lauantai 3. joulukuuta 2011

Sotasankari ja sillivoileipä

Elämä ilman aivolääkkeitä ei ole helppoa. Toisaalta voi miettiä, onko se vain ei-helppoa, vai suorastaan sietämättömän vaikeaa. Joskus sitä kallistuu tuohon jälkimmäiseen. Mun on MIELETTÖMÄN hankalaa lähteä kotoa, kun olen nyt ilman lääkettä. On kaikkia kummallisia pelkoja. Lähinnä sellaisia ajatuksia, että näytän oudolta, käyttäydyn oudosti, ja mitä minä liikkeelle lähden - ihan kuin en 'ansaitsisi' sitä. Myös omaa menneisyyttään pohtii tosi eri tavalla ilman lääkkeitä kuin lääkkeillä. On jotenkin niin armoton.. ja taipuvainen masentumaan tai surullistumaan, kun miettii joitakin juttuja, jotka tavallaan eivät ole noin vahvojen reaktioiden arvoisia.

Huomaan jännittäväni ihmisten joukkoon menemistä yllättävän paljon. KUKAAN ei varmaan pitäisi Zuk-Zuk-Zuklista ujona, koska osaan [se on taito, opeteltu taito] jutella iloisesti ja pirteästi.. kuin ei mulla olisi huolta huomisesta.. mutta totuus on, että ihmisten seurassa pelkään ja olo on vauhko.

-Mistä muuten tulee sekin tunne, että MINUN yksin on kannateltava ihmissuhdetta? Jos joku ihminen, ystävä tai sukulainen, ei ole yhteydessä minuun, niin alan heti tuntea valtavaa syyllisyyttä ja otan yhteyttä. En näköjään pysty ajattelemaan ihmissuhdetta KAKSISUUNTAISENA tienä, tilana, josta kummallakin on joku vastuu. Ihmissuhdehan on tavallaan kuin lapsi, jolla on kaksi vanhempaa. Kumpikin on vastuussa siitä lapsesta. Ei voi olla niin, että vain toinen kantaa vastuun.

Äetmuori kertoo, eli sodasta ja sankaruudesta

Juttelin Muorin kanssa puhelimessa, hän muisteloi Vaaria, eli siis omaa isäänsä. Jostain syystä meille tuli puheeksi telkun ohjelma Isien sota, jossa sotasukupolven lapset kertovat aika järkyttäviä elämänkohtaloitaan. Isukit kun saattoivat olla 'sankareita' rintamalla [tai sitten eivät, täytyy kai muistaa että sielläkin oli suurin osa IHAN tavallisia ihmisiä, ei mitään toimintaelokuvatähtiä, ja ehkä sankaruus oli juuri sitä tavallisuutta..?], mutta kotiin palasi usein särkynyt mies, joka raivosi rikkonaisuuttaan kännissä, näki painajaisia, hajotti koko perheen elämän sen oman sotakokemuksensa vuoksi. Kai motto olisi voinut olla, että jos minä kärsin, niin sitten saa koko maailma kärsiä, oma perhe myös [ja etenkin]. Upeaa. Voin vaan sanoa, ettei se käsitys suomalaisesta valittamattomana ja 'kovan' sisukkaana kestäjänä ainakaan pidä paikkaansa!

Muori muisteli, että hän ei ollut varmaan kuin 10-vuotias, kun hänen isänsä kännissä tuli kotiin ja laittoi Äetmuorille sillivoileivän - ihan kuin Muori olisi ollut se seuraavan aamun krapulainen, eikä Vaari itse! - ja joskus kolmen aikaan yöllä alkoi jutella kuinka vaikeaa ja kamalaa oli sodassa ja ryssät sitä ja ryssät tätä. Muori siis joutui lapsena luopumaan yöunistaan ja kuuntelemaan tuurijuopon vuodatuksia. Muori ei tänä päivänäkään tunne siitä - tai ainakaan MYÖNNÄ - mitään suuttumusta, mutta MUA alkoi raivostuttaa kyllä. Jos Vaari olisi elossa, niin saattaisin sanoa hälle pari sanaa, vaikken periaatteessa riitelystä tykkääkään. Hänelle varmaan olisi uusi kokemus se, ettei joku pidäkään häntä 'reiluna miehenä' ja aivan mahtavana isänä. Vaan eipä se tietenkään enää mitään auttaisi, Vaarin pöllyttäminen siis, koska Muori on lapsuutensa elänyt eikä sitä enää saa takaisin. Tehty mikä tehty! Silti.. sanonpa vaan, että oli kyllä tavattoman itsekäs mies, tuo mun ihannoitu Vaarini. Moni voi olla aikuisiän suhteissa itsekäs, mutta viedä lapselta lapsuus - se on jo ihan toinen juttu, ihan toinen itsekkyyden taso. Olisi nyt vain mennyt nukkumaan päänsä selväksi, niin kuin me muut 'ei-sankaritkin' joudutaan tekemään känniemme jälkeen. Uskomaton pokka, herättää joku lapsi kuuntelemaan sitä whinetystä.

Tavallaan en yhtään ihmettele sitä, että niin moni kiihkeä stallari oli sotaveteraanin lapsi. Varmaan heitä kyllästytti se sodan jatkuva jauhaminen. Ei siinä mitään, sanon sen, jos ihminen haluaa jauhaa sodasta - ehkä joku jopa tarvitsee sitä puhumisen purkautumista - mutta ei sitä nyt LAPSEN kanssa pidä tehdä! Se on paitsi väärin, myös .. noloa. Olen vähän jutskaillut esim. kirjallisuuspiirin naisten kanssa, jotka ovat suuriin ikäluokkiin kuuluvia. Heidän isänsä puhuivat sodasta, mutta lähinnä veteraanikavereidensa kanssa! Perheen piirissä siitä eivät jotkut puhuneet ollenkaan! Yksi Pirkko sanoi isänsä kuulemma joskus sunnuntaiaamuisin lukkiutuneen työhuoneeseensa jonkun veteraanikaverinsa kanssa, ja siellä sitten tupakkaa poltettiin ja puhuttiin. Huom, ei muuten ryypiskelty kuitenkaan.

Näitä asioita kai miettii taas siksikin, kun itsenäisyyspäivä lähestyy. Mahtaako monikaan tajuta mitä sota on, mitä se tekee ihan syyttömille ihmisille, esim. lapsille? Yksi syy minkä takia minä vasemmistolaisena kannatan Natoa [siitä muuten monen kulmat nousee, hehe, hassua] on se, etten tahtoisi meidän SUOMALAISTEN enää koskaan joutuvan sotimaan, enkä tahdo meidän SUOMALAISTEN lasten joutuvan elämään kuten Muori! Niin, eikös tavallaan Suklis ole isänmaallisin kaikista, koska mietin meidän kansamme etua? :) Joku voisi sanoa, ettei kommunisti ole isänmaallinen, eikä Nato-kannattajakaan, mutta mä näen asian toisin. Mun mielestä meillä suomalaisilla on taipumusta väkivaltaan, ja siksikin olisi hyvä jos aseellisesta puolustuksesta huolehtisivat vaikka Nato-ihmiset, ammattilaiset, joilla on sellainen viileän professionaali suhde näihin juttuihin.

Suomalaisilla miehillä monesti menee överiksi, sitten kun ne tunteet pääsee ulos.. sitten päädytäänkin jollekin amokille! Olisi parempi, jos aseenkanto-oikeutta ei ollenkaan olisi, paitsi poliiseilla ja sotilailla [ja ne sotilaat siis voisivat olla ulkomaisia]. Se nyt ainakin on ihan hullua, että Suomessa alaikäinen voi saada aseenkantoluvan!! Mihin joku 16-vuotias sellaista tarvitsee, koulusurmiin vai? Hölmöä aseistaa teinejä. Pois aseet AINAKIN sellaisilta, sanon mä. Ihan turhaa on minusta vedota urheiluammuntaharrastukseen, mun mielestä nimittäin teini voi sitä harrastaa ilman omaa asettakin. Jos muka on pakko..

Mies on aika paljonkin eri kannalla mun kanssa näissä asioissa. Siis mitä tulee ammuntaan, asevelvollisuuteen [mies kannattaa sitä, mä en], Natoon, yms. Joskus meillä on näistä väittely, mutta onneksi se ei haittaa suhdetta. Vaarista kuitenkin olemme samaa mieltä siinä suhteessa, ettei omia kakkaisia kokemuksiaan pidä kaataa lapsen niskaan. Sellaista ei sankari tekisi. ;)

4 kommenttia:

ambra kirjoitti...

Mulle jäi vähän paha mieli tästä kirjoituksesta. Siis, kuten itsekin kirjoitit, sieltä sodastahan palasi usein särkynyt mies: vakavasti traumatisoitunut, liikaa kauheuksia nähnyt. Traumahan on siis äkillinen, odottamaton, järkyttävä tapahtuma, joka pysyvästi muuttaa elämän suunnan... Ja valitettavasti myös ihmistä. On tottakai väärin purkaa oma traumansa ja rikkonaisuutensa lapseen/ perheeseen, mutta ajattelen että se johtui juuri siitä ihmisen rikkonaisuudesta, ei pahuudesta, ilkeydestä, heikkoluontoisuudesta tms. En tiedä oliko siihen aikaan oikein henkistä apua saatavilla, sitäkään mitä nyt. Eikä tämänkään vertaa puhumisen kulttuuria. En usko, että sodassa olleet edes itse pitivät itsejään niin sankareina, vaan ympäristö loi sellaisen sotasankarin myytin.

Tässä tällainen näkökulma :)

suklaahirviö kirjoitti...

Kyllä mullakin on toki ollut paha mieli myös Vaarin PUOLESTA.. ei hän, eikä kukaan sodassa ollut, ansainnut sitä kokemusta. Kuin ei myöskään vastapuolella ollut sotilas, eli siis venäläinen! _Kaikki_ siellä oli uhreja enemmän tai vähemmän.

Se mikä itselleni on ollut vaan aika valaisevaa on juuri tämä tutustuminen MUIDEN perheisiin, ja siihen, ettei KAIKISSA suvuissa miehet kaataneet sitä pahaa oloa perheen tai lasten niskaan. Vaikka olisivat olleet sodassa läpi ne kaikki kolme, eli talvi- jatko- ja vielä LAPINsodankin. Toki sekin on sanottava, että jotkut toimi vielä paljon karmeammin kuin mun Vaarini, eli siis olivat ihan psykoja sodan jälkeen.. perheilleen. Silti en osaa pitää sitä oikeana, en mitenkään. Ja tietyssä mielessä hekin minusta olivat vastuullisia ihmisiä teoistaan.

Mutta niin kuin jo sanoinkin, niin myöhäistä on mun kohdalla se Vaarin pöllytys. Enkä tiedä tekisinkö sitä vaikka hän elossa olisikin, mitä vaivaa se maksaisi. Oikeastaan _kukaan_ ei muutu sanoista, jotka tulevat ulkoapäin. Muutos lähtee sisältä ja omasta tahdosta.

ambra kirjoitti...

No nyt ollaan samoilla linjoilla. :) Ymmärsin ehkä blogikirjoituksen jotenkin liian ankarassa valossa.

suklaahirviö kirjoitti...

Kurjaa, jos se vaikutti 'ankaralta'.. :( Mä en oikeasti ole 'sotaisa' ihminen.. siis sillä lailla, että en usko, että todellisessa elämässä 'hyökkäisin' vaikkapa Vaarin kimppuun verbaalisesti siksi, kun Muorin lapsuus oli niin epälapsekas. Lähinnä ne jutut vain tekee surulliseksi..