"Antelias" Suklis

Olen miettinyt omaa luonnettani, sen ydintä, siis sitä mihin kaikki kiteytyy. Mä olen kuitenkin aika ANTELIAS ihminen, se on luontoni. Jos pitäisi siis määritellä yhdellä sanalla. Mun on tosi vaikea kieltää ihmisiltä mitään. Jos teen niin, niin koen syyllisyyttä. Ehkä se anteliaisuus voi olla myös samaa mitä kiltteydellä tarkoitetaan.

Seksissäkin olen kai ollut 'kevytkenkäinen' [Suklis Lutkailija], koska olen ollut ANTELIAS. Joskus olen harrastanut seksiä varsinaisesti haluamatta sitä itse, aika laimeistakin tunteista käsin olen ollut liikkeellä. Oikeastaan on hullua, että anteliaisuus on muuten hyve, mutta jos se liitetään seksuaalisessa mielessä ihmiseen, niin siitä tulee halveksiva sana. Antelias on yhtä kuin huora. Sana on sama, mutta asiayhteys muuttaa kaiken.

Mulle seksi ei koskaan ole ollut sitä, että olisin hampaat irvessä vaatinut omaa orgasmiani. Olen joskus jäänyt tyydyttämättömäksikin, mutta se ei silti ole merkinnyt paljon. En osaa ajatella seksiä jonain sellaisena, josta täytyy saada juuri tietty asia. Siitä saa monta erilaista asiaa. Kaikkein tyydyttävimmät seksisuhteet ovat mulle olleet niitä yhden illan / hyvin lyhytaikaisia suhteita. Niissä uskaltaa olla naaras. Mitä enemmän henkistä sisältöä pukkaa suhteeseen, niin sen fyysisesti laimeammaksi käy seksi. Näin siis mulla.

En tarkoita kehua tai haukkua itseäni kun sanon itseäni ANTELIAAKSI. Voihan se nimittäin olla joku semmoinenkin juttu, jonka vanhemmat [Äetmuori lähinnä] ovat istuttaneet muhun. Eikä siis todellista luontoani ollenkaan?

Ehkä sekin on anteliaisuutta, kun leivon vieraille silloinkin, kun en itse voi syödä. Halu onnellistuttaa muita. Antaa muille.

Oikeastaan on pelottavaa miten vähän seksiasioissa asenteet muuttuvat oli ihminen sitten 15 ja 35. Antelias on aina huora, seksuaalisesti toimelias mies on sankari. Seksiasenteista opit kaiken mitä oppia täytyy jo yläasteen pihalla. Kar-me-aa! Sellaisia miehiä on, jotka ei missään oloissa alkaisi suhdetta naisen kanssa, jolla on ollut enemmän seksikokemuksia kuin heillä itsellään. Puhun nyt aikuisista miehistä, joilta odottaisi suurempaa järkevyyttä.

Miksi näitä mietin?

Mietin tätä anteliaisuus-juttua siksi, kun olen taas tänään JOUTUNUT miettimään itseäni syöjänä. Sorruin nimittäin hirvittävään hamstraukseen: ostin Maraboun uutuuden, jossa on toffeeta ja pähkinää.. ja sitten Lidlistä ostin Ritter Sportin keksisuklaatilevyn. :(

Herkkuilijana en ole antelias.. tarkoitan siis, että pidän vähän omistani kiinni. Ja salailen. Yhä. Siis näitä ostoksia. Sen Riihimäeltä hakemani Sorini-konvehtipussinkin olen kätkenyt kaappiin, ettei mies näkisi. Sinne kaappiin kätkin nämä uusimmatkin. Pelkään koko ajan, että mies sanoo jotain. Nauraa tai pitää mua ihan hulluna. Kun on sukulaatia kaappit täynnä. Kerran hän sanoi - sillä lailla hyväntahtoisesti - että mulla taitavat silmät vetää enemmän kuin vatsa. :( On siinä totuutta.

Herkkuiluissa olen aika rautaisen itsekäs. En tahdo lähteä kotoa oikeastaan minnekään, koska masu tuntuu isolta ja raskaalta ja haluan vain upota siihen herkkuilun tunnelmaan. Olen tehnyt myös selväksi sen, että näin on, turha häiritä mua herkkuillessa. Mies on sopeutunut siihen. Joskus mietin olenko kauhean hankala elämänkumppani. Miksi se anteliaisuus on kaikilla muilla elämän alueilla, vaan ei tässä syömisessä?