torstai 2. helmikuuta 2012

Kaksi Suomea, yksi osoite?

Otsikko tarkottaa sitä, että meidän taloudessa äänestetään sekä Haavistoa [minä], että Niinistöä [mies]! Eli nyt kun paljon puhuttu kahdesta Suomesta, jonka edustajat äänestävät eri ehdokkaita, niin meilläpä on sellainen kaksois-Suomi ihan kotioloissa, hehee! :)

Mutta oikeastaan en oikein jaksa uskoa tuohon 'kahden Suomen' juttuun! Kun kumpaakin ehdokasta nimittäin äänestetään niin laajoista piireistä tulevalla joukolla. Miehen työpaikallakin [jossa siis on samansuuruista palkkaa + samaa elintasoa nauttivat ihmiset] äänestetään MOLEMPIA. Sitten tiedän paljon pienituloisia, jotka äänestää Niinistöä.

Itse asiassa muuten tästä vaalista on tullut ihan pirtsakka - ainakin ihmiset on kiinnostuneita - mutta se KIIHKOILU ärsyttää. :( Itse en osaa nähdä esim. mun miestä jonain pahuuden ruumiillistumana, vaikka se Niinistöä äänestääkin - vaikka siis on demari aatemaailmaltaan! Ei asiat ole niin yksinkertaisia, että jos äänestän henkilöä X niin olen hyvis, ja jos ääni menee Z:lle, niin olen pahis! Toivoisin ihmisten muistavan tämän. En itsekään 'inhoa' Niinistöä, enkä pidä sitä onnettomuutena jos hän voittaa. Kumpikin ehdokas on ihan hyvä ja fiksu! Tuntuu typerältä riidellä tämmöisistä.. Koska elämme demokratiassa, niin siihen KANSAN valintaan on tyydyttävä, ja puolet äänestäjistä nyt on tahtoneet sen sun vastustamasi ehdokkaan toiselle kierrokselle.. Äänestääkö kansa siis 'väärin', vai? ;)

No ei sillä.. TOIVON Haaviston voittavan, koska mun mielestä hänellä on tärkeitä pointteja, esim. ihmisoikeuksien aktiivinen kannatus.. inhottaa, kun suomalaiset talousmiehet ei yhtään painosta esim. Kiinaa, tai Venäjää, kunnioittamaan vähemmistöjä ja ylläpitämään ihmisoikeuksia! Se mua jurppii.. Pumpataan vaan rahaa sellaisiin maihin, jotka p-kat nakkaa ihmisistä. :( On se kumma! Ei ole Venäjälläkään puhtaat jauhot pussissa tässä asiassa.. silti vaan ei sitä oteta esiin tarpeeksi! Uskon, että Haavisto ottaisi! Emme me voi välittää vain itsestämme, sen verran voimme tehdä MAAILMAN hyväksi, että puhumme ihmisoikeuksista, kun ne on meillä paremmin kunnossa kuin monessa muussa maassa! JOS miettisin VAIN Suomea, niin mistäs sitä tietää - saattaisin itsekin äänestää Niinistöä! Mutta Haavisto ajattelee maailmanlaajuisemmin!

Mies on joskus mua irvinyt, että mä äänestän Haavistoa koska hän ON homoseksuaali. ;) Hän ajattelee, että tahdon vähän kiusata.. eli pakottaa ihmisiä suvaitsevaisuuteen.. ;) Mutta se ei ole totta! Minä taas kiusaan miestä, että hän äänestää Niinistöä, koska Niinistö EI ole homo.. Mutta se piikki menee kyllä harhaan, koska mies ei ole ainakaan mikään homokammoinen - ONNEKSI. Itse asiassa tosi moni on hänen työpaikallaan [jossa siis suurin osa on insinöörejä, teknikoita ym. miesvaltaisia aloja edustavia] on sanonut, että ei tässä vaalissa olla valitsemassa itselle mitään elämänkumppania, vaan presidenttiä. Suomalainen mies on mainettaan fiksumpi ja parempi. Sen vaan sanon. Kun inhottaa joskus, kun miehiä vielä lyödään sillä, että ovat homokammoja.. eivät ainakaan nuoremmat enää ole!

Olen katsellut muutaman vaaliväittelyn, mutta nyt en enää katso.. ;) Koska olen kuitenkin jo äänestänyt ennakkoon, niin se tuntuu vähän turhalta. Ja aika paljon samaa niissä jankataan. Kai se on väistämätöntä sekin.

