"Rööperiin mä kaipaan niin.."

Lidlissä olisi nyt torstaista alkaen kävelykenkiä naisille.. ja aika kohtuuhinta, n. 12 e. Ajattelin, että jos jaksan ja viitsin, niin voisihan sitä ajaa Pikku Kaupunkiin katsomaan niitä. Mulla on oikeastaan nyt vain yhdet matalakantaiset ja aidosti mukavat kävelykengät, ne sain Äetmuorilta. Hänelle ne olivat olleet liian pienet, joten antoi ne mulle, kun mulla on pienempi jalka. Nyt tuntuu että voisihan sitä ostaa toisetkin, kun ne Muorin antamat alkavat olla vähän finaalissa. Toisaalta Emmauksesta löytää joskus todella hyviä popoja 4 tai 5 euron hintaan! Mutta sitten pitäisi ajaa Isoon Kaupunkiin asti, enkä oikein tahtoisi kai sittenkään..

Huh, sain juuri siivottua! Oli taas aikamoinen savotta. Mietin ihmisiä, meidän ihmisten erilaisuutta. Ja mistä se johtuu. Mua joskus häiritsee se, kun olen saanut kodin puunattua ja kun kömmin väsyneenä alakerrasta yläkertaan, niin mies ei ole viitsinyt nostaa siirtämiäni nojatuoleja ym. paikoilleen vaan saan tehdä senkin. Pieni elehän se tietty vaan on enkä sano että nyt kohtuuttomasti rasittuisin niiden nostelusta [sainhan ne aiemmin itse nostettua pois paikoiltaan siivouksen tieltä], mutta jotenkin vain joskus häiritsee.. Mietin joskus mitä mahtaisi käydä jos mä vaikka sairastuisin pahasti, niin pahasti etten voisi siivota vaikka vuoteen. Tämä talous varmaan kaatuisi niskaan. No samapa se, joskus sitä vaan siivouspäivänä on vähän äkeä ja huomaa kaikki tuollaiset pienet jutut, jotka normaalisti ei edes ylittäisi havaintokynnystä.

Tässä tänään olen myös katsellut Rööperi-elokuvaa. Siinä on se tyypillinen miesnäyttelijäremmi, joka on vähän jokaisessa suomalaisessa elokuvassa. On Juha Veijosta,. Samuli Edelmania ja Peter Franzenia. Tavallaan tuo elokuva kiinnosti mua siksi, kun halusin saada AJANKUVAA Helsingistä 60-luvulla. Ja oi, onhan sitä! Siinä mielessä tosi antoisa elokuva. Vaikken minä Helsingistä mitään tiedä enkä 'tunnista' niitä siinä olevia paikkoja. Onpahan vain kiva katsella.. Ja ne vaatteet, se musiikki. :)

Tavallaan tuota elokuvaa katsellessa ajattelin taas kerran sitä, että ihminen on oikeasti ympäristönsä tuote. On aika rankkaa kasvaa ilman isää ja elää hyvin karheassa ympäristössä jossa rikollisuus on monilla se uravalinta. Tuntuu vähän kuin ei muita mahdollisuuksia oikein olisikaan. Hyvä etten saanut vesiä silmiini kun elokuvassa oli takauma, jossa pieni poika näkee isänsä tulevan tapetuksi, ammutuksi, ihan siinä nenän edessä. Sitten vähän myöhemmin tämä lapsi ampuu itse isänsä tappaneen miehen! Hui. Mä en ainakaan suostu ajattelemaan joidenkin ihmisten olevan geneettisesti jo 'pilalla' ja ettei heitä voisi pelastaa.. Kyllä geenejä tärkeämpi on ympäristö jossa kasvaa. Onko se turvallinen, pystyvätkö vanhemmat antamaan sitä turvaa ja hoivaa, rakkautta ja kasvatusta.. Kai meissä kaikissa on vähän kaikenlaisia mahdollisia geenejä, kun miettii kuinka paljon esivanhempia meillä kaikilla on. Ympäristö kai sitten ratkaisee aktivoituuko jotkut geenit, vai jotkut ihan toiset.

1 kokonainen vuorokausi - -

- - ja herkkuillaan! :) Mutta on kumma juttu, olen kärsinyt tässä närästyksestä. Vaikka siis syön ihan tavallisesti. En tajua mistä se johtuu. Olisiko ruoka ollut liian mausteista tai suolaista. Kunhan nyt vain menisi pian ohi se.