Miksi kaikkiin sosiaalisiin tapahtumiin liitetään väkisinkin syöminen? Miksi pitää aina syödä jotain? Tarkoitan nyt, että monet kokoukset ym. tapaamiset keskittyvät syömisen ympärille. Minusta se on inhottavaa. En voi edes laskea niitä kertoja, kun olen juuri TÄMÄN vuoksi joutunut jättämään väliin jotain kiinnostavaa tai tärkeää. Siis koska en voi [ja en saa] syödä ihmisten nähden. En voi poiketa omasta rutiinistani.
Inhottaa, kuinka ihmiset noin vain ehdottavat, että tavataan jäätelön merkeissä tms. Miksi ei yhtä hyvin voisi vain tavata? Ilman mitään mässäämisiä?
On käsittämätöntä, jos muka olen AINOA joka ajattelee näin! Jäätelön tai kakun syöminen ulkona on kallista ja lisäksi se ei sovi mun syömissysteemiin - siinä kaksi hyvää syytä jättää kaikki sellaiset väliin. Inhoan sitä, kun jotkut alkavat joskus ihmetellä, jos en syö. Joudun keksimään naurettavia tekosyitä.
Maailmaa ei ole suunniteltu tällaisia mun kaltaisia ihmisiä varten, meitä joilla on SYÖMISSYSTEEMIT.
-Pitäisi varmaan alkaa sanoa, että olen allerginen.. KAIKELLE! Maidolle, munalle, viljalle, riisille, lihalle, kalalle.. :) Hehehe..!
8 kokonaista vuorokautta -
- herkkujerkkuiluun! Ajatukset käväisevät leivonnassa, eivät tosin viihdy siinä kauan. On vielä niin aikaista. Enkä nyt äkkiseltään osaa sanoa mitä himoitsisin niin paljon..? Kai se tästä vielä selkiää, jotain aina alkaa tehdä mieli kun aika kuluu ja mässäys lähestyy.
Lidlistä tekisi mieli hakea toinen sellainen marsipaanisuklaalevy, Schogetten-merkkinen. Se nimittäin oli oikeasti hyvää.
Seuraava mässinki sattuu muuten samaan aikaan Amerikan itsenäisyyspäivän kanssa! Pitäisiköhän leipoa rysäyttää sen seitsemät herkut.. ja sanoa miehelle, että Amerikan takiahan tässä häärätään ylimääräistä. Ei taitaisi mies uskoa..! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Olen kyllä päättänyt etten ala pyytämättä opastaa muita syömisjutuissa, koska "jokaisen on sodittava omat sotansa" niin tähän on pakko kommentoida. Lähes kaikille syömishäiriöisille julkinen syöminen on vaikeaa, mutta siihen voi oikeasti siedättyä. Ja sitä mukaa kun siedättyy, syömiseltä karisee intiimiys, ainakin vähitellen. Kirjoitit aiemmassa postauksessasi ihmispelostasi, voisiko se liittyä tuohon julkisen syömisen pelkoon? Etenkin kun sinua selvästi nimenomaan suututtaa ihmisten ehdottelu?
Eikä kaikissa ruokaa sisältävissä tilanteissa ole toki pakko syödä. Esimerkiksi palaverissa, jossa on tarjolla voileipiä tai viinereitä, ketään ei oikeasti kiinnosta yhtään, ottaako joku vai ei. Voihan nimittäin olla, että toisella ei ihan tosissaan ole nälkä. Tai ettei syö lihaa ja tarjolla on pelkkiä kinkkujuttuja.
Tämä syömishäpeä on iso savotta selättää ja nämä mun neuvot kuulostaa varmaan vähän turhan yksinkertaistavilta, mutta siedättäminen (terapian ja sen sellaisen ohella) on musta ainoa keino. Esimerkiksi, että menee vaikka miehen kanssa ravintolaan syömään. Ja sen jälkeen sitten kavereiden kanssa syömään, jne. Kun on vielä niin, ettei ravintolassa syöty ruoka, kuten normaali ruoka muutenkaan, erikoisesti *lihota*. Tärkeintä siinä, että "pakottaa" itsensä syömään julkisesti on tajuaminen, että syöminen on paitsi normaalia myös välttämätöntä, eikä häpeän ja hekuman sävyttämää yksityistä touhua. Ja vähitellen, vähitellen suhde ruokaan normalisoituu eikä ruoka enää korvaa esimerkiksi ystävyyttä tai rakkautta tai mielekästä tekemistä, vaan voi maustaa niitä kaikkia. En olisi parikymppisenä voinut kuvitella nauttivani kavereiden kanssa kokkaamisesta, mutta nyt järkkään Sushi- tai Tapas-iltoja, jolloin kaikki äheltävät yhdessä ruokalajeja ja syövät sitten mahat täyteen.
Suosittelen muuten Patrik Borgin kirjoja, antavat ajattelemisen aihetta kaikille, joilla on ruokasuhteessa häikkää.
Kiitos sulle neuvoistasi, ovat oikein järkeviä! Mun onnekseni PYSTYN syömään esim. ravintolassa miehen kanssa. Mutta vieraampien ihmisten kanssa se on vaikeaa. :( Miehen kanssa olen harjoitellut sitäkin, että annan hänen nähdä kuinka MÄSSÄÄN näissä 'ahmijaisissani'. Häntä se ei kauhistuta ja se on hyvä. Silti kaikkein mukavin olo mulla on kun syön yksin. :(
Pistän mieleeni tuon Patrik Borgin, ihan ehdottomasti, ja lainastoon meen...!! :)
Kyllä varmasti osittain tuo syömisongelma liittyy myös ihmispelkoon. Ei oloni ole aina ihmisten kanssa muutenkaan mukava, mutta syödessä se on KAMALA. Sitten se harmittaa, se ehdottelu, syömistarjoilu, koska se tavallaan kai näyttää mulle sen, kuinka outo itse olen. Harmittaa muiden kevyt suhtautuminen syömiseen. :( Kadehdin sitä ja ällistelen samaan aikaan.
Koen aika vaikeiksi sellaiset tilanteet, että ollaan esim. kylässä ja sitten tulee se pakollinen kahvipöytä.. ja vieläpä se TUPUTTAMINEN, jota jotkut harrastavat. :( Kun eivät millään usko, että joku ei VOI, ei JAKSA esim. kokonaista munkkipossua vetää raskaan aterian jälkeen. Tuputetaan vaan. Koska mulle on tärkeää täyttää ihmisten odotukset, niin tuollaiset tilanteet, joissa tuotan 'pettymyksen' [kun en jaksa/voi/pysty) ovat todella tuskallisia kokemuksia. Ja ahdistavia.
Kai tästä jotenkin voisi itseään terapoida, varmaan alkuun pitäisi ihan yksinkertaisesti taas pyrkiä olemaan enemmän tekemisissä ihmisten kanssa. Että pystyisi muissa kuin syömistilanteissa kokemaan mukavuudentunnetta. Siitä sitten voisi edetä.. ehkä..
Ihailen kyllä sinua, että olet noin hienosti voittanut omat vaikeutesi! Se on sankarillista, todella.
Lähetä kommentti