sunnuntai 1. elokuuta 2010

Harhat ovat historiaa!

En ole enää nähnyt niitä kummallisia harhoja [kts. edellinen postaus] ja se on HELPOTUS! Oikeasti ajattelin jo hetken verran, että nyt se aivoverenvuoto tulee, tai jotain muuta.. Vaan eipäs vaan tullutkaan, Suklis on entistä ehompi!

Mietin vähän sellaista, että olenko pahempi HAMSTERI nyt ilman lääkitystä kuin silloin lääkityksellä. Tuntuu, että ehkäpä olen. Tänään hamstrasin herkkuiluja varten Kinder Country-patukoita kaksi kappaletta. Otin kaksi, kun ne olivat niin pieniä.. ja ajattelin, että tahdon kunnolla maistaa mistä tässä on kyse. ;) Pettymysten pettymys oli Lidlikäynti, ei ollut Lidlissä nyt sitä Schogetten-kreemitäytteistä levyä.. :( Plääh.

Olin miehen kanssa liikenteessä ja minua hävetti taas hamstraus. Häpeäntunne oli pienempi silloin, kun popsin niitä SSRI-lääkkeitäni. Kumma kuinka sitä oikeasti ON erilainen, ainakin suhtautumisissaan, kuinka lääke oikeasti voi vaikuttaa.

Noh, ainakin jääkaapin viileälaatikko on nyt täynnä herkkuja hyviä. Ja onneksi sipsi ja suolapähkinävarastot täydennettiin myös. Se on inhottavaa, jos oikein herkkuillessa tekee mieli suolaista, eikä sitä sitten missään kaappissa ole. Usein tuo himo tulee keskellä yötä, joten ei sitä oikein voi ponkaista kauppaankaan.. ;)

Suklis ostaa mekon

Ostin tänään mekon Prismasta. Se on sellainen kahvinruskea.. ihan kiva mekko, peittää mun sikamaisen oksettavat pattipolvet ja pikku hihat peittävät läskiset olkapääni. Koko on S, siinä ei tosiaan ole onneksi mitään taskuja eikä mitään kuvioitakaan, ihan vain nätti yksivärinen mekkonen. Pyöreä kaulus.. se vähän harmittaa, olisi saanut olla v-mallinen.

Maksoi 19+jotakin euroa. Hehe, eli käytännössä 20 euroa, mutta kai se sitten asiakkaasta tuntuu paremmalta maksaa 19,99999 kuin tasan 20.

Esileikki

Täytin juuri ESITIETOLOMAKKEEN sitä huomista häpyhuulipatin leikkausta varten! Voi jee mitä kysymyksiä. 'Käytätkö huumeita ja jos, niin mitä ja milloin viimeksi'. Onkohan joku huumeidenkäyttäjä oikeasti niin uuno, että menee tuohon listaamaan käyttöhistoriansa: amfetamiinia vuosina 98-01, siitä sujuva siirto heroiiniin? Ja viimeksi piikitin eilen! Hah!

Osa kysymyksistä oli ärsyttäviä muutenkin, mutta vastasin nyt sitten kaikkiin. En tahdo että enää siellä teurastamossa menee yhtään sen pitempää aikaa kuin mitä silpominen itsessään vie. Jos en täyttäisi esileikkilomaketta nyt, niin ne varmasti pistäisivät minut täyttämään sen siellä - huonompi juttu.

Ei kommentteja: