lauantai 7. elokuuta 2010

Kommunisti kitisee taas

Katsokaas tätä linkkiä! Eikö vaan ole hienoa, että meillä Suomessakin pyritään 'Ameriikan malliin', ettei yhdellä työllä enää elä? Ettei työssä käyminen enää suojele EDES köyhyydeltä? Ja nyt sitten viiden pisteen vihje! Mitkä puolueet ovat olleet vallankahvassa kun tämä 'kehitys' on maassamme kehittynyt? Ja ehdotus: seuraavissa vaaleissa kannattaa siinä uurnalla miettiä tätä asiaa.

Juuri kun ajattelin tuon edellisen postaukseni olleen liian kitkerä, niin johan tosiaan linkki ilmaantui silmiini.. No, mua ei tavallaan yllätä tämä yhtään. Pian Suomessa kai ovat tavallisia esim. yh-äidit, jotka sekä tarjoilevat, että siivoavat, vahtivat toisten lapsia, ovat ajoittain tehtaassa töissä. Ja näiden yh-äitien omat lapset, no niin, köyhän kakarat nyt eivät tarvitsekaan oman äidin läsnäoloa! Köyhäthän ovat niitä Erilaisia, varmaan he ovat myös Erilaisia perhe-elämän ja tarpeidensa suhteen.

Joskus tämä A P A T I A maassamme tuntuu aivan käsittämättömältä! Tuntuu kuin kaikki haluaisivat kiihkeästi samaistua vain pärjääjiin ja köyhien oikeuksista puhumalla leimautuu itse 'luuseriksi' ja köyhäksi ja jotenkin oudoksi 70-luvun pelleksi.

Mies lomailee

Mies on tässä lomalla nyt. Hän on tehnyt kotona sellaista pientä hommaa, ei remonttia [ei meillä olisi varaakaan], mutta sellaista pientä kunnostus- ja kaunistuspuuhaa, joka nyt on ollut jäissä. Onneksi, ONNEKSI, ei ole työpaikalta [vielä??] soitettu hälle kertaakaan ja kysytty jotain.. Kun se nelikirjaiminen sana, joka alkaa ällällä ja päättyy aahan on kuitenkin, no, LOMA, silloin pitäisi saada rentoutua.

Mies laittoi seinälle sellaisen minun Mummoni tekemän posliinimaalauksen! Se vaati sellaiset tuet taakseen, se lautanen, ja sitten se piti jotenkin erikoisesti kiinnitellä seinän laadusta johtuen. Siukku on vähän ehdotellut, että ottaisin möksältä mukaani Mummon tekemän ristipistotyön. Siinä on joku Tuhkimoaihe. Mielellään ottaisin sen, koska se on suuri ja näyttävä ja itse en varmana koskaan saisi sellaista aikaiseksi. Mutta se pitäisi PESTÄ ensin.. Se on ollut möksällä siitä lähtien kun Ukkini kuoli, eli no - kuinkas kauan.. yli kymmenen vuotta, koska Ukki kuoli -99. Hassua kuinka alkaa hämärtyä mielestä vuodet, ne lentävät niin nopsaan nykyisin. Siukkuni T-poika oli silloin ihan pieni, vuonna -99, hän SYNTYI sinä vuonna!

Ei kommentteja: