perjantai 31. lokakuuta 2008

Kaaviokuva suvusta


Piirsin tällaisen "sukukaavion". Kun kuitenkin olen niin paljon kirjoittanut suvusta. Tästä vähän näkee, että kuka kukin on. H:n hullut sukulaiset muuten eivät minun mielestäni ole hulluja, mutta äetmuori puhuu heistä hulluina ja hihhuleina. He ovat jotain Kansanlähetyksen ihmisiä. Siukuntytön ja siukunpojan lihavuuteen viitataan lähinnä siksi kun se on äetmuorin mielestä olennaista. Hänelle ihminen on vaan tietyn painoinen möhkäle lihaa.


Olen miettinyt esimerkiksi K-mummin [=äidinäiti] osuutta siihen, että pidän MÄSSYjä. Kun olin lapsi ja kävimme K-mummia ja Vaaria katsomassa, niin siellä ihan valehtelematta sai syödä namppia juuri niin paljon kuin tahtoi. K-mummilla oli jääkaapin viileälokero täynnä Kismettiä, Marssia, Suffelia.. Kaikkea suklaatia. Ja pakastimessa jäätelöjä. Vierailut aina menivät niin, että K-mummi ja äiti juttelivat omia aikuisten asioita keittiössä ja minä olin olohuoneessa ja mässäsin. Ja aina sai lisää. Uudestaan ja uudestaan. Joku voisi ajatella että olihan kivaa. Mutta sen tarkoitus oli lähinnä pitää minut pois K-mummin ja äetmuorin jaloista. Että he saivat rauhassa jutella. Vekaran suu siis suklaalla tukkoon.


Kuitenkin se on sanottava että isovanhemmat ovat rikkaus lapsen elämässä. Siksi joskus säälin siukun lapsia. Siukku on jostain syystä sitä mieltä, ettei hänen lapsia [14- ja 11-vuotiaat] voi jättää 'yksin' H:n vanhempien kanssa. Minä en tajua mistä siukku sellaista on saanut päähänsä. H:n äiti, eli siukun anoppi, teki elämäntyön jonain perhepäivähoitajana ja hänellähän oli monta lasta siinä vielä, H:n sisaruksia. Mutta siukku ei luota appivanhempiinsa ja joskus saattaa lastenkin kuullen sanoa heistä tosi rumasti.


Minua surettaa tämmöinen. Siukku on siinä suhteessa ihan kuin äetmuori. Äetmuorikaan ei nimittäin yhdessä vaiheessa enää halunnut, että me lapset olisimme olleet isän vanhempien kanssa. Hänellä oli kaikkia syitä, jotka olivat lähinnä tekosyitä. Isukin vanhemmat, Mummo ja Ukki, nimittäin oikeasti tykkäsivät touhuta ja olla meidän lasten kanssa! Siellä ei suuta tukittu suklaalla, vaan Mummo antoi leikkiä nappilaatikollaan tai sitten muovailtiin jotain muovailusavesta.. kaikkea puuhastelua yhdessä. Joskus mentiin sieneen. Joskus tuntuu vieläkin siltä, kuin äetmuori ei sietäisi sitä, että mulla on hyvät muistot Mummosta ja Ukista. Jos joskus vaan mainitsen jonkun positiivisen asian heistä, niin äetmuori rientää heti sanomaan jotain inhottavaa nyt jo kuolleista Mummosta ja Ukista.


Äetmuori suhtautui niin kuin appivanhemmat olisivat yrittäneet myrkyttää meitä lapsia. Kerran hän sanoi, ettei meitä voi päästää sinne, koska Mummo syöttää meille homeisia hilloja ja me sairastuisimme siitä. Jutun tausta oli se, että joku hillopurkki oikeasti oli ollut homeessa, mutta Mummo oli tietysti huomannut sen eikä tarjonnut meille siitä. Mutta äetmuorille se, että semmoinen purkki oli, oli jo merkki siitä, että me olimme 'vaarassa'. Nyt sen tietysti tajuaa, että kyse on omistamisenhalusta. Että vanhempi pelkää niin paljon antaa lastensa kiintyä johonkin toiseen aikuiseen, että mieluummin vaan pitää lapset kotona.


Jos tätä lukee joku lapsellinen, niin sanon, että antakaa lasten tutustua isovanhempiin! On tosi väärin tuoda aikuisten riidat ja sotkut pilaamaan isovanhempien suhdetta lapsiin. Ja kun lapset kasvavat he eivät teitä kiitä, jos olette heiltä vieneet isovanhemmat. Appivanhemmat voivat olla erilaisia ihmisiä kuin mitä me kukin olemme, mutta ei se erilaisuus yksin tee heistä kelvottomia. Minusta nimittäin sekin on väärin, että siukulle H:n vanhempien uskovaisuus on joku kauhea miinustekijä. Kuitenkin hänen lapsensa ovat puoleksi H:n sukua ja on pahempiakin asioita kuin olla uskovainen. Ainakaan H:n vanhemmat eivät juo. Toisin kuin äetmuori, joka aina ennen jotain juhlaa tai vaikeaa tilannetta tuoksahtaa oluelle.. Nyt viimeksi oli sellainen oluentuoksahdus minun kummitädin hautajaisissa. En tajua mitä muori niissäkin jännitti, kun läsnäkään ei ollut kymmentä ihmistä enempää. Mutta en muutenkaan tajua sitä neuroosikimppua, skitsoaa millon mitäkin.


7 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN!


Niin se aika kuluu! Kerroinkos muuten, että CandyKing-irtsikkalaarissa oli uusi nami, suklaata jossa on kaurakeksinmuruja? Maistoin sitä viime MÄSSYssä ja minusta se oli tosi hyvää. Vaikka ne kaurakeksinmurut oli tosi tosi pieniä hippusia. Silti - hyvää oli! Sitä suklaatia on saatava seuraavassakin MÄSSYssä.


Paha yllätys MÄSSYssä oli sellainen, kun olin ostanut Jacky makupala-kaakaovanukkaan... ja jääkaappi olikin jostain syystä JÄÄDYTTÄNYT osan siitä! Huh kauheaa! On tainnut olla vähän liian kylmänä kaappi. Puoliksi jäätynyt sukuvanu ei todellakaan ole hyvää! En suosittele.


Hälöviiin!


Vuoden pelottavin päivä! Ja telkkusta tulee Manaajaa ja muuta sairasta kauhukuvaa. Jotkut herkuttelevat tänäkin viikonloppuna, mutta minä en. Minun vuoroni tulee sitten seuraavana. Ehkä katselen Manaajan, jos jaksan valvoa.

torstai 30. lokakuuta 2008

Verotoimisto tiedottaa

Olisikos teistä mukavaa saada kuulla vanhempienne avioerosta verotoimiston kautta? Mitään välirikkoa siis ei ole, soitellaan ja tavataan, mutta avioerosta {semmoisesta pikkujutusta} saakin sitten tietää veroviranomaisten kautta?

Näin kävi minulle. Kun isukki kuoli ja siitä piti olla joku perunkirjoitus ja kaikenlaista paperityötä, niin joku viskaali jossain {en enää muista ihan kaikkia yksityiskohtia} huomautti jonkun asiapaperin olevan puuttellinen. Ja se oli, siinä oli pitkä pätkä ihan mustaa. Siukku oli sen mulle lähettänyt ja kuvittelin että se on kopiovirhe tms. Mutta sitten selvisi, kun jouduin saman asiakirjan hakemaan verotoimistolta, että se mustalla sutattu alue oli tieto isukin ja äetmuorin avioerosta, osituksista ja sen semmosista. Musta sotku oli sitä, että se kohta oli tahallaan peitetty paperilla kopioitaessa, että en saisi tietää.

En vieläkään tajua miksi äetmuori halusi toimia noin. Joskus teini-ikäisenä riitelin hänen kanssaan, sellaista sanasotaa, mutta aikuisena en ole varmaan koskaan sanonut mitään pahasti, enkä edes teininä huutanut hälle. Vaan olen yrittänyt sovitella ja olla kinaamatta. Tiedän että se oli äetmuori, joka sen halusi salata. Syytä en tiedä.

Minä en ole koskaan 'paljastanut' että tiedän tämän kaamean salaisuuden, siis erosta. Joskus vaan tuntuu kuin ei olisi sanoja sen asian lähestymiseen. Äetmuori on muutenkin joittenkin juttujen kanssa ihan hullu. Hän aina haluaa että asioita salataan esim. hänen veljeltään ja heidän perheeltään. Ja ihmisiltä yleensä. Sellaisiakin asioita joissa ei ole mitään salaamista tai hävettävää, esim. onko meidän kesämöksässä sähköt + mukavuudet vai ei. Sitten on tosi hankala olla sukulaisten kanssa tekemisissä kun aina pitää muistaa, että "tätä ei sitten saanut kertoa". Kai se on jotain äetmuorin pomotushommaa. Joskus tekisi mieli kyllä luopua kaikesta semmoisesta ja sanoa suoraan vaan ihmisille miten asiat on. Ettei meidän kesämöksässä ole mitään mukavuuksia ja ettei isukilta jäänyt paljon mitään perintöä tms. Äetmuoria hävettää kovasti se, ettei isukilta jäänyt enemmän. Meidän pitäisi nimittäin kaikessa olla aina muita parempia ja onkin kova pettymys kun perintö oli tyypillinen suomalainen, hyvin pieni sellainen. Voi tätä häpeää!

Osittain olen tosi pettynyt siukkuun, että hän lähti mukaan tuohon juttuun. Isukkia en niinkään ihmettele, äetmuori oli vuosikymmenet pomottanut isukkia ja isukki sanoi itse ettei jaksa riidellä hänen kanssaan ja 'tiedäthän sinä millainen se on'. Tiedänhän minä. Isukki oli elämänsä loppuvaiheessa siinä pisteessä että lähinnä vaan hymähteli ja sanoi jotain yhtäkaikkista muorin juttuihin. 'Hmmm, vai niin, semmosta se on', niin se isukki sanoi suunnilleen kaikkiin muorin vaahtoamisiin. Kun tiesi ettei kannata asettua vastahankaan.

Kai se avioeron salaaminen voi olla joku rangaistus siitäkin, kun äetmuori varmaan tajuaa, etten kerro asioistani paljon hänelle. Kun kaikki pitäisi kertoa, ihan kaikki. Intiimeimmätkin jutut. Siukku puhuu asioistaan enemmän äetmuorille ja siksi varmaan muori katsoo että hän on 'sisäpiiriä'. Tällaisia tyhmiä jaotteluja muori aina tekee. Ja väittää kiven kovaan olevansa itse aina tasapuolinen lapsilleen. Voi mikä vitsi. Muorin salaisuudet, salailut ja muut eivät toimi tahdotulla tavalla. En itse ainakaan mitenkään pyri 'sisäpiiriin', mulle taitaa passata aika hyvin tämä osittainen ulkojäsenyys tässä troikassa. 'Sisäpiirin' jäsenyyden hinta on sitten se että kaikkia kerrottuja yksityisasioita muori käyttää häikäilemättä sinua itseäsi vastaan. Niin kuin on tehnyt siukullekin. Siukku on uskoutunut tyttönsä vakavasta liikapainosta muorille, kertonut lekurikäynnit ja muut, kouluterkkarin puuttumiset, ja nyt muori nokittelee AINA häntä läskistä lapsesta, kun haluaa lyödä tosi kovaa ja vyön alle. Paljonpa kannatti siis se uskoutuminen.

Itse en ikinä salaisi sitä jos miehelle ja minulle tulisi ero. Ihan samalla tavalla kun naimisiin menosta ilmoittaa, niin pitäisi ilmoittaa erosta. Mikä tässä nyt taas on niin vaikeaa. Se on muutos siviilisäädyssä, ei sen kummempaa. Vähän niin kuin kuuluuko ihminen kirkkoon vai onko eronnut siitä laitoksesta. Rasti ruudussa.

No semmoinen paljastus tällä kertaa.

MÄSSY odotettua lähempänä!

Onkin hyviä MÄSSYuutisia. :) 8 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN! Kas kun selvisi, että ei nyt ensi vaan sitten seuraavana weekendinä pystyn pitämään MÄSSYn lauantaina ja sunnuntaina, eli 8.-9.11. Aluksi luulin että se olisi 9.11.-10.11. mutta nyt yksi meno peruuntui joten voin tehdä tällä lailla. Minulla aina MÄSSYt vaihtelevat niin, että ne ovat joko lauantai ja sunnuntai tai sitten sunnuntai ja maanantai.

On se vaan hullua miten jostain suklaatista tulee pakkomielle! Nyt on sellainen se Fazerin piparkakkusuklaa. Tuntuu vaan että sitä on saatava maistaa.

Sinkkuelämää

Katsoin äsken Sinkkuelämää jo toisen kerran. Siis sen elokuvan. Mies osti sen mulle heti kun se tuli.. Pidän siitä tosi paljon, siinä on niin ihania vaatteita ja Carrie on niin raivostuttavan laiha! ;) Siis ei olisi mikään ihme vaikka hän olisi jotain kokoa 32. Kuulin jostain että Carrien esittäjä olisi harrastanut tanssia oikein tosissaan nuorena, mutta en ole varma onko se totta. Vartalosta päätellen voisi hyvinkin olla totta.

Mies joskus kiusasi minua ja sanoi ettei kukaan kolumnisti voisi elää sellaista elämää Nykissä, siis kun asuminen siellä on tosi kallista ja eläminen muutenkin, niin ei jollain kynäilyllä semmoista elämäntyyliä kustanneta. Ja onhan se tietty vähän epäuskottavaa.. mutta kuka haluaisi katsoa telkusta Carrietä jossain torakkamurjussa ja jotkut hyväntekeväisyyskuteet päällä. :) Ei varmaan monikaan. Iso syy tuon elokuvan ja sarjan menestykseen ovat juuri Prada, Manolo Blahnik, Dior. Mutta Sinkkuelämä eli SINKKIS on siis sellainen aikuisten satu. Miksi sitten ei saisi olla aikuisten sadussa jotain epäuskottavaa. Onhan miesten toimintaelokuvatkin tosi epäuskottavia.

Meillä mies ei aina pidä samoista elluista kuin minä. Nyt viimeksi hän katsoi jonkun Asterix-elokuvan, jota itse en viitsinyt edes silmäillä. Mutta pääasia on että hän on onnellinen katsokoon sitten vaikka Pekkaa ja Pätkää!

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Piparkakun himo

Oulun suklaayhdistyskin on jo ennättänyt arvioida Fazerin uuden piparkakkusuklaan. Nyt jostakin syystä minulla tekee kovasti mieli kyseistä suklaatia, vaikka aluksi ajattelin etten edes maista. Fazerin erikoislevyissä on se huono piirre, että ne ovat niin s-kelin suuria. Mikä kumma siinä on, että pitää olla tiiliskiven verran suklaata? Sekö sen juhlavaksi tekee? Makukin voi olla ihan hyvä, mutta levyn suuri koko pilaa KAIKEN. Jättimäisiä bulkkipalasia, liian paksuja suuhun.. En siis tiedä onko tuo Fazun uusin piparisuklaa tällainen, mutta kaupassa vilkaisun perusteella näyttäisi olevan.. Se perinteinen Joulusuklaa-levy taitaa olla samaa kastia. Palaset paksuja kuin maailma.

Taas lasketaan päiviä: 10 kokonaista vuorokautta.. MÄSSYYN!!!! Ainakin seuraavan MÄSSYn leivonta on selvä: Baileyskakkua, koska mies pitää siitä tosi paljon eikä ole nyt vähään aikaan saanut. Mies oikein sillä lailla vihjaisi.. söi sitä mangokakkua ja sanoi, että onhan tämäkin ihan hyvää, mutta se Baileys.. :) Täytyy siis varmaankin tehdä hänelle mieliksi. On se niin hullua: Baileyskakkua ei edes tarvitsisi tehdä mihinkään minivuokaan, vaan se menee kyllä kaikki vaikka tekisin isonkin kakun. Kahteen pekkaan!

Sain juuri eilen tietää Iloleipureilla olevan 15 cm:n halkaisijan irtopohjavuoasta. Iloleipurien tuotteita myyvät muun muassa Prismat. Innostuin valtavasti ja nyt en malta pysyä paikoillani, heti pitäisi päästä Prismeliin ostamaan. Kaikkea sitä oppii kun lukee leivontablogeja ja niiden kommenttiosastoja. Vuoka kulkee virallisesti lasten vuoan nimellä, mutta kaipa siitä aikuinenkin voi herkun itselleen väkästää.

Kontrollia

Nyt on jo 3. päivä ilman aamupalaa. Yleensä teen niin, että 2 päivää MÄSSYn jälkeen olen ilman aamaria. Nyt olen jaksanut olla 3, hyvä minä. Aamupalattomuus on rangaistus MÄSSYstä, rangaistus ja hinta! Sitten aina se viimeinen lauantai ennen MÄSSYä ollaan kokonaan syömättä, täyspaastoten. Sekin on hinta MÄSSYstä. Jos en luovu aamareista ja ole syömättä silloin lauantaina, niin sitten minulla ei myöskään ole oikeutta herkutella.

En suosittele omia syömissysteemejäni kenellekään, mutta toisaalta jotain kohtuutta peräänkuuluttaisin kyllä. Olin tässä kylällä maanantaina ja ihan järkytyin kun näin muutaman lapsen kaupassa, kuinka lihavia lapset nykyisin ovat. Pitävätkö vanhemmat heille joka päivä karkkipäivää? Se ei ole lasten syy, vaan vanhempien. Ihmettelen vanhempia, että haluavatko he kenties lapsista tulevan koulukiusattuja painon vuoksi?

Nykyisin suklaalevyt ja kaikki ovat valtavan isoja. Oli sellainenkin aika kun 100 gramman levy oli se, mitä oli. Nyt taitaa 200 grammaa olla normaali koko. Jotenkin järkkyä nähdä jonkun tosi painavan vekaran purevan sellaista levyä kuin näkkileipää. Minä en edes tajua noiden jättilevyjen ideaa. Tuntuu ihan turhalta ostaa sellainen, koska makuun kuin makuun kyllästyy kuitenkin ja xxx grammaa samanmakuista suklaata alkaa tympiä takuuvarmasti.

Vinkki Fazerille ja muille suklaafirmoille: ettekö voisi tehdä esim. 200 gramman levyä, jossa olisi vaikkapa neljää eri makua samassa levyssä? Pari riviä keksisuklaata, pari riviä omarsuklaata, jne. Mutta taitaa mennä liian vaikeaksi? Eletään vaan niin kuin ennenkin, miksipä mitään muuttamaan.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Miehen Milka-yllätys



Mies se vasta yllätti minut iloisesti eilen, kun kaupasta tuli. Yleensä hän ei notku kauppojen suklaatihyllyillä - toisin kuin minä - mutta nyt oli tehnyt poikkeuksen. Ja ostanut Milka-rasian minulle, kun tiesi minun sellaista himoavan. Ihana rasia, ihan lempiväriäni! Tuskin tästä joulurasiaa tulee, taidan pysytellä Lindtissä jouluna, mutta seuraavaan MÄSSYyn ehkä..?

Toinen hyvä uutinen koskee MÄSSYä. Nyt kun pidin vähän vaatimattomamman MÄSSYn, niin enpä ole tarvinnut rennietä ollenkaan. Närästystä ei siis ole esiintynyt. Jippii!!! Yleensä rennietä kuluu aika reippaasti.
Telefuuni Afrikassa
Soitin äetmuorille. Voi luojajumala, kuinka rasittavaa. Ymmärrän, että hän "tarkoittaa vain hyvää", mutta joskus mietin kuinka paljon minun pitää sietää sen vuoksi? Tämänkertaisen soiton teema: flunssarokotus. Siukun perhe ottaa sen aina, kaikki neljä ottavat. Ymmärrän sen, koska he ovat koulussa (lapset) ja töissä (vanhemmat) ja varmasti siksi heillä on suuri riski saada A-virus? Mutta minä! Joka ensinnäkin pidän tosi hyvää huolta käsihygieniasta ja joka käyn kaupassa - eli saan ihmiskontakteja - noin kerran viikossa. Miksi minun se pitäisi ottaa?
Äiti ei tyydy vain sanomaan "ottaisithan sinäkin sen flunssarokotuksen", vaan hän saattaa paasata puoli tuntia hyvin aggressiiviseen sävyyn. "OTAT sen.." ja "vain todella typerät ihmiset eivät ota.." Sitten hän vetoaa siukun sanomisiin ja lehdessä olleisiin juttuihin ja kertoo kauhutarinoita jälkitaudeista yms.
Hän sanoo: "nyt heti TÄNÄÄN MENET ja pyydät sen.." Eli sekään ei riittäisi, jos sanoisin että hyvä, viikon päästä otan. Ei, kun se on OTETTAVA tänään. Kyllä on sanottava, että vaikka kuinka äiti olisi aina äiti, ja on luonnollista tuntea huolta aikuisestakin lapsesta jne. niin rajansa kaikella. Jos joku äiti-ihminen lukee tätä, niin annanpa ilmaisen neuvon: kun lapsenne aikuistuu, niin älkää kauhean vahvasti komennelko ja sekaantuko hänen elämäänsä. Kyllä sanoa saa: "minun mielestäni flunssarokotteen ottaminen olisi viisasta", mutta se, että komennellaan.. jyrätään.. ja tehdään eri tavalla ajattelevista ihmisistä suoraan idiootteja..
Tunnustan, että olen jo parina vuonna valehdellut flunssarokotteesta. Olen sanonut ottaneeni sen, vaikken ole ottanut. Nyt joku voi ihmetellä, miksi alennun sellaiseen. No ihan siksi, että muuten puhelinkeskustelumme ovat pelkkää rokote sitä, rokote tätä ja suoranaista riitaa koko syksyn. Äetmuori kun on sitä mieltä, että hän tietää kuinka ihmisten pitäisi elää ja jos eivät elä niin, niin sietävätkin kuulla siitä koko ajan. Olen siis valehdellut - pienimmän riesan tie.
Ärsyttää muorissa juuri tuo ehdottomuus, jolla sinänsä merkityksettömästä asiasta [rokote] tulee joku ihmisen älykkyyden yleinen mittari. Ettei ole tilaa ajatella, että sinä teet noin mutta minä elän toisin. Elä ja anna toisten elää. Äidille kaikki kysymykset ovat joko-tai. Joko toimit oikein tai toimit väärin. Ja väärin toimiminen on yhtä kuin toimia eri tavalla kuin hän. --
Jos saan sen A-viruksen, niin kestän sen kyllä kuin mies. Olen valmis sitten myöntämään, että omapa oli vikani, kun en rokotetta ottanut. Ketään en syytä, paitsi itseäni. Miksi siis en saisi tehdä tässä asiassa kuten tahdon? Rokotteet sikseen: pahinta kuitenkin oli kuulla muorin vaahtoavan puhe-elimessä, kuinka hyvä (!!!) oli kun Perussuomalaiset pärjäsivät vaaleissa niin hyvin. Olin hetken että haloo..??!!?? Mutta en näyttänyt hämmästystäni muorille. Minusta perussuomalaiset ovat aika vastenmielinen ilmiö politiikassa. Vaan jokainen äänestäköön mitä tahtoo, olipa vain pienoinen yllätys tuo veto. Tunnen kyllä yhden ihmisen, joka äänesti persuja jo edellisissä vaaleissa. Tavallaan se oli aikamoinen yllätys myös, koska kyseinen ihminen EI ollut mikään varaton, työtön (niin kuin minä!) tai yhteiskunnassa osattomaksi jäänyt, vaan hyvin tienaava duunari. Perinteisesti sellainen ihminen on äänestänyt kai demareita tai vasemmistoliittoa.
Minun kai pitäisi persuja äänestää, kun olen työtön lortti.. :) Mutta en vaan äänestä.. Oikeastaan alan olla aika paljonkin vasemmalle kallellaan. Tuntuu siltä, ettei ainakaan kellään kolmessa suurimmassa puolueessa ole mitään innostusta alkaa oikeasti ratkoa työttömyyden ongelmaa. Totuus on, että meillä on yhä satoja tuhansia ihmisiä ilman töitä, onpahan vain siivottu tilastot kaikilla mahdollisilla konsteilla, ettei näyttäisi siltä. 90-luvun laman jälkeen työllisyys ei ole tosiasiassa noussut mitenkään merkittävällä tavalla. Ja nyt sitten mennäänkin jo kohti uutta 'taantumaa' eli jotain minilamaa.. Heh heh, 'hyvät ajat' ovat ohi. No olihan kiva, että sellaisia oli. Kas kun en minä vaan huomannut mitään, tätä samaa työttömän arkea tämä elämä minulle on ollut, oli 'hyvä aika' tai huono!

maanantai 27. lokakuuta 2008

Kivoja unia, kovaa todellisuutta

Heräsin juuri päiväunilta eli "päikkäreiltä"! Työtön lortti näes voi nukkua vaikka keskellä päivää.. Ja nukuinkin makeasti, kunnes mies herätti soittamalla. Hän soitti, koska halusi tietää mitä kaupasta pitää ostaa. Tein hänelle sähköpostilla kauppalapun. Meillä on tapana, että mies tekee aina maanantaina viikon ruokaostokset minun listani avulla. Hän on töissä kaupungissa, joten iso automarketti on hänelle ihan työmatkan varrella. Siellä on hyvät valikoimat.

Näin sellaista unta, että sain puhelinsoiton yhdestä hakemastani työpaikasta ja että he olivat kiinnostuneita minusta. Hah hah, varsinainen toiveuni. Mutta oli ikävä herätä kesken niin mukavasta unesta!

Tänään umpeutui erään toivetyöpaikkani hakuaika. Huomenna umpeutuu toinen. Molempiin olen laittanut hakemukset.. Täytyy kuitenkin varmaan taas alkaa roikkua Jobsafarin sivulla ja katsella uusia töitä. Kerran hain tehdastyötä, valvomaan jotain prosesseja. Se ei vaatinut mitään alan koulutusta tai kokemusta ("työhön opetetaan!") mutta en siitäkään kuullut mitään. Eivät edes vastanneet hakemukseeni. Minua ei ainakaan voi syyttää "kermaperseeksi", se on ruma ilmaus jolla tarkoitetaan ihmistä, joka hienostelee.. hakee esim. liian hienoja töitä ja sitten valittaa, kun ei saa.

Jostain luin ihan vähän aikaa sitten, että ihmisellä pitäisi olla OIKEUS työhön, oikeus kuulua johonkin yhteisöön (työyhteisöön) ja sillä lailla. Se kosketti kyllä. Kun olisikin niin. Minä mielelläni kuuluisin johonkin yhteisöön.. nyt en kuulu.. on usein aika tarpeeton olo. Meidän yhteiskunnassamme ihmistä mitataan tosi paljon työn kautta. Olet yhtä kuin työsi, olet yhtä kuin palkkasi. Pieni palkka/ei palkkaa = arvoton, iso palkka = arvokas ja merkittävä.

Mietin yhdessä vaiheessa leipuri-kondiittoriksi opiskelua, mutta se on tosi vaikeaa täällä maaseudulla. Minun romurauta ei kestäisi jatkuvaa kymmenien kilsojen ajoa. Eikä oikein olisi rahaakaan sellaiseen. Ja aikuisopiskelijalta vaaditaan kai jotain tiettyä aikaa (½ v. - 1 v.) työkokemusta vähintäänkin. Eli en pääse. Enkä taida olla tarpeeksi näppärä käsistäni. Jos siinä olisi joku pääsykoe niin reputtaisin! :) Joskus olen yrittänyt koristaa kermakakkua hedelmillä ja voi että kun ne lipsuvat sormista.. tippuvat miten sattuu kakun päälle!

MÄSSY on nyt ohi ja jotenkin senkin vuoksi on masentunut olo. Joskus tuntuu kuin nuo MÄSSYt toisivat enemmän masennusta kuin iloa. Touhu on aina valtava, mutta sitten lässähtää. Mutta kai se tästä vielä kohoaa. Huomasin taas kerran, että oikeastaan syön tosi VÄHÄN suklaata, outoa? En pysty kauhean suuriin määriin. Geisha-patukan vedin MÄSSYssä kokonaan. Ja sitten valkosuklaarusinoita, semmoista..

Uusi viikko, soittovelvollisuus

Uusi viikkokin on alkanut, pitäisi soittaa äetmuorille tänään tai huomenna. Siinä taas yksi aika masentava velvollisuus. Kun ei oikein tiedä mitä puhuisi. En tajua kuinka siukkuni voi soittaa sinne joka päivä. Mitä hän oikein puhuu muorin kanssa?? Mutta se on toisaalta eri juttu kun on lapset, niistä on aina jotain kerrottavaa. Minulla on vain paljon salattavaa, MÄSSYt, lapsettomuuden syyt, suruni työttömyyden johdosta yms. Olisi ihan hullu ajatus kertoa äetmuorille ja odottaa lohdutusta! Jotkut ihmiset kai voivat niin tehdä äitiensä kanssa. Minä saan aina vain sellaista moittimista. Jos sanon, että olen surullinen kun ei ole työtä, niin vastaus on:
- mitäs minä sanoin, kun tuommoista alaa aloit lukea!
- sinä et vaan hae tarpeeksi!
- sinä haet huonosti!
- menet työvoimatoimistoon ja vaadit niitä järjestämään sinulle työn! Sinä olet liian lepsu!
- mitäs asutte siellä maalla, ei siellä mitään töitä ole!
Eli mitä vaan sanon, niin kaikki on aina minun vikani. Siksipä en ole enää yli 10 vuoteen puhunut äetmuorille mistään TÄRKEÄSTÄ, en ole kertonut endosta, en siitä miksi olemme lapsettomia, en mielenterveysongelmien aikakaudesta, en tosiaan mistään. Puhutaan säästä ja päivän tapahtumista. Se on sellaista itsesuojelua minun puoleltani.

Senkin olen huomannut, että ei äetmuori tosiaankaan vävyistään tykkää, ei siukun miehestä eikä oikeastaan minunkaan miehestäni. Siukun mies H. on äidin mielestä tallukas ja laiskuri, sivistymätön ja omituisesta perheestä, kun hänen vanhempansa ovat uskovia, herätysliikkeeseen kuuluvia ihmisiä. H. itse ei ole siinä liikkeessä mukana. Minun mies taas on äidin mielestä myös kunnianhimoton ja "idiootti" niin kuin äetmuori kerran puhelimessa sanoi.

Mitähän hän tykkäisi siitä, jos H:n (siukun miehen) tai minun mieheni vanhemmat sanoisivat siukusta ja minusta yhtä rumasti? Mutta ei hän ajattele asiaa näin, ei ollenkaan.

Viimeksi äetmuorin luona huomasin, että hän oli laittanut kuvat isästä, siukusta ja minusta isolle pöydälle. Kuvat olivat siis semmoisia, että niissä ei ollut muita kuin me kolme. Vävyt ja lapsenlapset oli jätetty kokonaan pois. Tuntui vähän vaikealta kun mies oli mukana siellä, mitähän hänkin ajatteli. Varsinkin kun hänen vanhempansa kohtelevat minua aina niin kauniisti. Minä en tajua miksi vävyt ovat nyt niin huonoja äetmuorin mielestä. Joskus nuorena hän oli niin tyytyväistä niin tyytyväistä. Ja kuitenkin H. ja minun mies aina auttavat äetmuoria, asentavat digiboksit, tekevät kylppäriremontit yms. Mutta ei hän ole mistään niistä kiitollinen.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Suklaahirviön leipomukset



Leivoin mangojuustokakkua ja banaanimuffinsseja! Kakun täytteen ohje tuli suoraan Kakkupaakarilta: kiitos sinne vaan! Maistuvaa on ja lempeän makuista. Vinkki lapsiperheille: tästä kakusta pitävät varmasti myös perheen pienimmät. Sen verran lempeän makuinen se on ja kiehtovan värikäs ulkonäöltään. Pohjan tein Kaarina Roinisen ohjeella, koska olen viime aikoina syönyt tosi paljon näitä keksi-voi -seoksesta tehtyjä pohjia ja on alkanut vähän kyllästyttää.. ;) Vaihtelu virkistää!

Tein kakun Confetin säädettävään rengasvuokaan (jossa siis ei ole pohjaa) ja säädin sen 18 cm:n ympärysmittaan. Näin kakkuun tuli näyttävää korkeutta. Mutta voi hiisi, en voi ihan käsi sydämellä suositella tuota vuokaa juustokakkujen tekoon! Vuoan avaamismekanismi nimittäin on paljon vänkelämpi kuin tavallisen irtopohjavuoan, joten en saanut avattua sitä, kun kakku oli valmiiksi hyytynyt. Kakkurengas piti siis NOSTAA pois siitä kakun päältä ja ihme on, että kakku säilyi hyvän näköisenä. Minun täytyypi vain jatkaa pienen irtopohjavuoan metsästämistä. Jos joku tietää, mistä voi ostaa 17-18 cm:n tavallisen irtopohjavuoan, niin vinkatkaapa.

Tässä siis ohje MANGOJUUSTOKAKKUUN:


Pohja (Kaarina Roinisen resepti)


2 munaa

3/4 dl vaaleaa siirappia

½ dl vehnäjauhoa

½ dl perunajauhoa

½ tl leivinjauhetta


Täyte (Kakkupaakarilta)


4 liivatelehteä

1 prk mangopilttiä

1 prk maitorahkaa (käytin Valion vaniljarahkaa)

1 ½ dl sokeria

1 ½ rkl vaniljasokeria

3 dl kuohukermaa vatkattuna (minä laitoin 2 ½ dl Flora vispiä!)

1 dl mangomehua (minä laitoin appelsiinimehua)


Kiille (edelleen Kakkupaakarilta)


3 prk mangososetta (laitoin vain 2 prk sitä mangopilttiä)

5 liivatetta + 5 rkl mangomehua/appelsiinimehua (laitoin 4 liivatetta + 4 rkl appemehua)


Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään kulhossa. Vatkaa munat ja siirappi. Sähkövatkaimen kanssa se vie 3-4 minuuttia (ihan oikeasti, se riittää ja kuohkeaa tulee!). Sekoita muna-siirappivaahtoon kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 22-24 cm halkaisijan vuokaan. Paista pohjaa 175 asteen lämmössä uunin alimmalla tasolla 18-20 minuuttia. Kumoa ja anna jäähtyä. Pese paistovuoka ja vuoraa pohja leivinpaperilla. Nosta kakkupohja leivinpaperin päälle ja kostuta hedelmämehulla (minä unohdin kostutuksen kokonaan, mutta ei tuntunut menoa haittaavan, päinvastoin: pohja tuntuu pysyvän kuohkeana..)

Valmista täyte lisäämällä kaikki aineet vatkatun kerman joukkoon, liivatteet mehuun liuotettuna. Sekoita hyvin ja kaada pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia ennen kiilteen lisäämistä.
Tee kiille sekoittamalla mehuun liuotetut liivatteet mangososeen joukkoon. Kaada kiille kakun päälle ja anna hyytyä kunnolla. Kun kakku on valmis, niin pyöräytä veitsellä kakun ja vuoan välistä, ettei tartu kiinni kun poistat vuokaa.

Tämä on tosiaan sellainen juhlatorttu, että tätä uskaltaa tarjota vaikka läsnä olisi 3-vuotiaita ja 93-vuotiaita. Kaikki pitävät hedelmien mausta ja kakkupohja on helposti leikkautuvaa ja lopputulos näyttävää. Pohjasta tuli liian paksu tuohon käyttämääni vuokaan, joten ohensin sitä veitsellä. Mietin puolikasannoksen tekoa, mutta noiden jauhojen kanssa se olisi saattanut mennä säätämiseksi, kun on jo muutenkin niin pienet määrät. Seuraavan kerran sitten ehkä koetan niin.
Banaanimuffarit paistoin tällä perhekerhon ohjeella. Sitä käytän aina kun teen näitä.. Tulee helposti, nopeasti, siististi (ei tarvitse sotkea monia kulhoja), eikä sähkövatkain ole mukana kuvioissa.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Ei mennyt Neukkula nurin, vai?



Varoituksen sana. Yllä olevassa kuvassa on suklaarasia Lidlistä. Palace: Belgian Pralines. Laitoin oikein kuvan, että tietävät mahdolliset lukijat varoa ostamasta tätä. Oli nimittäin kauhea kokemus.

MÄSSY on alkanut. Iskin toiveikkaana hampaani tähän 3 euroa 30 centtiä maksaneeseen hankintaan (pitihän tietysti pitää Lidl-lauantai) ja voi ihmettä sentään. Belgia ei ihan ensimmäiseksi tullut mausta mieleen, vaan lähinnä ne surulliset suklaatit, joita Leningradin Ludmilat ja Moskovan Marinat pupelsivat vielä 80-luvulla ennen kuin koko putiikki meni nurin. Jep, nostalginen makumatka wanhaan kunnon Neukkulaan, niin voisin tätä rasiaa kuvailla. Toinen vaihtoehto on Puola. Jos joku sanoisi suklaan olevan puolalaista niin uskoisin täysillä.

Jo konvehtien asettelu rasiassa on karu, halpa, itäblokkimainen: rasia avataan sivusta ja siinä on kaksi rämisevää kerrosta. Elämys ei ole esteettinen. Suklaiden täytemaut ovat valtavan voimakkaita ja rasvaisia. Konvehdit itsessään ovat isoja, liian isoja makuuni. Kouluarvosanalla nelosesta kymppiin tämä reputtaisi kyllä selvästi. Jäisi alle Panda-tason.

Mainittakoon se, että kuvassa olevat Samban neekerinpusut ovat todella hyviä, eivätkä ne ole Lidlistä vaan Honkkarista (Hong Kong-tavaratalo). Nuo sambat ovat mielestäni parempia kuin Brunbergit..

perjantai 24. lokakuuta 2008

Suklishirviö torjuu Lidl-kiusauksen

Kävin Lidlissä. Aikomus oli ostaa joku sukurasia itselleni mutta ei herrajjumala niitä hintoja! Varsinainen halpiskauppa juu: ihan samaa hintatasoa noin suunnilleen olivat Lidlin laaturasiat kuin mitä ovat esim. Maraboun lootat viereisessä supermarketissa. Lidlissä on tosi pikkupussukoita ja nyssyköitä ja sitten sellaista arveluttavaa kamaa, joka onkin halvempaa. Mutta noin muuten - olen järkyttynyt!

Melkein 5 euroa alkoi tuntua järjettömältä hassaamiselta. Jätin ostamatta. Mutta vielä en osaa iloita itsekurista: huominen päivä on vielä edessä ja mistä sitä tietää, vaikka TAAS hiippailisin sinne Lidliin ja tekisin siellä pahojani. Eli ostaisin sittenkin törkeän kalliin rasian. On nimittäin joskus aiemminkin käynyt näin.. eli melttoan hinnoista ja sitten seuraavana päivänä olen iloisesti ostoksilla, eikä huolta huomisesta.

Kävin yhdessä lahjakaupassa ja sinne olivat myös saapuneet sesongin suklaat. Kathy'sin belgialaisia konvehteja, ostin niitä pari. Ja sitten sellaisia iiiiiisoja konvehteja.. Ostin yhden miehellekin, sellaisen appelsiinitäytteisen, mies kun pitää appesta. Appen ja suklaan yhdistelmä on hänestä se paras mahdollinen.

Se lahjakaupan myyjärouva on mukava ihminen. Osittain käyn siinä puodissa ihan siksikin, kun hänen kanssaan on kiva jutella. Hän on myös todellinen sukufani ja suree kovin ettei saa järjestettyä suklaatia läpi vuoden.

Näin Prismassa Milkan suklaarasian! Milkan lila kokoelma, tai joku sellainen oli nimeltään. Silloin sormia syyhytti.. sellaisen saatan hyvin huomenna ostaa, mutta luultavasti säästän sen jouluksi. Olen huomannut, että ulkomaiset joulusuklaat kannattaa ostaa kaupoista ajoissa! Kun ne loppuvat hyllystä [ja aina ne loppuvat] niin lisää ei tule. Kaupat eivät koskaan ota niitä valikoimiin paljon. Ne mieluummin panostavat paska-pandaan ja fuula-fazeriin.

P-Pandasta tulikin mieleeni, että nyt tajuan niiden rasioiden suuren suosion. Ne ovat aivan uskomattoman halpoja verrattuna muihin. Prismassa oli arkipöy - siis sorry, juhlapöydän "konvehteja" hintaan 3,10 euroa. Marabout ovat yli 5 euroa, ihan näin vertailun vuoksi. Eli kun saat lahjaksi Pandan niin kutsuttua suklaata, niin ainakin tiedät olevasi tosi merkityksetön lahjan antajalle, ellei hän oikeasti ole köyhä. Hän on sinulle hankkinut suunnilleen halvimman mahdollisen rasian ja arkisimman. Tai sitten hän ei ole sitä edes sinulle hankkinut, vaan saat sen saman rasian, jota on jo monissa kyläpaikoissa kierrätetty. Eikös vain lämmitäkin sydäntä?

No itse olen aina sanonut, että mieluummin tulkaa tyhjin käsin kuin Pandan kanssa. Tokihan meillä roskis tyhjennettään säännöllisesti, eli kaipa se rasia paikkansa aina löytää..

Pandan mainoksen läski nallekin saa minut murhanhimon valtaan!

Confetin vuoka (lisäys öiseen aikaan!)

Lisätäänpä tänne nyt sekin huomio, että kun tätä kirjoitan on kello 00:46. Eli elämme lauantaita! Hih, noin 23 tuntia MÄSSYYN! Alkaa juhlamieli tässä jo kerääntyä. Kauan tätä on odotettu. En tiedä miksi ostoksilla tänään tuli sellainen masentunut olo aika vahvasti. Kai nuo elintarvikkeiden hinnannousut ja kaiken kalleus surettivat.

Huomasin semmoisenkin jutun, että itse leipominen oikeasti kannattaa. Jos haluaa saada hyvää ja jos haluaa säästää. Kävin Aschanilla kuolaamassa leivoksia, sellaista teen usein, ja pieni palanen heikäläisten budapest-kääretorttua maksoi melkein 3 euroa. Myös leipomoiden juustokakut ovat kalliita. Tai jos haluaa vaikkapa pienen täyskärin, niin siitä saa varautua pulittamaan paljon. 6-8 hengen kakku saattaa olla lähemmäs 20 euroa. Sillä hinnalla leipoo aika paljon täytekakkua kotona.. :) Tietenkään kotona leivotun koristukset eivät välttämättä ole sitä luokkaa kuin konditoriassa, eivät ainakaan jos leipuri on laiska tai huono koristelemaan, kuten minä olen. Minulle maku on tärkeämpi kuin silmänruoka! Pidän eniten sellaisista kakkublogeistakin, joissa kakkujen maut ovat todellisen harrastuksen kohteena. Ihailen kyllä marsipaanitaiteilijoita ja muita pursottelijoita, mutta minusta mikään määrä pursotuksia ei tee kakusta hyvää, jos täyte on tavallista vattuhilloa. Mutta nämä ovat makuasioita!

