miettii vain sitä, että kuitenkaan täällä ei olla kuin lyhyt aika, joten kannattaako tämä..? Vai olisiko parasta vain kärsiä liasta ne lyhyet ajat. En tiedä miksi, mutta mut valtaa usein möksällä sellainen apatia ja tarmottomuus. Siellä on ulkona niin paljon verenhimoisia hyttysiä, ettei siellä oikeasti voi olla.

Mä yksinkertaisesti olen epäsuomalainen. Kun en pidä mökkeilystä enkä pihahommista. Enkä jättitaloista.

Luin joku aika sitten venäläisistä, jotka ostaa mökkejä Suomesta. Ei he harkitsekaan ostamista, ellei ole kaikki mukavuudet. Miksi hitossa meidän täytyy täällä elää kuin jossain kivikaudella.. Äh, ärsyttää kaikki!

Sitten mua on alkanut pistää vihaksi koko mies-nais -puhe! Huomaako ihmiset oikeasti, kuinka PALJON ovat valmiita katsomaan sormien välistä miesten touhuja? Yksi kesä olin kaveripariskunnan möksällä [voi hyvä helvetti sentään!] ja siellä kaverin äiti, koulutukseltaan lääketieteen tohtori, ihan vakavalla naamalla väitti, että mies (!) 'tarvitsee' sellaisen 'oman tilan', esim. autotallin, josta sitten tulee hänen valtakunta. Voi tsiisus sentään. Vai ''tarvitsee' sellaista 'mies'! No mites jos minä naisena sanon, että itse tarvitsen, näin NAISENA, tuollaisen 15 neliötä omaa tilaa kodin alakerrasta? Käytettäväksi mulle ihan kuten haluan? Kun NAINEN tarvitsee sellaisen.

Äetmuori ja monet muut naiset myös suhtautuu miehiin hellän suvaitsevasti, 'miehen' täytyy päästä luonnon helmaan toteuttamaan miehisyyttään ja naisen on vaan mentävä mukaan ja alistuttava ja hoidettava huolto. Entäs jos minä 'naisena' nyt vaan vaadin kaupunkilomaa itselleni? Shoppailua, tuntikausien seisomista kemppareissa ja vaatekaupoissa, ah ihanaa. Mun NAISEUS nyt vaan vaatii sitä..

Ja paskanmarjat! Naiset ne kyllä pitää saakelin hyvää huolta siitä, ettei YKSIKÄÄN mies ikinä kasva aikuiseksi! Ikuisia pikkupoikia, kun ensin äidit hoivaa ja huoltaa ja sitten vaimot astuu remmiin. Lopuksi homman perii tytär, kun piinatusta vaimosta on aika jättänyt.

Naisilta ei siedetä läheskään sellaista itsekkyyttä ja lapsellisuutta kuin miehiltä! Jos naiset eläisivät kuten miehet, niin tuomion pasuuna soisi korkealla äänellä! Kuinka moni mies kirjoittaa vaimonsa suvulle synttärionnittelukortit? Kuinka moni nainen KEHTAA leuhkia sillä, että ei osaa laittaa ruokaa? Toisinpäin homma taas sujuu oikein hyvin. Vaimon on ihan 'normaalia' hoitaa miehensä suvun onnittelukortit ja mies leuhkikoon kyvyttömyydellä keittiössä. Kun 'naiset' katsos on niin sosiaalisia ja välittävät ihmissuhteista [varmaan, kun miehiä ei koskaan rohkaista välittämään niistä!] ja 'miehet' nyt on luonnostaan keittiössä tumpeloita, pikkuraukat.

Krääääääh! [Sukliksen raivonkarjaisu!]

OK. Möksäviikonloppu tapahtuu nyt, mutta seuraavan ajankohtaa en ala lupailla! Mulle riitti.

Projekti Murskatkaa Kiltteyden Kahleet alkaa!

Niin, no sen verran vaan, että ei tuo vuodatus nyt mun miestäni vastaan ole, kyllä tässä on kyseessä yleinen trendi yhteiskunnassa! Ja se on säälittävää, koska elämme jo 2000-lukua. Taitaa naisasia olla sellainen asia, että joka sukupolven on otettava se esiin ja tapeltava tasan samat ennakkoluulot ja sodat kuin edellinenkin teki. :(

Mies on muuten täydellisyys, mutta tuo mökkeily vaan rassaa mua. Toisaalta tässäkin on taas hyvä mahdollisuus oppia jotain itsestään, eli siis se että en osaa ilman ajatustyötä ajatella itseäni ja omia tarpeitani yhtä tärkeiksi kuin muiden. Pistän muut edelle ja uhraudun ja vihamielistyn. Lopputulos: katkera vanha ämmä. :(

Namihimo

Makeakin himottaa, kuten aina kun olen erityisen hermostunut jostain. 7 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN! Olen jo vähän miettinyt leivontaa.. Mokkapaloja ei ole ollut aikoihin. Nyt ei oikein ole mielessä mitään sellaista uutta juustokakkureseptiä, jota tekisi mieli kokeilla.

Viime MÄSSYSSÄ ostin Fazerin keksicrisp-suklaalevyn ja siitä meni puolet! Keksicrisp on nyt taas suosikkiasemassa, Fazerin Omarin ja sinisen sekoitus on liian imelää sittenkin.

Pitäisi varmaan kirjoittaa vähän palautetta Brunbergille niistä suukoista: tahtoisin markkinoille sellaisen neekerinpusu-paketin, jossa olisi vaikka kaikkia niitä makuja! Neljän tai kahdeksan pusun boksi, kaikilla mauilla. Kun on se vähän turhauttavaa ostaa kuusi samanmakuista, jos taloudessa kukaan muu ei juuri siitä mausta pidä. Mä olen kova kirjoittelemaan makeisfirmoille palautteita. :) Annan ruusuja ja risuja, tarpeen mukaan! Vähän aikaa sitten kirjoitin Fazerille.

torstai 28. toukokuuta 2009

Belsebuubi riivaa!

Tänäänpä oli melkoinen jakso CSI:ssa! Grissomin tiimi kohtasi miehen, joka oli kuin Saatanan riivaama! Hänen ihonsa oli hyvin kuuma, ruumiinlämpö yli 39! Vaikkei kaveri siis ollut KUUMEINEN. Sitten hän, pieni laiha sintti, hakkasi hengiltä kauhean suuren, vahvan miehen! Ja lisäksi tappoi viimeisillään raskaana olevan naisen! :( Kauhiaa!

Kyllä se mies oli aika hirvittävä. Kuoli sitten bum, ihan noin vain, ilman oikein mitään näkyvää syytä! Kai se pahuus oli liikaa..? Sarjassa ei suoraan sanottu sitä, mutta katsoja pystyi kuvittelemaan, että tyyppi oli RIIVATTU! Huh, Suklis melkein alkoi pelätä.. :( Kun yksin tuommoista katsoo (mies on nukkumassa), niin pelko tulee.. Olisi aika kauheaa, jos yhtäkkiä olisi jossain psykoosissa tms.. rai "riivattuna" ja tekisi hirmutyön!

Muistan tuon jakson vielä ekalta katselukerralta, nuohan on uusintoja nuo CSI:t.

Yksinäisyydestä

Lupiinissa oli pohdinta siitä, ettei oikein ole sosiaalista toimintaa ellei ITSE sitä ala järjestää. Mulle on ollut tavallaan vaikea sopeutua tähän kotimaan osaan juuri sen sosiaalisen kulttuurin erojen vuoksi. Mun kotipaikkakunnalla nimittäin ihmiset kyläili toistensa luona paljon, PALJON useammin kuin mitä täällä.. Ja se oli välitöntä kulttuuria. Ei paljon pahastuttu jos toisella ei ollut seitsemää sorttia tarjolla, syötiin mitä saatiin ja juteltiin. Mutta täällä on toisin.

Yhteen asiaan oli tosi vaikea tottua. Siihen kun ihmiset sanovat JOKA tapaamiskerralla "tulkaahan sitten meillä käymään"! Kuitenkaan nuo ehdottelut ei juuri koskaan tuo mitään vierailuja tullessaan. Olen tulkinnut sen niin, että näissä kuviossa se 'tulkaahan sitten käymään' on yhtä kuin oli kiva nähdä teitä, olette ihan OK-ihmisiä. Ei se sen enempää tarkoita.

Itse en enää viitsi tuohon peliin lähteä, eli olen lakannut sanomasta "tulkaahan sitten käymään", koska mun mielestä se on TURHAA. Tuntuu tyhmältä sanoa niin, kun kuitenkaan asiat ei oikeastaan koskaan etene siihen pisteeseen, että näistä jutuista kehittyisi jotain.

Jos mun vanhalla kotipaikkakunnalla olisi sanottu noin, että tulkaa käymään, niin siitä olisi seurannut suunnilleen välittömästi se, että olisi alettu sopia milloin. Täällä on toisin.

Muutenkaan en aina oikein tykkää täkäläisestä sosiaalisesta kuviosta. Ihmiset kutsutaan kylään, jos on suunniteltu menyyyy-yytä 6 kuukautta, tarjolla on seitsemät sortit, emäntä ja isäntä silmät ristissä väsymyksestä + kireinä, on ostettu superkalliit konjakit Alkosta, esillä uusin huippukallis astiasto jne. jne. Ei sellaisista kohtaamisista edes nauti. Isäntäväki on nääntynyt ja stressattu, vieraat ei oikein tiedä miten päin olisi, että osoittaisivat tarpeeksi arvostusta kaikkea vaivannäköä kohtaan. Joku juo liikaa sitä hienoa konjakkia ja sikailee, kun vieraat lähtee niin isäntäväki riitelee ja sitten kuiskitaan, että ne on eron partaalla. "Lasten vuoksi" kuitenkin jatketaan. :(

Joskus on ikävä nuoruutta. Sitä kun mentiin kylään ystävän luo ja syötiin kupillinen jäätelöä parin kaurakeksin kanssa. Enempää ei vaadittu. Mutta ne keskustelut..!!!! Voi niitä keskusteluja. Nykyisin ei enää keskustella, ei muusta kuin korkeintaan haukutaan päiväkotien hoitajia ja koulujen opettajia ja päivitellään lasten harrastusten kalleutta ja vertaillaan kampaamoja ja kosmetologeja. :( Sosiaaliset kohtaamisetkin on sellaista kilpailua vaan. Kellä on kalleimmin sisustettu koti ja eniten roinaa ja hienoimmat tarjoamukset.

Suklis onkin YÖRUIKUTTAJA! :) Anteeks-vanteeks vaan. :)

8 kokonaista vuorokautta..

.. herkutteluihin. ;) En ole vielä miettinyt leivontasuunnitelmia. Ostin tänään lähikaupasta kolme neekerinsuukkoa (2 x vanilja, 1 x banaani). Ne kaksi vaniljaa on mun MÄSSYyn, sitten se banaani oli miehelle. Meidän tuo pieni lähikauppa on hyvä siinä mielessä, että myyvät siellä irtosuukkoja. Meillä miehen kanssa menee niiden kanssa maut ristiin, kun minä tykkään mokasta ja vaniljasta, mies taas banskusta ja joskus mansikasta.

Sinne lähikauppaankin menin ihan asian vuoksi muuten, kun tarvitsin makaroneja lihamakaronilaatikkoa varten. Eli en vaaniskellut herkkuja siis...!

tiistai 26. toukokuuta 2009

Kapinakevät

Ei ole vuosi 1918, mutta mulla on taas kerran kapinakevät! Kun mökkikauden avaus lähestyy, niin se tulee, se kapinallinen tunne. Joskus musta tuntuu kuin oikeasti olisin KADONNUT. Kuin mua ei olisi. On vain jonkun toisen elämä, joka ei ole näköiseni.

Tiedän, että oikeasti kuuluisin Helsingin Kallioon. Kuuluisin sinne muiden kaltaisteni joukkoon, mutta olen silti täällä. Minulla pitäisi olla pieni koti, ehkä 17 neliötä. Mutta asun isossa. Minut on elämä heittänyt isoon!

Rakastan miestä, mutta joissain suhteissa olemme niin erilaisia. Kuin kuu ja maa! Esimerkiksi nyt juuri se kesämökkeily. Mies nauttii siitä niin täysillä, hänestä on ihanaa päästä pilkkomaan puuta ja uimaan ja saunomaan puilla lämmitettävässä saunassa. Ei häntä haittaa se, että mökissä on sisällä olleet hiiret talvea pitämässä ja itse taas saan siitä suunnilleen kohtauksen. Vaikka tiedänkin että hiiret on geneettisesti hyvin lähellä meitä ja ne on meidän sukulaisiamme.

Me olemme muuttuneet, mies ja minä. En oikeastaan tajunnut Isossa Kaupungissa asuessamme, että mies haluaa kuitenkin niin kovin kesämökkeilyä ja jättitaloa. Isossa Kaupungissa hän vain lähinnä touhusi tietokoneella, se oli hänen harrastuksensa. Emme me osallistuneet juuri taloyhtiön talkoisiin tai muihin.. joten kai kuvittelin, ettei miestä kiinnosta kauheasti sellainen kaikki. Mutta olin väärässä. Miestä kyllä kiinnostaa, hän ei vain ollut kovin innostunut siitä taloyhtiön väestä.

Onneksi meidän välisemme rakkaus on suurta. Se saa mut rakastamaan miestä silloinkin kun hän tekee jotain itselleni totaalisen vierasta. :) Mutta sen vaan sanon, että avioliitto oikeasti vaatii paljon, paljon sopeutumista. Pitää olla suurta suvaitsevaisuutta. Mulla ei aina ole, mutta yritän löytää sen itsestäni ja antaa sen kasvaa. Koska mieskin suvaitsee mua ja mun erilaisuuttani.

Silti.. joskus mietin että jos vaan jättäisin menemättä möksälle! ;) Kun oikeastaan musta on siellä vain vaivaa. Ja muutenkin kun en siitä nauti. Viime kesänä mies vietti siellä 5 päivää yksin. Taitaa olla ihan hyvä jos tänä kesänä on sama kuvio. :) Hän pääsee nauttimaan mökkeilystä ja mä saan silti olla täällä kotona mukavuuksien keskellä. Silti syyllistyn, kun en pysty nauttimaan ja olemaan innostunut.. Ja tietty ikävöin miestä, jos hän on poissa. Me olemme niin tottuneita toisiimme, mieskin sanoo ettei voi nukkua ilman mua.

Suklis IRCcaa!

