Lopetinpa lääkkeet (taas kerran)

Lopetin aivolääkkeitten ottamisen. 29.10. oli 1. päivä ilman serotoniinisössöjä. Päätös oli äkkinäinen ja niin oli lopetuskin. Olen joskus netissä vaihtanut mielipiteitä/kokemuksia näistä SSRI-lääkkeistä [jotka tietysti ovat omalla tavallaan tosi fantastinen keksintö] ja .. no, en ilmeisesti ole ainoa, jolla ne aiheuttavat myös epäsuotuisaa käytöstä. Mulla omituisin niihin liittyvä juttu on alkohimo. Jokainen mut tunteva tietää, että alkon kanssa olen aika varovainen ja niukasti käyttelen. Siksi onkin niin omituista, kun koko ajan oli himo juosta Alkoon.. ja mikä pahinta: yksi tai kaksi viinilasillista muuttuivat todella helposti kolmeksi tai neljäksi. TIEDÄN, että kaikesta huolimatta olin toki kaukana jostain riskikäytöstä tai suurkulutuksesta, mutta en silti pitänyt siitä ihmisestä, joka olin...

Siispä lopetus. :) Mies kiipeili melkein seinille, sanoi, että mä tarvitsen niitä lääkkeitä + pitäisi puhua lekurille ennen lopetusta. Ja tavallaan se on totta. Toki musta tulee ilman aivolääkitystä sosiaalisesti paljon arempi, vähän erakko, ehkä aika pessimistinenkin. Mutta mieluummin sekin kuin juomari.

Impulssikontrolli on toinen juttu, joka siis tavallaan liittyy tuohon juomiseen ja SSRI-lääkitykseen. Nimittäin lääkityksen kanssa se lakkaa olemasta melkein kokonaan.. Mun tapauksessa.. Ja se ei ole hyvä juttu.

Aion nyt yrittää edes jonkin aikaa olla ilman lääkitystä. Tietysti jos menen erakkoudessa ja arkuudessa äärimmäisyyksiin, niin voinhan aina aloittaa uudestaan. Mutta en vain ole varma siitä, ovatko SSRI-lääkkeet oikeita ihmiselle joka..
- 'kärsii' suurista mielialanvaihteluista
- on tavallaan keskittymiskyvytön
- on joskus vaarallisen impulsiivinen
- ei varsinaisessa mielessä ole 'masentunut' [tyyliin peseytymiset jää väliin jne.]
- on välillä uskomattoman, melkein liian aktiivinen ja vilkas, välillä taas passiivinen kilpikonna
- kärsii unettomuudesta
- on syömishäiriöinen sybariitti
- ei oikein omaa selkeää minäkuvaa [en siis aina oikein tiedä/tunne itseäni, joskus kuvittelen itselleni kaikenlaisia ihan vastakkaisiakin ominaisuuksia, koska en TIEDÄ oikeastaan kuka olen]
- ei oikein tiedä mikä voisi olla elämäntavoite
- kärsii jonkinlaisesta numerosokeudesta [yksinkertaisetkin laskutoimitukset on vaikeita]
- on joskus hiukan epäluuloinen/paranoidi. [Ei pahalla tavalla, mutta vain niin, että en uskalla esim. lääkärillä aina olla rehellinen juttujeni suhteen, koska pelkään niiden tulevan Paperehini ja että sitten joskus niitä käytetään mua vastaan.]
- haluaa epätoivoisesti läheistensä hyväksyntää ja on riippuvainen siitä, vaikka inhoaa tilannetta
- on taipuvainen pakkomielteisiin
- on ihmisarka

On oikeastaan aika kummallista yrittää kuvailla itseään ranskalaisin viivoin. Viivojen väliin jää niin paljon.. En oikein tiedä missä suhteessa elämäni on PAREMPAA lääkkeiden kanssa. Ihmisarkuuteen ne auttavat.. ja unettomuuteen.. Mutta pahentavat taipumista impulsiiviseen hulluiluun. Joskus se voi olla jopa vaarallista. Syömishäiriöön ne eivät auta YHTÄÄN, se on muuten saletti. Melkein pahentavat. Eli suo siellä ja vetelä täällä. Käytä tai älä käytä, lirissä olet kuitenkin.

Joskus mietin voiko mua edes millään mittarilla luokitella ihmiseksi, jonka pitäisi käyttää juuri masennuslääkkeitä. Mies on vihjaillut että saattaisin olla bipolaari, eli Piippolan vaari, kuten me sanotaan leikkisästi. Mutta en tiedä. Piippolan vaarit ovat mun lukiotietojeni mukaan sellaisia, jotka harrastavat uhkapelejä. Pelaavat vaikka kaikki rahansa pois. Ja minä taas olen raha-asioissa tosi varovainen!

Kyllästyttää miettiä jotain 'diagnoosia' itselleen. Mitä se sitä paitsi mua auttaisi, vaikka joku valkotakki sanoisi, että juu Suklis sinulla on BÖPR-häiriö ja taipumusta trallalaakäyttäytymiseen. Entä sitten?? Mitä sen jälkeen?? Elelisin täällä kotona miettien, että olen BÖPRSFP-örkki ja trallallaa. Tuskinpa vaan siitä paranisin.

Mulla on nyt ollut maanantaista lähtien 'vieroitusoireet' lääkkeistä, eli sellaisia tunteita päässä. Kuin jokin jysähtäisi siellä. Se ei ole päänsärkyä, vaan ihan omanlaisensa tunne jonka saa kun lopettaa lääkkeet äkkirysäyksellä [mitä ei tietysti saisi tehdä, mutta turha on väistämätöntä lykätäkään]. Toivottavasti se oire menee ohi, se on aina niin tympeä.

Vaatepettymys

Ostin tuossa juhlamekon, kun on tiedossa muutaman kaverin kanssa 'pikkujoulu'. Ostin postimyynnistä, vaikka jo aikoja sitten päätin etten IKINÄ osta postista, koska niissä on usein sellaisia isoja eroja kuvan ja todellisuuden välillä. No eikös sitten käynyt niin, että tuokin 'kullankimaltava' mekko on oikeasti ruskea.. :) Ja paljon enemmän pronssi kuin siinä kuvassa. Eikä se kimmelöikään. Ja LYHYT se on myös - minä vielä olen arka polvien esittelijä, koska ne ovat niin yököttävän patit. Ostin kokoa 38/40, koska uskoin sen olevan vähän pitempi kuin pienemmät koot.. Nyt hirvittää ajatella, jos olisin ostanut pienemmän - kuinka lyhyt helma siinä olisi ollut!!! Lyhyydestä huolimatta aion sitä mekkoani käyttää pikkujouluriehassa, koska se kuitenkin maksoi sen 30 e [25 e mekko, plus sitten kuljetuskulut]. Onneksi se väri kumminkin sopii mulle.. vaikka ei olekaan yhtään sellainen kuin kuvastossa. Tuntuu vaan kuin kaupoissa olisi tarjolla vain mustaa ja punaista, siksi epätoivoissani tilasin postimyynnistä! Inhoan sitä ajatusta, että juhlamekon pitäisi nyt olla musta tai punainen, kun tulee joulu.. Kuka senkin on määrännyt?