lauantai 29. tammikuuta 2011

Perussuomalaisten Suomi?

Suklis on viime aikoina ollut huolestunut, erittäin huolestunut, tästä perussuomalaisten yhä kasvavasta kannatuksesta. Kuulin autoradiosta, että hurjan moni haluaisi persut jo HALLITUKSEEN!!! Tulee joskus ihan sellainen olo, kuin olisin tullut tänne maapallolle jostain Saturnuksesta. Tarkoitan nyt sitä, että en tajua, ei tiedä, missä välissä tämä persujen massiivikannatus on syntynyt ja mitä sen takana on. :( Tuntuu kuin olisin ihan irti tästä todellisuudesta. En ole huomannut mitään! Tuntuu kuin Suomi muuttuisi ihan tässä ja nyt, minä vain olen siitä kehityksestä [?] ulkona.

Tavallaan olen pettynyt siihen, ettei moni vasemmistolaisestikaan ajatteleva oikein reagoi tähän! Miksi ei? Eikö nyt pitäisi tehdä jotain, jotain vastakampanjointia? Mutta tuntuu kuin kaikki olisivat nostaneet kätensä pystyyn persujen edessä. :( Näin kuvan Timo Soinista ja siinä hän näytti jotenkin maaniselta. :( Se oli lehtikuva.

Olen kuitenkin uskollinen aikaisemmalle päätökselleni enkä tahdo suuttua politiikasta. Nyt vain kai on tällainen aika. Mutta mistä tämä muutos kertoo? Miksi suomalaiselle köyhälle ei kelpaa sosialismi ja kommunismi? Miksi pitää vetää niin huimasti oikealle?

Kuuntelin tuossa torstaina eduskunnan kyselytuntiakin ja tunsin sellaisen valtavan epätoivon.. juuri näistä köyhien perheiden lapsilisistä. Samalla vaivaa ja ällistyttää poliitikkojen röyhkeys. Ja sitten se, että lyövät rumpua jos jotain tukea on korotettu 30 centtiä..

Ehkä mun pitäisi puhua enemmän ihmisten kanssa politiikasta. Ehkä sitten pysyisin kärryillä näissä muutoksissa. Olin kirjallisuuspiirissä taas tällä viikolla ja siellä oli lyhyt sananvaihto luokkayhteiskunnasta. Hassua miten jotkut ihmiset kuvittelevat, että Helsingissä on luokkayhteiskunta, mutta sitten simsalabim sitä EI ole maalla. ;) Näin siellä jotkut järkeilivät. Minä muuten en aloittanut sitä keskustelua, se nousi siitä käsitteillä olevasta romaanista, jossa tavallaan oli jännite rikas-köyhä. Eli romaani siis kuvasi rikkaiden perheiden elämää katsottuna näiden rikkaita palvelevien silmillä.

Enkä oikein ole varma siitäkään käsitänkö luokkayhteiskunnan ihan samalla tavalla kuin tuossa piirissä ihmiset sen ymmärtävät. Se on mun mielestä enemmän kuin vain sitä, että joku syntyy rikkaaseen perheeseen. Kysehän on KONTAKTEISTA ja verkostoista myös, ei vain omaisuudesta. Oletteko esim. koskaan kuulleet jostain CEO:n pojasta tai tyttärestä, jolle ei järjestyisi kesätyöpaikkaa tai harjoittelijanpaikkaa jossain yrityksessä? Enkä puhu siivoushommista. Jonkun tietämättömän mielestä taas vaikka opettaja voi olla 'yläluokkaa' [hahahaa, puhun siis Muorin tavalla ajattelevista ihmisistä nyt], mutta opettajalla ei ole niitä 'verkostoja', jotka takaisivat hänen lapselleen paikan auringossa. Mutta joidenkin suurten yritysten hallintoneuvostojen tyypeillä on. Periaatteessa nykyisin akateemisuus ei mitenkään tee 'herraksi', eikä takaa sitä että siitä sukupolvi sukupolvelta noustaisiin säätykierron rappusia. Noille kirjallisuuspiirin ihmisille koulutus on vielä kova sana ja tae Jostakin. No, onhan se tietysti kiva että se vielä jossain herättää kunnioitusta ja suoranaista kateuttakin.

Pitäisi varmaan puhua persuista tuolla k-piirissä! Ottaa esille, kysyä mitä ihmiset siitä ilmiöstä ajattelevat. Eihän mun tarvitse paasata omia käsityksiäni, vaan kysellä muiden mietteitä. Niin se on parempikin, koska enhän mä kuitenkaan voi käännyttää ihmisiä.. enkä tahdokaan..

Suklis syö!

Minä se söin tällä viikolla kerran aamupuuronkin! Ja joka ilta olen syönyt omenan ja juonut Options-kaakaota kupillisen. Sanoisin että aika hyvin menee, olen onnistunut siis vähän lisäämään päivittäisiä kaloreita. :)

Seuraava mässäys onkin sitten 5.-6.2. Mies on pyytänyt, että tekisin kääretortun! :) Kai sitten teen, sellaisen unelmatorttumukaelman, eli suklaakääriksen jossa on täytteenä appelsiinimarmeladia, kermavaahtoa ym. Se on mun bravuuri. ;) Täytyy varmaan raukka-paralle tehdä muffinsejakin. Ja joulusuklaita on yhä kaapit pullollaan, joten suklaahirviö pääsee taas toteuttamaan hirviöyttään.

Ei kommentteja: