lauantai 1. tammikuuta 2011

Elämäntaparemontti

Pitkän harkinnan jälkeen kirjoittelen täällä taas. Mulla on ollut aika raskas joulunalusaika. Paljon mielialavaihteluita, masennusta, ja - MUSTAA RAIVOA. Mustalla raivolla tarkoitan sitä sellaista valtavaa kiukkua, joka vetää ihan mustaksi silmissä. :( Ei kovin suklismaista, mä kun olen normaalisti lempeä kuin kyyhkynen. ;) Nyt ennen joulua olin ihan raivon vallassa, jostain syystä, KAIKKI otti päähän.. Kerran esim. sorruin paiskaamaan yhden kirjan - josta oikeasti pidän - niin kovaa vasten seinää kuin mahdollista. Jyskis ja pam! Joulunalusrauhaa a la Suklis.

Niin - ennen joulua itkeskelin ja olin oikeasti ihan vuoristoradan kyydissä.. joten päätin: tästä ON tultava loppu. Kyse ei ole enää painonhallinnasta - siihen pystyn - vaan siitä, että tämä mässy-askeesi -systeemi pistää pääni sekaisin. En voi jatkaa sitä enää tällaisenaan, tai päädyn oikeasti häpäisemään itseni jossain kauppajonossa esim. itkemällä. :(

Mun ruokavalinnoilla ON vaikutusta siihen, miten elän, miten koen itseni ja maailman ja miten reagoin paineeseen tai arkeen. Kauhea määrä rasvaa ja sokeria parin viikon välein ja sitten väliaikoina rankka paasto - se taitaa olla pahaksi mielenterveydelle(kin).

Nyt sitten päätin, että yritän elää toistaiseksi ehkä pitkäänkin ilman mässyjä. Eli kohtuullistan elämääni, syön arkena enemmän ja paremmin, mutta en tietenkään mässää. Muuten paino nousisi. Tarkoitan vain, että olisi hyvä varmaan pitää vähintään kuukauden, ehkä kahdenkin mässytön kausi. Henkisesti tunnun olevan niin hajalla, etten kestä niitä enää. Tarvitsen lepojakson.. toipumista..

Mässyostoksetkaan ei enää ilahduta, vaan tunnen valtavaa paniikkia ja pahaa oloa ostellessani. Ja kuten olen kai sanonut, joskus melkein purskahdan itkuun - se on kaikki niin hullua..

Olen suunnitellut itselleni uuden ruokajärjestyksen ja YRITÄN noudattaa sitä. Ainahan voi palata entiseen, jos muu ei auta, mutta oman henkisen hyvinvoinnin takia on nyt pakko yrittää.. Uudessa järjestyksessä on rutkasti enemmän proteiinia ja aterioita. Kun tähän astihan olen syönyt vain kerran päivässä. Siksi kai aamut, aamupäivät ja vastaavasti illat on kuluneet melkein kuin horteessa joskus. Nyt ajattelin syödä 3 kertaa päivässä, kokeillaan mitä tulee elämästä ihan aamupalan kanssa. ;)

Musta oikeasti tuntuu kuin suhteeni ruokaan - ja HERKKUIHIN - olisi samanlainen kuin alkoholistin suhde viinaan. Itse asiassa uskon, että jos tietyt tekijät olisi vähän toiset, niin voisin hyvin olla joko alkoholisti tai narkkari. Mulla on käynyt hyvä lykky siinä, että olen säästynyt niiltä kohtaloilta.

Ehkä tästä ei tule mitään, ehkä parin viikon päästä olen taas mässymouruamassa, mutta tahdon Y R I T T Ä Ä ...! Mitä muutakaan me ihmiset oikeastaan voimme? Uusi komento alkaa joko huomenna, tai siis 1.1., tai 3.1. Se vähän riippuu menenkö miehen kanssa appivanhempien luo sundena. Jos menen, niin sitten täytyy kai jättää aloitus maanantaihin, kun appivanhempien luona kumminkin on pöytä koreana.. :( Mutta saattaa olla etten mene, on ollut vähän erakkomainen olo viime aikoina. :( On kuin en voisi jostain syystä taas kohdata ihmisiä. Tympeää.

Jouluraportti!

Niin, tuli taas possuiltua suklaatin parissa, mutta aika kohtuudella sittenkin. Jos nyt voi kohtuudesta puhua kun on Hirviöstä kyse. ;) Siis, ei ainakaan tullut oksetusta tai pahaa oloa.. Typerät herkkuiluni ovat tavallaan tehneet mut vaan niin nirsoksi ja vaateliaaksi, ei sukulaatikaan kohta enää 'tunnu' miltään, kun sitä on saanut niin paljon.. :( No, itsepä olen itselleni senkin vahingon tehnyt. Jos söisin sukulaatia harvemmin, niin antaisin sille arvoa ENEMMÄN

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vastaan sulle tänne kun kävin kommentoimassa. :)

En usko, että äiti ikinä tulee pyytämään anteeksi. Äiti ei koskaan tule myöntämään virheitään, en tiedä myöntääkö edes itselleen omassa päässään, mutta ääneen ei semmoista ikinä sano joten anteeksipyyntö on vielä kauempana. Äiti ylipäätään muistaa asiat ihan erilailla menneisyydestä kun minä tai sitten kieltää totuuden itseltään. Mitä hän siis edes pyytelisi anteeksi kun ei mielestään ole mitään tehnyt ja mitä muistaa tehneensä on hänestä tehty oikein. Emme siis ole edes samalla kartalla äidin kanssa.

Vaikka joskus pohdin onkohan hän kuitenkin perillä miksi meidän väleille kävi näin kun on osannut kunnioittaa välien katkeamista ja nyt kun välit on taas noh, ei kunnossa, mutta voimme jopa puhua toisillemme jos satumme samaan tilaan, äiti kuullostaa hieman katuvalle ja sovittelevalle. Tiedä sitten, epäilen kuitenkin.

Sinällään murheellista, teki äiti mitä vain, vaikka tapahtuisi se ihme ja hän pyytäisi anteeksi, en usko, että välimme voi koskaan olla hyvät, siedettävät, puheväleissä ehkä, mutta ei sen enempää. En koskaan tule luottamaan enää äitiini.

ps. Oletko kokeillut vähentää hiilihydraatteja? Itsellä väheni karkki- ja pastahimo kun jätin pastan, riisin, perunan ja lähes kaiken leivän pois. Uskomatonta mutta totta. En ikinä olisi uskonut sanovani tätä ja pudistelin vain päätäni aiemmin kun muut sanoi samaa. :)

Anonyymi kirjoitti...

kävin=kävit :)

Neitoinen kirjoitti...

Voi vaan kuvitella miten sekaisin verensokerisi, hormonisi jne. ovat, kun syöt vain kerran päivässä!

Kehottaisin sinua menemään omalääkärille ja kertomaan hänelle ruokaongelmastasi. Häneltä saattaisit saada lähetteen esim. ravintoterapeutille.

Voi muuten herkutella joka päivä ja pysyä silti normaalipainossa! Niin minä teen. Viipale, pari pullaa kahvin kanssa, jätskiä jne - ei pakkomielteenä vaan jälkiruokana.

Ihminen ei elä syödäkseen vaan syö elääkseen. Ruoan on tarkoitus olla neutraali osa elämää, ei syy tunnontuskiin tai tapa "käsitellä" huonoa oloa.

Radikaali heitto: miten niin esim. ylipaino olisi huonompi vaihtoehto kuin sisäisesti huono olo?

Ensimmäinen näkyy toki ulos, jälkimmäinen välttämättä ei.

Mitä iloa on hoikasta / normaalipainoisesta kehosta, kun sisäisesti ei voi hyvin?

Lumi kirjoitti...

Voi kamala, en tiennyt että syöt vain KERRAN päivässä! Saanko kysyä mihin aikaan ja kuinka paljon?
Todellakin tuo suunnitelmasi kannattaa, itse syön KUUSI (6) kertaa pienempiä määriä jaksamisen ja aineenvaihdunnan takiakin jo.
Tuota menoa ei kauan keho eikä mieli jaksa ja olen ihan melkein satpros varma että jos koettaisit syödä useammin pieniä juttuja niin mieliala kohenee huomattavasti jo sillä!
Ns. herkkupaastoilu on yllättävän helppo ratkaisu kun alkuun pääsee, mutta jos haluaa palata myöhemmin karkkipvä-systeemiin niin sen voisi ehkä toteuttaa pienemmillä/hallitummilla mässyillä, niin ettei arkiruuista tarvitsisi nipistää niin paljoa kuin mitä nyt teet.
Anteeksi tuli hirveä vuodatus kun järkytyin niin paljon! :o

suklaahirviö kirjoitti...

Gloomy: kiitos kommentista. Olen pahoillani, että teillä on huonot välit äidin kanssa. :( Itselläni on myös - se nyt ainakin mun blogista käy selväksi - ja on ahdistavaa, kun huonot välit on ihmisen kanssa, jonka kanssa on 'pakko' kuitenkin olla tekemisissä. Itselläni on joskus todella vaikea keksiä mitään neutraalia puhuttavaa Äetmuorin kanssa - hän pystyy suunnilleen mistä aiheesta hyvänsä väsäämään riitaa tai sitten ärsyttäviä saarnoja. Ehkä äitisi sydämessään tietää toimineensa hölmösti, mutta joillekin ihmisille sitä on m a h d o t o n myöntää. itse en tajua mitä vaikeaa anteeksi pyytämisessä on. Jokainen kai siihen joskus törmää..

Olen nyt 2. päivää vähähiilariruokavaliolla. ;) Eli seuraan siis jalanjälkiäsi vähän samoin havainnoin..

Neitoinen: niin, totuus ON, että hormonaalisesti en voi kovinkaan hyvin, esim. mulla ei ole toimivaa kuukautiskiertoa.. Kierto on toimiva vain silloin jos syön hormoneja. MUTTA veren rasva-arvot ja sokeriarvot + verenpaine ovat ihanteelliset, outoa mutta totta.

Olen miettinyt tuota ravitsemusterapeuttia - voi olla että siihen päädyn.. Mutta toisaalta ongelmani ei ole se, ettenkö TIETÄISI miten syödään "järkevästi" [monta pientä ateriaa mieluummin kuin yksi iso, paljon kasviksia, vähän rasvaa jne. jne. ja kalorimäärätkin tiedän varmaan aika tarkasti - tämä on sitä syömishäiriöisen tietoutta] vaan kyvyttömyys TOTEUTTAA sitä käytännössä.

Ihailen sua, että pystyt ottamaan esim. 2 siivua pullaa tai pikku kulhon jätskiä. Mies on meillä samanlainen, hän voi tehdä noin. Mutta JOS mä otan arkena pullaa, niin se ei jää yhteen vaan syön pussillisen. En tyydy jäätelötikkuun, vaan jos syön yhden niin syön puoli litraa. Enkö tee sitä 'tahallani', vaan ihan oikeasti, en VOI sille mitään. Siksi mun on ollut arkisin parempi jättää _kaikki_ herkut pois ja retkahtaa sitten 'hallitusti' [siis painonhallinnan kannalta hallitusti] herkkupäivinä.

Mutta tästä postaan enemmän.. ihan blogitekstiä siis..

Itse arvelen aika synkästi, että mun kohdalla ainoa toimiva tapa olisi olla jossain terapiassa tai jopa ehkä sisään otettuna sairaalassa [kauhea ajatus, inhoan sairaaloita], koska tilanne on PAHA. Mutta mun kaltaiset ihmiset ei pääse tällaiseen hoitoon. Lekuri katsoo kerran [normaalipainoinen!] ja siihen torppaa. Ihmiset ei osaa kuvitella - ei monet lekuritkaan - että normaalin NÄKÖINEN ihminen voi olla sisältä sairas.

Olen samaa mieltä siitä, ettei ihannepainosta ole paljon iloa, kun henkisesti voi huonosti. Mutta siitä ajatuksesta ei pääse irti, painossa pysyttelemisestä, koska se on melkein kuin pakkomielle.

Kadehdin ihmisiä (laihoja, normaaleja tai ylipainoisia) jotka PYSTYY herkkuilemaan kohtuudella, eli syömään esim. 30 g suklaata ja sitten jättämään siihen. Mä en pysty.

Jenny, tosiaankin syön vain kerran päivässä. Useimmiten n. klo 17. Ihan tavallista kotiruokaa syön, tosin kevyesti laitettuna. Esim. makaronilaatikoita.. joissa on rutkasti kasviksia, rasvatonta maitoa ja hiukan lihaa sitten [vähärasvaisena]. Syön sitten usein myös tomaattia, kurkkua, joskus porkkanaa, sen kaveriksi. Vaikea arvioida kaloreita näin suoraan, mutta ei ainakaan yli 800? Tykkään laskea kalorit mieluummin reilusti yläkanttiin kuin ala.

Tosiaan, ei ole ollut olo aina hyvä, nyt sitten yritän 'tsempata' ja tehdä edes jotain muutosta.. juuri tuo ateriamäärä on sellainen, minkä muutin 1.1. alkaen. 3 ateriaa päivässä, siis.

lupiini kirjoitti...

Hei hei hei, ei todellakaan ole mikään TOTUUS ettei normaalipainoisia ihmisiä oteta hoitoon! Nyt ihan pakko tulla äänekkäästi kumoamaan tuo luulo, ettet ole sen takia hakematta apua. Syömishäiriöt eivät likimainkaan aina näy ulospäin, jos kyse ei ole jostain akuutista anoreksiasta. Näkymättömät syömishäiriöt, bulimia ja ahminta lisääntyvät nykyään kovaa vauhtia eikä anoreksiaa pidetä enää ainoana "oikeana" syömishäiriönä.

On totta, että kaikki lääkärit eivät tajua syömishäiriöistä hevonhelvettiä ja leimaavat ne naisten kotkotuksiksi. Joukossa kuitenkin on yhä lisääntyvä määrä asiasta tietoisia ammattilaisia ja erikoislääkäreiden joukossa heitä on ihan varmasti. Ja onhan aivan selvää, että jos rehellisesti kerrot miten syöt ja etenkin miten hirveän ahdistuneelta vaikutat, alkaa jokaisella ammattilaisella hälytyskellot soida.

Apua on saatavissa, pistän siitä ihan sataprosenttisella takuulla pääni pantiksi :) Tsemppiä!

Larilyn kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Larilyn kirjoitti...

Hei Suklis! Kommentoin blogiasi ammattilaisen näkökulmasta. Olen siis työskennellyt syömishäiriöisten osastohoidon puolella. Tekstisi kiinnitti huomioni, huolestuin ja koin, että minun on avattava suuni. Pieni on tällainen nettineuvo, mutta ehkä parempi kuitenkin sanoa kuin jättää sanomatta.

Näyttäisi siltä, että olet syömisesi kanssa melkoisessa solmussa. Mielestäni syömishäiriöoireilusi on hyvin vahvaa: paastoamisen ja ahminnan tiukka vaihtelu, jatkuva syömiseen ja omaan kehoon liittyvä ahdistus. Juuri tämän kaltaista oirehdintaa olen osastolla työskennellessäni hoitanut. Kuten edellä jo sanottiin, normaalipaino ei ole este sairaalahoidolle. Syömishäiriöiden kirjo on laaja ja normaalipaino ei kerro mitään ongelman todellisesta laajuudesta ja vakavuudesta.

Sanon tämän kaikella ystävyydellä: tarvitsisit vankkaa tukea, hoitoa ja terapiaa tilanteeseesi. Atkinsin dieetti tai muukaan rajoittava ruokavalio, joka ennen pitkää syventää vain syömishäiriötäsi, ei ole todellinen ratkaisu tilanteeseesi. Kunhan vain uskaltaisit hakea apua! Kaikkea hyvää tilanteeseesi ja voimia kohdata sairautesi silmästä silmään!

suklaahirviö kirjoitti...

Lupiini: kiitos viestistä! Olet varmaan oikeassa, ettei esim. normaalipainon ole m a h d o t o n t a päästä hoitoon. Mutta ainakin sen kerran kun itse olen yrittänyt paikallisessa 'arvauskeskuksessa' puhua asiasta lääkärille, niin poistuin lähinnä nolona ja saamatta yhtikäs mitään apua. Tietty se 'lääkäri' oli vain joku tosinuori kandi, mutta SILTI, eipä täällä meidän maalaisterkkarissa paljon muita näy. :( Se oli inhottava kokemus, koska mulla on kova ja korkea kynnys puhua näistä asioista. Ja sitten kun puhuin, niin + - 0. Ei kovin kiva.. :(

Laura: kiitos sinullekin viestistä, se aina säikäyttää kun huomaa että joku 'ammattilainen' pitää tilannetta huonona. :( NYT kuitenkin, nyt ihan tammikuussa, olen jotain aika järisyttäviä havaintoja tehnyt, jotka ovat parantaneet elämää.. En tiedä onko se pysyvää, mutta ainakin olen syönyt - ja AION syödä - 3 kertaa päivässä.. tämä tapa tosiaan tulee jatkumaan. Ja muutenkin mulla on tässä aika selvä strategia mielessä: ruokapäiväkirjan pito!

Mullahan on se ongelma, että SUURENTELEN syömäni kalorit. Tai sitten alan 'karsia' omasta mielestäni 'turhia' kaloreita. Ja sitten päädytään hyvin niukkaenergiselle ruokavaliolle. :( Uskon että päiväkirja - joka siis perustuisi fineli.fi:n kaloritietoihin - auttaisi mua oikeasti SYÖMÄÄN sen mitä tarvitsen. Kun näen, ettei niitä kaloreita ole kuitenkaan tultu syötyä 3000/vrk.. :)

Saa nyt nähdä kuinka tässä käy. Toivon että se muutos olisi pysyvä.. mutta tiedän senkin että voi olla ettei niin käy. Kaikki on kai niin auki.. Hmmh.. Toivotaan parasta!! :)