sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Ikä ja odotukset

Ikä on sellainen asia, että täytyy olla kolmissakymmenissä ennen kuin sitä OIKEASTI alkaa ajatella. Itse kirjoitin viimeksi odotuksista, siitä ettei elämä mene odotusten mukaisesti. Ei omien eikä muiden odotusten. Yksi tärkeä tekijä näissä odotuksissa on myös IKÄ.

Elämä on ihmisten mielestä sellaista suorittamista. 7 - ja kaikki kyselee miten koulu on lähtenyt sujumaan, 15 - kaikki kyselevät rippikoulusta ja poikaystävistä, 18 - yo-juhliin on tulijoita, 20-30 - ammatti pitäisi olla, ja partneri + työpaikka, 25-35 - lapsi/lapset pitäisi olla tehtynä ja se omakotitalo hankittuna.

Oma elämäni lähti näissä ikäodotuksissa menemään normaalisti, mutta 20-30 välillä aloin kompuroida. Opiskelin, valmistuin, menin naimisiin - mutta en saanut töitä. Enkä lastakaan. Tarvitsee oikeastaan astua näiden ikäodotusten ulkopuolelle nähdäkseen kuinka tavattoman vahvoina ne elävät. Ja kuinka Suomessa yhä vielä ollaan niin lähellä sitä maalaismaailmaa, jossa "talolle" tarvitaan "perijä" ja lapsettomuus on sääliteltävää ja häpeän aihe. Silti kukaan ei oikein tarkasti osaa sanoa MIKSI lapsia pitäisi laittaa. Jos sitä kysyy, niin katsotaan kuin olisit hölmö tai sitten vaan mutistaan, että 'onhan ne lapset niin kivoja'.

Äetmuori on juuri niitä ihmisiä, jotka julistavat kuinka hänestä elämä ilman lapsia on aivan TARKOITUKSETONTA ja lapset ovat olleet hänelle se elämän tarkoitus. Niin, on se mukavaa kuulla tuo, tuon julistuksen taakse voi sitten piiloutua kaikkea kritiikkiä - kuka voisi olla niin sikamainen, että arvostelisi Pyhää Äitiä, joka on Kaikkensa lapsilleen uhrannut? Olen niin monta kertaa kuullut - ja syyllisyyttä tuntenut - kuinka Muorilla ei ollut mitään harrastuksia kun me olimme pieniä [eikä ollut silloinkaan kun olimme isompia, eikä ole vieläkään], koska hän ei halunnut jättää meitä Vieraan hoitoon.

Ja kun mietin millaisena muistan perhe-elämän, kuinka me emme koskaan tehneet mitään yhdessä, ei kierretty huvipuistoja, ei käyty retkellä metsässä, ei käyty yhdessä uimahallissa - ei mitään. Muori oli oikeastaan aina tyytymätön ja jatkuvasti vihainen. Hän ei ollut tyytyväinen kotiäitinä, mutta töihin mentyään ei sekään häntä onnelliseksi tehnyt. Olen sitä miettinyt, että ehkä hänen olisi oikeasti kannattanut elää yksin.

Muori on yksi niitä ihmisiä, jotka eivät ennen lasten saamista juuri pitäneet lapsista. Hän on sen tunnustanut ja jotenkin minusta tuntuu, että perhe-elämämme ankeus johtui osittain tästä. On jotenkin naiivia kuvitella, että lapsivastainen ihminen pelkän biologian voimin pystyy tekemään itsestään suit sait ihannevanhemman. Se ei mene niin, ne alkuajan hormonihöyryt haihtuvat ja sitten ollaan NESTEESSÄ. Mun kokemuksen mukaan parhaat vanhemmat on ne, jotka ovat muutenkin kiinnostuneita lapsista ja pitävät niiden kanssa touhuamisesta. Katsotaan nyt esimerkiksi vaikka miehen vanhempia, he ovat sellaisia. Heillä on kärsivällisyyttä ja kiinnostusta tutustua lapsiin ja eläytyä lapsen maailmaan. Muorilla sellaista ei ollut, eikä ole. Ei hän piittaa lapsenlapsistaankaan, vaikka tietysti muodon vuoksi aina syntymäpäivisin ja jouluisin lahjalla muistaa.

