keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Joskus ärsyttää!

1. Ihmiset, jotka lyhyttä esittelyä tms. pyydettäessä alkavat suoltaa elämäntarinaansa tuntitolkulla.
2. Ihmiset, jotka näpelöivät, naarmuttavat ja pahoinpitelevät pilalle kirjastojen YHTEISEEN käyttöön tarkoitetut, lainattavat DVD- ja CD-levyt!
3. Ihmiset, joiden on pakko olla äänessä aina, oli asiaa tai ei! Oman äänen kuunteleminen on niiiii-iin ihanaa! Ja onhan se sitä muistakin, onhan..?

No niin, siinä päivän negatiivisuusannos! :( Kun ei aina jaksa olla kovin positiivinenkaan. Tuo ykkösjuttu on todella kumma. Se voi tapahtua missä vaan, esim. jossain ohjatussa harrastuksessa tai toimintapiirissä, jossa toiminnan ohjaaja pyytää ihmisiä esittelemään itsensä 'muutamalla sanalla'. Voi jeesus, sen pahempaa erehdystä ei tietyssä seurassa VOI tehdä! Sieltä alkaakin never ending story purkautua.. 'sitten viisivuotiaana sain semmoisen polkupyörän ja kaaduin sillä ja tuli arpi otsaan. Muttei se vielä mitään, seuraavana vuonna naapurin Irman syntymäpäivillä minä..' Ja muu väki suunnileen KIEMURTELEE tätä kuunnellessa ja katsoo kelloa, tahtoo päästä eteenpäin.

Nyt tietty joku ajattelee että ahaa, onpas Suklis EPÄEMPAATTINEN, eikös Suklis osaa KUUNNELLA. Osaan juu ja ihan naama peruslukemilla, jopa tuommoisissa tilanteissa. Mutta en nauti siitä yhtään. Olen ihan kiinnostunut ihmisten elämäntarinoista, mutta pitkille selvityksille on oma aikansa ja paikkansa, eikä se ole silloin kun kysytään suunnilleen nimeä, ikää, asuinpaikkaa ja ammattia!

Tavallaan on tietysti surullistakin, että ihmisiä ei kai kuunnella, että heidän täytyy mitä sopimattomimmissakin paikoissa alkaa juontaa tuollaisia juttuja. Alkaisivat pitää blogia. ;) Täällä saa avautua juuri niin paljon kuin tahtoo ja lukijat lukevat vapaaehtoisesti sitä - tai sitten eivät lue ollenkaan! Ketään ei pakoteta.

3 kokonaista vuorokautta - -

ja herkkuilen! :) Onpas sitä kiva ajatella, jo tässä myrtsi ilmekin kääntyy hymyyn! En vaan ole tehnyt päätöstä siitä leivonnasta, että onko se marjainen rahkapiirakka vaiko kinuskikakku. Kai se tässä pian selviää. Kummatkin on varmasti oikein hyviä.

Tulee olemaan ihan mielenkiintoista maistaa niitä sukulaateja, joita en aiemmin ole maistanut - tarkoitan siis sitä Ritter Sportin keksisuklaata ja Maraboun uutuuslevyä. Kai sitä tavallaan etsii sitä täydellistä suklaata jostain.

2 kommenttia:

Leona kirjoitti...

Moi,
kiitos taas tästä kirjoituksesta! Mun mielestäni nuo itsestään jauhavat minäminät vaan rakastavat omaa ääntään. Päinvastoin, he ovat lähes joka paikassa äänessä eli kyse ei ole siitä, etteivät saisi kuulijakuntaa (joka tosin ehkä vain näennäisesti kuuntelee).

suklaahirviö kirjoitti...

Kiitos itsellesi! Juu, jotenkin ärsyttää nuo sellaiset pölö-pölö-koko ajan äänessä tyypit.. Kun joskus sen ympäristön kärsimättömyyden ja tuskaantuneisuuden oikein AISTII ilmassa, mutta nuo ei tajua mitään! Tai.. ehkä tajuavat, muttei välitä..? Vaikea on tajuta semmoista..