torstai 13. syyskuuta 2012

Suklis leipoo kumikakkua

Jo onkin aika kulunut viime päivityksestä! Varmaan maailma jo luulee, että Suklis on ahminut itsensä vihdoinkin hengiltä. ;) Vaan eipäs ole niin! Syömisrintamalla kaikki menee kohtuullisen hyvin. Muutama viikko sitten leivoin tiramisuisen juustokakun Kinuskikissan ohjeella. Olen kinuskikissan fani, hänen kakkunsa ovat aina niin hyvännäköisiä ja varmasti maukkaita. ;) Mutta tuo kakkunen ei ihan onnistunutkaan, tai ONNISTUI se, mutta liivatteen runsas määrä [6 kpl] teki siitä ihan KUMIMAISEN! Huh! Olen huomannut, että mitä vähemmän liivatetta, niin sen enemmän tykkään. Liivate ei sinänsä maistu juuri miltään kaakkusessa, mutta kun sitä on rutkasti, niin on kuin pureskelisi jotain joogamattoa.. ;)

Tein sitten uudestaan tuon kakun, mutta korvasin keksit tavallisella sokrukakkupohjalla ja vähensin liivatteen määrän puoleen. Ja namia oli! Tietysti se vähän levisi kun leikkasin, mutta ei paljon/häiritsevästi! Suosittelisin siis muillekin liivatteen määrän vähennystä. Mulla on aina tapana tehdä kakku uudestaan niin monta kertaa, että saan sen hiottua täydelliseksi. En useinkaan tee niin, että sählätyn jutun jälkeen jättäisin vaan silleen.. mulla on periaatteeni.. ;)

Ja sakset laulavat!


Yritin jonkun aikaa kasvattaa tukkaani, mutta ei se toimi! Idolinani oli Carla Bruni, mutta let's face it: Carlalla ei ole tätä tyypillistä suomettaren tukkaa, eli aika hentoa, lasimaista, huonosti käsiteltävää! :( Nyt menenkin kampaajaan taas ensi viikolla ja pätkäisen n. polkkapituuteen. Joskus inhoan sitä, kun jotkut miehet marmattaa, että kuinka suomalaiset naiset ei pidä pitkää tukkaa jäkä-jäkä.. Myönnän nolona, että MUNKIN kasvatuspäätös oli osittain tätä.. :( Jotain halua antaa myöten sille miesten pitkätukkafaniudelle. Mun mieskin kuuluu nimittäin siihen pitempi on parempi-koulukuntaan. On joskus tosi toivotonta, kun yrität selittää, että kai tukan malliin nyt VÄHÄN pitäisi vaikuttaa esim. kasvojen muoto ja hiusten laatu...? Ja se, missä mallissa nainen itse tuntee olonsa mukavaksi??? Olen joskus kuullut sanottavan, että mies haluaa naisensa pysyvän sellaisena kuin hän oli tavatessa. Eli 5-kymppinenkin daami vaan pitäköön kiinni seitsemäntoistakesäisen lookista? :( Omistavatko miehet naisensa kokonaan, tai ainakin ne karvat päässä?

Mun yhdellä ystävällä on huikean pitkä tukka, melkein vyötärölle. Se on tavallaan hienoa, mutta hänelläkin on sama hiuslaatu kuin useimmilla meistä, joten se tukka ei näytä kovin paksulta [itse asiassa se näyttää tosi ohuelta], eikä kovin hyväkuntoiseltakaan. Ymmärrän tuon ystäväni tyylin, koska se on se, missä hänen on mukava olla ja hän kokee sen omakseen! Mutta mä en koe! Enkä allekirjoita sitä, että pitkä tukka olisi AINA nuorekkaampi. Ei ihmiset nyt ihan niin uunoja ole, että häikäistyvät joistain karvoista niin, etteivät huomaa naaman ryppyjä.. :) Ja samapa tuo! Kai sitä nyt on oikeus aikuisena pätkäistä tukkansa vaikka millin siiliksi, jos mieli tekee!

Jos mies ei omistakaan mun tukkaa, niin viimeistään Äetmuori kuvittelee niin tekevänsä. ;) Hän väkättää aina, jos leikkaan tukan alle hartiamitan! Ihme juttu! Pitäisi aina näyttää samalta kuin lapsena. Ja nyt kun itse katson lapsuuskuvia, niin huomaan että jo silloin olisi suoraan sanottuna ollut parempi pitää vähän lyhyempää mallia. Tarkoitan siis, että se olisi voinut mielestäni sopia mun naamaan paremmin. Äetmuorin uusin vihan kohde on tosin siskontyttö A! Hän elää nyt sitä vaihetta, että värjää tukkaa [kaksiväriseksi, on punaista alla ja valkeaa päällä] ja muutenkin elää 'rock'-aikaa. ;) Äetmuori pursuaa myrkkyä puheluissaan A:ta kohtaan ja kehottaa mua haukkumaan A:n hiukset Facebookissa. Outo juttu sekin. Olen yrittänyt sanoa, että ei ole hyvä juttu nöyryyttää ihmistä haukkumalla hänet kavereidensa edessä. Sillä ei TAKUULLA saa aikaan haluamaansa..! Saa vain aikaan pahan mielen sille haukuttavalle ja mahdollisesti välien kylmenemisen. Mutta Muori ei tajua tätä. Hän on aina kommentoimassa ihmisen ulkonäön, pyysi ihmo kommenttia tai ei! Ja ne eivät koskaan ole sellaisia 'minun mielestäni' kommentteja, vaan absoluuttisia totuuksia tyyliin 'tuo on kauhea', 'hirveen ruma', 'en pysty edes katsomaan sinua'.. Miksei ihmiset oikeasti tajua, että makuasioista ei VOI kiistellä? Ei niissä ole mustaa ja valkoista, oikeaa tai väärää! Enkä tajua Muorin A-vihamielisyyttä [hän haukkuu A:a nykyään joka puhelussa - mä muuten en mene siihen mukaan], kun hän kuitenkin on sen tytön isoäiti!

Suklis lukee!


Luin Rosa Meriläisen kirjan Nainen punainen ja PETYIN! :( Mulle ei yhtään tullut sellaista oloa, että tässä olisi oikeasti eletty vuotta 18.. sellainen olo tulee, kun lukee oikein hyvää historiallista kirjaa! Koko ajan oli sellainen olo, että tässä ulkopuolinen kuvaa juttuja vuodesta 2012 käsin! Ja oikeastaan koko kirja oli vaan sitä murteella leikittelyä [se kuvasi hämäläistä naista] ja sillä pyrittiin sitten tekemään koko juttu autenttiseksi! Mun mielestä Rosa Meriläinen olisi voinut enemmän niin kuin tuoda esiin niitä luokkasodan TAUSTOJA, vaikka sen Helmin menneisyyttä.. että mikä sai hänet lähtemään mukaan, naissotilaaksi. Muutenkin vähän kumma kirja, kun ei se Helmi edes sotinut sitten. Mun mielestä tuo ei antanut kovin hyvää tai täyteläistä kuvaa naisista vuonna -18.

Muutenkaan en oikein ehkä sen aihepiirin [naissotiluus] takia kauheasti pitänyt koko kirjasta alun alkaen. Mulla on aina ollut sellainen sympatia VÄKIVALLATTOMUUTTA kohtaan, enkä osaa [vaikka kommunisti olenkin] kauheasti innostua sotajutuista. :(

Aika pinnallinen kirja kuitenkin.. mietin olisiko sitä julkaistu, jos kirjoittaja ei olisi ollut Meriläinen? ;)

Lainasin kirjastosta myös suuren muumikirjan ja luin sitten sitä sen jälkeen kun olin saanut tuon meriläisen loppuun! Kuka lohduttaisi nyytiä on aivan ihana! :) Suositan muumeja kaikille.. arjen ahdistukseen..

1 kommentti:

dabajafari kirjoitti...

Blue Titanium Art Studio and Design Guide - ITIAN BIKE
Blue Titanium Art Studio and Design Guide thinkpad x1 titanium - ITIAN BIKE - Learn powerbook g4 titanium the Blue Titanium Art Studio and Design Guide - nipple piercing jewelry titanium Learn how cerakote titanium to design and trex titanium headphones design your own