Tein tuossa kerran jännän havainnon: Siukku on noin vuoden serkkuani nuorempi. Ei olisi mikään ihme vaikka Muori olisi halunnut lapset juuri silloin ja siksi, kun hänellä oli aina joku älytön kisa menossa isän veljen ja veljenvaimon kanssa. Ja voi sitä hermostumisen aikaa kun oli siskon ja serkkujen yo-kirjoitukset! Kyllä Muori oli voitonriemusta tikahtua, kun Siukku sai M:n paperit ja serkku "vain" C:n!

Muistellessani lapsuutta tajuan myös toisen asian, Siukkunikin oli hermostunut lapsi ja nuori, en vain minä! Siukku pureskeli kynsiään aikuiseksi asti! Minä taas.. no, revin kirjoja. :( Tämä on vähän noloa, olen sitä hirveästi hävennyt. :( Lapsena ja nuorena nimittäin minulla oli tapana repiä kirjojen sivujen kulmat irti. Vain kulmat siis, ei tekstiosuutta [paitsi joskus jos revin ison palasen, niin saattoi hiukan siinä tekstikin kärsiä, kirjaimen tai pari!]. Olin vain niin levoton, ahdistunut. Kerran tein niin kirjastokirjalle ja jouduin korvaamaan sen. Joskus vieläkin näen Muorin luona niitä kirjoja, jotka revin. Silloin hävettää.

Hirviönä

Niin, mullahan on siis MÄSSY menossa! Ihan hyvin se on mennyt, mutta Fazerin uutuussuklaa osoittautui rajuksi pettymykseksi! Jotenkin se maistui ihan perunajauholta...! Jotain kuivaa jauhomaista siinä oli. Ihme juttu, vaikka pähkinät ja krokantti on tunnetusti mun herkkuja, mutta tuossa suklaassa se ei vain toimi.

Olen hirviö, ölähtelen, taannun, ihme että tietokoneelle kykenen. Eilen oli illalla vähän huono olo, kun olin syönyt niin paljon jäätelöä, mutta onneksi se meni pian ohi. En siis yrjöillyt tms. Masu vaan ei aina tykkää, kun on vähän laktoosivaivaa mulla.. ja kun liikaa jäätelöä vetää niin sen huomaa!

Vanukkaista olen muuten saanut toistaiseksi tarpeekseni. Ei niitä jaksa enää.

2 kommenttia:

Macy kirjoitti...

Meillä ei meinannut lapsen saaminen onnistua. Sopeuduttiin jo vihdoin ajatukseen, että ollaan perhe ilman lapsia. Hyvin sekin olisi sujunut.

Lapset ovat ihania (ja äärettömän vaikeita ja rasittavia), mutta tärkeintä on osata elää itsensä kanssa. Ei se tyhjiö lasten hankkimisella täyty. Elämän sisältö ja merkitys on tultava muualta.

Tsemppiä!

Macy

suklaahirviö kirjoitti...

Niin.. olen samaa mieltä kanssasi, että lapsi ei voi täyttää tyhjiötä, joka ON..

Itse asiassa nyt tässä iässä uskon, ettei KUKAAN voi täyttää toisen ihmisen tyhjää oloa, eikä toista ihmistä saisi pitää sellaisena KEINONA, jonka avulla itse saa sisällön elämäänsä. Toinen ihminen - lapsi tai puoliso tai ystävä - on toinen ihminen, ei keino päämäärän saavuttamiseksi eikä mikään yleislääke.. Näin ajattelen...

:) Tsemppiä myös sinulle, kirjoituksiasi on kiinnostavaa lukea!