Pidätelty itku!

Olin maanantaina kauppassa. Ostin ainekset päivän ruokaan [kuten tavallista] ja sitten näinkin siellä K-kaupassa Pirkan uutuussuklaan! Creme brulee-suklaalevy, tuollaiset noin 150 grammaa herkkutavaraa! Joten OSTIN!

Sitten kauppajonossa mua alkoi oikeasti itkettää. :( Itkettää se oma hamstraukseni! Kun mietin vaan miten paljon kaikkea meillä kaapeissa on. Oli ihan viittä vaille etten parkunut siellä kaupassa. :( Onneksi en nähnyt ketään tuttuja, koska en olisi voinut puhua heille mitään. Kaikki energia ja voima meni sen itkun pidättelemiseen. Mutta samalla aikaa se oli myös jotenkin - en tiedä miten - en siis tiedä että jos olisin joutunut puhumaan, niin olisiko esiin tullut itku vai.. NAURU?? Tämä siinä kummaa oli! :(

No, joka tapauksessa ei ollut kivaa hamstrata. Mun on nyt oikeasti se lopetettava. Selittelen itselleni, että joulu tulee.. Juu, tuleehan se, mutta totuus on edelleen se, että jopa joulunakin on Sukliksella vain yksi vatsa, jonka tilavuus ei ole rajaton. Joten pitäisi hillitä.. Tietysti tämä tilanne helpottaa heti joulun jälkeen, kun kauppojen runsaat sukulaativalikoimat normalisoituu, mutta se ei lohduta mua nyt!

Käskytin miehenkin mässyäni varten ostelemaan kaikkea! Meillähän on se tapa, että minä käyn maanantakina kauppasta maanantaita varten tarvitut ruoka-aineet ja mies sitten samana päivänä käy kauempana, Pikku Kaupungin jättimarketissa, mistä ostaa koko loppuviikon ruoat. Niin, tosiaan, pistin miehen ostamaan itselleni esim. mustikkarahkaa, kun sitä AINA herkkuilussa syön. Itse asiassa en tiedä mitä tapahtuisi jos en saisi sitä!! Silloin herkkuilun rutiini rikkoutuisi ja voisi vaikka - no, en tiedä, SUKLIKSEN maailma kaatua? ;)

Nykyisessä hamstrauksessani harmittaa sekin, kun pitkästä aikaa taas salailen sitä mieheltä.

Mutta se siitä! :)

Aviollista rehellisyyttä a la Suklis

Kerroin muuten miehellekin K-Mummin lastenkotitaustasta, eli siis siitä että Äetmuorin äiti oli tosiaan lastenkodissa jonkin aikaa n. 5-vuotiaana. Yksi juttu jota oikeasti arvostan miehessä on se, ettei hän KOSKAAN käytä näitä sukutarinoita ym. mua vastaan. Eikä hän myöskään kukkoile omalla 'ongelmattomalla' taustallaan. Ei mieskään ole mikään aadelismies, mutta kuitenkin heillä on aina eletty sellaista kunnollista + hiljaisen menestyksekästä elämää, johon ei ole kuuluneet avioerot, rajut perheriidat, sukuriidat perinnöistä ja lastenkodit ja kaupunkien vuokratalot. ;) Mä olen siis tavallani sellainen slummien prinsessa, jos vertaa mieheen. ;)

Kesti aika kauan ennen kuin ymmärsin miehen oikeasti säälivän mua tiettyjen juttujen vuoksi. Lähinnä siis Äetmuorin taipumusten ym. Hän on aina ystävällinen Äetmuorille, mutta hän on myös sanonut että Ä. on tehnyt mulle - lapsuuteni kautta - paljon pahaa. Joskus kun on ollut myrskyisempää on mies ehdottanut/'uhannut' että kertoo Muorille näistä mun syömishommeleista ja muista ja se on mulle aina kauhistava ajatus. Salaisuuden paljastuminen. Silloin kun sain sen syömishäiriödiagnoosin niin silloin oli se Hetki lähellä. Onneksi ei kuitenkaan tullut. Minä en pelkää rehellisyyttä sinänsä, mutta tuntuu kuin en jaksaisi - oikeasti jaksaisi - alkaa asioita selvitellä Muorin kanssa. On olo kuin olisin aerobicannut 4 tuntia ja joku pyytäisi, että biccaa vielä 4 lisää. Kun ei .. pysty!! Voiko sielun lihakset olla väsyneitä, paahtaa maitohapoilla..??

Joo-joo-joulu!

Mietin vielä tuota joulua. Pitäisiköhän ostaa GLÖGIÄ jouluksi? En oikeastaan syttynyt glögille ennen kuin joskus 5 vuotta sitten. Mietin vaan, että kannattaisiko.