Muu-muu-muisto

Viimeksi kirjoitin siitä kuinka muistot ovat aina sidoksissa muistajaan.. siis ne ovat subjektiivisia! Ne eivät välttämättä ole se 'oikein' totuus asiasta, vaan yhden ihmisen näkemys..

No nyt sitten MUISTIN erään asian lapsuudesta. Olen joskus nähnyt lasten itkevän julkisella paikalla ihan ilman näkyvää syytä. Tarkoitan ihan 'isoja' lapsia, en vauvoja, vaan leikki-ikäisiä. Silloin joskus laiskasti ihmettelee, että mitä ne nyt noin. Mutta muistan lapsuudesta yhden sellaisen jutun, kun itse olin tuollainen syyttä parkuva.

Olimme Linnanmäellä. Mä en muuten päässyt Lintsille kuin 1-2 kertaa koko lapsuuteni aikana. Melko todennäköisesti niitä kertoja oli vain 1 - yhdestä Muorikin aina puhuu kun puhuu meidän Lintsikokemuksista - mutta koska tämä muisto on niin erilainen kuin muut siihen reissuun liittyvät, niin pistän tuohon sen varauksen, että kyseessä SAATTOI olla eri reissu. Tai sitten sama! Lasten tunteethan vaihtuu niin nopeasti.

Olin n. 4 v. Huvipuistossa näin jonkun vempaimen, joka kai vei ihmiset aika ylös ja pyöritti heitä hitaasti siellä ylhäällä. Ja kun katsoin sitä laitetta, niin jotenkin mua alkoi kauheasti pelottaa. :( Näytti kuin se kori siellä ylhäällä olisikin ollut naama! Jonkun kauhean naama.. naama joka venyi ja irvisteli. Ihan kuin se olisi ollut elävä se laite! Tai kuollut-elävä samaan aikaan. Ja sitten pärähdinkin itkemään ja itkin ihan hysteerisesti. Muistan sen vieläkin. Isukki oli siinä vieressäni seisomassa ja varmaan muutkin lähellä, mutta eivät he tajunneet pelkoani enkä tainnut osata sitä siinä iässä selittääkään sanallisesti. Mua vain pelotti se laite. ;) Vaikkei mua siis oltu edes siihen laittamassa, sehän oli kai isommille suunniteltu.

Tässäkin muistossa on omat ongelmansa.. Eli että muistikuvissani kyseessä oleva härveli oli tosiaan semmoinen huvivempain. Mutta teoriassa on mahdollista, ettei se ollut huvivempain vaan joku sellainen tyhmä torni, jonka katolla kieppuu mainos. Sellaisiahan on! Sitten on tosiaan se ongelma, että tuo kauhumuisto on ihan erilainen kuin muut muistoni matkasta. Muuten se oli mun mielestä kiva reissu - jos se siis oikeasti oli sama - ja muistan vieläkin jonkun lastenjunan [huvipuistolaitteen siis] joka kiersi pikku radallaan vähän maan yläpuolella. Ja se oli sitten hauskaa Sukliksen mielestä, olla sen kyydissä.

Huomasin joskus jo ala-asteella, että tuo Lintsimuistoni alkoi sekoittua siskoni aapisessa olevaan tarinaan ja kuvaan.

Mutta näin MINÄ sen muistan, tuommoisen omituisen itkupilleilykohtauksen! Varmaan aikuisilla oli pähkittävää, että mitä se nyt itkee oikein, kun ei mihinkään satu tai ole mitään hätää.

Mä muutenkin joskus lapsena pelkäsin vähän ihmeellisiä asioita. Esimerkiksi kerran näin Möksän rannassa kuolleen ravun! Se oli sininen. Tai ainakin muistan sen olleen sen värinen ja pelkäsin tosi paljon. Tajusin sen kuolleeksi, mutta silti tuli iso, ISO itku.. Hih, taisin olla kummajainen.

Tällaista se on, nämä mun muistot ovat tosiaan mun muistojani. Voi olla ettei Muori edes muistaisi tuota Lintsin itkukohtaustani, jos siitä puhuisin. Voi olla että Siukku muistaisi, tai sitten ei. Joka tapauksessa siitä on turha vetää hernettä nenään mitä kukin muistaa ja miten.

5 kokonaista vuorokautta - -

- - hirviöksi alkamiseen! Olinpas ruokaostoksilla lauantain kunniaksi. Sitten sain päähäni mennä Vapaavalintaan. Näin siellä Nestlén jotain toffeesuklaatia.. Kolmen pötkön paketti, maksoi n. 1 ½ euroa. Mietin oikeasti ostamista, mutta jätin sikseen. Kun täytyy olla realisti.. en mä VOI enkä jaksa kumminkaan kaikkea sukulaatia mitä maailmassa on.

Vaparissa näin muuten 1. kerran sellaisen Geisha Harmony-sukulaatirasian. Tai oikeastaanhan se on sellainen pahvinen 'pussukka', jossa on paperikääreisiä konvehteja. Joopa-joo, taas sellainen 4-5 euron pläjäys.. Kauppaan ne jäivät.