sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Pinkeänä kaupassa

Mikähän siinä muuten on, kun joissain kauppakeskuksissa VESSA on tajuttoman huonosti merkitty, tai siis opasteet ovat hyvin puutteelliset? Tai niitä ei ole?

Eilen olin miehen kanssa Isossa Kaupungissa, kävimme Citymarketissa. Siinäkin on kokonainen kauppakeskus Citymarketin kanssa samassa yhteydessä. On suutaria, on kukkakauppaa, Tiimaria, ravintolaa, kultasepänliike ja vaatekauppoja. Vaan arvata sopii näkyykö missään vessaa! No ei! Sain kyllä olla aikamoisesti jalat ristissä, ennen kuin vessa sitten löytyi - mutta ilman opasteita! Tavallaan kummallista tuollainen. Tietysti itse vessan OVESSA oli wc:n merkki, mutta mitään muuta opastavaa sinne ei ollut..

Näinpäs Cittarissa sellaisen joulujäänteen, ministollenin! Stollen on kai saksalainen juttu, en ole varma siitä MITÄ se oikeastaan on: pullaa vai kahvikakkua, mutta jotain kuitenkin vastaavaa. Ministollenissa oli vain 200 grammaa syötävää. Mietin hetken sen ostamista, mutta en ostanut. Kaikesta päätellen herkkuiluun tulee taas niin paljon kaikkea, ettei viitsi 'hamsteroida' enää mitään stolleneita.

Harmitti kun en voinut sieltä Cittarista ostaa Ben & Jerry-pikkupurkkeja! Meidän kun piti vielä ennättää apteekkiin, niin sulaneethan ne olisivat jos olisivat joutuneet autossa olemaan apteekkireissun + matkan tänne maalle. Yli tunnin siis! Mutta lähetän miehen Cittariin ensi viikolla, saa hakea sitten mulle. Mähän olen aika kriittinen kuluttaja mitä tulee B&J-jäätelöön. Mielestäni ne ovat ylihinnoiteltuja, mutta siitä suklaajäätelöstä pidän [brownie-taikinaa ja sukulaatijädeä] ja cookie dough'ista + totally nutsista myös. Pikku purkeissa! Isoa en jaksa, ja tuo jäätelö on pahamaineisen kovaa.. ei oikein inspiroi ottaa isosta paketista pientä määrää kuppiin. Pitäisi varmaan olla joku KAIRA, jolla sitä jäätelöä työstäisi. ;)

Tietysti sitä voisi itse toteuttaa oman B&J-henkisen jäätelöherkun aika helposti. Tekisi vain pikkuleipätaikinan ja sitten pyörittelisi sen palloiksi ja mättäisi jotain vaniljajätskiä joukkoon! Tai hyödyntäisi kaupan pakastealtaan valmistaikinoita, jos laiskottaisi. Ehkä pitäisi joskus kokeilla.

Olimme muuten Taa-Taassakin [= tarjoustalo sukliksenkielellä] ja hommasimme mulle oloasun ja muutamat pikkarit + rintsikatkin. Ja pussin lehmäkarkkeja, siis kermatoffeita. Niistä tykkään ja niitä ei ole ollut herkkuilussa nyt vähään aikaan. Mies osti vyön.

5 kommenttia:

Neitoinen kirjoitti...

Eikö teidän autossa ole takaluukkua?

Jäätelö sulaa yllättävän hitaasti. Usein menee tunnin verran siitä hetkestä, kun olen ottanut paketin kaupan pakastealtaasta ennen kuin saan sen kotona pakastimeen, kesälläkin, eikä tunnu missään.

suklaahirviö kirjoitti...

On takaluukku.. :) Ja meillä on vielä sellainen styroksinen kylmälaukkukin. Jotenkin en vain uskaltanut ostaa.. jos sitten olisikin sulanut.. Jätski, jos se sulaa matkalla, menee sitten sellaiseksi keljun hileiseksi kun se on uudestaan jäätynyt. Kokemusta asiasta on.. :(

Mutta tarkemmin ajatellen olen nyt alkanut miettiä, että ehkä sitä koko B&J-juttua ei tarvita. Ne OVAT kalliita ja muutenkin..

Neitoinen kirjoitti...

Ei mene yhtään miksikään, luulet vaan! Tai sitten en huomaa hileytymistä, koska a) se on niin vähäistä enkä ole niin tarkka ja b) paketti ei monta päivää kestä.

Olen samaa mieltä, että B & J -jätski on ylihintaista. Hienoa, että pojat tekevät sen kunnon raaka-aineista ja välittävät vielä ympäristöasioista, mutta ei se NIIN ihmeellistä ole, että siitä kannattaa maksaa moninkertainen hinta esim. ihan kelvollisiin Ainoihin verrattuna.

Jos en saa sanottua seuraavaa loukkaamatta, niin se on minun ongelmani ja pahoittelen sitä. Tarkoitus ei siis ole loukata.

Usein ihminen, jolla on "liikaa aikaa", tekee pikkuasioista ongelman. Esim. erästä ystävääni, joka oli pitkään pois työelämästä (ensin burn out -lomalla ja sitten työttömänä kunnes hän onneksi lopulta pääsi kouluun ja on nykyään taas uuden alan töissä), oli hankala tavata, koska hän tykkäsi toimia tekemänsä aikataulun mukaan. Esim. jos hän oli ajatellut siivota maanantaina, emme voineet tavata päästyäni töistä, kun hän nyt vaan oli päättänyt siivota. (Ikään kuin siivoamiseen ensinnäkin menisi koko päivä ja toiseksi, ihan kuin sitä ei voisi tehdä jonakin toisena päivänä.) Eikä kyse ollut siitä etteikö hän olisi halunnut tavata minua; hän oli vain niin kaavoihinsa kangistunut.

Nykyään, kun hänen elämässään on paljon enemmän "pakollisia asioita" (mm. kokopäivätyö ja koiran ulkoiluttaminen), hänellä on aikaa tavata lähes milloin tahansa! :)

suklaahirviö kirjoitti...

On tuo totta, mitä sanoit 'liiasta ajasta'. Kun elämässä ei ole työtä [tarkoitusta?], niin silloin sen pyrkii kai tekemään itselleen jostain muusta, korvaavasta touhusta.

Itselläni on myös sellainen taipumus jäykkiin rutiineihin. Mun siivouksenikin on AINA siinä samassa järjestyksessä.. eli jokainen huone pitää tehdä juuri tietyllä tavalla, esim. työhuone ennen makkaria jne. Jotenkin tuntuu kuin maailma kaatuisi, jos EN tee noin. :( Syömishäröily on ehkä hiukan sitä samaa. Yritystä luoda kontrollia ja järjestystä ja mielekkyyttä.

Mutta eikö tässä ole juuri se juttu, siis ihan normaali (!) neuroottisuuden syntyminen?

Joillekin ihmisille ei edes työ auta, vaan koska he kokevat työnsä tarkoituksettomaksi, niin sitten voivat saada jonkun neuroosin hekin. :(

Itse olen oikeasti nyt miettinyt tätä kevättä: joku päätös uudelleen kouluttautumisesta tai JOSTAIN on pakko tehdä. Olen miettinyt tätä paljon ja tarkkaan ja JOS vain taloudelliset jutut sen sallivat, niin täytyy koettaa hakeutua koulutukseen. Uskon itsekin että voisin paremmin, jos mulla olisi työ, jolla on tarkoitus ja jonka koen mielekkääksi. Ja siinä sivussa voisi ehkä omalta osalta tehdä maailmaa vähän paremmaksi paikaksi, jos esim. hoitoalalle sattuisi pääsemään. Toinen vaihtoehto voisi olla sosiaaliala.

Neitoinen kirjoitti...

Suklis, sinussa on potentiaalia - anna sen tulla esiin!

Niin kuin toukasta tulee perhonen ja ruusu puhkeaa täyteen kukkaan, sinussakin on paljon sellaista mikä vain odottaa päästä esille.

Työ on tasan niin tarkoituksellista kuin minkä merkityksen sille antaa mielessään. Mieleeni tulee tarina temppelin rakentamisesta. Rakennusmiehiltä kysyttiin, että mitä he tekevät. Yksi pinosi hiki hatussa ja tylsistyneenä tiiliä ja katsoi kysyjää kyllästyneenä; mahtoiko edes vaivautua vastaamaan.

Toinen taas, joka teki konkreettisesti samaa työtä, sanoi silmät loistaen rakentavansa Herran huonetta.

Kaikessa työssä, on se sitten konkreettisesti ihmisten auttamista tai jotakin muuta, voi antaa itsestään. Toisaalta auttamistyötäkin voi tehdä leipiintyneenä - niin, että "avun saajalle" ei tule hyvä mieli.

Rutiinit luovat - valheellista - turvallisuudentunnetta. "Ainakin tämän asian voin tehdä juuri niin kuin haluan". Toisaalta ne myös lamaannutttavat ja estävät kasvua.

Tutkimusten mukaan onnelliset ihmiset ovat niitä, jotka haastavat itseään ja astuvat pois mukavuusalueeltaan. Vaikka sitten pienin askelin.

Seuraavaksi kun siivoat, tee se piruuttaankin eri järjestyksessä ja katso, tipahtaako taivas päähän sellaisesta kurittomuudesta! ;)