Harmittaa tosiaan sellainen loanheitto ja ihmisten poliittisten vakaumusten mollaaminen.. Miksi me suomalaiset olemme sellaisia? Karppauksenkin kanssa moni on mennyt sellaiseksi 'olet meidän puolella tai meitä vastaan'-juttuun. Onko se joku erityinen piirre suomalaisessa kansanluonteessa, kun ei kai tuo karppauksaan muualla ole saanut semmoista uskonnon asemaa kuin Suomessa? :( Sama tympeä ilmiö pressanvaalissa, hoh hoijaa..

Sunnuntaina, klo 00:01..

.. alkaa MÄSSÄYS! Minä se lankesin hiukan, kun oltiin Isossa Kaupungissa.. Kävimme elokuvissa katsomassa 'Varaston' - sitä muuten voi suositella, oli todella hyvä ja ajatuksia herättävä elokuvatus - ja sitten siinä oli matkan varrella pari ihanaa karkkikauppaa. ;) Löysin vähän suklaahamstrattavaa, Rovellin konvehteja! Ja oli siellä muitakin.. Ostin.. ja mies osti itselleen pikkukarkkeja. Niissä namikaupoissa - kävimme siis kahdessa - on tosi ihanat, suuret ja erilaiset valikoimat. Ei aina sitä ikuista kändiking-laareilua! Nyt sitten kelpaa odotella mässäystä.

Noita Rovellin konvehteja myytiin Tarjoustalossa - TaaTaa sukliskielellä ;) - isossa pussissa ennen joulua! Mutta niissä pussissa oli monia erilaisia makuja.. en tykännyt kovin niistä ihan kaikista, joten nyt oli kiva kun pystyin eri laareista itse valkkaamaan tahtomani maut. Ensin mies ei meinannut ostaa mitään, mutta sortui sitten ostamaan kaupassa numero 2! :) Olisi se vaan melkoista asua Isossa Kaupungissa, kun siellä on kaikki niin käden ulottuvilla. Mutta en usko, että sinne enää muutamme. :( Mies ei viihdy kerrostalossa.

Hih, huomenissa menen kauppaan - perjantaina siis - ja ostan kaikkia leivontatarpeita! Meinaan kinuskikaakun tehdä ja sitten punttaan taas pullaakin. Tulee muutama laskiaispullero, ja sitten perinteisiä korvabuusteja ja rahkapullia. En jaksa odottaa..! :)

Kuulumisia kylmästä

Mies on muuten SAIKULLA nyt! Hän on flunssassa! Mulla on ollut kovasti hommaa.. olen siivonnut talon taas, ja sitten olen lisäksi tehnyt ne hommat, jotka hän normaalisti tekee. Eli olen rahjustanut tuolla kylmässä hakemassa puuta sisälle puuvarastosta. Ärsytti kun huomasin, että mies on alkanut pitää jopa sitä puuvarastoakin jonain romuvarastona! Ei hänelle ole se riittänyt, että autotalli on jo ihan KATASTROFI [ei sinne paljon sekaan mahdu, ei edes pienehkö ihminen kuten Suklis-ystävänne!], vaan sama linja kohta kai jatkuu siellä vajan puolella. Eli puuvarastoon oli ängetty jotain hänen autonrenkaitaan! Kyllä tympi. Ei ole kivaa, kun ne kaikkein kätevimmin käsillä olevat puut on jemmattu hiton renkaiden ALLE! :( Kaiva niitä sitten siellä tulipalopakkasessa. Huh..

Siellä autotallissa kävin viimeksi pari päivää sitten kauhistumassa sen tilaa. :( Kävin, kun siellä on jotain videoitakin jemmattuna - sellaisia joita emme niin paljon katso - ja ajattelin kurkata jos siellä sittenkin olisi jotain katsottavaa, kun oli tylsä yö. Olipa tosi 'hauskaa' kun en edes pystynyt paikallistamaan missä ne laatikot on! Ja koko ajan sai varoa ja kävellä kummissa asennoissa, kun rojua on niin paljon. Mies on ihan mahdoton hamsteri, sen vaan sanon. Mun suklaahamstraus on paha juttu, mutta ainakin ne sukulaatit sieltä katoaa.. eikä jää vuosikausiksi roikkumaan ja kaikkien tielle. Miehen ON SIIVOTTAVA se autotalli, siitä ei nyt mihinkään pääse. Viimeistään kesällä, semmoisen ultimaatumin ajattelin pistää. Tai sitten minä teen sen, ja se tarkoittaa paljon jätesäkkejä ja reissuja kaikkiin kierrätys- ja lahjoitus- ja hyväntekeväisyyskohteisiin. Sekä KAATOPAIKALLE.. ;)

Ei kommentteja: