Miehen verenvuoto ei muuten etene MIHINKÄÄN! Työterveyslääkäri oli sanonut nyt ihan suoraan ettei hän osaa sanoa sen syytä [luulisi että se on selvä se syy, liian ahdas peräaukko..] ja muuta ei MUKA voi tehdä kuin että mies joutuu muutaman vuoden välein aina siihen paksusuolen tähystykseen! :( Siis uudestaan ja uudestaan! Sitten lekuri oli määrännyt vielä samoja peräpuikkoja ja rasvaa kuin viimeksi!
Siis kuinka tällainen voi olla mahdollista?? Ihmisen siis odotetaan vuotavan verta ja kärsivän päivittäin. Koska siitähän tässä on kyse! Kyse on ULOSTAMISESTA!! Sitä ei oikein voi välttää! Vai pitäisikö alkaa pidätellä, vain kerran viikossa mennä..?
Mua hämmästyttää se että tuo lääkäriasema jossa työterv. lekuri mesoo, on kuitenkin sellainen kauhean hieno lasipalatsi! Ja on akvaario odotusaulassa ja kaikkea. Mutta sitten kun ihminen oikeasti tarvitsisi apua ja asiantuntevaa lääkäriä, niin tuossa on se mitä saa: EI MITÄÄN!
Joku nyt voi hihittää.. Kaikkea se Suklis kirjoittaa! Mutta olen vähän miettinyt asioita ja olen päättänyt muuttaa suhtautumistani tiettyihin juttuihin. Näissä asioissa [peräsuoliverenvuoto] ei ole mitään hävettävää. Jos niitä häpeää eikä sen vuoksi mene hoitoon, niin ongelmia tulee. Lisäksi ne on juttuja, jotka koskevat meitä kaikkia! On tyhmää häpeillä ja naureskella, koska ei varmaan naurata, jos sattuu oman tai jonkun läheisen kohdalle.
Niin, mua siis vaan suututtaa tuo epäpätevyys! Se, ettei mitään käytännössä tehdä. Vaikka voisi kyllä. Mietin pitäisikö suostutella mies vielä arvauskeskukseen. Joskus sieltä saa tosi hyvääkin apua! Ei aina voi sanoa, että yksityinen on parempi! Vaikka usein olisikin.
Olenpa ollut vihainen tuosta tt-lääkäristä! :( Kun olen huolissani miehestä niin tietysti silloin suututtaa, kun toinen saa vain kärsiä.
0 vuorokautta, eli 23 ½ tuntia...
.. herkkuiluihin. :) Se on mukava ajatus. Tänään melkein sorruin ostamaan suklaata Prismasta, mutta onneksi en tehnyt sitä. Muistin, että mullahan on sitä ja tuota ja tätä kaappissa odottamassa. :) On niin helppoa unohtaa ostaneensa jotain.. kun sen suklaan jemmaa kaapin ylähyllyyn, niin ei sitä usein tule nähtyä.
En ole vieläkään päättänyt leivonnasta! On nyt kummallista. Kinuskikakku houkuttaisi niin, mutta tiedän saavani siitä takuuvarman närästyksen! Toisaalta monesti herkkuilussa saan närästyksen, vaikken söisikään kinukakkua vaan jotain ihan muuta.
lauantai 10. lokakuuta 2009
perjantai 9. lokakuuta 2009
Eläinten rääkkääjistä pari sanaa
Kissanrääkkääjät ovat tänään olleet mielessäni. Sellaisia oli mun lapsuudessa. Pistivät kissalle peräsuoleen jonkun ilotulitteen/räjähteen ja katsoivat, kun kissaparka kuoli. Tällaista tekivät jotkut pojat, en tarkemmin tiennyt KETKÄ, mutta todisteita oli. :( Sairasta. Pelkästä ajatuksesta tuli paha mieli.
Tänään mulle tuli tuo mieleen kun olin huoltoasemalla, piti tankata auto! Niin siinä oli sellainen 4 kersaa, mitä nuo olisi olleet, ehkä 10-vuotiaita. En ole VARMA siitä mitä he puhuivat, se tilanne meni niin nopeasti [olin kassalla ja nämä muksut menivät ulos siitä ovesta], mutta taitaa eläinrääkkäysperinne elää ja voida hyvin. Ainakin fantasiassa, jos ei sitten todellisuudessa. Tuo jäi häiritsemään mua todella paljon. Olisin ehkä halunnut puuttua, kysyä tarkemmin niiltä pikku idiooteilta, että missä mennään, mutta kassalla oli joku nuori tyttö joka alkoi sitten saada jotain ongelmia, kun ei tiennyt luottokortilla maksamisen käytännöstä. Joten siinä se aika meni. Mutta naamat pistin muistiin.. mitä hyötyä siitäkin nyt on.
En tajua eläinten rääkkääjiä. Toinen inhottava juttu sattui kun olin 1. vuoden opiskelija. Joku poikalauma oli kiduttanut siilin hengiltä ihan meidän naapurustossa. Rääkkäsivät sen siilin hengiltä ja sitten pakenivat - ei saatu selville keitä ne oli, tulokset vain näkyi. Siitä kuultuani en koskaan voinut katsoa sen asuinalueen lapsia miettimättä, että oliko tuo.. tai TUO.. :( yksi NIISTÄ.
Mun mielestä eläimiin kohdistuva julmuus saa usein seuraa teini-iässä ilmenevälle julmuudelle ihmistä kohtaan. Siilinkiduttajasta voi 15-vuotiaana tulla mummonpotkija. Siksi sellaiset vanhemmat on PASKOJA, jotka ei puutu lastensa hommailuihin! Sanovat vaan että 'pojat on poikia' ja itsekin on nuoruudessa tullut tehtyä. Typerät sontiaiset.
Kerran sanoin torilla, kun näin sellaisten 5-7-vuotiaitten potkivan puluja. Sanoin niiden vanhemmille. Vanhemmat katsoi mua sellaisilla nyrkinkokoisilla mulkaisuilla ja sitten lähtivät kakaroittensa kanssa.. Kuulin ihan selvästi kun jotain jupisivat, että ei näköjään enää lapsetkaan saa olla lapsia ja pitää hauskaa. Hauskaa joo varmaan, mutta EI niiden lintujen mielestä! Vaikka pulu onkin taudin levittäjä, niin ei sitä silti saa POTKIA, eikä sen siipiä katkoa! Mun piti kyllä koota kaikki rohkeuteni, että uskalsin silloin sanoa. :( Kun olen aika arka.. mutta heikompaa pitää puolustaa, siihen ainakin Suklis uskoo.. ja silloin ON uskallettava, se on PAKKO! Ja sanoin muuten asiasta ihan nätisti vielä, vaikka suututtikin.. Eli en provosoinut mitenkään!
Miksi jotkut ihmiset ajattelevat, että heidän jälkikasvu saa tehdä MITÄ VAAN ja asiaan puuttuvat ovat p-kapäisiä nipottajia? No, se on ikuisuuskysymys se!
Itse uskon kyllä täysin, että KAIKKINAINEN JULMUUS on pahaksi, se luo vain lisää julmuutta. Kyllä juu saa metsästää ja kalastaa, en sitä kiellä, mutta eläinten kidutus ja tahallinen satuttaminen huvimielessä on väärin!
Hitto, nyt en varmaan saa unta moneen tuntiin kun mietin niitä tämänpäiväisiä kakaroita. :( Ja mietin, onko jostain kodista karannut koira nyt.. äh, en tahdo ajatella!!!
Siukkuni on TOSI hellämielinen eläinten kanssa. :) Hänen kaksi kissaansa ovat löytökissoja! Nyt heille on kai tulossa kolmaskin! :) Minusta on hyvä että hän tekee mitä tekee, tosin vähän mietin että missä onkaan sen tien pää. ;) No, koskaan ei Siukku ole 3:a enempää ottanut. Eli kyllä se hänellä hanskassa vielä on. Ja aina on ne eläimet olleet hyvin hoidettuja. Siukulla oli kerran 2 rotukissaa, jotain törkeän kalliita karvapalloja.. :) eikä kumpikaan oppinut OLLENKAAN sisäsiistiksi! Nuo löytikset ovat oppineet, vaikka ovat olleet kovia kokeneita.
Joskus katson satelliittikanavia, Animal Planet on meillä usein päällä, kun pidämme molemmat siitä. Mutta en katso yhtä miehen suosikkiohjelmaa.. siinä on juuri näitä juttuja, kaltoin kohdeltuja eläimiä. :( Mies katsoo sitä, koska useimmiten ne tarinat päättyvät ONNELLISESTI. Eläin parannetaan ja se saa uuden kodin ja ero entiseen on valtava. Mutta on toisenlaisiakin tarinoita, joissa eläin joudutaan lopettamaan. Ja muutenkin.. vaikka tarina loppuisi onnellisesti, niin se kärsimys ahdistaa mua silti! Televisiossakin! :(
Jotkut varsinkin kissoja pitää ihan roskaeläiminä. :( Se on mun mielestä käsittämätöntä. :( Jotkut täällä maallakin ajattelee, että irti olevan kissan saa tappaa. Se ei pidä paikkaansa, kissan pitäisi olla selvästi villiintynyt jos.. mutta se käsitys elää sitkeästi.
Milloin ihminen oppii..??? :(
No, en tahdo ajatella nyt näitä, kun on myöhä ja pitäisi unikin saada.
1 kokonainen vuorokausi enää..
.. ja AHDAN! Muutun haukkaavaksi hipoksi! :) On se vaan hassu ajatus. Olen kallistumassa leivonnan suhteen sen rahkapiirakan puoleen. Mutta varmaa ei ole mikään muu kuin epävarma. ;) Saattaa suunnitelma äkkiä muuttua!
Joskus olen hamstrannut herkkuja niin paljon, että unohdan jonkun uutuuden kaapin pohjalle, eli en muista sen olemassaoloa kun herkuttelu alkaa. Se on noloa! Nyt ei saa käydä niin. :) Kaikki namiuutuudet on testattava!
Tänään mulle tuli tuo mieleen kun olin huoltoasemalla, piti tankata auto! Niin siinä oli sellainen 4 kersaa, mitä nuo olisi olleet, ehkä 10-vuotiaita. En ole VARMA siitä mitä he puhuivat, se tilanne meni niin nopeasti [olin kassalla ja nämä muksut menivät ulos siitä ovesta], mutta taitaa eläinrääkkäysperinne elää ja voida hyvin. Ainakin fantasiassa, jos ei sitten todellisuudessa. Tuo jäi häiritsemään mua todella paljon. Olisin ehkä halunnut puuttua, kysyä tarkemmin niiltä pikku idiooteilta, että missä mennään, mutta kassalla oli joku nuori tyttö joka alkoi sitten saada jotain ongelmia, kun ei tiennyt luottokortilla maksamisen käytännöstä. Joten siinä se aika meni. Mutta naamat pistin muistiin.. mitä hyötyä siitäkin nyt on.
En tajua eläinten rääkkääjiä. Toinen inhottava juttu sattui kun olin 1. vuoden opiskelija. Joku poikalauma oli kiduttanut siilin hengiltä ihan meidän naapurustossa. Rääkkäsivät sen siilin hengiltä ja sitten pakenivat - ei saatu selville keitä ne oli, tulokset vain näkyi. Siitä kuultuani en koskaan voinut katsoa sen asuinalueen lapsia miettimättä, että oliko tuo.. tai TUO.. :( yksi NIISTÄ.
Mun mielestä eläimiin kohdistuva julmuus saa usein seuraa teini-iässä ilmenevälle julmuudelle ihmistä kohtaan. Siilinkiduttajasta voi 15-vuotiaana tulla mummonpotkija. Siksi sellaiset vanhemmat on PASKOJA, jotka ei puutu lastensa hommailuihin! Sanovat vaan että 'pojat on poikia' ja itsekin on nuoruudessa tullut tehtyä. Typerät sontiaiset.
Kerran sanoin torilla, kun näin sellaisten 5-7-vuotiaitten potkivan puluja. Sanoin niiden vanhemmille. Vanhemmat katsoi mua sellaisilla nyrkinkokoisilla mulkaisuilla ja sitten lähtivät kakaroittensa kanssa.. Kuulin ihan selvästi kun jotain jupisivat, että ei näköjään enää lapsetkaan saa olla lapsia ja pitää hauskaa. Hauskaa joo varmaan, mutta EI niiden lintujen mielestä! Vaikka pulu onkin taudin levittäjä, niin ei sitä silti saa POTKIA, eikä sen siipiä katkoa! Mun piti kyllä koota kaikki rohkeuteni, että uskalsin silloin sanoa. :( Kun olen aika arka.. mutta heikompaa pitää puolustaa, siihen ainakin Suklis uskoo.. ja silloin ON uskallettava, se on PAKKO! Ja sanoin muuten asiasta ihan nätisti vielä, vaikka suututtikin.. Eli en provosoinut mitenkään!
Miksi jotkut ihmiset ajattelevat, että heidän jälkikasvu saa tehdä MITÄ VAAN ja asiaan puuttuvat ovat p-kapäisiä nipottajia? No, se on ikuisuuskysymys se!
Itse uskon kyllä täysin, että KAIKKINAINEN JULMUUS on pahaksi, se luo vain lisää julmuutta. Kyllä juu saa metsästää ja kalastaa, en sitä kiellä, mutta eläinten kidutus ja tahallinen satuttaminen huvimielessä on väärin!
Hitto, nyt en varmaan saa unta moneen tuntiin kun mietin niitä tämänpäiväisiä kakaroita. :( Ja mietin, onko jostain kodista karannut koira nyt.. äh, en tahdo ajatella!!!
Siukkuni on TOSI hellämielinen eläinten kanssa. :) Hänen kaksi kissaansa ovat löytökissoja! Nyt heille on kai tulossa kolmaskin! :) Minusta on hyvä että hän tekee mitä tekee, tosin vähän mietin että missä onkaan sen tien pää. ;) No, koskaan ei Siukku ole 3:a enempää ottanut. Eli kyllä se hänellä hanskassa vielä on. Ja aina on ne eläimet olleet hyvin hoidettuja. Siukulla oli kerran 2 rotukissaa, jotain törkeän kalliita karvapalloja.. :) eikä kumpikaan oppinut OLLENKAAN sisäsiistiksi! Nuo löytikset ovat oppineet, vaikka ovat olleet kovia kokeneita.
Joskus katson satelliittikanavia, Animal Planet on meillä usein päällä, kun pidämme molemmat siitä. Mutta en katso yhtä miehen suosikkiohjelmaa.. siinä on juuri näitä juttuja, kaltoin kohdeltuja eläimiä. :( Mies katsoo sitä, koska useimmiten ne tarinat päättyvät ONNELLISESTI. Eläin parannetaan ja se saa uuden kodin ja ero entiseen on valtava. Mutta on toisenlaisiakin tarinoita, joissa eläin joudutaan lopettamaan. Ja muutenkin.. vaikka tarina loppuisi onnellisesti, niin se kärsimys ahdistaa mua silti! Televisiossakin! :(
Jotkut varsinkin kissoja pitää ihan roskaeläiminä. :( Se on mun mielestä käsittämätöntä. :( Jotkut täällä maallakin ajattelee, että irti olevan kissan saa tappaa. Se ei pidä paikkaansa, kissan pitäisi olla selvästi villiintynyt jos.. mutta se käsitys elää sitkeästi.
Milloin ihminen oppii..??? :(
No, en tahdo ajatella nyt näitä, kun on myöhä ja pitäisi unikin saada.
1 kokonainen vuorokausi enää..
.. ja AHDAN! Muutun haukkaavaksi hipoksi! :) On se vaan hassu ajatus. Olen kallistumassa leivonnan suhteen sen rahkapiirakan puoleen. Mutta varmaa ei ole mikään muu kuin epävarma. ;) Saattaa suunnitelma äkkiä muuttua!
Joskus olen hamstrannut herkkuja niin paljon, että unohdan jonkun uutuuden kaapin pohjalle, eli en muista sen olemassaoloa kun herkuttelu alkaa. Se on noloa! Nyt ei saa käydä niin. :) Kaikki namiuutuudet on testattava!
torstai 8. lokakuuta 2009
Ämpäri mukaan ja menoksi?
Miksi jotkut ihmiset kostavat kaupan kassoille sen, jos liikkeessä ei esim. joku luottokortti kelpaa, vaan maksaa voi vain pankkipuolella? Näin tässä äsken taas semmoisen tilanteen. Mä en voi sille mitään, mutta aina jonkun sikamaisen asiakkaan rääkätessä kassaa/tarjoilijaa yms. niin mun myötätunto on sen kassan tai tarjoilijan puolella! Ainakin siis silloin, kun ongelma ei mitenkään johdu siitä työntekijästä, eikä ole hänen teoillaan autettavissa! Miksi ihmiset eivät tajua, että ei se kassatyttö VOI antaa jonkun maksaa Visalla, jos se kauppa ei ota Visaa vastaan! Turha sitten on haukkua sitä tyttöä. Ihan samoin jos kassakoneessa tai hintalapussa on joku vika, että homma vähän myöhästyy, niin ei se ole asiakaspalvelijan syy!
Inhottaa kun joku tällainen 'minäminäminä' ihminen ensin ilkeilee kassalle tai tarjoilijalle ja sitten marssii pois kuin olisi tehnyt suurenkin urotyön ja naama täynnä omahyväistä suuttumusta. Onko sellaisella ihmisellä OIKEASTI saman päivän aikana hyvä mieli? Voiko olla? Kun on mahdollisesti loukannut sitä kassatyttöä niin, että toinen pidättelee itkua suunnilleen?
Olen joskus huomannut sellaisissa tilanteissa, joissa VOISIN heittäytyä hankalaksi/ilkeäksi [palauttaessa viallista tuotetta, tai muuta ongelmaa] sen asiakaspalvelijan HELPOTUKSEN, kun olenkin ystävällinen ja kiltti ja sanon, että ei se mitään. Varsinkin joissain nuorissa näkee sen tosi selvästi. He saattavat vielä miettiä mille alalle aikovat lopullisesti, ja yksikin pissapäinen asiakas voi ehkä aiheuttaa sen, ettei palveluala olekaan se ala! Pistää vähän miettimään, eikö? Eikö vain meidän kaikkien pitäisi vähän arkisessa elämässä miettiä sanomisiamme. Niillä voi olla hurjan kauaskantoiset vaikutukset.
Olin itse kerran lyhyen aikaa sellaisena ajanvaraajana. Eli ihmisenä, jolle soitetaan kun varataan aika. No, siinä kanssa sai nähdä ja KUULLA kaikenlaista! Ihmiset saattoivat alkaa mulle purkautua, jos se heidän aikansa jouduttiin perumaan (ammattilainen oli esim. sairastunut tai muu pakottava este). Tai sitten mua syytettiin, jos ei aikaa löytynyt juuri sille päivälle kuin joku tämmöinen ihminen olisi sen halunnut! Jos sanoit, että valitettavasti juuri se päivä on aivan täyteen varattu, niin jo oli kauhea onnettomuus! Voi voi ja oi oi. Ja kaiken olisi tietty pitänyt tapahtua sekunnissa.. viis siitä ettei tietokone nyt vaan toimi niin.
Ihmiset kuulemma myös raivoavat sähköyhtiöiden asiakaspalvelijoille, jos on sähkökatko! Onhan 'fiksua'! Ihan kuin se tyttö siellä kulkisi katkomassa ihmisten sähköjä tahallaan! Ei sillä ole mitään tekemistä koko homman kanssa, kyllä ne on eri ihmiset jotka niitä sähköjä korjaa.. ja katkoja taas on usein UKKONEN tms. joten sopii mennä ulos raivoamaan salamoille ja jyrinälle. ;) Hehe.
2 kokonaista vuorokautta..
.. mässinkiin! TOIVOTTAVASTI ei käy niin kuin viimeksi, ja tule sellaista kauheaa oloa! Joka siis on melkein-oksu olotila. Melkein, mutta ei aivan! Se oli kovin kurjaa, kun tuli semmoinen.. siellä Mäkkärissä! Ja tosiaan kun jouduin jo miettimään, että JOS oksu tulee autossa, niin annan sen tulla sylissä olevan takkini päälle. Koska siis häpesin niin kovasti sitä ajatusta, että mun täytyisi nousta autosta tienposkeen puhaltamaan ryynit.. !!! Kaikkien muiden liikkeellä olijoiden nähden! Voih, kun ei vain niin koskaan mulle kävisi!
Mä olen nykyisin niin huono syöjä, että enpäs tiedä mitä tästä vielä tulee.
Pitäisikö aina alkaa pitää autossa mukana ÄMPÄRIÄ?? Pahimman varalle siis? Siihen voisi oksentaa.. helposti! Mutta tietysti sellainen vie tilaa. Ellei sitä sitten tunkisi takapenkille. Sieltä sen voisi vetää esiin tarvittaessa. Tuo ei muuten ole ollenkaan hassumpi ajatus!
On kyllä kurjaa, kun en ole osannut päättää mitä leivon herkkuiluun! Melkein saatan kallistua siihen rahkapiirakkaan. Muttei se vielä IHAN varmaa ole.
Inhottaa kun joku tällainen 'minäminäminä' ihminen ensin ilkeilee kassalle tai tarjoilijalle ja sitten marssii pois kuin olisi tehnyt suurenkin urotyön ja naama täynnä omahyväistä suuttumusta. Onko sellaisella ihmisellä OIKEASTI saman päivän aikana hyvä mieli? Voiko olla? Kun on mahdollisesti loukannut sitä kassatyttöä niin, että toinen pidättelee itkua suunnilleen?
Olen joskus huomannut sellaisissa tilanteissa, joissa VOISIN heittäytyä hankalaksi/ilkeäksi [palauttaessa viallista tuotetta, tai muuta ongelmaa] sen asiakaspalvelijan HELPOTUKSEN, kun olenkin ystävällinen ja kiltti ja sanon, että ei se mitään. Varsinkin joissain nuorissa näkee sen tosi selvästi. He saattavat vielä miettiä mille alalle aikovat lopullisesti, ja yksikin pissapäinen asiakas voi ehkä aiheuttaa sen, ettei palveluala olekaan se ala! Pistää vähän miettimään, eikö? Eikö vain meidän kaikkien pitäisi vähän arkisessa elämässä miettiä sanomisiamme. Niillä voi olla hurjan kauaskantoiset vaikutukset.
Olin itse kerran lyhyen aikaa sellaisena ajanvaraajana. Eli ihmisenä, jolle soitetaan kun varataan aika. No, siinä kanssa sai nähdä ja KUULLA kaikenlaista! Ihmiset saattoivat alkaa mulle purkautua, jos se heidän aikansa jouduttiin perumaan (ammattilainen oli esim. sairastunut tai muu pakottava este). Tai sitten mua syytettiin, jos ei aikaa löytynyt juuri sille päivälle kuin joku tämmöinen ihminen olisi sen halunnut! Jos sanoit, että valitettavasti juuri se päivä on aivan täyteen varattu, niin jo oli kauhea onnettomuus! Voi voi ja oi oi. Ja kaiken olisi tietty pitänyt tapahtua sekunnissa.. viis siitä ettei tietokone nyt vaan toimi niin.
Ihmiset kuulemma myös raivoavat sähköyhtiöiden asiakaspalvelijoille, jos on sähkökatko! Onhan 'fiksua'! Ihan kuin se tyttö siellä kulkisi katkomassa ihmisten sähköjä tahallaan! Ei sillä ole mitään tekemistä koko homman kanssa, kyllä ne on eri ihmiset jotka niitä sähköjä korjaa.. ja katkoja taas on usein UKKONEN tms. joten sopii mennä ulos raivoamaan salamoille ja jyrinälle. ;) Hehe.
2 kokonaista vuorokautta..
.. mässinkiin! TOIVOTTAVASTI ei käy niin kuin viimeksi, ja tule sellaista kauheaa oloa! Joka siis on melkein-oksu olotila. Melkein, mutta ei aivan! Se oli kovin kurjaa, kun tuli semmoinen.. siellä Mäkkärissä! Ja tosiaan kun jouduin jo miettimään, että JOS oksu tulee autossa, niin annan sen tulla sylissä olevan takkini päälle. Koska siis häpesin niin kovasti sitä ajatusta, että mun täytyisi nousta autosta tienposkeen puhaltamaan ryynit.. !!! Kaikkien muiden liikkeellä olijoiden nähden! Voih, kun ei vain niin koskaan mulle kävisi!
Mä olen nykyisin niin huono syöjä, että enpäs tiedä mitä tästä vielä tulee.
Pitäisikö aina alkaa pitää autossa mukana ÄMPÄRIÄ?? Pahimman varalle siis? Siihen voisi oksentaa.. helposti! Mutta tietysti sellainen vie tilaa. Ellei sitä sitten tunkisi takapenkille. Sieltä sen voisi vetää esiin tarvittaessa. Tuo ei muuten ole ollenkaan hassumpi ajatus!
On kyllä kurjaa, kun en ole osannut päättää mitä leivon herkkuiluun! Melkein saatan kallistua siihen rahkapiirakkaan. Muttei se vielä IHAN varmaa ole.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Joskus ärsyttää!
1. Ihmiset, jotka lyhyttä esittelyä tms. pyydettäessä alkavat suoltaa elämäntarinaansa tuntitolkulla.
2. Ihmiset, jotka näpelöivät, naarmuttavat ja pahoinpitelevät pilalle kirjastojen YHTEISEEN käyttöön tarkoitetut, lainattavat DVD- ja CD-levyt!
3. Ihmiset, joiden on pakko olla äänessä aina, oli asiaa tai ei! Oman äänen kuunteleminen on niiiii-iin ihanaa! Ja onhan se sitä muistakin, onhan..?
No niin, siinä päivän negatiivisuusannos! :( Kun ei aina jaksa olla kovin positiivinenkaan. Tuo ykkösjuttu on todella kumma. Se voi tapahtua missä vaan, esim. jossain ohjatussa harrastuksessa tai toimintapiirissä, jossa toiminnan ohjaaja pyytää ihmisiä esittelemään itsensä 'muutamalla sanalla'. Voi jeesus, sen pahempaa erehdystä ei tietyssä seurassa VOI tehdä! Sieltä alkaakin never ending story purkautua.. 'sitten viisivuotiaana sain semmoisen polkupyörän ja kaaduin sillä ja tuli arpi otsaan. Muttei se vielä mitään, seuraavana vuonna naapurin Irman syntymäpäivillä minä..' Ja muu väki suunnileen KIEMURTELEE tätä kuunnellessa ja katsoo kelloa, tahtoo päästä eteenpäin.
Nyt tietty joku ajattelee että ahaa, onpas Suklis EPÄEMPAATTINEN, eikös Suklis osaa KUUNNELLA. Osaan juu ja ihan naama peruslukemilla, jopa tuommoisissa tilanteissa. Mutta en nauti siitä yhtään. Olen ihan kiinnostunut ihmisten elämäntarinoista, mutta pitkille selvityksille on oma aikansa ja paikkansa, eikä se ole silloin kun kysytään suunnilleen nimeä, ikää, asuinpaikkaa ja ammattia!
Tavallaan on tietysti surullistakin, että ihmisiä ei kai kuunnella, että heidän täytyy mitä sopimattomimmissakin paikoissa alkaa juontaa tuollaisia juttuja. Alkaisivat pitää blogia. ;) Täällä saa avautua juuri niin paljon kuin tahtoo ja lukijat lukevat vapaaehtoisesti sitä - tai sitten eivät lue ollenkaan! Ketään ei pakoteta.
3 kokonaista vuorokautta - -
ja herkkuilen! :) Onpas sitä kiva ajatella, jo tässä myrtsi ilmekin kääntyy hymyyn! En vaan ole tehnyt päätöstä siitä leivonnasta, että onko se marjainen rahkapiirakka vaiko kinuskikakku. Kai se tässä pian selviää. Kummatkin on varmasti oikein hyviä.
Tulee olemaan ihan mielenkiintoista maistaa niitä sukulaateja, joita en aiemmin ole maistanut - tarkoitan siis sitä Ritter Sportin keksisuklaata ja Maraboun uutuuslevyä. Kai sitä tavallaan etsii sitä täydellistä suklaata jostain.
2. Ihmiset, jotka näpelöivät, naarmuttavat ja pahoinpitelevät pilalle kirjastojen YHTEISEEN käyttöön tarkoitetut, lainattavat DVD- ja CD-levyt!
3. Ihmiset, joiden on pakko olla äänessä aina, oli asiaa tai ei! Oman äänen kuunteleminen on niiiii-iin ihanaa! Ja onhan se sitä muistakin, onhan..?
No niin, siinä päivän negatiivisuusannos! :( Kun ei aina jaksa olla kovin positiivinenkaan. Tuo ykkösjuttu on todella kumma. Se voi tapahtua missä vaan, esim. jossain ohjatussa harrastuksessa tai toimintapiirissä, jossa toiminnan ohjaaja pyytää ihmisiä esittelemään itsensä 'muutamalla sanalla'. Voi jeesus, sen pahempaa erehdystä ei tietyssä seurassa VOI tehdä! Sieltä alkaakin never ending story purkautua.. 'sitten viisivuotiaana sain semmoisen polkupyörän ja kaaduin sillä ja tuli arpi otsaan. Muttei se vielä mitään, seuraavana vuonna naapurin Irman syntymäpäivillä minä..' Ja muu väki suunnileen KIEMURTELEE tätä kuunnellessa ja katsoo kelloa, tahtoo päästä eteenpäin.
Nyt tietty joku ajattelee että ahaa, onpas Suklis EPÄEMPAATTINEN, eikös Suklis osaa KUUNNELLA. Osaan juu ja ihan naama peruslukemilla, jopa tuommoisissa tilanteissa. Mutta en nauti siitä yhtään. Olen ihan kiinnostunut ihmisten elämäntarinoista, mutta pitkille selvityksille on oma aikansa ja paikkansa, eikä se ole silloin kun kysytään suunnilleen nimeä, ikää, asuinpaikkaa ja ammattia!
Tavallaan on tietysti surullistakin, että ihmisiä ei kai kuunnella, että heidän täytyy mitä sopimattomimmissakin paikoissa alkaa juontaa tuollaisia juttuja. Alkaisivat pitää blogia. ;) Täällä saa avautua juuri niin paljon kuin tahtoo ja lukijat lukevat vapaaehtoisesti sitä - tai sitten eivät lue ollenkaan! Ketään ei pakoteta.
3 kokonaista vuorokautta - -
ja herkkuilen! :) Onpas sitä kiva ajatella, jo tässä myrtsi ilmekin kääntyy hymyyn! En vaan ole tehnyt päätöstä siitä leivonnasta, että onko se marjainen rahkapiirakka vaiko kinuskikakku. Kai se tässä pian selviää. Kummatkin on varmasti oikein hyviä.
Tulee olemaan ihan mielenkiintoista maistaa niitä sukulaateja, joita en aiemmin ole maistanut - tarkoitan siis sitä Ritter Sportin keksisuklaata ja Maraboun uutuuslevyä. Kai sitä tavallaan etsii sitä täydellistä suklaata jostain.
maanantai 5. lokakuuta 2009
Mistä ajatus tulee?
Oikeasti kannattaa joskus miettiä mistä ajatukset tulevat. Mistä tulee himo herkkuihin, pakottava tarve syödä? Tai pakottava tarve saada tai suorittaa jotain, joka katsotaan 'pakolliseksi' elämässä. Yleensä kun näitä ajatuksia lähtee seuraamaan, niin voi löytää jotain yllättävää. Tai sitten ympäristön painostuksen, joka on tuotu julki jollain omaa elämää koskevalla kommentilla.
Itselläni on herkkuhimo ja hamstraus silloin kun
- olen epävarma
- olen hermostunut, esim. Äetmuorin takia, hänen puheistaan tms.
- olen yksinäinen
- elämä tuntuu tyhjältä.
Kun tunnistan nämä tunteet, niin sitten osaan toimia niin, että se tyhjyyden tunne häviäisi. Ja SANON itselleni, että Muori osaa joskus olla typerä ja katkera, ja ettei hänen puheidensa vuoksi kannata alkaa ylireagoida. Ja ettei syöminen paranna näitä ongelmia.
Suorituspakkoa koen silloin kun
- joku suhtautuu lapsettomaan pariin vähätellen ja kuin he olisivat ikuisia nuoria. Tällaiseen joskus törmää. Puhutaan 'nuoresta parista' ihan tahallaan, korostaen sitä että vasta lapsi tekee perheen ja tuo aikuisuuden. Hoh hoijaa. Sellaisina hetkinä voin kokea paniikkia siitä ettei meillä ole lasta joka olemassaolollaan 'tekisi' meistä hyväksyttävän AIKUISEN parin.
- joku oikein toitottaa, kuinka hän 'ei kestäisi' olla työttömänä ja tenttaa että miten IHMEESSÄ saat ajan kulumaan jne. Ja vihjailee eläkekertymän puutteesta jne. Ja kuinka työttömät on laiskaa roskasakkia, mielenterveysmörköjä yms. Silloin koen paniikinomaisen tunteen siitä, että mun on SAATAVA työ, joku työ, mikä hyvänsä ja PIAN! Että saisin sillä ostettua itselleni ihmisarvon.
Kun tunnistan nämä tunteet niin voin ajatella, että tuo ensimmäinen ajatus lapsesta 'todellisen perheen' tekijänä on typerä, vanhanaikainen ja ahdas. Mun nähdäkseni moneen tuttavaperheeseen lapsi on tuonut lähinnä helvetinmoiset tappelut kotitöistä, sen lemmen hedelmän vahtimisesta ['se on SUN vuoro nyt, mä olin kotona viimeksi sen kanssa..'] ja vajaatehoiset aikuiset. En sitä tarkoita etteikö lapsi voisi onnellistuttaa paria, kyllä se voi, mutta nähdäkseni se ei mitenkään AIKUISTA ihmistä. Niin paljon on vanhempia, jotka laiminlyövät lastaan, ettei biologisesta vanhemmuudesta oikeasti voi sanoa aikuistuttajana sitä eikä tätä. Lisäksi voin ajatella, että tällainen lapsi luo perheen-ajattelija on ajattelematon hölmö painostaessaan ihmisiä henkilökohtaisissa asioissa. Ja ettei se oikeasti KUULU kenellekään, onko toisilla lapsia vai ei!
Tuosta työttömyysasiasta taas voin ajatella samoin: kenellä on oikeus tulla toisen elämää sorkkimaan ja esittämään siitä kommentteja? Huolehtisimme vain omista asioistamme ja töistämme. Työttöminä on nykyisin niin paljon erilaisia ihmisiä, ettei työttömyyden perusteella voi ihmisestä oikeastaan sanoa mitään. Mennyt on se aika, kun töitä piisasi ja työttömät voitiin yleistää keskikaljakuppilan kantaväeksi ja laitapuolen kulkijoiksi. Kyllä nykyisin on ohjelmistosuunnittelijoita, arkkitehtejä, jopa tohtoritason ihmisiä työttöminä! Ja sitten yritän miettiä niin, ettei ole viisasta tehdä elämää koskevia ratkaisuja [työtä] paniikkitunnelmassa ja harkitsematta. Ja ettei se ole kypsää, antaa toiselle ihmiselle sellaista valtaa oman itsen yli.
Näin voi itse ajattelemalla vähän tsempata itseään. Ja oikeastaan kaikki nuo asiat ovat sellaisia, jotka sanoisin ystävälleni, jos hän tulisi valittamaan tällaista painostusta. Joten voin kai sanoa ne itsellenikin, oma itsehän nyt pitäisi myös olla eräänlainen ystävä, jota kohtelee HYVIN.
Aina ympäristö jostain mäkättää! Miehen työkaveri kerran leimasi toisen työkaverin vaimon, kolmen lapsen kotiäidin, 'laiskaksi' ja 'työnvälttelijäksi', koska hän oli kotona lasten kanssa allergisoiduttuaan niin, ettei voinut entistä työtään tehdä. [Allergia oli tietysti 'tekosairaus' arvostelijan mielestä!] Näin siis vaan on laiskuri kolmen lapsen huoltaja ja hoitaja! Ja sitten taas toisaalta mollataan, jos ihminen [nainen] on LIIAN kunnianhimoinen ja painaa vaan töissä koko ajan. Sellainen ei ole naisellista, sellainen on pinnallista ja rahanahnetta ja eihän työ voi olla koko elämä jne. jne.
Naiset varsinkin on tosi hanakasti aina arvostelemassa. Yhdestä asiasta olen Muorin kanssa samaa mieltä, nimittäin siitä että harvoin ihmiset hyvää toisistaan puhuvat! Aina jonkun elämäntyylissä on jotain sellaista, mitä paheksutaan. Jos ei muuta, niin sitten on asunto/koti liian iso tai liian pieni, asuinpaikka väärä, kyllä kaikesta sanomista keksii.
5 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn!
Mun mielestä on mukavaa, kun MÄSSY tulee. Nautin siitä tunteesta, kun nukahdan oikein helposti kun masu on täysi. Ja siitä kun on lämmin. Monesti vähän palelen! Mutta herkkuilussa en palele koskaan! Silloin saatan olla täällä kotona ihan teepaidassa, eli TEEPPARISSA. Nyt en enää aio hamstrata mitään! Leivontaa olen suunnitellut: joko marjaista rahkapiirakkaa teen, tai sitten kinuskikakkua. Marjajutussa olisi se hyvä puoli, että sitä jäisi pakkaseen ja siitä tykkää mies ja varmasti jotkut vieraatkin. Kinukakussa on se hyvä puoli, että se on sairaan hyvää ja ihanaa.. :) Mutta ehkä myös vähän liian imelää..?
Hullu juttu, mulla on nyt ollut viime aikoina kummaa hätäännystä sellaisesta.. kun mietin, että ONKO mulla jotain menoa tai harrastusta esim. huomenna vai ei. :) Huomaa kyllä että olen tänä syksynä ollut vähän aktiivisempi harrastusten suhteen. Niitä on nyt muutama kerta viikkossa ja siksi kai hermoilen. Tuntuu tyhmältä hermota, tietysti TIEDÄN muistavani menoni, mutta kai se on tätä kun ei ole tottunut niin paljon lähtemään kotoa.. niin alkuun tuntuu oudolta, sitä pelkää unohtavansa jonkun menon.
Itselläni on herkkuhimo ja hamstraus silloin kun
- olen epävarma
- olen hermostunut, esim. Äetmuorin takia, hänen puheistaan tms.
- olen yksinäinen
- elämä tuntuu tyhjältä.
Kun tunnistan nämä tunteet, niin sitten osaan toimia niin, että se tyhjyyden tunne häviäisi. Ja SANON itselleni, että Muori osaa joskus olla typerä ja katkera, ja ettei hänen puheidensa vuoksi kannata alkaa ylireagoida. Ja ettei syöminen paranna näitä ongelmia.
Suorituspakkoa koen silloin kun
- joku suhtautuu lapsettomaan pariin vähätellen ja kuin he olisivat ikuisia nuoria. Tällaiseen joskus törmää. Puhutaan 'nuoresta parista' ihan tahallaan, korostaen sitä että vasta lapsi tekee perheen ja tuo aikuisuuden. Hoh hoijaa. Sellaisina hetkinä voin kokea paniikkia siitä ettei meillä ole lasta joka olemassaolollaan 'tekisi' meistä hyväksyttävän AIKUISEN parin.
- joku oikein toitottaa, kuinka hän 'ei kestäisi' olla työttömänä ja tenttaa että miten IHMEESSÄ saat ajan kulumaan jne. Ja vihjailee eläkekertymän puutteesta jne. Ja kuinka työttömät on laiskaa roskasakkia, mielenterveysmörköjä yms. Silloin koen paniikinomaisen tunteen siitä, että mun on SAATAVA työ, joku työ, mikä hyvänsä ja PIAN! Että saisin sillä ostettua itselleni ihmisarvon.
Kun tunnistan nämä tunteet niin voin ajatella, että tuo ensimmäinen ajatus lapsesta 'todellisen perheen' tekijänä on typerä, vanhanaikainen ja ahdas. Mun nähdäkseni moneen tuttavaperheeseen lapsi on tuonut lähinnä helvetinmoiset tappelut kotitöistä, sen lemmen hedelmän vahtimisesta ['se on SUN vuoro nyt, mä olin kotona viimeksi sen kanssa..'] ja vajaatehoiset aikuiset. En sitä tarkoita etteikö lapsi voisi onnellistuttaa paria, kyllä se voi, mutta nähdäkseni se ei mitenkään AIKUISTA ihmistä. Niin paljon on vanhempia, jotka laiminlyövät lastaan, ettei biologisesta vanhemmuudesta oikeasti voi sanoa aikuistuttajana sitä eikä tätä. Lisäksi voin ajatella, että tällainen lapsi luo perheen-ajattelija on ajattelematon hölmö painostaessaan ihmisiä henkilökohtaisissa asioissa. Ja ettei se oikeasti KUULU kenellekään, onko toisilla lapsia vai ei!
Tuosta työttömyysasiasta taas voin ajatella samoin: kenellä on oikeus tulla toisen elämää sorkkimaan ja esittämään siitä kommentteja? Huolehtisimme vain omista asioistamme ja töistämme. Työttöminä on nykyisin niin paljon erilaisia ihmisiä, ettei työttömyyden perusteella voi ihmisestä oikeastaan sanoa mitään. Mennyt on se aika, kun töitä piisasi ja työttömät voitiin yleistää keskikaljakuppilan kantaväeksi ja laitapuolen kulkijoiksi. Kyllä nykyisin on ohjelmistosuunnittelijoita, arkkitehtejä, jopa tohtoritason ihmisiä työttöminä! Ja sitten yritän miettiä niin, ettei ole viisasta tehdä elämää koskevia ratkaisuja [työtä] paniikkitunnelmassa ja harkitsematta. Ja ettei se ole kypsää, antaa toiselle ihmiselle sellaista valtaa oman itsen yli.
Näin voi itse ajattelemalla vähän tsempata itseään. Ja oikeastaan kaikki nuo asiat ovat sellaisia, jotka sanoisin ystävälleni, jos hän tulisi valittamaan tällaista painostusta. Joten voin kai sanoa ne itsellenikin, oma itsehän nyt pitäisi myös olla eräänlainen ystävä, jota kohtelee HYVIN.
Aina ympäristö jostain mäkättää! Miehen työkaveri kerran leimasi toisen työkaverin vaimon, kolmen lapsen kotiäidin, 'laiskaksi' ja 'työnvälttelijäksi', koska hän oli kotona lasten kanssa allergisoiduttuaan niin, ettei voinut entistä työtään tehdä. [Allergia oli tietysti 'tekosairaus' arvostelijan mielestä!] Näin siis vaan on laiskuri kolmen lapsen huoltaja ja hoitaja! Ja sitten taas toisaalta mollataan, jos ihminen [nainen] on LIIAN kunnianhimoinen ja painaa vaan töissä koko ajan. Sellainen ei ole naisellista, sellainen on pinnallista ja rahanahnetta ja eihän työ voi olla koko elämä jne. jne.
Naiset varsinkin on tosi hanakasti aina arvostelemassa. Yhdestä asiasta olen Muorin kanssa samaa mieltä, nimittäin siitä että harvoin ihmiset hyvää toisistaan puhuvat! Aina jonkun elämäntyylissä on jotain sellaista, mitä paheksutaan. Jos ei muuta, niin sitten on asunto/koti liian iso tai liian pieni, asuinpaikka väärä, kyllä kaikesta sanomista keksii.
5 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn!
Mun mielestä on mukavaa, kun MÄSSY tulee. Nautin siitä tunteesta, kun nukahdan oikein helposti kun masu on täysi. Ja siitä kun on lämmin. Monesti vähän palelen! Mutta herkkuilussa en palele koskaan! Silloin saatan olla täällä kotona ihan teepaidassa, eli TEEPPARISSA. Nyt en enää aio hamstrata mitään! Leivontaa olen suunnitellut: joko marjaista rahkapiirakkaa teen, tai sitten kinuskikakkua. Marjajutussa olisi se hyvä puoli, että sitä jäisi pakkaseen ja siitä tykkää mies ja varmasti jotkut vieraatkin. Kinukakussa on se hyvä puoli, että se on sairaan hyvää ja ihanaa.. :) Mutta ehkä myös vähän liian imelää..?
Hullu juttu, mulla on nyt ollut viime aikoina kummaa hätäännystä sellaisesta.. kun mietin, että ONKO mulla jotain menoa tai harrastusta esim. huomenna vai ei. :) Huomaa kyllä että olen tänä syksynä ollut vähän aktiivisempi harrastusten suhteen. Niitä on nyt muutama kerta viikkossa ja siksi kai hermoilen. Tuntuu tyhmältä hermota, tietysti TIEDÄN muistavani menoni, mutta kai se on tätä kun ei ole tottunut niin paljon lähtemään kotoa.. niin alkuun tuntuu oudolta, sitä pelkää unohtavansa jonkun menon.
lauantai 3. lokakuuta 2009
"Antelias" Suklis
Olen miettinyt omaa luonnettani, sen ydintä, siis sitä mihin kaikki kiteytyy. Mä olen kuitenkin aika ANTELIAS ihminen, se on luontoni. Jos pitäisi siis määritellä yhdellä sanalla. Mun on tosi vaikea kieltää ihmisiltä mitään. Jos teen niin, niin koen syyllisyyttä. Ehkä se anteliaisuus voi olla myös samaa mitä kiltteydellä tarkoitetaan.
Seksissäkin olen kai ollut 'kevytkenkäinen' [Suklis Lutkailija], koska olen ollut ANTELIAS. Joskus olen harrastanut seksiä varsinaisesti haluamatta sitä itse, aika laimeistakin tunteista käsin olen ollut liikkeellä. Oikeastaan on hullua, että anteliaisuus on muuten hyve, mutta jos se liitetään seksuaalisessa mielessä ihmiseen, niin siitä tulee halveksiva sana. Antelias on yhtä kuin huora. Sana on sama, mutta asiayhteys muuttaa kaiken.
Mulle seksi ei koskaan ole ollut sitä, että olisin hampaat irvessä vaatinut omaa orgasmiani. Olen joskus jäänyt tyydyttämättömäksikin, mutta se ei silti ole merkinnyt paljon. En osaa ajatella seksiä jonain sellaisena, josta täytyy saada juuri tietty asia. Siitä saa monta erilaista asiaa. Kaikkein tyydyttävimmät seksisuhteet ovat mulle olleet niitä yhden illan / hyvin lyhytaikaisia suhteita. Niissä uskaltaa olla naaras. Mitä enemmän henkistä sisältöä pukkaa suhteeseen, niin sen fyysisesti laimeammaksi käy seksi. Näin siis mulla.
En tarkoita kehua tai haukkua itseäni kun sanon itseäni ANTELIAAKSI. Voihan se nimittäin olla joku semmoinenkin juttu, jonka vanhemmat [Äetmuori lähinnä] ovat istuttaneet muhun. Eikä siis todellista luontoani ollenkaan?
Ehkä sekin on anteliaisuutta, kun leivon vieraille silloinkin, kun en itse voi syödä. Halu onnellistuttaa muita. Antaa muille.
Oikeastaan on pelottavaa miten vähän seksiasioissa asenteet muuttuvat oli ihminen sitten 15 ja 35. Antelias on aina huora, seksuaalisesti toimelias mies on sankari. Seksiasenteista opit kaiken mitä oppia täytyy jo yläasteen pihalla. Kar-me-aa! Sellaisia miehiä on, jotka ei missään oloissa alkaisi suhdetta naisen kanssa, jolla on ollut enemmän seksikokemuksia kuin heillä itsellään. Puhun nyt aikuisista miehistä, joilta odottaisi suurempaa järkevyyttä.
Miksi näitä mietin?
Mietin tätä anteliaisuus-juttua siksi, kun olen taas tänään JOUTUNUT miettimään itseäni syöjänä. Sorruin nimittäin hirvittävään hamstraukseen: ostin Maraboun uutuuden, jossa on toffeeta ja pähkinää.. ja sitten Lidlistä ostin Ritter Sportin keksisuklaatilevyn. :(
Herkkuilijana en ole antelias.. tarkoitan siis, että pidän vähän omistani kiinni. Ja salailen. Yhä. Siis näitä ostoksia. Sen Riihimäeltä hakemani Sorini-konvehtipussinkin olen kätkenyt kaappiin, ettei mies näkisi. Sinne kaappiin kätkin nämä uusimmatkin. Pelkään koko ajan, että mies sanoo jotain. Nauraa tai pitää mua ihan hulluna. Kun on sukulaatia kaappit täynnä. Kerran hän sanoi - sillä lailla hyväntahtoisesti - että mulla taitavat silmät vetää enemmän kuin vatsa. :( On siinä totuutta.
Herkkuiluissa olen aika rautaisen itsekäs. En tahdo lähteä kotoa oikeastaan minnekään, koska masu tuntuu isolta ja raskaalta ja haluan vain upota siihen herkkuilun tunnelmaan. Olen tehnyt myös selväksi sen, että näin on, turha häiritä mua herkkuillessa. Mies on sopeutunut siihen. Joskus mietin olenko kauhean hankala elämänkumppani. Miksi se anteliaisuus on kaikilla muilla elämän alueilla, vaan ei tässä syömisessä?
Seksissäkin olen kai ollut 'kevytkenkäinen' [Suklis Lutkailija], koska olen ollut ANTELIAS. Joskus olen harrastanut seksiä varsinaisesti haluamatta sitä itse, aika laimeistakin tunteista käsin olen ollut liikkeellä. Oikeastaan on hullua, että anteliaisuus on muuten hyve, mutta jos se liitetään seksuaalisessa mielessä ihmiseen, niin siitä tulee halveksiva sana. Antelias on yhtä kuin huora. Sana on sama, mutta asiayhteys muuttaa kaiken.
Mulle seksi ei koskaan ole ollut sitä, että olisin hampaat irvessä vaatinut omaa orgasmiani. Olen joskus jäänyt tyydyttämättömäksikin, mutta se ei silti ole merkinnyt paljon. En osaa ajatella seksiä jonain sellaisena, josta täytyy saada juuri tietty asia. Siitä saa monta erilaista asiaa. Kaikkein tyydyttävimmät seksisuhteet ovat mulle olleet niitä yhden illan / hyvin lyhytaikaisia suhteita. Niissä uskaltaa olla naaras. Mitä enemmän henkistä sisältöä pukkaa suhteeseen, niin sen fyysisesti laimeammaksi käy seksi. Näin siis mulla.
En tarkoita kehua tai haukkua itseäni kun sanon itseäni ANTELIAAKSI. Voihan se nimittäin olla joku semmoinenkin juttu, jonka vanhemmat [Äetmuori lähinnä] ovat istuttaneet muhun. Eikä siis todellista luontoani ollenkaan?
Ehkä sekin on anteliaisuutta, kun leivon vieraille silloinkin, kun en itse voi syödä. Halu onnellistuttaa muita. Antaa muille.
Oikeastaan on pelottavaa miten vähän seksiasioissa asenteet muuttuvat oli ihminen sitten 15 ja 35. Antelias on aina huora, seksuaalisesti toimelias mies on sankari. Seksiasenteista opit kaiken mitä oppia täytyy jo yläasteen pihalla. Kar-me-aa! Sellaisia miehiä on, jotka ei missään oloissa alkaisi suhdetta naisen kanssa, jolla on ollut enemmän seksikokemuksia kuin heillä itsellään. Puhun nyt aikuisista miehistä, joilta odottaisi suurempaa järkevyyttä.
Miksi näitä mietin?
Mietin tätä anteliaisuus-juttua siksi, kun olen taas tänään JOUTUNUT miettimään itseäni syöjänä. Sorruin nimittäin hirvittävään hamstraukseen: ostin Maraboun uutuuden, jossa on toffeeta ja pähkinää.. ja sitten Lidlistä ostin Ritter Sportin keksisuklaatilevyn. :(
Herkkuilijana en ole antelias.. tarkoitan siis, että pidän vähän omistani kiinni. Ja salailen. Yhä. Siis näitä ostoksia. Sen Riihimäeltä hakemani Sorini-konvehtipussinkin olen kätkenyt kaappiin, ettei mies näkisi. Sinne kaappiin kätkin nämä uusimmatkin. Pelkään koko ajan, että mies sanoo jotain. Nauraa tai pitää mua ihan hulluna. Kun on sukulaatia kaappit täynnä. Kerran hän sanoi - sillä lailla hyväntahtoisesti - että mulla taitavat silmät vetää enemmän kuin vatsa. :( On siinä totuutta.
Herkkuiluissa olen aika rautaisen itsekäs. En tahdo lähteä kotoa oikeastaan minnekään, koska masu tuntuu isolta ja raskaalta ja haluan vain upota siihen herkkuilun tunnelmaan. Olen tehnyt myös selväksi sen, että näin on, turha häiritä mua herkkuillessa. Mies on sopeutunut siihen. Joskus mietin olenko kauhean hankala elämänkumppani. Miksi se anteliaisuus on kaikilla muilla elämän alueilla, vaan ei tässä syömisessä?
perjantai 2. lokakuuta 2009
Kotona omassa ruumiissa
Tietokoneeni on varsinainen romu! Tai ei oikeastaan se, mutta yhteyden kanssa on ollut ongelmia nyt muutaman päivän! Harmittaa kun pitäisi esim. sähköpostit tarkistaa ja sitten ei pääse on-line. :( Kuitenkin pitää maksaa siitä yhteydestä ihan samalla lailla toimii se tai ei! Olen ollut siitä aikas ärtynyt. Nyt kuitenkin taitaa olla ongelma päättynyt. Oikeastaan olisin varmaan voinut blogata jo eilen, mutta en tahtonut ottaa riskiä. Pari kertaa on niin käynyt, että postaus on hävinnyt.. heti! Kun pätkii yhteys.
Kun kylmenee..
Huomaa muuten aika mielenkiintoisia juttuja kun sää kylmenee! Nyt on ollut viitisen astetta viileämpää kuin viime viikolla ja HETI on alkanut suklaahommelit kiinnostaa ihan eri lailla! Olimme tänään Riihimäellä sukulaisissa ja ostin ABC-myymälästä pussillisen Sorinin suklaateja! Oikeastaan en olisi tarvinnut niitä ihan ehdottomasti, koska ostin Sorinia muutaman konvehdin vasta jokin aika sitten. Mutta se pussillinen oli liian iso houkutus - ostin ja nyt sitten olen jo valmiiksi ihaillut niitä, miettinyt seuraavaa MÄSSYä.. :)
Lindtin Almond-levyllisenkin olen jemmannut, hamstrannut kätköihini! Sen se sään viileneminen tekee. Hamstraus ei kuitenkaan ole viisasta, kun en KYKENE syömään enää suuria määriä sukulaatia. :( Suklis voi niin herkästi pahoin tätä nykyä!
Kotona omassa ruumiissa
Olen viime aikoina miettinyt että vaikka olenkin joskus aika sekopää syömishommeleissa, niin en silti vaihtaisi tätä elämää sellaiseen 'tavalliseen'. Mulle olisi suoranaista kärsimystä luopua MÄSSYstä ja alkaa 'herkutella' vain esim. 100 gramman suklaalevyllä ja nauttia arkisin turhia kaloreita terveellisen syömisen nimissä. Niin kauan kun nautin MÄSSYstä ja rajoittamattomasta herkuttelusta, niin niin kauan mun on elettävä juuri näin! Vaihtoehdot on tässä:
1. Joko oppia nauttimaan kohtuudella, pienissä erissä [=tylsää, luonteeni vastaista] tyyliin 100 gramman sukulaatilevy viikossa tai
2. LIHOA syömällä arkisin terveellisesti JA pitämällä mässäilyä.
Mulle kukaan terapeutti ei pysty vakuuttamaan että olen ihan yhtä arvokas esim. 80-kiloisena. Koska TIEDÄN ETTEN OLE. Tiedän tarpeeksi [=liikaa...?] maailmasta ja sen toimintatavoista uskoakseni aikuisten satuja.
Olla kotona omassa ruumiissa on mulle sitä, että ruumis välittää olemuksellaan sellaisen viestin musta, jonka tahdon lähettää. Vaikka se ruumis siitä sitten kärsisikin. Ruumiin on näytettävä mun liittolaiselta, vaikka se [erityisesti nälkäisenä] tuntuu kauhealta viholliselta, joka pitää nujertaa raa'asti!
Kärsimys sen kun jatkuu [miehen, ei mun!]
Nyt taas pitää kirjoittaa nolosta aiheesta elikkäs siitä miehen peräsuolivaivasta. Hänellä on elokuun ihan alusta asti tullut enempi tai vähempi säännöllisesti sitä VERTA kakkatessa! Sitten oli se paksusuolen tähyily.. no, niistä koepaloista mies saa tulokset ensi viikolla. Mutta ei lekuri eikä me uskota sen olevan mikään sellainen tauti.. miehellä vaan on ahdas se aukko ja siitä seuraa tuo vaiva. :(
Mua huolestuttaa oikeasti, kun se vaan JATKUU! Nytkin on taas ollut ja nyt on jo lokakuu! Joskus vaan epäilen noita työterveyslääkäreitä. Hoitaako ne asiat oikeasti, vaan yrittääkö kaikin konstein välttää sairaslomien kirjottamista? Mun mielestä - mä nyt en ole lekuri, mutta näkeehän jotkut asiat ihan ilman valkoista takkiakin - miehen pitäisi päästä sellaiseen pieneen kirurgiseen toimenpiteeseen, jossa sitä vähän laajennetaan. Mutta miksi sitä ei sitten tapahdu? Ei kai voi olla normaalia että ihminen vuotaa verta kuukausikaupalla kun käy veskissä? Mitä järkeä tässä taas on! Miehelle veskiin meno isolle asialle on jo oikea kauhun paikka. Vaan ei siitä kukaan piittaa, lääkärit siis!
Kun kylmenee..
Huomaa muuten aika mielenkiintoisia juttuja kun sää kylmenee! Nyt on ollut viitisen astetta viileämpää kuin viime viikolla ja HETI on alkanut suklaahommelit kiinnostaa ihan eri lailla! Olimme tänään Riihimäellä sukulaisissa ja ostin ABC-myymälästä pussillisen Sorinin suklaateja! Oikeastaan en olisi tarvinnut niitä ihan ehdottomasti, koska ostin Sorinia muutaman konvehdin vasta jokin aika sitten. Mutta se pussillinen oli liian iso houkutus - ostin ja nyt sitten olen jo valmiiksi ihaillut niitä, miettinyt seuraavaa MÄSSYä.. :)
Lindtin Almond-levyllisenkin olen jemmannut, hamstrannut kätköihini! Sen se sään viileneminen tekee. Hamstraus ei kuitenkaan ole viisasta, kun en KYKENE syömään enää suuria määriä sukulaatia. :( Suklis voi niin herkästi pahoin tätä nykyä!
Kotona omassa ruumiissa
Olen viime aikoina miettinyt että vaikka olenkin joskus aika sekopää syömishommeleissa, niin en silti vaihtaisi tätä elämää sellaiseen 'tavalliseen'. Mulle olisi suoranaista kärsimystä luopua MÄSSYstä ja alkaa 'herkutella' vain esim. 100 gramman suklaalevyllä ja nauttia arkisin turhia kaloreita terveellisen syömisen nimissä. Niin kauan kun nautin MÄSSYstä ja rajoittamattomasta herkuttelusta, niin niin kauan mun on elettävä juuri näin! Vaihtoehdot on tässä:
1. Joko oppia nauttimaan kohtuudella, pienissä erissä [=tylsää, luonteeni vastaista] tyyliin 100 gramman sukulaatilevy viikossa tai
2. LIHOA syömällä arkisin terveellisesti JA pitämällä mässäilyä.
Mulle kukaan terapeutti ei pysty vakuuttamaan että olen ihan yhtä arvokas esim. 80-kiloisena. Koska TIEDÄN ETTEN OLE. Tiedän tarpeeksi [=liikaa...?] maailmasta ja sen toimintatavoista uskoakseni aikuisten satuja.
Olla kotona omassa ruumiissa on mulle sitä, että ruumis välittää olemuksellaan sellaisen viestin musta, jonka tahdon lähettää. Vaikka se ruumis siitä sitten kärsisikin. Ruumiin on näytettävä mun liittolaiselta, vaikka se [erityisesti nälkäisenä] tuntuu kauhealta viholliselta, joka pitää nujertaa raa'asti!
Kärsimys sen kun jatkuu [miehen, ei mun!]
Nyt taas pitää kirjoittaa nolosta aiheesta elikkäs siitä miehen peräsuolivaivasta. Hänellä on elokuun ihan alusta asti tullut enempi tai vähempi säännöllisesti sitä VERTA kakkatessa! Sitten oli se paksusuolen tähyily.. no, niistä koepaloista mies saa tulokset ensi viikolla. Mutta ei lekuri eikä me uskota sen olevan mikään sellainen tauti.. miehellä vaan on ahdas se aukko ja siitä seuraa tuo vaiva. :(
Mua huolestuttaa oikeasti, kun se vaan JATKUU! Nytkin on taas ollut ja nyt on jo lokakuu! Joskus vaan epäilen noita työterveyslääkäreitä. Hoitaako ne asiat oikeasti, vaan yrittääkö kaikin konstein välttää sairaslomien kirjottamista? Mun mielestä - mä nyt en ole lekuri, mutta näkeehän jotkut asiat ihan ilman valkoista takkiakin - miehen pitäisi päästä sellaiseen pieneen kirurgiseen toimenpiteeseen, jossa sitä vähän laajennetaan. Mutta miksi sitä ei sitten tapahdu? Ei kai voi olla normaalia että ihminen vuotaa verta kuukausikaupalla kun käy veskissä? Mitä järkeä tässä taas on! Miehelle veskiin meno isolle asialle on jo oikea kauhun paikka. Vaan ei siitä kukaan piittaa, lääkärit siis!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)