L-leivät, b-kakku, j-keksit

Parempaa uutta vuotta toivon kuin meidän uuden vuoden aaton illanistujaiset oli! :( Niin, siis meillä oli vieraita. Jostain syystä KAIKKI tuntui menevän p-seelleen ihan valmisteluista alkaen! On muuten niin tasan tosi se vanha juttu, että illanviettoa varten ei K O S K A A N pitäisi lähteä 'testaamaan' jotain uutta reseptiä, vaan on parasta pysyä niissä jo kokeilluissa resepteissä, joiden tietää toimivan! Eli siis uskokaa nyt kun Sukliskin tuon totuuden toistaa: älkää alkako 'kokeilla' silloin, kun on ihmoja tulossa!! Pysykää varmoissa totutuissa ohjeissa! Kokeilut voi tehdä kun on yksin tai elämänkumppalin kanssa. Silloin niitä ei tartte pahoitella tai hävetä.

Mulla oli kokeilulistalla 3 reseptiä, joita en ollut ennen tehnyt. Lusikkaleivät oli yksi ja banaanikakku oli toinen, juustokeksit kolmas. Banskukakkua olen tietty tehnyt ennenkin, mutta en juuri TUOLLA uudella reseptillä.. joten pitihän se kokeilla.. -VIRHE!!! :(

Mutta ne l-leivät! Otin ohjeen yhdestä blogista [en laita sitä linkkiä tähän, koska en tahdo suututtaa blogin omistajaa tai väittää jotenkin, että HÄN oli syyllinen epäonnistumiseen]. Sitten aloin tehdä. No, heti ensinnäkin se taikina oli niin löysää, etten saanut siitä muotoiltua niitä lusikan pesään meneviä leipiä. Pistin sen jääkaappiin sitten reiluksi ajaksi ja siitä tuli niin haperoa/kovaa, että sitten taas niiden muotoilu oli ihan yhtä vaikeaa, tosin eri tavalla kuin eka kerralla! Pistin kammotukset uuniin ja sitten katsottiin. Joo joo, olivat niin hauraita, että vadelmahilloa kun aloin mättää sisään niin johan ne hajoili! Kun tajusin ettei siitä satsista tule kuin EHKÄ 3 hyvän näköistä pikkuleipää, niin viskasin koko sotkun roskikseen! :( Korvasin pikkuleivät sitten suklaakonvehdeilla.. tarjoomispöydässä siis! Pääsin eroon niistä lusikkaleivistä, kun ne roskikseen katosi, mutta siihen mennessä multa oli mennyt jo aika paljon hyvää tuulta ja tarmoa hukkaan. :( Jatkoin valmistelua aika pahoin mielin. Oli vähän kuin se olisi ollut paha ENNE, se l-leipien kohtalo..! Ja niinhän se OLIKIN, se kävi ilmi myöhemmin!

Seuraavaksi tein banskukakkua. Juuh, olihan tosi hyvä "resepti".. yhden elintarvikefirman sivulta, joka kyllä TOIMI, toisin kuin l-leipien, mutta lopputulos oli ihan hirveä. Siis MUN mielestä, miehen mielestä se kakku oli onneksi hyvää jne.. mutta minun mielestä ihan kauheaa. Siinä oli liikaa banaania. Tai se oli jotenkin liika banaanista.. Kuin olisi ollut kiinteäksi leivottua banaania pelkästään! Vain siteeksi jauhoa! Onneksi mies tykkäsi.. Itse olin ihan että voi EI kun aloin leikata sitä kaakkua paloiksi..! Jos olisi ollut aikaa niin olisin leiponut jonkun toisen kuiviskakun, mutta eihän siinä ollut kun juhlatilanne jo olikin käsillä. Onneksi se sentään oli hyvän muotoista.. väri ei ollut nätti, mutta harvoin b-kakussa onkaan. Se väri oli kuin MAKSALAATIKOLLA. :(

No ne juustokeksit sitten! Se oli muuten toinen blogiohje. Ja toimiva, joo, tuli MAUKASTA. Mutta minä en tiedä millainen taikurileipuri pitää olla, jos aikoo tehdä kuten siinä ohjeessa, eli kaulia sen taikinan ja ottaa siitä muotilla keksejä. Yritin sitä silikonialustalla, ja johan meni pieleen. Se tarttui kiinni siihen s-kelin alustaan kuin takiainen!! Eikä sitä oikeasti saanut irti, siis niitä muotilla otettuja raakoja keksejä!! Jouduin tekemään niin, että pyörittelin sen taikinan käsin palleroiksi, jotka litistin sitten leivinpaperille & paistoin! Toimi se niinkin, mutta sama ongelma kuin l-leipien kanssa oli näiden j-keksienkin osalta: eli hyvä tuuli ja tarmo meni.

Vieraat tulivat [miehen työkavereita vaimoineen] ja ei kestänyt aikaakaan kun tajusin, ettei mua oikeastaan haittaisi yhtään, vaikken koskaan enää näkisi ketään siinä seurueessa ollutta. Se koko juttu oli niin--- arkista ja laimeaa, pikkuporvarillista, typerää.. Juoruilua. :( Oikeastaan ihmettelin että miksi ne ihmiset yleensä TULIVAT. Tietysti olimme kutsuneet, ei siinä mitään, mutta jotenkin musta vain tuntui koko illan ajan, ettei yksikään heistä ollut millään tavalla kiinnostunut MEISTÄ, tai edes miehestä. Mies on aika hiljainen ja jotenkin mua vähän häiritsi se, kun hän ei meinannut edes sen verran saada suunvuoroa, että ehdottaa ihmisille kahvittelua tms. Ihmiset vaan jutteli omiaan ja kukaan ei tosiaan millään tavalla osoittanut mitään huomiota meille. Ei kysynyt mitään, että miten joulut meni, ei mitään.

Mies yritti siinä illan alussa kohottaa maljaa, sanoa muutaman sanan [EI mitenkään jäykästi, vaan sillä lailla että kiva kun tulitte ja vietetään kiva ilta, hauskaa uutta vuotta jne.] mutta sekin oli vaikeaa, ihmiset ei yksinkertaisesti edes silloin välittäneet kuunnella tai seurata, että mitä illan isäntä tekee. Vaikea sitä on puolustella silläkään, että olisi ollut niin paljon ihmisiä, ettei voinut seurata, kun ei niitä ollut kuin 8.

Kaiken tuon vaivannäön ja stressin jälkeen tosiaan sain vain huomata, että turhaa oli työ, oikeastaan. Emmekä tuon illan jälkeen ole YHTÄÄN läheisempiä noiden kutsumiemme ihmisten kanssa, emme tiedä heistä tippaakaan enempää kuin ennenkään, eivätkä he meistä. Kun sanon ettei mua haittaisi vaikken tapaisi enää ketään tuosta sakista, niin en sano sitä VIHALLA. Vaan se on vain sellainen tunne.. yhdentekevyydestä.

Kysyin mieheltä seuraavana päivänä että oliko hänellä hauskaa. Hän oli sillä lailla varovainen.. no joo, tavallaan.. sanoi sen epäröivästi. En tahtonut siitä sen enempää puhua, näin itsekin että häntä häiritsi se juttu millainen tuosta tuli.

5 kokonaista vuorokautta -

mässyttelyyn. Onneksi vain 5. Se nautinto ei petä! Saas muuten nähdä jaksanko leipoa! Jotenkin vähän tuntuu kuin olisi leivontainto vähän hukassa, kun nyt on saanut niin paljon leipoa ja laittaa ja tuli kämmättyäkin! Tai sitten teen jotain takuuherkkuani!