Confetista tilaamani vuoka tuli tänään. Heti piti paketti avata ja tutkailla. Hyvältä vaikuttaa vuoka, mutta se on aika jäykkä käyttää. Mitä pienemmäksi haluaa ympärysmitan saada (se on säädettävä pohjaton vuoka, 18-30 cm:n kakuille), niin sen lujemmalle joutuvat sormet. Hieno se on silti. Toinen vähän yllättävä juttu oli se, ettei vuoka ole täydellinen ympyrä ainakaan silloin, kun se on pienimmilleen säädetty. Mutta se on kai luonnollista, kun se on tuollainen säädettävä. Mies sen oikeastaan huomasi, ettei ympyrä ole ihan ympyräinen. En luule normaalin ihmisen huomaavan sitä eroa, on se niin pieni kuitenkin. Mies nyt vain on semmoinen haukansilmä. ;)

Uskoisin ammattilaisten käyttävän juuri tällaisia vuokia! Mietimme miehen kanssa kuinka jättimäinen kakku tulisi, jos tekisi sillä 30 cm:n halkaisijalla! Sitä saisi syödä pitkään. Tosi hyvä juttu kyllä jos on tulossa suuret juhlat. Meillä on sellainen tilanne edessä ensi vuonna ja ehkä tuo iso halkaisija on silloin käytössä. Confetti ansaitsee suuren kiitoksen nopeasta toimituksesta.

Äiti ja mokkapalat/Tuulomantorttu

Lapsuudessani äiti teki pari kertaa tuulomantorttua tai mokkapaloja. Kerran pohja taisi olla vaalea ja kerran tumma. Sitten hän sanoi hukanneensa reseptin ja leivonta loppui siihen. Huvittavaa muuten, että otimme sen ihan tosissamme: äiti on hukannut reseptin eikä siksi voi leipoa. Ei tullut lasten mieleen sellainen vaihtoehto, että äiti olisi helposti voinut saada tortun ohjeen joltakin monista ystävättäristään. Minun lapsuudessa tuo leivonnainen oli vähän joka kodin bravuuri ja naiset vaihtelivat reseptejä ahkerasti.

Totuus siitäkin asiasta oli, ettei äiti halunnut leipoa, muttei tahtonut sanoa sitä meille suoraan. Hän ei myöskään koskaan ole ollut innostunut ruoanlaitosta. Meidän perheessä otettiin heti käyttöön kaikki mahdolliset einekset ja valmisruoat, kun sellaisia alkoi Suomeen tulla. Lapsuudesta muistan senkin, että muissa perheissä aina koko perhe istui aterialle, mutta meillä en muista äidin koskaan syöneen meidän muiden kanssa. Nykyisin hän varmaan olisi yksi meistä, joilla on syömishäiriödiagnoosi. Mutta ajat olivat minun lapsuudessani toiset ja tätä ei koskaan pohdittu sen syvällisemmin. No niin kuin olen joskus aiemmin sanonut: ellei minulla olisi ollut hyviä ystäviä, joiden kanssa yökyläiltiin puolin ja toisin, niin en varmasti olisi nähnyt missään normaalia perhe-elämää. En edes mitä syömiseen tulee.

torstai 23. lokakuuta 2008

Systeemini

Minulla on sellainen systeemi, asetan itselleni ehtoja. Tyyliin jos en siivoa kotia, niin sitten en saa pitää MÄSSYä! MÄSSYn edellytys on kodin pitäminen siivossa kunnossa. Se motivoi minua ahkeroimaan täällä näissä omissa pienissä tehtävissäni.

Kerran eräs tuttuni sanoi, ettei kotihommista voi tehdä itselleen mitään elämäntehtävää tai elämänsisältöä. Minusta se oli vähän kummasti sanottu. Oikeastaan naisten työssäkäynti on aika nuori ilmiö Suomessakin. En sitä sano, että naisten pitäisi olla kotona, päinvastoin, mutta olisiko aika jo lakata väheksymästä esimerkiksi kotiäitejä ja niitä ihmisiä, jotka eivät hakemisesta huolimatta saa työtä?

Minä en usko suurtyöttömyyden tästä paranevan. Pikemminkin tilanne kiristyy. Kilpailu yhä vähenevistä töistä kovenee. Monen nyt hyvin toimeentulevan perheen lapsi saattaa jäädä ilman työtä.

Minä kunnioitan kotiäitejä. Ja arvostan jokaista ihmistä ihmisenä, oli työtä tai ei. Oma elämä on sen opettanut. Harva meistä voi olla satavarma siitä miten elämä menee, eikä ihminen ole yhtä kuin työnsä. Ahkerinkin voi menettää työpaikkansa. Sitten voi olla ikävää muistella omaa ylimielisyyttä, kun on halveksinut työttömiä... pilkka osuu omaan nilkkaan.

Isä

Olen kirjoittanut jonkin verran äidistäni. Meillä on tosiaankin aika sellaiset varovaiset välit. En viitsi hänelle uskoutua, koska hän reagoi aina kielteisesti ja on hanakka tuomitsemaan. Hän on juuri näitä ihmisiä, joiden mielestä on omalla lapsella oltava ura! Yhteen aikaan äetmuori mäkätti koko ajan eläkekertymästä minulle, vaikka tiedänhän itsekin ettei se kotona olemalla kerry. Mutta olisi kiva tietää miten äetmuori parantaisi tilannetta. Kun työhakemuksiini ei tule edes kielteisiä vastauksia. Ja kun matkaa lähimpiin isoihin kaupunkeihin kuitenkin on melkoisesti ja auto sökö romu. Pitäisikö hölkätä joku 30-40 kilsaa työhön, vai? Meillä miehellä on se talouden parempi auto, koska hänellä on työ ja hän tarvitsee kaaransa. Minulla on vuoden -88 rotisko, joka on pari kertaa "jättänyt tielle" niin sanotusti! Mutta kyllä se mulle välttää näille lyhyille kauppareissuille ainakin. Eikä tielle jäänti ole ongelma, jos ei ole työpaikkaa, jossa on oltava tiettyyn aikaan. Eli on siinä työttömyydessä joku hyväkin puoli. Jos auto sippaa, niin voi rauhassa alkaa järjestellä kännyllä apua, ei tarvitse hermostua kun ei ehdi työhön.

Isästä minun piti kirjoittaa, hän on nyt jo kuollut. Hän oli positiivisempi ihminen kuin äiti. Mutta lapsena oli vaikeaa isänkin vuoksi. Isällä oli naisjuttuja ja hän muutti pois kotoa kun olin 12. Minulle ei oikeastaan selitetty mitään, isä vain muutti. Äiti oli saanut tietää isän suhteesta johonkin sairaanhoitajaan ja se oli kerrasta poikki. Ne olivat raskaita aikoja, ainaista huutoa (äiti se oli joka huusi siis) ja tappelua kun tulin koulusta kotiin. Äetmuori lisäksi kai luuli että olen kuuro ja sokea ja tyhmä, vaikka sitä draamaa vedettiin minun silmieni edessä.

Oliko se 1-2 vuotta isukin muuton jälkeen, kun oli sellainen joulu etten edes tiennyt missä hän on. Äidillä oli jotenkin sellainen asenne, että älä kysele. En edes odottanut että hän olisi ollut meidän kanssamme, mutta onhan se jotenkin väärin ettei lapsi tiedä missä isä on ja miten hänet saa kiinni. Jos vaikka olisi halunnut soittaa ja toivottaa hyvät joulut.

Äiti kai kuvitteli tekevänsä järisyttävän paljastuksen kun kertoi minulle isän naisjutuista kun olin 20. Olisi vaan tehnyt mieli sanoa, että voi älä, nuo jutut olen tiennyt jo 8 vuotta. Koska en ole kuuro, enkä sokea. No, äetmuori kertoi kaiken omasta näkökulmastaan ja pitkään näinkin hänet tässä suurena väärinteon uhrina. Mutta nyt olen muuttanut mieltäni. Pettäminen avioliitossa ei voi olla oikein, mutta ei se aina pelkästään johtu pettäjästä. Avioliiton kuitenkin luo kaksi ihmistä. Jos toinen kokee jatkuvaa tarvetta karata siitä, niin mikä on liitossa vikana? Mitä kaksi ihmistä on tehnyt väärin?

Minulla kai kaiken tämän vuoksi on huono käsitys suomalaisesta perhe-elämästä. Joskus tuntuu kuin Suomi olisi yksinhuoltajien maa. Nekin perheet, joissa isät [vielä!!!] ovat, tuntuvat usein pyörivän vain äitien työpanoksen ja organisoinnin voimin. Missä ovat isät? Harrastamassa, vieraissa vuoteissa, luomassa uraa. Itse kasvoin perheessä, jossa äiti oli oikeastaan ainoa paikalla oleva vanhempi. Se oli tilanne jo ennen isän pois muuttamista. Ei hän pahemmin osallistunut arkeemme, hän rahoitti sitä. Joskus kadehdin kavereitani, joilla oli isät kotona asumassa ja jotkut näistä isistä olivat vieläpä kiinnostuneita lapsistaan ja touhusivat jotain heidän kanssaan, harrastivat yhdessä tms.

Mietin kannattaako tietynlaisten ihmisten yleensä lisääntyä? Sellaisten, joita perhe-elämä ei todellakaan kiinnosta. Näin jälkeenpäin sanoisin, että minun vanhempani ovat ihmisiä, joiden ei olisi kannattanut mennä keskenään naimisiin ja saada lapsia. Äidille se oli yhtä uhrautumista vain ja isä tosiaan aika pitkälti hylkäsi meidät, tosin jatkoi elämän rahoittamista.

Miehellä on ihana perhe. Hänen vanhempansa ovat yhä yhdessä ja nauttivat toistensa seurasta. Olen joskus ajatellut, että jos en olisi tutustunut mieheen tai jos minulla ei olisi ollut hyviä ystäviä, niin en varmasti olisi koskaan nähnyt normaalia perhe-elämää.

Äetmuori se on sellainen ihminen, jonka mielestä on "avointa" ja "hienoa" kun riidellään niin, että katto tippuu niskaan mölyn voimasta. Mutta olisipa miettinyt asiaa lapsen kannalta. Voin sanoa että minusta se oli pelottavaa ja stressaavaa. Missä oli aikuisen ihmisen itsehillintä? Isä saattoi olla syyllinen, mutta siinä mielessä fiksu että ei sotkenut meitä lapsia näihin matseihin. Tai siis yritti parhaan mukaan pitää meidät ulkopuolella. Siitä kiitos hänelle sinne autuaammille metsästysmaille.

Isän poismuuton aikoihin minä aloin "oireilla", kuten nykyään sanotaan. Aloin, omituista kyllä, repiä kirjojen sivuista pieniä palasia aina niitä lukiessani. Nyt tietysti tajuan, että olin jatkuvasti kireä ja hermostunut ja siksi "näpersin" kirjaparkoja noin. Pelkäsin ja odotin isän tuloa kotiin, toivoin sitä mutta pelkäsin, koska tiesin äidin aina aloittavan sen huutomatsin. Minulla on vieläkin hyllyssä paljon lastenkirjoja, jotka ovat ihan repaleisia sivuistaan. Sen verran hullu sitä olin minäkin! Kerran yksi ystäväni kysyi jokunen vuosi sitten, että kuinka nuo kirjat tuollaisia ovat. Heh heh, sainpas alkaa miettiä selitystä.

Ylihuomenna leivotaan!

Näin se aika kuluu. Pitää vain jaksaa siivota, että sitten varmasti saa palkinnon! Minulla on siivouksessakin oma rutiinini, kaikki asiat pitää tehdä aina samalla tavalla. Huoneet on siivottava tietyssä järjestyksessä siis. Rutiini luo turvallisuutta näin aikuisenakin, lapsenahan meillä sellaista ei edes ollut.

Alan kallistua aika vahvasti jonkun hedelmäisen juustokakun suuntaan, mitä leivontaan tulee. Persikkaista tai mangoista sen olla pitää. Pitää nimittäin olla realisti: suklainen tai kinuskinen kakku on parhaimmillaan aina sen ekan palasen ollessa lautasella. Sitten helposti alkaa etoa. Hedelmäistä voi syödä enemmän kyllääntymättä.

Heitin jääkaapista viimeisetkin virolaiset rahkapatukat pois, hyi hiisi sentään mitä hirveyksiä ne olivatkaan! On kova mies tai nainen se, joka pystyy sanomaan syöneensä tuollaisen rahkapatukan kokonaan, vaikka se pieni onkin.

Turvoksissa: endometrioosin oireilua

Minullahan on endometrioosi. Olen kertonut jo olleeni laparoskopiassa sen vuoksi. Kokonaan sitä ei kuitenkaan voitu poistaa, koska sitä on myös kohdun ulkopinnalla. Pitäisi kai hommautua koko kohdusta eroon, jos haluaisi kokonaan eroon endosta. Siskollani on myös endometrioosi. Vaikka vielä ei ollakaan valmiita sanomaan endon periytyvyydestä sitä eikä tätä, niin usein se esiintyy suvuittain! En tiedä äitimuorin tilanteesta. Siskoni kohdalla tiedän: lapsi numero 2. ei saanut alkuaan ennen kuin siukku leikattiin ja endoa poistettiin tuollainen 25 cm:n pätkä kai.

Endon kurjin ominaisuus on kipu. Nyt on kierron loppupuoli ja olo on jo turvonnut. Inhoan sitä turvotuksen ja paineen tunnetta alavatsassa. On kuin olisi koko ajan numeroa liian pienissä housuissa. Tietysti olo helpottuu viimeistään kuukautisten päätyttyä, mutta sitä odotellessa on aika vänkelää!

Enää 2 kokonaista vuorokautta!

Elämme jo torstaita, on vuorokausi vaihtunut. Torstai on ollut menossa jo hiukan yli 30 minuuttia, kun tätä kirjoitan. Se tarkoittaa sitä, että on enää 2 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN! Jippii. Olen iloinen, mutta toki iloon sekoittuu myös jonkinlaista murhetta. Joskus nimittäin MÄSSY myös ahdistaa minua. Ei aina huvittaisi lähteä kauppoihin julmetun pitkän ostoslistan kanssa. Joskus stressaa miettiä, mitä tällä kertaa MÄSSYssä haluan tai tarvitsen. Nämä tunteet tulevat useimmiten MÄSSYn ollessa hyvin lähellä, eli juuri n. 1-3 päivää ennen sitä! Outoa! Silloin kun mässinkiin on pitkä aika, niin silloin sitä kiihkolla oikein odottaa. MÄSSYn lähestyessä alan usein myös jarrutella: alan tajuta, ettei kannata ostaa paljon, kun en kumminkaan jaksa. Silloin kun on esim. 10 vuorokautta mässäykseen, niin kuvittelen pystyväni ihan mihin vaan ja jaksavani kuinka paljon vain.

Perjantaina nyt kuitenkin on edessä Lidl-reissu! Ja mietin ostaisinko leivontatarpeetkin jo silloin perjantaina. Joskus stressaa lauantaina hoitaa kaikki. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 00:00 muutun suklaahirviöksi! Siihen mennessä on kaiken oltava valmiina.

Suklaahirviö-suomi -sanakirja

Minulla on tavallaan oma kieli. Mies on oppinut sen myös aika hyvin! Tässä muutama ote kielestäni, yleisimpiä MÄSSY-sanoja vain.

kaaka = kaakao
sokru = sokeri
tomppelisokru = tomusokeri
kändi = karkki
suku = suklaa
kuuki = keksi
herkkulautta = herkkulautanen, eli sellainen oikeastaan laakea kulho, johon kasaan kaikkea, neekerinsuukkoja, suklaata, marmeladia, pullaa, ja sitten vien MÄSSYn alkaessa sen alakertaan. Usein herkkulautta tyhjenee sitten siinä yöllä ja katselen samalla jotain elokuvaa.
vohve = vohveli
marme, marmelo = marmeladi
vanu = vanukas

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Tukossa!

Olen kirjoitellut kaksi ansioluetteloa, kun haen tässä kahta eri työpaikkaa. Ne ovat aika erilaisia töitä, joten ansioluettelot ovat vähän "muokattuja" aina sen mukaan, mitä ominaisuuksia kulloinenkin työnantaja saattaisi etsiä. Hehe, ei ehkä aivan rehellistä, mutta toisaalta se on makuasia. Tavallaan olen järjestelmällinen, tavallaan nautin uuden oppimisesta. Toisin sanoin olen järjestelmällinen - aina joskus, välillä taas en! Nautin uuden oppimisesta - silloin kun ei ole kiirettä eikä muita tehtäviä painamassa päälle! Yhtenä harrastuksena mainitsin pilateksen, vaikken ole tehnyt sitä kuin pari kertaa. Se kuulosti kuitenkin paremmalta kuin arkinen jumppa.

Tässä ennen viikonloppua pitäisi postata molemmat hakemukset. Inhottaa laittaa niitä menemään, koska olen aika varma siitä etten saa kumpaakaan paikkaa. Minun ansioluetteloni on tosi, tosi lyhyt! Sitä ei voi moittia ainakaan jaarittelevaksi. Kävin kerran erään kurssin, jossa sellainen tipitärkeä täti neuvoi, että mainitkaa vain haettavan paikan kannalta olennainen työkokemus, älkää tehkö CV:stä mitään monen sivun epistolaa. No hitto vie, sitä pelkoa ei ole mulla: työkokemuksen kohdalle tulee vain, että useita lyhytkestoisia työpaikkoja, sijaisuuksia yms. eri aloilla (ja sitten luettelen ne alat). Se "useita lyhytkestoisia" on jokaiselle asiansa osaavalle värvääjälle yhtä kuin luuseri. Tiedän sen ja he tietävät sen. Taidan siis pysyä jatkossakin työttömänä lorttina.

Olen tavallaan tukossa tuon työnhaun kanssa. Keljuttaa ja pelottaa laittaa hakemuksia. Pelkään sitä hiljaisuutta, joka niistä aina seuraa. Tai sitten sitä tekopirteää viestiä, että valitettavasti tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun. Niin kuin se koskaan kohdistuisi..

Valkolakki vaikka väkivalloin!

Yksi juttu mitä aloin aikuisena inhota omassa lapsuudessani oli se, että äiti opetti meitä siskoksia pitämään meidän perhettä jotenkin parempana kuin kaikkia muita. Vasta rippikouluiässä aloin vakavasti miettiä tätä asiaa ja huomasin, että se käsitys oli ihan vailla perustetta. Emme me niin merkillisiä olleet, oikeastaan ihan tavallisia tai jopa keskitasoa alempana kaikin mittarein.

Meillä äiti aina jankutti, että jos ihminen ei ole ylioppilas, niin hän ei ole mitään. Joten meidän tyttöjen piti lukea lakit. Huvittavaa oikeastaan, kun äiti ja isä itse eivät olleet ylioppilaita. Joskus tuntuu kuin juuri sellaiset ihmiset arvostaisivat koulutusta yli kaiken. Äiti sanoi, ettei heillä isän kanssa ollut samoja mahdollisuuksia kuin minulla ja siskolla. Mutta sekin on oikeasti tuubaa, koska äidillä ja isällä oli omia ikätovereitaan paremmat mahdollisuudet opiskella. Kumpikin tuli ihan OK toimeentulevasta keskiluokkaisesta perheestä. Isän ja äidin ikätovereilla taas oli monesti isot sisarusparvet ja jos ajattelee vaikka jotain pienviljelijöitä tai sotaleskien perheitä, niin on siinä eroa. Isällä ja äidillä oli mahdollisuus, kummallakin vain yksi sisaruskin, mutta kumpikaan ei halunnut opiskella. Unelmista piti sitten yrittää tehdä totta meidän lasten kautta. Poikaystävätkin syynättiin läpi tarkalla sihvilällä: ylioppilas sen olla piti. Naurettavaa, kun asiaa jälkeenpäin muistelee. Hävettävää.

Nykyisin pidän tuotaKIN äitini asennetta ihan tyhmänä. Olen sitä mieltä, ettei vanhempien painostuksesta kenenkään pidä mennä lukioon. Eikä lukioon kannata mennä "vain miettimään" kolmeksi vuodeksi. Jos oikeasti ei ole peruskoulutodistuksessa hurraamista, niin kannattaa suosiolla hakeutua jonnekin muualle, ellei sitten aio vakavissaan alkaa opiskella lukiossa. Lukiossa opiskelutahti kovenee ja huonoilla lukiopapereilla saattaa pärjätä jatko-opintomarkkinoilla huonommin kuin hyvällä peruskoulutodistuksella. Jos siis aikoo hakea aloille, jotka eivät suoranaisesti vaadi yo-tutkintoa, niin melkein kannattaa hakea suoraan peruskoulusta.

Minun aikoinani moni tyttö pääsi peruskoulupohjalta sairaanhoito-opistoon, koska siinä vaiheessa todistus oli hyvä. Yo-pohjalta pääsy kävi kivisemmäksi, jos siis ei ollut opiskelu innostanut lukiossa.

Ja kaikkea opiskelua olennaisempaa on työkokemus! Sen olen saanut itse katkerasti oppia. Melkein kannattaisi hakea kesätöihin ja iltatöihin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Sitäkin kannattaa miettiä, että mille alalle oikeasti haluaa. Mitkä alat vetävät, missä on töitä. Eläminen kuitenkin maksaa ja korkeakaan koulutus ei takaa isoa palkkaa, jos on ala "väärä". Eikä edes töitä se takaa.

Suklaahirviön arkiherkku

Ajattelin laittaa tänne reseptin usein syömääni jälkiruokaan. Tässä annoksessa on omien laskujeni mukaan noin 200 kilokaloria kaikkinensa. Tämä ei ole mikään superherkkumousse, vaan arkinen jälkiruoka, joka maultaan ja koostumukseltaan tuo mieleen lähinnä tavallista paksumman kaakaojuoman. Parasta tässä on minusta se, että on tosiaan "varaa" (kalorimielessä!) syödä itse koko iso annos! Ahmatti on nimittäin aina ahmatti!

3 dl rasvatonta maitoa
2 rkl perunajauhoa
sokeritonta makeutusjauhetta (esim. Canderel) maun mukaan
2 tl sokerintonta kaakaojauhetta (esim. Van Houten)
(1 tl vanilja- tai vanilliinisokeria, jos maistuu)

Sekoita kylmään rasvattomaan maitoon perunajauho, makeutusjauhe ja kaakaojauhe. Sekoita niin, että perunajauhot eivät jää paakkuiseksi. Kuumenna liedellä koko ajan hämmentäen, kunnes keitos kiehahtaa. Anna kiehua - sekoittaen koko ajan - minuutin tai pari, että vähän saostuu. Ota pois liedeltä ja sekoita kiisseliin teelusikallinen vaniljasokeria, tai mausta se manteli- tai rommiaromilla. Tarjoa hiukan jäähtyneenä, tai kylmänä oman maun mukaan. Itse syön tuon aina sellaisena aika lämpöisenä, tekee hyvää näin viileänä vuodenaikana!

Minä laitan reilusti Canderelia, koska sokeriton kaakajauhe on tavallaan aika katkeran makuista. Ja oikeasti - sokeritonta kaakajauhetta riittää tuo 2 teelusikallista, vaikka se vähältä tuntuukin! Käytän muuten teflonkattilaa ja puuhaarukkaa tuossa kiisselinkeitossa. Ei pala pohjaan mömmö!

tiistai 21. lokakuuta 2008

Nalkku, ratku

Eilen olin yleisesti ottaen hirviö. Suklaan voi siitä edestä unohtaa, sanotaan reilusti hirviöksi vaan. Eli siis nalkutin ja ratkutin miehelle. Syy nalkkuna ja ratkuna oloon oli osittain PMS. Minusta tulee aina totaalisen kaamea godzilla kun on se aika kuusta. Ja sitten ärsytti muutenkin jokunen juttu. Meillä joskus miehen kanssa hiertää kotityöt ja niiden jakaminen. Muuten olemme kyllä ihan OK-onnellisia.

Meillä minä teen KAIKEN kotityön. Mies lähinnä saattaa vaihtaa lampun tai viedä roskapussin silloin tällöin. Mutta ruoanlaitto, pyykinpesu, siivous - ne ovat minun heiniäni. Hyväksyn sen kun itse kerran olen täällä kotona, mutta minua harmittaa se kun mies pinnaa jopa ulkotöistä. Hän se kuitenkin oli joka vaatimalla vaati omakotitaloon asumaan. Sitten joskus ärsyynnyn, jos mies jotain sotkee eikä oikein korjaa jälkiään. Kun muutenkin tuntuu kuin olisi elämäni yhtä siivoamista, niin ei oikein mitään ylimääräistä siihen päälle haluaisi!

Eilen mies oli laittanut jotain riistalihaa jääkaapin alalokeroon. Ne muovipussit olivat vuotaneet - ällöä verta ja lihasnestettä lirui laatikon pohjalla. Minä sanoin, että se lokero pitää pestä. Mies ajatteli sitten suihkutella jotain hetivalmis-Tolua sinne pohjalle, pyyhkiä ja sillä selvä. Siitä oikeastaan hikeennyin. Kun onhan se selvä jos tuollaista kamaa (veri, lihasneste ym. bakteeripitoinen) joutuu lokeroon, niin se pitää pestä kunnolla ja mieluiten vielä pyyhkiä tolulla kaiken päälle ja huuhdella. Toinen ärsyttävä juttu: mies oli pilkkonut sitä riistalihaa ja jättänyt leikkuulaudan noin vaan siihen työtasolle, vaikka lapsikin tietää, että se on hyvä saada likoon heti! Grrr.. -Ovathan nämä ärsyttäviä asioita, mutta tuskin niin vimmoissani olisin ollut, jos ei olisi ollut tätä PMS-vaihetta päällä. Tuntuu kuin silloin ottaisin kaikki asiat niin iholleni.

Pandaa kaupat piukassa, hyllyillä hyllyy Fazer!

Eilinen kauppareissukin suututti. Kas, taas ovat nimittäin joulun "tutut suosikit" saapuneet kauppoihin. Oli S-Markettimme hyllyt täynnä Pandan juhlapöydän rasiaa (oli oikein kahta eri versiota tuosta huikeasta suursuosikista!) ja Fazerin konvehtirasioita myös oli riittämiin. Oi ihanuutta. Fazeriinaa, Geishaa, Da Capo-konvehtia. Kyllä se Fazer osaa. Nimittäin olla tylsä ja ennalta arvattava.

Se Panda tosiaan pisti raivon nousemaan: sitä nimittäin ei ollut vain suklaatiosastolla, vaan jostain hiton syystä myös hedelmäosastolla! Onhan se nyt p-keleen tärkeää, että asiakas ihan varmasti näkee, että Pandaa on. Ja voi kaapata mukaansa yhden tai vaikka useammankin kyseenalaisen herkkupalan.

Siis oikeasti! Armoa! Kauppojen väki hoi: yrittäkää edes olla luovia. Kun saisi vaikka sitä Marabouta hyllyyn (Aladdin, Paradis), niin sekin olisi parempi kuin tuo Pandan tyrkytys.

Kaupan väki varmaan miettii, että otetaan tänäkin vuonna Pandaa, kun sitä menee niin hyvin. Mutta meneekö sitä siksi, kun ihmiset oikeasti pitävät siitä, vai siksi, ettei monissa kaupoissa ole mitään muuta?

Itse sanoin eilen miehelle, että entäs jos oikeastaan kaikki Pandan rasiat ovatkin vain silmänlumetta. Pelkkää kulissia. Oikeasti onkin vain YKSI ja sama Pandan suklaarasia, joka sitten kiertää kodista kotiin avaamattomana. Helsinkiläinen perhe A vie sen appivanhemmilleen vieraillessaan kotiseudulla Joensuussa. Joensuulainen vanha pari vie sen kummilapsensa perheelle Tampereelle. Kummilapsen perhe vie sen tuliaisina kun menee katsomaan ystäväpariskunnan uutta asuntoa Jyväskylässä and so on. Lopulta rasia heitetään roskiin jossain Turussa ennen vappua.

Illan ohjelmavalintani

4D tekee todellisen kulttuuriteon. Kello 22 saamme Neloselta seurata 400-kiloisen naisen elämää. 29-vuotias obeesi on myös äiti, joka haluaisi tehdä muutakin kuin vain maata vuoteessa. Tämä täytyy katsoa.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Nettiostaja

Nykyisin ostaminen on helppoa, yks kaks kolme: kun ihminen nettipankkiin vilahtaa, niin raha jonkun toisen kirstuun kilahtaa. Näin kävi meillekin. Tilasimme nimittäin sellaisen kakkuvuoan, jollaista kaipailin edellisessä postauksessani. Kaikkineen (postikulut, tuotteen hinta yms.) ostos tuli maksamaan lähemmäs 30 euroa! Minulle se on iso raha.

Soitin nettikauppaan ja määyin kauhuissani, että mahtaako vuoka ennättää tulla ensi weekendiksi. Ihminen teleffuunin toisessa päässä kehotti rauhallisesti ottamaan kopion maksukuitista ja tilauksesta ja pistämään sen heidän sähköpostiinsa. Nopeuttaa käsittelyä nimittäin! Tuli vähän tyhmä olo, kun en itse tullut sitä ajatelleeksi! Chocomonsteri taitaa olla MÄSSYn lumoissa niin hallitsematon, ettei aina järki juokse.

Selailen yhä kaikenlaisia juustokakkureseptejä. En ole päässyt päätinkiin ensi viikonlopun leivonnasta, että mikä se sitten on. Tiramisujuustokakku? Hedelmäinen juustokakku? Vaihtoehdot ovat auki.

Kummitädin murheet

Ajattelin blogissa avautua, kun en muualla oikein voi. Minullahan on se yläasteella oleva kummityttö, siukuntyttö, joka on hyvin ylipainoinen. Mietin vaan mahtaako olla normaalia se, että edes "kiltit" (=painoa kommentoimattomat + rohkaisevasti asennoituvat) sukulaiset eivät koskaan saa esimerkiksi hänen koulukuviaan nähtäväksi. Viimeisen kerran sellainen oli jossakin eskarissa.

Vähän aikaa sitten tyttö oli eräässä harrastustapahtumassa ja siellä otettiin kuvia. Niitäkään ei saa kenellekään näyttää. Aloin vain miettiä, että viittaakohan tuollainen jo jonkun syömishäiriön/minäkuvan ongelman kehittymiseen? Kurjaa jos suvussa on jo toinenkin syömishäiriöinen minun lisäkseni. Tosin uskoisin siukuntytön olevan BED:hen kallellaan, anoreksian tai bulimian tunnusmerkkejä se käyttäytyminen ei täytä.

Koulusurmien jälkeen huudettiin ja hoilattiin yhteisöllisyyden perään. Mutta jokainen meistä tietää kuinka valtavan vaikeaa on esittää "vaikeita kysymyksiä", vaikka kyse olisi läheisestä sukulaisperheestä. Itse ainakin tahdon vain hyvää, enkä todellakaan toivo kenenkään kärsivän syömishäiriöstä, olen itse sen kanssa niin paljon peliä pitänyt. Ihmettelen tätä, että monet perheet ikään kuin käpertyvät itseensä - no, ehkä siskoni ei meillä ole mitään hätää-asenteen ymmärtää kun miettii äitiäni. Siitä suunnasta nimittäin on ihan turha odottaa mitään henkistä tukea - vain tuomitsemista ja moitteita. Nimimerkillä kokemusta on.

No olisihan se toisaalta ollut kiva joskus ostaa siukuntytölle lahjaksi vaikka pusero tai jotain muuta vaatetta, kun vaatekaupoissa itse niin paljon roikun. Mutta kuinkas ostat, kun vaatekoko on sen luokan salaisuus, ettei sitä edes CIA tietoonsa saisi ongittua. Minä en käsitä: jokainen näkee, jos joku ihminen on liikapainoinen. Miksi oikeastaan liikapainoisten pitäisi alistua häpeilemään ja saamaan vain perinteisiä "pullukan lahjoja" esimerkiksi jouluksi? (Pullukan vaatelahjat = pörrötohvelit, joissa joku hassu eläinhahmo, muhkea kaulahuivi, sormikkaat tms.) Vanhemmilla on vaikea paikka ylipainoisen lapsen kanssa, sanoisin. Halu suojella omaa jälkeläistä on luonnollinen, mutta kunhan se ei vain johtaisi siihen, että lapsi opetetaan häpeämään itseään.

Kipin kapin!

Nyt kipin kapin säntään ruokakauppaan! On ostettava tämän päivän ruokatarpeet. Mies käy töittensä jälkeen loppuviikon ostokset tekemässä, kun jaksaa paremmin kantaa. Minun tarvitsee nyt ostaa vain ainekset lihamureketta varten. Siitä tulee nimittäin päivän ruoka. Pyrin aina siihen, että sapuskat ovat valmiina miehen tullessa kotiin, ettei hänen tarvitse enää ruokaa odotella siinä vaiheessa. Nälkäinenhän tuo nimittäin usein on!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Reseptejä selaillessa

Tein löydön á la Maken Ruokaa ja leivontaa blogista: kinuskijuustokakku! Alkoi jo mielessä into herätä: tässäkö ensi viikonlopun MÄSSYleivonnaiseni? Siis yksi niistä. Minun MÄSSYihini kuuluu useimmiten ainakin kaksi eri leivonnaista. Miestä varten teen aina jotain ja sitten jotain semmoista, mikä on itsestäni tosihyvää. Meillä miehen kanssa leivonnaismaut ovat vähän erilaiset. Mies suosii marja- ja hedelmäpiiraita ja sitten toisaalta myös tiikerikakku, mustikkamuffinssit, mokkapalat ja banaanimuffinssit maistuvat. Minä pidän äklömakeasta ja olen hulluna rahkaan, tuorejuustoon, kermaan..

Tässä on vain yksi ongelma. Kun nyt olen taas vaihteeksi ihastunut Blå bandin valkosuklaa-nougat-mousseen, niin onko tuo kinuskikakku sitten vähän liian samanlainen maultaan? Moussessa ei ole kinuskia, mutta siinä on kieltämättä jotenkin kinuskinen maku. Minun täytyy harkita tätä. Toinen oiva kakkuvaihtoehto olisi Karamellin blogista löydetty rommi-rusinajuustokakku.

Tykkään MÄSSYssä myös leipoa talonpojanleipiä. Ne ovatkin pikkuleipäsuosikkini numero yksi. Tulevat helposti ja ovat syntisen hyviä. Niitä teen varmaan tässä tulevassa mahantäyttöjuhlassakin.

Tänään oli jotenkin ankea olo kun istuin yksin 100 gramman lohipalasen ja perunan kera ruokapöydässä. Teki niin, niin mieli jotain.. jotain enemmän, iso satsi vaikka Mäkkäriltä.. tai jotain! Mutta eihän sitä voi. Maalla asumisessa on toisaalta se hyvä puoli, että ei ole yksinkertaisesti mahdollista lähteä lohduttamaan itseään Mäkkärille. Lähimpään Mäksyyn on nimittäin se 20 kilometriä ja rapiat päälle. Täytyy olla melkoinen hampparihimo, jos aikoo ajaa sellaisen matkan ihan ilman muuta asiaa..

Rahaton

Joskus harmittaa olla työtön lortti. Minähän en saa mitään työttömyyskorvausta enkä työmarkkinatukea - katsovat miehen tienaavan tarpeeksi meille molemmille. Ei siinä mitään, mutta tuntuu välillä vaikealta aina kaikkeen pyytää rahaa mieheltä. Nytkin tekisi mieli ostaa Confetin nettikaupasta yksi juttu. Maksaapi 20+ euroa. Ja siitä on tietty neuvoteltava miehen kanssa. Aikeissa olisi ostaa säädettävä irtopohjavuoka, josta saa sovellettua 18-30 sentin halkaisijan kakkuja. Minulla on kaksi irtopohjavuokaa, mutta ne ovat molemmat todella suuria. Ei oikein huvita leipoa täysikokoisia "perhekakkuja" kahta ihmistä varten. Ja olen kyllästynyt tunaamaan sinänsä ihan erinomaisten Bruno-kertakäyttöpahvivuokien kanssa. Ne ovat halkaisijaltaan 17 cm, joten aika kätevästi niihin saa tehtyä puolikasannoksen erilaisista juustokakuista. Mutta irtopohjaominaisuus puuttuu.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Lapsettomuudesta ja uniporsaana olosta

Minulla piti olla yksi harrastus tänään, mutta hölmöyksissäni nukuin pommiin! Herätys oli normaalisti 10:30 ja heräsinkin kellon pärinään. Sitten ajattelin, että laitan silmät vain hetkeksi kiinni, kun ne tuntuivat jotenkin vähän kuivilta. En siis aikonut nukkua, mutta kappas vaan - seuraavan kerran heräsin vähän ennen kello 14 iltapäivällä! Ja ärsytys oli suunnaton tietysti.

Puhumattakaan nyt siitä, että meininki oli käydä Lidlissä tänään ensi viikon MÄSSYtarpeita ostamassa. Nyt sekin jäi, kun en viitsi pelkästään sitä varten lähteä pitkän matkan ajoon romuraudallani. Minä nimittäin asun maaseudulla ja lähin Liideli on 20 kilsan päässä. Mutta tuo nukkuminen! Voi miksi ihminen tarvitsee unta, miksi ihminen nukkuu? Unen keksijä pitäisi hirttää.

Pitäisi käydä edes lähikaupassa, kun talouspaperi [eli talkku meidän kielessä!] on loppu. Tuntuu vain kuin ei huvittaisi, aina paahtaa sitä samaa tietä kauppendaaliin ja ostaa jotain tylsää. Kun voisi edes MÄSSYä varten varustautua, mutta ei tuolla lähikaupassa oikeastaan ole MÄSSYyn sopivia juttuja..

Sen verran muuten voin paljastaa ensi weekendin MÄSSYilystä, että jäätelöpakettia en enää osta. Nyt on nimittäin niin kylmät kelit, että jäätelö ainakin pakettimuodossa saa jäädä. Sitä en sano, ettenkö jätskitikkua imeskelisi jossain mässäyksen vaiheessa. Nyt näihin päiviin asti olen herkutellut Pirkan keksi-kinuskikeikausjädellä, Rainbown Karamellillä ja Ingmanin Creamy-kinuskivohvelijäätelöllä. Mutta ne olivat kesäisiä MÄSSYjä ne, nyt on todellakin talviaika, joten erilaiset vanukkaat korvannevat jädeahminnan. Viimeksi kokemani kova vatsakipu nimittäin saattoi johtua osittain siitä, kun oli tyhjään mahaan lapattu niin paljon kylmää: jäätelöpaketin puolikas ja sitten vielä hyhmäisiä pakastemustikoita + rahkaa..

Miksi pienet jalat eivät tömise kodissamme, miksi tömäjää vain hirviön raskas askel?

Nyt viime postauksissani olen kertonut vähän äidistäni ja suvustani. Olen usein ajatellut, että jos minulla olisi ollut toisenlainen lapsuus, niin ehkä meillä olisi lapsia. Mutta se on ehkä lainausmerkeissä. Me yritimme lasta tuossa muistaakseni vuosina 2000-2002. Sitten menimme tutkimuksiin paikalliseen yliopistolliseen sairaalaan.

Miehellä todettiin siittiöiden äärimmäisen huono laatu: eli liikkuvat huonosti, ja lisäksi miehellä on vain 10% siitä siittiömäärästä, mitä miehillä normaalisti on. Sitten lisäksi minulla todettiin retrokervikaalinen endometrioosi. Se tarkoittaa endometrioosia, jota on siis jossain suolten pinnoilla mutta myös kohdun ulkopinnalla. Minulle tehtiin laparoskopia ja endoa poistettiin. Meille tehtiin kolme ICSI-hedelmöityshoitoa (suoraan sanottuna karmeita olivat, viimeisessä sain hyperstimulaation ja melkein jouduin "osastolle"!), kalliita kuin mitkä. Eikä tärpännyt. Joten.

Jollekin muulle tuo voisi olla melkoisen murskaava kokemus, mutta meillä ainakin mies on ottanut asian hyvin järkevästi. Itse olin tietysti aluksi surullinen, mutta en toisaalta koskaan ole potenut mitään valtavaa vauvakuumetta. Pahinta oli oikeastaan silloin kun KAIKKI, ihan koko maailma, tuntui olevan raskaana, kaverit saivat ensimmäisiään. Eli aika noin viisi vuotta sitten. Nyt olen ajatellut, että melkein parempi on näin. Jos olisin ollut naimisissa jonkun siittiökroisoksen kanssa ja saanut lapsen, niin mikä takaa etten olisi ollut äitinä ihan yhtä karmea kuin oma äitini oli? Minusta ei koskaan voi olla oikein tuottaa kärsimystä, siirtää sitä eteenpäin.

Itse asiassa uskon - tai oikeastaan tiedän, tilastot puhuvat puolestaan - yhä useamman jatkossa valitsevan lapsettomuuden täällä rikkaassa länsimaailmassa. Lapsesta ei enää saa itselleen vanhuudenturvaa, kehvelit voivat muuttaa vaikka jonnekin Australiaan, kuten yksi luokkakaverinikin muuten teki. Järjellä ajatellen lapsista ei siis ole meille aikuisille mitään "hyötyä", niin kuin oli ennen vanhaan. Vanhainkodit ovat täynnä vanhuksia, joita ei vuosikausiin muisteta ja vanhuksella saattaa kuitenkin olla kuusi lasta ja 20 lastenlasta! Silti: ei vierailuja. Perinnönjaosta harva tosin luistaa..

perjantai 17. lokakuuta 2008

Uhraan roskiksen jumalalle!


Tällaisia nameja päätyi roskikseen tänään. En ole ylpeä siitä, että viskaan hyvää syötävää pois, mutta jos en viskaisi, niin pian koti olisi täynnä vanhenneita suklaateja ja muita herkkuja! Minulla ei valitettavasti oikein ole sellaisia tuttuja, joille voisin antaa nameja. Siskon lapset syövät paljon karkkia - ja ovat muuten tosi ylipainoisia, ylipainoisempia kuin me koskaan, kova pala isoäidille eli minun äidilleni siis! - mutta heillä on kovin fiini ja kallis maku. Muut tuttavaperheet ovat semmoisia, että niissä lapsille annetaan namia hyvin harkitusti. Koska lihominen nähdään luuseriutena.

Äitini muuten ei ole oppinut mitään siskon ja minun lapsuudesta: hän jankuttaa nyt vuorostaan siskon lasten liikapainosta. Painosti siskoni viemään vanhemman lapsen lääkäriin, että selviäisi miksi on niin lihava. Ei ollut mitään aineenvaihduntasairautta ja äiti väittikin tienneensä sen jo etukäteen. He vain syövät liikaa ja liika rasvaista, liian runsaskalorista. Siskon vanhempi lapsi on oikein koulukiusattukin ollut painon vuoksi. Minä en oikein osaa muuten auttaa kuin sanomalla, että olisi tärkeää osoittaa lapselle hyväksyntää riippumatta vartalon muodosta tai koosta. Ylipaino harvemmin on lapsen oma vika, vanhemmathan ne päättävät mitä kotiin ostetaan ja mitä siellä syödään. Alaikäisellä ei ole omaa rahaa - elleivät vanhemmat anna - joten itse hän ei voi nannaa ostaa.

Siukun nuorempi lapsi (poika) oli normaali, mutta nyt jossain ikävuoden 10-11 välillä lihoi roimasti. Siukuntyttö taas, joka muuten on myös kummityttöni, on aina ollut lihavansorttinen, ihan jo muutaman vuoden iästä alkaen. Mutta minusta siitä ei pitäisi nostaa numeroa, vaan pitäisi korostaa myös sitä, millainen sydän ihmisellä on ja miten hän hoitaa ihmissuhteitaan. Nykyisin kaikki on niin ulkonäkökeskeistä. Jotenkin haluaisin tukea siskoa, mutta olen huono puhumaan näistä asioista, vaivaannun ja koen oloni noloksi.

Mutta takaisin näihin pois heitettyihin nameihin: on siinä alku-karkkeja (sain niitä puolikaspussin äidiltäni ja söin muutaman, mutta en pitänyt niistä kauheasti), sitten on Fazun rusina-pähkinäsuklaata. Se on ihan okei, mutta ei mitään suurta herkkuani. Sitten on muutama neliskanttinen halpiskonvehti. Ostin tuollaisia konvehteja pussin yhdestä myymälästä, siinä oli monenlaista suklaanamia. Muut söin, mutta nuo neliskanttiset ovat pahoja! Hurjan vahva kahvin maku.. ei hyvä! Halpispussi oli saksalaista tekoa, ja osa sen konvehdeista oli todellisia herkkuja. Oli esimerkiksi yksikin valkosuklaalla päällystetty nougatkonvehti.. aah, nam! Harmi, ettei niitä valkoisia ollut kuin pari siinä koko pussissa. Pois heitettävän nampin joukossa on myös Lidlistä muinaisena aikana ostettua marsipaanisuklaata. Se on hyvää, mutta nuo pötköt ovat oikeasti ikivanhoja. Jemmailin niitä kaapissa kun ajattelin marsipaanihimon tulevan. Nyt Liidelissä on jo uutta marsipaanikamaa, joten uskallan luopua näistä vanhoista.

Minun ongelmani on sekin, että saan joskus suklaata lahjaksi esimerkiksi juuri äidiltäni. Hän ei kuitenkaan tunne makuani, olen joskus yrittänyt selittää (Fazerin levyistä keksicrisp ja omar ovat suosikkejani, Maraboulta Daim), mutta ei hän koskaan sitä muista tai välitä. Siksi saan paljon sellaista namia, joka ei minulle maistu. MÄSSYssä idea on syödä vain semmoista, mistä oikeasti pidän.. eli en näe mitään syytä alkaa vetää jotain sellaista, joka on vähän kuin näkkileipää söisi. Toinen ärsyttävä lahjamuoto ovat nämä joka ainoaan joulunaikaan tulevat Pandan Juhlapöydän rasiat! Vaikka kuinka ihmisille sanoisi kauniisti, että ei ihan oikeasti tarvitse, niin silti niitä tulee vähintään 1-2 joka joulu.

Huvittavaa muuten tuo Pandaralli, jota kodeissa harrastetaan hiukan ennen ja jälkeen joulun, joskus pääsiäisellekin asti. Kun jokainen yrittää kierrättää tuliaisina saamiaan Pandoja ja kyläpaikan isäntäväki hymyilee teennäisesti ja kiittelee. Seuraavana viikonloppuna he vievät sitten Panda-rasiaa kainalossaan kohti jotain omaa kyläilykohdettaan. Panda-rasia on kuin korttipelin musta pekka: se pitää pelata pois käsistä mahdollisimman pian! Viimeistään kevätsiivouksessa sitten kaikki kaapeissa kiertelevät Pandat löytävät omaan, oikeaan ja arvoiseensa kotiin - ROSKIKSEEN nimittäin!

Olisi hauska tietää kuinka moni oikeasti syö saamansa Pandat. Voisi tulla vähän yllättävää tilastoa, vaikka toki makuasiat ovat makuasioita.

torstai 16. lokakuuta 2008

Vaniljaa

Minä, suklaahirviö, käytän parfyyminäni Body Shopin vaniljaista parfyymiöljyä. Se tuoksuu ihanalta ainakin omasta mielestäni. Äitini viimeksi tuhahti, että lemuan ihan "leipomolta", kun vaniljalta pelkästään haisen. Milloinkohan äitimuori lakkaa kohtelemasta minua kuin olisin 6-vuotias. Hänelle se on joku ylpeyden aihe, että hänen lapset ovat aina lapsia. Siskoni on joskus helisemässä, kun muori neuvoo häntä lastenhoidossa tyyliin "laita lapsille pipot päähän, kun on jo niin kylmät kelit" ja siskon lapset ovat sentään jo kouluikäisiä, toinen yläasteella. Eli on siskolla ollut aikaa harjoitella äitinä olemista ihan riittämiin!

Minun herkuttelutapani ovat aika selvästi peräisin äidiltä. Isä ei makeasta välittänyt. Äidillä oli tapana hemmotella meitä lapsia karkeilla ja nameilla. Yhdessä vaiheessa teini-ikää aloimme kumpikin lihoa ja sitten äiti suuttui siitä raivoisasti ja arvosteli todella inhottavasti ulkonäköämme. Hän ei koskaan huomannut siinä mitään ristiriitaa, että kantoi kotiin sipsiä ja suklaata + tyrkytti niitä ja samaan aikaan odotti meidän olevan superhoikkia.

Muutenkin joskus äitini oli äitinä uskomattoman epäjohdonmukainen, epäoikeudenmukainen. Hän oli aina valtavan ylpeä siitä, ettei meillä kertaakaan lapset saaneet selkään. Ei saatu, ei siis ainakaan millään perinteisellä mattopiiskalla, mutta nipisteltiin kyllä, jos seurassa sanoimme jotain äidin mielestä sopimatonta (ei sen tarvinnut kiroilua olla, riitti että sanoi jotain "tyhmää" muorin mielestä). Lisäksi sellaista aivan uskomatonta henkistä väkivaltaa oli kyllä. Minulla oli teini-iän jälkeen itsetunto ihan maassa ja suuri osa alkuaikuisuutta meni sen paikkailuun. Olen joskus ajatellut, että mieluummin olisin vaikka varttunut kodissa, jossa joskus olisikin koivuvitsa viuhunut tai tullut tukkapöllyä, jos vain ei olisi ollut sitä jatkuvaa arvostelua, haukkumista ja kiukunpurkauksia, joita ei oikein voinut mitenkään ennakoida.

Aikuisena kehitin sitten omat herkuttelutapani. Oivalsin että ihminen pystyy pitämään "ihannepainonsa" (+ - 5 kiloa) sillä, että ahmii harvemmin ja arkielämän elää niukasti ja liikkuu runsaasti. Siksi minäkin mahdun kokoon 36, vaikka teini-iässä joskus käväisin 42-44:ssäkin.

Vaniljan tuoksu ja maku ovat minulle kai siksi niin rakkaita, koska ne ovat lempeitä. Ihan samasta syystä tykkään korvapuusteista ja muustakin kanelisesta, pehmeästä pullasta. Pulla ja kuppi kaakaota on lempeää, pehmeää, lohduttavaa syötävää. Lohturuokaa! Sitä ei oikeastaan voita mikään. Lapsena en koskaan saanut kotona tehtyä pullaa, äiti aina vain osti herkut kaupasta. Kaupan kakut ja leivonnaisethan ovat tavallaan aika esanssisia ja epäaitoja maultaan, tehdasmaisia. Lapsuuden kotipullakokemukset minä sain kaverini kotona. Hänen äitinsä leipoi tuoretta pullaa melkein joka viikko. Oli ihanaa saada sitä, pelkään joskus syöneeni sopimattoman paljonkin sitä kaverin äidin pullaa, kun se vain oli niin uskomattoman hyvää! Anteeksi vain Oili, jos sattuisit tätä lukemaan, taisin verottaa pullavarastoja aika raskaasti?

Äitini ei harrastanut leipomista ja vieläkin suhtautuu jotenkin halveksien ihmisiin, jotka leipovat, myös minuun siis. En käsitä syytä siihen. Esimerkiksi anopistani, joka on oikea mestarileipuri, puhuu äiti aina rumasti tuon harrastuksen vuoksi. Itse aloin leipoa aikuisiässä, koska tajusin kotona leivotun maistuvan niin paljon paremmalta kuin kaupan tuotokset. Oli myös ihanaa saada onnistumisen kokemus: kun seurasi ohjetta, niin sai hyvää... ja sitten myöhemmin ohjetta osasi soveltaa ja muutella. On myös kivaa saada kiitosta leivonnaisista vierailta ja sukulaisilta.

Joskus sitä miettii että olisi parempi olla mies. Miehillä harvemmin on äitisuhteissa mitään ongelmia, vaan äidithän oikein palvoo poikiaan, isistä en sitten tiedä? Tyttöjen osa on paljon vaikeampi. Hoidan äitisuhdettani niin, että soitan hälle kerran viikossa, yleensä aina maanantaisin. Se on minulle velvollisuus. Sisko soittaa joka päivä, mutta minä en jaksaisi sellaista. Siitä tulisi varmasti riita. Yleensä teen niin, että jos muori on huonolla tuulella ja hakee oikein riidanaihetta, niin en lähde siihen mukaan. Yritän ottaa mahdollisimman neutraalisti. Siskoni kyllä joskus riitelee maammon kanssa, mutta minä en sille tielle lähde. En halua pahoittaa hänen mieltä enkä toisaalta omaanikaan. Enkä tahdo semmoisia tuskallisen intiimejä riitely-anteeksipyytely-anteeksisaanti -kohtauksia. Mieluummin vaan juttelen vähän sellaista arkista asiaa [ilmat, harrastukset, maailman tapahtumat, telkkaohjelmat], joista ei oikein pääse riita syntymään.

Ja uppoudun omassa kotona vaniljan tuoksuun ja sytytän kynttilän, koen rauhaa.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Suklaahirviö alkaa kommariksi?

No tietysti juu alkoivat jo MÄSSYhaaveet. Melko todennäköisesti perkaan kaappeja, heitän pois vanhoja suklaateja ja menen Lidliin ostoksille, vaikka kuinka yritin itseäni estää. Tunnen sen jo ilmassa, se on väistämätöntä. Minun on vain pakko saada sellainen Lidlin suklaatirasia, jossa on monenlaista makua. Odottakaas vaan kun tulee lauantai. Se ei ole MÄSSYlauantai, vaan ihan tuollainen tavallinen väliviikon lauantai. Mutta silloin on aikaa ja mahdollisuuksia ostella, ihan sitä seuraavaa viikonloppua ajatellen! Lidliin tieni käy!

Se kommarius?

Suklaahirviö ei ole kovin poliittinen ihminen. Oikeastaan ei ollenkaan. Nytkin on kunnallisvaalimainosta tupannut sisään ovista ja ikkunoista, silti en tiedä ketä äänestää. Kotona meillä halveksittiin sitä, jos joku ei äänestänyt. Aina piti äänestää, vaikka sitten aku ankkaa.

Nyt itse vanhempana olen alkanut kyseenalaistaa tuon kotini asenteen. Miksi pitää äänestää, jos ei tunne ketään ehdokasta, kaikkien tausta ja entiset luottamustoimet ovat samaa jiiba-jaabaa ja hölpönpölppöä? Pitääkö oikeasti antaa ääni jollekin tyypille ja olla vaikuttunut, kun kaveri on ollut sosiaalilautakunnassa luottamustoimessa? Takaako se jotenkin että se ihminen ajaa asioita hyvin?

Joskus minun on ikävä Neuvostoliittoa. Tuntuu että Neukkulan romahtamisen jälkeen maailmassa on vain yksi totuus ja se on raaka kilpailu. Ulkoistamiset, irtisanomiset, työnantajan markkinat. Eivät voitot vaan sikasuuret voitot. Mitä meidänkin maallemme käy jos kaikki työpaikat siirretään täältä Aasiaan? Kun Neuvostoliitto oli pystyssä, niin ainakin sitä voitiin käyttää vähän kuin lyömäaseena ja se vähän hillitsi tätä yletöntä voiton saalistamista. Se oli kilpaileva talousjärjestelmä, haastaja tälle meidän systeemille.

Neuvosto-Virossakin ihminen sai heti töitä valmistuttuaan. Monesti tultiin suoraan oppilaitoksista kyselemään. Palkat olivat useimmiten surkeita, ei niillä juuri elänyt, mutta silloin kaikilla edes OLI töitä. Nykyisin Suomessa joudut kauheaan viidakkoon jos haet työtä. Sinun on markkinoitava itseäsi hampaat irvessä ja olet ihan yksin koko hakuprosessissa. Silti jopa pitkälle koulutettujen työttömyys on rajua. Meidän alueella jopa insinöörit ja vastaavat käytännön koulutetut ovat suuressa määrin työttöminä, neljännes akateemisesta työttömyydestä muodostuu heistä.

Minua ahdistaa tämä että ihmisiä koulutetaan, mutta työllistetä ei. Kuinka voi elää? Kuinka voi ottaa lainaa ja opiskella sillä ja sitten ei tietoa mistään työstä? Toisaalta miksi edes kouluttaa itseään ja opiskella peruskoulun jälkeen, jos kuitenkin joutuu tehtaalle kokoonpanohommiin? Niiden tekemiseen ei tarvita valkolakkia eikä maisterintutkintoa. Taisi olla Tuomas Enbusken ohjelmassa sekin totuus, ettei koulutus kannata. Ja eihän se kannata: vuosia vain menee opiskellessa ja ne vuodet ovat pois tienaamisesta. Lopulta kuitenkin päädyt liukuhihnatöihin, olit opiskellut tai et.

Vaikken ole poliittinen ihminen, niin joskus toivon että meillä olisi järjestelmä, joka takaisi ihmisille töitä. Otettakoon sitten vaikka Nallelta ja muilta ökyrikkailta siivu heidän voitoistaan ja annetaan nuorten työllistämiseen. Voi voi ökyparkaa, jos ei olekaan enää varaa ostaa vaimolle kuin 5 uutta minkkiturkkia per vuosi! Kun ennen oli 10.

Muutenkin on irvokasta, että joka työpaikka vain vähentää henkilöstöä ja ne vähät jäävät saavat tehdä työtä niska limassa. Miehen työpaikalla tilanne on tämä. Mies tekee nyt ne työt, joita ennen oli kaksi ihmistä tekemässä. Ei ihme jos on hermo kireällä aina välillä. Minä työtön lortti sen sijaan olen joutilaana.

Hain taas yhtä sellaista työpaikkaa, ihan muuten tehtaasta vaan. Enkä saanut. Että silleen.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Mistä pidän, mistä en

Huomasin MÄSSYssä nyt viimeksi yhden asian: oikeastaan pidän eniten kotona tehdystä mustikkarahkasta (purkki rahkaa + sokeria + vaniljasokeria + kohmeisia pakastemustikoita = simppeli rahkaherkku) ja pullasta. Miksi sitten kasaan kaapit täyteen kaikkia erilaisia suklaita? Siellä ne sitten vanhenevat ja lopulta heitän ne pois. Kun vain malttaisin pitää tämän opetuksen mielessäni seuraavaa MÄSSYä odotellessa! Jotenkin taas pelkään, että menen Lidliin ja ostelen älyttömyyksiä. Toistan itseäni - joka MÄSSYn jälkeen on hetken järki päässä ja sitten se taas pimenee.

MÄSSYni tosiaan koostui sunnuntaista ja maanantaista. Maanantaina keskityin enimmäkseen normaaliin, suolaiseen puoleen - ruoka-ruokaan. Oikeastaan makeanhimo tyydyttyy pian ja vähäisellä vaivalla. Järkeni tietää sen ja kokemus vahvistaa asian. Mutta aina silti hamstraan suklaateja ja häpeän sitä sitten. Nyt tänään teki mieli alkaa heittää pois raivossa kaikkea turhaa suklaanamia kaapeista. Kun en jaksa niitä, enkä oikeastaan kaikista edes pidä. Kotikasvatus kuitenkin estää heittämästä pois, kun kotona aina paheksuttiin ruoan pois heittoa. Nyt jo jotkut marsipaanisuklaat ovat 6 kuukautta "yli-ikäisiä".. pitäisi kai linkaista ne suosiolla roskikseen. Kun onhan Liidelissä nyt uudet varastot marsipaanisukua, jos tarve tulee!

Työtön lortti

Minulla siis ei ole töitä ja se masentaa. Tänään soitin yhteen työpaikkaan, mutta masennuin siitä kun nainen puhelimessa kertoi vähän muista hakijoista. Siis lähinnä heidän koulutuksestaan ja siitä, että hakijoita on ollut paljon. En sitten hakenut sitä työtä, koska ajattelin etten kumminkaan pääse siihen.

Taas järki sanoo, että en saa takuulla mitään työtä, jos en edes hae niitä. Mutta on vaikea hakea ja tulla aina torjutuksi. Mies sanoi eilen että minä haen aina vain kummallisia työpaikkoja, en yhtään mieti missä olisin onnellinen ja mikä olisi osaamistani vastaavaa. Haen vain jotakin, summanmutikassa, epätoivoissani.

Varmaan minulle unelmatyö olisi jossain suklaatehtaassa uusien makuyhdistelmien luominen ja maistelu. Fazerille en ainakaan pääsisi, olen suoli24-palstalla sen verran usein ja näkyvästi sitä firmaa mollannut (enkä ilman syytä!!).

Kumma kyllä kaikki naispuoliset tuttavani ovat enemmän tai vähemmän samassa kehnossa jamassa kuin olen itse! Yhdellä ainoastaan on vakituinen, pitkäkestoinen työ, mutta se taas on kaukana hänen omasta alastaan, siis siitä mitä opiskeli. Huomasin tämän oudon jutun tänään kun oikein aloin ajatella kaveripiiriäni. Miehillä pyyhkii paremmin ja monessa taloudessa, muillakin kuin meillä, mies on se joka tienaa. Taisi Martin Saarikangas olla profeetta oikein, kun 90-luvulla totesi että naiset kotiin. On toteutunut tämä ennustus monin paikoin.. -Kyllä ne vuorineuvokset kaiken tietävät!

maanantai 13. lokakuuta 2008

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!

Niin sanoi lapsuudessani joku telkussa ollut taikuri. Tuo hokema on myös suklaahirviön 2. MÄSSYpäivän motto. Nyt makeus mättää ja pitää saada suolaista! Siksi olenkin herkutellut meetwurstisämpylällä ja kermajuustolla, sipseillä, kaikella ruokaisalla. Nyt varmaan tunnin kuluttua alan vääntää päivällistä kokoon: tandoorikanaa!

Kyllä silti suklaatiakin olen nauttinut. Ja valmisjauheesta tehtyjä vanukkaita. Suosikkini on valkosuklaa-nougat -mousse. Blå bandinhan se on ja oikein erinomaisen hyvää.

Jouduin ottamaan viime yönä Rennietä, kun närästi niin. Se on aika tyypillinen seuraus MÄSSYstä. Tarkkailen toki aina Rennien määrää, niin etten ylitä annostusta. Yleensä minulle riittää kaksi kertaa kaksi rennietablettia. Eka satsi 1. MÄSSYpäivänä ja toinen samanmoinen 2. päivänä.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Tuomiot on julistettu

Virolaiset ovat pilanneet maitorahkan! MÄSSY on siis päällä ja noita edellisen jutun kuvassa olevia rahkapatukoita maistettu.

Suklaahirviö on rahkahullu ja fanittaa kaikkea rahkaista - normaalisti. Mutta nuo patukat ovat yksinkertaisesti liian pahoja ollakseen totta! Rahkapatukkaa verhoaa ohut, tummasta suklaasta oleva kuori. Se on todellakin ohut - vastaa jotain neekerinsuukossa olevaa kuorta. Mutta tässä on omituisuus, nimittäin se suklaa ei maistu suklaalta. Vaikea sanoa miltä. Jotain ihan outoa.. Rahka sisällä on kuivaa ja todella, todella hapanta. Tekisi mieli huikata etelänaapuriin, että hei kuulkaas, sokeri on keksitty! Patukoissa mainostetaan vaniljan makua - missähän sitä mahtoi olla? Ei ainakaan sitä maistanut tämän hirviön suu. En ikinä osta noita toiste! Ja jäävät syömättä ne, jotka jo ostin kiihkossani. Roskiksen jumalalle ne uhraan.

Kouluarvosanalla nelosesta kymppiin nuo rahkapatukat ovat neloskamaa! Käyttövinkki: jos saat vieraita joita vihaat, niin tarjoapa näitä. Kosto elää!

Milkan caramel sen sijaan oli täydellisyyttä hipova makukokemus. Täyte oli pehmeää, mutta ei valuvaa. Karamellistä, mutta ei ylettömän imelää. Milka osaa! Eli mikään dovepatukkamainen juttu tämä levy ei ole, täyte on paksumpaa tavaraa, eikä niin venyvän tahmeaa. Kouluarvosanalla antaisin täyden kympin!

Muuten näin MÄSSYni menee normaaliin tapaan. Tänä aamuna luulin oikeasti kuolevani, vatsa olikin niin kipeä. Oli siinä ja siinä etten soittanut lääkäriin. Noloa mutta totta. Tyydyin nyt makaamaan sängyllä polvet koukussa selälläni. Sen konstin jo lapsena opin, että pitäisi auttaa mahakipuun. En tiedä auttoiko se vai menikö kipu ohi itsekseen. Joskus tajuan selvästi sen, etten oikeastaan voi jatkaa näin. On hiukan älytöntä elää pari viikkoa kuin munkki luostarissa ja minimikaloreilla ja sitten repäistä näin, vaihtaa ruokavalio äkisti mitä rasvaisimpaan ja raskaimpaan. Tänä aamuna mietin, että se voi oikeasti olla vaarallista.

Mutta huoli ja murhe pois - on MÄSSYviikonloppu, kannat kattoon!

perjantai 10. lokakuuta 2008

Hulluus kuvina




Minä olen ilman töitä, joten kaiken järjen mukaan pitäisi elää säästäväisesti. Mitä vielä! Eilisen Milkahulluuden (ohessa kuva todisteena siitä) lisäksi piti vielä hassata lisää rahoja vatsan täyttämiseksi. Tänään nimittäin ajaa huristelin virolaisia herkkuja myyvään kauppaan ja ostin.. tällä kertaa sellaisia maitorahkapatukoita, kohuke-nimellä ne tunnetaan. Yllä kuva!

Sitten menin Lidliin. On muuten liideli siirtynyt jo jouluaikaan - paljon oli tarjolla kaikkia jouluisia suklaatiherkkuja! Tein mokan ja ostin sellaisia täytteisiä maitosuklaapalleroita, esiintyvät tuossa ylemmässä kuvassa Milka-levyjen vieressä. Ihan hyviähän ne, mutta ei niin hyviä, että olisi kannattanut ostaa pussillinen. Ärsyttää. Lidlissä oli kyllä kaikkia ihania konvehtirasioita...

Osa ostoksista on ihan pakko salata mieheltä. Vaikka nykyisin olenkin enimmäkseen rehellinen. Silti hiukan on pakko salata, ei rahan vuoksi (ostin omilla rahoilla), vaan periaatteen. En kestäisi sitä, jos mies vaikka nyt vain hymyilisi hiukan. Haava on liian kipeä!

torstai 9. lokakuuta 2008

Ostoksilla

Olin K-kaupassa tänään. Hyllyssä oli vielä jokunen Milkan chocolate dessert-levy ja ostin niitä kaksi. Ja sitten Milkan sellaisen caramel-levyn myös.

Oikeastaan minun piti mennä kauppaan ostamaan ihan vain perunaa ja lanttua, jotka olivat lopussa. Niitä kun tarvitsin oikeasti ruoanlaittoon. Sitten kuitenkin aloin säätää ja sählätä ja ostella juttuja MÄSSYÄ varten.

Ostin ne Milka-levyt ja sitten Mars delight-uutuusmakupatukan. Pidin siitä, kun maistoin pari viikkoa sitten, nam! Uudessa reseptissä on enemmän toffeeta, joten sopii minulle erittäin hyvin. Jäätelöhyllyllä sekosin ja ostin wanhan ajan vanilja-puffetteja muutaman ja sitten Pirkan keksi-kinuskikeikaus-jäätelöä. Tämä siitä huolimatta, että tuo jäätelö kaivertaa melkoisen loven lompakkoon - puolen litran paketti maksaa yli 4 euroa.

Nolotti mielettömästi antaa ostoskuitti miehelle tänään. Mies haluaa aina kuitit, koska hän pitää tietokoneella kirjaa menoistamme. Usein hän myös kommentoi ostoksia. Kysyin häneltä tänään halveksiiko hän minua MÄSSYJEN takia. Mies sanoi, että ei todellakaan. Hän väittää minun syövän ihan liian vähän normaaleina päivinä ja on huolissaan. Mutta aiheeton on huoli, omasta mielestäni ainakin olen aika ehtoisa emäntä.

Yhdessä vaiheessa salasin MÄSSYT mieheltä mahdollisuuksien mukaan. Saatoin ostaa esim. jättisuuren suklaatirasian ja kätkeä sen vaatekaappiin. En siksi, ettenkö olisi halunnut jakaa sitä miehen kanssa (tosin vaikeaa se on, kun mies ei oikein suklaasta välitä!), vaan siksi koska häpesin. Kerran söin 800 gramman jonkun tanskalaisen rasian yhden viikonlopun aikana. Ja päädyin ripulille, anteeksi vain jos sen sanominen loukkaa jonkun herkkää mieltä.

Joskus miestä huvittaa kyllä se valtava määrä namia, minkä aina MÄSSYYN ostan. Useimmiten en edes sitten jaksa kaikkea, vaan kaappien pohjalle jää jämiä.. Silmät vetävät enemmän kuin vatsa, sehän on vanha tarina! Tänäänkin täytyi oikein varautua myös suolaisenhimoon ostamalla 2 suurta pussillista sipsiä.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Mitähän sitä leipois?

MÄSSY sen kun lähestyy. Nyt ollaan odotuksessa jo voiton puolella, kun on sentään keskiviikko. Voin ajatella, että ylihuomenna on perjantai ja pääsen MÄSSYostoksille ja lauantaina jo leivon.

Nyt käyn itseni kanssa taistoa: leipoisinko kinuskikakkua vai tekisinkö juustokakun? Kumpikin on niin hyvää. Juustokakkua teen tosi usein MÄSSYssä. Kinuskia harvemmin. Nyt on ongelma tämäkin, kun Lidl myy kai joitain herkkuja Britanniasta-teemajuttuja. Ja siellä tietysti on kinuskileivoksia nyt myynnissä. En viitsisi leipoa kinukakkua, jos kerran kumminkin ostan sitä Lidlistä. Ihan kaikkea en sentään viitsi tai kehtaa leipoa. Vähän pitää rajoittaa.

3 kokonaista vuorokautta juhlahetkeen! On tämä elämä hienoa!

tiistai 7. lokakuuta 2008

Kuka ja miksi?

Saanko esitellä itseni: olen suklaahirviö. Suurimman osan aikaa elän normaalina ihmisenä, mutta kaksi kertaa kuukaudessa Repeän. Silloin on MÄSSYN aika ja siihen kuuluu useimmiten leipomista, herkkujen ja suklaiden nautiskelua, hyvän ruoan vetämistä ja kaiken kaikkiaan irroittelua vatsanpalvonnan parissa. Pelkkä suklaa ei siis riitä, vaikka onkin intohimoni numero 1.

MÄSSYni ovat tarkkaan määriteltyjä ja useimmiten lasken päiviä niihin. Nytkin lasken: on tiistai, joten enää 4 kokonaista vuorokautta juhlahetkeen. Aloitan mässäilyn aina kello 00:00 yöllä, joten viikonloppuunhan se ajoittuu. Lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä pamahtaa siis.

Ja kyllä, minulla on syömishäiriödiagnoosi eräästä maamme yliopistollisesta keskussairaalasta. Sontajaakot antoivat sen minulle, vaikka en sitä totisesti pyytänyt. Vieläkin olen sitä mieltä, että henkilökunta siellä sortui raskaaseen liioitteluun ja esimerkiksi kyselykaavakkeeni väärintulkintaan. En nimittäin koe itseäni yhtään sairaaksi.

Olen naimisissa, siis varattu. :) Ja asun maaseudulla. Minulla on ollut masennusta ja olen siihen syönyt lääkettä, mutta lopetin ne itse vähän aikaa sitten.

Tämä blogini tulee päivittymään aina silloin tällöin. Mässäilen 2 x kuussa, kuten jo sanoinkin. Saatanpa blogata mässäilyn aikana ja myös silloin, kun kaipuu herkkuihin on suuri. Tai jos raivostuttaa Fazerin tupelointi ja Pandan sähläys.