Tonnitunne

On taas läski olo. Se iskee aina välillä - se tunne, että mun täytyy varmaan painaa tonni, ainakin.. Vaikka tiedän, ettei se voi olla mahdollista. Tiedän siis käyttämieni vaatekokojen perusteella. ;) Minähän en vaakassa ole käynyt aikoihin, siinä on omat hyvät puolensa ja sitten ne huonot.. eli siis se TONNITUNNE! Vaikea sanoa tulisiko se jos menisin vaakaan ja saisin varman tiedon, etten ole tonnikeiju. Auttaisiko sekään, oikeasti? :( Luultavasti ei.

Lisäksi tuntuu nenässä ja nielussa vähän siltä kuin olisin [ehkä] sairastumassa! Mutta se voi olla vain pelkkä luulo, odotetaan ja katsotaan.

Kuolemasta sananen

Mulla on sellainen tapa ollut Isukin kuoleman jälkeen, että olen oikein tietoisesti yrittänyt valmentaa itseäni ajatuksen tasolla läheisteni kuolemaan. Jos mies on myöhässä 10 minuuttia niin mietin: AUTO-ONNETTOMUUS! :( Olen yrittänyt ajatella, että kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa! Joskus musta tuntuu sydämessä siltä, että se olen mä joka tulen jäämään leskeksi tästä liitosta. Koska niinhän se yleensä menee, naiset elää pitempään. Muutenkin uskon että tulen päätymään siihen tilanteeseen, että olen aika yksin. No, mitenpä se poikkeaisi oikeastaan nykytilanteestakaan? ;)

Isukin kuolema oli tavallaan yllätys. Se oli yllätys, koska meillä ei ollut tiedossa mitään sellaista sairautta, joka olisi voinut johtaa Isukin kuolemaan vasta 60-vuotiaana. Mutta siinä mielessä se ei ollut yllätys, koska Isukki tavallaan 'flirttaili' kuoleman kanssa viimeisinä vuosinaan. Hän käveli jäillä, vaikka oli myöhäinen kevät. Aina hänellä oli jäänaskalit mukana, mutta.. no. Ja sitten Isukin kuoleman jälkeen saimme tietää hänellä olleen jotain sellaista, joka aiheutti tajuttomuuskohtauksia. Oikeastaan Isukki olisi voinut kuolla - ja olisikin kuollut ilman Siukun miestä - jo aiemmin. Olivat saunomassa ja Siukun mies oli Isukin luona. Ja Isukki sai sellaisen tajuttomuuskohtauksensa VEDESSÄ! Siukun mies huomasi sen ja kävi kiskomassa Isukin rannalle. Isukki oli vannottanut H:a, ettei hän puhu tästä meille tytöille, koska hän ei halunnut huolestuttaa meitä. Mutta ei hän lääkäriin hakeutunut - kai hän ajatteli, että kun lähtö tulee niin se tulee. Ja tulihan se, tajuttomuuskohtaus.. tällä kertaa yksin, soutuveneessä. Ja sitten minä sain puhelinsoiton.

Näin minä kuolemaa pohdin, miksi juuri nyt, miksi se tulee sen LÄSKIN olon seuraksi tällainen miete? On omituista! Suklis taitaa olla morbidi!

Ei niin vapaaehtoisesti lapseton, ei niin vapaaehtoisesti työtön

Mulla on yksi tuttu, joka on lapseton vastoin omaa tahtoaan! He miehen kanssa kauheasti haluaisivat lasta, mutta se ei oikeasti ole mahdollista heille, ei edes millään hoidoilla. Tavallaan käy kauheasti sääliksi, kun tämä nainen on pikku tytöstä asti oikeastaan vaan halunnut olla ÄITI! Mutta sitten mietin - ovatko he oikeasti pohtineet tuon lapsiasian KAIKKIA puolia?

Miksi Suomessa ei puhuta perhe-elämästä yhtään realistisesti? Miksi vain mennään siihen vaaleanpunaiseen pinkkihuumaan, eikä oteta esiin perhe-elämän paineiden alla särkyviä liittoja, lapsien viemää rahaa, työelämän menetettyjä mahdollisuuksia, raskauden ja synnytyksen ja imetyksen aiheuttamia vaurioita [yksi tuttuni on nyt pysyvästi sellainen, että toinen rinta on toista pienempi, imetyksestä on jo vuosia muttei se ole korjautunut] yms- yms. yms? Tai sitten sitä mahdollisuutta, että lapsista tulee kerta kaikkinen taakka ja vaiva. Että ne alkavat vetää jotain huumetta 14-vuotiaana ja varastavat vanhemmiltaan 20-vuotiaina ja kuolevat hepopiikkiin 23-vuotiaana. Yhdelle meidän tutulle kävi niin, heidän ainoa lapsi [poika] kuoli 20-vuotiaana. Yliannostus huumetta, käsittääkseni VAHINKO, eli ei tarkoitettu itsari. Taisi mömmö olla odotettua vahvempaa. Paljonpa lohduttaa. -Tai sitten on se vaihtoehto että lapset pistävät välit kokonaan poikki vanhempiinsa. Muuttavat jonnekin Australiaan ja polttavat sillat takanaan.

No en tiedä olisiko kovin kohteliasta tai kilttiä alkaa esitellä näitä vaihtoehtoja lohdukkeena sille tahattomasti lapsettomalle. :( Mutta ne on kuitenkin vaihtoehtoja, niinkin voi käydä. Oikeastaan melkein kaikissa asioissa on aina vähintään kaksi puolta! Pitäisi vaan yrittää osata katsoa sitä asiaa niin.. niin voi oma osa, mikä se sitten onkin, olla helpompi.

Olen tätä mun työttömyyttänikin miettinyt. Edes se ei ole kokonaan negatiivinen asia! Jos mulla olisi työ, niin mulla voisi myös olla paskamaiset työkaverit, työpaikkajuonittelua, kauhea stressi, jatkuva unenpuute, ei omaa aikaa ollenkaan, jatkuva väsymys [koska tiedän ettei mies kumminkaan osallistuisi kodinhoitoon sen enempää kuin nytkään, eli joutuisin tekemään 2 työtä]. Sitten sellainenkin hassu juttu jota en aiemmin tullut ajatelleeksi, eli saattaisin myös PALELLA koko ajan. Joissain työpaikoissa on nimittäin h-vetin kylmä. En tajua miksi, mutta niin vain on.

Jos olisin tehtaassa työssä, niin sitten taas saattaisin joutua seisomaan koko päivän. Mun ystävä on liukuhihnalla ja ne joutuvat kaikki siellä seisomaan, kun joku on laskenut työn olevan siten tehokkaampaa. Ja tuskin vessassa kuulemma edes saa käydä! :(

Tietysti kärsin siitä kun varmaan musta puhutaan.. :( Kun ei ole työtä. Ja Muorikin aina mua paheksuu. Mutta niin kuin sanottu, ei niin pahaa asiaa varmaan ole ettei siinä JOKU pieni sirunen positiivisuuttakin ole! Vai ajattelenko nyt taas ihan päin honkia kuten tavallista. :)

Tästä tuli näköjään vähän hyppelehtivä ja hajanainen jaarituspostaus!