Olen roikkunut IRCissä, ensimmäisen kerran moniin moniin vuosiin. IRCnetin #finland-kanavalta mut voi löytää yön ihan pimeimpinä tunteina. ;) Harmi vaan, että suurin osa porukasta silloin lähinnä idlailee, valveilla ei ole kovinkaan montaa keskustelijaa. Yksin on tylsää pamista. ;)

Ihmeellistä miten äkkiä IRC-toiminnot ja komennot palaa mieleen. Vaikka tosiaan siitä täytyy olla melkein 10 vuotta, kun viimeksi..

IRCcaan suklaahirviön tai sukliksen nimellä. Mua miellyttää sen androgyynisyys. En tahdo ainakaan profiloitua naiseksi. Tai jos vaikka myöntäisin olevani nainen, niin tahdon jotenkin sanoa, että en ole viehättävä tms. Koska en oikeasti halua ainakaan aiheuttaa mitään netti-ihastumisia. Happily married Suklis, vaikka mies kuinka kesämökkeilisi. ;)

maanantai 25. toukokuuta 2009

Märsyämisestä

Tulihan se ahmimisviikonloppu pidettyä ja onneksi kaikki meni hyvin! Ei oksentamista, ei ripulia, ei edes kurkku tullut kipeäksi [joskus on tullut, kun olen kai herkkuhimossani niellyt liika suuria paloja tai muuten vaan rasittanut kurkkua runsaalla nielemisellä]!

Olimme miehen kanssa lauantaina McDonaldillakin herkkuilemassa. ;) Hih, söinpäs Kana ElMaco-aterian..! Ja tietysti sitten kinuskisundaeta jälkiruoaksi. Se oli herkullista, mutta vähän nautintoa pilasi kun meidän lähellä istui sellainen suunnattoman.. lihava.. :( nainen. Aloin miettiä että nyt jos tämän satsin syön, niin muutun varmaan samanlaiseksi. :( Mies aina sanoo että nuo kammotukseni [=jossain on lihava ihminen ja alan kuvitella olevani samanlainen + ahdistun] ovat järjettömiä. Helppohan se on sanoa, kun ei ole MÄRSYÄJÄ itse!

"Märsyäminen" on Äetmuorin ilmaus halveksittavalle syömiselle. Teininä kun lihoin niin, että oli vaatekoko n. 42, niin Muori aina sanoi että ei muuta voi odottaakaan kun "märsyät" vaan kaikki päivät ja yöt!

Se oli oikeastaan tosi kummallista siinä mielessä, että Muori itse oli kauhea yösyöppö. Ja jos joskus olin ylhäällä kun hän söi, niin heti hän oli mulle kanssa tyrkyttämässä syömistä. Muutenkin nuo kotona asumisen nuoruusvuodet oli kummia. Muori jankutti 'läskeistäni', mutta samaan aikaan kantoi kotiin suklaata, sipsiä, roskaruokaa.. Ne olivat tietty helppo korvike normaaleille aterioille, joita meillä ei saanut. Mutta silti se on niin kummallista. Ensin puhua halveksivaan sävyyn 'märsyämisestä', jota mä muka harrastin.. ja sitten kaksin käsin kantaa herkut kotiin?

Mullahan on muutenkin nyt vähän jo hermot taas kireinä, koska ensi viikonloppuna menemme käymään tuolla mun synnyinseudullani. :( Olen huomannut että noin viikko ennen sitä alan olla aika ailahtelevainen ja hermostunut. Tarkkaa syytä on siihen vaikea sanoa, kai se on se kokonaisvaltainen hyväksynnän puute ja kelpaamattomuus. Miestä ei Muorin tapaaminen hermostuta, mutta tietty hän elää mukana kun mun on vaikeaa. Muori ei koskaan sano suoraan miehelle mitään kielteistä hänestä.. mutta melko varma saa olla, että Siukulle hän on haukkunut miestä, ihan niin kuin mulle on haukkunut Siukun miestä..! Muorille ei riitä se, että H. (=Siukun mies) käy töissä ja on sentään Opettaja (=Muorin mielestä hienointa maailmassa). H:n syntejä ovat päivätorkkujen nukkuminen, 'hulluun uskovaisperheeseen' syntyminen, nahjuksen tapa hoidella perhettään ja lapsiaan. Näin muutama mainitakseni! On sitä lisääkin.

Työtön syyllistyy!

Yksi juttu joka mua haittaa on se, kun ihmiset [hyvää tarkottaen...?] alkavat päivitellä työttömyyttä ja oikein sanoa, että 'itse en VOISI olla työttömänä, kärsisin siitä niin kovin, kun ei olisi mitään toimea..' Onhan tosi kiva tietää tuokin. Sitten samaan aikaan annetaan ymmärtää, että työttömässä keskustelukaverissa on jotain pahasti pielessä, kun vaan on työtön. Yleensä nuo päivittelijät itse ovat vakinaisissa viroissa jossain.. joten eivät joudu siihen asemaan, että joutuisivat OIKEASTI valitsemaan vaikka työttömyyden ja markettisiivoojan uran välillä! Helppohan silloin on sanoa.

Herkkuhimo-raportti

Nyt ei vielä ole mitenkään tarvetta laskeskella päiviä seuraavaan herkutteluun! :) Eikä ole naminhimoa.. ihme kyllä! On tässä arkielossakin hyvät puolet, kun ei tarvitse pelätä. Mässyyn liittyy nimittäin nautinnon lisäksi mulla aina pelkoakin.. Pelkoa, että "menee yli" ja vaikka oksennan. Tai että masu tulee kauhean kipeäksi, tai että ripuloin. Ei se niin ole, että mässyn tullen noin vain nauttisin täysillä, pelko on aina läsnä.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Mikä äitejä vaivaa?!?

Tein blogilöydön! Täällä eräs nainen tilittää äitisuhteestaan. Tuntuu olevan aika vaikeaa ja kamalaakin. Minulla ei ole lapsia, mutta voin hyvin ymmärtää sen miten loukkaavalta tuntuu, jos isovanhemmat (äidin vanhemmat) suhtautuvat välinpitämättömästi tai kielteisesti tyttären lapsiin ja jumaloitsee pojan lapsia. :( Se ei ole tasapuolista!

Mutta ihan sama tilanne oli muuten mun Äetmuorin vanhemmilla: heille äidin veljen lapset (molemmat oli poikia) oli aina niii-iiin ihmeellisiä. Meistä tytöistä he ei paljon piitanneet, ei, vaikka samassa kaupungissa asuttiin monta vuotta. Syy tuohon asenteeseen oli luultavasti aika vanhaa perua, koska K-mummille ja Vaarille mun äiti oli lapsena aina jotenkin toisarvoinen. Äetmuori sai mennä polkupyörää tahtoessaan kesätöihin jo nuoresta, että sai itse tienattua rahat fillariin. Enolle ostettiin UPOUUSI auto, siis ihan pistämätön, tehtaasta suoraan! K-mummi ja Vaari ostivat, maksoivat koko hinnan, eikä pitäneet sitä mitenkään erikoisena. Pitäähän Pojalla Olla!

Mistä h-vetistä se johtuu, että äidit käyttäytyy omia lapsiaan kohtaan niin nurinkurisesti?? Olen tätä miettinyt ja kas vaan kun ei juuri kukaan valita vaikeast ISÄsuhteestaan, tai pahasta appiukosta tms. Useimmiten me naiset ollaan se ongelma, äidit ja anopit. Mistä se johtuu? Vielä jotenkin voisin tajuta ongelmat anopin kanssa, koska se on "perinteinen" vastakkainasettelu.. mutta miksi oma äiti halveksii ja loukkaa tytärtään?

On äitejä, joille oma lapsi on maailman paras. Itse sain Muorilta kuulla jo teininä olevani ihan kelvoton verrattuna kaikkiin ystäviini. Kaverini olivat nätimpiä, hoikempia, fiksumpia. Nyt kun katson vanhoja kuvia, niin tekisi mieleni RAIVOTA! Muorin puheet olivat suoraan keitetystä lampaanpäästä! Ja sitten se, kun Muori sanoi suoraan, että mies on mulle ihan liian hyvä, en "ansaitse" häntä. Se sattui. Muori myös uhkaili aina joskus kertovansa miehelle suoraan millainen minä "oikeasti" olen. Ihan kuin mies ei mua tuntisi, kun on yhdessä eletty ja oltu! Muorin mielestä olen oikeasti vähän hullu ja tyhmä ja omituinen. Kai sitten olen myös ovela, kun olen onnistunut 'salaamaan' nämä ominaisuudet mieheltä? Huh huh..

Miksi vahinko kiertää? Vaikeasta äitisuhteesta kärsinyt siirtää kaikki ongelmansa eteenpäin eikä mikään muutu. Onneksi jotkut oikeasti haluavat ja VOIVAT katkaista ketjun ja ponnistelevat niin tehdäkseen.

Joku psykiatri sanoi jossain julkaisussa, että naiset tulevat HYVIN USEIN valittamaan äitisuhteistaan. Äiti on joko kylmä, tuomitseva, vihamielinen tai jotain muuta. Mä en tiedä onko tämä vain suomalainen piirre, vai onko se muuallakin. Harva mies isästään isommin jauhaa.

En tajua mitä iloa joku nainen saa siitä, että lyttää omaa lastaan. Mulla oli hirveän vaikea oppia luottamaan esim. mieheen, koska ihmissuhteitani on värittänyt pelko. Pelko siitä, että yhtäkkiä kaikki muuttuu, ennen ystävällinen ihminen alkaa syytää suustaan järkyttäviä loukkauksia, että yhtäkkiä saan kokea ääretöntä halveksuntaa ja kertomiani tuskallisia asioita käytetään väärin. Tällaista oli mun lapsuus ja nuoruus ja ajattelin että kai se sitä on hamaan kuolemaan! Mutta onneksi ei ollut! Huomasin että miesten kanssa peli oli reilumpaa. Otettiin ja jätettiin, mutta ihan kuin järkevät ihmiset kuitenkin. Huomasin myös että ystävien kanssa ei onneksi ollut sitä rajua kohtelua, jota Muorilta sain. Muori opetti, ettei ystäviin voi luottaa. Vain HÄNEEN voi ja ehkä hiukan muuhun perheeseen. Mutta itse opin, että vaikeuksissa ollessani juuri ystävät olivat niitä, jotka oikeasti oli mun tukena! Perheeltä en saanut mitään muuta kuin tuomitsemista ja loukkaamista.

Isukki luultavasti olisi halunnut, että olisi voitu tukea enemmän.. mutta Muori on se, joka perhe-asiat katsoi omaksi oikeudekseen ja reviiriksi. Isukin vika oli siinä, että monien muiden miesten lailla hän antoi periksi ja antoi Muorin huseerata. Hän yritti joskus varovasti sanoa Siukulle ja mulle, että älkää välittäkö siitä Äetmuorista ja sen raivoamisista, mutta itse olen aika herkkä ja ne loukkasi kyllä.

Joskus tuntuu toivottomalta, kun aikuiset ihmiset joutuvat olemaan jotenkin puristuksissa.. kun joku päällepäsmäri huseeraa.. Kallista ihanaa elämää menee hukkaan kun ahdistuu ja stressaa jonkun katkeran vanhan naisen sanoista ja teoista! On helppo sanoa, että älä piittaa. Miten siitä voisi oikeasti olla piittaamatta? Mä en ole niin pitkällä vielä, ehkä jonain päivänä..

Suklis leipoo!

Tein kinuskikakkua! Semmoisen kinujuustokakun, jonka uhkasin tehdä.. Sen verran vaan muuttelin tuota á la Maken ohjetta, että tein kakkuun sokrukakkupohjan enkä siis keksi-voi-seoksesta tulevaa pohjaa. Vispikerman sijasta käytin kuohua ja sitten maustamattoman tuorejuuston sijasta vaniljatuorejuustoa, kun tykkään siitä tosi paljon. ;) Päällyskinuski on vielä tekemättä, teen sen tuossa klo 21 maissa!

Noin viisi (5) tuntia herkkuiluihin. Ihanaa.. Mutta ei ole ihan täysi into päällä. Se on tämä lääkitys!

Pillereistä

Tekis mieli aloittaa uusi meemi. ;)
Mitä lääkkeitä käytät ja mihin tarkoitukseen. Hehehe.. Blogistanissa voisi olla aika paljon ihmisiä, jotka käyttää samoja. Olenkohan itse ainoa Citalopramilla lääkitsevä? Tuskinpa kai.. Mutta jotkut ei ehkä haluaisi luetella lääkkeitään, jotkut voisi HÄPEILLÄ sitä.

torstai 21. toukokuuta 2009

Suklis polkee yössä..

Lääh puuh läkähdys! Kuntopyörä surisee ja hurisee yössä, minä hikoan ja reisissä tuntuu. Meillä kuntopyörylä on heti kirjahyllyn vieressä ja aina välillä liian aukinaisessa asennossa oleva vasen polvi ottaa kiinni kirjoihin. Mittari näyttää nopeuden, matkan ja arviolta kulutetut kaloriat. Joskus on ihan pakko tietoisesti olla katsomatta sitä, koska se raksuttaa niin perin hitaaaaa-aasti eteenpäin! Pitää pitää silmät kiinni telluttimessa ja sieltä tulevassa CSI:ssa.

Sitä se on, sen siitä saa kun juo pullollisen tavallista pepsiä. Nyt saa raataa kuluttaakseen ne kalorit. Olen syömisiä jättämällä ja liikunnalla saanut nyt aika hyvin kirittyä niitä pepsikaloreita kiinni. Homman pitäisi olla HOIDOSSA mässäykseen mennessä. :)

Päätä tosin on särkenyt vähän koko päivän. 200 kalorin tiputtaminen ruokavaliosta on sen verran iso juttu mun kaloreilla, että se tuntuu. Mutta onneksi tämä kaikki on pian ohi. Vuorokausi nimittäin vaihtui sekin: enää 1 kokonainen vuorokausi... ja herkkuilen taas! Muutun yössä saalistavaksi suklaahirviöksi!

Isot motiivit, pienet syyt, ihmismielen ilki-kyyt!

Aloin miettiä mitkä jutut vierottavat minut ihmisistä. Miksi joku ihmissuhde ei toimi? Syy voi olla pieni tai iso, jos on pieni niin suhteen loppumista ei KUKAAN ymmärrä, tai pitää annettua syytä tekosyynä.

Minulla kerran loppui into ihmissuhteeseen toisen pahanhajuisen hengityksen vuoksi! Ja tämä on outoa, koska se ihminen kyllä harjasi hampeja, eikä tupakoinut. Eikä ollut sairas. Henki vain haisi pahalle - pahalle ainakin MINUN nenääni! Joten se lopahti. Tuollaisessa tilanteessa on kova valinnan paikka, kun toinen voi perätä syytä.. pitääkö olla rehellinen? Sanoa, että sun suusi haisee kuin mätänevä road-kill maantiellä. Vai pitääkö olla kiltti ja sössöttää jotain erilaisista kiinnostuksen kohteista ja blaa blaa.

Onko haiskahtava henki PIENI syy, vai onko se riittävän suuri motiivi lähteä..? Miten on. Muorin mielestä oli tosi naurettavaa kun kerroin nuorena uskoutumispuuskassa hälle tuosta! Hänestä jos ihmisessä ei ole muuta vikaa [ts. jos on rahaa kuin roskaa ja poliitikkovanhempi jne.] niin hengitys on tyhmin syy lähteä mihinkään.

Mutta mulle vain jotkut jutut ovat turn off! :( Haisuhenki on yksi! Toinen on tupakointi. En usko että voisin seurustella tupakoitsijan kanssa. Olen joskus yrittänyt, inhosin sitä. Koska mulla kuitenkin ON astma ja allergoita, niin se savu oikeasti sattuu keuhkoihinkin, tai keuhkoputkiin. Nuoruuden muutamien tupakkakokeilujen jälkeen jätin sen puuhan joka mielessä. Mun mielestä on inhottavaa suudella tupakoitsijaa.. :( Ja myös ystävyydessä se saattaisi olla este, edellyttäen että kaveri haluaisi tavata luonaan ja siellä aina haisisi tupakka. :( Tai jos hän haluaisi polttaa seurassani vaikka sitten ulkonakin. En tykkää sen savun menemisestä vaatteisiin..

Jotkut jutut on kyllä vähän irrationaalisia! Teininä irtauduin hellästi nuoresta miehestä, joka joi PIIMÄÄ. Mulle se oli aika.. ällötys, jotenkin. Tai sitten se mielikuva. Ja mielikuva itsestäni sellaisen tyttöystävänä, joka juo piimää. En halveksi piimäihmisiä mitenkään, mutta en vain itse halua sellaista. Mun mielestä piimä on kuvottavaa. :(

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Kalorikatastrofi

Join vahingossa pullon pepsiä, joka ei ollutkaan pepsi maxia, vaan sitä perinteistä superläskiyttävää tavaraa. Meillä oli sitä pullo jäänyt jostain. Laskin kalorit: pullossa on n. 800! Tsii-sus!! Nyt olen sitten polkenut kuntopyörää ihan simona ja huomenna + ylihuomenna tulee vahvat rajoitukset syötäviin ruokiin. Maitotuotteet pois! Hiilarit olenkin jo vähentänyt aika hyvin. Laskin että liikunnalla ja näillä rajoituksilla (maitotuotetta syön n. 200 kcal:in edessä päivässä, eli 2 x 200 kcal = 400 kcal) saan sen 800 kulutettua.

Nyt jo hiki roiskuu, olin tuolla juuri sessioimassa kuntopyörylän kanssa! Vielä pitää jatkaa, onneksi yötä riittää! Olipa onni että huomasin sen pepsi-onnettomuuden! Muuten olisi saattanut tulla 800 kcal ylimääräistä ihan ilman huomiota! :( Mies on tosi huolissaan, hän ei tajua!!! Hän vain hokee, että syön muuten niin niukasti, ettei tuo haittaa.. EI VARMAAN JOO!!! :( Se on 800 kilokaloria, voi jumaliste sentään, totta IHMEESSÄ se haittaa! Juuri tätä varten ihmisen on oltava valppaana.

No niin, lyhyestä virsi kaunis tänään, painun kuntopyöräilemään! Harmittaa joutua raatamaan ylimääräistä noiden turhien kalorien vuoksi! Mä nimittäin sanon tavallista limua turhiksi kaloreiksi. Ne on turhia koska kaloriton limu on ihan yhtä hyvää [tai pahaa], eli ei KANNATA alkaa ottaa kaloriaa juoman vuoksi! Ihan samasta syystä en juo kaakaotakaan. Se on oikeastaan niin turhaa.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Kauhea pamahdus!

Äsken kävikin jotain hirveää! Kuului kauhea pamahdus, melkein kuin joku olisi ampunut korvan juuressa.. No, se oli miehen tietokoneen joku laatikko, johtolaatikko tai akku tai joku vastaava! Nyt sitten mä kyttään täällä sitä, että kuumeneeko se laatikko [on se pois seinästä, tietty!] vielä.. Jos kuumenee, niin herätän miehen ja hän tekee sitten jotain.



Oli melkoinen säikähdys Suklikselle! Tässä ihan olin polkkaamista aloittelemassa ja sitten PAM! Inhoan muuten kovia ääniä. Tuli lisäksi sellainen kauhia "sähkön haju" koko huoneeseen!



Nyt on vähän levoton olo, kun se hiton laatikko on tuossa ihan selkäni takana!



Mutta mun piti nyt kirjoittaa ihan muusta..



Suku & syöminen



Tunnistan itsessäni ehkä yhden Äetmuorin ominaisuuden, mitä syömiseen tulee. Muori ei koskaan syönyt meidän kanssa samassa pöydässä ja se teki perhe-elämästä (so called perhe-elämästä siis) aika outoa. Hän herkutteli yksin, söi paksusti voilla kerrostettua leipää öisin. Vähän kuin salassa. Se on myös mun ominaisuus mässyillessä. Tosin minä en enää juurikaan salaile mieheltä sitä..



Äetmuorin herkut on vähän sellaisia köyhän herkkuja: pullaa, jossa on voita päällä [yöks] ja tosiaan VOIleipää.. Hän ei kuitenkaan koskaan ole ollut sellainen suklaahirmu kuin minä. Se voi muuten johtua sukupolvierostakin, koska ei miehenkään vanhemmat ole mitään suklaaobsessoituneita. He syövät viinereitä, keksejä ja sellaista.. ja pullaa tietysti. Mutta ei juurikaan suklaata pääasiallisena herkkuna! Olen miettinyt sitä että ehkä suklaa on liian MAKEAA monille vanhemmille ihmisille! Ainakin suurissa määrin. Heidän lapsuusaikansa herkut olivat pullaa ja marjapiirakkaa, semmoista, siksi he eivät kai ole saaneet suklaansyönnin himoa jo polvenkorkuisesta. Heidän nuoruudessaan suklaati oli paljon harvinaisempaa kuin nyt!



No, olen itsekin niin vanha että ero tämän päivän ja lapsuuden herkkujen välillä on huima! Jos joku olisi sanonut mulle mun lapsuudessa, että joskus tulee kaupoissa olemaan näin paljon erilaisia suklaateja, niin en olisi uskonut. Mietin mitä tapahtuisi jos vuoden 2009 lapsi tai nuori joutuisi yhtäkkiä mun lapsuuteni kauppaan.. miten köyhänä ja suppeana hän pitäisi sitä valikoimaa!



Yleensä kaikki vertailut mun vanhempien ja miehen vanhempien välillä on vähän masentavia mun kannaltani. Anoppi ei IKINÄ pistäisi voita pullan päälle, ei kyllä koskaan! Sitten tunnen kamalaa syyllisyyttä kun huomaan pitäväni omia vanhempia jotenkin epäonnistuneina verrattuna miehen vanhempiin! Tietysti 'rakastan' vanhempia, olen heidän lapsensa, mutta en silti voi olla näkemättä sitä että minusta he eivät ole eläneet kovinkaan 'fiksusti'. Tarkoitan nyt sitä, että Muori ainakin on kauhean REPIVÄ ihminen, hän jyrää muut tahtonsa alle tai sitten katkaisee välit suoraan. Hänelle on vaan musta ja valkoinen, ei mitään harmaata aluetta siinä välillä. Miehen vanhemmat on joustavampia. Heillä ei koskaan ole ollut sellaisia riitoja kuin meidän suvussa. Häpesin yhdessä vaiheessa aivan kauheasti, kun mun piti 'totuttaa' mies siihen, että joo, mun äiti ja eno ei sitten muuten puhu toisilleen.. ja mun äiti muuten sitten vihaa veljensä vaimoa.



Isukki oli herkkujen suhteen aika vähään tyytyvä. Muistan kuinka mulla oli tapana aina ennen joulua leipoa Isukille maustekakku, ja hän herkutteli sillä maidon kanssa ja piti siitä tosi paljon. :) Ei Isukkikaan ollut herkkujen suhteen kranttu, eikä mikään suklaasyöppö.



Yksi vanhempi sukulaiseni on huomannut naisten tykkäävän enemmän tosi makeista herkuista, kun taas miehet on sellaisia vähemmän makeiden ystäviä. On se totta munkin mielestäni. Minusta kinuski on ihanaa, mutta miehestä se on liian makeaa. Anoppikin pitää siitä, mutta appiukon mielestä se on ylenpalttisen makeaa. Onkohan se joku sukupuoliero?



Ikävää..



..pelätä tuota selän takana olevaa AKKUA koko ajan! En varmaan uskalla nukkua koko yönä. Mies sanoi että jos siellä on oikosulku, niin se akku voi kuumeta kuumenemistaan, vaikka systeemi on pois seinästä. :( Lupasin vahdata sitä tunnin, pari, kun nyt kumminkin valvon. Mutta on se silti aika inhottavaa! Pelkään kaikkia tuollaisia. :( Varmaan on Suklis pian vainaa, se akku räjähtää ja mä sen mukana! Tosin mies sanoi ettei se räjähdä. Mutta kaikki on mahdollista!



Mulla on muutenkin nyt joku pelkokausi päällä ilman akkujakin [tosin paljon lievempänä kuin ennen lääkkeitä], tänään olin apteekissa ja kuulostelin romurautaa.. Tuntui kuin siellä pohjassa olisi joku kolissut aika ikävällä tavalla! Heti aloin ajatella että voi jee, autonromun PYÖRÄT on irtoamassa..! Pelotti vähän ajaa, mutta tavallaan järki sanoi että pelko on mieletön. Mulla joskus tulee sellaisia ajatuksia ja sitten ne vaivaavat ja estävät elämää! Auto kumminkin on katsastettu ja ikäisekseen ihan OK-kunnossa, joten turhaan kai tässä taas hermoilen kuten aina.. silti.. :( Huomasin apteekin edessä että mulla oli muuten kaikista siellä olevista autoista se vanhin ja romuin. ;) Onneksi mua ei haittaa tuommoinen, vähän huvitti vaan!



Autopelot on tympeitä, koska täällä maalla se tarkoittaa pelkästään kotona jumittamista, ja se ei ole kovinkaan käytännöllistä eikä kivaa.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Lapsettomuudesta

Olen kiitollinen appivanhemmille, että he eivät ole koskaan kysyneet sitä kysymystä. Eli: missäs lapset..? He ovat mielettömän hienotunteisia ihmisiä, he eivät muutenkaan utele asioista. Äetmuori joskus vihjaili ja saattoi kysyä suoraan, että koskas meinaatte "tehdä lapset". Se ärsytti mua, mutta siinä vaiheessa kun hän kyseli, ei asia ollut mitenkään kauhean arka. Siitä tuli sitä vasta myöhemmin.

Nyt olen sovussa sen asian kanssa, että lapsia ei ole eikä tule. En ole koskaan potenut vauvakuumetta, se ajatuskin tuntuu hiukan älyttömältä ja melkein pelottavan hullulta. Se mitä olen kokenut on RYHMÄPAINE. Sosiaalinen paine tehdä samoin kuin muut.

Nyt pystyisin luultavasti katsomaan ketä vain silmiin ja sanomaan, että me emme ala vanhemmiksi. Vielä 5 vuotta sitten se olisi ollut tajuttoman vaikeaa. Olisin ollut puolustuskannalla, selitellyt, kierrellyt ja kaarrellut. Mutta mulla ei ole mitään tarvetta julistaa meidän elämäntapavalintoja kenellekään. Vaan jos suoraan kysytään ja JOS sattuu huvittamaan sillä hetkellä kertoa näistä.

Miksi kestää niin kauan oppia ettei tässä elämässä ole tilivelvollinen vanhemmilleen tai kavereilleen tai sukulaisilleen? Ja miksi jotkut ihmiset eivät KOSKAAN opi sitä, ettei toisten henkilökohtaiset asiat kuulu heille tippaakaan?

Joillekin lapsettomuus on kova pala, no vielä KOVEMPI pala voi olla se, kun lapsia ON. Sen olen tässä elämässä nähnyt! Olen nähnyt kaverini pyöräyttävän maailmaan 'ne kaksi pakollista' ja vajoavan sen jälkeen toimintakyvyttömänä niin syvään depressioon, että siitä on oksat pois. Olen katsonut Siukkua ja hänen katrastaan, enkä ainakaan kateutta tunne. Sääliä pikemminkin.

Vanhemmuus on parhaimmillaankin aina vallankäyttöä ja minä voin ainakin sanoa suoraan, etten haluaisi enää olla lapsi uudestaan. Mulla oli kuitenkin "hyvä lapsuus" [ikävuodet 0-10], mitä nyt poissaoleva isä ja pakkoneuroottinen äiti, mutta kelläpä ei niitä olisi muodossa tai toisessa. Oli lämmintä, katto pään päällä ja ruokaa. Ja ratsastaakin sai. Silti omaan elämään ei voinut vaikuttaa, se oli vanhempien käsissä.

Olen odottanut että milloin alan tuntea itseni aivan lohduttoman onnettomaksi, niin kuin sanotaan että lapsettomat tuntevat. ;) Milloin tunnen elämäni merkityksettömäksi ja milloin olen kateellinen ja kadun ettei lapsia ole. Näin jotkut lupaavat käyväksi. Eräs koulukunta sanoo, että se kateus-katkeruus-katumus [kolme kovaa koota, hehe] tuleekin vasta VANHANA! Niin, varmaan tosiaan esim. isoäitini ystävä Hilkka oli valtavan iloinen ja onnellinen siitä, että teki 4 lasta.. joista yksikään ei koskaan käynyt häntä palvelutalossa katsomassa. Ei siellä lapsenlapsiakaan näkynyt, vaikka niitä kuulemma kymmenkunta oli. Että se siitä 'lapset käyvät sitten vanhana katsomassa jne'-mainospuheesta. Suomen vanhainkodit on täynnä yksinäisiä vanhuksia, joilla on lapsia kuin Vilkkilässä kissoja.

Itse asiassa kun mä mietin vanhuutta, niin mun mielestä verisukulaisuutta enemmän korostuu YSTÄVYYDEN merkitys. Ehkä vanhana on aikaa ystävyydelle enemmän kuin aktiivi-iässä. Kun katson Äetmuoria.. hän on 6-kymppinen ja hänen lähimmät ystävänsä ovat samassa talossa asuvia saman ikäisiä ihmisiä. Isoäidin, K-mummin, palvelutalossa oli asia ihan samoin. Ne vanhat muodostivat verkostoja ja niistä tuli toisilleen läheisiä, oli lapsia tai ei. Eikä ne lapset muutenkaan jaksaneet siellä rampata katsomassa näitä vanhoja.

Ihailen hyviä vanhempia ja mun mielestä on ihanaa, jos ihmisillä on lämmin perhe-elämä. Mutta joskus vanhemmuus tuntuu mun mielestä vain n- 20 vuoden jaksolta, kun kotona asuu joitain vaativia ja rahaa hirviömäisesti kuluttavia ihmisiä, jotka kuitenkin kasvavat itselle vieraiksi ja kotoa muutettuaan sitä ollaan taas samassa tilanteessa kuin ennen lapsia: eli kahden parisuhteessa.

Mä en vain usko, että sukupolvien jatkuvuudesta voi tehdä elämänsä tarkoituksen. Mun mielestä jokainen elämä on itsessään arvokas, jatkuvuudesta viis. Oikeastaan tavoite mun mielestä on saada joku mielenrauha, kokea onnea, onnellistuttaa. Se tavoite ei vaadi lapsia, sen voi toteuttaa muuten ihmiskunnan yhteydessä. Elämässä voi oppia paljon tai kulkea sen läpi oppimatta mitään. Vanhemmuus ei välttämättä kasvata ihmistä. Katsotaan nyt vaikka mun Muoria, maailman vanhinta 16-vuotiasta, kuten usein häntä miehelle kutsun. Tiedollisesti ja kiinnostuksen kohteidensa perusteella Muori on oikeasti kuin noin 13-16-vuotias tyttö. Mutta ryppyisellä naamalla varustettuna. :)

Lämpötila nousee..

.. ja pian on pakko mättää suklaatit jääkaappiin! :( Se on tietty virhe.. tiedän sen, suklaati ei pidä lämpötilanvaihteluista ja sen ihanteellisin säilytyslämpö on kai joku 18-22 astetta. Mutta meillä kesäisin on ainakin niin kuuma, että pakko on turvautua jäkikseen! No jos vielä seuraavan MÄSSYn voisin viettää laittamatta suklaateja kylmään.. Sen jälkeen on varmaan pakko siirtyä taas kesämoodiin eli jääkaappisäilytykseen.

Vuorokausi muuten vaihtui ja hilpeä Suklis tiedottaa: enää 4 kokonaista vuorokautta herkutteluihin, jos se nyt jotain merkitsee. ;)

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Suvussa tapahtuu!

Kummityttö A. ei sitten käynyt ripparia! Hän ei muka ollut pitänyt papista [nuori naispappi] ja oli lopettanut rippakoulun heti parin kerran jälkeen. Mun mielestä asia on ihan OK, mä en itse välitä mistään rippareista [vaikka itse omani kävinkin ihan kiltisti], mutta suku on aika kuohuksissa. Siukun mies H. tulee uskovasta kodista, hänen vanhemmat ovat herätysliikkeessä jne. Joten voi arvata, ettei innostus tästä uusimmasta käänteestä ole kovin suurta siellä.

Äetmuori sanoi, että kyllä A. sen ripparin vielä käy, vaikka sitten ensi vuonna, mutta en olisi niin varma. Siukku nimittäin vähän vihjaili siihen suuntaan, että A. on kokonaan kypsynyt rippikouluun ajatuksenakin. Sitä Siukku ei välttämättä ole Muorille kertonut.

Siukku ja H. olivat yrittäneet lahjoa A:n rippikoulun läpi lupaamalla skootterin lahjaksi, JOS ripille pääsee. Nyt ei pääse ripille, mutta skootterin saa silti.

Minua lähinnä jäi ihmetyttämään se, kun sanottiin että A. oli itkien mennyt rippariin ja itkien siltä tullut pois. Minusta se on aika vahva reaktio. Johonkin. Ei välttämättä pappiin [kukaan muu ribarilaisista ei valittanut], mutta ehkä ikätoverien kiusaamiseen. Olen ennenkin epäillyt, että A. on kiusattu. Merkit viittaavat siihen suuntaan, itkien oli leirikoulustakin tullut pois. Joskus säälin kummityttö A:a, hän elää niin erilaista elämää kuin mitä itse elin teininä. Esimerkiksi iltarippis, jonka kävin.. niin ne tosin pitkät kävelymatkat sinne olivat melkein parasta! Mentiin muutaman tytön joukolla ja hauskaa oli. Mutta A. ei kävellyt, Siukku vei ja haki hänet aina autolla! A:lla ei ole ystäviä, joiden kanssa kävellä. :( Joskus mua inhottaa se, kun Siukku esimerkiksi ei suostu harkitsemaankaan sitä vaihtoehtoa, että A:a kiusattaisiin. Luin juuri aika järkyttävän tilaston.. leijonanosa kiusatuista ei KOSKAAN kerro kenellekään aikuiselle kokemuksistaan! Kiusattu voi tuntea häpeää tai uskoa, ettei aikuiset voi auttaa ja että puuttuminen aikuisten taholta vain pahentaa tilannetta.

Tavallaan ihmettelen Siukkua siinäkin mielessä, että hän ei kenellekään vaivautunut ilmoittamaan siitä, ettei rippijuhlaa nyt tule. Me olimme jo miehen kanssa alkaneet lahjaa katsella. Sitten sekin, että Siukku oli kertonut Äetmuorille HETI tästä.. ettei A. siis pääse ripille.. mutta H:n vanhemmille ei VIELÄKÄÄN ole kerrottu! Mä en tajua! Sitten Siukku usein marttyyrimäisesti sanoo, että tietää ettei H:n perhe pidä hänestä. Niin.. miksi? Mun mielestä on tavallaan ikävää, että Muori tietää asioista, mutta A:n toiset isovanhemmat eivät sitten saa mitään tietoa mistään. Kun kuitenkin he ovat ihan mukavia ihmisiä, vaikka ovatkin uskonnollisia. Ja he kuitenkin ovat A:n mummi ja pappa. Ei ole kovin tasapuolista, että Muori saa kaiken tietää, mutta toisille isovanhemmille ei sanota mitään.

Joskus oikeastaan tekee mieli sanoa, että jotkut 'miniät' tahallaan pyrkivät eristämään perheensä miehen vanhemmista. En tajua miksi, siis jos miehen vanhemmat on tavallisia normaaleja kivoja ihmisiä! Mä en muutenkaan kyllä Äetmuoria valitsisi uskotukseni, jos siis pitäisi valita anopin ja hänen välillään..!

Hong Kongissa

Tehtiin miehen kanssa pikamatka Hong Kongiin. ;) Noin puolen tunnin mittainen! Hehe, nimittäin Hong Kong-TAVARATALOON! Minä toivoin löytäväni sieltä sellaisia neekerinsuukon tapaisia.. mutta eihän siellä niitä ollut! Honkkarissa on joskus ollut.. ne eivät ole Brunbergin suukkoja, vaan jonkun toisen firman. Ne ovat pienempiä ja hitusen makeampia kuin Brunbergin pusut. Nyt jäi suukot saamatta! Mutta ostimme 2 pääsiäismunaa. ;) Fazerin munia olivat, alennuksessa, 50 centtiä kappale! Pakko oli ostaa, niin hyvä alennus oli..! Minusta oli aika herttaista, että mieskin haluaa säästää oman pääsiäismunansa ensi viikonloppuun, kun mulla on MÄSSY. :)

Mies joskus vähän on huvittunut noista herkutteluistani, mutta jotenkin hänkin on tempautunut niihin mukaan! Siis juuri noin, että säästelee jotain siihen juhlahetkeen. Mun mielestä voi olla niin, että mies VAISTOAA tavallaan sen 'juhlatunnelman', sunnuntaitunnelman, ja sitten tempautuu siihen mukaan vähän tahtomattaankin.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Levoton

Tänä aamuna herätin miehen siihen, että nauroin sängyssä. Hihitin, oikeastaan! Mulle joskus tulee sellaisia.. etten voi hillitä nauruani. Nyt oli sellainen hetki. Oikeastaan syy oli ihan tyhmä: aloin muistella yhtä nuoruuteni suosikkilevyä, Hectoria, ja sen paria kappaletta jotka olivat mukasyvällisiä ja tekotaiteellisia. Ensin ajattelin niitä laulujen sanoja mielessäni, sitten varovasti hyrehdin ja sitten aloinkin hihittää ja mies heräsi.

Mies aina noissa tilanteissa kysyy "mikäs nyt on", sillä lailla vähän väsyneenhuvittuneella äänellä. Hän ei nimittäin ole ekaa kertaa pappia kyydissä! :)

Sanoin kerran psykiatrille [vuosia sitten], että eikö kuitenkin ole hyvä NAURAA, ettei ITKE.. Mutta psykiatri ei ollut samaa mieltä! Hänestä oli samantekevää nauraako vai itkeekö, jos se on hysteeristä..! Ja mun naurut joskus on.

Inhottaa herättää mies noilla kiherryksillä!

Miesmietintöjä

Oikeastaan vähän hullua, että olen avioliitossa miehen kanssa, mutta en ole paljon hänestä kirjoittanut, siis hänen ominaisuuksistaan! Olen enemmän tilittänyt Äetmuoristakin! Nyt ajattelin pohtia asioita negaaaaaation kautta, eli siis miettiä mitä mies ei ikinä tekisi.
- hän ei koskaan käyttäisi vaaleanpunaista paitaa/vaatteita
- hän ei käyttäisi miesten kosmetiikkaa (kosteusvoiteita, silmänympärysrasvoja)
- hän ei värjäisi tukkaansa
- hän ei kasvattaisi tukkaa pitkäksi
- hän ei harrastaisi joogaa
- hän ei hankkisi korviksia tai lävistyksiä
- hän ei ostaisi vaatteita kirpputorilta
- hän ei alkaisi kasvissyöjäksi
- hän ei menisi vappumarssille

Noista asioista jotkut ovat sellaisia, joita itse teen. Mua ei kuitenkaan haittaa se, että mies on erilainen. Oikeastaan on aika omahyväistä yrittää suhteessa tietoisesti "kasvattaa" (!) toista! Ihan kuin joku voisi suoraan sanoa, että oma elämäntapa on parempi kuin toisen! Mä voisin mennä vappumarssiin tai alkaa harrastaa joogaa, mutta tähän asti en ole tehnyt kumpaakaan. Oikeastaan nuo jutut on mulle aika ulkonaisia sittenkin.. se on tärkeintä että ihmissuhde noin muuten toimii! Että voi jakaa tärkeät asiat yhdessä!

Miehessä pidän siitäkin, että hän on oikeasti tosi hyväntahtoinen ihminen. Paljon vähemmän ilkeä kuin minä, hän oikeastaan suhtautuu olankohautuksella sille, että jotkut on hankalia tai vaikeita. Hän ei stressaa siitä kuten mä. Haluaisin itse osata suhtautua samoin. Mutta en voi!

Joskus mies on kyllä tosi muutosvastarintainen! :( Se mua harmittaa. Jos hän on kerran johonkin tottunut tai saanut jonkun asian päähänsä, niin se ei muuten sieltä lähde! Sitten jos sitä asiaa alkaa joku ulkopuolinen ajaa, niin mies muuttuu entistäkin härkäpäisemmäksi! :( Yksi tällainen asia on esim. pienessä talossa asuminen. MINÄ haluaisin sitä yli kaiken, mutta miehellä on se mitä Veloena sanoo NELIÖFIKSAATIOKSI! :( Se on oikeasti aika ärsyttävää! En tajua mistä mies on sen saanut. Toinen tosi raivostuttava juttu on se kun mies pitää valehtelematta 15-20 vuotta vanhoja neuleita & collegapuseroita meidän vaatehuoneessa, joka on muutenkin pieni! Hän käytti niitä vaatteita joskus 30 kiloa sitten ja ne on ihan auttamattomia kasari/ysärijuttuja, joita ei oikeasti varmaan koskaan enää tule päälleen laittamaan..! Miksi hän sitten ei suostu siihen, että ne laitettaisiin keräykseen? Mitään järkiperäistä syytä häneltä ei siihen saa. :(

Vaikka on kai meillä kaikilla omat oudot juttumme! Mä stressaan puhelinsoitoista Äetmuorille.. mies itse ei stressaa ollenkaan soittojaan vanhemmilleen. Hänelle monet asiat on luonnollisempia kuin mulle.

Makeanhimon aika

Pahin naminhimo on mulla yleensä tuossa n. klo 20-22. Illalla siis! On se kumma että aina siihen samaan aikaan se tulee! Tänään oikein katsoin kadehtien kun mies söi Dominon uutuusmakua, sitä kausituotetta, banaaninmakuista dominoa. Suklis vain kuolasi vieressä..

Onneksi vuorokausi vaihtui juuri ja se tietää enää 6 kokonaista vuorokautta herkkuihin. ;)

perjantai 15. toukokuuta 2009

Harakka!

Koko tämän päivän on ollut mielessäni se orastava ystävyyteni Sm:n kanssa! Miksi ajattelen nyt sellaista kaukaista - en tiedä. Ehkä siksi että tajusin olevani HARAKKA omalla tavallani! Harakka on sellainen lintu, joka voi varastaa ihmisiltäkin jotain kiiltävää, karkkipaperin tai jonkun pienen hopeisen korun. Minä en ole kiiltävän perään, mutta varastelen myös! Suhteellisen vaarattomasti tosin!

Jotkut itseni kannalta merkitykselliset ihmissuhteet tai lyhyetkin kohtaamiset kartuttavat harakanvarastojani! Otan ihmisiltä nimittäin tapoja ja taipumuksia.. Sm:lta otin ne suklaalehtikeksit. Hassua että Suomessa elää ihminen, joka ei tiedä antaneensa mulle suklaalehtikeksitaipumuksen! Ennen Sm:n kohtaamista en koskaan syönyt suklaalehtikeksejä. Ne vaikuttivat tylsiltä, sellaisilta "mummonkekseiltä", jotka joku vanha täti laittaisi vapisevin käsin ruusulautasella kahvipöytään tarjolle. Ja niissä oli tummaa suklaata.. eikä täytettä! Sm:n kohdatessani taisin olla täytekeksi-ihminen. Dominotyttö! No, Sm. tuli elämääni ja lähti siitä, mutta suklaalehtikeksit jäivät! Nyt ostan niitä usein.. ja pidän niistä! Ja usein myös ajattelen Sm:aa niitä syödessäni. Minä harakka! Mulle nuo keksit ovat aina yhtä kuin Sm.

Toiselta ystävältäni S:lta otin tavan piirustella käärmeitä ja kukkia muistiinpanokansioihin edes yrittämättä tehdä niistä 'oikean' näköisiä. S. opetti mut nauttimaan rennosti piirustamisesta. Ja tosiaan, nuo aiheet - ne ovat S:lta. Ennen häntä en harrastellut käärmeitä ja kukkia.

Mutta kiintoisaa on se, että aina jos harakoin, niin harakoinnin kohteen pitää olla joku sellainen ihminen, jota kohtaan tunnen positiivisia tunteita tai jota ihailen! Keljuilta tai inhon kohteilta en koskaan omaksu mitään!

Eräältä toiselta S-ystävältäni [mun kaveripiirissä on paljon S-kirjaimella alkavia etunimiä, kohta saa kai alkaa numeroida niitä: S1, S2, hahaa!] omaksuin vaniljantuoksun. Käytän vaniljaparfyymiöljyä [BodyShopin], vaikka jotkut nyrpistää sille kyllä nenäänsä.. S-ystäväni itse ei ole aikoihin käyttänyt vaniljaa, hän käytti sitä oikeastaan vain yhden syksyn ajan, mutta se jäi.. Ja kun käytän sitä tuoksua, niin se on yhtä kuin S. Olen itseni, mutta muistan S:n.

Olen varmaan aika sairaalloinen. Suklis Varttihullu, Suklis Harakka! Mutta sellaista se joskus on! Itse asiassa yksi S-ystäväni muuten sanoi omaksuneensa MULTA gintonicit. ;) Siinä nimittäin oikeastaan ainoa väkevä juoma, jota tätä nykyä juon! Hänelle siitä tulee mieleen Suklis! No, en tiedä onko se oikeastaan kovin kivaa, siis että alkohoooolista tulen jonkun mieleen, mutta samapa tuo! Pääasia kai, että JOSTAIN joku mut muistaa. :) Muustakin kuin yleisestä kummallisuudesta.

Mietin miksi en voisi etsiä Sm:aa käsiini, kun nykyisin kaikki on facebookissa tai muuten vaan googlaamalla/enirolla löydettävissä? Miksi en uskalla ottaa yhteyttä teiniaikojen ystäviinkään, nökötän vaan täällä kotona ja arkailen. Mietin vain, että entäs jos he eivät haluakaan pitää yhteyttä muhun ja sitten vaikutan "tyrkyltä" jos uskaltaudun vaikka kuinka arasti ottamaan yhteyttä? Tiedän että yksi A. on etsiskellyt mua.. Hän on Helsingin suunnalla ja tenttasi H-ystävältäni yhteystietojani, joita H:lla ei tietty silloin ollut.. Aioin ottaa yhteyttä A-kaveriin, mutta kuten arvata sopi, jänistin! H. sanoi niin kuin se olisi maailman yksinkertaisin juttu, että A:n vanhemmat asuvat yhä siinä heidän vanhassa kodissaan, sen kun soitat ja kysyt A:n tietoja. Voi jumaliste sentään, niin, mikäänhän ei ole sen helpompaa?? :( Äh! H. ei taida tietää että musta on tullut vanhemmiten vähän arkailija ja neuroottinen. Nuorempana en ollut sellainen.

Makeanhimo!

Taistelen kamalaa makeanhimoa vastaan! Mietin, että pitäisikö seuraavassa MÄSSYssä tehdä törkeä temppu ja leipoa vihdoin viimein tämä! Olen suunnitellut sitä jo pitkään, kinuski-juustokakkua siis, mutta aina se on jäänyt. Heh, tässä on ainakin miljoonan kilokalorin kakun ainekset! ;) Ja kinuskinystävälle purtavaa! Kaunista tuosta kakusta en varmaan saisi, mä kun en tykkää keitellä kinuskia kovaksi - luultavasti se siis lähtisi valumaan kaakun reunoilta - mutta hei, makuhan on pääasia!

Tiedän sanoneeni, että juustokakkukiintiö on täynnä, mutta tämä onkin KINUSKIjuustokakku. On siinä eroa muihin!

torstai 14. toukokuuta 2009

Kirjoittamisen pakko

Pakkomielle tulee taas, pian en voi sitä enää vastustaa! Kohta mun on oikeasti PAKKO kirjoittaa joku kirje jollekin ihmiselle, jota en tunne.. tai sitten laittaa postilaatikkoon pääsiäismunasta saatu lelu. Pelkään tätä tunnetta, koska se on oikeasti niin vahva, en tiedä voinko pistää sille kampoihin! Varmaan kukaan ei usko, että näin voi kokea.. mutta minä koen! Inhottaa.. Tietysti periaatteessa voisin kirjoittaa jollekin vanhalle ystävälle, mutta sehän ei ole SAMA, eihän? Ja sitten on se, että .. mua joskus nolottaa olla suunnilleen ainoa kirjeistä ja korteista pitävä wanha kääpä. :( Kaikki muut on sähköisen viestinnän lumoissa. Tuntuisi 'nololta' laittaa kirjepostia jollekin vanhalle tutulle, koska ei kai kukaan nykyihminen tajua mun käsinkirjoitettujen viestien vimmaani. :(

Varmasti tämä pakkomielle johtuu siitä aivolääkkeestä! Äh, no ei auta kuin koettaa kestää vaan. Mutta jos jonain päivänä postilaatikossasi, oi Lukija, on pääsiäismunarihkama niin tiedätpä vaan joutuneesi Sukliksen huomion kohteeksi!

"Ystävistä"

Mietin tuota eilistä postaustani. Kun kerroin siitä plagioinnista kiinni jääneestä ystävästäni, joka ei hyväksy intin käyneitä miehiä. Niin, mietin että olimmeko oikeasti YSTÄVIÄ? Emme tainneet olla. Tai sitten se meidän ystävyys oli ihan erikoislaatuista, rajoittunutta ystävyyttä, '1. opiskeluvuoden ystävyyttä'.

Sehän on sellaista tunnustelua, ihmisten hakemista, 1. vuosi. Kaikki melkein ovat vieraalla paikkakunnalla ja kaikki ovat nuoria, on tarve ja tilaus uusille ystävyyksille. Mutta alussa pitää tunnustella.. onko tuon ihmisen kanssa mitään yhteistä, pitää oikein kokeilla ja makustella sitä yhdessäoloa. Onko luonteva olo, sovimmeko yhteen? Vähän kuin sovittaisi uusia kenkiä: niissä pitää kävellä jokunen askel, kuulostella jalkain oloa kengissä. Kenkä kun voi näyttää hyvältä, mutta tuntua pirun pahalta heti parin askelen jälkeen.

Sellaista oli meidän ystävyytemme Sm:n kanssa. Kokeilua, joka ei oikeastaan päässyt kovin syvälliseksi. Ehkä me oltiin sittenkin liian erilaisia. No se plagiointijuttu nyt ainakin sen todisti, koska jos jotain inhoan tässä maailmassa niin se on plagiointi. Toisten ajatusten varastaminen siinä toivossa, ettei kukaan huomaa.. Toisten ajatustyöllä ratsastaminen maineeseen!

Ihmettelin silti sitä että Sm. päätti lähteä opinnoista ilmoittamatta mitään oikeastaan kenellekään. Hän ei kertonut mitään mulle, eikä S:lle, eikä N:lle, vaikka me kolme oltiin varmasti hänen läheisimmät 'ystävänsä'.

Muistan yhden syyskuun lopun tai lokakuun alun päivän, kun olin hänen luonaan opiskelijasolussa, hän tarjosi teetä ja suklaalehti-keksejä. Siis niitä sellaisia murotaikinakeksejä, jotka on lehden muotoisia.. ja tummaa suklaata toisella puolella. Otin pari ja pistin teekupin viereen ja kun otin keksin käteen, niin huomasin sen tumman suklaan sulaneen vähän ja tarttuneen teekupin kylkeen. Keksien lisäksi muuta ei ollut tarjolla, Sm. ei ollut mikään opiskelijarouva-kastiin kuuluva tyttö.

Sm. painoi 53 kiloa, hänen isäänsä oli pyydetty Vasemmistoliiton edustajaksi kunnallispolitiikkaan, muttei hän ollut lähtenyt. Sm. piti Queen-yhtyeestä. Sm. myöhästyi esitelmänsä pidosta muhkeat tunnin, puolitoista. Hän oli sillä tavalla vähän outo.

Sm:n piti saada joka päivä lääkkeensä, tai muuten hänellä alkoivat kädet täristä. En koskaan oikeastaan tiennyt mikä tauti siinä oli kyseessä. En sitäkään tiedä oliko se psyykkinen sairaus vai henkinen.

Sm. pukeutui leidisti, mutta käyttäytyi joskus sen vastaisesti: hän saattoi juoda itsensä sikahumalaan ja kieriä yökerhon rappuja alas, tai ehdottaa satunnaisille 'meillä on sama matka'-taksikavereille seksiä luonaan. Ex tempporeeee vaan!

Sellainen haahmo menneisyydestä nyt kolkutti mun ovelleni! Sm., sairaalassa vuoden työskennellyt apuhoitajan tapaisissa hommissa, ruumiita nähnyt ja käsitellyt Sm., joka juuri tuon vuoksi vaikutti niin maailmaa nähneeltä ja kokeneelta verrattuna meihin muihin. Ja siksikin, että hän siis oli meitä S:a, N:a ja mua vuoden vanhempi, kiitos tuon sairaalavuoden, hänessä oli jo sitä itsenäisen elämän antamaa tuoksua, itsenäisyysparfyymiä kaulassa ja ranteissa! En tiedä miksi ajattelen nyt häntä - mikä senkin nyt mieleeni toi. On näistä jo aikaa..

8 kokonaista vuorokautta..

.. herkkuihin. ;) Ihan vaan ettei totuus unohtuisi! Tuntuu vähän kuin olisi juustokakkukiintiö täynnä. Seuraavaksi pitää leipoa jotain ihan muuta, vaikkapa kinuskikakkua. Vaikka sitä on vielä mahdoton sanoa, että mitä oikeastaan tulen tekemään.. vielä on liian aikaista! Kaisersalaatista olen alkanut pitää tosi paljon sellaisena suolaisena herkkuna! Namskis. Suolaista ei kannata laiminlyödä MÄSSYssä, koska kaikki se makea saa tarvitsemaan sitä.. vähän vastapainoa!

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kommunismini rapistuu?

Meillä on miehen kanssa joskus poliittisiakin keskusteluja. Tuossa äskettäin minä sanoin että haluaisin suuret yhtiöt "sosialisoida", toisin sanoen että valtio omistaisi ne. Mies oli ihan äimänä ja sanoi, ettei hän voi uskoa mun sanoneen tuota tosissaan! Sitten hän piti pitkät jutut kaikesta valtion omistajapolitiikasta ja yhtiöiden tarpeesta tehdä voittoa ja palkkakustannuksien vaikutuksista yms. yms.

Mä en tiedä mistä se johtuu, mutta joskus kun esittelen omia ajatuksiani [no vaikka siis niiden yhtiöiden ottamisesta valtio-omistukseen], niin sitten mies sanoo jotain jonka jälkeen alan pitää sitä omaa ajatustani ihan tyhmänä. :( Joskus minusta tuntuu kuin en sittenkään tietäisi paljon liike-elämän laeista. :( Joskus miehen kanssa puhuttuani mulle tulee epätoivo!! Tuntuu että on PAKKO olla joku poliittinen ratkaisu [=kommunismi] joka takaisi ihmisille oikeudenmukaisuutta! Siis sitä, että yksi ihminen ei nosta törkyeläkettä, esim. 50 000 euroa kuussa, ja että vanhukset saisi raskaan työnsä jälkeen edes lääkkeet hankituksi ilman penninvenytystä!

Mies vitsaili tuosta mun ajatuksesta, että olet tainnut vapun aikaan kuunnella liikaa niitä kommunistilauluja. Mutta kun niissä on oikeasti ajatusta! Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen työläisen [ja myös alaluokan ihmisen kuten mä] elämä on mennyt ihan mahdottomaksi! En nyt tässä omaa kohtaloa voihki, vaan niitä jotka on pätkätyössä ja niitä, jotka irtisanotaan! Ja sitten tosiaan ihan vanhuksia. Joskus on niin surullista kun apoteekissa näkee niitä tosi pienellä eläkkeellä olevia vanhuksia, kun niillä ei ole mihinkään varaa. :( Mä näen niitä usein, koska aivolääkkeen ja lisäravinnepakkomielteen vuoksi ramppaan apteekissa ihan riittävän tiheään.

Joskus on tosi tuskaa yrittää selittää omia ajatuksia ihmisille! Kun ei niille voi sanoa sanaa KOMMUNISTI! Koska kuvittelevat, että kommunistit [kaikki ne] vihaa pienten ja keskisuurten yksityisyrittäjien kastia, ja mä en oikeasti vihaa! Pikemminkin lasken ne yhdeksi "meistä"! Vaikeaa on nimittäin niilläkin!

En mä tiedä.. :( Ehkä olen väärässä poliittisesti. En osaa sanoa! En tiedä onko mieskään oikeassa (hän on siis demari). Mutta sen tiedän ettei Äetmuorin perussuomalaismielipiteet ainakaan ole oikeita enkä aina lämpeä Siukun kokoomuslaisuudellekaan kauheasti. Vaikka se on hänellä semmoista vasemman laidan kokoomuslaisuutta kyllä!

Oikeastaan olen kommunisti, mutta yksinäinen sellainen! En varmaan koskaan liity puolueeseen. Koska minusta he eivät aina ole OIKEITA kommunisteja hekään! Mulle kommunismi on rauhanaate ja se tarkoittaa myös sitä, että me emme saa nimitellä tai haukkua ihmisiä, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Pikemminkin pitäisi olla ystäviä yli puoluerajojen! Kommunisti ei saa syytellä fasistiksi kaikkia, jotka ajattelevat eri lailla! Eikä kommunisti saa olla riidanhaluinen. Kommunisti ei saa palvoa Neuvostoliiton diktatuurin muistoa, koska tappamista ei voi oikeuttaa ja siellä tapettiin ihmisiä ihan ilman syytä. Sekä pistettiin leirille. Tietty siellä oli myös hyviä puolia, mutta noita huonoja ei saa painaa villasella!

Oikeastaan olen rauhan ihminen vielä enemmän kuin kommunisti! Mä olen miettinyt sellaistakin, ettei mulle olisi mikään vaikeus paeta vaikka Ruotsiin tai Viroon pakolaiseksi, jos täällä alkaisi sota. Mä en usko pystyväni tappamaan ihmistä, vaikka se olisikin 'vihollinen'! Mua oksettaa KAIKKI tappaminen! Miten se voisi olla oikein, vaikka valtio olisi sodassa? Olen sen verran buddhalaisuuteen kallellaan, etten voi sitä ymmärtää.

Mies on tässä asiassa vähän eri mieltä, hän hyväksyy puolustussodan, eli siis jos joku hyökkäisi tänne niin sitten pitää puolustautua. Mutta ei hän sitä tuomitse, etten tahdo sotia. Hänestä se on aika tyypillistä naisille, kuulemma, siis sodan vastaisuus. Mies itsekin halveksii kaikkia suur-Suomi ajatuksia. :) Mutta talvisodan hän ymmärtää! Kai minäkin tavallaan, mutta en silti tiedä tahtoisinko tappaa.. Ehkä korkeintaan voisin olla joku sairaita tai vanhoja hoitava.. tai sitten Ruotsi kutsuisi. :) Suklis uisi sinne! :) Tai kai sitä voisi jotain väestönsuojelua tehdä.

Mulla oli yhdessä vaiheessa ystävä joka sanoi ettei koskaan voisi seurustella miehen kanssa, joka on käynyt intin. No mun mies on käynyt, vieläpä AUK:inkin, mutta tämä ystäväni sanoi että mies on sitten poikkeus, hän on niin järkevä eikä machoile. Se oli tavallaan hieno kunnianosoitus. Sittemmin tuo ystäväni löysi itselleen mieleisensä miehen, mutta mies suoraan sanottuna pätki tätä ystävääni turpiin. Se suhde päättyi siihen. Sitten tämä ystäväni lopetti opintonsa ja palasi takaisin synnyinseudulleen jonnekin ihan pimeimpään Savoon! Hän asuu vieläkin yhdessä vanhempiensa kanssa.

Miksi nyt sitten kerroin tuosta ystävästä?? Olen vähän rönsyilevä tänään. Niin, tuo ystävä muuten lopetti opinnon sen jälkeen kun oli ikään kuin jäänyt kiinni aika törkeästä plagioinnista! En tiedä suositeltiinko hälle eroa vai oliko se omasta aloitteesta. Hänellä oli muutenkin vähän ongelmia.

Paras valkosuklaati!

Mietin viime MÄSSYä! Kyllä jämpti on niin, että Ritter Sportin pähkinöillä höystettyä valkosuklaatia ei voita mikään. Pirkalla on vähän sama idea valkosuklaatissaan, eli pähkinöitä on ja valkosuklaata, mutta se ei ole läheskään Ritterin veroista! Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Yritin nyt viimeksi oikein makustella että tietäisin MIKÄ se ero on! Löysin kaksi eroavaisuutta.
1. Ritterin valkosuklaa on yksinkertaisesti maukkaampaa kuin Pirkan mauton versio
2. Ritterissä pähkinöissä on joku lievä hunajainen, RAPEA tuntu, kun Pirkassa pähkinät tuntuu jotenkin löttösiltä, kuivilta tai aneemisilta!

tiistai 12. toukokuuta 2009

"Eloisia unia"

Citalopramin käyttöohjeessa oli sellainen juttu, että lääke saattaa aiheuttaa eloisia unia. Lievästi sanottuna! Paljon on unimatti näyttänyt kaikkea outoa. Viimeksi sellaista, että mulla oli salasuhde [yöks!] ... R-kioskin myyjän kanssa! Niin, myyjä oli siis mies.. muistutti vähän Salkkarien Ismoa. Voi herttileijaa sentäs! Unessa olin tosi tyytyväinen älyttäessäni ihmisiä ja 'petturoidessani'. :( Voi itku. Ja se mies oli ihan surkimus, tylsä ja ripustautuva.. mitähän mä muka siinä näin??!

Sitten näin unen, jossa meillä oli täällä kaksi koiraa, iso ja tosi pieni. Olin onnellinen siinä unessa, mutten mä koskaan voi koiria saada, kun mulla on astma. Että taisi olla toiveuni vaan!

Kolmannessa unessa olin Siukun ja yhden ystäväni S:n kanssa kahvilassa. Kumpikin heistä oli tosi tosi hoikka, suorastaan laiha.. ja mä tunsin itseni possu pontevaksi. Aika huvittavaa sinänsä, koska Siukku on hyvin tukeva ja S. on suunnilleen samoissa mitoissa kuin minä, siis oikeassa elämässä. Mutta unessa oli toisin.

Semmoista! Silti sanon että Citalopram on ehdottomasti tähänastisista aivolääkkeistäni paras.

Nenä kiinni Hesarissa

Kävin eilen paikallisessa lainastossa siellä lehtienlukusalissa. Näkymätön tyttö kertoi mielenkiintoisesta jutusta Hesarin Kuukausiliitteessä ja tahdoin lukea sen. Se kun koski vähän näitä sukututkimuskiinnostuksiani. Siinä jutussa kysyttiin, että tiedätkö mitään isovanhempiesi vanhempien elämästä? Tiedätkö edes heidän nimiään? Jos et tiedä, niin luultavasti he eivät omistaneet maata. Maanomistajat [talolliset] nimittäin merkittiin huolella kirjoihin ja kansiin mutta vähäinen väki [muonamiehet, piiat, rengit, mäkitupalaiset] ovat huonommin tallennettuja. Ja se liikkuva elämä myös vaikeutti kai kaikkea kirjanpitoa.

Tajusin että mä tiedän kolmen isovanhempani vanhemmista tosi paljon. Yhden [K-mummin] suvusta en tiedä juuri mitään, mutta se taas johtuu siitä ettei hän koskaan kertonut. Hänen äitinsä tarinan tiedän kyllä.. Harvinaisuus aikansa Suomessa, eronnut nainen, aika vaikeaa elämää kahden tyttären kanssa. Mutta K-mummin isästä en tiedä juuri muuta kuin että hän teki kai itsemurhan. Jotkut suvussa sanoo että se oli onnettomuus. Mutta K-mummi ja osa porukasta on sitä mieltä, että oman käden kautta.

Vaikka tiedän isovanhempien vanhemmista paljon, niin ei he silti mitään 'herrasväkeä' olleet. Isukin suku tosiaan oli pitkän linjan talollisia.. he viljelivät maata vuosisadat samassa paikassa. Äetmuorin suvussa on oltu liikkuvaisempia. Yksi Muorin isotädeistä lähti yksin Amerikkaan siirtolaiseksikin. Hänen nimensä oli Aina. Katosi kaiketi täysin kuviosta muuttonsa myötä. En tiedä mitä hän teki USAssa, luultavasti meni piikomaan tai tehtaaseen töihin.

Siitä olen tavallaan vähän hassulla tavalla ylpeä, että Isukin äidin puolelta mussa on ihan oikeaa proleverta. ;) Tarkoitan sitä että Isukin äidin puolen suvussa on oltu ihan oikeita tehdastyöläisiä, ainakin Isukin isoäidin äiti oli. Hänellä oli avioton lapsikin, olen siitä kai tainnut kertoa. Mutta pääsi sitten kuitenkin naimisiin leskimiehen kanssa ja sai lapsia. Siitä aviottomasta en tiedä sen enempää, olisikohan uusi mies suostunut sellaista kasvattamaan nurkissaan vai lähetettiinkö hänet pois? :(

Muori muuten viimeksi perjantaina päivitteli sitä, että Suomessa järjestetään rippijuhlia, joihin kutsutaan sukulaisia. Hän muisteli omaa ripille pääsyä.. Kirkosta oli vain menty oman perheen kanssa kotiin ja keitetty kahvit. Mun teki mieli sanoa että miten ihmeessä Vaari ja K-mummi olisivat voineet mitään juhlia järjestääkään, kun ei tainnut olla yhtään sellaista sukulaista joiden kanssa he eivät olisi riidelleet!

Jotenkin nuo sukuriidat on kummia.. Ne nimittäin saattaa vähän kuin "periytyä"! Vaarin äiti ei ollut väleissä sukulaistensa kanssa, Vaari itse ei sietänyt siskojaan [hänellä oli kaksi] ja sitten Äetmuorilla taas oli se 15 vuoden puhumattomuuden ja vihanpidon kausi enoni kanssa! Ihme juttu! Isukin suvussa ei koskaan ole sillä lailla välejä pätkäisty.. On saattanut olla ristiriitaa, mutta aina niistä on yli päästy! Mutta Äetmuorin suvussa on toisin. Itse olen aina ajatellut, että on tyhmää polttaa kaikki sillat takanaan. Mun mielestä nyt sukulaisiinkin voi edes joulukorttivälit pitää, jos ei muuta! On se kuitenkin kiinnostavaa katsoa miten sukulaiset muistuttaa vaikka isovanhempia tai itseä. Ja missä suhteissa taas ollaan erilaisia.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Sängyssä sanottua

Miehen ei kannata muutamia asioita sanoa naiselleen sänkypuuhien yhteydessä. Meillä oli semmoinen tapaus nyt perjantaina.. Oli läheisyyden hetki ja sitten minä kysyin mieheltä, että tuoksunko liian vahvasti parfyymiltä. Laitoin sitä nimittäin vahingossa kahteen kertaan aamusta. Unohdin ensimmäisen kerran ja siksi 'tuplasin' annoksen.

Mies sanoi, että en haise liikaa, vaan ihan sopivasti. Sitten hän oli hetken hiljaa ja sanoi että no niin no, alapäässä haisee kyllä vähän "virtsa"! Mä siitä tietty repesin.. ´'Voikauheetavoikauheeta, muanolottaa muanolottaa' jne. Yleensä en ole mikään ihan säikky neitsykäinen, mutta jotenkin tuo 'virtsa-asia' oli vähän liikaa! Sellainen EI ole seksikästä! Ei todellakaan. Miehet vinkkinä teille: jos aiotte sanoa jotain tuon tyyppistä, niin odottakaa mieluiten siihen, että on sexihommelit hoidettuna! Tai sitten kannattaa sanoa selkeästi ennen petipuuhia.. ei silloin, kun vauhti on päällä! Ei se nimittäin naista sytytä, että kuulee haisevansa.. eeh, no: KUSELTA.

Yleensä semmoista ei mulle satu [eihän, ei kai??], mutta nyt oli sitten ollut.. Olin juonut aika paljon teetä ja vettä ja siksi rampannut veskissä ja kai ei sitten joka pyyhkimiskerta ollut .. 'kaikki' lähtenyt.

Mies oli vähän huvittunut tuosta mun kauhureaktiosta, hänestä se ei ollut mikään big deal. Ensijärkytyksen jälkeen pystyin jo aika roisisti heittämään, että hänen onnekseen en haise 'siltä toiselta' alapään tuotteelta! ;) Suklis tykittää!!

Nyt varmaan joku jenkki suhdekouluttaja sanoisi että joo Suklis, tapoit romantiikan kusenhajullasi ja sun liittosi on ohi..! Mutta meillä on toisaalta miehen kanssa ollut aika hyvin kaikkea sellaista 'epäseksikästäkin' heittoa. Esim. joskus seksin jälkeen mä sanon miestä Marsuksi. :) Koska hän näyttää silloin vähän samalta kuin kaverini marsu joskus vuosia sitten, silloin kun se oli oikein kylläinen ja tyytyväinen. Ei kai marsu ole miehelle mikään kovin seksy nimitys.. Pitäisi varmaan sanoa tiikeriksi tai jotain.. Mutta mulle hän on Marsu. :) Ja se on sellainen vain seksuaalisiin tilanteisiin liittyvä lempparinimi.

Do dih, että sellaisia tunnustuksia tällä kertaa!

Sen muuten olen huomannut, että olisin KUSESSA [heheh, oiva sanavalinta?] jos joutuisin olemaan peseytymättä monta päivää. Toisaalta se taas ei tunnu haittaavan miestä juuri lainkaan, hän ei haise.. pissiltä edes silloin! Hiki tosin voi alkaa lemuta. :( Kai nuo pissavärkit on miehellä ja naisella sillä lailla erilaiset, että miehen on helpompi pitää itseään puhtaana, etenkin jos ei ole esinahkaa. Naiset saa korvausta [ainakin mä] siitä, ettei toisaalta hiki lemua niin pahoin!

Oikeastaan pitkässä suhteessa on vaikea pitää se kaikkein vaaleanpunaisin romantiikka hengissä kovinkaan pitkään! Pitkässä suhteessa pakostikin mies näkee ettei nainen ole keiju tai prinsessa, vaan ihminen.. ja nainen kokee unelmien prinssin hikiset sukat ja kainalot. Romantiikka muuttuu pakostakin! Intiimiys voi nakertaa sitä tai sitten se vaan muuttaa muotoaan ja se on luonnollista. Mulla yleensä romantiikan hengissäpitoyritys on sitä että yritän pukeutua aina suht nätisti.. siis siististi.. enkä koskaan, ikinä, milloinkaan vetelisi miehen alusvaatteita päälle tms. Ja sitten on tietty ollut tuo, että pyrin aina huolehtimaan hygieeeeeeeniasta mahdollisimman hyvin.. taisi se yritys kuolla perjantaihin? :(

MÄSSY ohi..!

Herkuttelut on sitten vietetty tältä osin! Kertaakaan ei tullut ylitäysi olo, eikä oksettava olo. Aika maltillista siis! Vähän oli tuossa illalla kurkku kipeänä paljosta nielemisestä. En normaalisti rasita kurkkua näin paljon, joskus se MÄSSYssä kipeytyy ihan siitä johtuen..

Söin mignon-konvehdit - ne kaikki! Ei niitä toisaalta ollut kuin joku 150 g.. jos sitäkään! Herkullisia olivat, mutta jotenkin tuntui kuin se suklaa olisi ollut vaaleampaa kuin mignon-munassa?? Olenko ihan harhainen? Maku oli kuitenkin tosi namia. Ulkonäkö semmoinen tavallinen fazerin konvehdin. Söin niitä Guylian-tryffeleitäkin, tosin en kaikkia. ;) Ne olivat hyviä nekin.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Mielentila ja mahantila

Nyt on antaa mennä vaan-viikonloppu, eli MÄSSY! Oikeastaan tuo antaa mennä taitaa nykyisin kuvata paremmin näitä aikoja.. MÄSSY on sittenkin liian vahva sana! Ei ole oksu olo, eikä ole tapahtunut ylilyöntiä ja hyvä niin!

Olen nyt oikein tarkkaillut mielentilaanikin, enkä vain mahantilaa. Olen huomannut semmoista, että herkutteluissa mielialani on jotenkin tajuttoman ailahtelevainen ja altis heittelyyn. Voi olla että joku pikku asia alkaa surettaa tai vaivata mieltä tosi paljon. Tai sitten on holtiton, turvaton ja 'rajaton' olo jotenkin. Mistähän sekin johtuu!

Katselin tässä äsken sairaan väkivaltaisen leffan! "Hostel" oli sen nimi. Pelkkää verenlentoa ja sisälmyksiä. Tuli melkein paha olo sen katsomisesta [ihan oikeasti, siitä se johtui eikä ahminnasta!!], kun odotin semmoista vähän älyllisempää trilleriä. Tuo ei sitä ollut. :( Ihme että telkkurissa semmoista näytetäänkin, vaikka olihan se tietty K-18 leffa. Huh, kun ei vaan tulisi mun uniini tuollainen kamala elokuva. Siinä kolme opiskelijapoitsua joutui aikamoiseen ureaan tuolla Sloveniassa tai Slovakiassa, en muista kumpi se oli. Ihmisiä otettiin kiinni ja järkättiin kauheaan kidutustehtaaseen, jossa jotkut raharikkaat ökyt sai maksusta hankkia kiksit tappamalla ja kiduttamalla niitä. :( Aika kovaa kapitalismin kritiikkiä nyt kumminkin. ;) Mutta muuten aika ahdistavaa katsottavaa kyllä! Noista kolmesta pojasta selvisi hengissä vain yksi! Ja häneltä muuten meni muutamia sormia siinä kamppailussa elämänsä puolesta. Yöks ja yrjötys.

Tuli vaan mieleeni

Yksi mahdollinen ammatti mulle voisi olla vaikka astianpesukoneenkorjaaja. Ne tienaavat hyvin ja joskus niiden ei tarvitse tehdä paljonkaan työtä, ei ainakaan kun kyseessä on sellainen asiakas kuin mä. Meillä kävi kerran sellainen tyyppi [tuli muuten tyyriiksi se käynti!] ja oli meillä n. 10 minuuttia, koneessa ei nimittäin ollutkaan mitään varsinaista vikaa. Haittapuoli siinä on se että joskus siinä joutuu tekemisiin inhojen ruoantähteiden kanssa.. kun ne siellä suodattimessa on. Minähän en niihin koskaan koske, huuhtelen astiat tosi hyvin ennen konetta ja jos suodatin on täynnä niin pistän miehen hommiin. :( Ihan sama juttu kuin jos on pesuhuoneen viemäri tukkeessa mun hiuksista.. Mies hoitaa sen! Oksentaisin varmaan jos joutuisin koskemaan niihin inhoihin! Ihme muuten että mulla on yhtään karvoja päässä, kyllä sen verran usein aina saa olla niitä mun kutrejani poistamassa.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Vanhenemisesta

Mua vieläkin vaivaa ajatus pixie cutista, hiusten leikkaamisesta lyhyeksi. Vaikka kampaaja teki viimeksi hyvää työtä ja leikkasi tukan, joka on vähän kuin pitkä polkka ja sitä voi pitää auki JA kiinni.. niin silti en voi estää ajatuksia vaeltamasta lyhyeen tukkaan.

Lyhyttukkaisissa naisissa on mun mielestä aina ollut sitä jotain. Jotain itsevarmuutta, huoletonta välinpitämättömyyttä sellaisesta perinteisestä "missi-lookista" johon kuuluu hulmuavat tyttömäiset hiukset. Se on kaikkein ärhäkintä, kun joku superlyhyttukkainen silti käyttää esim. voimakkaan punaista huulipunaa.. Se vastakohtaisuus, käytännöllisen lyhyt kampaus ja naisellinen meikki - WAU! Anna Kortelainen on tästä hyvä esimerkki, se taidehistorioitsija siis.

Kun mietin lyhyttä tukkaa niin mietin semmoista, mitä en olisi vielä 5 vuotta sitten pohtinut. Nimittäin sitä että saisiko sellainen tukka mut näyttämään VANHALTA? Olisinko sellaisessa kampauksessa vain yksi noista keskustelupalstoilla parjatuista, epämääräisen ikäisistä suomalaisnaisista, jotka 'ei ole naisellisia'? Aina miehet murisee siitä että me suomalaiset ei 1. käytetä värejä pukeutumisessa 2. ei käytetä hameita 3. ei käytetä korkokenkiä 4. ei meikata 5. kuljetaan LYHYISSÄ HIUKSISSA ja kaikesta tästä seuraa se johtopäätös että 6. ei olla naisellisia.

Anoppi tavallaan muuttui aika paljon 50-vuotiaana. Hän pätkäisi tukkansa ja värjäytti sen kastanjanpunaiseksi. Hänellä se oli sellainen ilmaus: tämä olen minä, ottakaa tai jättäkää. Hän leikkasi tukan, vaikka miehensä oli sitä vastaan. Mietin tarvitseeko naisen oikeasti olla tietyn ikäinen uskaltaakseen oikeasti miettiä mitä minä haluan, millaiselta minä haluan näyttää? Sitä ennen on yritetty miellyttää äitiä, isää, kavereita tai miestä? Onko tukan leikkaaminen oikeasti ilmaus itsenäisyydestä?

Osittain mua pelottaa leikata tukka myös koska Muori on aina ollut niin jyrkästi ja ehdottomasti sitä vastaan. Mulla pitää olla pitkä tukka. Nyt kuitenkin olen jo nähnyt että ne Muorin absoluuttiset totuudet (!) ovat sellaisia, joista monikaan ei ole hänen kanssaan samaa mieltä. Voisiko mun lyhyttukkainen pää olla yksi näistä..?

Lyhyen kampauksen ongelma on se, että se vaatii säännöllisempää trimmausta kuin huoleton pitkä, joka sopii leikata esim. 3 kuukauden välein. Muistan polkka-ajoiltani käyneeni joka 6. viikko kampaajalla. Mietin olisinko siihen valmis?

Mutta tuo ikäasia..! On jotenkin sääli että sellaista alkaa miettiä. Se on virstanpylväs.. se kun huomaa 1. kerran miettivänsä saako tämä tai tuo mut näyttämään vanhalta. Se on virstanpylväs naisen elämässä. Miehet ei sellaisia mieti. Ei ainakaan vielä tässä iässä.

0 kokonaista vuorokautta..

.. MÄSSYyn! :) Vuorokausi nimittäin vaihtui juuri tuossa. Kello on 00:30. Eli 23 tuntia ja 30 minuuttia menee siihen kun.. alan ahmia. :) Vaikka en nyt tiedä ovatko nuo herkutteluni oikeasti enää mitään varsinaisia.. kyllä mä aika kohtuuden ystävä silti taidan olla. :( Mutta herkkuilempa nyt kuitenkin ja leivonkin. Baileys-kakku on tällä kertaa vuorossa. Meinasin polttaa päreeni miehen kanssa, kun hän oikein vatkutti sitä päätöstä että mitä leivotaan! Kysyin miehen mielipidettä ja hän vaan vonkui että kaikki mitä leivon on niin hyvää. :( Muka vaikea päättää! Vaikka tiedän hänen pitävän joistain leipomuksista enemmän kuin toisista! Lopulta sitten sain hohtimilla kiskottua tuon Baileys-toivomuksen hänestä.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Kateudesta

Googlasin viime yönä yhden opiskelututtuni nimellä. ;) Eivätkös kaikki tee niin joskus, hehe? No, minä tein ja huomasin kaikkea.. Hän on ollut pätkätyössä oikein projektipäällikkönä ja vaikka minä tarkastajana! Se säväytti, kun hän itse kirjeissään puhuu töistään aina niin alakanttiin, kun ne ovat "vain" pätkiä ja lyhyitä ja välit pätkien välillä on pitkiä ja tulot pienet jne. jne. Mutta noin netin ruudulla se näytti hyvältä, se tittelivirta siis.

Se pisti mut pohtimaan kateutta. Varsinkin kun vielä sanotaan, että vasemmistolaiset [kuten mä] on kateellisia ja vasemmistopuolueet on kateellisten puolueita. Olenko kateellinen tuolle opiskelututulle? Olenko kateellinen rikkaille?

Kun näkee fancy-fancy tittelin, niin tuntee kateutta. Mutta se laantuu heti kun miettii mitä sen tittelin ETEEN joutuu tekemään. Esim. tuolla kaverillanikin se on tarkoittanut aina uuteen työpaikkaan ja työyhteisöön menoa ja sitten sellaista työtä, jota itse pitäisin tylsänä ja tarpeettomana. Voin sanoa olevani kateellinen siitä että joku työllistyy, mutta se ei ole pahantahtoista kateutta joka haluaa toiselta pois tuon onnen, vaan lähinnä semmoista kaihoilua 'kunpa minäkin..'-tyyliin. Voin oikeastaan ihan suoraan ja rehellisesti sanoa haluavani hyvää kaikille, mitä se sitten kenellekin tarkoittaa. Toisten menestys siis ei 'vaivaa' mua. Koska kuitenkin itse olen niin outolintu että haluan kai ihan hulluja ja outoja asioita, kun ne eivät ole samoja kuin mitä moni muu haluaa.

Sitten raha, eli rikkaat! Mä olen siitä kumma vasuri, että EN koe esim. yrittäjiä 'riistäjiksi'. Tarkoitan nyt pieniä ja keskisuuria yrityksiä! Ja mun mielestä oikeasti ihmistä saa palkita siitä että tekee ahkeraan työtä! Mutta sitten eri asia ovat esim. nuo Fortumin jättipalkkiot ja mammuttieläkkeet! Mä en hyväksy niitä, koska niissä liikutaan oikeasti semmoisissa summissa että ne on yksilön tarpeiden kannalta mielipuolisia JA se vaikuttaa, jos joku kahmii kymmeniä tuhansia egejä kuukaudessa! Sillä rahalla voisi auttaa hyvin kaikkein köyhimpiä, vaikka vanhuksia joilla tuskin on varaa lääkkeitään ostaa! Mun mielestä myös suuret yritykset pitäisi valtiollistaa. Valtion omistus voi olla ainoa keino estää nuo massiivilahjomiset, kultaiset kädenpuristukset yms. Varsinkin jos valtio olisi siis sitoutunut vasemmistolaiseen, sosialistiseen politiikkaan! Mutta niin kuin sanoin mulla ei ole mitään yksityisyrittäjyyttä vastaan varsinkin kohtuullisessa mittasuhteessa.

En kadehdi ihmisiltä rahaa, koska mä en oikeasti tarvitse sitä juurikaan. Tietty vaateostohimoja mulla on mutta olen miettinyt: vaikka mulla olisi paljon rahaa, niin silti luultavasti kiertäisin kirppareita. ;) Koska PIDÄN niistä, niiden tunnelmasta ja siitä että vastaan voi tulla mitä vaan! Se on se yllätyksellisyys niissä, sitä ei oikeastaan ole vaatekaupoissa! :(

Se mitä kadehdin [taas semmoiseen haikeaan kunpa minäkin-tyyliin] on se YHTEENKUULUVUUS mitä raha ihmisille tuo. Ihmiset joilla on tulot, heillä on oma rahantajunsa ja he tekevät hankintoja ja ne jotenkin todistavat kaikille että tässä ollaan samaa porukkaa. Sitten semmoiset kuin mä, joille 10 euroa on iso raha, me ollaan ulkopuolisia.

Me saimme hääkutsun miehen serkulta, sekin pisti miettimään näitä kateus-asioita! Serkku on lääkäri, samoin myös sulhanen. Kutsun mukana tuli monistettu kirje, jossa oli kaikkia toiveita juhlan suhteen, mm. se ettei juhlaan osallistuisi lapsia. ;) voin sen ymmärtää mutta veikkaan heidän saavan kuulla kunniansa siitä joiltain ihmisiltä. ;) No siinä kirjeessä sitten 'puolihuolimattomasti' mainittiin myös se, että hääsuunnittelija oli ehdottanut sitä ja tätä. ;) Ja että lahjoja ei toivota, vain rahaa tilille 'veneen' ostamista varten. Jotenkin tuosta tuli vähän ärsyyntynyt olo. Ei siksi että itse tahtoisin juhlasuunnittelijan järkkäämät juhlat [nautin itse tekemisestä], mutta se asioiden esittely.. 'Meillä on kaikkea, tavaraa varastoja myöten ja kaikki yhteisellä maulla hankittuja..' Se kirje oli aika epämiellyttävä. Minusta joskus tuntuu, etteivät kaikki ihmiset koe toisten kateutta uhkaksi, vaan oikein TOIVOVAT herättävänsä sitä.

Itse en haluaisi olla kateuden kohde, koska mä olen vähän taikauskoinen. ;) Pelkään sellaista "pahaa silmää".. en siis konkreettisesti, en oikeasti usko kai että paha tahto voisi viedä multa mitään.. Mutta en toisaalta usko että on kovin hyvä asia olla negatiivisten ajatusten kohteena. Ajatukset kuitenkin on energiaa jossain muodossa, tai siis näin itse uskon! Myös kasvit reagoivat ajatusenergiaan! Mä yhdessä vaiheessa ajattelin tosi lempeästi ja rakastavasti yhtä köynnöskasvia ja se oli hurjan hyvinvoipa, vaikken kauheasti lannoitellut tms. Miksi siis myös ihmiset eivät reagoisi ajatusenergiaan?? Vai onkos Suklis tässä nyt HULLU? :)

Mä mieluummin vaikka olen säälin kohde kuin kateuden, vaikkei se tietysti kivalta tunnu. Siis se ajatus, että joku säälii mua, että meneepä sillä huonosti. :( En tajua sitä kerskaavaa asennetta, sitä semmoista lentävää lausetta että sääliä saa ilmaiseksi, kateus täytyy ansaita. Se on ihan vastakkainen omalle filosofialleni.

Huomasin senkin että mieluummin olen se kiltti ihminen, jota pidetään tyhmänä naurajana, kuin se kova menestyvä tiukkahuuli, jota pelätään. Se on mun luonnossani olla ystävällinen, en voi auttaa sitä. En tahdo tehdä väkivaltaa itselleni muuttumalla! Mutta mitä meidän yhteiskunnasta oikeastaan kertoo se, että kiltti = tyhmä?

maanantai 4. toukokuuta 2009

Pakkomielteitä

Kerroin siitä yhdestä [lääkkeisiin liittyvästä??] pakkomielteestäni, että on pakottava tunne mennä veskiin saksien kanssa ja pätkäistä tukka pois. Nyt kerron toisesta. Me saatiin pääsiäismunista paljon kaikkea yllätyskrääsää.. Ja mun tavallaan tekisi mieli laittaa joku sellainen pieni kapine kirjekuoreen ja käydä pudottamassa se jonkun [ihan tuntemattoman siis] postilaatikkoon! :(

Tällaista tämä on, Sukliksen elämä, aina on joku kumma pakkomielle eli PAKKIS meneillään. Näin siis on lääkkeiden kanssa. Kun olen lääkkeetön, niin sitten ei tee mieli pätkäistä tukkaa eikä laittaa pääsiäismunaylläreitä kiertoon.

Nämä pakkikset tulevat ja menevät, jotkut on toisia sitkeämpiä ja vaikeammin kontrolloitavia. No voin kai paljastaa joskus vuosia sitten laittaneeni tuntemattomalle postia! Olin lääkkeellä silloin ja otin palan punaista kartonkia, liimasin siihen joulupukkikiiltokuvan ja sitten vein sen jonnekin naapuristoon. Silloin emme vielä asuneet täällä vaan kaupungissa. Ehkä sen kartonkipalan saanut ihminen ajatteli jonkun lapsen olleen asialla.

Tuo pääsiäisylläripakkomielle on aika ikävä, koska se on nyt useampana päivänä vaivannut mua todella paljon ja on sellainen olo, ettei se lakkaa vaivaamasta ennen kuin TEEN...!

Tavallaan meidän lääkkeillä olijoiden kannattaisi avoimesti ja rehdisti kertoa lekureille kaikista oudoistakin ilmiöistä, mitä lääkkeiden käyttöön liittyy! Mutta en usko itse kykeneväni siihen.. olen liian epävarma ja pelkään ettei mua oteta vakavasti. Ehkä muutkin lääkkeilijät on samanlaisia ja siksipä nämä oudot ilmiöt säilyvät salaisuuksina.

Suklis lakanoita pesee!

Mies tilasi meille Hobby Hallista uudet pussilakanat ja aluslakanat. Nyt pistin pesukoneeseen ne pyörimään, että seuraavan siivongin yhteydessä saamme heti ne nätit uudet lakanat [eli lakat hirviökielellä] käyttöön! :) Ihanaa pinkkiä, sydämiä ja sellaista.. Tulee hyvä mieli ihan vaan katsomisesta! Siivonki alkaa sitten huomenna muuten. Taas Suklis rehkii ja huhkii!

4 kokonaista vuorokautta ...

.. MÄSSYYN! :) Mua muuten harmittaa kun huomasin tuolla K-marketissa, että Mövenpickin hedelmäsorbetin pakkauskoko on pienentynyt! :( Typerykset ovat tintanneet sen puolen litran rasioihin, kun ennen oli litra tai 900 ml. Mikä ihmeen älynväläys tuo puoli litraa on! Kyllä minä olen aina sitä syönyt oikein urakalla eikä puolikas riitä mihinkään. Mun on siis ostettava kaksi!

Mies sanoi että se on sitä voiton maksimointia. Luultavasti tuo pikku paketti on hitusen kalliimpi kuin mitä ennen olisi joutunut maksamaan puolesta litrasta tuota sorbettia.. Joten sitten kun asiakas ostaa 2 siinä missä ennen osti 1:n, niin saa firma voittoa enemmän. Ahneet sittisontiaiset!

Mies taas on tyytymätön kun ei löydä niitä Fazerin uutuussuklaapatukoita, salmiakkipätkiksiä, Prismasta eikä S-marketista. Niitä taitaa toistaiseksi täällä olla vain K-kaupassa. Hän tykästyi niihin tosi paljon ja tahtoo lisää! Täytyy kai minun sitten könytä sinne K-kauppaan tällä viikolla, että saa mies mieleistänsä. ;)

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Elämää muovipussissa

Kotona lämpötila on taas noussut muutaman asteen. Kun kevätaurinko alkaa lämmittää kattoamme, niin paljon aikaa ei tarvita kun kotona on sekä kuumaa että hiton kosteaa. Appiukko sanoi ettei se ole ihme, koska nykytalot on kuin muovipusseja. Ne on vuorattu muovilla ja siksi ne myös homehtuvat helposti. :(

Meillä esimerkiksi on täällä sisällä talvisin kylmä ja kesäisin tukahduttavan kuuma. Joskus suututtaa tämä ilmalämpöpumppuinnostuskin! Ehkä sellaisia ei tarvittaisi jos talot rakennettaisiin viisaammin alun alkaen? Ei ilmalämpöpumppelissa kai periaatteessa mitään pahaa ole, säästäähän siinä lämmityskuluissa jne. mutta sen osto ja asennus on 'aika' kallista puuhaa! Meillä ei ainakaan nyt ole siihen varaa. Joskus kesäisin olemme käyttäneet jotain sellaista ilmankierrättäjää.. se on ihan käsittämätöntä miten paljon vettä [=ilmassa olevaa kosteutta] se kerää joskus ihan yhdessä kesäpäivässä. :( Kun ilmankosteus on huiman korkea niin kaikki muuttuu rasittavaksi. Jumppa ja siivous esimerkiksikin.

Kesäisin sisälämpömittarin tuijotus muuttuu rutiiniksi. Sitä aina katsoo ja miettii että joko pitää alkaa pelastaa suklaita alakerran viileyteen. Meillä alakerrassa autotalli on siedettävämmän oloinen lämpötilan puolesta. Ei nimittäin naurata, jos suklaatit kaapissa menevät ihan löllöksi. :(

Ostoksia

Mies osti mulle eilen kalvopuvun! Se on kuin tuulipuku, mutta pitää tuulen lisäksi myös vettä JA kuitenkin hengittää! Ihmeellä oli kyllä hintaakin komiasti, 59 euroa!! :( Minä en olisi niin kallista ostanut, mutta mies oikeasti halusi. Alkuperäinen hinta siinä oli 155 euroa!!! Oli aika suuressa alennuksessa Prismassa! Mä en siitä alennuksesta niin piitannut, koska jos 155 euroa alennetaan 60 euroon, niin mun todellisuudessa se on sama kuin joku kauppaisi vaikka 600 000 euron tavaraa 200 000 tuhannella. Alennus on suuri, muttei se tarkoita että tavara olisi MUN ulottuvilla!

Mulla ei ole nyt ollutkaan mitään varsinaista 'ulkoiluasua', kun vanhasta petti vyötärö tosi pahasti. Olen aika tumpelo, enkä osaa sellaisia korjatakaan. :( Olen tehnyt kävelylenkit ihan farkuissa tai sammareissa. Ei se mua ole haitannutkaan, mutta se tietysti vähän että kaikki tuuli puhaltaa niistä kyllä läpi. :( Ei silloin viitsi kävellä pitkään.

Miestä huvitti vähän kun mä kauhistelin sitä puvun hintaa! Hänellä itsellään on kaksi kalvopukua, toinen maksoi 150 ja toinen 80!! Joskus sitä huomaa näin työttömänä lorttina, että oma rahantaju on ihan erilainen kuin muilla [työssäkäyvillä] ihmisillä. Esimerkiksi mulle 10 euroa on iso raha. Normaalisti kun menen kirpparille vaateostoksille, niin sillä rahalla saan 1-2 vaatetta itselleni.

Jotenkin vähän hassua, että tuollainen ulkoiluvaate on kallein vaatteeni! Nykyisin ostan kaiken kirpputoreilta, siitä on tullut periaate ja tapa. Tuo kalvis saa sitten olla poikkeus.. tuulipukuja en ole täällä paljon kirppiksillä nähnytkään. Kerran näin kirpputorilla toppahaalarin ja sen ostin kyllä, koska talvilenkkeilyyn sellainen on aika ehdoton.

Suklaatakin tuli hamstrattua! Guylianin tryffeleitä.. valko-, maito- ja tummasuklaisia! Seuraava MÄSSY on sitten odottamisen arvoinen. ;) Siihen on enää 5 kokonaista päivää.

Pikku juttu nimeltä taantuma

Soittelin Muorille silloin torstaina. En tiedä missä todellisuudessa hän elää, ei se ainakaan ole sama kuin mulla. Mainitsin että kahdelta ihmiseltä mun lähipiirissä on mennyt työt alta. Kumpikin on nyt työttöminä nimittäin. Sitähän on sanottu että tämä taantuma/lama tulee viemään n. 75 000 - 100 000 työpaikkaa Suomesta.

Muori reagoi tuohon taas niin tyypillisesti. Hänestä on tyhmää olla yksityisellä töissä, kuten nämä kaksi olivat. Mutta eihän kaikki VOI saada jotain suojatyöpaikkaa valtiolta tai kunnalta! Joidenkin on pakko myös olla yksityisellä. Sitä paitsi viime lamasta lähtien julkista sektoria on leikattu aika raskaalla kädellä.. Ei sitä voi enää pitää varmana, että sieltä mitään työtä saa.

Eniten häiritsi se asenne noiden kahden tilanteeseen "no eihän se nyt ole iso juttu jos noin käy, pankit nykyisin neuvottelee asuntolainatkin niin ettei haittaa vaikka olisi työttömäksi jäänyt". Ehkä Muorin mielestä ei ole iso juttu jos ihminen menettää työn josta oikeasti pitää [kuten kävi molemmille näille ihmisille], mutta voin sanoa että se kyllä TUNTUU taloudellisessa tilanteessa, se sekoittaa elämän kuviot aivan kokonaan! Ja pankit on liikelaitoksia, ei ne loppumattomiin ala odotella lyhennyksiä ja velan maksua.

No ei tuossa sinänsä mitään, huomasinpa vaan taas kerran kuinka vähän myötätuntoa hänellä riittää ihmisille, joille on käynyt huono onni. Hän on vähän kuin sellaista teflonia, ei ole sellaista asiaa jota hän ei selittäisi parhain päin tai josta hän ei pääsisi helposti irti. Kaikkein inhottavimmalla tavalla tämä ilmeni muutama vuosi sitten, kun miehelle rakas isoäiti kuoli. En viitsi siitä jutusta edes alkaa puhua täällä, koska suoraan sanottuna mua karmaisi ja hävetti se, miten vähän Muorille merkitsi edes jonkun läheisen kuolema.. kun kyse vaan oli siitä että hänen mukavuudestaan ei tingitä. Ja ne asiat mitä hän silloin sanoi miehen sukulaisista [jotka hän on muuten nähnyt tasan 2 kertaa, meidän häitä edeltävänä päivänä teellä ja sitten hääpäivänämme]. En tajua miten hän voi suhtautua niin vihamielisesti ihmisiin, joita ei oikeasti edes tunne. Hänellä on niin vähän ymmärrystä ihmisiä kohtaan, jotka ovat erilaisia kuin hän. Kaikki erilaiset asiat ja erilaiset arvot ovat 'vääriä' automaattisesti ja niitä saa pilkata ja irviä.

Huomasin muuten pari päivää sitten asiaa miettiessäni, ettei hän oikeastaan ole pitänyt yhdestäkään Siukun tai mun poikaystävästä/miehestä! Järisyttävä havainto. H. [=Siukun mies] ja mun mies olivat ALUKSI Muorin mielestä aivan ihmeellisiä, mutta sitten kun ilmeni etteivät he täyttäneet Odotuksia [eivät olleet tarpeeksi uratietoisia, eivät asettuneet Muorin tueksi Siukkua ja mua 'järjestykseen' saattaessa, eivät vaan olleet.. no, tarpeeksi!], niin asenne muuttui kuin taikasauvalla olisi heilauttanut. Muori on narskuttanut mulle erinäisiä asioita H:sta ja osaan kuvitella että hän vastaavasti haukkuu mun miestäni Siukulle. :(

Voi mitä elämää!

perjantai 1. toukokuuta 2009

Absolutismin houkutus

Voiko krapula tulla siitä että juo kaksi puolukkasiideriä? Ilmeisesti VOI, ainakin mun tapauksessa. Ei mitään varsinaista krapulaa ole, mutta päätä vähän särkee kyllä. Pitäisi varmaan oikeasti lopettaa kaikki alkon nauttiminen, kun ei siitä ole kuin vaivaa.

Viime yönä niiden kahden sidukan jälkeen alkoi mielessä itää kauhea ajatus, että jos otankin sakset ja pätkäisen tukan IHAN lyhyeksi! Inhottavinta noissa alkopakkomielteissä on että joskus tuntuu kuin niitä ei oikeasti pystyisi vastustamaan. Onneksi en ottanut yhtään enempää.. Kolmas cider ja olisin ehkä hyvinkin mennyt veskiin saksilla varustettuna. :( Ja sitten olisin joutunut menemään kampaajaan [taas!] ja selittämään jotain epämääräistä pyytäessäni ne korjaamaan mitä korjattavissa on. :(

Naapurit juhli vappua vähän railakkaammin! :( Heillä on tosin tapana aina touko-syyskuu välinen aika ryypätä ja mölytä ulkona. Tuossa talossa asui ennen sellainen 90-vuotias vanha mies, mutta sitten hän kuoli ja pojanpoika muutti tyttöystävineen taloon. He sitten repivät vanhan talon pois ja ovat rakennuttaneet ison puutalon tilalle. Ja ryyppäily, musiikin kuuntelu kauhean kovalla ja känninen mölinä kuuluu asiaan. :( Joskus se tympäisee. Vaikka kuinka sanotaan että omakotitalossa jokainen eläköön kuten elää, niin ei se nyt ole niin kivaa kesäaikaan kun on pakko pitää tuuletusikkunaa auki [muuten tulee kauhean kuuma] ja kuuluu jotain eppu normaalin määkivää hoilotusta aamuseitsemään asti. En oikeasti tajua kuinka he VOI aloittaa ryypiskelyn iltayhdeksältä ja jatkaa aamuseiskaan asti!

Minä ajattelin että noiden ihmisten on PAKKO olla tosi nuoria, mutta mies kertoi, että ei he itse asiassa ole! Ei uskoisi. Kun yleensä ihmiset tässä iässä ei enää ryyppää itseään siihen pelit seis-kuntoon. 70-luvulla syntyneitä ovat kuulemma tämä mies ja tyttökaveri myös. Huh huh.

Ei mua sinänsä haittaa vaikka joku joisi kaiken maailman viinan, mutta se meteli ei ole kivaa. Uskomaton määrä ääntä siitä sakista lähtee. Itse en ole edes nuorena harrastanut tuota mölykännäystä, mutta joillekin se on kai elinehto.

Mahtaa naapurissa olla vähän enemmänkin kuin pientä päänkivistystä tänään!