Hyvästi, kirkko!

Erota pamautin nyt sitten kirkosta! Pitkään tätä kiersin ja kaarsin.. Olen kyllä tietoinen netissä eroamisen mahdollisuudesta, josta kiltti kommentoijakin kertoi.. mutta HALUSIN tehdä sen 'perinteisesti' - en osaa sitä selittää, siinä oli mun mielestä jotain tärkeää, SYMBOLISTA, mennä sinne Kansliaan.. vähän niin kuin 'vallan' pesäpaikkaan ja sanoa se siellä suoraan. Kanslisti oli vähän väsyneen oloinen, ihan tavallinen toimistonainen ja homma sujui tosi helposti, ei mitään ongelmia. :) Tahdoin tehdä sen itse, in real life, OIKEASTI.

Kun mietin menneitä sukupolvia.. miten nöyrinä he lähestyi pappeja ja kirkon viskaaleja.. niin tunnen tietynlaista riemua että MÄ olen vapaa! Kun mietin niitäkin kahta sukulaisnaistani, jotka saivat aviottoman lapsen 1800-1900-luvun alussa, niin oikein kylmää. Miten heidät on mahdettu ottaa vastaan, millaiset ovat olleet aviottoman lapsen elämän ensijuhlat, ristiäiset? On voinut olla aika kamalaa. Ja monesti aviottoman lapsen nimen vieressä on kirkonkirjoissa äpärää merkitsevä lyhenne. :(

Kerran tapasin yhden ruotsalaisen kommunistin, on siitä monta vuotta. Vein hänet katsomaan lähimmän kaupunkimme kirkkoa. Minusta se oli [silloin] hieno, mutta hän sanoi: 'miten moni ihminen on tuohonkin rakennustyöhön pakotettu, siinä väsynyt ja mistä kaikesta se on ollut heiltä pois'. Silloin tajusin, että juuri niinhän se on. Ei talonpojat, torpparit yms riemusta kiljuen menneet kirkkotalkoisiin, vaan kyllä se oli enemmän tai vähemmän pakkopesti. :( Ja se siihen rakennukseen käytetty aika oli suoraan pois omasta leivänhankinnasta. Ja leipä ei ole Suomen oloissa ollut mikään itsestäänselvä juttu! Sen eteen on tarvinnut uurastaa.. ja sitten jättää se kaikki kirkkotalkoon vuoksi. :(

Kun tapasin tuon ruotsalaisen kommarin, niin olin kommunisti itsekin, mutta en vielä ymmärtänyt paljoakaan. Enkä tiennyt paljon historiasta. En tiedä vieläkään, mutta olen kuitenkin sukututkimustakin harrastellut hiukan ja vähän ottanut selvää.

En vihaa kirkkoa enkä uskovaisia, mutta mulle se tie vain ei sopinut. Kaikkein hassuin juttu on että mieskin muuten erosi kirkosta!! :) Eikä tosiaan mun pakottamana, hän vain sanoi että yhtä hyvin hänkin sen voi hoitaa nyt, kun ollaan samoja asioita pitkään pohdittu. Mies ei jaa mun kiinnostusta buddhalaisuuteen ja idän filosofioihin, mutta ei hän usko jumalaan ja jeesukseen yms. myöskään. Molemmat tietysti kunnioitamme uskovaisia, oli he sitten muslimeja, kristittyjä, juutalaisia, mitä vaan. Kunhan sitten kunnioitus on molemminpuolista ja meillekin annetaan oikeus olla sitä mitä me ollaan.

Ei kirkko tietenkään enää pakota ihmisiä rakennusrääkkiin eikä muutenkaan riistä, en nyt tahdo kirjoituksellani sitä sanoa! Oikeastaan kirkko on paljossa kehittynytkin. Mutta en vaan voi jakaa niitä arvoja, en voi uskoa siihen mihin he uskovat, enkä tahdo niitä seremonioita. Hassua että jotkut pysyvät kirkossa juuri seremonioiden vuoksi. Mulla ei ole sitä tarvista.. Jos mulla olisi lapsi, niin järjestäisin mielelläni nimiäiset, ja hautaamaan ei tarvita pappia. Joku läheinen voisi ripotella tuhkat vaikka järveen.. Tai sitten ihan miten vaan, eihän se mua liikuta. On siinäkin jotain kaunista että palataan luontoon.

Uskon tulevaisuudessa yhä useamman eroavan kirkosta. Koska ne uskomukset syntyi silloin, kun ei vielä tiedetty ihmisestä paljonkaan. Uskottiin esim. ruumiin ja sielun erillisyyteen. Kun taas nyt tiedetään, että johonkin tiettyyn kohtaan aivoissa loukkaantunut ihminen voi muuttua persoonallisuudelta ja käytökseltä ihan toiseksi! Kaikki on siis aivoista kiinni. Ja kun aivot maatuvat, niin se on sitten siinä. Ellei sitten taas ole jotain sellaista kollektiivista juttua.. suurta maailmansielua.. tai nirvanaa.. Ehkä olemattomuus on nirvana. Siis se, kun kuollaan, siinä pääsee rauhaan tavallaan. En tiedä - Zuklis pohtii näitä..

Tervetuloa aina vaan lähestyvä MÄSSY!

Haa-haa, itsenäisyysmässäily lähestyy! Enää 1 kokonainen vuorokausi..! Ajattelin toistaa aika tarkasti viime vuoden kuviot. Mies tekee samaa ruokaa kuin silloin ja sitten ostan Prinsessakakun. En muista mitä leivoin viime i-päivänä, mutta nyt teen mokkapaloja. Mies toivoi niitä oikein, kun ei niitä ole ollut pitkään aikaan. Katsotaan tuleeko YKÄ, vai säästynkö siltä. Sama suklaarasiakin on kaapissa, eli se Lidlin ihana, jota silloin vuosi sitten kiittelin.

En ole paljon hamstrannut. Mutta ostin 2 tiramisujälkiruokaa kauppasta ja geishakonvehtilaatikon. Ja sitten pari Dove-suklaatipatukkaa, kun toffee/kinuskisuklaati on mulle se iso nautinto. Wienernougattiakin tekisi tavallaan mieli, mutta en tiedä.. :( Olisiko se jo liikaa? Ja jos se OKSU sitten tulee, niin on sekin kamalaa. :( Kun toivon nimenomaan sitä, ettei historia toistaisi itseään.