lauantai 11. syyskuuta 2010

Äiti tietää parhaiten!

Olin taas viikottaisessa puhelinpiinassa Äetmuorin kanssa. Olen alkanut ymmärtää miksi hänen jäljiltään ihmissuhteet ovat kuin joku viime sotien runneltu taistelukenttä: besserwissereistä ei oikein kukaan tykkää, eikä varsinkaan neuvoskelevista sellaisista.

Joskus lapsena surin sitä, että mun tutuista perheistä omani oli ainoa, jossa äiti ja isä ei eläneet yhdessä. Surin ja ihmettelin - nyt minusta olisi ollut tosi outoa, jos Isukin ja Äetmuorin liitto olisi kestänyt. Kyllä pitkäkestoinen ihmissuhde vaatii ihmiseltä jonkin verran hienotunteisuutta ja - en oikein tiedä miksi sitä sanoisi - ajattelua?

Muorin eräs naapuri on nyt hankkinut koiran ja siinä taas näkee hyvin kuinka hän toimii. Hän on alkanut oikein urakalla katsella telkkurista tulevia Isännän ja koiran käytöskoulu ym. ohjelmia.. ja sitten hän neuvoo naapuriaan kuinka koiran saisi kuriin paremmin. Puheista päätellen se naapurinnaisen koira ei edes ole mikään pahatapainen karvaturri, vaan suht normaali eläväinen.

Tämä vaan on niin taas tyypillistä Äetmuoria. Hänellä on joku kumma PAKKO neuvoa kaikkia ihmisiä, esiintyä joka asiassa kuin tietäisi paremmin. En tajua mistä se piirre oikein tulee. Hän ei ollenkaan käsitä sitä, että jotkut [monet!] kokevat sellaisen neuvomisen nokan pistämisenä toisen asioihin.

Ehkä juuri Äetmuorin takia itselläni on tosi korkea kynnys neuvoa ketään. Odotan mieluummin, että multa KYSYTÄÄN neuvoa, ennen kuin alan jaella niitä. Ja neuvoakin voi tietysti niin monella tavalla, voi ehdottaa, että 'ehkä kannattaisi kokeilla' - sävy tuollaisessa on niin toinen kuin 'ja nythän sinä typerys muuten teet näin'-neuvomisessa. Muori käskyttää ihmisiä ja ei hänelle riitä se, että toinen kuuntelee neuvot, koska ne eivät oikeastaan OLE neuvoja vaan KÄSKYJÄ, jotka on toteutettava. Jos et niin tee, niin Muori loukkaantuu ja lujaa.

Häneltä puuttuu melkein täysin kyky asettua toisen ihmisen asemaan ja katsoa asioita toisen silmin. Siksi kai hän yllättyy aina niin kovin, jos joku ihminen ottaa etäisyyttä tai loukkaantuu hänen touhuistaan. Esim. tuossa koiratilanteessakaan hän ei mieti sitä, että hänen naapurinsa [oikeastaan ainoa Muorin hyväksi ystäväksi luettava nainen] näkee kotonaan myös niitä koirankasvatusohjelmia, on hänelläkin telkkuri! Joten hän voi ihan itse katsoa JOS kokee sen tarpeelliseksi.. Ja sitten Muori ei tule ajatelleeksi, että naiselle se koira saattaa olla tosi rakas kumppani ja siksi voi tuntua loukkaukselta, jos sitä kauheasti arvostellaan varsinkin ilman syytä.

Jotenkin on surullista nähdä oman äitinsä sähläävän ja ehkä tuhoavan harvat hyvät ihmissuhteensa. Välit lapsiinsa hän on jo onnistunut saamaan aika pinnallisiksi, kai me Siukun kanssa molemmat olemme todella valikoivia puheissamme.. :( Kun on tarpeeksi monta kertaa neuvottu, opetettu ja läksytetty kuin pahainen pikkuvekara, niin sitä oppii pitämään varansa.

6 kokonaista vuorokautta - -

- - ja Suklis käy sukliksentyöhön! :) Eli siis herkkuilemaan. Kaikenlaista suunnitelmaa on hamstrauksen suhteen.. pitäisi sitä Maraboun Cookies & Cream-suklaalevyä kokeilla, joten se pitäisi ensin OSTAA.. Olen tainnut vähän kyllästyä Pirkan pakastettuun tiramisu-jälkkäriin, joten sitä en otakaan seuraavaan mässäykseen. Kai syksyn tullessa sitä ei enää niin syty pakastetuista jutuista. ;)

Se mua kyllä häiritsee, kun ei mikään jäätelöfirma tee PIPARKAKKUJÄÄTELÖÄ! :( Minusta se kuulostaa ihanalta, mutta olen kai sitten yksin tässä himossa, kun ei semmoista tuotetta markkinoilla ole. Ainon Kanelikierre pääsi aikoinaan aika lähelle - ainakin siinä oli piparinmakua kanelin verran - mutta sitä ei kai enää tehdä. En ainakaan ole missään nähnyt.

6 kommenttia:

lupiini kirjoitti...

Äiti ja neuvominen: tuttua, huoh. Mun äiti päsmää mua viikottain kodinhoitojutuista, koska "muutin niin aikaisin pois kotoa ettei mulle ehditty opettaa niitä". Toissapäivänä vähän kärjistyneessä tilanteessa sain kuulla että meidän koti on ahdistava ja vaarallisen sekainen ja epäterveellinen tunkio. Sain tästä kyllä aika paljon vettä myllyyni ja sitten taas rekkuloitiin kunnolla.

Näen järjen tasolla aivan selvästi, mikä omaa äitiä vaivaa: omista elämänpettymyksistä ja vastoinkäymisistä kumpuava yleinen tyytymättömyyden ja katkeruuden pohjavirta, joka kanavoituu sinne, minne on helpointa kulloinkin virrata. Minä olen tietysti ykköskohde, toinen on mieheni (laiska ja välinpitämätön ja kylmä jne jne) ja kunhan Lipsi tuosta kasvaa, varmaan sekin alkaa tehdä kaikkea väärin.

Näistä ristiriidoista huolimatta meillä on paljon hyvääkin. Olen äidille vihainen aina, en varmaan hänen kuolemansakaan jälkeen tule pääsemään vihastani kokonaan yli (vaikka hartaasti toivoisin niin käyvän) mutta meillä on myös paljon rakkautta. Aina väliin mieleen pulpahtaa, pitäisikö käydä äidin kanssa kertaalleen jossain terapeutilla saamassa vähän pelinappuloita, ettemme ajautuisi kamaliin riitoihin, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi.

suklaahirviö kirjoitti...

Voi ei, kuulostaa todella ikävältä nuo 'kodinhoitoneuvot' - varsinkin kun on sellaisia erityisesti vanhemman ikäpolven naisia, joille MIKÄÄN siisteyden tai kodinhoidon taso ei ole riittävä.. :(

Täytyy oikein tarjota myötätuntohali näin virtuaalisesti.

Sekin on ikävää, jos äitisi kritisoi miestäsi. Mutta se on varmaan TODELLA ikävä juttu, jos tämä pettymys elämään saa joskus myöhemmin kritisoimaan sun lastasi! Moni vanhempi on tiikeriemo kun on omasta lapsesta kyse ja se on luonnollista. Lapsen loukkaaminen loukkaa vanhempaakin! Voin vain toivoa, ettei hän mene noin pitkälle.

Ihailen kyllä sua, jos suunnittelet terapiaa ja saat vielä äitisi mukaankin. Minä en saisi omaani, sen tiedän, koska Äetmuori ei hyväksy terapeutteja [voin sanoa suoraan että hän halveksii niitä] eikä usko mihinkään sellaiseen. Hän myös halveksii ihmisiä, jotka käyttävät terapeuttejen ym. palveluita.

Olet varmasti oikeassa tuossa, että se yleinen pettymys elämään ja katkeruus saavat äidit käyttäytymään noin aikuisia lapsiaan kohtaan. Toivon etten itse koskaan tulisi 'katkeraksi vanhaksi akaksi', niin kuin sellaisia nimitän, koska mun mielestä ihmisellä ei ole oikeutta tietoisesti myrkyttää toisten elämää.

Toivottavasti joskus päädytte terapiaan yhdessä, se olisi varmasti tosi vapauttavaa - näitä asioita voisi purkaa ulkopuolisen läsnäollessa ja se voi jo yksistään auttaa.

Perunalastu kirjoitti...

Eräs tuttuni on myös kaikentietäjä. Kun sain lapsen, hän alkoi heti lukemaan lastenhoito-oppaita ja kyseli kovasti minulta, olenko minä lukenut niitä. Vastasin, että "onneksi en enkä aiokaan lukea!". No, X ystävällisesti alkoi suoltamaan lukemiaan ohjeita ja neuvoja. Tämä neuvomiskuvio toistuu kaikissa asioissa ja tilanteissa. Mikään tässä maailmassa ei tunnu olevan sellaista, mihin X ei tietäisi "oikeaa" vastausta tai menettelyä.

Myöskään X ei voi jättää tiedon etsimistä ihmisen itsensä harteille. Jotain alemmuuskompleksia ja pätemisentarvetta tässä varmaan on, voimakasta tarvetta näyttää muille, että hän tietää, miten asioiden pitäisi olla. Hän moralisoi mielellään, tottakai, kun kerran tietää, mikä on oikein ja väärin. Piste.

Huvittavin tai raivostuttavin piirre on luulottelu. Hän luulottelee toisten ihmisten asioita ja elämäntilanteita eikä vaivaudu ottamaan selvää, miten asiat oikeasti ovat. Ei koskaan kysy, vaan toteaa! Ja vaikka kysyisikin, ei kuuntele vastausta, vaan luulottelee. Ääriesimerkkinä seuraava. X kysyi, voimmeko nähdä viikonloppuna. Selitin, että ei se käy, kun minulla on sitä-ja-tuota. Hän vain jatkoi tarinointiaan, missä näkisimme ja hän ottaa yhteyttä minuun! Jäin suu auki ja toistin erittäin hämmentyneenä, että en voi tavata häntä. Edelleenkään ei mennyt perille...

Hämmentävää.

Perunalastu kirjoitti...

Luulen, että tuttavani X:n neuvomisvimma on myös kontrollin halua.

suklaahirviö kirjoitti...

Perunalastu, kyllä mun mielestä myös kuulostaa siltä, että kaverisi haluaa jotenkin olla kontrollissa.. ja päteä. Neuvomalla siis. :( Ja se on todellakin suuri virhe ystävältä mennä arvostelemaan tai jakelemaan neuvoja lapsenkasvatuksessa.

Jotkut ihmiset ovat vähän itsekeskeisiä.. eivät kuuntele (!!) mitä toinen sanoo, ottavat omat luulonsa varmana TIETONA ja sehän on väärin! Ei kukaan voi tietää toisen elämäntilannetta, paitsi se kyseinen ihminen itse.

suklaahirviö kirjoitti...

Mietin vielä neuvomisvimmaa. Mistä se siis voi kertoa.. Kuten mainitsit, kontrollin tarve on yksi syy varmasti ja toinen on tosiaan alemmuuskompleksi. Sitten voi olla, että tuollainen neuvoja haluaa kauheasti olla TARPEELLINEN ja siksi neuvoo. Ja moni myös haluaa neuvoistaan palautetta tyyliin 'kiitos kauheasti kun neuvoit, tein kuten sanoit ja elämäni parani ihan ihmeesti'. Sitten tulee sellainen olo - neuvojalle siis - kuin hän olisi voinut vaikuttaa johonkin. Kai monet noista ihmisistä ovat sellaisia, joilla ei OLE vaikuttamismahdollisuuksia.. joten tilaisuus päästä tekemään joku muutos ystävän elämään on oikea juhlahetki. Surullista..