Kiitos Perunalastulle edellisen postauksen kiltistä kommentista! Olen oikeasti miettinyt tätä - siis sitä, että kuinka jotkut ihmiset ei ollenkaan välitä edes MUODON vuoksi kysäistä, että mites teillä menee. Siis vaikka menisivät iltaa viettämään niiden ihmisten kotiin. :( Ja kun mietin sitäkin, että EN vaadi sitä, että muut ihmot alkaa mulle "terapeuteiksi" - en tahdo vaahdota omista asioista/dominoida keskustelua, vaan toivoisin vaan sitä, että kysyttäisiin vaikka että miten joulu meni tms.. Tai sitten että edes yritettäisiin silloin kuunnella, kun tulee joku 'ohjelmanumero' tai siis kun sanomme, että nyt on kahvi valmista tms... Tai että nyt malja kohoaa.. :(
Nyt täytyy sitten sanoa sekin, mistä kaikki eivät pidä. Eli: TIEDÄN ja hyväksyn täysin sen, että omat lapset on vanhemmille se numero 1. asia! Luonto on järjestänyt viisaasti sen niin, että omaan lapseen melkein rakastuu sen saatuaan. Pakkohan niin on ollakin, muutenhan sitä vaipparumbaa ja huoltoa ei yksinkertaisesti jaksaisi. Mutta, mutta: koettakaa kiltit vanhemmat ymmärtää se, että kaikki ihmiset eivät OIKEASTI oikein jaksaisi kuunnella niitä teidän lapsukaisten tekemisiä koko illan ajan!! Ymmärrän ja hyväksyn sen, että itselle tärkeistä asioista puhuu - vanhemmille tämä tärkeä asia on lapset - mutta oikeasti, koko ilta....!!! Eikö se TEISTÄ tunnu hiukan liialliselta?? Varsinkin jos lapset on jo 10+, niin luulisi että siinä nyt jo vanhemmilla on jotain muutaKIN elämää kuin VAIN ne lapset??
Tuntuu kuin olisin jo nähnyt niin monet, monet lapsiperheelliset.. Ja aina kuvio sama: vaimo vaahtoaa äitiyshuumaa, mies kuuntelee jokseenkin tympääntyneesti. Usein sitten saadaan parin vuoden sisään kuulla erouutiset..
..ja sitten taas aloitetaan uusien kumppanien kanssa sama ralli, uudet lapset, uudet ok-talot. ;)
En tiedä haluanko enää järjestää YKSIÄKÄÄN tuollaisia illanistujaisia kuin nuo uuden vuoden "pippalot" olivat!! Ja täytyykö minun, oikeasti?? Jos mies niitä haluaa [mitä epäilen..] niin järjestäköön sitten itse! Kai hänellä on kaksi työhön kykenevää kättä siinä missä mullakin. [Haluaisin kyllä nähdä NE juhlat: likilaskuisia kakkuja, palaneita juustokeksejä ;)].
Suklis erakoituu! Suklis karsii turhat pois! :)
1 kokonainen vuorokausi - -
-- herkkuiluihin! Leivontasuunnitelma on valmiina: kinuskikakkua mulle, ananasmuffinssia miehelle. Toisin kuin voisi luulla, en tee ananasmuffaria sen helppouden vuoksi, vaan siksi kun mies oikeasti tykkää niistä ja tykkää siitä, että on valmis, yksittäispakattu leivonnainen! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
No niinpä! Itse silloin harvoin kun vähän tuulettumaan pääsen, kaipaan ehdottomasti kaikkea muuta kuin puhumista lapsista. Eikä se yhtään vähennä omaa rakkautta tai mielenkiintoa vauvaa kohtaan vaan pikemminkin päinvastoin, äitimaasta kannattaa tulla hetkeksi pois niin sinne palaaminen on aina sitä ihanampaa.
Sit on sellainen idiotismin muoto kuin vanhemmat, jotka antavat lapsensa keskeyttää kaikki aikuiset keskustelut alkamalla huutaa kitarisat lepattaen PÖÖ! KUKA SIELLÄ! aina kun oma mukula sanoo jotain tai edes liikahtaa. Se on jotenkin ihan sairaan epäkohteliasta vieraita kohtaan.
Mä uskon, että lapsettomat ja lapselliset voisivat välttää väliinsä kasvavan kuilun jaksamalla yrittää ottaa toiset huomioon. Musta se on vielä melko helppoa jos on vähänkin empatiakykyä. Itsehän oon ollut lapseton 31 vuotta ja lapsellinen vasta alle puoli vuotta, joten vanha minä on vielä muistissa. Ihmetyttää tavallaan, miten kaikilla ei ole näin, tai minne se vanha minä katoaa?
Tuo on mun mielestä täysin ymmärrettävää, että ulos lähtiessään nimenomaan haluaa muutosta, vaihtelua siihen ARKEEN.. joka lapsellisilla tietysti käsittää lapset.. :) En sitä sano etteikö lapsista voisi puhua, tietysti voi, mutta tosiaan joku KOHTUUS siinä pitäisi olla. Oikeastaan minkä tahansa asian vuoksi on helppoa muuttua 'yhden asian ihmiseksi' oli sitten lapsellinen tai lapseton, ja sellaiset ovat AINA rasittavia, riippumatta sitten siitä mikä se heidän yksi ja ainoa johtotähtensä on!
Mun äitini oli muuten sellainen 'kaikki lasten hyväksi' ja 'olen vain ja ainoastaan äiti'-ihminen ja kun mietin meidän nykyisiä välejä.. ja Äetmuorin välejä Siukkuun, niin oikeasti olisi hänen kannattanut suhtautua vähemmän fanaattisesti äitiyteen, kun kuitenkin molemmat lapset haluaa vaan minimikontaktin hänen kanssa. Jotenkin ihminen säilyy paljon miellyttävämpänä, jos ei anna yhden asian ahmaista itseään eikä sille KAIKKEA uhraa.
Mä en ole lapsellinen, joten puhun vain siitä omasta LUULOSTA KÄSIN.. uskon oikeasti että se tunne on niin vahva, rakastumisenkaltainen, että se helposti vie mukanaan ja sekin on ihan inhimillistä. Mutta yleensä siitä tunteesta myös jonain päivänä herätään ja halutaan elämään myös muuta sisältöä. Joillekin niin ei käy, aina mietin miksi. Onko se jotain syyllisyyttä, huonoa omatuntoa? On oltava VAIN äiti, tai muuten on huono äiti? Kaikki tai ei mitään? Kumma kyllä tämä on muuten NAISTEN ongelma.. miehillä isäksi tulo ei näytä paljon vaikuttavan niihin asian ulkopuolisiin kiinnostuksiin ja ehkä siksikin monet pariskunnat myös alkavat etääntyä lasten tultua. Toinen elää niin täysin sitä ja siinä, toinen hiljaa miettii minne se entinen kumppani katosi ja kuka tämä uusi on??
Lähetä kommentti