Lainasin kirjastosta sellaisen kirjan.. Sara Almin ja Hannah McDevittin "Kuuluisat vintagemekot". Siinä on kaavoja mukana, ja mekkoja on moneen lähtöön: on Se [!] Marilynin mekko Kesäleskestä, ja sitten Audrey Hepburnin mekko Tiffanystä. Ja paljon, paljon muuta! Ihan Madonnaan asti!
Näyttää ensikatsomalta aika kivalta kirjalta, siinä ei ainakaan oleteta, että ihminen on joku ompelijanero. Mutta vielä en ole vilkaissut sitä kaavaliitettä - voi mieli tästä vielä mustua, hehe.. Se vähän EPÄILYTTÄÄ, kun melkein jokainen mekko [Jackie Kennedyä myöten] luonnehditaan helpoksi! Ei VOI olla! Ei vain voi. Mun määritelmä helposta mekosta olisi: 1. ei hihoja 2. ei vuorta 3. ei muotolaskoksia. Kyllä näissä helpoiksi määritellyissä mekoissa oli vähän tätä kaikkea. Hmh, saa nähdä. Olisi toisaalta tosi kiva kokeilla taitojaan, mutta pelkään jutun päätyvän katastrofiin, niin kuin aina ennenkin on tapahtunut mun alkaessa ommella. Mutta jos TÄMÄ kerta olisi erilainen..? :)
Minulla oli yläasteella käsityö valinnaisena aineena. Ei oikeastaan siksi, että olisin kauheasti tykännyt ommella, vaan kai se johtui niiden tuntien ilmapiiristä. Oli vapaampaa, sai jutellakin, opettaja oli kiva ja lämmin ihminen. Ja sitten tietysti sekin, kun paras kaveri oli siellä myös. En voi väittää että olisin oppinut paljonkaan vaatteiden teosta. Kai siinä aika paljon tuli turvauduttua opettajan apuun. Sitten jotkut työt jäivät keskenkin, esimerkiksi nyt yksi villapaita.
Jostakin historian hämärästä, tai geenien perukoilta, on mulle kehittynyt sellainen arvostus 'itse tekemistä' kohtaan! Kauppasta ja kirppikseltä saa vaatetta helposti, mutta joskus vain tuntuu kuin pitäisi osata itsekin tehdä. Tai on sellainen HALU oppia käden taitoja. Koulussa ei oikeastaan rohkaistunut paljonkaan kokeilemaan ja yrittämään uutta. Olen kuullut joiltakin ihmisiltä, että heillä meni koulun takia kaikki liikuntahalut joskus jopa vuosikymmeniksi! Koska ne liikuntatunnit olivat traumaattisia. Mulla käsityötunneista on tosiaan hyvät muistot, mutta silti on jäänyt epävarmuus sisälle. Toisaalta jotkut ihmiset ovat sanoneet, että kuka vain oppii tekemään ainakin yksinkertaisia asuja, jos vain opettelee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Minullakin on oikein hyviä muistoja yläasteen kässäntunneista vaikka en ollut yhtään hyvä! (Usein eräs taitava ystäväni viimeisteli tekeleeni ja minä puolestani kirjoitin hänelle joitakin kirjoitelmia.)
Varmaan 15 vuotta yläasteen jälkeen törmäsin yhdessä tilanteessa yläasteen käsityönopettajaani.
Sanoin hänelle, että hän ei varmaan muista minua, koska siitä on niin kauan aikaa, mutta muistan edelleen sen miten kivaa meillä oli siellä tunneilla - jutusteltiin porukalla niitä näitä ja ikään kuin siinä sivussa hommat hoituivat.
Opettaja sanoi, että kyllä hän muistaa minut! "Olit aina niin iloinen!"
Voi, kylläpä lämmitti!
Onpas hassua.. myös MUN eräs taitava ystävä viimeisteli [ja joskus suorastaan TEKI] mun töitä.. :) Ja ihan samalla tavalla itse sitten autoin häntä lukuaineissa. Yhteistyöllä se sujuu!
On varmaan tosi hienoa kohdata tuollainen positiivinen opettaja vuosien kuluttua! Itsekin joskus mietin mitä kuuluu meidän käsityöopettajalle. Tajusin juuri, että voi olla että hän on jopa kuollut: hän oli eläkeikää lähentelemässä silloin, kun mua opetti! :(
Lähetä kommentti