Katsokaa, nähkää!

Lupiinin innostamana pohdin vähän omaa bloggaustani. Miksi bloggaan, miksi käytän aikaa 'turhaan' kuten Äetmuori sanoisi?

Mä en koskaan ole pyrkinyt silottelemaan elämääni blogissa, yritän päinvastoin olla todella, todella INHOrehellinen. Olisi aika hassua vaikka sanoa, että mulla on loistavapalkkainen työ ja elän jotain jet set-elämää, kun en elä. :) Ymmärrän silti ihmistä, joka haluaa keksiä sellaisen vaihtoehtomaailman itselleen! Se on kirjoittamista-- luovuutta! Mutta mun vinkkelistä se olisi hassua. Tai jotain negatiivisempaa - eikö se vaan korostaisi sitä, kuinka 'häviäjän' elämää elänkään..?

Bloggaan kai koska tietyssä mielessä tahdon tulla NÄHDYKSI, katsotuksi. Kun kuitenkin täällä maalla asun ja elän, eikä täällä oikein ole 'kontakteja' - en siis voi nähdä itseäni muiden silmin in real life. Paitsi silloin kun tapaan jotain ystäviä, ja niiden tapaamisten järjestäminen ei ole ihan pieni homma, kun kuitenkin olemme hajaantuneet opiskeluaikojen jälkeen.

Osittain olen inhorehellinen, koska kai jotenkin odotan - pelkään? - jonkun lukijan reaktiota. "Onpa Suklis hullu, onpa ällöttävää!" Tai sitten kai toivon ihmisten näkevän ja ymmärtävän mua - näinkin voi elää, olla tällainen, olla juuri Suklis tässä normaalien maailmassa. Jotain tällaista on mun bloggauksen taustalla.

Kun kirjoittaa asiat niin joskus niitä myös päätyy ajattelemaan enemmän, syvällisemmin. :) Hehe.. Tai siltä musta tuntuu!

Mulle on myös aika VOIMAANNUTTAVAA kerta kaikkiaan luopua siitä kulissien ylläpitämisestä.. siis siitä, mitä Muori harrastaa. Tahdon itse olla jotenkin toisenlainen, edes virtuaalisesti! En tahdo hävetä samoja asioita kuin Muori häpeää. Tavallaan - tavallaan siis - en tahtoisi hävetä mitään, koska eikö kaikki täällä pallollamme tapahtuva ole elämää, ihmisen elämää - miksi sitä pitäisi hävetä?

Tunnustan tässä nyt todella tyhmän jutun, teen sen avoimuuden nimissä. Minä soittelin joskus vuosia sitten humalaspäissä radioon. En ole koskaan juonut usein/paljon, mutta siihen aikaan kun join ja jos juovuin edes hiukan, niin soittelin radioon. Onhan niitä ohjelmia, joihin voi soittaa.. ja mä tein niin. Nyt tajuan sen olleen kontaktien hakemista. Tiedän vaikuttavani lukijan silmissä siksi varsinaiselta sekopäältä - en itsekään silloin oikein tiennyt mitä tein.

Joskus tuntuu hirveältä kun pitää myöntää esim. miehen olleen oikeassa. Olin sekaisin kuin käkikello tuohon aikaan! Mies sanoi sitä jo silloin, mutta itse intin vastaan, olin mielestäni normaali ja muu maailma vain oli sekaisin. Nyt tuntuu kuin mies olisi ollut oikeassa! :( Nyt olen mielestäni paljon järkevämpi. Syömishommelia en laske tässä mukaan, koska siitähän koituu vaivaa vain mulle - no ehkä hiukan miehelle myös - joten se ei ole varsinainen haitta. Radiossa pölöttämisestä oli vaiva vähän koko Suomen kansalle. :( Tai ainakin niille, jotka olivat hereillä ja kuuntelivat. Voi mua!

Millaista blogia pidän? Tahtoisin monesti kirjoittaa laajemmin.. esimerkiksi politiikasta ja yhteiskunnasta.. mutta päädyn aina miettimään mässinkejä ja sellaista. Kai ne sitten hallitsevat mun elämää? Silti on tilanne tuhat kertaa parempi nyt kuin ennen lääkitystä! Silloin vasta ajattelinkin mässyjä.. KOKO ajan! Ja siivosin oikeasti pakkomielteenomaisesti. Siivoan edelleen paljon, varmaan enemmän kuin moni muu, mutta osaan myös hiukan hellittää. -Ja toisaalta varmaan jotkut äidin sukupolven naiset siivoaa vielä miljoona kertaa enemmän kuin minä!

Blogissa voi onneksi puhua halki ne asiat, joita ei koskaan ole oikein puhunut. On sekin, että Veloena kertoo ihan samanlaisista ratsastustuntimuistelosta kuin mitä itselläni on! Siis se tunne, että pelkää melkein sitä edessä olevaa tuntia.. se on MUN kokemus myös! Itse pelkäsin niin kovin sählääväni, jännitin.. pelkäsin 'saavani' itselleni sopimattoman hevosen [siellä mun yhdessä ratsastuskoulussa hevoset 'jaettiin' opettajan toimesta aina ennen tuntia. Opettaja katsoi jokaista, siristi silmiään ja sanoi.. 'Katalle.. - - - - - - Santtu tänään..' ja 'Mirka saa.. . .. - - - Candyn tänään..'] ja jännitin koko jakotilaisuuden ajan sairaalloisesti!! Sitten toisella koululla sai hepan valita itse - valitsin sitten aina sen saman, jonka kanssa hommat luisti ja syyllistyin SIITÄKIN, koska se oli helpomman tien valitseminen! :(

Tavallaan mut on kasvatettu aika ankarasti. Kun vertaan itseäni ja Kummityttö A:aa, joka sai OMAN hevosen 14-vuotiaana.. Ihan sen oman, sellaisen josta tykkää, hän ei käy tunneillakaan enää.. Sai oman hevosen parin vuoden tunneilla käynnin jälkeen! Se on niin eri maailma kuin missä itse elin. Kun meillä aina sanottiin, että pitää ratsastaa vaihtelevasti eri hevosilla niin oppii..

En tiedä - koen jo NYT saaneeni valtavasti blogimaailmasta! Luen blogeja, nautin niistä, opin.. Mulle on ollut viisas päätös astua blogimaailmaan, sanoi kuka muu mitä tahansa!

10 kokonaista vuorokautta -

MÄSSYilyyn! Kerrotaas nyt tämä, ennen kuin unohdan itseni talliin ja radioon soitettuihin puheluihin ja muuhun. :) Vielä en ole miettnyt leivontaakaan. Ehkä Baileys-juustokakku..? Mutta se on toki kovin imelä. Sitä voi olla vaikea syödä urakalla. Oli kivaa viimeksi ahmia hedelmää. Niistä ei tullut paha olo. Ehkä teen seuraavaksi saman? Tai sitten toteutan himoani RUOKAAN.. siis ihan ruoka-ruokaan.. joskus se tuntuu kivammalta kuin pelkän nampin syöminen. Mutta tietty namppi ja sukulaati ovat tärkeitä myös!

Peeässä vaan -

- soitin Äetmuorille tänään! Ei mitään uutta siellä..