Sain aikaiseksi sellaisen akuuttiajan varauksen tuon minun verestävän suuni vuoksi! Oli aika vaikeaa, koska täällä ajanvaraajat eivät helposti 'anna' aikoja. He panttaavat niitä. Tosin se saamani aika oli 'vain' suuhygienistillä: meidän kunnassa on kai nyt sellainen tapa, että ensin tilanteen tsekkaa se hygienisti ja sitten jos on akuuttihoidon tarve, niin hampilääkäriin. No, se mun verisuisuus EI ainakaan ole ientulehdusta! :) Hih hei ja hurraa, hyvästi karmeanmakuinen Corsodyl! Hygienisti itse asiassa veikkasi sen olevan jonkin sortin ALLERGINEN reaktio esim. tomaattiin tai paprikaan tms. Näille kuulemma voi ihminen herkistyä ihan aikuisiällä.
Olen tosi helpottunut, koska pelkäsin sitä ientulehdusta. Olen lisäksi aina PUHUNUT siitä ientulehduksena! Esim. miehelle sanonut, että 'nyt on taas se ientulehdus..' Hah. Vähän tyhmä olo. :( Lisäksi se hygienisti sanoi, että mun on lakattava harjaamasta hampaita niin voimallisesti. Se aiheuttaa vihlontaa kun poskihampaiden sellaiset hammaskaulat tms. paljastuvat!
Siitä lähtien kun Siukku joutui juurihoitoon [hän joutui siihen JO 25-vuotiaana!] olen myös sairaalloisesti pelännyt, että 'juuris' on vielä minunkin kohtalona! Olen aika kumma näiden sairauksien kanssa. Jos joku kertoo, että hänellä on joku tauti, niin kohta olen vakuuttunut, että mulla on se myös! :( Varsinkin jos joku lähisukulainen kertoo taudistaan. Ajattelen, että Siukku ja mä ollaan geneettisesti melko samat, samojen vanhempien lapset, joten varmaan saan sen minkä hänkin! Mutta itse asiassa mulla ei ole koskaan ollut juurihoitoa [onneksi!] ja vaikuttaahan siihen joutumiseen muutkin asiat kuin vain GEENIT! Esim. juuri se kuinka hampeista pitää huolta! Ei ole sanottua että Siukku tikuttaisi ja lankaisi hampaita kuten minä, enhän mä asu heidän kylppärissään katsomassa kuinka hän hampaitaan huoltaa!
Hullua aina pelätä sitä 'juurista' yli kaiken! Mä en pelkää KIPUA, mutta mun mielestä se juurihoito on ajatuksena aika kauhea. Siis kun hammashan kuolee siinä.. juuriin pistetään jotain hiton betonia! :( Ei kiva. Mutta kuten sanottu, onneksi en ole nyt joutumassa siihen.
Pollyannan pilkkaajat ja naaraskatkeruus
Luen Pollyannaa. Siis sitä Pollyannaa, jossa P. on Bostonissa Ruth-tädin luona, jolta on kadonnut sisarenpoika. Pollyannasta usein puhutaan tosi negatiivisesti. Pollyannalla tarkoitetaan sievistelevää tekopirteää tyttöä, joka hurskastellen koettaa aina löytää asioista hyvää. 'Ai, ydinpommi räjähti - no ainakin saamme nyt kunnon talvet, kun tulee ydintalvi..' Tämä voisi olla hyvä karrikoitu esimerkki! Mutta oikeasti jos miettii asioita, niin Pollyannan elämänasenne ON oikea! Itse voi paremmin kun yrittää edes nähdä ne valoiset puolet! Niitä yleensä on, melkein kaikissa tilanteissa.
Mietin muutenkin tyttökirjoja, tyttökulttuuria ja naiskulttuuria. KETKÄ ovat ne, jotka halveksivat Pollyannaa, jotka ilkkuvat naistenlehtiä? Eivät ne ole miehiä - harvat miehet nyt ovat edes avanneet Pollyannaa tai muita tyttökirjoja.. Kyllä ne olemme me naiset itse. Miksi naisissa [ainakin joissain] on valtava vihamielisyys omaa sukupuolta kohtaan? Miksi naistenlehdet on muka yhtään tyhmempiä kuin miehille tarkoitetut? Miksi naisten kirjat [tai tyttöjen] on tyhmiä ja pilkattavia, mutta poikien ja miesten kirjat ei? Kysyn vaan?
Varmaan kaikki tietävätkin sen tyypin, sen naistyypin, jonka mielestä KAIKKI naiset [miinus hän itse] ovat tyhmiä kanoja ja miehet on niiii-iin viisaita ja ihania.. Yritys kalastella pisteitä omaa sukupuolta mollaamalla toimii ainakin joidenkin neanderthalimiesten parissa. Mutta onhan se nyt vaan aika läpinäkyvää, eikö? ;) Pahin juttu on se, jos tällainen nainen saa pojan tai kaksi. Luoja armahda sitä tyttöä, joka joskus tällaisen pojan nai.. Voin muuten sanoa että saa kaupan päälle hirviöanopin. Hyvin usein tällaisen naisen pojat muuten päätyvät tuntemaan vetoa enemmän naisellisiin naisiin.. ehkä vastareaktiona äidilleen? Ja äidille tällaiset naiselliset naiset ovat inhottavia kanoja, luonnon erehdys. :(
Mun mielestä sinänsä naistenlehdissä ei ole pahaa. Mulle tulee nyt MeNaiset, se on sellainen juttu jonka sain LAHJANA.. en siis itse tilannut [no ei mulla olisi varaakaan, hehe] ja olen yllättynyt siitä miten se lehti on muuttunut jostain esim. 80-luvun lopusta! Nytkin viime lehdessä oli lesbopari kannessa ja sitten oli aika hauska ilkkuminen Gustav Hägglundin läski-ei-kuulu-naisellisuuteen -kommentista. ;) Ja yksi aika hauska juttu oli noista paituleista, joita äidit kai saa aina äitienpäivälahjoiksi. :) MN ei ole enää ollenkaan sellainen suppusuinen rouvaslehti niin kuin se oli ennen. Muotijutuissakin on aina joitain kukkarolle sopivia vaihtoehtoja, eikä kaikki ole vain sitä järkyn kallista.
Miksi muuten on pahempi asia tykätä katsoa nättejä muotikuvia kuin tykätä katsoa kuvia joistain autoista ja moottoripyöristä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
HIHHIH toi yditalvi-juttu :D
Mua ärsyttää aina pikkasen, kun useimmat miehet ja jotkut naiset lyttää Sinkkuelämän näkemättä ikinä jaksoakaan. Koska se on amerikkalainen sarja jossa on muotivermeitä, sen pitää ehdottomasti ja automaattisesti paskaa, no matter what. Tympeetä niputtamista! Ei kaikkien tarvitse kaikesta tykätä, tietenkään, mutta tutkimatta hutkiminen on vähän tyhmää. Siitä sarjasta on tullut niin monta onelineria ja elämänviisautta ja monet naurut. Plus mun super-intellektuelli sosiologiystävätär on hullu Sinkkuelämää-fani ja osaa koko sarjan suunnilleen ulkoa, että ei se voi olla vaan bimboille suunnattu :)
Mietin aina, että ne naiset, jotka suu vaahdossa selittää kuinka he ei tule toimeen naisten kanssa ja muutenkin kaikin tavoin ilmaisevat olevansa harvinaisia poikkeuksia naisten joukossa (yhtä fiksuja kuin miehet, siis) eivät vaan ole tavanneet oikean laisia naisia. Kun meitäkin on niin moneen junaan, ollaanhan puolet koko väestöstä.
Mulle on tehty juurihoito sellaiseen isoon poskihampaaseen josta lähti paikka ja sit en vaan hoidattanut sitä ajoissa ja se tulehtui. Ei se niin kovin kauheeta ollut, sai kunnon ropit ja puudutukset ja ensin hoidettiin akuutti tulehdus pois. Tympeintä oli ettei hammas kuollutkaan vaan jatkoi elämäänsä kunnes se sitten mun edellisessä raskaudessa poistettiin, kun hammaslääkäri sanoi että tulehdus voi levitä ja sit on huono homma. On kyl edelleen vähän häiritsevää olla ilman isoa poskihammasta vaikka hommasta on jo pari vuotta. Että sikäli peukutan kovasti ajoissa hoidettujen hampaiden puolesta :)
Ei siinä Luppis kyllä välttis ole mitään paremmuusarviointia takana, jos sanoo, että tulee yleensä paremmin toimeen miesten kanssa. Usein siinä voi olla takana melko kaihoisakin asenne. AIka iso osa naiskulttuurista on esimerkiksi mulle tosi vaikea pala ja hankaa suhteessa moneenkin naiseen. Eikä se ole mitään, mistä olisin ylpeä. Mutta voin kyllä selittää siitä suu vaahdossa. :D
Veloena, mitä tarkoittaa naiskulttuuri?
Kynsien lakkailua, peilin edessä hulluna pyörimistä, kyvyttömyyttä toimia rationaalisesti & avuttomuutta?
On aina kivempaa puhua yksilöistä kuin sukupuolista.
Tämä naiskulttuuriasia toi mieleeni yhden toisen asian; aiheen vierestä menee mutta menköön!
Nykyään puhutaan sukupuolineutraalista kasvatuksesta. Se on hyvä juttu, jos se tarkoittaa sitä että poika saa pukeutua punaisiin vaatteisiin ja leikkiä nukeilla jne.
Olipa kerran nainen ja mies, joille oma sukupuoli oli niin hämärä asia, että he kutsuivat toisiaan nimellä susi ja kettu. (Tarina on tosi, googlailkaa vaikka.)
Hre saivat lapsen jonka sulupuolta he eivät halunneet kertoa kenellekään, koska kyseessä on ihminen eikä niinq sukupuolensa edustaja. Fine.
Lehdessä, jossa susi ja kettu kertoivat elämänfilosofiaansa, oli myös kuva heistä. Nainen oli kuin rekkalesbo (anteeksi kliseinen ilmaus) ja mies kuin neiti (enteeksi kliseinen ilmaus). Ei voinut välttää ajatusta, että kumpikin kipuili sukupuoli-identiteettinsä kanssa.
Mikäs siinä, mutta olisihan se hienoa, jos olisi selvittänyt suurimmat traumansa siinä vaiheessa kun alkaa lisääntymään.
Pariskunnan arvomaailmakaan ei herättänyt suuria sympatioita - he olivat loisijoita, jotka asuivat eri asunnoissa saadakseen suuremmat tuet yhteiskkunalta ja kumpikaan ei luonnollisesti käynyt töissä.
Viimeinen kappale ei liittynyt aiheeseen enää tippaakaan mutta tulipahan kirjoitettua.
Jessus mitä kirjoitusvirheitä edellisessä - aivan kuin olisin kirjoittanut hiukan hiiltyneenä! :)
Vee, my point exactly, meitä on aika moneen junaan, ilman parempi-huonompi -akselia. Kaikkia ei naiskulttuuri kliseisimmillään kiinnosta, aika harvaa meitsin tuttua naista kai oikeastaan. Mulle itselleni just laittautumiskulttuuri on vähän kaksijakoista: pidän kyllä meikkaamisesta ja koruista ja sen sellaisesta, mutta hyvin omaehtoisesti ja performatiivisesti: heti jos koen että jostain kauneustoimenpiteestä uhkaa tulla taakka tai vastenmielinen tai rahaa vievä, luovun siitä. Tän takia en kävele korkkareilla tai kasvata kynsiä, ne on musta hankalia käytänteitä jotka ei tuo mulle lisää rakkautta eikä onnea tässä elämässä. Sen sijaan ripsiväri tekee musta mielestäni selkeästi kauniimman ja kauneudesta tulee hyvä fiilis. Silleen allekirjoitan sen kliseen "naiset laittautuu itseään varten" ihan täysin: mua ei ole koskaan painostettu meikkaamaan, äiti ei käytä ryppyrasvoja eikä mitään sellaista. Työyhteisö, kaverit tai koulu ei vaatineet laittautumista, valitsin niistä sopivan version uskoakseni melko itsenäisesti. Ei sillä että olisin vapaa vaatimuksista tai paineista naiseuden tiellä, omassa elämässä ne kanavoituu tällä hetkellä varmaan eniten äitiyden odotuksiin ja ajoittain esiin pilkahtavaan surullisuuteen siitä, että huomaa haluavansa miellyttää muita ja siten ahdistuvansa odotuksista ja tunteesta, että tekee aina jonkun mielestä väärin just äitinä. Mutta onneksi ne tulee ja menee, ne tunteet, ei jää seisomaan.
Hoo Moilanen, Suden ja Ketun synnyttäjäosapuoli käy muuten parhaillaan läpi sukupuolenkorjausleikkausta, että "rekkalesbous" on varmaan osa maskuliinistumisprosessia tms. Mitä traumojen selvittämiseen tulee, en usko että kovin moni pariskunta tai yksilö on selvittänyt kaikkia traumojaan ennen lastentekoa, olisi tietysti hyvä jos pahimmat persoonallisuushäiriöt tai esim riippuvuudet olisi hoidettu, mutta en itse osaa nähdä epävarmuutta sukupuoli-identiteetistä näihin kuuluvaksi, ainakaan suoraan. En ole päättänyt kantaani Suden ja Ketun kasvatusmetodeihin (eikä onneksi tarvitsekaan, ihanaa ettei tarvitse olla kaikesta jotain kiveen hakattua mielipidettä), mutta se suuttumus millä heihin suhtaudutaan kuvastaa kyllä selkeesti sitä, että nää sukupuolijutut on monelle aika vaikeita ja niiden kyseenalaistaminen järkyttää jotain tosi perustavanlaatuisia pilareita ihmisissä. On ne itsellekin, sanon usein omaa lasta pikkutytöksi ja tyttötaaperoksi ja alan sitten miettiä, voisinko valita myös neutraalimpia ilmaisuja, etenkin kun hänestä ei vaippa jalassa näe mitenkään ulospäin, mitä sukupuolta hän edustaa. Ja sama tulee jatkumaan vielä monta vuotta, pikkulapset ovat aika sukupuolettomia.
Lupiini, täydellisen tasapainoiseksi kukaan ihminen ei tule koskaan ja hyvä niin. Sitä kutsutaan elämäksi.
Joillakin kasvuympäristön asioilla on suuri tsäänssi traumatisoida jälkipolvea eikä se ole mielipideasia. Vaikkapa jos kotona käytetään reilummanpuoleisesti alkoholia tai vanhemmat kieltävät lapselta sukupuolen.
Lähes koko muu maailma kun jakaa ihmiset naisiin ja miehiin; ei arvottavassa mielessä vaan ihan toteamuksena.
Mahtaa siinä pallero olla ihmeissään kun tulee isommin tutuksi ulkomaailman kanssa. Hyvin paljon mahdollista, että terapia-istunnot tulevat ajankohtaisiksi ennemmin tai myöhemmin.
Tämä ei ole minun vaan kyseiseen tapaukseen perehtyneen psykiatrin mielipide.
Tarinat Ketusta ja Sudesta elävät netissä selkästi omaa elämäänsä, onhan pieni liioittelu aina hyvä lisämauste vaikka totuus hieman siinä sivussa hämärtyisi. En siis itse tunne kyseisiä vanhempia muuta kuin mutkan kautta, mutta erilliset asunnot selittää sekin, että he eivät seurustele keskenään. Sossupummeiluun en ota kantaa, melko pieni ongelma noin globaalissa mittakaavassa mun silmiin se, että joku nostaa asumistukea "väärin". Lähipiiri tietää lapsen sukupuolen (eikä edes kovin lähi, itse asiassa, minäkin tiedän), näyttäisi siltä, että sukupuolen kieltäminen on nostettu mediassa (netissä) hieman asiaansa isommaksi ilmiöksi tässä tapauksessa.
Nimenomaan se raivo, jota sukupuolineutraalisus lapsenkasvatuksessa herättää just vaikka nettikeskusteluissa, on sekä mielenkiintoista että aika surullista. Tulee mieleen puheet siitä, että vegaanilapset pitäisi huostaanottaa. Että joku vahva erilaisuuden pelko siinä taustalla kai jyllää. Ihmiset ikäänkuin haluavat suuttua heti kättelyssä sen sijaan että hetkeksi pysähtyisivät miettimään oman tuohtumuksensa ja pelkonsa alkusyitä.
Hoo Moilanen, ihan mielenkiintoista kyllä että kirjoitat "asiaan perehtyneen psykiatrin" mielipiteitä omiesi sijaan. Minä kyllä tykkään itse esitellä enemmän ihkaomia näkemyksiäni, niiden kanssa on jotenkin helpompi kommunikoida kun tietää kelojensa taustat :)
Lupiini, minä en ole trauma-asiantuntija mutta psykiatri on. Siksi viittaus häneen. Asia ei aiheuta minussa suuttumusta - pikemminkin surua. Eikä oikeastaan edes sitä, koska en suhtaudu asiaan isommin tunteella.
Lehdessä (Meidän perhe? Vauva?) oli aikanaan perheen haastattelu ja jopa siitä kävi vähintään rivien välistä ilmi lapsen sukupuoli.
Siinä vaiheessa kun lapsi alkaa tutustua kodin ulkopuoliseen maailmaan, hänelle tulevat väkisinkin tutuiksi käsitteet tyttö ja poika, nainen ja mies.
Toivottavasti hänen nuori psyykensä kestää asian aiheuttaman hämmennyksen.
Sori Suklis, kun tuli puhuttua kommenttilootassa ylitsesi.
Tunnen naisen, joka on traumatisoitunut lapsuudessaan (ihanat kotiolot) eikä hän oikein saa elämänsyrjästä kiinni.
Siksi näen punaista, kun lapsia tehdään elämäntilanteessa, joka ei tue lasten kasvua.
Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!
Lähetä kommentti