Uusi manner on mun maailmankartallani, siellä Aasian, Amerikan ja Euroopan kaverina. Mantereen nimi on IDIOTIA, sen ainoa asukas lienen minä, Suklis Tyhjäpää!
Edellisen postauksen kommenttiosastossa sanoin kokeneeni vastoinkäymisen. Oikeastaan se oli Vastoinkäyminen isolla V:llä. :( Sain viime synttäriksi mieheltä lahjaksi söötin pinkin kannettavan tietokoneen. Alkuun ajattelin vaihtaa kokonaan siihen, eli että olisin luopunut pöytäkoneesta. Hetken konetta käytettyä tajusin, ettei se kannata! Mä olen niin sokea [rillien kanssakin], etten oikeasti saa paljon irti niin pikkuruisesta näyttöruudusta! Joten päädyin siihen, että kannettava on kiva matkoilla [haha, siis millä, minne mä nyt muka matkaisin, ellei kesälomakidutusreissuja Möksälle oteta lukuun] ja kipeänä, kun ei voi muuta kuin sängyssä maata.
Olin siinä luulossa, että mies oli asennuksia tehdessään hoitanut jutut niin, että sähköpostit näkyy molemmilla koneilla. :( Näin sen piti mennä, näin siitä puhuttiin. Noh.. nyt sitten kun pitkästä aikaa avasin kannettavan, näin siellä sähköpostin, jota ei kotikoneella näkynyt. Ja melkein purskahdin itkuun! Se posti oli vastaus yhdestä työpaikkahakemuksesta, jonka syksyllä tein. Hakemus oli kehitysvammaisten ohjaajaksi sellaiseen hoitokotiin naapurikunnassa. Kuvittelin siis, että en saanut vastausta - että oli taas yksi hylätty hakemus muiden joukossa.. Mutta se kodin johtaja OLI vastannut ja ehdottanut mulle tutustumiskäyntiä sinne n. viikon kuluttua sen s-postin saamisesta!!! Eihän se tietty sitä tarkoita, että olisin SAANUT sen työn, mutta tuo oli noin 100 kertaa positiivisempi vastaus, kuin mitä olen mistään työpaikkahakemuksesta saanut kai miljoonaan vuoteen. Ja että en saanut sitä postia, että en ollut vastaamassa siihen.. SE kirpaisi. Kovasti. Vietin koko eilispäivän niin syvällä masennuksen syövereissä, ettei kukaan usko. Halusin kuristaa itseni. Halusin kuristaa miehen. Halusin romuttaa kannettavan.
Tällaiset jutut ovat niitä pahimpia. Pahimpia. Muuta ei voi sanoa. Nyt ajattelin, että yrittäisin uudelleen ottaa yhteyttä sen kodin johtajaan. Se paikka, jota hain, on tietysti mennyt. Mutta ajattelin tässä, että jos saisin mahdollisuuden käydä siellä äkkiseltään ja jättää vaikka [tyhmän + tyhjän] CV:ni ja mielikuvan itsestäni, niin voisin tulla kyseeseen jos tulee vielä joskus uusi avoin paikka. :( Tämän parempaa paikkausta jättimokalle en oikein osaa keksiä.
Ehkä Äetmuori oli oikeassa ja olen ''idiootti'. Olo tuntuu aivokääpiömäiseltä. Millaistakohan aivosähkökäyrää mun aivot piirtäisi jollain piirturilla? Varmaan aika TASAISTA! :(
Kosmetiikkajupinaa
Ostin jokin aika sitten Maybellinen One by one-mascaran, ja moitin sitä täällä. Oli siinä ja siinä, etten viskannut koko juttua roskikseen! No, nyt olen käytellyt sitä.. sävy on typerähkö glam brown, joka sattuu olemaan liian vaalea mun makuun.. Joka tapauksessa: tuo mascara on ihan OK. Se ei ole suosikkieni joukossa [Lumenen Sensitive touch ja Maybellinen Great lash], mutta se menettelee. Tuota sävyä ainakin on pakko laittaa kaksi kerrosta, yhdestä tulee vain aneeminen vaikutelma, se ei yksinkertaisesti näy MISSÄÄN. Mietin mahtaako tilanne olla sama muissakin värisävyissä, vai onko se vain tuo ruskea..? Kouluarvosana nykyisellään tuosta tuotteesta on 7. Pitää vaan pistää se kaksi kerrosta, vaikka korpeaisi. Lumenella mulle riittää yksi kerros, ja se on siinä.
Sitten yksi todella fantastinen tuote, jota on PAKKO kehua: Lumenen Sensitive touch SOS-voide! Ostin sen epätoivoisena hetkenä, kun talvi alkoi olla lopuillaan ja iho siksi korpunkuiva ja uhkaavan ärtyinen. Mulle aina on helmikuu se sellainen kuukausi, kun masentaa ja iho alkaa oikeasti väsyä talveen! Ei tuo voide masennukseen sentään auta [hehe], mutta oli kyllä ostamisen arvoinen. Käytän sitä iltapesun jälkeen naamalle, ja muutaman käyttökerran jälkeen - ei siis heti! - naamassa olevat ärtyneet punaiset kuivat läiskät olivat historiaa. Ihon väri tasoittui ja iho rauhoittui. Finnejä ei kuitenkaan tullut.
Tavallaan tahdon kuitenkin varoittaa .. kun 'suosittelen' jotain, niin epäilen itsekin itseäni. Koska olen sen oppinut, että niin kosmetiikassa kuin monessa muussakin jutussa se, mikä sopii yhdelle EI sovikaan toiselle. Mulle tuo voide kuitenkin on ollut mainio! Oma ihoni taitaa olla sellainen klassinen sekaiho, ja etenkin poskien alueelta joskus hyvinkin pintakuiva. Talvella kosteutta ei voi saada tarpeeksi, mutta kesällä mennään hyvin kevyellä Humektan-apteekkirasvalla, tai jopa ilman.
Ja ei, tästä ei todellakaan ole tulossa mitään kosmetiikkablogia! Tunnen liian vähän kiinnostusta ja mulla on liian vähän asiantuntemusta.. Periaatteessa kosmetiikka on mulle sellaista KÄYTTÖTAVARAA, jota ostan kun tarvitsen! Eli en siis todellakaan shoppaile mitään pelkästä 'kokeilunhalusta'! Olen kai liian pihi/köyhimys sellaiseen. Eli tuotteet käytetään loppuun, ja sitten lisää ostamaan.. Ainakin jos tuotteet eivät ole ihan roskaa! Tuo Maybellinen ripsari tosiaan oli vähällä päätyä roskikseen, mutta olenpa vaan sitä käytellyt nyt, nyreksien tosin! Mutta inhottaisi heittää kallista tavaraa roskikseenkin, ja kallistahan ripsari on, vaikka kuinka suosisi kohtuuhintaisia [?] sarjoja! Miettikääs vaan ripsarin KILOHINTAA! :(
Jos löytyy joku hyvä hinta-laatu -suhdetuote, niin siitä voi kyllä sanoa blogissakin sanasen.. Mutta muuten olen aika iloisen tietämätön siitä miltä mikin uutuus naamalla tuntuu ja näyttää! Olen myös aika merkkiuskollinen [Lumene, ja meikkivoiteissa Maybelline], joten siinäkään mielessä en tee mitään isoja kokeiluja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Suklis, olet blogannut vuodesta 2008 ja miten itse tämän käsitän, melko samoista aiheista: syömisongelmista ("mässyt", kuten itse niitä kutsut, ovat jatkuneet suurin piirtein samanmoisina vuosien ajan), vaikeasta suhteesta äitiisi, työttömyydestä, masennuksesta ja sen edestakaisin sahaavasta lääkityksestä (toisinaan syöt lääkkeitä, toisinaan taas et) ja omasta huonommuuden tunteestasi suhteessa melkeinpä mihin vaan. Olet useaan otteeseen maininnut omaavasi jonkin tutkinnon, mutta se ilmeisesti ei ole sellainen, johon haluaisit/voisit työllistyä. Nyrhän toki olet haeskellutkin uutta suuntaa koulutusvaihtoehdoilla.
Olet käsittääkseni jo hyvin pitkälle aikuisen ikään ehtinyt, vaikka kirjoitusasusi on lapsenomainen hassuin sanoineen. Myös tapasi kohdata itsesi ja maailma vaikuttaa ikäistäsi nuoremmalta. Ehkä se on vain tyylilajijuttu ja ymmärrän sinut väärin (täytyy muistaa, että netin välityksellä näitä sattuu), mutta toisinaan lukijanasi saan kuvan, että olet jossakin henkisen aikuisuuden kynnyksellä vasta, äitisi mielipiteestä riippuvaisena tai tuodessasi esille voimattomuutesi suhteessa omaan elämääsi.
Mietin, että ehkä haluaisit täältä meiltä lukijoiltasi vahvistuksen kokemaasi vääryyteen. Ikään kuin haluaisit, että sanoisimme sinulle, että äitisi on todella oikeasti kummallinen tai että nämä ja nämä oireesi vaatisivat psyk. hoitoa. Aika ajoin sellaisia kommentteja saatkin, mutta sitten kumminkin tietyllä tapaa torjut ne kiertäen myötäillen pois sellaisesta valokeilasta, että jotain tarttis tehdä.
Ainakin minulle annat kuvan elämästä, johon olet laajalti tyytymätön. On selvää, että lapsuutesi on kuvauksesi perusteella ollut perin traumatisoiva ja persoonaa hajottava, joten kärsimyksellesi ja reagoinneillesi on olemassa täysi oikeutus.
Aikuisena sitä voi vuosia haikailla eheän menneen perään, asettaa toiveita vanhempiensa suhteen (josko ne joskus muuttuisivat ja rakastaisivat minua, kuten olen aina toivonut!), tuntea kipua ja särkyä kaikkea kohtaan ja jumiutua elämään, josta ei tunnu olevan ulospääsyä, koska on niin rikki tehdäkseen itselleen oikein. On valitettava fakta, että niidenkin ihmisten, jotka eivät ole saaneet eheää lapsuutta, on jonakin päivänä kasvettava aikuisiksi ja irtauduttava vanhemmistaan. Kun lapsuudessa on niin rikkirepivää vanhemmuutta kuin sinulla, joutuu tekemään itse hurjan työn, jotta löytää itselleen ehjän aikuisuuden. Yhtä kaikki, se ei tule kenenkään eteen sillä, että ei uskalla muutokseen. Menneisyyttä ja muita ei voi muuttaa, nykyisyyttä ja itseä voi.
Takanasi on 3-4 vuotta blogin kirjoittamista näistä vaikeista, minuakin koskettavista aiheista. Aikuisena voit tehdä valintoja. Et ole enää teini-ikäinen, et lapsi, vaan AIKUINEN NAINEN, joka voi päättää oman elämänsä suunnasta ja lähteä pyristelemään kohti tervettä, hyvää arkea. Se vaatii uskallusta astua eteenpäin. Aina en tosin ole varma, HALUATKO muuttua, haluatko, että mikään on todella eri tavalla. Joskus tuntuu, että nykyisyys - vaikkakin monesti sinulle inhottavana esiintyvä - on turvallisempi kuin se, että yrittäisi parantua. Jos yrittää, tulee pelko epäonnistumisesta. Sellaisella ihmisellä, jolla menneisyys on lytännyt persoonan jo alkumetreillä alimpaan rakoon, on tuollainen ajatus kauhistuttava.
Kysymykseni kuuluukin tämän pitkällisen sepustuksen jälkeen seuraavanlaisena:
Mitä sinun Suklis pitäisi tehdä toisin, että elämäsi olisi tyydyttävämpää 3-4 vuoden päästä?
Voi olla, että kommenttini on liian henkilökohtainen ja saatan olla täysin väärässäkin. Kuten sanottua, nämä ovat minun ajatuksiani sinun kirjoituksistasi lukijana, ulkopuolisena.
Kiitos pitkästä kommentista..! Olen tosiaan aika monta vuotta kirjoitellut! Aika on kulunut huomaamatta. :)
Kyllä mulla tosiaan on tutkinto, aikaisempi siis, mutta se on HYÖDYTÖN. Ja olen aikuisessa iässä, 3-kymppinen! Siinä olet oikeassa.
Juttelin tänään miehen kanssa mun tulevain vuosien suunnitelmista! Niitä kun on 3. Jonkun niistä toivoisin toteutuvan. Eli 1. lähäriopinnot [jotka alkaisi ensi syksyllä, JOS siis olen kirjoittanut sen hakemuksen oikein ja JOS pääsen sisään] ja 2. läskipäisten vanhojen opintojen täydennys.. sitä voisin periaatteessa aloitella jo, ihan 'varmuuden vuoksi' nyt keväällä/kesällä, jos lähärijuttu menee mönkään.. ja 3. työllistyminen jotain kautta, johonkin - tarkoittaa että jatkan kyllä hakemuksien kirjoittamista mua kiinnostaviin juttuihin.
Kaiken kaikkiaan näkisin, että tässä sopassa [koulutus, työllistyminen] tulee joku ratkaisu puoleen tai toiseen tässä kevään aikana.
Mä en varsinaisesti kaipaa (?) lukijoilta sitä, että he kauhistelisi Äetmuoria. Kai siitä kirjoittaminen on vaan joku tarve purkaa itseään, vähän kuin päiväkirjan pitäminen. Kun olen pohtinut tätä IDIOTIA-kysymystä, niin olen sen tehnyt ihan siltäkin kannalta, että VOIHAN Äetmuorikin periaatteessa OLLA oikeassa mua koskien. Eli pakkohan on mun ollut ajatella sitäkin vaihtoehtoa, että olen jollakin tasolla .. hmm.. rajoittunut.. :( Lähinnä sellaista tulee mieleen kun sattuu sellaisia järkyttäviä sähköposti-mokia sun muita.
Niin, tuohon kysymykseen, että mitä pitäisi tehdä, että elämä olisi 3-4 vuoden kuluttua hyvää sanoisin.. että tärkein juttu mun kannalta olisi tosiaan saada pätevyys työllistävältä alalta ja/tai työpaikka. Uskoisin että aika moni ongelma ratkeaisi ihan siinä, kun voisin kokea itseni HYÖDYLLISEKSI. Saisin siitä kovasti itseluottamusta. Itseluottamus ja pätevyys voisivat antaa sellaisen kokemuksen, että olen hyvä ja kelvollinen, vaikka en paastoaisi tai muuten pyrkisi täydellisyyteen ulkokuoren kanssa. Mutta nämä vaan mun ajatuksia.
Tietysti joskus mietin tätä blogiakin, että onko sen pitäminen terveellistä. Se on ollut tavallaan terapoivaa mulle, mutta vanhojahan toki tulee toistettua. Ehkä en bloggaisikaan, jos mulla olisi muuta tekemistä, vaikka nyt opiskelu.
Tämä aika nyt mitä elän, on kuitenkin ollut hyvää.. tarkoitan, että onnellisempaa kaiken kaikkiaan, tasapainoisempaa. Parempaa kuin vaikka vuosi sitten. Se ei välttämättä blogista välity, mutta omassa elämässä sen tuntee. Blogissa pitäisi varmaan olla aika taitavainen kirjoittaja, että saisi oman elämän oikein todella hyvin aukeamaan muille!
Täällä yksi pitkäaikainen lukijasi myös vilkuttelee. Myös minulle on käynyt sähköpostin kanssa noin. Työpaikan vastaus oli mennyt roskapostiin enkä ollut sitä sieltä huomannut. Noloa.
Tottakai sinun kannattaa ottaa yhteyttä työnantajaan! Soita ja pyydä, että pääsisit käymään.
Olen itsekin juttujasi lukiessani miettinyt samanlaisia asioita kuin Gata. Allekirjoitan kaiken, mitä hän kirjoittaa. Mehän tosiaan näemme ja tiedämme vain sen, mitä tänne kirjoitat. Sinä ilmaiset itseäsi hyvin ja tekstejäsi on ilo lukea. Odotan aina päivityksiäsi, pidän kirjoitustyylistäsi.
Hyvin kirjoitetuista teksteistäsi välittyvä asia on kuitenkin surullinen, minulle lukijana tulee varsin vakava kuva syömisongelmista, pohdinnoista tulevaisuudesta ja ongelmistasi äitisi suhteen. Elämässäsi on varmasti paljon muutakin, joka tänne ei näy, mutta tämän blogisi perusteella olen saanut sellaisen vaikutelman, että nämä samat asiat ovat täyttäneet elämäsi jo neljän vuoden ajan. Mitään suuria muutoksia ei ole vuosien aikana tapahtunut.
Mitä sinä itse haluat omalta elämältäsi? Millaisena näet oman elämäsi esim. viiden vuoden kuluttua? Millainen sinä Suklis silloin olet ja millaista elämäsi on?
En tiedä, millaisia lukijakommentteja haluaisit saada. Pidin itse lyhyen aikaa blogia ja kirjoitit sinne sellaisen lauseen, joka auttoi minua eteenpäin. Kiitos siitä, Suklis. Aina välillä sinua kommenteissa rohkaistaan muutokseen. En todellakaan tiedä, haluatko edes mitään rohkaisua lukijoiltasi?
Tämän viimeisen kirjoituksesi jälkeen hämmästyin sitä, miten paljon äitisi tuntuu edelleen vaikuttavan elämääsi ja ajatuksiisi. Kirjoituksistasi tulee minulle sellainen mielikuva, että annat äitisi määritellä itseäsi.
Käytät minun mielestäni varsin paljon energiaasi äitisi ja hänen ajatustensa miettimiseen. Nehän ovat vain ja ainoastaan hänen ajatuksiaan, ja se on eri asia kuin sinun todellisuutesi tai se, mitä sinä todella olet.
Samoin teksteistäsi välittyy mielestäni tunne siitä, että haet hyväksyntää myös mieheltäsi. Sinähän sinne koulutukseen menet Suklis: Sinä Suklis istut siellä koulunpenkillä ja sinä teet lähihoitajan työtä (tai jotain muuta, mihin koulutukseen päätätkään hakeutua). Siksi sinun omat ajatuksesi koulutuksesta ja työstä ovat kaikkein arvokkaimmat ja tärkeimmät!
Suklis, saatko tukea ystäviltäsi? Puhutko heidän kanssaan avoimesti näistä asioistasi, vai salaatko heiltä esim. nämä syömisongelmasi? Onko sinulla harrastuksia?
Se on minusta todella ilahduttavaa, että olet hakenut opiskelemaan! Ja erityisen iloinen olen siitä, että mietit tulevaisuuttasi.
Olet vielä nuori, ja sinulla on paljon ihanaa edessäsi, jos vain uskallat! Muutos on sinun käsissäsi, mutta apuakin kannattaa hakea, jos tuntuu, että et jaksa yksin.
Lähetä kommentti