"Se on vaan koira!"

Äetmuori sanoi aina noin, jos "tunteilin" liikaa jonkun eläimen vuoksi. Liikaa tunteilu saattoi oikeastaan olla mitä vaan käytöstä, jonka Muori itse tulkitsi "liialliseksi". Meillä lemmikkejä paapottiin ja Muori aina sanoi niiden olevan perheen jäseniä. Mutta heti jos eläimestä olisi ollut jotain niin kutsuttua vaivaa, niin se lopetettiin eikä sitä saanut surra. Koska se oli vaan koira.

Tuossa vain yksi lapsuuteni aika skitso juttu. Eli siis sellainen tolkuton lepertely ja tunnevyöry eläimiä kohtaan, jonka sitten täytyi suit sait vaihtua 'järkeväksi' lopetuspäätökseksi. Oikeastaan koko lapsuuteni oli täynnä tuollaisia outoja vaatimuksia. Piti syödä kiltisti kaikki mitä Muori lautaselle laittoi ja herkut myös, mutta lihoa ei saanut. Piti rakastaa isänpuoleisia isovanhempia [ja niin rakastinkin], mutta siitä ei saanut loukkaantua, jos Muori haukkui heitä. Piti tyytyä siihen, että hätäinen muodollinen 'anteeksi' hyvitti kaikki riidat, ja jos niitä muisteli tai tunsi itsensä loukatuksi, niin oli pikkumainen ja inhottava.

Meillä lopetettiin niin monta eläintä, etten niiden tarkkaa lukua enää muista. Kaksi koiraa. Toinen oli ihan 'syystä', eli sillä oli aivokasvain joka aiheutti tosi aggressiivista käytöstä, se kerran melkein puri siskoni ylähuulen irti.. tuli tikit ja sairaalareissu. Siksi ymmärrän sen lopetuksen. Mutta sitten toinen koira lopetettiin siksi, koska me muutimme ja asuimme LYHYEN aikaa kerrostaloasunnossa, eikä Muori katsonut koiran voivan elää kerrostalossa. Siitä olin oikeasti vihainen. Muori oli luvannut, ettei koiraa lopeteta, mutta sitten se oli lopetettu 'salaa'. Kissoja meiltä on lopetettu paljon! Ja sitten oli ainakin vielä kaksi koiraa, ne eivät koskaan meillä pitkään edes olleetkaan.. En muista mistä 'pakottavasta syystä' ne lopetettiin? En voi kysyä Muorilta, koska hän tulkitsisi pelkän kysymyksen syytökseksi. Menneitä saa meillä muistella niin valikoivasti!

Puhun Muorista näiden lopettamisten yhteydessä, koska niiden sattuessa Isukki ei enää ollut arkielämässämme mukana.

Mua nuo lopettamiset viilsivät tosi syvältä. En koskaan edes pikkulapsena leikkinyt nukeilla, mun lelut oli pehmoeläimiä ja muita ELÄINHAHMOJA! Jotenkin tunsin eläimet samanlaisiksi kuin itse olin. Niissä oli jotain samaa, luottamusta ja uskoa kai. Minä luotin perheeseen ja eläimet luottivat meihin omistajiin. Eläimissä oli jotain sellaista vilpittömyyttä ja niitä oli usein helpompi käsittää kuin ihmisiä. Eläimet ei olleet ollenkaan niin ristiriitaisia kuin ihmiset vaatimuksineen ja odotuksineen, esimerkkinä nyt juuri tuo meidän kodin skitso systeemi.. Ristiriitaisia toiveita vanhemmilta jne.

En ole koskaan voinut ajatella eläintä 'vain' eläimenä. Nyt kun olen lukenut kaikkea perimästä niin se järkyttää, kuinka läheisiä sukulaisia ovat ihmiset ja muut nisäkkäät! Kai lapsena vaistosin sen..? Siis sen, että eläin on läheinen.. meille ihmisille!

Jotkut sanoo, että eläimet ei oikeasti tajua mitään. Että ihmiset vaan 'inhimillistää' eläimen kuvitellessaan sen tajuavan jotain puhetta jne. Mutta itse en usko tähän!

Hevosten kanssa koin joskus sellaisia yhteyden hetkiä myös. Mutta en koskaan niin vahvasti kuin koiran tai kissan kanssa. Pääasiassa hevosten suhteen tuli vaikeuksia kai siksi kun oli pakko olla 'reipas ratsastajatyttö'. Kai sitten aina jännitin mokaavani jotain ratsastustunnilla.. Peruuttavani askelen liian paljon tai tekeväni huonon etuosakäännöksen. :( Hevosissa oli mulla aina sellainen suorittamisen meininki mukana. Koirien ja kissojen kanssa sitä ei koskaan ollut.

Nyt jos sanoisin ihmisille, että mua on sattunut syvästi lemmikkien tappaminen, niin suuri osa ihmisistä sanoisi [ainakin Muori sanoisi] että olen hullu, paapon itseäni, kehittelen tällaisia tyhmiä tunteita, mulla on liikaa aikaa [kun olen työtön lortti, mistä sopii aina muistuttaa], olen yliherkkä. Mikä sitten on oikea reaktio siihen, että saa kuulla lemmikin tulleen tapetuksi?

Kauppassa!

Olin tänään tuossa kunnan keskustassa kauppa-asioilla. En hamstrannut herkkuja! Suklis on niin järkevä. ;) Miehelle ostin kasan suklaatipatukoita, kun hän on jo syönyt entiset loppuun!

Mun edessä kassajonossa oli aika outo nainen. Sellainen ontuva [mutta ei outo sen onnunnan vuoksi] aika vanha.. Jolla oli joku kaupan muovikassi, jonne hän oli kasannut ostoksensa! Eli ei siis ottanut koria tai kärryä, vaan iski ostokset sinne kassiin. Sitten kassalla hän otti sieltä muovipussista osan tavaroita [kaupasta tehdyt ostokset] pois ja kassiin kuitenkin jäi paljon muuta.. Väkisinkin tuli mieleen, että onko kyseessä voro. Vähän outo ostostapa mun mielestä.. Etenkin kun korin saa kaupasta ihan ilman mitään pantteja!

Mutta on vuorokausi taas vaihtunut. Kolme (3) kokonaista vuorokautta herkkuiluun. Ennen sitä onkin sitten siivonki tehtävä taas. Sen sanelee Sukliksen Laki!