lauantai 31. tammikuuta 2009

Herkkuhamsteri!

Olin siellä Lidlissä. Ei ne amerikkalaiset herkut vaikuttaneet mitenkään erikoisilta - en ostanut mitään. Olihan Liidelissä muuten melkoinen satsi popcornia [=poppis hirviökielellä]! Järkkyjä SAAVILLISIA poppista! Huh huh. Kukahan niin paljon sitä voi edes syödä. Varmaan joku amerikkalainen superlihava 300 kiloinen. Poppissaaveja kasassa, sieltä ihmiset osti omansa.

Ruokakaupassa sitten ostin.. sorruin herkkuhamstraukseen.. kun ajattelin, että mun on jo NYT alettava valmistautua MÄSSYYN, kun kuitenkin ensi viikolla olen 'töissä', enkä voi ehkä omistautua herkkuilun suunnittelulle kuten ennen.

Ostin siis Mars Delightin ja Geishan! Ne odottavat herkkuiluviikonloppua, joka koittaa nopeammin kuin arvaammekaan. Nimittäin enää 6 kokonaista vuorokautta siihen on! Ostin myös sellaisen tiramisujälkiruoan [törkeän kallis!] ja Jacky makupalan [kaakaomaku] ja pari jogurttia. Kaikki ne on herkkuhetkeäni varten. Kaupassa oli myös sitä Fazerin uutta Fazerina Caramelia, mutta maistettuani sitä kerran herkuttelussa totesin sen ihan surkeaksi, eli enpä ostanut. Ihme juttu kun täytyy markkinoille tunkea patukoita, jollaisia jo on kolmetoista tusinassa.

Näin kaupassa alennuksella sellaisen syvän lautasen ja teemukin. Kumpikin maksoi yhden euron, eli yhteensä tietysti 2 euroa! Ostin ne, niistä tulee sitten minun 'työ'lounasvälineeni. Mietin pitkään että voisinhan ottaa mukaan näitä meidän astioita, mutta sitten aloin ajatella tarkemmin. Jos vaikka menisi rikki tms. niin sitten täällä kotona olisi pariton määrä juttuja, eikä se olisi hyvä. Joten ostin nyt sitten nuo kapineet. Onneksi olivat alennuksessa. Minusta euro ei ole oikeastaan paljon lautasesta. Kyllä silti kirosin itseäni, kun kerran eilen piti kirpputoreilla notkua, mutta enpäs vain tajunnut katsoa syömävälineitä SIELTÄ! :( Krääääää--ääh! Perinteinen raivonkarjaisu!

Kylmä!

Tänään piti oikein topata itseni kun lähdin liikkeelle! Kaksi paitaa päällekäin! Oli nimittäin kymmenen astetta pakkasta.

Kotonakin palelen usein. Sain juuri sellaisen ajatuksen, että pitäisi kaivaa lämpötyyny esiin tuolta vaatekomerosta. Nimittäin sen kanssahan voisi lämmitellä kätevästi. :) Ihan vaikka työhuoneessakin, vaikka blogatessa! Tyynyn töpseli seinään vaan ja tyyny vaikka paidan alle ja pian ei palele enää. :) Olenpas minä nerokkaana näin lauantain kunniaksi!

Lämpötyyny on meillä ollut jo monta vuotta. Alun perin ostin sen, kun yhteen aikaan mulla oli usein virtsatietulehduksia. Lämpötyyny oli ihana masun päällä silloin. Ja auttaa se myös kuukautiskipuihin.

Turhat kalorit ja pukkarisuklaa

Mulla oli tänään jumppa. Katselin kun yksi nainen siellä pukkarissa söi suklaapatukkaa ja minä vaan mietin, että kuinka se VOI. Kun eihän se nainen voi NAUTTIA siitä yhtään, kun siellähän oli muita läsnä siellä pukkarissa. Miten joku voi syödä sillä lailla noin vaan suklaapatukan muiden nähden. Pelkkiä turhia kaloreita. Minä olisin säästänyt patukan herkutteluihin. Mulla on joku sellainen periaate, että jos kerran otan turhia kaloreita sisääni, niin silloin sen on oltava sen arvoista, kaiken on silloin oltava täydellistä. Täydellisyyteen kuuluu kotona oleminen, rento ilmapiiri, yksin tai miehen kanssa. Minä en voisi syödä suklaapatukkaa pukuhuoneessa, vaikka yrittäisin kuinka.

En itse asiassa enää muista, milloin olisin oikein herkutellut muiden nähden. Ellei nyt lasketa anopin kahvipöytiä, mutta niissäkin olen aina niin varovainen. Niin - en muista, milloin olisin viimeksi oikein kunnolla SYÖNYT reilun annoksen ihmisten nähden. Siitä on vuosia.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Suklis vaateostoksilla

Oli pakko vähän "sallia" itselleen vaateostoja, kun alkaa se 'työkin' tuossa maanantaina! Kävin ihan vaan kahdella kirpputorilla, UFFilla ja KirppisCenterissä, joten mikään kauhea tuhlari en ole ollut. ;) Ostin harmaat housut (4,50 e), sitten kaksi sellaista harmaata ohutta neuletta, toinen ihan vaaleanharmaa, melkein kuin hopeanharmaa, toinen enempi kuin tumma lyijynharmaa. Ja kummassakin vähän sellaista "kimmellystä" - kuulostaa varmaan oudolta mutta ne näytti hyvältä!

Ne harmaat housut ovat rautaa! Koko 36, vaaleamman harmaalla pohjalla iiiiihan ohuita tummemman harmaita raitoja, joita tuskin huomaa. Lahkeet levenee alaspäin. Aika matala malli vyötäröltä. Toisen neuleen kokoa en tiedä, ostin silmämääräisesti. Toinen oli S. En usko sen toisenkaan olevan mitenkään väärän kokoinen mulle, osaan aika hyvin nimittäin nähdä oman kokoni vaateostoksilla. Kummassakin neuleessa on semmoinen v-kaula-aukko. Toinen on oikeastaan neuletakki..

Miksi harmaata? Siinä vasta kysymys. Normaalisti en käytä harmaata ollenkaan. Ehkä halusin ostaa jotain "vakuuttavaa" t-elämävalmennusta varten. Normaalisti olen sellainen lähinnä mustassa, violetissa, ruskeassa ja pastelliväreissä viihtyvä nainen, mutta niin paljon kuin babypinkkiä rakastankin, niin ehkä se olisi väärä message? :( Jossain väriopaskirjassa sanottiin, että harmaaseen pukeutuva viestii arvokkuutta ja iäkkyyttä, kypsyyttä. Semmoisia messageja minä haluan lähettää nyt.

Namia en ostanut ollenkaan tänään, en siis jemmannut yhtään namppia, eikös ole IHME tämä? Yleensä aina kun liikkeelle lähden niin ostan jotain. Ja laitan kaappiin odottamaan .. herkkuilua.. Mutta tänään en sitä tehnyt.

Tänään tunsin oloni vähän surulliseksi kun söimme miehen kanssa. Kun jotenkin tajusin sen, että hän KUULUU työpaikalleen.. hän kokee olevansa siellä kuin kotonaan... kaikki häntä kuuntelee ja hän tekee tärkeitä juttuja. :( Sitten tajusin kuinka hullua se on, että minä en voi sanoa samaa. Miehellä on töissä se oma koppinsa, missä hän työskentelee, oma tietokone ja oma puhelin, kaikki. Hän tuntee sen paikan kuin omat taskunsa. Hän on osa yhteisöä. Sellainen pysyvä osa. Tietysti olen onnellinen hänen puolestaan, mutta kuten sanottu se korostaa oman tilanteeni erilaisuutta.

Jännittää..

.. mutta ei niinkään se maanantai, vaan se, millainen MÄSSY on seuraavan kerran, kun sellaisen vietän. :) Onko erilaista elää 8-16 arkea ja sitten pitää MÄSSY? Kyllä se varmaankin tulee olemaan erilaista. Kunhan en vaan reagoisi kuin pahatapainen vekara ja alkaisi valittaa, kun ei ole täysiMÄSSY. :) Minusta ei koskaan tiedä! Sen vaan sanon, että parhaani teen herkkuilun onnistumiseksi! Ostan sen Frödingen. Ja vedän kaakkua naamaan niin paljon kuin vaan mieli tekee ja kuinka paljon nyt satun jaksamaankin.

Lidlissä on muuten joku amerikkalaisten herkkujen kampanja menossa. Täytyy varmaan huomenna poiketa siellä vähän "katsomassa". ;)

Jos minulla olisi lapsia, niin olisikohan silloinkin vain MÄSSYN lumoissa? Tyrkkäisinkö syliin pyrkivät lapset pois, jos estäisivät herkutteluani? Miten voisin silloin salata MÄSSYn lapsilta? En nimittäin usko että lasten kuuluisi törmätä sellaiseen ilmiöön. En haluaisi pistää tätä ongelmaani kiertämään. Siinä mielessä on tietysti hyvä, että EI ole lapsia - en joudu miettimään näitä asioita. Mutta myönnän tietysti sen että lapsettomuus on ollut mulle kipeäkin asia.

Wanha Rrrakastaja

Kuulin eilen että yksi vanha 'suhteeni' on kuollut! Hän oli aika paljon mua vanhempi, 34 vuotta vanhempi. Meillä ei ollut varsinaista SEKSIsuhdetta, kunhan sellaista yleistä kähmintää ja nakuilua. :) Varmaan se olisi mennyt ihan full contact sportiksi, jos en olisi ollut niin oikukas otus ja lähtenyt siitä kävelemään. Jotenkin hullua ajatella, että häntä ei ole enää. Minne hän on mennyt? Onko elämää kuoleman jälkeen..? Muistan häntä ihan hyvällä. Elämä on oppimista, me ihmiset olemme toistemme opettajia ja oppilaita. Kaikesta ja kaikista voi oppia jotain.

torstai 29. tammikuuta 2009

Kääretorttua, kääretorttua..

Katson kristallipallooni ja seuraavan herkkuilun leivonnainen voi hyvin olla kääretorttu. Tein kääristä yhteen aikaan useinkin, nyt en ole vähään aikaan tehnyt. Teen useimmiten unelmatorttupohjan ja täytän sen appelsiinimarmeladin, vaniljavanukkaan ja kermavaahdon sekoituksella. Meillä kumpikin pitää siitä leivonnaisesta paljon, sekä mies että minä. Helpommalla tosin pääsisi jos vain miksaisi vaikka sen marmeladin appetuorejuustoon. Saattaa olla että teen niin seuraavassa MÄSSY- oho, siis herkkuilussa, koska minulla on silloin tavallista lyhyempi herkkuilu. :( Ei ole täyttä kahta vuorokautta.

Kääriksen pluspuoliin kuuluu sen helppous mitä valmistamiseen tulee - se valmistuu lisäksi nopeasti, ei tarvitse odotella minkään hyytymistä kuten on laita hyydykekakkujen kanssa. Kääriksessa on vielä sekin hyvä puoli, että sen syömme tosi nopsasti loppuun. :) Mokkapalat ovat siinä mielessä huono, että niitä aina jää. Nytkin heitin eilen kaksi viimeistä palaa pois. Mies ei halunnut niitä, hän on nyt ihan paniikissa keventämässä ruokavaliota, kun meni se paino yli sadan. Se sata on miehen haamuraja, siihen tilttaa. Vaikka kuten olen sanonut, minulle asia ei merkitse mitään. Saa iso mies painaakin sata.

Suklaahirviö skippaa aamupalat!

Kolmas päivä ilman aamupalaa eli AAMARIA. Minun pitää olla neljä (4) päivää tässä viikossa ilman aamaria, se on Sääntö. Nyt olen ollut kolme, neljäs on sitten lauantai kun mulla on liikuntaharrastus sille päivälle. Jotenkin se on melkein helpompi jaksaa ilman aamaria. Eikös olekin outoa?

Nyt juuri otin 100 grammaa lohta sulamaan tuolta pakastimesta, siitä tulee mun ruoan proteiiniosuus.

Kumma miten alkava t-elämävalmennus tuntuu lisäävän tarvetta kontrolloida syömistä. Mä raukka pelkään mennä sinne, kun ajattelen että jos he pitävät mua läskinä siellä. Vaikka sen paikan pomo on kyllä tosi pyöreä itse, mutta silti.. jotenkin en arvioi muita samalla mittarilla kuin itseäni.

Varasin huomiseksi kampaamoajankin, se on kello 13. Täytyy saada tukka leikattua ennen sitä valmennusta, koska en tosiaankaan halua enää sitten arki-iltana sitä hoitaa. Mulla hiusten leikkaus/trimmausväli on muuten melko tasan kolme kuukautta. Mullahan on sellainen aika klassinen pituus tässä tukassa, hiukset koskettavat hartioita, mutta eivät ole mitkään superpitkät. Siksi niille oikeastaan riittää hyvin se latvojen tasaus kerran kolmessa kuukaudessa.

Käyn samalla huomenna kirppareilla metsästämässä jotain vaatteita, että saan vaihtelua työpukeutumiseen. Vaikka joskus tuntuu että mulla on vaatteita kaapit täynnä.. mutta ne eivät ole "oikeanlaisia", oikeastaan ajattelin lahjoittaa UFFille/Pelastikselle monia niistä.

Ne ihmiset siellä t-elovalmennuspaikassa eivät vain vaikuta mitenkään kauhean vaatteista innostuneilta, siinä mielessä kai mun on turha leikkiä mitään paratiisilintua siellä, mutta mulle nyt vaan nätit vaatteet on tärkeitä. :( Masentuisin kai jos menisin joka aamu samassa villatakissa päivän työhön. Eli kai sitä oikeastaan tekee pukeutumisleikkiä ITSENSÄ vuoksi ensisijaisesti. Jos muut siitä nauttii niin se on tietty pelkkää booooooonusta. ;) [Hirviökieleen kuuluu muuten joidenkin sanojen venytys niin, että ne kuulostaa hassuilta! Se on hirviöhuumoria se!]

Työelämää New Yorkin malliin

Lueskelen Lauren Weisbergerin kahta kirjaa, jotka mulla on. Toisen ostin pokkarina ja toinen on kovakantinen. "Paholainen pukeutuu Pradaan" on mun mielestä parempi niistä. Tietysti se "VIP-ihmisiä" on myös hyvä, mutta Paholainen on mahtava. Olen nähnyt sen elokuvan, mutta minusta siinä se kirjan alkuperäinen idea Miranda Priestlystä totaalisena psykopaattinarttuna oli ihan vesitetty.

Kun noita kirjoja lukee niin tajuaa sen kuinka löysää Suomessa vielä töissä sittenkin on. Ja toivottavasti pysyykin sellaisena!! Tuossa Paholaisessa ihmiset tekivät 14 tuntista päivää, joskus ylikin. Ei siinä ollut mahdollisuutta mihinkään työntekijän oikeuksien esiin vetämiseen: joko teet tai saat kenkää. Plain and simple. Kun juuri sinun työtäsi himoavat tuhannet, niin on parasta tanssia pomon pillin mukaan.

Kyllä mulle vaan sopii se, että viimeistään klo 16-17 pistetään pillit pussiin. :) Minusta juuri se on eurooppalaisuudessa jotenkin niin paljon sivistyneempää + inhimillisempää, ettei me olla yhtä kuin työmme!! Että ihmisillä on vapaa-aika, lomia, ihmiset elävät perheellekin. Ja että voi käydä vaikka jossain työväenopiston kurssilla tai uimahallissa. Meillä mies esim. käy puutyössä, hän tykkää nikkaroida ja hän VOI käydä, koska hänen työnsä ei ole 14 h/vrk!

Luen noita kirjoja, että tajuaisin kuinka onnekas olen kun olen sentään menossa INHIMILLISEEN 'työhön'. Mulle on tullut tavaksi pistää työhön lainausmerkit, koska tuo ei ole 'oikea' työpaikka. :( Vaan 'vain' työelämävalmennus. :( Mutta onneksi sitä ei kukaan tiedä! Siis tarkoitan että kun olen tuolla liikenteessä, niin kaikki varmaan ajattelevat, että siinä on vain yksi työssä käyvä ihminen lisää. Eihän mun tarvitse mennä kaikille maailman ihmisille julistamaan, että olen 'vain' työelämävalmennettava. :)

Toivottavasti en kiinny siihen hommaan tai siihen paikkaan liikaa. Onko hullu pelko sellainen, että pelkää viihtyvänsä? :( Pelkään sitä, koska tiedän etten toisaalta saa olla tuolla kuin 3 kuukautta. Sitten jos kaikki meneekin hyvin, niin jotenkin pelkään jääväni surkeasti kaipaamaan sitä. :(

Viran puolesta huudan ja hoilaan -

että enää 8 kokonaista vuorokautta herkkuiluun..!

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Kirottu olkoon Alexander Graham Bellin nimi!

-ja kirottu hänen laitteensa, PUHELIN! -Soitin tänään Muorille, pakko kun oli. Kun en eilen tavoittanut häntä ja kerran viikossa on tapani soittaa. Inhottaa valittaa aina näistä soitoista täällä, varmaan olen jo leimautunut vuosisadan ruikuttajaksi. :( Mutta mitäpä minä muutakaan, miehelle en viitsi soittaa töihin ja valittaa. [Hehe onhan puhelin toisaalta ihan hyväkin värkki, pitää miehen ja mut yhteyksissä!]

Äetmuori on ihan täpinöissään tuon minun kolmen kuukauden "työ"jakson vuoksi. En voi sille mitään, mutta ärsyynnyn siitä kun hän puhuu minulle kuin imbesillille. Taas tänään. Jankutti kuinka pitää tehdä ruokaa pakastimeen, että kiirepäivinä sieltä saamme (minulla on aina pakaste-aterioita valmiina, huomautettakoon tässä tämän verran), kuinka ei saa olla kiire kotiin iltapäivällä, ettei vaikuta motivoitumattomalta, kuinka pitää aamulla aina olla ennen kaikkia muita siellä (näitä Muori on jo aiemminkin tolkuttanut ja lisää tuli) ja kuinka ennen muuta pitää olla iloinen ja pirteä! Pitää "esittää", kuten Muori sanoi.

Ollenkaan ajattelematta, että jos nyt alan "esittää" jotain "roolia" [kuten Muori haluaa], niin se käy tavattoman raskaaksi mulle pitkän päälle. Ja jos väsähdän esittämiseen, niin kuinka kummallisen vaikutelman se musta antaa niille ihmisille siellä: ensin sellainen heko-heko-american-cheerleader -tyyppi ja sitten yhtäkkiä hiljainen, ystävällinen, mietteliäs henkilö. Skitsofreeni. Siksi en ajatellutkaan noudattaa Muorin neuvoa, vaan ajattelin olla ihan oma itseni vain. Minusta nimittäin kohteliaisuuden ja ystävällisyyden pitää riittää, en minä ainakaan jaksa alkaa vetää mitään viihdytysjoukkojen hommaa yhtään missään. I'm too old for that shit.

On tosi onni etten kertonut yhtään aikaisemmin tuosta työelämävalmennuksesta Muorille, muuten olisin nimittäin jo helisemässä saadessani joka viikko samat neuvot ja varoitukset. Hänellä on ihmeellinen taito saada kaikki ilo ja into minusta katoamaan, puff, noin vain. Ja muutun vastahankaiseksi ihmiseksi. Kuuntelen kohteliaisuuttani, mutta sisimmässäni minua ärsyttää ja suututtaa.

Muori on muuten kokonaan unohtanut yhden osa-alueen (enkä halua häntä siitä muistuttaakaan), nimittäin PUKEUTUMISEN! Vielä en ole kuullut luentoa siisteistä työvaatteista ja meikin tärkeydestä. Ehkä kuulen sen ensi viikolla hommien jo alettua. Jipii, ihanaa kun on jotain odotettavaa!

Mies sanoo, että anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kun se ei ole niin helppoa. Muori odottaa vastauksia jaarituksiinsa, lähinnä tietysti vain kyllä, jaa ja aamen-vastauksia, mutta myös kommentteja. Joten kokonaan kuuntelematta ei oikein voi olla.

Noinkohan joku muu kolmikymppinen joutuu kuuntelemaan noin tunnin joka viikko itselleen puhuttavan kuin 16-vuotiaalle, joka on johonkin oppilasasuntolaan muuttanut. Kuitenkin olen ollut omillani 18-vuotiaasta lähtien.

Minä en tykkää utelusta, mutta olen muutaman ystäväni kanssa rohkaistunut ja kysellyt, josko heidän äitinsä puuttuvat heidän hiustyyliinsä (minä en "saa" leikata tukkaa esim. lyhyeksi, ihan oikeasti), heidän työtilanteeseensa, heidän elämänsä joka yksityiskohtaan, meikkiin, painoon, vaatteisiin yms. Ja täytyy sanoa että tällä tietämyksellä olen AINOA, jonka tilanne on tällainen. Eli minun on pakko ajatella, että Äetmuori on tässä suhteessa poikkeus, että meidän suhteemme ei ole sellainen kuin normaalin aikuisen vanhemman suhde aikuiseen lapseen.

Tietysti vanhemmat aina huolehtivat, oli lapsi minkä ikäinen vain, mutta eivät miehen vanhemmat sekaannu hänen vaatteisiinsa, hänen autoonsa, hänen valintoihinsa. Ystäväni hommasi ison tatuoinnin reiteensä. Hänen äitinsä sanoi että hänestä se oli ruma, mutta siihen asia jäi. Jos minä olisin tehnyt saman, niin Äetmuori ei olisi tyytynyt kauhistelemaan sitä KERRAN. Ei - saisin kuulla siitä joka kerran kun tapaamme. Vaikkei siihen mitenkään voisi vaikuttaa, niin saisin silti kuulla siitä.

Kun leikkasin yhdessä vaiheessa tukkani lyhyeksi, niin Äetmuori oli oikein sormillaan siinä kiinni ja koko kesämökkiaikamme hän kauhisteli sitä ja pakotti mua lupaamaan, etten koskaan enää leikkaisi tukkaa. Ja yritti koko ajan värvätä miestä puolelleen, "sano nyt sinäkin miten hirveä tuollainen tukka on", mutta mies on sen verran solidaarinen mulle, ettei lähtenyt siihen mukaan ollenkaan.

Tuntuu hölmöltä ettei kolmekymppisenä edes omien hiustensa pituutta saisi päättää.

Ja ettei Muori luota mun järkeeni sen vertaa, että tajuaisi minun tietenkin jo varautuneen siihen, että ensi maanantaista alkaen meidän arkirytmi muuttuu. Tiedän kyllä että hän pitää mua ammatillisessa mielessä varsinaisena luuuuuuu-uuserina, mutta luulisi hänen nyt tajunneen tähän mennessä, että kotihommat mulla ainakin on hanskassa. Niissä en oikeastaan neuvomista tarvitse enää keneltäkään.

Jotenkin Muoria tuntuu ärsyttävän nykyisin sekin, kun siivoan ja leivon. Muori-parka ei osaa arvostaa mitään sellaista, häntä vain ärsyttää, kai siksi kun hän ei itse ollut leivontaan ja kokkaukseen suuntautunut. Hänen makuunsa on enemmän esim. Siukun elämä, Siukku ei siivoa, ei leivo eikä kokkaa. Lapset saavat Grandiosaa ja sen sellaista.. Äetmuorin mielestä se on OK, koska Siukku on niin työnsä kautta elävä ihminen. Äetmuori on viime aikoina omistautunut näille amerikkalaisille teevee-sarjoille, jotka rohkaisevat ihmisiä olemaan K U L U T T A J I A ennen muuta. Eli olemaan ura-ihmisiä, tekemään pitkää päivää, ostamaan, jne. Lipstick Jungle on hyvä esimerkki tästä. Itsekin katson sitä, koska mä tykkään muodista, mutta en kadehdi sitä niiden naisten elämäntapaa enkä tahtoisi itselleni sellaista. Koska minusta amerikkalaisten pitkät työpäivät ja vapaa-ajallakin jatkuva "suorittaminen" on mahdollisimman epäeurooppalaista ja mahdollisimman epämiellyttävää. Uskon aina olevani sellainen ihminen joka pistää ihmissuhteensa ja kotinsa ensimmäiselle sijalle. Mulle työssä on palkkaa tärkeämpää se, että saa olla miellyttävässä ympäristössä ja että työ on jotenkin edes kiinnostavaa. Mieluummin vaikka nälkäpalkka kuin sellainen verinen kilpailu ja kyräily..

Muori oli kuulemma oikein tehnyt listan paperille kaikista niistä asioista, joista hänen täytyy mua osaamatonta opettaa ja neuvoa. ;) Hän itse sanoi. Ja sitten sanoi ihan kiihdyksissään yhdessä vaiheessa, että "minä olen kuule ihan ajatellut tämän sinun puolesta jo.." :) Mukavaa, eikö? Kaikkein mukavinta olisi varmaan jos Muori pystyisi elämään mun elämän mun puolestani. Varmaan siitä sitten tulisikin hyvä elämä, kun joku Muorin kaltainen olisi elämässä eikä tällainen epäonnistuja kuin minä.

Iloisia asioita, hauskaa odotettavaa

Hehe, sanotaan nyt hirviöviran puolesta, että enää 9 kokonaista vuorokautta herkkuiluun. ;) Tunnustin eilen miehelle, että minua harmitti Frödingen Prinsessa-kakun puute. Nauroin vedet silmissä kun kerroin tätä miehelle ja hänkin hörähteli. Mutta sanoi, että täytyy sitten seuraavaan herkkuhetkeen ostaa mulle sellainen, jos kerran sitä kaipasin. Mies sitäkin ihmetteli, että miksi en sanonut viime lauantaina mitään kaupassa. Minä sanoin, että en kehdannut.

Miehellä on nyt ollut vähän vitsit vähissä, oli paino ollut 101 kiloa ja meillä se tietää KATASTROFIA!! !! Mies ei hermostu 98 kilosta, mutta jos se paino menee yli sadan, niin sitten hän kyllä saa hepulit. Minä en oikein tiedä miten voisin häntä auttaa! Kun joskus hän puhuu että jos ottaisikin töihin ruoan sijasta mukaan vaikka vain sämpylän. Mutta jos laitan sellaisen, niin sitten häntä päätä särkee kun tulee kotiin ja hän valittaa, että oli nälkä. Tietysti namikit voisi arjesta hänkin jättää pois, mutta joskus se on vaikeaa. Olen huolissani siitä ettei hän sairastu, ettei tule korkea verenpaine tai kolesteroli tms.. No, täytyy kai koettaa "keventää", laittaa hälle tarjolle kasvia ja hedelmää. Kasvia tietysti meillä onkin, mutta eihän se oikein auta jos se on vain lisuke ja raskasta ravintoa vedetään niiden päälle normaalisti.

Mutta mulla ei ole mitään intressiä saarnata miehelle painosta, koska mulle hän on hyvä vaikka painaisi yhtä paljon kuin sinivalas ja olisi yhtä iso!

Minun pitääkin mennä kauppalle käymään ja ostaa porkkanaa ja lanttua! Unohdin ne kauppalapusta eilen, olin varma että niitä muka olisi.. Ja katinvillat.. pikkuisia nysiä porkkananäpätkiä vaan, eihän niistä tullut muuta kuin vihaiseksi! Lupasin käydä paperikaupassa/kirjakaupassakin, mies tarvitsee kartonkia yhden arkin.

Mietin jo samalla vähän, että mitäs seuraavaan herkkuhetkeen leivotaan.. :)

tiistai 27. tammikuuta 2009

Suklis tanssii ja soi!

Herkuttelut on taas herkuteltu. Eilen illalla alkoi olla vähän sellainen siinä ja siinä-olo. Olin syönyt TOSI paljon.. oikeastaan tämä herkuttelu erosi muista herkutteluista siinä, että mun tekikin enemmän mieli "oikeaa" ruokaa kuin herkkua. Eli eilen söin lounaaksi lasagnea, mitä oli sunnuntaina laitettu ruoaksi. Sitten söin sellaisen broileri-riisi-valmisruoan ja vielä Billy's pizzapalan. :) Melkoinen ahmatti olen. Se Billy's koetteli jo mun kestokykyni rajoja, mutta menihän se. Heheh oli massu kyllä niin täysi, että vähän jo hirvitti. Mutta semmoista on hirviönelämä, se aina välillä hirvittää. Onneksi voi oikaista sängylle ja nukkua ähkyn pois!

Kyllä minä namiakin söin kaikesta tuosta huolimatta. Nyt on kyllä sanottava, että namillisesti tämä oli vähän.. köyhä ja ankea herkuttelu. :( Leivoin nimittäin niitä mokkapaloja, mutta en ostanut sitä Frödingen Prinsessakakkua. :( MOKA! Ostin niitä mini eclaireja ja söinkin niitä, mutta jotenkin.. jotain.. jäi nyt puuttumaan. Pandan rasian avasin - siinä on muutama ihan hyväkin konvehti, esim. hasselpähkinä oli tosi-nam! Silti.. silti.. -joko jotain puuttui tai sitten minä olen ihan liian hemmoteltu ja tottunut saamaan KAIKEN! Marmeladia söin, sitä ei jäänyt pussin pohjalle yhtään. Sitten miehen kanssa vedimme Daim-jäätelörasian.

Tuli muuten melkoisia jättiläisiä niistä mokkapaloista. ;) Leikkasin sen levyn aika suuriksi paloiksi.. hehe..

On outoa ajatella että seuraava herkuttelu on sitten ekan työviikon päätyttyä! Se on ajallisesti lähellä, mutta jotenkin elämänmuutoksellisesti tosi kaukana. Silloin olen jo 5 päivää ollut siinä t-elämävalmennuksessa. Mitenköhän se lähtee sujumaan.

Mieskin intoutui ostamaan CandyKing-laarista irtsareita lauantaina. Pitkästä aikaa! Hän aina voihkii sitä, kun sitten se ostamansa pussi saattaa painaa yli puoli kiloa, mutta minä en ymmärrä mitä valittamista siinä on. Mies on ollut aika kauhuissaan "painokehityksestään", kuten hän sanoo. Hän loikkaa vaakalle kerran viikossa, useimmiten maanantaisin. Ja se juuri on virhe, koska maanantaina masussa vielä viikonlopun herkut muhii. Kannattaisi kai ottaa punnituspäiväksi perjantai. Niin minä tekisin, jos vaakassa kävisin. Minähän en käy, seuraan siinä Keira Knightleyn esimerkkiä. Mulle vaatteet (eikä mitkään kuminauhavyötäröiset;)) ovat kokomittari.

Puhelimen Aika!

Yritin soittaa Äetmuorille - eipä ollut puhelimen ääressä. Ei haittaa! ;) Minulla on taas ollut vähän sellaisia muistoja mielessä, meidän nurinkurisesta "perhe-elämästämme". Nyt tajuan, että jos olisin viettänyt lapsuuteni 2000-luvulla, niin luultavasti meidän perheen tilanne olisi otettu koulussa esiin esim. luokanvalvojan kanssa, nykyisinhän koulu ja koti on tiiviisti yhteistyössä ja elämänmuutoksista ilmoitetaan kouluun. Olen aika varma siitäkin, että luultavasti olisin joutunut jossain vaiheessa jollekin koulupsykologille tms. tai mitä niitä nyt on.

Mutta elin elämääni ennen tätä kaikkea. Aloin vain mietiskellä yksi päivä sitä kuinka paljon maailma on muuttunut mun lapsuudestani. Kun olin ala-asteella niin tunsin tasan YHDEN tytön, jonka vanhemmat olivat eronneet. Lasten keskuudessa siitä puhuttiin silmät suurina. "Tuon Niinan vanhemmat on ERONNEET" sanottiin. Ei siitä häntä kiusattu, se vaan oli omituista koska meidän kaveripiirissä kukaan muu ei ollut avioerolapsi. Niina H:n vanhemmat oli eronneet kun hän oli ihan pieni, joten mistään traumasta siinä ei ollut kysekään, onneksi.

Aloin vaan miettiä sitä kun vanhemmat muuttavat erilleen tai eroavat.. niin yleensähän isä silloin haluaa olla lasten kanssa edes joskus ja tekee parhaansa, että jotenkin aukaisee tien heidän luokseen - yrittää osoittaa olevansa läsnä, välittävänsä..

Meillä ei koskaan ollut mitään tuollaista. Meillä me lapset jouduimme etsimään tien Isukin luo, kun hän lähti. Isukki oli jonkun vanhempien riidan tiimellyksessä sanonut Äetmuorille, ettei kukaan välitä siitä onko hän täällä [kotona] vai ei. Äetmuori oli heti rientänyt sanomaan sen meille lapsille-- melkein kuin olisi syyttänyt meitä siitä, että katsokaa, teidän takia Isukki ei viihdy kotona! Teidän täytyy halata Isukkia, ohjeisti Äetmuori, että hän kokee olevansa tervetullut.

Jos olisin ollut Äetmuorin asemassa siinä tilanteessa, niin olisin sanonut Isukille, ettei sinua varmaan halata, kun et ole koskaan kotona eivätkä lapset osaa halata sellaista muukalaista joka kerran kuussa tulee, tuo pyykit pestäväksi ja lähtee. Mutta Äetmuori päätti tehdä toisin. Hän päätti laskea sen syyllisyyden taakan Isukin viihtymättömyydestä MEIDÄN niskaamme.

Ja minusta vähän tuntuu, että meistä kasvatettiin melkoisia pikku teeskentelijöitä siinä. Seuraavan kerran kun Isukki käväisi kotona, minä halasin häntä. Se ei tuntunut luontevalta, mutta tein, kun Äetmuori oli käskenyt. Eihän ne halaukset siihen Isukin viihtyvyyteen vaikuttaneet, yhtä kaikki hän lähti - ja sitten tuli aikoja, kun en tiennyt missä hän oli, missä minun oma isäni oli.. ja se yksi legendaarinen joulu, kun hän ei ollut kotona, en tiennyt missä hän oli, en voinut kysyä Äetmuorilta - siitä ei saanut kysyä, se olisi tulkittu kritiikiksi - eikä Isukki edes soittanut.

Mutta joulusta viis, tuohan on aika olennaista että äiti pistää lapsensa kosiskelemaan isää, lasten pitää peittää mielialansa, kysymyksensä, olla iloisia ja pirteitä että isä viihtyisi. Ettei isästä tuntuisi pahalta. Kumpi tässä kuviossa siis on aikuisen roolissa ja kumpi lapsen?

Joskus olen kuullut avioerolasten sanovan, ettei he esim. puhuneet isälleen ensin mitään, isäviikonloput [sellaisia näillä lapsilla oli - meillä ei, koko ajatuskin olisi ollut ihan hullu] kuluivat alkuun murhaavan hiljaisuuden ja oikuttelun merkeissä. Mutta tässä on se ero. Nimittäin näiden lasten isät tekivät parhaansa löytääkseen taas sen tien lapseensa. Minä en olisi ikinä uskaltanut oikutella Isukille. Ei siksi että olisin edes nähnyt häntä tarpeeksi usein siihen.. mutta jos olisin tehnyt niin, niin mistä sen tietää vaikken olisi enää ikinä nähnyt häntä. Isän seurassa oltiin pirteitä ja iloisia ja juteltiin paljon ja naurettiin. Vaikkei olisi jutteluttanut eikä naurattanut.

Minä kai opin sen, että EHDOTONTA RAKKAUTTA EI OLE. Äetmuori se aina paasasi, että hän rakastaa lapsiaan "ehdoitta", mutta kuten blogiani lukenut varmaan on tähän mennessä valmis myöntämään, ettei Äetmuori tässä suhteessa ollut ihan sanojensa mittainen.

Minä opin näyttämään Isukille sen päivänpaistepuolen. Ja Isukin myötä muulle maailmalle. Äetmuori aina jotenkin antoi ymmärtää, ettei minulla ollut oikeutta olla surullinen (ts. näyttää surulliselta) tai edes mietteliäältä tai rauhalliselta. Aina piti olla se amerikkalainen pepsodent-hymy, naurua ja hyvää tuulta ja juttelua.

Ja miksi muuten Isukkia, aikuista miestä, piti lasten toimesta suojella ja paapoa? Entäs me lapset, voi herrajumala sentäs???

Äetmuorikin on tavattoman kummallinen ihminen. Hän saattoi haukkua Isukkia suut ja silmät täyteen, olla todella karmea riitakumppani heidän riidellessään - mutta meillä lapsilla ei ollut oikeutta riidellä tai näyttää mieltämme. Vain hänellä oli.

Vieläkään en oikein luontevasti osaa sanoa olevani jonkun ihmisen kanssa eri mieltä, vieläkään en oikein osaa 'pitää puoliani' - pelkään tekeväni tuon toisen surulliseksi [kuten Isukin lapsena], pelkään vaikuttavani itsekkäältä tai vaativalta. Vaikka järki sanoo että on mahdollista olla eri mieltä mitenkään loukkaamatta, asiat voivat riidellä, mutta ihmisten ei tarvitse. Tätä asiat riidelkööt-periaatetta mun on ollut aika helppo noudattaa elämässäni, esimerkiksi mua ei kalva se, jos joku on jostain politiikasta yms. eri mieltä kuin minä. Sitä vaan ajattelee että tuon ihmisen lähtökohdat on toiset, ja voi silti olla kaveri sellaisen kanssa, joka ajattelee toisin. Sitä ei silloin puutu politiikkaan tuon ihmisen kanssa.

Meidän 'perheessämme' lasten osa oli joustaa, joustaa ja joustaa. Siskoni on 5 vuotta mua vanhempi, kun Isukin ja Äetmuorin tiet lopullisesti erkani oli hän jo 17. Minä olin 12. Ja opin joustamaan aina vaan, kai sillä tavalla edes joku rakenne pysyi koossa.

Äetmuori itse ei pahemmin jousta, minun mielestäni hän ei tee sitä ollenkaan. Toisaalta kun ei ole koskaan väärässä, niin miksi pitäisi joustaakaan?

Luin joskus Anna-Leena Härkösen kirjan "Avoimien ovien päivä" ja siinä sen romaanin äidissä oli paljon yhteistä Äetmuorin kanssa. Ja isissä myös. Vaikka sen romaanin isä eli kotona ja minun Isukkini ei, niin silti, jotain niissä luonteissa oli samaa.

Aine vaihtuu, suklis rentoutuu

On jotenkin ihanaa olla vain biologinen organismi [orkanismi hirviökielellä] ja seurata aineenvaihdunnan toimimista. Se tosiaan toimii näin herkkuin jälkeen. :) Mutta oksu ei tule ja se on hyvä se.

Seuraavassa herkuttelussa aion olla ehdoton, ostan Frödingen jos siltä tuntuu, parempi Frödinge jääkaapissa kuin pettymys herkuttelussa. Se on mun periaatteeni nyt!

maanantai 26. tammikuuta 2009

Närästää!

Närästys vaivaa suklaahirviötä, herkuttelijaa. Mietin ottaakko Rennietä vai ei - sen maku on joskus tosi ärsyttävä, joten täytyy kai koettaa sinnitellä ilman, krääääh!

On maistettu Fazerin pistaasipähkinä-suola -patukka, on maistettu Daim-patukkaa. Molemmat olivat minusta aika keskinkertaisia.. pidin enemmän tuosta Daim-patukasta. Fazerin pistaasipähkinä-suola-exclusive -patukka oli mitään sanomaton. Niukasti maistui pistaasi, suolaa en huomannut ollenkaan. Kouluarvosanoilla antaisin tuolle Daimille kasin ja pistaasiyritelmälle seiskan.

"Oksu" ei ole tullut! Ei ole ollut yhtään sellainen olo. :) Minusta voidaan nyt kyllä jo huoletta sanoa, että se itsenäisyyspäivän oksennusrieha oli yksittäistapaus, se oli poikkeus. Minun ei enää tarvitse pelätä oksuja, koska osaan olla kohtuullinen.

Herkutellessa joskus unet ovat aika hassuja. Näin unen työelämävalmennuksesta. Se oli vähän painajaisen puolelle menevä. :) En nimittäin unessa muistanut, moneltako minun piti aloittaa siellä paikassa. Vaihtoehdot olivat joko kello 11 tai 13 (siis siinä unessa) ja tietysti olin siellä väärään aikaan. Sitten sen paikan johtaja oli muuttunut ulkonäöltään ihan täysin! Oikeasti hän on aika pyöreä nainen ja sellaiset punertavat kiharat hiukset hänellä on myös, mutta tuossa unessa hän oli TIKKULAIHA ja sellaiset ihan pikimustat hiukset, poikatukka!

perjantai 23. tammikuuta 2009

Suklis shoppaa ja hamstraa!

Olin tänään kaupoilla, kas kun miehelle piti ostaa leipää lisää. Mutta ostin muutakin. ;) Uuden Daim-suklaapatukan! Joka kai on sitä samaa daimia kun on daim-levyssä. Mutta ostinpa silti.. Niitä otin 2, yhden mulle ja yhden miehelle. Sitten ostin miehelle sukupatukoita ja niitä Pandan uusia suklaa-hedelmäkikkaroita, mitä Smoothie choco juttuja ne nyt olivatkaan - molekyylin kokoisia appelsiinin palasia suklaatilla kuorrutettuna. Miehelle otin irtokonvehtiakin, kun niitä näkyi olevan alemyynnissä. Itselleni en voinut, kun ei siellä ollut mun mieleisiäni. :(

Vähän varauduin jo herkkuhetkeen: ostin sipsiä, eli SIPSUA hirviökielellä. :) Ja ostin tomusokeria, eli tomppelisokeria mun kielelläni .. leivontaan sitä tarvitsen .. ja appemehua! Appemehu on aika painavaa, joten ostin sen tänään. Ei sitten huomenna hirviö näänny kauppaan taakan alle. :)

Alan jo vähän jänistää! En tiedä voinko ostaa sen Frödingen Prinsessa-pakastekaakun, jos kuitenkin otan niitä mini eclaireja.. joista viimeksi niin kovin pidin. Alkaa tuntua että siinä on jo tosi paljon kaikkea, kun kuitenkin leivonkin vielä lisäksi! Saa nähdä mitä sitten huomenna kauppassa teen. Kauppaan menen kumminkin, koska haluan marmeladia ostaa. Tuolla meidän paikallisessa K-kaupassa, jossa tänään kävin, ei ole sellaista marmeloa.

Hih, mutta onhan kiva ajatella, että enää 1 (!) kokonainen vuorokausi herkkuhetkeen. :) Ihanaa! Olen ihan huumauksessa.

Varmaan monikaan ei uskoisi, että tällaiseen "pieneen naiseen" mahtuu niin paljon kuin mahtuu.. Mutta sellainen minä vaan olen. Arkena askeetti, juhlassa varsinainen syöttösika! Minä se olen karkkimaailman Jekyll/Hyde! :) Muutun! Aina kun on MÄSS - siis herkkuin aika, niin minä MUUTUN! Muutun normaalista ihmisestä hirviöksi.

Kirje hilloavalta ystävältä

Sain postia ystävältä, joka muutti jonnekin Jyväskylän seutuville, semmoiseen omituisennimiseen pikkupaikkaan. Hän on ihan samassa jamassa kuin minä, eli pätkätyöläinen, jonka edellisestä pätkästä on... piiiiiiiii-iitkä aika. :( Heilläkin on niin, että miehellä on työ ja miehen talouden varassa pääasiassa eletään. Se ystäväni on opetellut HILLOAMAAN, eli siis tekemään hilloja ja marmeladeja. Niistä tulee kuulemma hyvä tuoksu keittiöön. Ja siinä kokee onnistumisen iloa.

Joskus mietin että onko meitä kokonainen sukupolvi, nuoria tai nuorehkoja naisia, jotka hilloavat ja leipovat, katsovat ikkunasta lumisadetta ja tietävät, että mitään kiirettä laittaa lapsia päiväkotiin ei ole. Pari vuotta vanhempi ystäväni siellä Jyväskylän suunnalla, pienellä maalaispaikkakunnalla kuten minäkin, lapseton kuten minäkin, mutta meidän lisäksemme on muitakin. Paljon on meissä eroja, mutta tosiaan tämä yksi asia yhdistää: töitä ei ole, eikä kai tulekaan. Ei ainakaan vakituista paikkaa.

Työvoimapoliittista raivoamista

Aamulla siivouksen loppusuorilla pidin paussin ja katsoin jotain aamuteeveetä, mitä lie. Siellä oli joku ihme ÄIJÄ, joka puhui sellaista roskaa eläkeiästä ja työllisyydestä, että teki mieli potkaista lihaville persuksille koko miestä. Ensin jaanaa, että ihmisten pitää pysyä töissä 70-vuotiaiksi. On siinä patulla huoli, että kuinka saadaan ihmiset pysymään työelämässä 5-7 vuotta nykyistä kauemmin, kun monet ei KOSKAAN edes pääse sinne työelämään! Aika tyhmää alkaa tässä kohtaa nostaa ykkösongelmaksi sitä että josko joskus 30 vuoden päästä nykyinen työikäinen väestö tekee duunia 7-kymppiseksi. Miten sitä voisi vanhana tehdä, jos ei nuorenakaan pääse mukaan? Ketkä ovat niitä tulevaisuuden 7-kymppisiä työssäkäyviä? Varmaan jotkut Suomen Pankin ekonomistit ja muut.. jotka eivät haluakaan jäädä eläkkeelle lihavista viroista. Pitävät ne, jos kerran 7-kymppisiksi saavat, ja ovat sitten nuorempien tukkona siellä. Tyypillistä!

Ja mikä hiton lama NYT muka on, voihkitaan hyvien aikojen perään. Mun tietoni mukaan tässä on ollut viimeiset 20 vuotta aikamoista 'lamaa', ainakin mitä työllistymiseen tulee. Tilastot vaan retusoidaan, näyttää kivammalta kun ihmiset on jollain kukkienasettelukurssilla, eikä kortistossa lisäämässä työttömien lukumäärää. Hassua kun puhutaan lamasta ja nousukaudesta, kun tilanne oikeastaan työllisyyden suhteen ei ole olennaisesti toinen. ;)

Vasta lehdestä luin, että tämä "taantuma" (= lama, persnetto) tulee viemään Suomesta 100 000 työpaikkaa. Ja meidän päättäjät kehtaavat pauhata jostain työvoimapulasta. Vieläkin varmaan sössöttävät sitä samaa.. vaikka on selvä, ettei sitä pulaa tule. Ei nyt eikä huomenna, eikä kymmenen vuoden päästä. Kun ei niin ei. Samaa tuubaa on puhuttu 90-luvulla jo, minä muuten muistan. Missähän todellisuudessa tuollaiset aamuteevee-aasit ja suomalaiset päättäjät oikein elää? Ei ole sama todellisuus kuin omani on.

TosiSosi!

Kyllä minun pitäisi se TosiSosi perustaa. Siis TosiSosialistinen puolue. Mutta kun ei kukaan sitä äänestäisi! :( Ei ihmisillä ole kiinnostusta äänestää TosiSosia, niillä menee kuitenkin ihan hyvin. Mutta se TosiSosi voisi olla todellinen vaihtoehto meille, jotka olemme työttömiä lortteja. Minulla on muutama idea. Minusta tuntuu että pitäisi olla mahdollista, ainakin JOISSAIN tapauksissa, puolittaa työpaikka. Siis se vaatisi muutoksia lainsäädäntöön, sosiaaliturvamaksuihin yms.. mutta minusta pitäisi olla vaikka niin, että jossain työpaikassa missä nyt on yksi ihminen, niin voisi olla kaksi.. Vaikka aamu- ja päivävuorossa. Toinen tekisi 8-12, ja seuraava 12-16. Kahdeksan tuntia, mutta kahtia jaettuna. Tai jotain. En millään usko sitä, etteikö työtä voisi olla ja tulla.. Miksi toisaalta pitää esim. kirjastoissa olla lainaus- ja palautusautomaatit? Samalla väkeä pistetään pois. Koneet tekevät työt. :( Nämä ovat vain ajatuksia, tiedän etteivät ne ehkä ole käytännöllisiä, mutta ainakin minä y r i t ä n edes keksiä jotain ratkaisuja. Kun tuntuu ettei päättäjät tee edes sitä vähää!

Saa ihan vapaasti pilkata mun aatoksia, mutta kai meistä jonkun pitää edes jotain miettiä. Vaikkei siitä ole hyötyä, pitäisi olla politiikassa mukana. Eikä sekään oikeastaan riitä.. kun pitäisi olla kauheasti äänestäjiä ja kansanedustajia mukana. Vaikka olisinkin edukunnassa (hirviökieltä taas), niin olisin siellä yksin. Yksinäinen ja varmaan pilkattu.

torstai 22. tammikuuta 2009

2 kokonaista vuorokautta enää...!

Ja on aika HERKKUJEN! ;) Pakko oli päästä se tänne sanomaan. Onpa ihanaa ja ihmeellistä tämä. Sanoin miehellekin, että seuraavaa herkkuhetkeä ei mikään saa pilata. Jos joku kaveri haluaa tulla käymään, niin ei käy. Sanottakoon vaikka että olen kipeänä. ;) Tahdon KESKITTYÄ.. ja oikein nauttia.. Koska sitten kun alkaa se t-elämävalmennus, niin en voi nykyisen kaltaisia herkutteluja pitää. Ne kutistuvat.

Hurjat on suunnitelmat mulla. Frödingen Prinsessa mielessä väikkyy! Ehti jo vähän tulla masennuskin, kun ajattelin mitä kaikkea kaapissa jo on. :( Mitä kaikkea aina kahmin sinne.. Vaikka siellä kaikenlaista on ennestään.

Nyt odotan tosi kovasti, että pääsen maistamaan Jacquotin piparkakkutryffeleitä, jotka ostin tuossa vähän aikaa sitten. Nam! :) Ja toki on maistettava tarkkaan se Fazerin maitosuklaa-pistaasi-suolasekasotkukin. Ja niitä viimeksi olleita pakastimen mini-eclaireja on ostettava. :) Ne olivat huikean hyviä!

Suklis siivoaa

Ja totuttuun tapaan on taas kauhea siivousralli päällä. Se edeltää herkutteluja. Jos en siivoa, niin sitten en "saa" herkutellakaan, semmoisen säännön olen itselleni tehnyt. Torstai ja perjantai on siivongin suhteen aika raskaita päiviä. Niinä päivinä on paljon tekemistä.

Mies tuntui ilahtuvan mokkapala-ajatuksesta...

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Pandaperversio!

Olen nyt toipunut siitä eilisestä puhelusta. Mutta olinpa vaan viisas, kun kerroin asiasta Äetmuorille tällä viikolla, enkä esimerkiksi ensi viikolla, tai ihan päivää paria ennen sen työelämävalmennuksen alkua! Hyvä minä. ;) Olisin nimittäin varmaan masentunut taas kunnolla ja joutunut aloittamaan sen valmennusjakson huonoissa merkeissä.

Juttelimme asiasta eilen miehen kanssa. Mies on itse hienotunteisuus, hän ei koskaan ole sanonut rumasti Äetmuorista mulle, vaikka luoja tietää että syytä olisi. Eilen mies kumminkin sanoi - kun kerroin siis siitä puhelusta - että hän ei tajua Äetmuoria, ei ollenkaan. Mies on kotoisin vähän semmoisesta jalat maassa-kulttuurista.. siellä lapsia pidetään 'onnistuneina', jos ne ovat terveitä, käyttäytyvät kauniisti, eivät joudu ongelmiin lain kanssa ja ylipäätään ovat miellyttäviä, tyytyväisiä elämäänsä. Miehen vanhemmat eivät ole koskaan olleet niin tulenpalavan KUNNIANHIMOISIA miehen ja Artsin (miehen veli) suhteen. Eivätkä he ole olleet suuna päänä sanomassa, että nyt sinä poika muuten teet pahan mokan, jos menet tuohon kouluun/otat tuon työn/ostat tämän/teet tuon.

Miehen vanhemmat osasivat kyllä olla ankaria silloin, kun mies ja Artsi olivat lapsia ja nuoria. Anoppi kerran näki kuinka nämä pojat olivat jemmanneet olutpulloja jonnekin sängyn alle piiloon - odottamaan lauantai-iltaa ja sitä kun vanhemmat lähtivät jollekin sukulointivierailulle. Pojat olivat silloin n. 17 ja 16, heillä on tosi pieni ikäero, reilu vuosi vain. No kumminkin, anoppi oli löytänyt ne kaljat, ottanut ne ja sanonut, että saatte mennä sinne nuorisotilalle, vai mikä konsertti se oli, mutta kaljat jää kotiin. ;) Mutta sitten kun mieskin tuli aikuiseksi, niin miehen vanhemmat ovat vaan luottaneet siihen, että mies hoitaa asiansa - että he ovat osanneet kasvattaa miehen niin, että häneen voi luottaa oman elämänsä hoitajana. Ja näin minusta pitäisi ollakin, kun on kyse aikuisista lapsista ja vanhemmista. Ei vanhempi voi elää elämää aikuisen lapsen puolesta!

(Hehe, mua muuten tosiaan huvittaa ajatus miehestä salailemassa ja kätkemässä jotain olusia petin alle. Mies on nykyisin jotenkin niin.. no, vastuuntuntoinen ja "järkevä", etten oikein osaa sitä kuvitella, mutta kyllähän näin on käynyt, kun mies on itse siitä kertonut ja anoppi myös. ;))

Meillä tosiaan tuolla Äetmuorilla on niin valtavat odotukset ja valtavat ambitiot meidän, Siukun ja mun, suhteen, ettei niitä oikein useimmat ihmiset täytä. Ei hänelle se koskaan ole riittänyt, että olemme terveitä, emme vedä huumeita, emme istu linnassa.

No joka tapauksessa mies eilen vähän hermostui siitäkin, kun Äetmuori on niin pakonomaisella vimmalla uudelleenkouluttamassa mua tai lykkäämässä suunnilleen ihan mihin työpaikkaan vaan. Mies sanoi ettei häntä haittaa yhtään se, että minä olen kotona, että hänestä se on kivaa. Saa tulla valmiiseen ruokapöytään jne. ja ettei koti ole tyhjä ja autio kun hän tulee. Minä sanoin, että Äetmuori ei ikinä, ikipäivänä, uskoisi sitä. Mies totesi että hän voi sen vaikka itse sanoa seuraavan kerran kun sinne menemme - onneksi vasta keväällä, muuten. Niin se kai miestä vähän häiritsi, että hänen suhtautumistapansa kuvitellaan tietävän niin tarkkaan ja että siinä arviossa mennään niin metsään.

Mies ei pelkää Äetmuoria, hän ei suista miestä pois tasapainosta. Tavallaan se on aika hassua.. Olen aina jotenkin pyrkinyt "suojelemaan" miestä kaikelta ikävältä, pelkään että hän on hauras ? ja kärsii epäharmoniasta. Mutta olen tainnutkin liimailla mieheen omia ominaisuuksiani. Itse taidan olla hauras (inha sana!) ja itse taidan kärsiä epäsovusta. Mies ottaa työpaikan ajoittaiset mittelöt myös aika tyynesti, hän sanoo aina ettei ne ole henkilökohtaisia ja jotenkin kaikesta huolimatta aina uskaltaa ja osaa pitää päänsä, seistä asiansa takana. Joskus yllätyn kun huomaan miehessä näitä ominaisuuksia, mietin voisiko olla että HÄN olisi meistä se lujaluontoisempi ihminen, sittenkin?

Mies kerran naureskeli, kun heillä oli töissä ollut jonkun teknikon ja vanhemman insinöörin välinen HUUTO-OTTELU (miesvaltaisen työpaikan ihania pikku etuisuuksia). Minua se kauhistutti, olin koko illan ihan tärinöissä, että eikö se ollut kamalaa, kärsivätkö muut ihmiset siitä jne. Mies vaan vähän hymähteli, että kyllä insinöörin ovi oli paukkunut, kun se teknikko oli sieltä myrskynnyt ulos. Oli kuulemma ottelun pääkohdat kuuluneet paksun oven läpi muidenkin iloksi!

Suklis Pandapervoilee

Minullapa on UUTINEN! Katselin tuossa sitä avaamatonta Pandan Juhlapöytää, joka joulusta asti on keittiön kaapissa lojunut .. ja.. en tiedä mistä se johtuu, mutta se vaikuttaakin aika lupaavalta rasialta! Nyt tiedän että olen tullut hulluksi. Jossakin on napsahtanut, olen seonnut. Soittakaa valkotakkiset miehet, viekää minut laitokseen.

Siis Pandahan on vähän muuttanut sitä rasian koostumusta ja ihan oikeasti voin sanoa, ettei siinä näytä olevan yhtään sellaista konvehtia, jota en voisi syödä.

Mitä teen?? Olen niin paljon ja usein meltonnut Pandaa vastaan. Lopullinen totuus tässä asiassa tietysti paljastuu vasta herkutellessa, kun siis boksi avataan. Nythän vain katselin sitä takakantta. Mutta voi olla, VOI OLLA, että juodun ottamaan sanojani takaisin. Jos olen ollut väärässä niin tietysti sitten myös sen myönnän miehekkäästi.

Jos se oikeastaan edes on 'väärässä' oloa. Nimittäin näissä herkuissa on vähän hassu juttu: maku oikeasti muuttuu! Joku sellainen juttu, joka esim. vuonna 2005 oli minusta ihan superia, voi nyt olla - kakkaa. Esimerkkinä ne Gudrunin kultafolioon käärityt valkosuklaasydämet, joita jouluksi ostin. Pidin niistä aivan eläimellisen paljon kolme vuotta sitten, mutta nyt - en niinkään. Silti olin ihan rehellinen silloin 3 vuotta sitten pitämisessäni - enhän muuten olisi niitä ostanutkaan, törkeän kalliita kun ovat. Ja onhan ollut semmoinenkin aika lapsuudessa, kun pidin Budapesteistä. Nykyisin ne ovat inhokki numero yksi.

Toinen erikoinen muutos on Pigall-patukan kanssa. Vielä n. vuosi sitten se oli "must". Joka herkkuhetkeen piti saada Pigall. Mutta viimeksi kun söin sitä, niin suorastaan oksetti. Se oli liian rasvainen, liian imelä. Fami on tuossa sarjassa melkein parempi, siinä se tumma suklaakuori ottaa liian imelyyden pois. Ei tule suuhun sellaista rasvakelmua herkuttelun jälkeen.

On kyllä sellaisiakin suklaateja, joihin en ole vuosien mittaan kyllästynyt ja joita suosin aina vaan. Yksi semmoinen on Fazerin Geisha. En tajua miten se voikin olla niin hyvää. Toinen on Fazerin Mignon - lapsuudesta asti ihan aikuisuuteen saakka pääsiäisherkkujen kuningas!

Susu-patukka oli yhdessä vaiheessa sellainen hyvä nami, mutta nykyisin on into mennyt.

Suklaaraivossa

Se on minusta sääli, kun nykyisin ei oikein ole hyviä täytesuklaalevyjä. Ikävöin sitä yhtä Ruususuklaa-nimellä myytyä levyä! Siinä oli joka rivi eri täytettä, sellainen sadan gramman levy muistaakseni. Se oli hyvää jaettavaa jonkun kaverinkin kanssa, koska toinen saattoi tykätä jostain sellaisesta täytteestä, josta itse ei niin paljon perustanut. Upea herkku, mutta kadonnut markkinoilta jo kauan sitten.

Minusta oikeasti suklaapatukoiden saralla kannattaisi makeisfirmojen satsata tuotekehittelyyn ja uutuuksiin ja vanhojen suosikkien takaisin tuomiseen! Joskus olen oikeasti kiukusta sekaisin, kun aina vaan tulee näitä sairaita massiivisia suklaalevyjä.. ne ovat liian isoja! Tai sitten sotketaan jauhelihamauste maitosuklaaseen ja röyhistellään rintaa, kuinka fiksuja me ollaankaan. Hei, minulla on idea: miten olisi raa'an jauhelihan sekoittaminen Fazerin siniseen suklaaseen? Nimi voisi olla "Lihapullataikina & Sininen suklaa". Taattu menestystuote kevään markkinoille. Tai kuinkas olisi raaka kananmuna ja tumma suklaa? Raaka siika murskattuna valkosuklaan joukkoon? Nami nami! Toki valkosuklaan ja hernekeiton liitto olisi myös harkitsemisen arvoinen.

Kuka tuollaisia ostaa? Ai niin, no ehkä joku 13-vuotias, jonka makuaisti on jo niin sekaisin kaikesta tästä hulluudesta.. sotketaan tiikerikakkuun turkinpippuria ja voi että on "namia". Tuollaiset ihmiset varmaan voivat syttyä noista nyt mainituista yhdistelmistä. Suklaan syönti extreme-lajina - olisiko tästä kyse? Vähän kuin telkkarin Pelkokerroin. Ostat suklaapatukan ja testaat sisuasi syömällä sen, vaikka kuinka kamalaa olisi.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Suklaahirviö soittaa puhelun

Huh, kerroin Äetmuorille siitä alkavasta työelämävalmennuksesta! Olihan souvi. Kesti tunnin verran, se puhelu. Hiki pinnassa..! Reaktio oli aika pitkälle se mitä arvelinkin. "Onhan se tietysti ihan hyvä, mutta tietysti se on vain kolme kuukautta.." Ja hurjat suunnitelmat, kuinka mun pitäisi tehdä sitä ja tehdä tätä, että tuo kolmen kuukauden pesti 'poikisi' jotain lisätöitä. Ja kuinka sinne töihin ei pitäisi mennä kello 8 jälkeen (paikan väki suositteli, että n. klo 9), vaan ENNEN kahdeksaa, että "näyttää innokkaalta". Juuh, ja luultavasti vain näyttäisin hullulta pönöttäessäni siellä suljettujen ovien takana talvipakkasessa, odottamassa ensimmäistä avaajaa.
Tuo juuri mua joskus ärsyttää, se kyvyttömyys iloita tässä ja nyt. Itseäni ahdistaa ainakin kauheasti se, että mun pitäisi jotenkin ajatella nyt tämän valmennusajan "ohi", etten saisi tarttua tähän kokemukseen ja elää tätä. Kokeilla siipiäni rauhassa, kokeilla sopiiko tuollainen työ mulle, tutkia miten yleensä sopeudun tuollaiseen elämänrytmiin. Vaan pitäisi kuikuilla, laskelmoida.. Huvittavinta tuossa Äetmuorin jutussa oli ehdotus, että mun pitäisi kerran viikossa leipoa ja viedä leipomukset työpaikkaan. Kohdella niitä ihmisiä siellä kuin jotain PULLASORSIA, houkutella ja syöttää tyytyväiseksi, "ostaa" paikkani siinä maailmassa. Huh huh!

Mullahan on tapana leipoa kerran kahdessa viikossa, mutta en kylläkään ajatellut jatkuvasti tuonne valmennuspaikkaan olla pullaa kantamassa? Ja - auttaisiko se, OIKEASTI? Siis tässä todellisessa maailmassa, jossa elämme. Ei siinä fantasiamaailmassa, jossa Äetmuori asustaa.

Sen verran olen jo miettinyt, että jakson päätteeksi varmasti tarjoan kakkua. Mutta pitäisikö sitä olla koko ajan??? Ja jotenkin musta tuntuu - tietysti tämä on tunne vaan - että työpaikoilla arvostetaan osaamista ja työhaluja vähän enemmän kuin taitoa tehdä ensiluokkaisen muotoisia korvapuusteja kahvipöytään. Siis ellei kysymys ole konditoria-alasta!

Arvasin että tämä olisi raskas puhelu soittaa ja se oli sitä. Kun taas tulee niin paljon sellaista tuutista, jota en mitenkään voi hyväksyä. Se koko Äetmuorin asenne, että on ihan normaalia ja OK vihata työtään, laskea päiviä eläkkeeseen, kun "semmoista se vaan on". Ja muutenkin..

Kummallisesti kaikki ilo ja into katoaa musta aina kuin puhaltamalla, kun olen puheissa Äetmuorin kanssa. Varmasti hän tarkoittaa hyvää, pakkohan niin on ajatella, mutta miksi hän onnistuu aina masentamaan minua ja tekemään pahan olon?

Mies aina kysyy, että miksi sinä soitat sinne [Äetmuorille], jos masennut siitä. Että pistä kortti tai kirje [muori ei käytä tietokonetta]. Se onkin kinkkisempi kysymys. Kai se on jotain velvollisuudentuntoa, ehkä sääliäkin. Tavallaan tiedän sen, ettei hänen elämänsä ole ollut helppoa. Siinä on ollut niin paljon pettymyksiä. Liian nuorena, ajattelemattomasti solmittu avioliitto, kaksi lasta, jotka ovat tuottaneet paljon pettymyksiä. Isukki, joka piti tois(t)en naisten seuraa parempana. Kaksi lastenlasta, jotka eivät ole kuten Muori haluaisi. Eikä mitään, ei YHTIKÄS mitään harrastuksia, ei mitään mikä laajentaisi sitä elämän piiriä! Ellei siis lasketa harrastukseksi tupakanpolttoa. Muorilla on hirveästi aikaa miettiä kaikkea sitä mihin on tyytymätön meissä lapsissa. Ja se katkeroittaa, uskoisin. Ja Muorille on jotenkin tajuttoman tärkeää, että minä soitan - ei hän - että ilmaisen sillä lailla haluavani jutella hänen kanssaan. [Vaikka siis oikeasti en halua, ja kyllä, kiitos kysymästä, KYLLÄ inhoan itseäni tämän tunteen takia ja tunnen syyllisyyttä. Olen paskiainen.] Muori ei myöskään pahemmin kirjoittele kortteja tai kirjeitä tai välitä niistä - hän tykkää puhelimesta.

Nyt muuten olen alkanut ajatella, että ehkä Muori sai kuulla paljonkin aikoinaan siitä, kun ei opiskellut ylioppilaaksi. Hänen veljensä vaimo oli ylioppilas. Isukki ei ollut, mutta Isukin veli oli. Minä uskoisin, että hän sai kuulla tästä. Isukki ehkä myös.

Mies ja appivanhemmat

Miehen välit omiin vanhempiinsa ovat jotenkin niin.. LUONTEVAT? Mies ei soittele 'säännöllisesti' kuten minä (mullahan on aina tämä tapa soittaa tiistaisin), vaan saattaa joskus kulahtaa kaksi, kolmekin viikkoa ilman mitään soittoa. Mutta sitten soittavat - eikä niin että mies aina soittaisi, vaan yhtä hyvin se voi olla anoppi tai appi - ja puhuvat pitkään ja sovitaan joku tapaaminen. Kukaan ei syytä toista siitä, ettei ole soiteltu. Kukaan ei ala miettiä sitä että nyt on oltu 2 viikkoa soittamatta, MITÄ tämä nyt merkitsee? Appivanhemmat ei koe sillä lailla itseään marttyyreiksi.. mutta Äetmuori kokee. Ja tekee sen tiettäväksi. Että häntä laiminlyödään. Minä en tajua miksi hän ei voisi soittaa itse mulle, jos haluaa puhua useammin. Olen sen vihjailuista ymmärtänyt, että tuo kerran viikossa soittoni ei oikein riitä. Luulin ensin että se johtuu rahasta, siis että Muori haluaa säästää, mutta kyllä hän toisaalta puhuu jopa kerrostalonaapuriensa (!) kanssa kännyssä. Ihme juttu sinänsä, puhua yläkerran naisen kanssa puhelimessa, kun voisi vain kävellä raput ylös ja jutella face to face!

Ehkä miehen vanhemmat on sillä lailla järkevämpiä, koska heillä on elämässä kuitenkin niin paljon muutakin kuin mun mies ja Artsi (= miehen veli). Anopilla on oma yritys ja hän on tosi, tosi kiireinen sen kanssa - lomaa pitää oikeastaan vain pari viikkoa vuodessa. Ja viikonloppuisinkin joskus työ kutsuu! Appi on vähän niin kuin mukana siinä, lähinnä tietokonepuolella. Sitten he matkailevat paljon lähinnä kotimaassa, heillä on Lapissa mökki, jonka kunnostus on ainakin appiukolle hobby nro 1. :) Anoppi tykkää marjastaa siellä ja hiihdellä talvisin ja sisustaa. Sen lisäksi heillä on valtavan laaja tuttava- ja sukulaispiiri. Kummankin lapsuuskodissa oli isot perheet, melkein kymmenen lasta kummassakin. Ja sitten on naapurit.. ja harrastusten kautta saadut tutut.. Appivanhemmat reissaavat kesäisin kesäteattereissa ja maakuntamatkailevat muutenkin. Katsovat nähtävyyksiä yms. Siksi he eivät ehdi alkaa stressata siitä, soittaako mies ja puhuuko pitkän vai lyhyen puhelun, vai pistääkö sähköpostia tulemaan, vai kortinko. On muutakin mielessä. Virikkeinen elämä pitää ihmisen kai aika tasapainoisena.

Muorimurinaa yleisellä tasolla, ruikutusvaroitus!

Jos Muori vaan suostuisi harrastamaan jotain...! Olisi kiinnostunut jostain, kehittäisi jonkun kiinnostuksen. :( Mutta kun ei. Toisaalta en tiedä oikeuttaako tuo hänen harrastukseton elämänsä sen, että sitten pitää prässätä ja kiusata täysi-ikäisiä lapsia. Kai hän itsekin on jossain vastuussa omasta elämästään?

No, mulla ainakin on mieliala aika alhaalla juuri nyt. Mietin joskus tulevia vuosia.. Muorin kanssa ei koskaan ole ollut helppoa tulla toimeen, mutta mitä vanhemmaksi hän tulee niin sen katkerampi, omiin mielipiteisiin ja ennakkoluuloihinsa jumittuneempi hän on. Niitä ei mikään muuta. Hän on aina oikeassa, kaikessa - se siitä. Jos nyt on tuskaa puhua puhelimessa hänen kanssaan kerran viikossa, niin mikähän tilanne on 10 vuoden kuluttua? Hän ei tosiaankaan parane vanhetessaan. En tajua, en TAJUA, kuinka Siukku voi soittaa Äetmuorille joka.. arki.. päivä..! Jos meillä olisi luottamuksellisemmat välit, niin hitto vie KYSYISIN häneltä suoraan, että kuinka se onnistuu!

Sitten aika hassuja ovat juuri nuo "vie pullaa töihin joka viikko, mieluiten kakkua" jutut! Ja sitten kun olin nuori, joku 16-20 v. niin Muorilla oli valtava huoli, etten alkaisi tanssia yökerhoissa tms. ULKOMAALAISTEN poikien kanssa. :) Kas kun jos niin tekee, niin sitten suomalaiset pojat ei enää hae tanssimaan, eikä ole kiinnostuneita, koska ovat nähneet että tuo tyttö juoksee ulkomaalaisten perässä. :) :) :) Tiedän, tiedän, kuulostaa ihan pähkähullulta. Itse asiassa kerran tein yökerhossa empiirisen kokeen! Ihan Muorin motivoimana. Tanssin pari hidasta yhden palestiinalaistaustaisen pojan kanssa. Ja - arvatkaas mitä tapahtui? Tuliko chocomonsterista ikäluokkansa hylkiö, kuoliko hän vanhanapiikana yksinäisyydessä?? Jännitys tiivistyy!

NO EI.

Joko Äetmuori on poikkeuksellisen ennakkoluuloinen (ja rasistinen) tai sitten suomalaispojat ovat oletettua suvaitsevaisempia ja anteeksiantavaisempia. Kuinkahan lienee?

Ja nyt se tärkein:

4 kokonaista vuorokautta enää herkkuihin. Hahaa, sanoinpas sen! On ollut taas vaikeaa päättää millä mahansa täyttää. Mokkapalat, ne vaan dominoi unelmissani. Olisikohan siis mokkisten aika.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Unikeko!

Minulle kävikin hassu juttu. Menin lyhyille (!) torkuille tuossa n. klo 20 ja sitten nukuinkin aina 4:30 asti aamulla! Heräsin hetkeksi ja sitten takaisin unten maille... seuraavan kerran silmäni avasin 11:30! Ihan hullua! Yleensä nukun aika kevyesti.. heräilen usein.. siis tällaisena arki-aikana, MÄSSYssä tietysti uni tulee kuin pikkuvauvalle, kun on maha täysi ja lämmin olo.

Mies sanoi ettei raaskinut mua herättää kun kerrankin nukuin niin sikeään. :) Heräsin sitten oloasu päällä, huovat päällä ja torkkutyyny pään alla, sen sijaan että olisin ollut pyjamassa ja peittojen alla. Inhotti vaan kun jäi siis iltapesu väliin.

Reinpoun mannekiini

Pandalla on nykyisin sellaisia suklaalla kuorrutettuja hedelmänpaloja, pienessä laatikossa, suklaarusinain malliin. Meillä mies tykkää tästä uutuudesta kovin ja olihan se ihan hyvää munkin mielestä, ihme ja kumma. Pitää varmaan ostaa niitä lisää. Minusta ne on hyvä lisuke herkuttelussa, mutta pelkästään niistä ei tule kuin vihaiseksi. Ne ovat vain lisä! Varsinaisen herkun on oltava jotain ihan muuta.

Näin Prismassa sellaisen Reinpoun keksilaatikon.. Halpa dominokopio, suklaakeksien välissä SALMIAKKITÄYTE! Mietin tosi pitkään että ostaisinko semmoisen miehelle, mutta jätin sitten silloin lauantaina ostamatta. Vaikka yleensä mies kyllä pitää tuommoisesta kaikesta. Ostinkin Kekkeri-keksejä. :) Eli siis karnevaalikeksien halpiskopiota. Tuossa linkissä sanotaan niiden sopivan lastenkutsuille, mutta meillä kekkerit menee aika nopeaan erityisesti miehen suuhun. Pitääkin vähän irvailla miehelle tuosta "lastenkutsu"-jutusta. ;) Heheh.. kiusoitella! Me olemmekin oikeita Reinpoun superystäviä, meiltä löytyy kaapista myös noita kookossuklaa-vohvelipaloja. Minä nyt alankin oikeaksi Rainbown mainostajaksi tässä blogissa!

Oikeastaan perinteiset tai minttudominot ovat ainoa sellainen juttu, jossa olen tarkka siitä että ne on dominoita, eikä halpismerkkiä. Appivanhemmillakin on vähän jännä kokemus tästä. Anoppi oli kerran ostanut reinpou"dominoa" ja laittanut niitä kahvipöytään. Appiukko harvemmin mitenkään katsoo mitä siellä on tarjolla, kunhan syö. Mutta sillä kertaa hän oli kommentoinut - tietämättä siis ettei ne ole dominoja - että mikäs näitä keksejä vaivaa, ovat ihan kuin kostuneita tai vanhentuneita.. Ja vitsi oli siinä että se oli vasta avattu paketti, kaikki ihan kunnossa, päiväykset ja muut! Eli ihan oikeasti sillä ON väliä, onko se dominoa vai halpista! Mutta mitä tulee noihin muihin, niin esim. Reinpoun kookossuklaativohvelit on musta parempia kuin vaikka Fanipalat. Ja kekkerit on parempia kuin karnevaalit.

"Työ"elämään varautumista

Ajattelin käydä apteekista kofeiinitabletteja! Siis sitä ajatellen kun alkaa se työelämävalmennus. Katsokaas kun suklishirviö on tottunut valvomaan yöllä ja nukkumaan päivällä, ennen kun saan rytmin normalisoitua, niin voi olla pari päivää aika "väsy" - jos en siis ole niin täpinöissäni henkisesti, että se ylikierroksilla käyminen ottaa väsyn pois. ;) Joka tapauksessa on viisasta varautua KAIKKEEN, siksi ne piristävät kofeiinitabletit on hyvä ostaa varalle. Napsin niitä sitten jos alkaapi väsyttää. On jotenkin niin noloa nuokkua siellä untelona! Kun pitää tehdä hyvä vaikutus!

Olen jo vähän kertonut tuosta tulevasta työjaksosta, esim. yhdelle vanhalle opiskelukaverille kerroin, kun hän kirjoitti ja kysyi että koskas voisimme nähdä. Informoin vaan, että arkipäivät tulee olemaan aika täydet tuosta helmikuun alusta asti. Mutta onhan illat ja sitten viikonloput. Vaikka jos ihan suoraan sanotaan niin uskon että aluksi voi olla tosi vaikea tottua siihen, että "oma" aika jää vähiin. Kun on vuosikaudet elänyt näin, täällä kotona, niin se totutteleminen uuteen vie aikaa. Moni "normaali" ihminen ei välttämättä tätä edes tule ajatelleeksi. Monelle semmoiselle joka menee koulusta suoraan töihin se päivärytmi (8 h työtä, illat vapaat) on luonnollinen. Mulla se tarkoittaa sopeutumista ihan toisenlaiseen elämäntapaan. Sitä tavallaan vähän pelkäänkin, että olenko sitten kauhean masentunut/väsynyt. Mutta silti olen tosi innokas aloittamaan ja motivoitunutkin. Se on sellainen outo suhtautumistapa, siinä on pelkoa uuden edessä ja intoa. :) Varmaan vähän oudon kuuloista. Nyt viimeksi kun kävin siellä paikassa allekirjoituttamassa papereita, niin oli semmoinen olo kuin olisin voinut jäädä sinne vaikka heti. :) Tuntui kotoisalta ja mulle se merkitsee tavattoman paljon.

Tuossa vuonna 2000 olin jokusen viikon ihan KAUHEASSA työpaikassa. Se oli lomasijaisuus. Se oli toimistotyötä ja .. no, ihan oikeasti hirveää. Siellä se toinen toimistonainen valehtelematta juoksi joka paikkaan - hän oli juuri saanut sen virkansa vakinaistettua ja halusi kai osoittaa olevansa sen arvoinen. Ja juoksi vessaankin, tai oikeastaan juoksi silloin harvoin kun siellä kävi - hän harvemmin vessaili. Taisi olla umpinainen koko nainen. ;) Mulla oli valtava syyllisyys siitä kun itse JOUDUIN käymään vessassa ja aika useinkin. :( En tiedä mistä se johtuu, mulla oli kirjaimellisesti paska säkä, koska heti kun olin mennyt sinne töihin sain jonkunlaisen vatsaflunssan.. toisin sanoen ripulia riitti! Se oli kyllä ihan kauheaa ja noloa.

Siihen työhön kuului myös ajanvarausta ja arvatkaas muuten kuka sai kuunnella haukut, jos jostain syystä asiakkaan ja ammattilaisen tiet ei kohdanneet.. Niinpä niin, toimistoväki tietysti. Jotenkin se oli tosi raskasta. Minä en koskaan ole tajunnut niitä ihmisiä, jotka soittavat ja haukkuvat asiakaspalvelijat/sivulliset lyttyyn, jos jokin menee pieleen. Koska eihän se sen ihmisen vika ole, joka joutuu vastaamaan puhelimeen.

Äetmuori oli joskus töissä sanomalehdessä ja joutui vastaamaan puheluihin, kun ihmiset soittivat ja haukkuivat ihan raivossa, jos oli jäänyt aamulehti saamatta. Ja minkä Äetmuori sille voi, ei hän ollut mikään jakajapäällikkö, pelkkä puhelimeen vastaaja vain. Se lehden puuttuminen saattoi johtua siitä että joku jakaja oli alkanut ryypätä [semmoista sattui], tai oli tullut äkkiä kipeäksi. Kyllä minä sen ymmärrän että soitetaan ja sanotaan että halutaan se lehti, joka on siis jäänyt saamatta ja kysytään että miksi se ei tullut. Mutta ihan sivullisen ihmisen haukkuminen tuntuu tosi lapselliselta ja typerältä. Itse en koskaan tee sellaista. Vaikka olen joutunut soittamaan .. esim. viimeksi sähkölaitokselle, kun meiltä meni sähköt. Täytyy aina muistaa, ettei se puhelimeen vastaaja ole siitä vastuussa, eikä se suoraan sanottuna auta yhtään alkaa sitä ihmistä haukkua.

Ihan samalla tavalla inhoan ihmisiä, jotka aiheetta pomottaa tarjoilijoita ja muuta asiakaspalveluväkeä. Mulla ei ole kokemusta tarjoilijan työstä, joskus 18-vuotiaana olin yhdessä kahvilassa töissä pari viikkoa, eikä se oikeastaan ollut tarjoilua, kun siellä oli vähän niin kuin itsepalvelu. Mutta osaan kuvitella että se työ on raskasta ja siinä saa muutenkin olla aina kiireessä, kun pitää ihmisille tuoda lounasruoat yms. tosi nopeasti.

Mutta nytpäs pitääkin laittaa miehelle sähköpostilla kauppalappua, koska on maanantai ja ostospäivä! Pitää viikon ruoat taas hänen raukan ostaa. Suklismonsteri ryhtyy kirjoitustyöhön, toisenlaiseen kuin tämä bloggaus.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Samanlaiset

Yksi outo lapsuusjuttu lisää: Äetmuori puki Siukun ja mut usein ihan samalla lailla. Vaikka meillä siis on ikäeroa viitisen vuotta - Siukku on se vanhempi. Joskus tulee vähän aavemainen olo kun katsoo valokuva-albumia. Siinä olemme minä ja Siukku, toinen on 5 ja toinen 10 ja mahdollisimman samanlaiset vaatteet ja jopa tukka samalla tavalla: aina kahdella saparolla.

Muutenkin muistan aina saaneeni kehuja silloin kun muistutin mahdollisimman paljon Siukkua. Meidän piti tehdä kaikki samalla tavalla, pitää samat harrastukset, olla samannäköisiä. Kun aikuistuimme niin joskus Äetmuori myös rohkaisi Siukkua toimimaan kuten minä. "Osta samanlainen vihkisormus kuin siskollasi" sanoi Äetmuori silloin kun Siukku oli menossa naimisiin. Viis siis siitä vaikka Siukku olisi inhonnut mun sormusta, kun Äetmuori nyt kumminkin oli sitä mieltä että samanlaiset ne olla pitää.

Kun menin naimisiin niin Äetmuori ei hyväksynyt mun kampaustani. Äetmuorin mielestä tukan pitää aina olla auki, sen olen kertonut, ja se koski myös hääkampausta. Minä onneton menin suostumaan siihen että kampaaja veti osan hiuksista taakse, pois kasvoilta. Ja se oli virhe. Muistan hääpäivänä kun muori häsäsi sen mun tukan ympärillä, repi siitä hiuksia irti ja yritti saada sitä näyttämään 'luonnolliselta' kuten hän sanoi. Vaikka sitten tulee mieleen että miksi ylipäätään mennä kampaajalle jos tukan pitää olla 'luonnollinen'.

Muistelen näitä juttuja nyt kun sattuman kautta sain katsella yhden vanhan ystävän muistoalbumia. Siis semmoista missä on kuvia ja kuvatekstejä vuosien varrelta. Olen mukana niissä kuvissa minäkin, olen niissä kuvissa 18 ja NIIN Äetmuorin tuote kuin olla voi. Tukka auki, paljon valkohampia hymyssä ja hame polven yläpuolelle, niin että sääret pääsee oikeuksiinsa. VOIHAN PASKA. Niissä kuvissa ei ole yhtään itseäni. Ei yhtään.

Nyt mietin vaan sitä että olinko oikeasti niin hankala ja mahdoton ja toivoton ja huono kuin Äetmuori antoi mun ymmärtää? Vai voisiko olla niin että olin poikkeuksellisen periksi antava, muokattava? Että suostuin aikuisena, omana hääpäivänä, siihen että Äetmuori alkoi sotkea mun kampaustani! Olen vihaisempi itselleni kuin muorille.

Jos menisin nyt naimisiin, niin en ikinä suostuisi siihen. Enpä toisaalta kyllä haluaisi Äetmuoria "pukemaankaan" itseäni.

Syöpön haaveita

Jätin tänään aamupalan pois. Ja kun on ollut tosi kylmä koko ajan, 15 pakkasastetta, niin tietysti on sitten ollut nälykin. Näly tulee helpommin kylmällä säällä kuin kuumalla. Sitä haluaa saada jotain lämmintä syötävää, että lämpiäisi sisältäpäin!

Kävin kaupassa ostamassa huomisen ja maanantain ruoat. EN muuten ostellut mitään herkkuja jemmaan tällä kertaa. ;) En edes Lidlissä käynyt, vaikka olinkin ihan Pikkukaupungissa asti ostoksilla, eli ajoin sen n. 20 kilsaa. Romurauta lähti tosi nihkeästi käyntiin, sain yritellä useamman minuutin! :( Ei tykkää menopeli näin kylmästä säästä.

Katselin kyllä kaupassa kaikkia nameja. Mietin että pitäisikö seuraavaan herkutteluun ostaa TAAS Frödingen Prinsessa-kakku? Kun pidän siitä niin paljon.. Jos leipoisin vaikka mokkapaloja niin voisin perustella sen niin, että ne mokkikset on enemmän miehen mieleen.. ;) niin että "tarvitsen" sen prinsessan. Vaikka totuus on että kyllä minäkin niistä mokkapaloista pidän. Kunhan vaan sanon että ne on enemmän miehen juttu.

Edellisen kerran Frödinge oli mukana kuviossa pahaenteisenä päivänä, eli 6.12. Itsenäisyyspäivä, oksennuksen ja kauhun päivä! Päivä jona suklaahirviö heräsi huomaamaan, ettei halua enää ikinä halata pyttyä sen vuoksi, että on ahminut liikaa. Se oli herätys, muistutus kohtuullisuuden tärkeydestä! Ja olen sen muistanutkin.

Oikeastaan olisi ollut mulle oikein jos mies olisi ottanut KUVAN musta halaamassa sitä pyttyä! Niin että oma elukkamaisuus olisi silmäin edessä, ettei vaan unohtuisi. Mutta mies on niin kiltti, ei hän semmoista tee. :) Taisi muuten se oksu olla sellainen, etten edes lukinnut vessan ovea. Toki mä sen kiinni painoin, mutta taisi olla sen verran "kiiru" ykäilemään, etten ennättänyt/viitsinyt lukita.

Mutta mennyt on mennyttä! Frödingeä sen olla pitää. Vaikka siis olen miettinyt että yksi osasyy oksuun saattoi juuri olla se Frödinge, sen ylenmääräinen ahtaminen kaiken muun lisäksi. Sehän on marsipaanikuorrutteinen ja kermaa on reilusti.. oksetuskamaa jos mikä. Mutta silti, Frödinge on ihanaa ja minun on aika poistaa pelko sitä kohtaan, hehe.

Näin kauppassa Dumlen uutuuspussin, sellaisen missä on kolmea eri laatua toffeita. En tuntenut mitään kiusausta ostaa, koska esim. perinteinen dumle ei ole yhtään mun makuun. Leuat saa tehdä niissä ihan liikaa työtä, toffee on sitkasta. En pidä. Dumle minibitesistä kyllä pidän ja se on ihme, mutta siinä toffee onkin pehmeämpää kuin perinteisissä dumlenamuissa.

Kuolasin vähän jäätelöhyllylläkin, vaikka siis on tosi kylmä ja sen luulisi vievän jäätelöhimot. :) Mutta meillä kyllä jätskiä syödään läpi vuoden.. Jäätelöistä suosikkini on melkeinpä Daim-jäätelö, olen siinä ihan samaa mieltä kuin mies. Pidän daimin minituuteista ja sitten siitä isosta jäätelöpaketista, pyöreän muotoisesta. Etsin aikoinani täydellistä kinuskijädeä, lähelle pääsivät Pirkan keksikinuski ja sitten Reinpoun Karamelli. Mutta ei ole daimin voittanutta. ;) Voihan siihen vaikka lisätä kinukastiketta päälle, jos haluttaa.

Me yleensä miehen kanssa syömme sen daim-paketin puoliksi. Tai no, mies saa kyllä vähän suuremman osan, kun on isompi ja jaksaa... Mutta noin pääsääntöisesti se paketti menee siis kerralla.. :) Kun yhdessä ahkeroimme lusikoitten kanssa.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Kuukautiset, tulkaa jo!

Minua raivostuttaa taas muistaa lapsuuteni epäterveelliset ruoat. Voileivät, joita en voinut syödä, kun en voinut kestää sitä Äetmuorin tapaa mätkäistä sentin paksuinen voikerros ruisleipää rasittamaan. Teinkin sitten mieluummin itse omat voikkarini kuin söin Äetmuorin laittamaa. Ja se lapsuuden so called ruoka, keitettyä makaronia ja tuhti voi"silmä" siihen keskelle. Ja suolaa, suolaa, enemmän suolaa! Eli siis mun ruokavalioon kuului tosiaankin kaikkea mitä KASVAVA lapsi tarvitsee. Leveyssuuntaan kasvava siis!

Ihme ettei musta tullut läskiä lasta. Mietin voisiko se johtua isänpuoleisesta perimästä? Mutta toisaalta en usko perimään kovinkaan paljon, ympäristö ratkaisee enemmän. Mutta jostainhan se täytyy johtua, että en oikeasti pitänyt lapsena semmoisesta superrasvaisesta? Mutta en ole kuten muori, että uskoisin geeneihin tai selittäisin niillä kaikki.

Äetmuori syö tomaatinkin suolan kanssa. Ja mättää yhä vielä ruokiinsa sellaiset satsit suolaa, että heikompaa hirvittää. Ja tupakoi raskaasti. Silti hän väittää korkean verenpaineensa ja kolesterolinsa olevan PERINNÖLLISTÄ, geeneistä johtuvaa. 'Kun meillä on niin huonot geenit', surkuttelee muori usein. Kas kun en minä niistä geeneistä ole osaani saanut.. Ei vaivaa verenpaine, ei kohoa kolesteroli. Tämähän on ihme, eikö vaan, vähän niin kuin neitseelliseen syntymään verrattava - se ei voi johtua siitä, että en polta, en ahmi suolaa, liikun ja en syö rasvaisesti (paitsi kuin MÄSSYISSÄ).

Äetmuori on ollut verenpainelääkityksellä jostain nelikymppisyytensä alkuvuosista lähtien. Jotenkin kuvaavaa sekin että kun lääkärit totesivat sen törkeän korkean verenpaineen ja yrittivät saada Äetmuoria muuttamaan elämäntapoja, niin muori oli tosi kärsimättömästi huiskaissut ne ideat ja ehdotukset syrjään: hän tahtoi lääkityksen. Kas kun se on se helpompi tie. Ottaa vaan pilleri..

Muori se on säilynyt ihan samanlaisena viimeiset 20 vuotta. Ihan sama asenne oli Siukun tyttären liikapainoon. Muori TOIVOI sen johtuvan kilpirauhasesta. Kun sitten on niin helppoa "ottaa vaan pilleri" ja ongelma ratkeaa (muori siis ei tajunnut sitäKÄÄN, että ei kilpparipotilaan ylipaino siitä merkittävästi vähene, kun saa lääkityksen - ne kilot pitää silti tiputtaa ihan perinteiseen tapaan, jos siis aikoo laihtua). Jos Äetmuori olisi Siukun tyttären äiti isoäidin sijasta, niin olen satavarma siitä että hän vaikka ostaisi pimeiltä markkinoilta laittomasti laihdutuslääkkeitä ja olisi jo 4 vuotta sitten pistänyt A:n sellaiselle lääkitykselle. Onneksi Äetmuori ei kuitenkaan ole Kummityttö A:n äiti - sääliksi kävisi silloin A:aa.

Äetmuoria jotenkin ärsyttää sekin, kun Kummityttö A. ei näkyvästi häpeä itseään ja vartalonsa muotoa. A. saattaa kuljeskella tosi pienessä topissa ja alushousuissa mun, miehen, Äetmuorin ja suunnilleen kenen vaan edessä. Äetmuorin mielestä A:n pitäisi hävetä. Hän teki sen selväksi mulle viime kesänä kun jotain puhuimme A:sta. Äetmuori sanoi jotenkin katkeraan sävyyn, ettei A. ole mitenkään epävarma itsestään. Kun siis minä sanoin, että tuon ikäiset tytöt usein ovat.. muistan nimittäin omaa nuoruuttani. Mutta me emme tiedä sitä mikä A:n tapa on ikätoveriensa joukossa. Voin kuvitella että luottoaikuisten seurassa hän voi olla vapaa, mutta kuinka on koulussa? Liikuntatunneilla, uimahallissa? Voi olla toinen tapa siellä. Olen muutenkin huomannut hänessä sen, että hän on yhä tosi kiinni vanhemmissaan, hän viihtyy aikuisten kanssa paremmin kuin ikäistensä, koska hänellä ei ole ikäisiä kavereita. Se on ihan päinvastoin kuin mulla oli hänen iässään - halusin irrottautua, ottaa etäisyyttä vanhempiin, kaverit olivat tosi tärkeitä silloin ja heille uskouduttiin.

Toinen juttu joka muuten tekee A:sta tosi erilaisen kuin mitä itse olin: hän on nyt 14 ja saunoo silti yhdessä vanhempiensa ja veljensä kanssa. Mua ei olisi saaneet villit heposetkaan saunaan yhdessä Isukin kanssa kun olin teini-ikäinen. Se ei vaan tuntunut luontevalta. Mulle oli tärkeäää teininä saunoa yksin, tai sitten Siukun kanssa, tai kavereitten kanssa. Vanhemmat ei kuuluneet siihen kuvioon - jotenkin..

Namikkihetken suunnitelmia + pikku petoksia

Keksin tänään tekosyyn miehelle, että mun on päästävä kauppaan. Sanoin: 'oho, turunmaa-juusto onkin lopussa.' Turunmaa on miehen suosikkia. ;) Siitä mies tietty alkoi murehtia, että sitä pitää saada lisää eikä hän tänään kerkiä kauppeliin. Minä sitten 'uhrauduin' ja sanoin että voinhan mä käydä. Hehe. Niinpä niin, taitaa koriin tulla jotain muutakin kuin vaan sitä juustoa. Ihmettelen miksi EN muka voi sanoa miehelle, että tahdon kartuttaa herkkuvarastoja. Mies korkeintaan vaan naurahtaisi, eikä millään pahalla ainakaan. Miksi mun aina pitää tällä lailla juonitella, salailla..? MIKSI??!? Siitä tulee niin luihu olo. Epärehellinen.

Mulla on semmoinen tapa, että alan varautua herkutteluun hyvissä ajoin. Koska herkkuun kuuluu mm. se rainbown [=reinpou] hedelmämehu, sitä pitää aina olla mulla 2 litraa. Ja semmoinen on aika painavaa kannettavaa. :( Joten useimmiten alan varautua n. viikkoa ennen herkutteluun. Ostan tuommoiset painavat ja hyvin säilyvät jutut silloin. Tuoretuotteet, kermat yms. ostan vasta ihan ennen herkkuhetkeä. Etteivät ne pilaannu! Samoin tarkistan kaapista jauho- ja sokeritilanteen! Ne on myös semmoisia, jotka voi hyvissä ajoin hankkia. Sokrua ainakin kuluu, kun leivon herkkuhetkiini.

Kuulumattomat kuukautiset + pemssimietteitä

Kuukkareita ei näy, ei kuulu. :( Niiden olisi pitänyt tulla jo tammikuun alussa, n. 1-5.1. Sen siitä saa kun ei syö Primolutteja, heti alkaa kierto reistailla. Tuntuu vähän tyhmältä tämä tilanne. Kuinkahan kauan mahtavatkaan pysytellä poissa. Uskoisin että ensi viikolla tulee, on nimittäin ollut vähän PMS päällä. ;) Ikävä kyllä! Pemssi näkyy mulla sellaisena, että itkeskelen yksinäni ja ärsyynnyn asioista jotka normaalisti jättäisin sikseen. Ärsyttää jos mies ei vie roskapussia - ei-PMS-aikana veisin sen vaan itse enkä sitä enempää miettisi - ja ärsyttää lapsuuden muisteleminen, juuri tuo älytön epäterveellisyys ja koko sen meidän kodin holtittomuus, jonka oikeastaan tunnistin vasta silloin kun tajusin vertailla omaa kotia kavereitten tai miehen lapsuuskotiin.

Sekin, että meillä AINA haisi tupakka ja vietin lapsuuteni passiivisesti pössytellen. Oikeasti, joskus oli keittiö savusta sinisenä.. ja sinne vaan piti mennä ja siellä olla, huvitti tai ei. Äetmuori polttaa vieläkin sisällä. Hän yritti muutaman vuoden polttaa parvekkeellaan mutta tuli liian laiskaksi ja nyt taas sisällä käryää. Jippii. Juuri tuo viitsimättömyys, laiskuus, kaikessa siitä yli meneminen mistä aita matalin - nuo jutut jurppivat mua oikeasti siis pääni sisällä - en minä niistä puhu.

Kuinka ihmeessä aikuinen ihminen ei tajua sitä että arkielämä vaatii viitseliäisyyttä ja pitkäjänteisyyttä? Muorilla ei noita ominaisuuksia ole nimeksikään. Ei vieläkään - no oikeastaan nykyisin vielä vähemmän kuin ennen. Hän ei viittä minuuttia pitempään jaksa kuunnella ketään tai mitään. Ajatus vuoden elämisestä vähäsuolaisemmalla tai vähärasvaisemmalla ravinnolla on mahdottomuus. Elokuvan katsominen ilman vähintään yhtä tupakkataukoa on mahdotonta. Pullantuoksuinen kettiö voisi olla kiva, mutta koska se vaatii vaivannäköä niin ollaan ilman pullantuoksua. Oman luonteen hillitseminen niin ettei sanoisi lapsille kauheita asioita, löisi niitä lyttyyn henkisesti - sellainen ei onnistu, vaan kaikki tunteet tulee jotenkin kauhean aggressiivisesti esiin, ilman mitään itsehillintää..

En sano etteikö ihminen saisi suuttua, tottakai saa, mutta kaikkein vahvimman kiukun hetkelläkin itse ainakin mietin mitä suusta päästän. Joskus sanat voi saada aikaan korvaamatonta vahinkoa, niitä voi pyytää anteeksi, mutta niitä ei saa takaisin, sanomattomiksi.

Mua lapsuudessani vaivasi sellainen syvä ristiriita.. toisaalta se, että Äetmuori saattoi kukertaa mulle vielä joskus 10-13-vuotiaana kuin olisin ollut pikkuvauva ja sanoa että olen maailman paras lapsi, maailman paras ja kaunein ja hienoin tyttö.. ja sitten seuraavassa hetkessä se valtava viha: kuinka kelvoton ja tyhmä ja ruma ja huono olin, huonompi kuin kukaan kavereistani ja kuinka musta ei koskaan tulisi mitään ja olin täysin epäonnistunut. Kun hän kukersi mulle, niin hän puhui kuin vauvalle - mutta nuo suuttumuksen puuskat hän ilmaisi kuin olisin ollut aikuinen nainen. Kai osittain tuon vuoksi vietin elämäni - ja edelleen sitä vietän - ilman mitään oikeaa käsitystä siitä millainen olen. Koetan olla aina arkielämässä kiltti ihmisille, että he pitäisivät musta.. ja että kelpaisin. Mutta syvällä sisimmässä on se pelko, että en kelpaa, että olen ihan juuri niin kelvoton kuin Äetmuori sanoi. Äetmuori itse vähättelee suuttumisiaan mutta lapselle ne on melkein kuin jumalansanaa, siis se mitä vanhemmat hänestä sanoo.

Äetmuori ylpeilee siitä että meillä ei lapsia lyöty. Mutta joskus kun kuuntelen kavereitani, joista kaksi muuten sai joko tukkapöllyä tai risulla kintuille, niin olisin mieluummin valinnut sen pöllyn tai risun kuin ollut sellaisen sanallisen väkivallan kohteena. En tajua yhtään tätä nykymenoa, että vanhemmat haastetaan oikeuteen vaikka risulla kintuille lyömisestä. Se ei ole hyvä juttu, sitä mieltä olen - siis se, että käyttää risua, mutta on ihan uskomattoman hölmöä pitää sellaista kotia automaattisesti huonona ja tuollaista kotia kuin meidän automaattisesti hyvänä - vaan siksi, ettei meillä lyöty. Nipistelyä muori tietysti harrasti silloin erityisesti kun tulin teini-ikään. Jos sanoin jotain muorin mielestä tyhmää, tyhmän mielipiteen tms. niin kyllä sen käsivarressa tunsi. Mutta meillä ei lyöty, ei. Joten mulla oli tietysti ihana lapsuus ja nuoruus, täydellinen koti, eikä mulla ole oikeutta valittaa mistään. Koska siis ei lyöty..

Osittain juuri mun lapsuuteni vuoksi tahdon laittaa ruokaa, leipoa ja siivota, tahdon pitää kotia kauniina. Tahdon elää toisella tavalla kuin meillä elettiin. Tahdon sen pullantuoksuisen keittiön, vaikka siitä on vaivaa. Ehkä juuri senkin vuoksi tahdon sen, tahdon osoittaa pystyväni näkemään vaivaa.

torstai 15. tammikuuta 2009

Himoa vastaan!!!

Taistelen himoa vastaan ostaa tämä Royal-suklaarasia! Sitä on alennusmyynnissä sekä K-kauppelissa että sitten Tarjoustalossa. :( Eli mahdollisuus olisi se ostaa.. mutta en tahdo! Olen lukenut suklaayhdistyksen arviot ja tiedän, että tuossa boksissa on liikaa tummaa suklaatia mun makuun. Minä olen nimittäin maitosuklaata ja valkosuklaata suosiva suklaahirviö! Tumma suklaa saa olla sellainen satunnainen nami siellä joukossa.

Melkein tulee paniikki kun mietin leivonnaisia seuraavaan herkkujerkutteluun. :( Miksi se nyt on niin vaikea päättää tai nähdä eri vaihtoehtoja? Tuntuu kuin pää olisi ihan tyhjä. Täytyy kai taas selailla vähän leivonnaisarkistoani. Sinne olen nimittäin ihan word-tiedostona tallentanut suosikkiohjeitani. Kerran kävi vahingossa niin, että tulostin alkoi printata ulos tuota 30 sivun pakettia! Eli on mulla se myös ihan paperilla - vahingossa saatuna! Ja niin tumpelo olen tietokoneen kanssa, etten saanut edes sitä printtausta loppumaan, vaan piti nöyrästi katsoa kun kone mokoma sylki koko kolkytplus sivua ulos!

Mietin vähän tämmöistä mansikka-valkosuklaatikakkua, jonka ohjeen näin Karamelli cakes-blogissa. Mutta se olisi taas hyydytetty liivatekakku ja minähän jo sanoin haluavani vähän jotain muuta - uutta haastetta.. :) Mutta on se myös niin namin oloinen.. Mitenhän tässä nyt käy!

Kyllä mun nyt vaan pitää tulla toimeen suklaapatukoilla ja unohtaa tuo Royal! Järki käteen! Sukupatukat on muutenkin hyvä vaihtoehto: ne on pieniä, joten niitä voi ostaa monta ja leikata esim. patukasta aina sopivia paloja herkutteluun. Ja levyjä en ainakaan oikein viitsi ostaa, ne on niin isoja.. kauhia määrä samaa makua.. ei kiinnosta.

Mikähän siinä on että heti joulun jälkeen täytyy kauppojen luopua suklaatirasioista? Ihan kuin niitä saisi vain jouluna ja pääsiäisenä syödä.

Kaapissa on vielä se appivanhempien lahjoittama Pandan Arkipöytäkin avaamattomana. Ehkä pitää ottaa se mukaan seuraavaan herkutteluun. Onhan siinä pari hyvääkin konvehtia. Miehelle voin sitten loput syöttää. ;)

Taisinko oikein nähdä että nykyisin olisi sitä Maraboun Daim-levyä myös patukkana? Siis sitä, missä on suurin osa suklaata ja daimia vain mausteeksi? Kaupassa olin näkevinäni. Täytyisi kai semmoinen ostaa jossain välissä, koska siitä suklaatista tykkään. Levy on vain tuntunut niin isolta ostolta. Jää sitten avattuna sinne kaapin pohjalle lojumaan.

Miehen painokriisi

Mies kävi muuten vaakassa maanantaina ja kauhistui, kun paino oli 99 kiloa 800 grammaa. Minä lohdutin, että on se silti vielä alle 100! Mutta meillä kauhistuttiin ja nyt mies tahtoo keventää ruokavaliota. Mutta sitten toisaalta hän on herkun peräänkin. Esimerkiksi on vihjaillut eilen + toissapäivänä, että jäätelöä pitäisi olla. Nyt mietin että jos ostan sitä hänelle, sitä hänen himoamaansa Daim-jäätelöä, niin olen ikävässä tilanteessa. Kun sitten voi olla että syyttää minua jos tulee maaginen tasaluku painon suhteen täyteen. Mutta voi syyttää mua sittenkin, jos kotona ei ole namikkia. :(

Joskus olen tehnyt sellaista, että olen kuorinut hälle omenan jälkiruoaksi eli JÄLKKÄRIKSI. Hän syö sen kyllä, mutta sitten kun minä menen jonnekin työhuoneeseen tai pyykinpesuun niin hän meneekin kaapille ottamaan dominoja tms. namia. Minusta on OK että hän syö - OIKEASTI! - mutta joskus olen vaan vähän vaikeassa tilanteessa. Haluaisin että hän on onnellinen ja tyytyväinen, viihtyy kotona ja herkuttelee, mutta tahdon tietty myös tukea painonhallinnassa. Saan mieheltä sillä lailla ristiriitaisia viestejä hänen haluistaan.

Mies muuten maistoi sellaisen Fazer Exclusive pistaasimaitosuklaapatukan, jossa on hitunen suolaakin. Ja piti! Paljon! Vähän arvelinkin niin. Koska miestä ei haittaa makujen (salmiakki+suklaa yms.) sotkeminen keskenään ja koska hän on pistaasifani! Ostin niitä 2 kpl.. ja ajattelin maistaa toista sitten seuraavassa herkkuhetkessä. Varmaan maistan vain yhden palan ja syötän loput miehelle.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

10 kokonaista vuorokautta.. ;)

.. ja sitten pidetään herkkuhubaa! Mainitaan se nyt tässä vaan ihan viran vuoksi, kun tässä kumminkin suklaatihirviöitä ollaan.

Huomasin muuten viime MÄSS - herkkuhetkessä, että johan olen muuten myös melkoinen marmeladimonsteri! Marmelo maistuu kovin hyvin mulle nykyisin. Pidän prinsessamarmelosta [Candy King-laarista sitä saa!] ja sitten niistä Finlandia-palloista [taasen on sijaintipaikkana CK-laari!]. Kuinka paljon ollenkaan pystyisinkään marmeloa syömään, jos oikein urakan aloittaisin? Varmaan äärettömän määrän. Nytkin kävi niin, ettei ostamistani marmeloista jäänyt jäljelle yhtään.. :) Kaikki meni!

Mietin seuraavan herkuttelun leivonnaisia ja olen vähän hukassa! Kun nyt tuntuu että juustokakuista olen vähäksi aikaa saanut kiintiön täyteen. Oikeastaan halusin kai todistaa, että osaan kerrosliivatteen käytön (eli siis liivatteella hyydytetyn kakun kuorruttamisen liivatteella hyydytetyllä mehukiilteellä) ja saan maistuvaa aikaan. No se on todistettu. Mitähän seuraavaksi? Mies vihjaili jotain suklaakakusta... Toivoisikohan tuo semmoista? ;) Tai sitten pitää tehdä ananaspiirakkaa creme fraichesta yms. Se on hyvää ja menee meillä kuin kuumille kiville!

Radiota aamutuimaan

Mies lähti töihin taas aika tavalliseen aikaansa. Minä sitten laitoinkin radion päälle, kuten joskus tapani on aamuisin tehdä. En kuitenkaan aina kuuntele radiota, koska sillä on inhottava tapa säristä! On siinä sellainen pystyyn nostettava antenni, mutta vaikka kuinka sitä vääntelisi niin ihan täysin hyvää ääntä ei tule.

No joka tapauksessa, tänä aamuna säristelin radion kanssa YleYkköstä. Siellä tuli asiaohjelmaa tuosta terveydenhuollosta. Siinä radiotoimittaja käytti kuvaavaa ilmaisua, että terveydenhuollon suhteen me suomalaiset olemme jakaantuneet "kolmen kerroksen väkeen"! Ensimmäisessä kerroksessa on se väki, joka voi käyttää AINA ja rajattomasti yksityisiä terveyspalveluita. Siis joille se ei ole rahasta kiinni. Pikku flunssa - yksityiseen! Iso pernanpoistoleikkaus - yksityiseen! Sitten kakkoskerroksessa on se joukko, joka on työterveyshuollon piirissä. Kolmas kerros, luuseriluokka, on sitten se mihin MINÄ ja muut työttömät lortit kuulumme. Eli me jotka olemme perusterveydenhuollon, julkisen puolen, terveyskeskusten yms. varassa.

Olen aina tiennyt ettei tämä mun tilanteeni ole hyvä, mutta jotenkin tuo radion aamumöykkä oikein taas havahdutti siihen. Siis siihen, että mulla taitaa mennä huonommin kuin useimmilla. Ei sitä oikeastaan huomaa arkielämässä, koska sairastan tosi harvoin! Eikä mua häiritse mennä tuonne terveyskeskukseen, jos sairastun. Se joskus häiritsee, kun siellä kysytään: 'kuulutko työterveyshuollon piiriin' ja joudun sanomaan ääneen siinä jonossa, että EN. Silloin on kyllä sellainen olo kuin olisin ihmisarvoa vailla. Kuin olisi se häviäjän status tatuoitu naamaan. "Hei katsokaa, tällä selvästi aktiivi-ikäisellä ihmisellä ei ole työtä!"

Marxilta on muistaakseni se ajatus, että kapitalismissa työhön liittyy paljon sellaistakin, mikä ei suoranaisesti vaikuttaisi siihen liittyvän. Kyllä palkkatyö on yksi ihmisarvon mittari. Vaikkei sitä suoraan sanota. Meillä Suomessa on viime aikoina tullut oikeastaan aika hyväksytyksi halveksia ihmistä, jolla ei ole palkkatyötä. Paradoksaalista kyllä samaan aikaan työttömien tosiasiallinen määrä ei ole "isoista lamavuosista" [sanon isot lamavuodet erotukseksi tästä NYKYISESTÄ lamasta, joka - kai - ainakin vielä on pikkulama!] paljonkaan laskenut.

Halveksunta ei koskaan ole kivaa eikä oikein, mutta ainakin sen ymmärtäisi paremmin jos työtä vailla olisi joku kapoinen marginaali, sanotaan nyt vaikka pari prosenttia väestä. Siis sellaiset, jotka ovat joko parantumattoman päihderiippuvaisia, hulluja ja "toisia". Mutta kun todella suuri osa on vailla työtä niin onhan se älytöntä halveksia sellaista poppoota kokonaisuutena. Työttömyys, pitkäaikainenkaan, ei enää tarkoita automaattisesti jotain antisosiaalista luuseriprofiilia. On akateemistakin työttömyyttä.

No mutta tuosta terv. huollosta! Niin minua alkoi huolestuttaa siinä ohjelmassa, kun peruspalveluministeriä haastateltiin, että mihin tämä koko systeemi vielä menee. Huononeeko yleinen terveydenhuolto vielä entisestään? Nyt jo puhutaan että se on kriisissä. Miten sitten jatkossa? Puhutaan kaikkea yksityistämisestä..? Nyt luin lehdestä tänään Vanhasen sanoneen Suomen talouden olevan kriisissä [olihan "uutinen"!]. Ja vasta pari päivää sitten puhuttiin ruoan hinnan nousevan rajusti. Mitä käy kansaneläkkeen varassa oleville, sairaseläkeläisille, omaishoitajille, opiskelijoille ja sitten tämmöisille työttömille joutomiehille?

Poliittisesti koditon!

Minusta on ihme juttu että vaikka Suomessa on kaksi vasemmistopuoluetta joista toinen kuuluu kolmen suurimman puolueen joukkoon, niin silti asiat ovat tässä pisteessä. Joku syyttäisi Kokoomuksen vaalivoittoa, mutta se nyt ei ihan niin yksinkertaista ole, täytyy jopa mun myöntää vaikken mikään oikeistosymppari olekaan. ;) Minusta vähän tuntuu kuin kaikki puolueet olisivat yksissä tuumin sitä mieltä, että köyhät kyykkyyn. Ihan samalla lailla vasemmistoliittolaiset ja kokkarit, vihreät ja RKP. En osaa oikein nähdä niissä mitään eroja.

Etsin vieläkin POLIITTISTA KOTIANI! Mietin jotain Skp:tä.. mutta kun siellä nettisivulla kävin, niin nekin vain pauhasivat "työläisistä". Kun olisinkin edes työläinen. Kuka pitää niiden puolta, vanhojen ja köyhien ja työttömien lorttien, joille ei ole mitään selkeää omaa puoluetta olemassa? Ei meidän kaltaiset ihmiset halua mitään työläisyydellä elämöintiä, kun meillä ei ole töitä! Meille työläinenkin saattaa olla melkein pienen kateuden kohde, tienaava, pärjäävä, hyväksytty, arvostettu.

Pitäisi perustaa ihan uusi vasemmistopuolue [niiden entisten lisäksi, tiedetään, tiedetään..]. Nimi voisi olla vaikka UusVasemmisto. Tai TosiVasen. Jotenkin pitäisi erottautua noista vasemmistoliittolaisista ja demareista. UusSosialistit? TosiSosi voisi olla hyvä puoluenimi, vai onko se liian hölmö? Se "sosi" siinä viittaa tietysti SOSIALISMIIN. Mutta sitten jotkut irvileuat kuitenkin vääntäisivät sen muotoon TosiSusi. :( Tiedän kyllä hyvin ihmisten tuumat.

Minä voisin alkaa kansanedustajaehdokkaaksi. :) Ja voisin vaikka luvata, että teen hommat PUOLELLA siitä palkasta, minkä normaali kansanedustaja saa. Ihan siksi, koska minusta heidän palkkansa on törkeän suuri ja omat tarpeeni eivät ainakaan edellytä niin isoa liksaa. Ja pitää elää kuten opettaa, eli jos köyhien asialla on niin ei itse parane rikastella. Annettakoon se puolikas palkastani sitten vaikka köyhille. Pistäisin kyllä poliitikot Arkkaaaadianmäellä koville! Erityisesti tuosta perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikastakin riittäisi kommentoitavaa. Minusta olisi tärkeää, ettei TosiSosi ainakaan rinnastuisi mitenkään persuihin. Persujen Suomessa en usko että olisi hyvä elää. Siellä mullekin varmaan lyötäisiin lapio kouraan ja konepistoolimiehet vahtiin ja jotain tietä kaivamaan ruokapalkalla.

Kunhan tässä vähän ajatusleikittelen! Hih, mutta olisi noloa jos olisin eduskunnassa ja sitten joku törkeä toimittaja yhdistäisi mut tähän blogiin. :) Tulisi Iltikseen törkyjuttuja: "TosiSosin komeettamaisen nousun tehnyt tuore kansanedustaja onkin suklaasyöppö! Lue nyt järkyttävä paljastus vain IltaSaastastamme."