Mulla oli vihdoinkin se häpyhuulipatin poisto tänään! Ja kävi kaikenlaista! :) Ensinnäkin 'autoilin' taas vähän! Olin niin täpinöissäni ja pelkäsin myöhästyväni, että en kai nähnyt aurinkoisessa aamussa kauhean hyvin juttuja ja posautin päin jotain sellaista liikenteenjakaja-koroketta. Sillä seurauksella, että auto sai kunnon tärskyn ja eturengas puhkesi. :( Voi jee. En edes huomannut sitä siinä kohtaa, kun niin oli kiiru parkkaamaan auto. Sairaalassa on tunnetusti ihan kauheat parkkimahdollisuudet ja 1. yrittämällä änkesin romurautani parkkitaloon. Olin tosi tyytyväinen - kunnes huomasin niiden paikkojen olevan varattuja HOITAJILLE!
2. yritys johti mut takseille varatulle paikalle. Melkein jäi huomaamatta se, olin jo menossa parkkimittarille kun huomasin asfaltissa 'taxi'.
Tuskanhiessä se paikka lopulta löytyi. Mun aika oli klo 9, olin paikalla 8:50 ja otin parkkiaikaa reilusti, 10:50 asti! No arvatkaas mitä kävi! Aika ei edes RIITTÄNYT, mut otettiin leikkuriin vasta kymmenen jälkeen ja olin 'ulkona' n. 11:30. Jos olisi tullut sakkolappu, niin olisin ollut kyllä tosi tosi vihainen! Onneksi ei tullut..
No sitä pattia leikatessa puudutus sattui eniten. Oikeasti, se kirpaisi. Ei uskoisi että uloin häpyhuuli voi olla niin arka paikka. Itse leikkuuta ei tuntunut ollenkaan. Vähän nolotti.. se oli joku TALIRAUHANEN.. se patti.. ja se kai 'eritti' jotain siinä leikkuutilanteessa. :( Ja se oli kutistunut alkuperäisestä mahtavasta koostaan n. herneen kokoiseksi [näin sanoi kirurgi, herne!]. Mua alkoi hävettää se tilanne ihan mielettömästi, siis sehän on kai sitten vähän kuin finni.. :( Tuollainen talirauhanen. Meninkö siis finnin takia yliopistolliseen? Hyvä etten itkenyt kun pois pääsin leikkuutilasta.
Nyt jos ikinä enää tulee patteja 'sinne', niin en varmasti mene lekuriin.. minkäänlaiseen lekuriin! En kestä sitä häpeää! :( Miksi mun kroppa luo tuommoisia rasvakasvaimia, talipalloja, mitä lie?
Tuli pari tikkiä. Verta on tihkuttanut hiljalleen tässä tämän päivän ajan. Mitään ylimääräisiä kipulääkkeitä en ole tarvinnut. Kirurgi käski huuhdella sitä aina vessassa käynnin yhteydessä lämpimällä vedellä.. sitä olen tehnytkin. Ompeleet on semmoisia itsestään sulavia - ei onneksi tarvitse mennä niitä poistattamaan. Häviävät itsestään!
Hah hah, miesparan piti tulla kesken työpäiväänsä vaihtamaan mulle rengas! Sen hurjan autoiluni seurauksena siis. Olen mä vaan koko mestari ajamaan. Onneksi auto ei pahemmin mennyt särki.
Joskus mietin miltä mun autosekoiluni näyttävät ULKOPUOLISTEN silmissä. Esim. kerran kävin yhtä kaveriani katsomassa sellaisessa kaupungissa, jossa en ole tottunut ajamaan. Ajoin sitten yksisuuntaista väärään suuntaan.. :) En tajunnut tekeväni mitään outoa, ihmettelin vaan kun tuntui kuin koko maailman ihmiset olisi mulkanneet minua jotenkin kummasti. Onneksi silloin oli aika rauhallinen aika ja pieni kaupunki - muuten yksisuuntaisen ajo olisi voinut päättyä ikävämmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
No ei se musta mikään ihme ole, että noin jännittäessä tulee ajeltua vähän niin ja näin... itsekin olen aina operaatioihin mennessä ihan tärisevä, menen kävellen, vaikka olisi viisikin kilometriä, koska en uskalla pyöräillä, kun on niin holtiton olo. Kävelemisessä on jotakin vakaata... mutta on siinä aina semmoinen epätodellinen olo ja katselee tarkasti raitiovaunuja ja busseja ja autoja ja vilinää ja näkee ne jotenkin kirkkaampina ja todellisempina ja tuntee hämmästystä, että uskaltaa ylipäänsä liikkua ulkona... kummallinen olo se operaatioon meno -olo!
Eiköhän noita talipatteja tule vähän kaikille. Mullakin on ollut toisessa kankussa semmoinen kohta seitsemän vuotta, mutta en ole poistattanut, kun ei se hankaa mitenkään.
Kiitos kommentista! Juu, tuo ajohommeli.. varmaan siihen vaikutti jännitys. Mua kyllä jännitti melkein eniten se, että myöhästynkö ja saanko parkkipaikan. :( Olen aivan uskomaton parkkipelkuri Isossa Kaupungissa. Ja etenkin tuolla sairaalassa. Mulla on aiempaa kokemusta sieltä ja siellä on oikeasti hirveää parkkeerata. Tilaa ei todellakaan ole ja ruudut tosi pieniä, eli mun painajaistilannehan se siinä. Mielellään tuommoiseen kävelisi, mutta kun on se matka. :(
Varmaan se operaatiokin jännitti. Siinä oli paljon jännättävää. No, myöhästymisestä skitsosin ainakin ihan turhaan....!
Helpottavaa tietää että joku muukin on saanut talipatteja. Minulla on ollut paha lykky niiden kanssa, kun 1. tuli tuohon vyötärölle [ärsytti housun ja hameen vyötärönauhan aluetta] ja toinen alapäähän. Nyt jos vielä tulee, niin EN mene lääkäriin. Olkoot, jos eivät haittaa menoa.
Lähetä kommentti