Roina painaa

Lupiini kirjoitti asiasta, joka vähän sivuaa muakin! En ole mikään varakas, mutta silti tuntuu kuin olisi nurkat täynnä tavaraa. Nyt syyllistyn varmaan miehen mollaamiseen, mutta [iso] osa tästä tilanteesta on hänen syytään. Koska hän ei suostu myymään/lahjoittamaan/hävittämään.. no, MITÄÄN. :( Mua se jurppii, varsinkin kun se olen kuitenkin MINÄ joka joutuu miettimään päänsä puhki, että mitä tehdään kun dvd-hyllyt pursuaa, eikä uutta mahdu. Mies ei vain välitä siitä, että kämppä pian muistuttaa romuvarastoa.

Mies aina sanoo sitäkin, että autotalli pitäisi hänen siivota. Se kun on ihan täysin HÄNEN tilaansa ja hän on sinne jemmannut vaikka mitä! Se on niin täynnä, että mun suuttumukseksi fillarini ei enää mahtunut sinne viime syksynä, ja siksi on se ruosteinen läjä nyt!!!

Joskus oikein pelottaa, kun olen aika monelta naispuoliselta tuttavalta kuullut, että heillä on ihan sama tilanne kotona. :( Onko se siis oikeasti joku miessukupuolen juttu, tämä roinan jemmaaminen? Miksi, MIKSI esim. lukioaikaisesta college-puserosta ei suostuta erkanemaan, vaikka se on viimeksi mahtunut päälle 20 vuotta sitten ja 30 kiloa sitten?? Mulla taas ei ole mitään nostalgiaa vaatteita kohtaan. Ainoa poikkeus tästä on mun hääpuku, mutta siinä se sitten olikin. On kumma, kun miehen mielestä on ihan okei täyttää vaatekomerot sellaisilla vaatteilla, joita oikeasti ei ole käytetty 20 vuoteen, eikä tulla käyttämäänkään.

Olen joskus tainnut kertoakin, että Isukilla oli tämä sama taipumus. 'Kiitos' hänen on Möksä täynnä mitä kummallisinta roinaa. :( En aina oikein edes viitsi siellä aittaan kurkata, kun tiedän siellä olevan ROINAA. Äetmuorilla ei onneksi ole tätä taipumusta, vaan hän on oikeasti karsinut kamaa viime vuosina paljonkin.

On semmoisiakin aikoja, jolloin mua ahdistaa se ajatus esim. appivanhempien kuolemasta. Heillä on iso talo ja se on tietysti täynnä tavaraa. Sitten heillä on miehen lapsuuskoti vielä, sekin tietty täynnä tavaraa. Ja sitten vielä talo Lapissa - ja, no, on helppoa arvata loput. Käy sääliksi sitä/niitä ihmisiä [eli siis meitä ja miehen veljeä] jotka joutuu aikoinaan käymään sen kaiken läpi. Tai tietty on sekin vaihtoehto, minkä itse tein Isukin kuoltua - että antaa niiden rojujen olla vaan. Tuntuu kuitenkin jollain tapaa VÄÄRÄLTÄ se, että me ihmiset kasaamme romuvarastoja joka niemen notkohon saarelmaan. Varsinkin kun maailmassa niin moni on ilman sitä ihan välttämättömintäkin.