"Hyvä muisti"

Äetmuorin kanssa on taas puhuttu puhelimessa. Voi ihme, en jaksa tajuta sitä kuinka hän voi olla niin väärässä itsensä [ja muiden] suhteen ja vielä koko ajan! Nyt viimeksi tämän toteamuksen herätti mussa tämä, kun Muori alkoi kehuskella, kuinka 'hyvä muisti' hänellä on. Ei vain kaukomuisti - lapsuuden juttuja koskeva - vaan myös lähimuisti! Joopa-joo..

No mä menin suorastaan mykäksi, koska totuushan on, ettei Muori muista yhtään mitään. Viimeksi kun puhelinnumeroni vaihtui jokunen vuosi sitten, niin se annettiin hänelle muistilapulla kerran ja kaksi kertaa puhelimessa. Ja arvata sopii muistiko hän numeron edes vaihtuneen! Oli valtavan tuohtunut, kun ei saanut mua vanhasta numerosta kiinni! Ja kun miehen kanssa sanoimme, että se numero on ainakin kerran annettu hänelle käteen muistilapulla ja asiasta on pariin otteeseen puhelimessa puhuttu, niin Muori siihen: 'Ei ole koskaan puhuttu, en ole koskaan saanut numeroa..' Seee-elvä. Kun tuolle linjalle lähtee, niin siihen ei VOI sanoa enää juuri yhtään mitään. Menee joutavaksi juupas-eipäs -kinailuksi.

Tämä puhelinnumerojuttu on vain yksi esimerkki. Muori muistaa hurjan huonosti mitä hänen kanssaan on puhuttu. Siksi on tosi ärsyttävää puhua jostain asiasta, josta on useampaan otteeseen aiemmin ollut puhetta ja hän ottaa taas tuon loukkaantuneen 'minulle ei ole kerrottu mitään'-asenteen. Lisäksi Muori ei muista sitäkään mitä hän ITSE on puhunut, vaan joko kieltää jyrkästi sanoneensa jotain todella loukkaavia asioita - joilla on saattanut muuten olla useampi kuin yksi kuulija - tai sitten vain höpöttää samoja juttuja moneen kertaan. En oikein kehtaa sanoa hänelle, että olet nämä puhunut jo kymmeneen kertaan.. :( Parempihan se on, että hän kertoo jotain vanhoja juttuja 'uusina', jos vain aihe on neutraali eikä hän sitten pääse kiihtymään tai rakentamaan riitaa.

Yksi juttu jota Muori - eikä kai kaikki muutkaan ihmiset - ei tajua on muistojen subjektiivisuus. Hänestä on jotenkin LOUKKAAVAA [melkein käyttäisin tätä ilmausta] että esim. hänen nuorempi veljensä muistaa jotkut asiat heidän lapsuudestaan eri tavalla kuin hän. Muori ei ota huomioon, että J-eno on häntä muutaman vuoden nuorempi ja eri ikävaiheissa olevat lapset voivat muistaa eri lailla. Ja varmaan jos Siukku ja minä verrattaisiin lapsuusmuistoja, niin olisi paljon sellaista jonka muistamme eri tavoin, tai sitten Siukku muistaa ja mä en. Siukku on sentään viitisen vuotta mua vanhempi.

Mun mielestä on aina ollut jotenkin turhaa riidellä muistoista, vetää köyttä ja juupas-eipästellä siitä kuka on 'oikeassa' ja kuka 'väärässä'. Olen sen ennenkin sanonut tässä blogissa, että mua ei loukkaa muistojen erilaisuus tai sitten se, että joku muistaa jotain mitä minä en ja päinvastoin. Pikemminkin se on vaan mielenkiintoista: kuinka eri tavoin me ihmiset pistämme asioita mieleen ja mitkä asiat kenenkin mieleen tarttuvat!

Sukututkimusta on muuten todella rasittavaa tehdä, jos suvussa on joku tällainen perimätietoa ehdottoman oikeana pitävä ja omien muistojensa ehdotonta oikeellisuutta vaaliva.. :( Sen olen tullut huomaamaan, mä kun olen vähän sukututkimusta harrastellut. Sain huomata, että meillä varsinkin Muorin puolen suvussa on paljon epätarkkuutta sukumme vaiheista. Ja sitten on sitä kai aika yleistä, eli on vähän yritetty selittää ne ihmiset 'yläkanttiin'.. Muori ja hänen äitinsä jakavat saman vähän sellaiseen hienosteluun taipuvaisen luonteen ja heille on ollut kova pala se, ettei heidän sukunsa ole riittävän fiiniä. Mun mielestä Muorin ja hänen äitinsä taipumus tarinointiin on sinänsä ihan viatonta, ei kai sillä nyt kauhean paljon konkreettista väliä ole mitä jostain 100 vuotta sitten eläneistä meikäläisistä sanotaan.. tavallaan se on liikuttavaakin.. mutta ärsyttävää silloin, kun oikeasti haluaisi TIETÄÄ jotain ja sitten kun on saanut tietää ja se [epämiellyttävä] tieto täytyisi jakaa..

Muori ei nimittäin epäröi sanoa, että jopa kirkonkirjat ja valtion rekisterit ovat väärässä. :) Ja hän yksin oikeassa! Se on aivan uskomatonta. Yksi sukuhaaramme oli käsityöläisinä tuolla menetetyssä Karjalassa. Muori kehitti siitä tarinan, että nämä ihmiset olisivat oikeasti olleet 'vähän parempaa väkeä' ja asuneet PIETARISSA! Ja että vallankumouksen aikana he olisivat livahtaneet Suomen puolelle! Ommelleet jotain koruja vaatteiden saumaan et seteraa! Kun oikeasti tosiaan he olivat jo sukupolvien ajan asuneet Karjalassa ja ei heidän tarvinnut minnekään paeta vallankumousta.

Monessa suvussa on perimätietoa ja joskus se pitää paikkansa ja joskus ei. Hyvä sukututkija aloittaa perimätiedosta ja haastattelee suvun elossa olevaa vanhempaa polvea. Nauhuri on hyvä apuväline ja muistiinpanovihko myös. Näin voi antaa ihmisten vapaasti kertoa perimätietonsa, eikä sitä pidä siinä tilanteessa lähteä miettimään kuinka paikkaansa pitävää se on. Siitä pääsee monesti eteenpäin, saa tietää esim. isovanhempien vanhempien asuinpaikat, josta sitten pääsee arkistoihin käsiksi itse. Silloin monesti alkaa vastaan tulla niitä yllätyksiä. Joskus ne ovat aika vaatimattomia: joku vanha muistelija muistaa isovanhempien vanhempien perheessä olleen 8 lasta, mutta niitä olikin 10. Ja sitten saattaa paljastua ottolapsia tms. tai aviottomia. Tai sitten paljastuu, että oikeastaan koko suvun tarina on ihan tyhjään rakennettu, niin kuin meillä.

Muori luki joskus mun lapsuudessa ja nuoruudessa sellaista dekkaria kuin Kuolema sukupuussa. Se oli ihan meillä omana kirjana, eli kai se sitten oli Muorin mielestä hyvä. Kun luin sen itse niin silloin mulla alkoi raksuttaa! Siinä juuri oli sellainen perhe, joka oli 'parempaa väkeä' ja tulivat Pietarista vallankumousta pakoon Suomeen. :) Se dekkari on muuten oikeasti hyvä munkin mielestäni ja siinä myös korostuu se, kuinka vähän oikeastaan tiedämme.. kuinka suvuilla voi olla salaisuuksia.

Kai se vaan on niin, että joillekin ihmisille 'hyvä tarina' on tärkeämpi kuin totuudellisuus. Sitten jotkut mieluummin myös jatkossa elävät tarinan maailmaa mieluummin kuin todellisuuden. Tarkoitan tällä sitä, että sukututkimuksessa törmää tähän mullekin tuttuun ilmiöön, ettei uuden tiedon jakajaan suhtauduta positiivisesti vaan pikemminkin loukkaannutaan ja suututaan, vaikka kuinka hienotunteisesti yrittäisit perimätiedosta poikkevan tiedon antaa. Joillekin loistava tarina on parempi kuin 'ruma' (!) todellisuus. Vaikken nyt tiedä mitä rumaa muka on tehdastyöläisissä ja käsityöläisissä ja maanviljelijöissä..

Mutta se nyt näistä! Ihmettelen vaan kuinka hulluja ihmiset joskus päästävät suustaan. Siis tätä 'hyvää muistia' nyt tässä tarkoitan.

Onhan toki mullakin omat hulluuteni, painoon ja syömiseen liittyvät! :) Mutta ne ovatkin mun yksityisiä juttuja.

Suklaatirintamalla tapahtuu

Luin Suklaayhdistyksestä, että on tulossa joku Geisha Harmony 112 gramman levy.. kai ensi vuoden puolella! Jaahah, itse olen yrittänyt löytää niitä Geisha Harmony konvehteja kauppoista, vaan en ole vielä nähnyt! Tänään muuten näin ekan kerran Prismassa vähän JOULUISIA suklaita. Oli marsipaania ja sellaisia rasioitakin, joita normaalisti ei näe. Sitten kun ajelin romuraudalla kotiin, niin jo postilaatikossa oli NetAnttilan joulukuvasto. ;) Joulu on taas joulu on taas.. lallallaa.. Vaikka lokakuun alkua eletäänkin!

Olin tänäänkin liikkeellä, nimittäin! Ostin miehelle irtokonvehteja. Sellaisia perinteisiä, joista hän tykkää, eli dacapo-konvehtia, dumlea, fazerminttiä ja juliaa. Niitä myytiin Citymarketissa.

6 kokonaista vuorokautta..

.. ja arvatkaas kuka muuttuu hirviöksi! No minähän se! Mietin tässä, että jos tekisin pitkästä aikaa mansikka-valkosuklaajuustokakun. Sitä ei nyt ole ollut varmaan muutamaan kuukauteen.