Koko kuvio

On taas sellainen päivä, kun koko kuvio ahdistaa. Mua joskus ahdistavat oudot asiat, sellaiset joiden ei luulisi hetkauttavan ihmistä suuntaan eikä toiseen. Nyt ahdistaa se, että elämä alkaa sairaalasta ja päättyy sinne. Minusta vain siinä ei ole mitään luonnollista. No jaa, ehkä siinä elämän alkamisessa sairaalassa, siinä voi olla.. mutta mitä järkeä on elää niin pitkään, että päätyy joksikin vihannekseksi? [Ainakaan jos ei itse halua olla sellainen.] Mä kuulun siihen ihmisryhmään, joka ei järkyttynyt kun Utrio heitti jutun kuolemanpilleristä, jonka saisi vanhana. Itse saattaisin ottaa sen. Koulussa muistan yhden uskovaisen tytön, jolle kaikki armomurha oli kauhistusta. Ärsytti se asenne jo silloin.

Minä en palvo nuoruutta enkä tahdo elää aina kauniina yms, tästä ei ole kyse. En vaan tahdo elää niin kuin miehen isoäiti JOUTUI tekemään pari viimeistä vuottaan. Ihan 'tyhjäksi' lääkittynä, vaipoissa jossain vanhusosastolla, sairaalassa siis. Hän mursi lonkkansa ja 'sille tielleen jäi', eli siis siitä alkoi SAIRAALAELÄMÄ. Ei hän välillä tuntenut edes lapsiaan.

Vaivaa joskus se, kun tietää täysin varmasti sen, [tai ainakin melkoisella varmuudella] miten oma elämä tulee päättymään! Sairaalaan siis. Haluaisin jotain vähän yllätyksellisempää. Periaatteessa en pidä itsemurhaakaan mitenkään mahdottomana kohdallani. Siis sitten kun olen TOSI vanha ja jos minusta tulee sairas. Olen sen sanonutkin: menen ulos talvella ja nukun yön hangessa, eiköhän se auta Zuk-Zuk-Zukliksen pois murheen laaksosta! Voi tietenkin olla että olen vanhana niin dementiassa, etten tajua tuota tehdä. Se voi sattua vahingossakin!

Joskus kaikki elämä täällä tuntuu niin suunnitellulta ja valmiiksi ajatellulta, että se ahdistaa. Ärsyttää myös. Se koko kuvio, sillä yleisnimityksellä sitä kutsun. Ihan samalla tavalla joskus ahdistaa se, että ikävaiheissa 'kuuluu' tehdä tiettyjä asioita. On opiskeltava vuodet 18-25, on mentävä naimisiin + työllistyttävä ikävuosina 25-28, on ostettava omistusasunto ja tehtailtava tenavia ikävuosina 28-35. Jos et tee näitä juttuja, tai teet ne 'väärässä' iässä, niin olet kummajainen. Asioiden vain KUULUU olla näin. En ole nin vahva, etteikö ne odotukset olisi joskus mua vaivanneet. Joskus vaivaavat yhä. Tosin nyt taidan muutamista odotuksista olla vapaa. ;) Nimittäin työllistymisestä [sitä tuskin kukaan kai multa enää odottaa, olen toivoton tapaus] ja vekaroitumisesta [olen ollut liian kauan naimisissa ilman jälkikasvua, ja en tästä enää nuorru, so..].

Miksi ihminen ei yhtä hyvin voisi tulla äidiksi vaikka 18-vuotiaana? Opiskella nelikymppisenä? Miksi 18-vuotiaan raskaus on aina tietysti 'vahinkoraskaus' ja miksi nelikymppisenä opiskeleva on outolintu? Miehen täti juoksi maratonin 60-vuotispäivänsä kunniaksi. Onneksi jotkut ainakin rikkovat rajoja, edes vähän!

PUITTEET joskus ahdistavat. Ne RAAMIT, joiden sisällä elämä pitäisi elää. Meillä on puitteet: omakotitalo, kaksi autoa [tosin mun kaara on onneton romurauta ja vanhempi kuin moni muotibloggaaja, hehe], sormukset sormissa. Mutta meillä ei ole lapsia ja se erottaa meidät melkein kaikista miehen työkavereista esimerkiksikin! Siellä ei tällä hetkellä ole kuin - jaa, no yksi Pekka joka on lapseton - löysi itselleen vakikumppanin nelikymppisenä, sillä kumppanilla on 2 lasta aikaisemmasta suhteesta, P. ja hän ei kuitenkaan ole lisääntyneet. Niin ja sitten on yksi Janne, joka on myös lapseton, hänellä vähän sama tilanne kuin P:lla, eli naisella on lapsia aikaisemmasta liitosta. Uskon - TIEDÄN - että meitä ihmetellään. Jopa ne ihmiset, jotka myi meille tämän talon [niitä aina joskus näemme Pikku Kaupungin ostoskeskuksessa, kun he asustavat nyt Pikku Kaupungissa] ovat suoraan sanoneet, että hankkikaa (!) tekin nyt lapsia, eikös se olisi kiva, jos.. Aika rohkeasti sanottu ihmisiltä, joilta vain ostimme talon, siinä meidän yhteytemme! :(

Mitä töihin tulee, niin mua selvästikin jotkut pitää jonain mielenterveystapauksena. Muorikin on alkanut surkutellen puhua musta, että kun ei se Suklis pysty olemaan ihmisten kanssa, ahdistuu jne.. No on se osittain tottakin, mutta ei mua sen vuoksi kannata sääliä. Muori joskus plaraa jotain ammattilehtiä ja yrittää siitä etsiä ammattia jossa ei tarvitsisi olla ihmisten kanssa. Kumma juttu ettei näitä 'Suklis = mielenterveystapaus'-ihmisiä kuitenkaan yhtään vaivaa yllyttää esim. lapsenlaittoon. Saa olla pää miten sekaisin vaan, mutta lapsia vaan pitää tuottaa.. vaikka sitten nappulat kärsisivät vanhemman ongelmista kuinka paljon vaan. Jotenkin tyypillistä suomalaiselle ajattelutavalle.

Ihmisillä taisi olla kovimmat odotukset meidän lisääntymisestä silloin, kun ostettiin tämä talo. Koska sitähän se 'tarkoittaa', omakotitalon ostaminen! Eihän 'pelkkä' pariskunta VOI ostaa taloa, kyllä silloin pitää olla pulla uunissa tai vähintään suunnitteilla. Niin kuin oli muuten kaikilla miehen työkavereilla, jotka samoihin aikoihin muuttivat ok-taloihin!

Kai tämä puitteiden, raamien ja odotusten jämähtäneisyys on osittaista seurausta meidän eristyneisyydestämme. Kun Suomi ei edelleenkään ole mikään monikulttuurinen maa. Täällä on oikeastaan vain vähän hyväksyttyjä tapoja elää elämänsä. Jos meillä olisi monenlaisia ihmisiä monista kulttuureista, niin se ehkä opettaisi suvaitsevaisuutta. En tiedä.

6 kokonaista vuorokautta..

.. ja Suklis SYÖ! :) Toisaalta olen jotenkin kauhean tyytymätön itseeni.. tekisi mieli vaan paastota, jättää mässäilytkin väliin. Minulla on läskiolo. Se tulee aina välillä. Varsinkin jos olen tellussa nähnyt jotain ohjelmia, jossa on tosi laihoja ihmisiä. Vertaan itseäni ja näen reiteni MÖHKÄLEMÄISINÄ, inhottavina naaraan reisinä. Ja vatsani on kuin kuu, kuin olisi kuu piilossa mahanahkan alla. Ja rintani inhottavat lehmän utareet, valtaisat. Oikeastaan joskus vihaan naisen vartaloa. Haluaisin kai antaa omani pois.

Mutta mietin herkkuja, kaikkea kivaa ja hyvää. Täytyy puntata pullataikina seuraavaan herkkuiluun, on pulla pakastimesta loppu! Tällä kertaa aion muistaa tehdä muutaman rahkapullankin. Viimeksi unohdin sen ihan kokonaan! Tein silloin vain korvapuusteja. Ihania nekin on, mutta muutama rahkajuttu pitää olla myös!