maanantai 10. tammikuuta 2011

Muutamia havaintoja viikon varrelta!

No ensinnäkin tein järisyttävän havainnon! Ta-daa, täältä tulee: voin sataprosenttisen paljon paremmin, kun syön USEIN [eli siis 3 x vrk]! Sitä eroa on vaikea edes tajuta, ellei ole elänyt mun elämää vaikkapa viiden vuoden verran nyt. Ensinnäkin vuorokausirytmini on parantunut huikeasti. Ei enää aamuyölle asti kestäviä teenkittausorgioita ja palelemisia! Ei enää väistämätöntä uuvahdusta sen päivän ainoan aterian jälkeen, jonka jälkeen sitten herätään päiväunilta tukkoisina ja makeanhimoisina. Unensaantiongelmat ovat myös parantuneet.. Mielialat ovat tasaantuneet [eli ei enää sitä pelottavaa mustaa raivoa, jota koin ennen joulua yms.] ja se jos mikä on I H A N A A ! ! !

En sano että olisi ollut helppoa elää näitä päiviä. :( Pari kolme ekaa päivää melkein ITKIN miehellekin sitä, että en VOI syödä 3 x päivässä, se on liikaa, se on väärin, takuulla lihon blaa blaa.. Mutta - ja tässä tulee taas pointti - koska se kuuluu Atkinsin ruokavalioon, niin söin kolme kertaa päivässä. Eli noudatin valitsemani ruokavalion ohjeita aika orjallisesti. Niin teen aina.

Sitten .. tapahtui jotain positiivista taas! Atkins johdatti mut www.fineli.fi -sivustolle. Ja siellä ovat paitsi ruokien hiilihydraatit MYÖS niiden sisältämät kalorit. Ja voi jösses, meikätyttö on laskenut.. 'lievästi' yläkanttiin suunnilleen kaiken mahdollisen kalorimäärät! :( Tämä ei ole kivaa, vaikka se voi kuulostaa hassulta. :( Vuosia sitten tiesin oikeasti näitä kalorimääriä, mutta jossain vaiheessa aloin käsittämättömällä tavalla hiissata niitä ylöspäin omassa päässäni. Tiedän, kuulostaa sairaalta ja käsittämättömältä, mutta näin tein. Jostain syystä.

En ole vuosiin edes tajunnut, kuinka paljon esim. 1000 kaloriin mahtuu hyvää syötävää! Kun tämä kaksi viikkoa Atkins-kokeilua loppuu [olen muuten saanut jopa Pepsi Max-riippuvuuden kuriin - en ole juonut edes lasillistakaan tuota juomaa, 0, ei mitään!], niin oikeasti, OIKEASTI, uskon että mulla on mahdollisuus saada syöminen terveellisemmälle pohjalle pitämällä ruokapäiväkirjaa [jossa näen kalorit ja NÄEN, että niitä ei ole 10 000...] ja syömällä edes jossain määrin järkevän kalorimäärän päivässä, jaettuna useampaan syömiskertaan!

Muuten kropasta on lähtenyt senttejä [mittanauha on kaverini], mutta sehän oli odotettavissakin ja se on nestettä. Luultavasti jatkossakin tulen välttelemään ainakin huonoja hiilareita, vaikka esim. hedelmät olen ajatellut ottaa takaisin ruokavalioon - ekaan kertaan moneen vuoteen! :) Mässyssä olen toki aina sallinut itselleni klementiiniä yms, mutta arkisin EN KOSKAAN.. mutta nyt ajattelin! :) Ja kalorimäärien puitteissa uskon voivani sallia ehkä jopa 2 hedeä päivässä, tyyliin omena ja appelsiini!!! :) :)

Tuntuu kuin olisi elo yhtä juhlaa.

Tuo ketoosin kokeminen vähän lässähti! Mies nimittäin sanoi, että kyllä sun henkesi on joskus ennenkin tuolta tuoksunut, eli olen kai sitten joskus syömishullutteluissani vetänyt ketoosit päälle ihan ilman atkissejakin.

Muuten en ole huomannut, että se olisi 'parempaa kuin seksi' - eli olo on suhteellisen normaali. Eli SIINÄ mielessä pettymys..

Kummasti ovat naminhimot kuitenkin kadonneet, kun pistää sokrun katkolle vaikkapa vain reiluksi viikoksi.

Tähän asti voin siis sanoa, että tämä on k a n n a t t a n u t ....! Lähinnä kai siksi koska olen oppinut uutta, olen - kiitos ankaran ja tarkan ruokavalion - joutunut vähän kuin 'pakon edessä' murkinoimaan useammin kuin kerran päivässä! Luojan kiitos että niin kävi, muuten .. en osaa edes ajatellakaan. :(

Olen satavarma siitäkin, että kun syön enemmän kaloria arkisin/normaalisti, niin sellaisiin massiivimässyihin ei ole edes tarvetta, vaan ne normalisoituvat tai ainakin muuttuvat vähemmän hulluiksi ihan itsestään. Mutta käykös näin, sen näyttää AIKA! :)

Autoiluruikutusta

Nyt kun tulee etelässäkin lunta aika raskaasti, niin eikös mun autonromuni usein juutu tuohon mäkeen.. en SAA sitä ajettua ylös pihalle, koska renkaat vaan ruopii tyhjää siinä mäessä. Ja kun peruutan ja yritän uudelleen, niin usein käy vaan entistä hullummin, kaara menee outoon asentoon tai sitten juuttuu samoihin kaapimiskuoppiin!

Aina tähän asti olen hävennyt sitä ja pitänyt sitä omana syynä - Suklis on surkea kuski! - mutta mies sitten ihan ohimennen tuossa möläytti, että ei se ole edes ihme, kun ei ole nelivetoa ja kun renkaat eivät ole tuollaiseen ajoon hyvät! Oli sitten pitänyt tämä omana tietonaan, ei kertonut mulle! Grrh, ja niin kun mä olen nolostellut ja ollut kurjana sen auton takia.

No, viimeksi kun ruostekasa jäi mäkeen, niin siihenpä sen jätin odottamaan miehen kotiintuloa. Eikä tuntunut edes pahalta. ;)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olen seurannut mässyjäsi ilolla, ja nyt vielä iloisempana tätä uusinta käännettä että haluat mässyistä ehkä eroon. Itsekin olen nälistäjä/mässyttäjä-luonne, joskin vähemmässä määrin, ja olen kateellinen ihmisille, joilla ruoka ei ole elämän keskipisteessä. Todellakaan joku "yksi pullaviipale" -tyyppinen "herkuttelu" ei _minulle_ tunnu edes herkuttelulta, vaan kidutukselta: joko pitää orgastisesti syödä koko leeta tai sitten iloisena keveässä olossa juoda pelkkää kahvia.

Minulle ei atkins ja varsinkaan ketoosi sopinut yhtään, sain itseni sairaaksi kun itsepäisesti jatkoin sitä. Eräs asia siinä kyllä toimi, nimittäin että makeanhimon sai tyydytettyä ihmeen vähämakeilla ja terveellisillä jutuilla, esimerkiksi porkkanoilla ja maustamattomalla jugurtilla. Mutta tosiaan, oltuani kuukausia vetelä rätti joka ei jaksanut nousta sohvalta urheilemaan, päätin ettei atkins ole _minulle_ sen arvoinen. Toivottavasti sinä saat siitä enemmän irti :)

Itsekin siis normaalipainoinen ja iältäni kolmekymppinen... jospa se ikä toisi tässäkin asiassa vielä viisautta...:D