Hirviöistä ja hirviömäisyydestä

Olin kirjastossa ja lainasin sen 'Monster'-elokuvan, sen, jossa Charlize Theron esittää suomalaissukuista sarjamurhaaja Aileen Wuornosta! Kun se elokuva oli kunnolla päässyt alkuun, jähmettyi Suklis oikein telkkuruudun eteen.. se oli todella hyvä.. Kuulostaa lattealta sanoa näin, en vain löydä oikein muitakaan sanoja.

Olen aikaisemmin joskus täällä kirjoittanut elämästä kaupungin vuokra-asunnossa ja mitä se opetti. Siis siitä, että kun tarpeeksi elämä potkii päähän, niin jokainen romahtaa. Romahtamiskynnys voi olla yksilöllinen: toiselle 'riittää' yrityksen meneminen konkkaan, toiselle tarvitaan vielä päälle esim. lapsen itsemurha ja avioero. Mutta olennaista on, että 'kunnon' ihmiset ovat itse asiassa hyvin vähän erilaisia kuin 'kunnottomat sosiaalipummit ja slummiasukit'. Ero on niin pieni, että se on suorastaan PELOTTAVA. Joskus tuntuu kuin kyseessä olisi suorastaan onnenpeli. Sattuma.

Tuossa elokuvassa ei mässäillä murhilla. Siinä kerrotaan sellaisen naisen tarina, joka on joutunut huoraamaan 13-vuotiaasta lähtien ja jolla ei oikeasti ole mahdollisuuksia. Amerikkalainen yhteiskunta on tietysti vielä kovempi kuin suomalainen, mutta luulisi tällaisen leffan herättävän meidät suomalaisetkin huomaamaan kuinka tärkeä asia on hyvinvointivaltio, siis OIKEASTI hyvinvointivaltio, ja se että ihmisillä - kaikilla - on mahdollisuus työhön, toimeentuloon, ruokaan, ja asumiseen.

En tietenkään puolustele murhaamista, päinvastoin. Tuli vain niin avuton olo.. Murhat olivat väärin, mutta väärin on sekin, että muutamalla dollarilla 'huoran' ostanut mies kuvittelee olevansa oikeutettu hakkaamaan, nöyryyttämään ja tappamaan ostoksensa. Ensimmäinen murha oli ainakin selkeästi itsepuolustusta - se oli joko/tai-tilanne. Ne muut taas.. Wuornos vaikutti vauhkolta, jotenkin Charlize Theron onnistui välittämään sen epätoivoisen vauhkouden, pelon, inhon, vihan... Ei ihme, että hän Oscarin sai. Se tuli ansaitusti.

Lopussa minua melkein itketti.

En VOI hyväksyä sitä joidenkin ihmisten tapaa luokitella ihminen. Jos olet alkoholisti, olet aina se alkkis, toivoton luuseri. Jos asut kaupungin vuokratalossa, olet arvoton slummi-ihminen alwaysforever.. Jos olet huorannut, niin olet aina huora, kerran huora aina huora. Minusta kaikille pitäisi antaa toinen mahdollisuus, ja kolmas tai neljäskin! Ihminen on sitä mikä hän on tänään, ei sitä mitä oli eilen! Mikä siinä on, että itseään kristityiksi kutsuvat ihmiset ovat niin kitsaita tässä suhteessa, niin haluttomia antamaan anteeksi ja antamaan uuden mahdollisuuden! Vaikka eikös Biibelissäkin sanota, että 70 kertaa 7...?

Tuntui hirveältä kun se Aileen haki töitä ja yritti olla vilpitön ja rehellinen.. Yhdessä paikassa häntä pilkattiin, kun hän kuvitteli 'röyhkeästi' voivansa tulla sihteeriksi. Onhan se nyt ihan mahdoton ajatus! Toisessa paikassa ihmiset valpastui, kun kuulivat hänen prostituutiosta jääneen kiinni. Sellaiselle 'rikollistaustaiselle' [!] kun on töitä tarjolla vain hyvin rajoitetusti.

Mitä ihmettä ihminen voi tehdä, jos häneen suhtaudutaan noin? Miksi hyväosaisilla on vahva tarve nöyryyttää ja pompottaa epätoivoisia ja köyhiä? Saako siitä oikeasti niin hyvät kiksit, onko ihan pakko? :(

Minussa leffa herätti taas sen pienen pippurisen poliitikonkin henkiin. :) Oikeasti: epätoivoisiin tilanteisiin joutuneita ihmisiä pitäisi AUTTAA, ei tuomita. Ihminen on arvokas, ja ansaitsee tulla hyvin kohdelluksi, vaikka hän olisikin köyhä ja kouluttamaton. Miksi ihmisarvon pitäisi olla kiinni tutkinnoista, palkasta, omaisuuden määrästä? Kuinka joku KEHTAA kuvitella, että näin olisi? Usein vaaditaan kovia kokemuksia, ennen kuin ihminen herää.. ennen kuin hän huomaa, että olemme KAIKKI vain yhden askeleen päässä siitä halveksitusta ihmisjoukosta, jota sanotaan vähäosaisiksi..

En usko katsovani uudelleen tuota elokuvaa. Se yksi katsomiskokemus oli niin voimakas. En tahdo pilata sitä toisella katsomiskerralla. Palautan leffan kirjastoon ja toivon jonkun pumpulissa kasvaneen lainaavan sen. :)

Lainasin kirjastosta sellaisenkin kirjan kuin Elämää kahlitseva häpeä. Kirjoittaja on Ben Malinen. Onpa erikoinen nimi, Ben. :) Ei Suklis sellaiseen ole ennen törmännyt. Kirja oli monin paikoin kuin suoraan mun elämästäni. Onpa ainakin lohdullista, ettei tässä ihan yksin olla häpeämään kasvatettuja.

Hirviömäinen hamsteri

Olen taas hamstrannut. Vaikka kuvittelin jo sen vaiheen olevan ohi. No, ei näköjään ole. Joulu on nimittäin taas! Kaupoissa joulusuklaahyllyt ovat täyttyneet kaikilla herkuilla hyvillä, ja eilen Suklis-ystävänne osti laatikollisen Brunbergin tryffeleitä! Sitten näin siellä Prismelissä lisäksi pienen hyllyn, jossa oli jenkkilän tuotteita. Oli Butterfinger ja BabyRuth-suklaapatukoita. Ostin semmoiset mulle ja miehelle. Maistan sitten MÄSSYssä, johon on muuten 5 kokonaista vuorokautta! :) Ostin sellaisia peanutbuttercupsejakin. Yhden paketin, siinä on 3 kuppia. Mulla tosin on sellainen näkemys, että nuo herkut ei välttämättä ole mun makuun. Yleensä jenkeillä on kumma tapa sotkea suolaisia ja rasvaisia makuja makeaan, enkä ole oikein sitä ymmärtänyt koskaan. En tykkää Snickersistäkään, ja amerikkalaiset taitavat olla sellaista snickersmäistä herkuttelijakansaa. Mutta ostin, että saan sitten arvioida ne tuotteet.

Keskiviikkona tuli taas notkuttua Ison Kaupungin Stokkalla ja siellähän oli sellainen herkkukioski. :( Ostelin irtokonvehteja. Ikävä kyllä näin kävi.

Lidlissäkin alkaa jo olla joulusukulaatit esillä! Jotenkin tuntuu hullulta, kun on vasta lokakuun puoliväli. Mutta ainakin me suklaanystävät iloitsemme.

Koulutuspohdintaa

Soitan huomenna yhdelle ihmiselle, joka meidän perusturvayhtymässämme [mikä sana!] vastaa oppisopimuskoulutuksista. Soitan, että olisiko mun mahdollista päästä oppisopimuksella lähihoitajaopintoihin joko omaan kuntaan tai naapurustoon. Siitä työvoimapoliittisesta koulutuksesta ei ole vielä kuulunut mitään, enkä oikein jaksa uskoa tulevani valituksi, kun kerran niitä hakijoita on yli 70 ja otetaan 20.