Työttömyyden kirot

Perunalastu kommentissaan kysyi miten minusta pitkäaikaistyöttömiä pitäisi auttaa. No, minäpäs heti innostuin postaamaan asiasta, koska olenhan jonkinlainen ASIANTUNTIJA minäkin. ;)

Mun mielestä heti aluksi olisi päättävien tahojen aika päättää se, mitä oikeastaan halutaan tehdä. Halutaanko työttömiä OIKEASTI auttaa saamaan töitä, vaan yritetäänkö heitä nöyryyttää, rankaista tai siivota jonnekin näkymättömiin. Tämä nimittäin ei aina tunnu olevan ollenkaan selvää. Jos tarkoitus on tuo jälkimmäinen, eli nöyryyttäminen, niin tuodaan ihmeessä takaisin jalkapuut, joihin työttömät voidaan laittaa 'kunnon ihmisten' syljettäväksi. Se tulee nimittäin paljon halvemmaksi kuin kiertoteiden käyttö.

Mutta jos siis tarkoitus olisi työllistää ja auttaa, niin sitten pitäisi huomioida muutama juttu. Ensinnäkin: pitkään työttömänä ollella voi oikeasti olla valtavia vaikeuksia olla toisten ihmisten seurassa esim. 8 tuntia päivässä. Joillekin se jo voi muodostua sellaiseksi esteeksi, johon tietyt työllistämisohjelmat kaatuvat. Lukekaapa työpaikkailmoituksia. Joissakin on tästä työelämävalmennuksesta: firma saattaa etsiä työelämävalmennettavaa, jonka pitää olla valmis tekemään heti 8 tunnin päivää. Itse valmennushan on siinä suhteessa säännöiltään joustava, että olisi mahdollista tehdä 4-8 tunnin päiviä, eikä edes viiden työpäivän viikkoa, muistaakseni. Monet yritykset eivät kuitenkaan tätä tahdo, koska he haluavat - anteeksi vaan - puristaa kaiken irti valmennettavasta, joka on tavallaan altavastaajana ja epätoivoisessa tilanteessa. Mutta kuten sanottu, pitkään työttömänä ollut ihminen voi kokea sen ihan mahdottomana, olla ihmisten parissa sen 8 h, kun on voinut 10 vuotta viettää vain omassa seurassaan. Pitäisi kai tällaisissa ohjelmissa edes VÄHÄN miettiä myös sen työllistettävän kannalta tätä tilannetta, eikö totta? Työllistettävä ei kuitenkaan oikein ole sellaisessa asemassa, että voisi 'sanella' työaikansa, vaan usein pitää suostua siihen, mitä firma on valmis tarjoamaan [eli se 8 h/5 päivän viikko].

Mun mielestä nykyisin puuttuu joku välimallin ratkaisu työttömien auttamisessa. Ovat nämä ohjelmat TODELLA syrjäytyneille, jossa työtön pääsee johonkin työpajaan ja hänellä on koko ajan joku aikuinen 'tukihenkilö' mukana.. Näissä tapauksissa monesti työtön on jo niin ongelmainen, ettei välttämättä edes käy pesulla enää ja tuo tukihenkilö sitten tukee näissä ajen tilanteissa. Sitten toisaalta on näitä 'tulet valmennettavaksi, teet 8 h:n päivän'-juttuja. Mitä jää siinä välissä oleville ihmisille? Eli meille, jotka kyllä peseydymme ja pystymme toimimaan ihmisten kanssa, mutta emme välttämättä kuitenkaan sitä 40 tuntia viikossa heti kylmiltään?

Varmaa on sekin, että niin kauan työvoimatoimistoja vältellään, kun niissä joka ikinen aulassa työskentelevä tätönen voi ja saa kohdella ihmisiä kuin saastaa. Ja kun toimistoja vältellään, niin tietysti silläkin herkät ihmiset pelaa päättäjien pussiin: työttömien todellinen lukumäärä ei tahdo selvitä. Nykyiset tilastot eivät esimerkiksi mua noteeraa ollenkaan. Ja se on tietysti oma syyni, kun en käy toimistossa. Mutta senkin tiedän, ettei mun tilannetta AUTA se, että joku tantta kohtelee niin kuin siellä joskus on kohdelluksi tullut.

Mun mielestä poliittisilla päättäjillä on todellisuudentaju hukassa. Urpilainenkin puhuu yli 100 000 työpaikan luomisesta, mutta mistä niitä luodaan ja ovatko ne pysyviä? Julkinen sektori ei ainakaan 90-luvun laman jälkeen ole elpynyt eikä elvy. Yksityisellä puolellakin esiintyy pyrkimystä vähentää henkilöstöä aina kun vain voidaan. Nokia maksaa kolmi-nelikymppisille ihmisille, jos nämä lähtevät. Eli mä sanoisin, että tässä on nyt valtava ristiriita puheiden ja tekojen välillä koko tässä yhteiskunnassa. Ja on jotain, mitä ei tahdota oikein sanoa ääneen.

Mietin usein näitä työvoimatoimiston tätösiä. Johtuuko se heidän iästään - nämä hankalat tapaukset ovat usein sellaisia n. viisi-kuusikymppisiä - etteivät ne tajua työttömyyden koskettavan nykyisin kaikenlaisia ihmisiä. Sellaista stereotyyppistä 'työttömän' arkkityyppiä ei oikeastaan edes ole enää.

Lisäksi on sanottava se, että vaikka haluja olisi aikuiskoulutukseen, niin siinäkin tietyille työttömille [=mä] tulee seinä vastaan. :( Olen kuullut, että päästäkseen tiettyihin aikuiskoulutuksiin mukaan pitää olla .. no mitäpä muuta kuin 2 vuoden työkokemus takana!! Ja jos ei sitä ole, niin et myöskään pääse koulutukseen.

Eli kai tavallaan tässä kritisoin näitä jäykkiä sääntöjä - ja jos säännöt ei jäykkiä ole, niin käytännöt ovat - jotka rajoittavat työttömien mahdollisuuksia päästä edes johonkin uuteen suuntaan elämässään.

Lisäksi en tajua tätä suomalaista työkulttuuria. Potkitaan väkeä pois ja teetetään työt aina vain vähemmällä henkilöstöllä. Sitten henkilöstö reagoi sairaslomin ja pahoivoinnin kautta. Ja kortistossa väki lisääntyy. Jotenkin pitäisi uudistaa tätä ajattelua, kiinnittää huomiota myös ihmisten jaksamiseen [vanha laulu!] ja hyvinvointiin. Jos se sitten tarkoittaa ettei irtisanota ihmisiä, niin sitten ei irtisanottaisi. Osakkeenomistajatko siitä suuttuu? No, tehdään vähän vähemmän voittoa sitten. Se taas tietysti vaatisi sellaisesta ahneuden kulttuurista luopumista, mikä ei kai enää oikein ole mahdollista. :( Vai olisiko..? Gandhikos se oli joka sanoi että maailma riittää kyllä ihmisten tarpeisiin, vaan ei hänen ahneuteensa.

Mun mielestä yksi syy Suomen menestymiseen on ollut se, että koulutus on annettu kaikille perheen varallisuuteen katsomatta. Ihan samalla tavalla voisi ajatella, että työttömissäkin ON aina sellaista nukkuvaa potentiaalia. Koskaan ei tiedä, kuka työllistetty tms. voi olla mahtava voimavara yritykselle. Joku voi olla niin sosiaalinen, että saa kaikki viihtymään, toisesta voi löytyä vaikka millainen innovaattori.. Mutta ne ihmiset pitäisi PÄÄSTÄÄ työpaikoille ensin. Ehkä tarvittaisiin jotain uudenlaista työllistämisohjelmaa, joustavampaa, nopeampaa, vähemmän rajoitteita sisältävää? Mitä tiukemmin me seulotaan ihmiset ['tuo ei kelpaa mihinkään, tuo ehkä, tuota voidaan harkita'] niin sen todennäköisemmin paukautetaan ovi kiinni myös sellaisten naamojen edestä, jotka kannattaisi ottaa mukaan laivaan. ;)

Sellainen syyllistämis-haukkumis-nöyryytys -politiikka ei ainakaan auta. Itse olen tosi kyllästynyt siihen, ettei ÄÄNEEN voi sanoa esim. tätä, että itselleni on melkoisen mahdotonta olla 8 h/vrk ihmisten seurassa, kun olen aika erakoksi päässyt. Kun sen sanoo, niin eikös joku [Äetmuori, tai hänen hengenheimolaisensa ja niitä on PALJON] totea, että sellaista se elämä vaan on, pitää jaksaa, ja onpas se laiskurin tekosyy, ettei muka voi olla ihmisten kanssa. Eli toista - työtöntä - ei edes kuunnella, eikä hänen kokemusmaailmaansa oteta tosissaan. Keskustele siinä sitten. Ja sitten kaivetaan esiin talvisota ja kuinka miehet siellä blaa blaa ja pälä pälä ja jatkosota ja jälleenrakennus. :( Juu, olivat ne vanhat sankareita, mitä nyt ryyppäsivät ja hakkasivat lapsiaan siinä sankartöiden ohella, mutta mitäs tuosta, pikkujuttu..

Milloinkohan Suomessa alkaa olla sallittua olla ihminen? Ei mikään juoksuhautasotakone, vaan ihminen vaan heikkouksineen ja omine omituisuuksineen? Ei varmaan koskaan.

Itse olen kyllä miettinyt, että mulle alkaisi olla viimeiset ajat [tiedän ettei tämä tavallaan ole totta, kouluttautuvathan viisikymppisetkin uudestaan] esimerkiksi kouluttautua uudestaan johonkin ammattiin, josta voisi töitä irrota. Tavallaan motivaatiotakin olisi. Olen miettinyt jotain todella tyhmää, oppilaitoksiin soittamista väärällä nimellä ihan vain TIEDUSTELUN vuoksi, eli onko se oikeasti niin mahdotonta päästä aikuiskoulutukseen, jos ei ole sitä kahden vuoden työkokemusta. :( Mutta vähän uskoisin tässä suhteessa monen olevan aika joustamaton. Sekin vielä Suomessa on jännää, se käsittämätön by the book-mentaliteetti. Kuinka kaikesta pitää olla joku byrokraatin luoma Ohjeistus tai Määräys tai Sääntö. Ja niistä ei sitten luovuta, ei millään.

Kaapit täyttyy..

Mikähän KUMMA nyt on, kun tuntuu kuin kaappit olisi taas täynnä sukulaatia? No, se on sanottava että eihän niitä koskaan tule pois heitettyä, yleensä kaikki menee.. ;) Mutta silti, keittiömme kaapisto on kauhea! On keksipakettia, on sitä ja tätä ja tuota. Kuulin kauhu-uutisen jokin aika sitten: suklaan hinta voi moninkertaistua joskus..!!! Siihen loppuisi mun herkkuilut. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy.