Siivoten

Suklis siivoaa jälleen. Imuri heiluu kädessä, ja sitten taas moppi. Olen ollut kauhean hajamielinen nyt viime päivät - on niin paljon ajateltavaa.

Mietin muun muassa, siivouksen lomassa:

- miksi vanhat ystävät muuttuvat joskus ihan tunnistamattomiksi? Kuinka on mahdollista olla todella läheinen ihmiselle vaikka 10 vuotta, mutta sitten huomaa, että se yhteys ihmisten välillä on särkynyt, tai sitä ei enää saa? Tuntuu kuin puhuisi vieraan kanssa. Onko kaikki läheisyys väliaikaista ja jos on, niin kuinka sen saa säilymään?

- missä vaiheessa hylkäämme unelmamme ja vaihdamme ne vanhempiemme unelmiin? Onko se VÄISTÄMÄTÖNTÄ?

- miksi meillä Suomessa ollaan niin avoimen vahingoniloisia ja melkein iloitaan toisen onnettomuudesta enemmän kuin vaikka omasta menestyksestä?

- miksi moni menee luokkakokouksiin ym. sillä mielellä, että on harrastettava raskasta omakehua [taloudellisessa mielessä] ja vertailtava itseä muihin?

Oikeastaan tuo viimeinen ranskalainen viiva liittyy tavallaan siihen laivareissuunkin, joka on tulossa. Kommenttiosastolla oli puhetta siitä, että tietääkö tämä a la carte-ravintolasta paikat varannut + aamiaiset ostanut ihminen, että olen työtön. Vastaus on, että kyllä tietää. Ja vaikkei tietäisikään, niin hänen PITÄISI tietää tämän S-ystäväni taloudellisesta tilanteesta [he ovat läheisempiä kuin me ja ovat toistensa lasten kummejakin], joka ei myöskään ole hyvä. Se tavallinen tarina: lapset kotihoidossa, iso asuntolaina, rahaa vain välttämättömään.

Totuus on se, että meillä Suomessa on viime aikoina yleistynyt sellainen asenne, että köyhää saa nöyryyttää. Ei tarvitse olla hienotunteinen. En sano ihmisten välttämättä tekevän sitä 'pahuuttaan', vaan vain sellaista lapsellisuuttaan + ajattelemattomuuttaan ehkä. Oma mielihyvä omasta menestyksestä on suuri ja sitä haluaa tuoda julki monin eri tavoin ja aina kun on mahdollisuus. Välttämättä toista ei ehkä edes tahdo nöyryyttää, mutta se nöyryytys tulee siinä - sanotaanko että sivutuotteena sen oman menestyksen julkituomisen paukkeessa. ;)

Ei tämä laivajuttu ole 1. eikä varmaan viimeinen kerta kun törmään samaan ilmiöön. Itse asiassa mua tavallaan häiritsee se, kuinka vanhat ystävyydetkin [nyt en siis puhu laivareissuun lähtijöistä, vaan yleisemmällä tasolla] muuttuvat tosiaan sellaisiksi 'ai kuinka iso talo teillä on ja missä'-tuttavuuksiksi. :( EN ole tuohon tyytymätön siksi, että kadehtisin parempiosaisia, vaan siksi koska se tuntuu niin itkettävän surulliselta - kerran oikeasti LÄHEISET ihmiset eivät enää osaa puhua muusta kuin Afrikan luksussafaristaan tai ostamastaan citymaasturista. :(

Mitä meille tapahtuu ja missä vaiheessa? Onko se VIRTSANPYLVÄS [hehe] kun täyttää 30?

Tiedän itsekin muuttuneeni.. En ole enää yhtä impulsiivinen ja seikkailuun valmis kuin nuorempana. Mutta sanoisin, etten ole alkanut kuitenkaan palvoa materiaa tai tehdä siitä elämääni sisältöä. Kuten olen sanonut niin olisin onnellinen [nykyistä onnellisempi..?] paljon pienemmässä lukaalissa. Siinä mielessä OLEN muuttunut, että olen huomannut itsessäni halun saada AMMATTI. Nykyisellä tutkinnollani voisi heittää sitä kuuluisaa vesilintua. Itse asiassa -olen jo vuosia vältellyt koko jutusta puhumista. Ammatin haluaminen ei mulla kuitenkaan tarkoita sitä, että tähtäisin uraohjukseksi - olenhan puhunut hoitoalasta - vaan sitä, että tahtoisin oman, vaikka pikkuruisenkin palkan. Ja sen, että työnhaku olisi helpompaa, kun olisi joku tietty selkeärajainen ammattiala, josta niitä töitä voisi katsoa. Olisi pätevyys.

Mietin menettävätkö kaikki ihmiset myötätuntonsa köyhempiä kohtaan rikastuttuaan? Se on pelottava ajatus. Itse en tahdo ajatella näin. Ja tiedänkin, että esimerkiksi Vasemmistoliiton [jota kai voidaan pitää vasemmistopuolueena, vaikkei olekaan niin vasemmalla kuin mua miellyttäisi] kannattajissa on lääkäreitä ja muita todella isopalkkaisiakin. Miksi sitten joku paljon pienempää palkkaa saava ihminen muuttuu 'näyttäväksi' ja leuhkaksi ihmisiä kohtaan, mutta sitten joku isopalkkainen ei? On lohduttavaa tietää että vielä on ihmisiä joilla on arvoja, jotka eivät välttämättä muutu tilipussin suuruuden mukaan.

Tiedotus:

Mässään muuten tuossa ensi viikonloppuna. ;) Heheee! :) Zuk-zuk-zuklis se on osittain ainakin entisensä. ;) En tosin ole paljonkaan HAMSTRANNUT, mikä on hyvä. Tänään söin muuten jopa 1200 kilokaloria! Huima määrä. Voi vaikuttaa niin, että mässystä tulee kohtuullisempi, kun en ole ihan nälkiintynyt siihen alkaessa. Tuo 1200 on kyllä TÖRKEÄ kalorimäärä! :) Mietin tosin, että kannattaisikohan sittenkin palata vähän entiseen tuossa kalorimäärässä, koska JOS siis haen hoitoalalle, niin ei sinne ainakaan läskiä Suklista oteta. Pitää olla laiha, että jaksaa työn rasitukset, niin ne varmaan järkeilee.

En vielä tiedä mitä leivon! Olen miettinyt vähän suklaajuustokakkua, koska sitten voisi pohjan tehdä voista ja dominokekseistä. Meillä aina on tavallisia domskukeksipötköjä kaapeissa, kun mies syö paketeista banaani- ja ananasdominot, mutta nirsoaa vaniljaisia. Joten siinä saisi ne menemään, ei menisi keksut hukkaan.