keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Miksiköhän?

Miksi minusta tuntuu kuin olisin ULOSTAMASSA julkisesti, jos joku sattuu näkemään mut syömässä jotain epäterveellistä/herkullista? Se on yhtä nolo tunne. Kuin olisi jäänyt kiinni jostain häpeällisestä, vaikka itsetyydytyksestä.

Mulle kävi kerran 17-vuotiaana niin, että olin päissäni [ei mitenkään harvinaista 17-vuotiaalle Suklikselle] enkä tajunnut erään asunnon vessan lukon toimintamekanismia.. ja silloinen poikakaverini sattui avaamaan oven juuri kun VIRTSASIN! Poikakaveri oli mua vanhempi ja aika roisi, ei siitä juuri mitenkään pillastunut, itse olin tosi häpeissäni! Emme olleet harrastaneet seksiäkään, ei siinä suhteessa ollut sitä intiimiyttä joka edes jotenkin oikeuttaisi kiinni jäämisen 'housut kintuissa'!

No kuitenkin.. jotain noloa ja hävettävää herkuttelussa on. Minulle siis.

Muistan elokuvan Girl Interrupted [=Vuosi nuoruudestani] ja siinä oli tyttö, Daisy, joka oli samanlainen. Hän oli insestin uhri, KAI. Siinä ei suoraan sanottu Daisyn olevan insestiperheestä, mutta ainakin mielisairaalakaverin näkemyksen mukaan D:n isä käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen. Daisy söi yksin yksityishuoneessaan ja selitti sen niin, että useimmat ihmiset ovat mieluiten yksin kun "se" tulee ulos [ruoan ulostuessa], hän on mieluiten yksin kun "se" menee sisään [ruokaa syödessä]. Aika johdonmukaista mun ymmärryksen mukaan!

Itsetyydytys, paras tyydytys?

Mulle monet nautinnot ovat yksin koettavia. Kesti aika kauan aikaa ennen kuin tajusin sen koskevan nautintoelämääni yleensäkin, ei VAIN vaikka syömistä. Mitä seksiin tulee, mulla on aina ollut paljon FANTASIOITA.. Yritin yhdessä vaiheessa elää niitä todeksi - se päättyi useimmiten surkeaan lopputulokseen. Yhdessä vaiheessa KUVITTELIN [virheellisesti] olevani jotenkin halukas dominoimaan.. tai sitten alistumaan.. ja se oli suuri erehdys. Tositilanteessa tunsin itseni vain naurettavaksi. Oli kyse sitten kummasta roolista hyvänsä.

Tosielämän ja fantasiaelämän ero on se, että fantasioissa se partneri on juuri sen näköinen kuin toivot, lukee ajatuksesi, hoitelee sut juuri niin kuin haluat. Mutta tosielämässä se toinen on ajatteleva, oma yksilönsä ja persoonansa. Hän ei lue ajatuksia, voi olla kömpelö tai ruma.

Tästä juuri on mun mielestä kyse, kun jotkut naiset sanovat haaveilevansa "raiskauksesta". He puhuvat siitä "raiskauksena", vaikkei se fantasiaraiskaus ole mikään raiskaus siinä mielessä, kuin jossain tosielämässä. Tosielämässä raiskaus on nyrkiniskuja, spermaa, tautipelkoa, raskauspelkoa, häpeää, verta, itkua, poliiseja, rumuutta. Fantasioissa se on komea mies, joka vie eikä vikise, joka antaa naisen olla passiivinen, KOHDE.. ei odota naisen olevan joku seksiterapeutti ja hoitelevan miestä ammattitaitoisen huoran lailla. Naisella on vapaus olla, vapaus vastuusta. Se on unelma. Todellisuus on toinen juttu.

Lesbot kiinnostavat mua, mutta en ole itse koskaan ollut naisen kanssa. En tunne vetoa naisiin, siksi kai lesbot kiinnostavatkin - tahtoisin tietää mitä he kokevat, mikä sytyttää naisen naiseen. Mulla on ollut syviä ystävyyksiä, joissa varmasti oli hiukan samaa mustasukkaisuutta ja omistushalua kuin heterossa parisuhteessa, mutta mitään seksuaalista niissä ei ollut. Yksi miesystäväni olisi halunnut mun makaavan erään tuntemansa naisen kanssa [nainen oli gay ja halusi kaiketi saada partnereita ja haki niitä myös aktiivisesti vähän kaikin tavoin], mutta suhde ei koskaan kestänyt niin pitkään, että se olisi tullut ajankohtaiseksi. Olisin kyllä saattanut kokeilla sitä, voin myöntää - mä olin/olen aika seikkailunhaluinen, olen ollut ainakin, ja etenkin pikku tuiterissa tai pilvessä.. why not? Mutta en osaa kuvitella, millainen naisen tulisi ulkonaisesti olla sytyttääkseen mut. Vai sytynkö mistään, ehkä en. Mua kai kiehtoo liikaa miehen ja naisen erilaisuus.. olen tylsä normihetero. ;) Uskon tietysti sen, että nainenkin olisi voinut saattaa mut orgasmiin. Sehän on kuitenkin vaan sellaista know-how:ta.

Seksissä itsetyydytys on varmin ja luotettavin tapa saada TULOS [=orgasmi] aikaan. Näin siis ainakin mulle! Mies kuka hyvänsä on siinä suhteessa aika epäluotettava partneri. Koskaan ei tiedä, pystyykö sen saavuttamaan vai ei.. Itse kun tekee, niin se on taattu.

Onko mussa sitten ihmisenä jotain, joka tekee nautinnon muiden kanssa vaikeaksi? Enkö sittenkään luota tarpeeksi muihin ihmisiin saavuttaakseni nautinnon ihmisten yhteydessä, vai miksi mun täytyy olla YKSIN?

2 kokonaista vuorokautta - -

- - mässyilyyn! :) Olen edennyt siivongissa.. mutta huomenna se urakka jatkuu! Pesin tänään tyynyjä (--> mökkireissulla käytettyjä) ja valkoista pyykkiä myös.

Saatan leipoa mansikka-valkosuklaajuustokakun seuraavaan MÄSSYYN! Siitä pidämme sekä minä että mies. Ja se on hyvää. Täytyy muuten alkaa käydä läpi herkkuvarastoja.. että tiedän pitääkö perjantaina kartuttaa suklaativarastoja!

Ei kommentteja: