Mistä ajatus tulee?

Oikeasti kannattaa joskus miettiä mistä ajatukset tulevat. Mistä tulee himo herkkuihin, pakottava tarve syödä? Tai pakottava tarve saada tai suorittaa jotain, joka katsotaan 'pakolliseksi' elämässä. Yleensä kun näitä ajatuksia lähtee seuraamaan, niin voi löytää jotain yllättävää. Tai sitten ympäristön painostuksen, joka on tuotu julki jollain omaa elämää koskevalla kommentilla.

Itselläni on herkkuhimo ja hamstraus silloin kun
- olen epävarma
- olen hermostunut, esim. Äetmuorin takia, hänen puheistaan tms.
- olen yksinäinen
- elämä tuntuu tyhjältä.
Kun tunnistan nämä tunteet, niin sitten osaan toimia niin, että se tyhjyyden tunne häviäisi. Ja SANON itselleni, että Muori osaa joskus olla typerä ja katkera, ja ettei hänen puheidensa vuoksi kannata alkaa ylireagoida. Ja ettei syöminen paranna näitä ongelmia.

Suorituspakkoa koen silloin kun
- joku suhtautuu lapsettomaan pariin vähätellen ja kuin he olisivat ikuisia nuoria. Tällaiseen joskus törmää. Puhutaan 'nuoresta parista' ihan tahallaan, korostaen sitä että vasta lapsi tekee perheen ja tuo aikuisuuden. Hoh hoijaa. Sellaisina hetkinä voin kokea paniikkia siitä ettei meillä ole lasta joka olemassaolollaan 'tekisi' meistä hyväksyttävän AIKUISEN parin.
- joku oikein toitottaa, kuinka hän 'ei kestäisi' olla työttömänä ja tenttaa että miten IHMEESSÄ saat ajan kulumaan jne. Ja vihjailee eläkekertymän puutteesta jne. Ja kuinka työttömät on laiskaa roskasakkia, mielenterveysmörköjä yms. Silloin koen paniikinomaisen tunteen siitä, että mun on SAATAVA työ, joku työ, mikä hyvänsä ja PIAN! Että saisin sillä ostettua itselleni ihmisarvon.
Kun tunnistan nämä tunteet niin voin ajatella, että tuo ensimmäinen ajatus lapsesta 'todellisen perheen' tekijänä on typerä, vanhanaikainen ja ahdas. Mun nähdäkseni moneen tuttavaperheeseen lapsi on tuonut lähinnä helvetinmoiset tappelut kotitöistä, sen lemmen hedelmän vahtimisesta ['se on SUN vuoro nyt, mä olin kotona viimeksi sen kanssa..'] ja vajaatehoiset aikuiset. En sitä tarkoita etteikö lapsi voisi onnellistuttaa paria, kyllä se voi, mutta nähdäkseni se ei mitenkään AIKUISTA ihmistä. Niin paljon on vanhempia, jotka laiminlyövät lastaan, ettei biologisesta vanhemmuudesta oikeasti voi sanoa aikuistuttajana sitä eikä tätä. Lisäksi voin ajatella, että tällainen lapsi luo perheen-ajattelija on ajattelematon hölmö painostaessaan ihmisiä henkilökohtaisissa asioissa. Ja ettei se oikeasti KUULU kenellekään, onko toisilla lapsia vai ei!
Tuosta työttömyysasiasta taas voin ajatella samoin: kenellä on oikeus tulla toisen elämää sorkkimaan ja esittämään siitä kommentteja? Huolehtisimme vain omista asioistamme ja töistämme. Työttöminä on nykyisin niin paljon erilaisia ihmisiä, ettei työttömyyden perusteella voi ihmisestä oikeastaan sanoa mitään. Mennyt on se aika, kun töitä piisasi ja työttömät voitiin yleistää keskikaljakuppilan kantaväeksi ja laitapuolen kulkijoiksi. Kyllä nykyisin on ohjelmistosuunnittelijoita, arkkitehtejä, jopa tohtoritason ihmisiä työttöminä! Ja sitten yritän miettiä niin, ettei ole viisasta tehdä elämää koskevia ratkaisuja [työtä] paniikkitunnelmassa ja harkitsematta. Ja ettei se ole kypsää, antaa toiselle ihmiselle sellaista valtaa oman itsen yli.

Näin voi itse ajattelemalla vähän tsempata itseään. Ja oikeastaan kaikki nuo asiat ovat sellaisia, jotka sanoisin ystävälleni, jos hän tulisi valittamaan tällaista painostusta. Joten voin kai sanoa ne itsellenikin, oma itsehän nyt pitäisi myös olla eräänlainen ystävä, jota kohtelee HYVIN.

Aina ympäristö jostain mäkättää! Miehen työkaveri kerran leimasi toisen työkaverin vaimon, kolmen lapsen kotiäidin, 'laiskaksi' ja 'työnvälttelijäksi', koska hän oli kotona lasten kanssa allergisoiduttuaan niin, ettei voinut entistä työtään tehdä. [Allergia oli tietysti 'tekosairaus' arvostelijan mielestä!] Näin siis vaan on laiskuri kolmen lapsen huoltaja ja hoitaja! Ja sitten taas toisaalta mollataan, jos ihminen [nainen] on LIIAN kunnianhimoinen ja painaa vaan töissä koko ajan. Sellainen ei ole naisellista, sellainen on pinnallista ja rahanahnetta ja eihän työ voi olla koko elämä jne. jne.

Naiset varsinkin on tosi hanakasti aina arvostelemassa. Yhdestä asiasta olen Muorin kanssa samaa mieltä, nimittäin siitä että harvoin ihmiset hyvää toisistaan puhuvat! Aina jonkun elämäntyylissä on jotain sellaista, mitä paheksutaan. Jos ei muuta, niin sitten on asunto/koti liian iso tai liian pieni, asuinpaikka väärä, kyllä kaikesta sanomista keksii.

5 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn!

Mun mielestä on mukavaa, kun MÄSSY tulee. Nautin siitä tunteesta, kun nukahdan oikein helposti kun masu on täysi. Ja siitä kun on lämmin. Monesti vähän palelen! Mutta herkkuilussa en palele koskaan! Silloin saatan olla täällä kotona ihan teepaidassa, eli TEEPPARISSA. Nyt en enää aio hamstrata mitään! Leivontaa olen suunnitellut: joko marjaista rahkapiirakkaa teen, tai sitten kinuskikakkua. Marjajutussa olisi se hyvä puoli, että sitä jäisi pakkaseen ja siitä tykkää mies ja varmasti jotkut vieraatkin. Kinukakussa on se hyvä puoli, että se on sairaan hyvää ja ihanaa.. :) Mutta ehkä myös vähän liian imelää..?

Hullu juttu, mulla on nyt ollut viime aikoina kummaa hätäännystä sellaisesta.. kun mietin, että ONKO mulla jotain menoa tai harrastusta esim. huomenna vai ei. :) Huomaa kyllä että olen tänä syksynä ollut vähän aktiivisempi harrastusten suhteen. Niitä on nyt muutama kerta viikkossa ja siksi kai hermoilen. Tuntuu tyhmältä hermota, tietysti TIEDÄN muistavani menoni, mutta kai se on tätä kun ei ole tottunut niin paljon lähtemään kotoa.. niin alkuun tuntuu oudolta, sitä pelkää unohtavansa jonkun menon.