Olin tuossa laivareissulla erään ystäväni kanssa. Siinä oli tilanteena se, että porukassa olin siis minä, sitten se ystäväni, ja ystäväni 2 hyvää ystävää, joista kumpaakaan en ollut koskaan tavannut. Meillä oli ihan kivaa, vaikka tavallaan koinkin sellaista pientä ulkopuolisuuden tunnetta. Se pohjautui siihen, koska en juo paljonkaan tätä nykyä - varsinkin lääkkeitten lopetuksen jälkeen on kuin olisi mennyt juomisesta 'maku' ja HYVÄ niin.. ja sitten toinen syy ulkopuolisuuteen oli ehkä sekin, että en ole kovin kovaääninen tai 'riehakas', vaikka omasta mielestäni osaan silti pitää hauskaa.
Tuolla reissulla tuli sitten puhetta ihmissuhteista, miessuhteista. Siellä yksi oli juuri naimisiin mennyt, toinen oli vakaasti harkitsemassa avioeroa ja kolmannen avoliitto rakoili. Sitten neljäs olin mä, suht' tyytyväisesti pitkäaikaisaviossa. Minua tavallaan häiritsi hiukan se, kun tuo ystäväni levitti kaikki mun juttuni [vuosia sitten koetut, tehdyt, HÄNELLE ja vain hänelle luottamuksella uskotut] näiden muiden ihmeteltäväksi. En tajua miksi hän teki niin - ehkä hän oli aika humalassa, varmasti olikin, mutta tarkoitan siis, ettei MINUSSA voinut olla ainakaan se syy, koska itse en mitenkään rääpinyt hänen menneisyyttään.
Tuntui vain ikävältä, kun en ollenkaan tuntenut niitä kahta muuta, ja sitten tuollaiset aikoinaan hyvinkin yksityiset ja arat jutut tuli julki. Ja kai sekin vähän loukkasi, että ne otettiin esiin ikään kuin 'viihteeksi', kevyen jutustelun ja sellaisen kohteeksi.
Tavallaan kummallista kuinka erilaisia me ihmiset tässä suhteessa olemme. On varmasti sellaisia, jotka kehittävät tosi-tosi nopeasti luottamukselliset välit äsken tapaamiinsa ihmisiin, mutta MINÄ en oikeastaan ole sellainen. Pystyn tuntemaan lämpöä, ystävällisyyttä, empatiaa.. mutta luottamuksen synty vie ainakin mulla paljon pitemmän aikaa.
Oikeastaan olen aika harvoin antanut mitään neuvokkeja nuoremmille täällä blogissa.. Hehe, nyt voisin oikeastaan aloittaa! Ja se on tässä: on parempi olla puhumatta kuin puhua. Jollekin ihmiselle uskomaasi asiaa et saa takaisin, ja se ihminen voi harkintansa mukaan tuoda sen sinulle mahdollisesti kipeän asian koko maailman ihmeteltäväksi. Kannattaa siis miettiä TARKKAAN, ennen kuin uskoutuu ystävälle!!! Ja sen mietinnän jälkeenkin taitaisi olla parasta jättää se tekemättä. Kaikki tällaiset uskotut jutut, salaisuudet, koetut vaikeudet.. ne on hiukan kuin YDINJÄTE. Ne pysyvät radioaktiivisina ja haitallisina pitkään. Kysymys onkin siitä, että säilyykö sinun ystävyytesi tähän uskottuusi yhtä kauan? Ymmärrättekö luottamuksellisuuden samalla tavalla?
Olin silti aika cool, vaikka noin nyt kävi, en siis mitenkään osoittanut sitä käytökselläni, että olin tavallaan aika loukkaantunut ja järkyttynytkin/yllättynyt siitä koko jutusta. Vähän jäi paha maku suuhun, ja se on kurjaa.
En oikein tiedä noista risteilyistäkään.. Joskus tuntuu kuin päätarkoitus niissä olisi juoda pää mahdollisimman täyteen. Enkä tiedä sitäkään SOVINKO minä oikeasti siihen seuraan. Tuntuu joskus painostavalta, jos oma hiljaisuus [kuten sanottu, olen kyllä ihan iloinen ja hymyävä, mutta en huuda, hihku enkä melskaa, kun en oikein osaa tai koe sitä luontevaksi] aiheuttaa sellaisia kommentteja, että eikös sulla ole hauskaa tms.
Mulla on elämässäni sellaisena toistuvana teemana joutuminen tilanteisiin, joista en pidä. Ja se johtuu kyvyttömyydestä sanoa EI. Nyt olen kuitenkin PÄÄTTÄNYT.. vakaasti, huom! että en taida enää lähteä reissuun, koska oikeasti en nauti kuitenkaan siitä niin paljon, että se kannattaisi. Mun ei todellakaan pitäisi yrittää miellyttää muita ihmisiä niin paljon, että hukkaan itseni!
Harmi vaan, että en uskalla/kehtaa sanoa ihmisille koskaan suoraan, että en PIDÄ jostain jutusta, tai ettei se ole minua varten. Jos sanon, etten pääse, niin keksin aina jonkun muka aiemman menon tyyliin 'voi että, juuri nyt ei käy, kun lupasimme sinä viikonloppuna mennä miehen veljen luona käymään..' ja niin poispäin.
Toisaalta olen huomannut senkin, että monille ihmisille se, jos sanot ettet pidä jostain, on melkein kuin aggressiota. Ihan kuin niin sanomalla jotenkin [muka] arvostelisi niitä ihmisiä, jotka siitä nauttivat! Minusta se on ihan hullua. Itse voin tässä kertoa, etten pidä hevimusiikista, eikä se ole mitään arvostelua niitä ihmisiä kohtaan, jotka pitää. Mun makuun nyt vaan sattuu sopimaan paremmin vaikka joku Pink kuin Iron Maiden.
Mässykeksintö!
Minä se olen varsinainen mässäilyn Pelle Peloton! Keksijä suuri ja luova! Nyt huomasin yhden jutun: Lidlin vaniljajäätelö - sellainen Bourbon-vaniljajuttu, litran paketti - on VALTAVAN hyvää, herkullista, täyteläistä ja vaniljaista.. Ja sitten kun sen yhdistää makunsa mukaan kinuskikastikkeeseen, kermavaahtoon, suklaamuruihin - niin siinäpä on sitten oiva oman maun mukainen jäde, joka ei pettymystä tuota! Tästä lähtien taidan AINA tehdä niin, että ostan litran tuota Lidlin unelmaherkkua ja sitten tuunaan sitä tarpeen mukaan. ;) Tein miehelle jätskiannoksen siitä, suklaakastikkeesta, suklaakakunpalasta ja suklaamuruista ja hän tykkäsi PALJON! Itse tosiaan olin kinuskilinjalla.. Nams..
Toin laivaltakin herkkuja. Ostin sellaisen Camille Blochin suklaamousselevyn - se tuli syötyä jo poistulomatkalla - ja Mozartin kuulia ja Milkan keksi-suklaalevyn. CB oli ihana yllätys! Kaduttaa kun en ostanut useampia sellaisia! Varmaan ovat maissa paljon hintavampia, kun eivät laivallakaan olleet mitenkään halpoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Musta olisi ihan aiheellista sanoa tuolle ystävälle, että pahastuit asioittesi rääppimisestä julkisesti. Tuollainen pitäisi tajuta, jos on vähääkään sensitiivisyyttä, että vaikka et olisi erikseen painottanut tälle ystävälle aikoinaan, että juttusi ovat luottamuksellisia, niin pelkästään se, että olet kertonut asiat kahden kesken, tarkoittaa sitä ettet halua käsitellä niitä julkisesti.
Se on karmeeta, kun joku kaveri puhuu julkisesti omista, luottamuksellisista asioista, vaikka seurassa olisi toinenkin kaveri. Siis, kun ystävyyksiä on erilaisia ja vaikka olisin uskoutunut henkilölle A mun jostain kipeästä asiasta, en välttämättä olisi kertonut sitä ystävälle B. Koska meidän ystävyys ei ehkä olisi sellaista, että siinä kyseistä aihetta koskaan sivuuttaisiin. Olen joskus ollut tällaisessa tilanteessa ja tuntenut, kuinka kiusaantumisen ja suuttumisen puna jähmettyy poskilleni ja yritän ohjata laivaa turvallisemmille uomille vieläpä siten, etteivät läsnäolijat huomaisi, että en halua käsitellä aihetta. Koska sittehän siitä tulisi vettä sellaiseen "ai, tää aihe on sulle arka, oletko varma ettei sun kuitenkin kannattaisi käsitellä sitä nyt ja heti"-myllyyn.
Joo, ihmiset saattaa suuttua täysin yllättävästi, jos kertoo, ettei pidä jostain. Tai sitten ne alkaa vängätä vastaan. Että jos nyt vaikka sanoo, ettei pidä munakoisosta (tuulesta temmattu esimerkki, oikeesti rakastan munakoisoa), aletaan vääntää, että et vaan ole maistanut oikein valmistettua munakoisoa, että mäpä teen sulle munakoisovuokaa niin tajuat että se on oikeasti hyvää ja lopetat nuo höpinät. En TAJUA miksi toisia pitää väen vängällä käännyttää omalle kannalle omissa, triviaaleissa makuasioissa? Mitä väliä sillä on minkään kannalta, vaikka joku ei pitäisi kahvipaahtimon tuoksusta, korkokengistä tai mäntymetsiköistä?
Mä muuten inhoan heviä, siis tosissaan inhoan ihan kauheesti :D
Ymmärrän pointtisi mutta en ole samaa mieltä siitä, että "uusille" ihmisille ei kannata avautua, koska he ovat epäluotettavia / selkäänpuukottajia ennen kuin toisin todistetaan. (Et kai niin väittänytkään.)
Omaa intuitiotaan kannattaa kyllä kuunnella! Aika helposti huomaa jos jonkun kanssa on niin helppo olla, että hänen kanssaan haluaa jakaa syvempiäkin asioita. Se ei ole kiinni siitä kuinka kauan on tunnettu.
Joillakin ihmisillä ei ole pienintäkään tajua siitä mitä asioita puhutaan kolmansille osapuolille ja mitä ei. Kaikesta päätellen olet tehnyt virhearvion ystäväsi suhteen; jatkossa varmasti keskustelunne pysyvät - ainakin sinun puoleltasi - melkoisen kepeinä.
Oikeastaan olisi sangen turhaa nostaa kissa pöydälle hänen kanssaan. Ihminen, jolla ei ole tajua tuollaisista asioista tuskin hetkessä muuttuu taulapäästä hurrjan tunneälykkääksi. (Muutos kun voi tapahtua vain omasta halusta, mikä tahansa muutos.)
Jos opit sanomaan "ei" selittelemättä sen tarkemmin, itsekunnioituksesi kasvaa aivan uusiin lukemiin! :)
Kieltäytymisen ei tietenkään pidä olla tylyä mutta yhtä vähän sen kuuluu olla nöyristelevän anteeksipyytelevää.
Sellaisesta ihmisestä, joka lähtee mukaan vain sellaisiin juttuihin mihin hän todella haluaa, on helppo pitää!
Hän ei ole joka suuntaan kumarteleva p-seennuolija vaan omaa ja muiden aikaa arvostava ihminen.
Me likes! :)
Lupiini: juu, tuosta juuri mulla on paljon kokemusta..! Eli siis tuosta 'munakoisojutusta'. ;) Sanot, ihan neutraalisti, että et pidä vaikka maksasta.. Ja seuraava juttu on sitten se, että maksanrakastajat yrittää saada sut muuttamaan mieltään.. :( Se on huvittavaa, mutta joskus turhauttavaa. Ei kai se ole keneltäkään POIS, jos mä en pidä maksasta? ;) Jääpähän ainakin sitä herkkua enemmän niille, jotka siitä tykkää. Makuasioista oikeasti on ihan turha kiistellä.
HM: niin, tuskinpa ne ihmiset jotka nyt tapasin 1. kertaa ovat mitään selkäänpuukottajia. ;) Pointti vaan nyt on se, että mä olen persoonallisuudeltani/temperamemtiltani sellainen, että en tykkää uskoutua tai heittäytyä kauhean intiimiksi ihmisten kanssa, kun tapaan heidät 1. ja mahdollisesti viimeistä kertaa. En vain 'saa' siitä mitään, paitsi siis pahan olon. Tykkään päättää ITSE milloin on aika uskoutua tai viedä joku suhde mun osalta syvemmälle tasolle. Pakotettuna sellaisesta ei tule yhtään mitään, ei ainakaan mun tapauksessani. Jos joku taas haluaa kertoa omista intiimeistä jutuistaan MULLE vaikka heti, niin se kyllä sopii. Ja pidän myös sen luottamuksen, eli en juttele niitä muille.
Lähetä kommentti