Kukan paikka

Enää puoli tuntia herkkuiluun! :) Se on mukavaa, ja piristystä kaipaakin taas Äetmuorin kanssa käydyn puhelun jälkeen. Voi että hän osaakin harmittaa mua! Ja sitten tuskaannun itseenikin - sitä tuntuu, että ei pitäisi hermostua.. siitä tulee vain paha olo! Mutta ei voi itseään estääkään.

No, Muori aloitti taas 'kivasti' vihjailemalla, että mies käy vieraissa. Perustelu: mies oli työmatkalla 2 päivää, joten kyllähän siinä nyt on oltava jotain outoa... Ja kun pääsee isoon kaupunkiin, blaa blaa ja pölö pölö. Muori uhosi, että vieraissa kävijät voisivat jättää koko avioliiton sikseen. Kun Muori on näitä ihmisiä, joiden mielestä YKSIKIN syrjähyppy [tyhmä sana!] suorastaan velvoittaa sen 'petetyn' osapuolen jättämään koko jutun sikseen.

No, mä en oikein sanonut siihen juuta enkä jaata. Ensinnäkään mies tuskin hyppää naisten kanssa, hän on siihen ihan liian ujo ja sisäänpäinkääntynyt. Ja vaikka hän tekisikin niin, niin MULLE se ei olisi mikään syy nostaa kytkintä! Harmitti taas se Muorin ehdottomuus. Ja se, että hänelle se on joku uskomaton HYVE - haluttomuus antaa anteeksi, into kantaa kaunaa. En oikeastaan ole lukenut koskaan mistään semmoisesta filosofiasta, jossa tuollainen pitkävihaisuus ja kaunan kantaminen olisivat ihanteellisia ominaisuuksia ihmiselle. [Sivumennen sanottakoon, että Muori luonnollisestikin olettaa MUIDEN aina antavan anteeksi hänelle, vaikka hän ei annakaan heille. Mutta hänhän on itse tietysti ihan eri asia..]

Ja sitten päästiin joulukukkaskiistaan. Appivanhemmat toi meille tosi kauniin joulutähtikorin. Siinä on todella monta kukkaa, se näyttää kalliilta ja varmasti olikin sitä. Kerroin Muorille, että sain tuollaisen ihan korin, jossa oli oikein lempivärisiäni kukkia. Niin Muori sitten alkoi jankuttaa, että laitat sen keittiöön, keittiön pöydälle.. [Muori kuvittelee virheellisesti mun olevan samanlainen keittiössä istuja kuin hän itse on - väärin meni!] Keittiössä siitä on silmäniloa, vaahtosi Muori. Yritin jotain siihen sanoa, että se on olohuoneessa, kun olksussa me suurin osa aikaa ollaan. Muori vain jankutti sitä omaansa.

Joku voisi ajatella, että kylläpä Suklis suuttuu pienestä. Mutta kun kaikki tuollainen kertoo isommasta asiasta: haluttomuudesta kuunnella, vai pitäisikö jo puhua jostain kyvyttömyydestä. Ja halusta päällepäsmäröidä. Lisäksi sellainen JANKUTUS [johonkin asiaan palaaminen uudestaan ja uudestaan] on ra-sit-ta-vaa! Oikeasti, se on väsyttävää! Joskus tuollaisen puhelun jälkeen on ihan PUHKI!

Ihmettelen miksi Muorin pitää sanoa sama asia monta, monta kertaa. Eikö kerta riittäisi? Ilmeisesti ei.

Mutta en tahdo pilata mielialaani nyt tällä.. :) Vaan menen valmistautumaan MÄSSÄYKSEEN!