Luin jokin aika sitten jostain naisten- tai iltapäivälehdestä suomalaisten karkkitottumuksista. Lähinnä siis siitä, että irtsarien napostelu tuli tyypilliseksi myös AIKUISTEN keskuudessa tuossa 90-luvun laman tietämissä! Ja aloin ajatella - no näinhän se tietty ON. Mun lapsuudessa ja nuoruudessa aikuiset ei ihan yksinkertaisesti syöneet karkkia, ei ainakaan julkisesti. Ja pelkkä ajatus jostain aikusta kioskilla ostamassa irtonameja oli ihan absurdi. En tainnut koskaan nähdä kumpaakaan vanhempaani karkki suussa. ;) Tietty he pullaa söivät, ja keksiä, sitten kun oli kahvin aika.
Hassua kuinka tuo on lyönyt leimansa muhunkin sillä lailla, että itse joskus tunnen sellaista lievää häpeää jos olen irtsarihyllyllä. Varsinkin jos [=kun] siellä on paljon lapsia. Tuntuu kuin en kuuluisi sinne, kuin tekisin jotain naurettavaa ja vähän noloa. Huomaan myös, että itseäni nuoremmat aikut eivät näytä kokevan näin ollenkaan. Kai se lama sitten oli vedenjakaja, vai karkinjakajaksiko tuota pitäisi sanoa? ;)
Aloin miettiä muitakin pikku hiljaa muuttuneita juttuja. Yksi ihan selkeä on työttömyyden tulo osaksi aikuisten arkea. Mun lapsuudessa ja nuoruudessa KUKAAN aiku ei ollut työtön, ei siinä mun piirissä, jossa elin. Äidit saattoivat olla kotona lasten ollessa pieniä - suurin osa oli - mutta sen jälkeen he 'menivät töihin'. Ja juu, sanamuoto oli juuri tämä, mennä töihin. Ei hakea töitä, ei etsiä töitä, vaan MENNÄ .. töihin.
Muorikin sai töitä heti kun niitä haki, siis sitten kun minä menin kouluun. Muistan joskus kun muutimme Käpykylästä vähän vähemmän käpyisään kylään, niin Muori haki kolmeen työpaikkaan. Siis kolmeen! Ei kolmeenkymmeneen tai kolmeensataan, vaan kolmeen. Ja tuli hyväksytyksi kahteen näistä! Toisen työn hän sitten otti.
Tällaista se elämä oli muissakin perheissä. Nyt se tuntuu melkein kuin sadulta. Ja se, että ihminen oikeasti jäi eläkkeelle samasta työstä, jossa oli ollut yli 40 vuotta.
Jotenkin silti tuntuu kuin siihen mun lapsuusaikaan ihmisten tuloerot olisi olleet pienemmät. Mutta elämä oli sitten toisaalta varmempaa, oli töitä ja niin pois päin.
Mun on vaikea tajuta KUINKA oikein olemme tulleet tähän tilanteeseen, jossa nyt ollaan. Mistä lähtien tuli kaikkien siunaamaksi tämä työttömyys, massatyöttömyys, hirviömäinen työttömyys? Nykyisin sitä pidetään normaalitilana!
Surkuhupaisaa sekin, kun katselin netistä vähän juttuja.. Ihmiset suorittaa vaikka mitä tutkintoja, siis korkeakoulututkintoa korkeakoulututkinnon päälle, ja silti päätyvät pätkätöihin joiksikin assareiksi - tai eivät sitten pääse edes sillekään ohuelle vihreälle riukulioksalle.
Löytyykö meidän yhteiskunnasta enää yhtään sellaista tahoa, joka sanoisi että seis tälle järjettömälle tilanteelle? Ja ihmisten narraaminen turhalla toivolla on lopetettava! Joko koulutuspolitiikan pitäisi muuttua, tai sitten työelämän, tai sitten koko yhteiskunnan!
Oikein kaihoan joskus niitä kaatuneita kommarimaita, joissa ihmiset tultiin työllistämään suoraan oppilaitoksista.
No, mutta se siitä, tuo oli vain mun yhteiskunnallinen oksennukseni tämän iltapäivän ratoksi.. ;)
Suklis palaa juurilleen
Nyt on mulla pari aa-nelkkua silmäini edessä, pääsiäisen jälkeen tiistaina ne löytävät tiensä sellaiseen kivaan pieneen kansliaan, josta sitten armollisesti myönnetään mulle lupa palata juurilleni. Eli kyseessä on edellisen postauksen kommenttiosastolla esittelemäni 'vaihtoehto 2': läskipäisten vanhojen opintojen täydennys. Teen tätä nyt odotellessani lähärikoulun reaktiota hakemukseeni. En olisi uskonut vielä pari vuotta sitten päätyväni tähän, mutta ammatin saamisen himo on suuri.
Sii-sii-siivoillen
Taas on ollut aikamoista telmuamista näissä siivoushommissa! Kuuntelin tuossa Alice Coopperia mp3-soittimesta ja annoin imurin laulaa! Ja sitten mopattiin niin että lattia sen kun suhisi. Hassua millainen juttu muisti onkaan! Kun tässä olen siivonnut, niin tulee mieleen sellainen vähän huvittava virsi kouluajoilta, jota laulaa jämitimme aina tähän aikaan vuodesta. 'Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta, suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta ..' jne. Ehkä mulle siivous on pitkä perjantai [vaikka nyt siis onkin vasta keskiviikko], ja sitten ylösnousemus on se, kun on pääsiäinen ja saa suklaamunia! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hyvä aihe, toden totta. Ihan sama juttu mulla - en tiennyt ketään työtöntä lapsena. Nuorena tiesin vain serkkuni, mutta se liittyi enemmän siihen, että hän vietti mielenterveysongelmien takia suuren osan ajastaan sairaalassa suljetulla osastolla. Nyt taas - tuntuu ihan basicilta, että on akateemisesti koulutettuja ihmisiä, joilla ei ole koskaan ollut vakkarityösopparia. Tunnen yhdenkin, joka on valmistunut vuosia sitten ja ollut sen jälkeen vain työttömänä ja sitten aina välillä näissä harjoitteluissa, joista ei kai kovin moni lopultakaan työllisty oikeasti.
Kiitos kommentista! -Niin, nämä harjoittelut on aika surullisenkuuluisia. Nykyisin taitaa jo aika moni paikka toimia käytännössä ilmaisen työvoiman turvin, mutta se ilmainen työvoima ei palkinnoksi saa omaa työtä. Kuulin yhden ihmisen olleen n. 2 vuoden jakson [ei tietenkään pötköön, mutta yhteensä] harjoittelussa työllistymättä. Nyt hänellä on joku keskivaikea masennus. :(
Maailma, tai yhteiskunta siis, muuttuu hyvin hitaasti, ellei kyseessä ole joku vallankumous. Tulee ihan mieleen se juttu sammakosta, joka pistetään kuumaan veteen. Poishan se sieltä hyppää. Mutta jos se samma-parka laitetaan haaleaan veteen, ja vettä aletaan hitaasti kuumentaa.. niin se kiehuu hengiltä itse sitä huomaamatta. Näin on myös meidän ihmisten laita. :)
Huomaa joskus ihan selkeästi, että vanhemmalla sukupolvella on ollut niin erilainen kokemus työelämästä, etteivät he kerta kaikkiaan TAJUA sitä nykytilannetta. 20-40-vuotiaalta ihmiseltä saa ihan erilaisia kommentteja työttömyydestä kuin vaikka 60+ -ihmisiltä. Vaikka onhan siinäkin toki yksilöllistä vaihtelua.
Lähetä kommentti