Jouluvalojen sytyttyä..

Miksi en vieläkään ole saanut erottua kirkosta, vaikka aina aion? Sitä mietin, mietin syytä siihen. Pitäisi varmaan hoitaa se ero mahdollisimman pian. Joulun lähestyminen tuo vain mieleen sen, kuinka vähän pystyn samaistumaan kristilliseen uskoon. Jouluhan kuitenkin oli vanha pakanallinen juhla, joka vain sai päälleen kristisilauksen silloin, kun valta vaihtui ja juhlat sen myötä.

Taidan hoitaa sen eron jo ensi viikolla.

Joku kuuluu kirkkoon siksi, että sitten saisi 'edes' hautajaiset. Mua pelottaa se, että kuolisin nyt ja saisin kirkkohautajaiset, vaikkei kai sillä mun kannalta enää mitään merkitystä olisi. Tavallaan uskon itäisten uskontojen tavoin siihen että yksilöllinen minuus pyrkii sulautumaan yhteen suureen maailman sieluun, JOS siis mitään 'kuolemanjälkeistä' on olemassa. Aine ei katoa, sen tiedän ja hyväksyn, SIINÄ on kuolemattomuus. Atomit vaan menevät kiertoon. Mutta se meidän ajattelumme/'sielumme' on erottamattomalla tavalla kiinni aineessa.. Se tarvitsee ainetta.

Siinäkin suhteessa olen marxilainen, että en ole idealisti. Idealistille henki oli ennen ainetta, mutta meille marxilaisittain ajatteleville materialisteille aine oli ensin. Aine loi siis edellytykset hengelle. Ilman ainetta, tätä lihaamme, ei olisi kulttuuria, politiikkaa, taidetta. Ei mikään henki lillunut täällä vetten päällä, vaan ensin syntyi aine ja sen monista muodoista yksi, ihminen, on luonut henkiset rakenteet, myös jumalakäsityksensä.

Idän uskoissa mua viehättää sellainen tietty KOLLEKTIIVISUUS. Että kaikki pyrkivät ja päätyvät lopulta samaan, yksilöllisyyden katoamiseen, rauhaan. Kuolemattomuus on juuri sillä tavalla uskottavampaa kuin se, että meidän kaikkien miljardien ihmisten sielut lilluisivat jossain tuolla sfääreissä. :) Kuvitelkaa nyt vaikka jotain vastasyntyneenä kuollutta! Mitä sen sielu osaisi jossain taivaassa tehdä, parkua ja kakata vaippaan vai?? Tai kuvitellaan jotain ihan 80-vuotiaana kuollutta tavallista ihmistä. Tavallisia mietteitä, asuntolainaa ja pikku katkeruuksia, naapurisotia yms. Miksi sellaisen pikkumaisuuden pitäisi MUKA säilyä ikuisesti? Tai mietitään MUA, Suklista! Mun mässyt, mun mietteet suklaateista ja herkkuista.. pitäisikö oikeasti muka elää ikuisesti jossain taivaassa ja miettiä näitä, etten nyt enää voi koskaan mässätä, kun ei mulla ole ruumista??

Meidän suvussa on ollut yhdet kommunistihautajaiset, joissa ei ollut pappia. Puolueen edustaja oli pitämässä puheen. Se kauhistutti joitain mun suvun naisia. :( Heistä oli kamalaa, ettei pappi saanut tulla. Mutta he kunnioittivat tuon kuolleen vakaumusta ja siksi sitten tehtiin papittomat maahanpanijaiset. ONNEKSI!

Säälin Jeesusta joskus, kun mietin häntä. Jos hän siis oli sellainen historiallinen henkilö ja jos kävi niin kuin kävi. Uskon että hän tarkoitti hyvää. Mutta sitten koulun uskontotunnilta yms. muistan paljon raamatunkohtia, joissa Jeesus ärsytti. Sekin, että HÄN on tie totuus jne.. Hän! Vain hän. Joskus se tuntui omahyväiseltä, tärkeilevältä. Ja sitten joskus Jeesus oli kuttumainen opetuslapsilleen. Ihme kun jaksoivat häntä edes seurata. Kyllä mä olisin sellaisen äkäpussin jättänyt suosiolla. Eikä Jeesus oikeastaan kai koskaan kiittänyt o-lapsia siitä, että ne seurasivat häntä kuitenkin!! :( Joskus mietin että mahtoiko Jeesus olla 'hullu'? Sellaisella harmittomalla tavalla hullu, sellaiselle ettei tänä päivänä edes laitokseen pääsisi. Avohoitoon vaan..

Minä uskon että jos ihmiset olisivat oikeasti seuranneet Jeesusta niin siitä olisi tullut kommunismi. Mutta sitten väliin tuli kaikkea.. kirkot luotiin yms. Ja se ydinajatus [kommunismi] unohtui. Nykyisin kirkot ovat kaikkialla valtaapitävien ja rikkaiden puolella. Kirkon papit tms. viskaalit menevät Linnan juhliin juhlimaan valtakunnan kuohukerman joukkoon, mitalit rinnuspielessä. :( Sitä tekee niin luterinen, ortodoksi, kuin katolinenkin kirkko! Ei ole yksi toista parempi! Sodan aikaan kirkot siunasivat aseet, joilla IHMISIÄ tapettiin. Vaikka on yksi kymmenestä käskystäkin se, että älä tapa. :(

Siitä pääsen toiseen juttuun, itsenäisyyspäivään. :( Mua jotenkin vaivaa se PÖNÖTYS, joka i-päivään liittyy! :( Miksi, miksi sen on oltava sellainen juhla? Linnan juhlat ovat tylsät, en koskaan jaksa katsoa sitä kuin ihan hetken. Harvoin siellä kukaan puvulla oikeasti säväyttää. Ja se on tympeä koko tilaisuus. Ja sitten koko ajan tulee sotaa. Varsinkin nyt, kun on talviksesta tasavuodet. No, suon sen vanhoille ihmisille, täytyy meidän nuorempien antaa heidän muistella. Ja he ovat kuitenkin tehneet enemmän työtä kuin me jne. Mutta se ahdistaa silti. Kun mietin mitä sota oikeasti ON. Lapset menettävät isänsä ja ihmiset kotinsa.

5 kokonaista vuorokautta..

.. mässyttelyyn! Aloinkin miettiä! Pitäisiköhän mun toistaa viime i-päivä ihan orjallisesti? Eli ottaa samat herkut, samat ruoat. Ja sitten katsoa tuleeko yrjö tänä vuonna? Jos ei, niin voiko sitten olla niin, että niissä aineksissa oli viime vuonna jotain vikaa? Tai hillitsenkö itseni nyt paremmin? Kyllä tuo tavallaan kiinnostaisi kokeilla! Mutta olisi se ikävää, jos taas puhaltaisin ryynit!

Leivontaa en ole vielä päättänyt - luultavasti joku juustokakku. Ehkä nyt se mansikka-valkosuklaatijuustis??