Siihen aikaan kun Mummo käärmeen nylki

Minun Mummoni [Isukin äiti, siis] oli tosi monitaitoinen ihminen. Muistelin juuri tässä yhtenä päivänä, miten kätevä ja osaava hän oli. Hän hoiti kukkia, kasviksia ja yrttejä, kasvatti sodan aikana itse pellavaa ja kutoi omasta pellavasta itse liinavaatteita. Hän virkkasi pitsiä, mutta osasi myös käyttää vasaraa ja nauloja.. Mummo teki minulle kerran tikapuut, joilla pääsin Möksällä puuhun, kun kukaan muu aikuinen ei siihen hommaan joutanut.

Mummo ravusti, kalasti katiskoilla, ja onki. Hän myös perkasi kalat. Kesäisin oli saunan takana iso satsi kimaltelevia suomuja. Suomut kimmelsivät kivasti, mutta eivät haisseet hyvältä. Ilmarakoilla (?) me lapset joskus saimme leikkiä. Se oli kuin pieni, valkoinen ilmapallo. Oletan sen siis olleen ilmarakko, koska se oli valkoinen, tyhjä [ilmalla täytetty] pallonen kalan sisuksista.

Mummo tappoi käärmeitä ja ainakin kerran hän myös nylki kyyn! Puhuimme tästä Muorin kanssa puhelimessa viimeksi, Muori taivasteli Mummoa, jonka tekemisiä ei ole koskaan oikein arvostanut. Mummo kuitenkin oli alkujaan maalaisnainen, eikä oikein säikkynyt mitään kalanperkuita tai käärmeen nylkemisiä. Kyllä hän sen nahkan otti, mutta en tiedä MITÄ hän sillä teki. Ja minua harmittaa, etten tiedä. Kuinka se voikin nyt mieltä kiusata!

Mummo oli kyllä mun lapsuuteni sankari. :) Onnellisimmat ajat olivat oikeastaan isovanhempien kanssa. Mummo etenkin jollain tapaa tajusi lapsia, ymmärsi ja antoi aikaa. Se tuntui valtavan hienolta.

Miksi ajattelen Mummoa nyt? No, ensinnäkin ajattelen häntä aika usein. Ja sitten toinen juttu on tuo lähihoitajaopintoihin pyrkiminen. Olen yrittänyt miettiä kuolleen ihmisen näkemistä ja kokemista, ja Mummo on ainoa jonka olen nähnyt vilahdukselta kuolleena. Mummon hautajaisissa kun oli vanhaan tapaan avoin arkku siinä ennen hautausmenojen alkamista! En nähnyt siitä paljon, mutta sen vain, että Mummo oli.. keltainen. :( Ihmettelin, kuinka hän ollenkaan saattoi sellainen olla. Ja sitten se, että iho oli vahamainen. Kuin joku ulkolaisen omenan kylki. Suu tuntui menneen 'kasaan', sisäänpäin. Ihan kuin Mummolla ei olisi ollut hampaita.

Mulle vainajan käsittely on ollut ajatuksena aina aika kauhea. Oikeastaan se on JÄRJETÖN pelko. Koska en usko mihinkään 'sieluun' kristillisessä mielessä, niin en myöskään usko kummituksiin. Kuollut ihminen ja kuollut eläin ovat sama juttu. Kuolleita nisäkkäitä. Kuolleen laittaminen arkkuun ja hänen pesunsa ovat viimeisiä palveluksia kerran eläneelle ihmiselle. Siinä kunnioitetaan sen ihmisen arvoa ja elämää, ja sillä teolla lohdutetaan + autetaan omaisia. Näin olen nyt yrittänyt ajatella. Ja olen yrittänyt mielikuvitella itseäni kuolleen kanssa.. miltä se tuntuisi..

Siukku sai pahat painajaiset Mummosta, siis hänen näkemisestään kuolleena. Äetmuori oli tosi huolissaan - Siukun onneksi painajaiset sitten loppuivat, koska Muori oli jo kärräämässä Siukkuparkaa lekuriin. ;) Se on hullua, että minä EN nähnyt painajaisia, vaikka olin n. 5 vuotta Siukkua nuorempi, teini-ikäni alussa. Olen aina ajatellut että minä olen se hysteerinen fobiatyttö ja siksi tuntuu kummalta, että Siukku sai painajaiset ja minä sen kun porskutin. Kuitenkin olimme kumpainenkin Mummolle läheisiä.

Avoimesta arkusta Äetmuori ratkutti pitkään.. joskus vieläkin, kun isovanhemmat tulevat puheeksi! Hänestä se avoin arkku oli viimeinen todiste siitä, että Ukko [ja Mummo] olivat... MAALAISIA! Gasp! :) Juntteja, siis. Mitä pahaa maalaisuudessa sitten on, sitä en oikein koskaan tajunnut, enkä muuten tajua vieläkään.

Ukin hautajaisissa ei ollut avointa arkkua, mutta niistä hautajaisista päättivätkin hänen poikansa, elikkä Isukki ja T-setä. Ukki myös tuhkattiin.. Mummo haudattiin ihan vanhaan tapaan tuhkaamattomana. Samaan hautaan he silti sitten pääsivät, tuhkattu ja tuhkaamaton.

Sukliksen kieli laulaa ja salat tulevat julki!

Edellisen postauksen kommenttiosastossa sanoinkin jo Veloenalle, että EN sitten pystynyt pitämään tuota lähihoitajakoulutukseen hakemistani salassa mieheltä. Perjantaina tuli sitten möläytettyä se. Olin ihan oikeasti päättänyt, että en kerro... en, ennen kuin saisin tiedon EDES valintakokeeseen pääsystä! Mutta en pystynyt.. :)

Mies oli vähän sillä lailla, puisteli päätään ja hymyili vinosti, hän sanoi vain, että onpa kahjoa. Hän ei sanonut sitä ilkeästi tai rumasti, vaan jotenkin huvittuneesti. Hän on sen sanonut joskus, että ei usko mun olevan sopiva hoitoalalle. Joskus se aiheuttaa minussakin epävarmuutta, koska hän on niin varma asiastaan. Entä jos en sovikaan? :( Kai se sitten valintakokeessa selviää.

Hullua miten ei oikein voi ajatella muuta kuin 10.10. Silloin päättyy se haku .. ja sitten kai 10 päivää myöhemmin on valintakokeet. Eli varmaan joskus 10-20.10. tiedän olenko päässyt vai en. En tahdo alkaa nostaa toiveita korkealle, koska olen jo nähnyt sen kuinka paljon hakijoita noihin työvoimapoliittisiin koulutuksiin on. Ja paljon sellaisia ihmisiä, joiden tarve kouluttautumiseen + työpaikkaan on varmasti 'kipeämpi' kuin minulla. :( Jos ajatellaan esim. jotain työtöntä yksinhuoltajaa.. Kai noissa pääsemisissäkin katsotaan tilannetta vähän kokonaisvaltaisesti, eli kenellä oikeasti on tarvetta koulutukseen.

Jos en kuule mitään siitä koulutuksesta, niin sitten soitan tähän kunnan omaan palvelutaloon ja kysyn oppisopparimahdollisuudesta. Ensin on kuitenkin saatava tietää kuinka tuossa haussa käy, niin etten tarjoudu sinne 'turhaan' ja sitten vedä sanojani takaisin!

Luin muuten taas yhden uuden hoitoalaa käsittelevän kirjan! Ja tätä voisi suositella kaikille lähärin työstä haaveilevalle, tai muutenkin hoitoalan ihmisille! Kirjan nimi on Olen ammatiltani lähihoitaja. Siinä lähihoitajat kertovat itse työstään! Lisänä on kuviakin. Paljon erilaisia ihmisiä siinä kirjassa onkin, eli siis eri aloilla työskenteleviä, eri ikäisiä ja erilaisista taustoista [yksi maahanmuuttajakin] kotoisin olevia lähihoitajia. Ainakin minuun teki vaikutuksen haastateltujen kypsyys ja fiksuus. Jos joku vielä pitää lähihoitajia joinain pudokkaina, tyhmyreinä jotka ei ole muualle päässeet, niin kannattaa lukea tuo kirja!

Minä en muuten tiennytkään, että lähärikin VOI työskennellä arvostetusti esim. Englannissa! Joku sanoi keskustelupalstoilla, ettei enkuissa lähäri pääse muuhun kuin kouluttamattomien sairaala-apulaisten kastiin. Mutta tuossa kirjassa sanottiin, että SuPerin ponnistelujen ansiosta lähärin on mahdollista työskennellä enkuissa nimikkeellä registered nurse, second level. Kyllä ammattiliitot oikeasti tekee arvokasta työtä, siis muutenkin kuin vain palkkaneuvotteluissa.

Ei siksi että itse haaveilisin enkuissa asumisesta, mutta onhan se hyvä tietää että tutkintoa sielläkin jonkin verran arvostetaan. Kun tuntui hullulta, että 2-3 vuoden opiskelusta ei jäisi käteen MITÄÄN..

Odotuskannalla muutenkin..

MÄSSYYN on 5 kokonaista vuorokautta. ;) Kyllä mun nyt pitää itsellein mässy sallia, koska olen niin ahdistunut ja tarvitsen lohtua! Minä sitten leivon pullaa, korvapuusteja ja muutamia rahkapulleroita. Varmaan teen kinuskijuustokaakunkin! Ostin sellaista Pirkan italialaista jäätelöä.. Stracciatellaa! Sitä en ole ennen maistanut. No, mun näkemyksen mukaan tuo vaikea sana on ihan turha, koska kyseessä taitaa olla vaniljajätski höystettynä sukulaatikastikkeella ja sukulaatirouheella. ;) Mutta kai se sitten on hienompaa, kun jätskin nimi on sellainen, että saa kielensä solmuun sitä solkatessa!